Eli olen tässä jo kolmisen kuukautta tapaillut yhtä tyttöä, lähestulkoon joka viikko. Käymme aina kävelyllä tai joskus myös juoksemassa. Juttua riittää ja viihdymme hyvin toistemme seurassa. Pidän todella paljon hänestä ja epäilen hänelläkin olevan myönteisiä tunteita minua kohtaan, mutta en voi sanoa olevani ollenkaan varma asiasta. Ainakin hän juttelee lähes päivittäin kanssani useaan otteeseen netissä ja hymyilee sekä juttelee mukavia minulle aina tapaamisisemme aikana. Mitä luulette, jumittaako meidän juttu tähän paikkaan vaikka loppuiäksi jos toinen ei uskalla tehdä aloitetta? Nimittäin olemme molemmat täysin kokemattomia, ujoja ihmisiä eikä meidän siis ole helppoa puhua mihinkään syvällisempään seurusteluun liittyvistä asioista. Hyvä puoli tällaisessa etenemisessä on nyt se, ettei meillä kummallakaan ole muita ihastuksenkohteita tai seurustelukumppaniehdokkaita eli sikäli saamme edetä rauhassa ja pikkuhiljaa kohti jotain syvällisempää - mikäli sitä molemmat todella haluavat :)
Mutta siis, kannattaisiko minun rohkaista mieleni ja kysyä tyttöä vaikka vaihteeksi syömään ulos jonain iltana? :) Jos vähän jotain erilaista tekemistä vaihteeksi kuin valtavan pitkiä lenkkejä... Mikä voisi mielestänne olla tilanteessa vastaus, voisiko se millään olla myöntävä? :D
Mitä voisin tehdä?
13
321
Vastaukset
- rohkeesti vaan!
Tottakai voit ehdottaa muutakin tekemistä kuin lenkkeilyä, ja onkin hyvä keksiä jotain monipuolisempaa ja vaihtelua tapaamisiinne. Edetkää toki kaikessa rauhassa, ja juttu muuttuu seurusteluksi luonnostaan, kun vaan jatkatte tapailua tiheään. Voit myös pikkuhiljaa lisätä romantiikaaa suhteeseen, ettei kaikki jää vain kaveruudeksi. Sano kohteliaisuuksia vaikka hänen ulkonäöstään tai luonteestaan, kerro että ihailet ja tykkäät. Ota kädestä, hellittele, suukottele.
Siispä tee rohkeasti aloitteita. Kukaan ei voi tietää miten hän vastaa lähestymiseesi, mutta näet kun kokeilet. Luultavasti hän on jo odottanut aloitteitasi. Jos vastaus treffiehdotuksiisi on kielteinen, mutta hän ei muuten torju sinua, jatka tutustumista. - Okei..
Mut eikös tuollanen kaikki kädestä pitäminen ja suukottelu kuulu vasta siihen vaiheeseen, kun ollaan jo seurusteltu vähän aikaa? En tiedä, siksipä kysyn... Vai onko ihan luonnollista jo muutaman tapaamiskerran jälkeen alkaa johonkin syvällisempään?
Siitä olen täysin samaa mieltä kanssasi, että tyttö on varmasti odottanut jo tovin aloitetta johonkin minulta, koska hän itsekin on ujo. Mutta onko niin, että tutustuessamme (ja tottuessamme toisiimme) tulee myös aloitteiden tekeminen helpommaksi ujoudesta huolimatta? En näe teidän tilanteessa ongelmaa. Ei kaiken tarvi aina tapahtua niin nopeasti, "hitaasti hyvä tulee" -sanonta toimii ihmissuhteissa erinomaisesti. Tytöt ovat huonoja tekemään alotteita, varsinkin ujot tapaukset. Joten varovaisesti voit kysyä häntä johonkin muuhun harrastukseen tai tekemiseen. Suukottelut voi jättää myöhempään vaiheeseen, ainakaan liian päällekäyvä ei kannata olla missään vaiheessa.
- Juu :)
Onneksi minulla ei ole mitään kiirettä vakavemman seurustelun kanssa eikä varmasti hänelläkään. Kohtelen häntä todella hyvin ja yritän aina puhua mukavia sekä hymyillä hänelle. Olen kyllä todella kiintynyt häneen, ajattelen häntä myös lähestulkoon jatkuvasti.. Onkohan mitään mahdollisuutta, että hän ajattelisi samoin? :)
Mutta joo, pitänee tarjota hänelle illallinen jossain hienossa ravintolassa niin eiköhän siinä saada jo vähän romantiikkaa aikaan ;) - Edetkää rauhassa
Teillä ei tuollaisessa tilanteessa ole mitään kiirettä vakavempaan juttuun. Kuullostaa siltä että myös hän olisi sinusta kiinnostunut joten voit olla turvallisin mielin :) Teillä saattaa olla vielä ihana tulevaisuus tiedossa!
- kkreslk
Kyllä vähitellen voisi olla aika ottaa kädestä kiinni. Sitten jos se molemmista tuntuu mukavalta ja menee hymyilyksi ja silmiin tuijotteluksi, kysy vain rohkeasti "saako pussata".
Ja joo, syömään, kahville, leffaan, minigolfaamaan, mato-ongelle, eväsretkelle... Paljon on kivaa tekemistä, eikä kaikkeen tarvitse hirveästi rahaakaan törsätä.
Jos et jossain vaiheessa tee aloitetta, tyttökään ei ehkä ujouttaan uskalla, saattaa hän pettyä ja ajatella, että pidät häntä vain ystävänä. Jos siis tahtoa olisi muuhunkin, avaa hyvä mies suusi. Onni suosii rohkeaa, etenkin rakkaudessa! - ujoviili
Ei tosiaan kannata liikaa keskittyä toisen silittelyyn ja pussailuun. Toiset eivät edes pidä siitä. Olkaa vain rauhassa ja tehkää yhdessä mukavia asioita. Mutta ehdottomasti tosiaan muutakin kuin aina vain lenkkeilyä. Siinähän jo loppuu henki kun yrittää jutella ;-)
Ja yksi idea minulla on antaa pieni merkki. Joskus kun eroatte, siis olette vaikka käyneet siellä lenkillä ja lenkin päätteeksi juttelette ennenkuin lähdette tahoillenne. Niin siinä juuri ennenkuin eroatte, annat hänelle suukon. Ihan vain yhden, ja lähdet. Se on yksi tapa sanoa, että "pidän sinusta", mutta ei käy liian ahdistavaksi. Voit parina kertana miettiä erotessanne miten sen teet, ja sitten kun siltä tuntuu niin annat pusun. Eikä se tarkoita että siitä eteenpäin aina pitäisi suukotella. Mutta se voisi olla sellainen pieni merkki jonka jokainen ymmärtää. Katsokaa sitten miten homma etenee. Mutta nyt on tärkeintä, että teette ihan tavallisia asioita yhdessä. Jos jommalla kummalla on harrastuksia, niin käytte toistenne kanssa niissä jos mahdollista jne.... - Hmm ok
Meillä taitaa olla paljonkin yhteisiä harrastuksia mutta niitä myös rajoittaa hieman se, että opiskelumme ovat eri ajankohtina päivässä. Kesällähän sillä ei ole merkitystä eli nyt olisi varmasti mahdollisuuksiakin.
Jotenkin vain tuntuu ettei minusta taida olla mihinkään tuollaiseen tekoon kuin pusun antamiseen... Tosin sanoin jo aikanaan ettei minusta ole edes kenenkään omanikäiseni tapaamiseen (tätä ei oikeasti ollut koskaan tapahtunut!), mutta nyt olen jo tavannut häntä säännöllisesti. Toivottavasti saan jostain vielä lisää itsetuntoa ja rohkeutta kun niitä näyttää puuttuvan... - Hienoa!
Siis mielestäni on todella upeaa kuulla tällaisista nuorista ihmisistä jotka pystyvät etenemään kaikessa rauhassa, lämmittämään suhdetta ja tapaamaan toisiaan ilman mitään tyypillisiä taka-ajatuksia! Tulevaisuutenne näyttää todella lupaavalta ja loistavalta mikäli nyt jossain vaiheessa aloitatte todellisen seurustelun (ellei se sitä jo tuossakin vaiheessa ole)! Olette ihanassa tilanteessa jonkalaiseen harvat todella pystyvät heti tavatessaan ensimmäisiä kertoja! Onnea teille kummallekin elämään! :D
- ujoviili
OK. Minusta sinulla ei myöskään ole mitään hätiä edetä virallisen seurustelun puolelle. Itse en oikeastaan voi sanoa seurustelleeni koskaan. Aloin vain viettää aikaa nykyisen mieheni kanssa ihan kavereina vain. Ainakin vuosi vietettiin sillä tavalla. Sitten mietittiin, josko olisi järkevää hankkia vaikka yhteinen kämppä....
Kuten itsekin arvelet, kyllä se rohkeus sieltä löytyy sitten kun on aika. Ei se tyttökään turhaan sinun kanssasi hengaa... Kolme kuukautta kerran viikossa tapaaminen on tosi vähän, eli olette vasta alussa. MUTTA vaikka sanoin aikaisemmin että hitaasti voi edetä, kannattaa kuitenkin edetä pikkuhiljaa, eikä junnata ihan paikallaan! Eli nyt vain rohkeasti vähän useammin tapaamisia ja erilaisissa ympyröissä! - Jep..
Ja jos nyt järjellä ajattelen (vaikkei kokemusta olekaan), niin tällaiset pitkäaikaista ystävyyttä/kaveruutta seuraavat suhteet saattavat sitten olla niitä lopullisia, koska ihmiset tuntevat toisensa niin hyvin ja varmasti sitten tietävät mitä haluavat. Tavoitteenani on todellakin saada se ensimmäinen suhteeni kestämään loppuun saakka, eli tämänkään asian takia en halua pitää kiirettä vaan katsoa aivan rauhassa, olisiko tämä tyttö nyt mahdollisesti se jonka kanssa haluaisin viettää elämäni. Tällä hetkellä asia vaikuttaa vahvasti siltä omalta kohdaltani, mutta en tiedä mitään hänen ajatuksistaan asiaa koskien. Eikä tässä onneksi olekaan mitään kiirettä ;) Nyt nautin tästä tilanteesta, olen saanut jo joka tapauksessa hyvän ystävän, ensimmäisen ikäiseni kaverin jonka kanssa voin tehdä niitä asioita joita kavereiden kanssa tehdään :) Ehkäpä seuraavan lenkin päätteeksi ehdotan hänelle ''mentäiskö vaikka joku ilta syömään ulos, minä tarjoan''
- Hyvin menee!
Kyllä tuo siltä kuullostaa että olisitte molemmat kiinnostuneita toisistanne ja juttunne on varsin hyvällä mallilla. Vielä ei voi todellisesta seurustelusta puhua mutta tuolla menolla tilanne sellaiseksi muuttuu ennemmin tai myöhemmin, mikäli siis kummatkin haluavat tapaamisia jatkaa entiseen malliin. Hyvä juttu olisi todellakin saada jotain vaihtelua eli vaikka ravintolaan meno olisi mitä idea vaikka ihan näin kesän kunniaksi ;) Joten nyt vaan rohkeasti kysymään tyttöä ulos joku ilta, en voi ainakaan uskoa että hän siitä mielensä pahoittaisi! :P
- Awws :3
Ihanalta kuulostaa voi kun mullaki ois tollanen ujo poikaystävä jolla ei oo vaan se yks asia mielessä =33
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595960Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793409Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242621No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402155- 202105
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61659Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83124281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201226Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811095