Ihmettelen kyllä, että minkälaisissa parisuhteissa jotkut ihmiset tuntuvat elävän. Ja nyt on siis periaatteessa kyse ihan normaaleista ja terveistä parisuhteista, joissa ei pitäisi periaatteessa olla mitään ongelmia.
Lähinnä kyse on suhtautumisesta siihen omaan parisuhteeseen tai parisuhteisiin ylipäänsä. Kun niitä juttuja kuuntelee, niin sitä ihmettelee, että puhuuko tuo nyt rakastamastaan ihmisestä vai jostain tyypistä, jota vastaan taktikoidaan kuin missäkin kylmässä sodassa.
Siis kun se touhu tuntuu olevan jatkuvaa varuillaanoloa ja epäluuloisuutta ja pelkoa jonkinlaisen hyväksikäytön uhriksi joutumisesta, jatkuvaa töiden laskemista, ja taktikointia. "Jos minä teen kompromissin tässä asiassa, niin mistä SINÄ olet valmis luopumaan." Ja kaikkea muuta sellaista.
Jokainen tuntuu aina vain menettävän jotain ja kukaan ei parishteessa tunnu saavan elämäänsä mitään parempaa.
Lähinnä kyse on suhtautumisesta siihen omaan parisuhteeseen tai parisuhteisiin ylipäänsä. Kun niitä juttuja kuuntelee, niin sitä ihmettelee, että puhuuko tuo nyt rakastamastaan ihmisestä vai jostain tyypistä, jota vastaan taktikoidaan kuin missäkin kylmässä sodassa.
Siis kun se touhu tuntuu olevan jatkuvaa varuillaanoloa ja epäluuloisuutta ja pelkoa jonkinlaisen hyväksikäytön uhriksi joutumisesta, jatkuvaa töiden laskemista, ja taktikointia. "Jos minä teen kompromissin tässä asiassa, niin mistä SINÄ olet valmis luopumaan." Ja kaikkea muuta sellaista.
Jokainen tuntuu aina vain menettävän jotain ja kukaan ei parishteessa tunnu saavan elämäänsä mitään parempaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Komppaan ! Juuri noin se menee ! Kukin lukekoon ketjuja enemmän, sieltä se löytyy sukupuolikin enenemässä määrin.
Terveessä parisuhteessa ei toimita noin.
Niinpä. Hyvä vertaus tuo että taktikoidaan kuin kylmässä sodassa.
Kuin suhteen hyvänä puolena olisi vain se, että eipähän tarvitse kenenkään luulla että eletään tosi tylsää erakon elämää eikä jostain syystä saada isketyksi ketään. Mutta onko se oikeasti niin suuri hyvä puoli, että sen nimissä jatketaan jonkun kanssa vaikkei selvästikään ole hyvä olla, ei rakasta toista eikä edes ole mitään suurta mikä yhdistää (esim lapsia)? Itse en ymmärrä.
Ja sitten ne iänikuiset "se ei usko että me tarvitaan nyt asia x" ja "se ei usko että mä en halua tehdä asiaa x tavalla x, ihan mulle v****illakseen haluu tehdä niin". Kumpikin osapuoli on ilmeisesti omasta mielestään oikeassa ja viisaampi toista, eikä asiasta jousteta. Tai jos joustetaan niin suurella metelillä ja katkeruudella.
Mihin lie jäänyt se että yhdessä kun ollaan niin vedetään yhtä köyttä ja ollaan hyviä toisilleen ilman laskelmointia.
Noin käy, kun kumpikaan ei halua huolehtia ensi sijassa toisen hyvinvoinnista, vaan vain itsensä.
itsekkäitä lapsosia vielä, kitisemässä kaikesta.
> Ja nyt on siis periaatteessa kyse ihan normaaleista ja terveistä parisuhteista, joissa ei pitäisi periaatteessa olla mitään ongelmia.
Minä luulen että tuo "periaatteessa" sana kertoo asian aika hyvin. Taitaa olla kyse suhteista, jotka kyllä ulospäin näyttävät niin onnellisilta ja ihanilta, mutta sisällä kiehuu. Kyseessä on kaksi itsekkäästi rakastavaa, jossa molemmat osapuolet ajattelevat vain itsensä, ei toisen parasta. Sellainen rakkaus ei mielestäni ole rakkautta ollenkaan.
Sillä on nimikin: itsekkyys.
Sen sijaan, että pyrittäisiin tekemään toinen onnelliseksi vastavuoroisesti, pyritään ottamaan toiselta onnellisuutta ja sitten maksuksi antamaan jotakin. Ja jos joutuu antamaan, niin pyydetään vastalahjaksi. Jos joudutaan luopumaan jostakin toisen tähden, pitää toisenkin ehdottomasti nimenomaan luopua jostain sen sijaan että toinen antaisi jotakin.
Vastaus on se, että keskustellaan tarpeista ja aletaan täyttämään niitä. Kyllä tarpeistaan pitää puhua ja ne pitää ilmaista ymmärrettävällä kielellä. Se ei sinänsä ole väärin. Valittelu, kostaminen ja taktikointi sen sijaan johtaa vaan reikäjuustoon.