Miesten naisellistuminen

Mies1985

Muistan kun joskus jossain ohjelmassa sanottiin että miesten kivesten koko on pienentynyt jopa 20% useiden vuosikymmenien aikana. En muista tarkkaa lukua mutta se oli erittäin merkittävä. Sen lisäksi, kuten yleisesti tiedetään, siementuotanto on romahtanut siitä mitä se on ollut puoli vuosisataa sitten ja myöskin testosteronitasojen 'normaalia' rajaa on jatkuvasti laskettu koska se mikä on nykyään normaalia olisi 50-luvulla epänormaalin heikkoa.

Naiset eivät sen sijaan ole tainneet muuttua tässä mukana vaan ovat samankaltaisia kuin ennenkin.

Voivatkohan nuo biologiset muutokset johtaa siihen että miehiä ei kiinnosta tavoitella naisia samalla tavalla kuin ennen? Myöskin erilainen herrasmieskulttuuri on ajettu alas feminismin ja muiden juutalaisten asennevaikutteiden kautta. Mies ei uskalla sanoa naiselle että hän on kaunis, tai ainakin siihen vaaditaan ulkkismies maasta jossa ympäristön saastuminen ei ole surkastuttanut miehen sukupuolisia ominaisuuksia.
-
Länsimaisella miehellä on kyllä seksihaluja mutta myös itkuisia naisten tunteita ja halutkin ovat vähän siinä ja siinä että aloitteet eivät naisia niin paljon imartele, koska mies ei jaksa tavoitella naista niin paljon. Miehen halujen kovuus ei yllä sille tasolle että mies lähestyisi naista muuten kuin kaverina (tietysti myös kulttuuri vaikuttaa) ja mies voi elää melko tyydyttävää seksielämää vaikka nettipornon kautta.

28

515

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voi jösses

      Jäi kymppiuutisten loppukevennys näkemättä, mutta tässä se sitten tulikin...

    • Totuuden ääni.

      Tällä pellellä on kiveksistä samanlainen pakkomielle kuin DarF fearilla risteilystään.

    • 2000-luku
      • Naisen mielipide

        Nätti kulli, mutta pussit roikkuu ihan liikaa.

      • Mies1985

        Mitä tuosta pitäisi ajatella? Aika epäsymmetrisesti muodostunut tai suorastaan epämuodostunut varustus tuolla ukolla kyllä.

        Ei näytä normaalilta tai sitten on saatu todella huono kuva.

    • PussiHukat

      Jaaha, en ole mittaillut kiveksiäni enää viime aikoina :D mutta eiköhän pussit ole saman kokoiset kuin ennenkin :D

      Itse taas muistan lukeneen, että naisilla tas mieshormonien määrä on noussut jo pidemmän aikaa... ehkä siksi rinnat ei kasva, viimekset alkavat kasvaa ja äänikin tulee möreämmäksi.

      • Mies1985

        Uskoisin että tuossa on kyse todella marginaalisista muutoksista, mitä naisiin tulee. Niistä ei ainakaan puhuta juuri ollenkaan. Liika estrogeeni tai estrogeenia elimistössä jäljittelevät kemikaalit aiheuttavat kyllä naisillakin ongelmia mutta ei samalla tavalla.

        Naisten miehistyminen vaatisi tavallaan jonkinlaista 'extraa' koska ihmisen fenotyyppi on lähtökohtaisesti enemmän naismainen. Jos jokin kehityksessä häiriintyy, voi geneettisestä miehestä tulla ulkoisesti naista vastaava olento mutta ei toisinpäin.

    • Milla Magia

      Kuulehan, Mies1985. Mistä epäilet juutalaisten olevan kaiken takana? Oletko käynyt lukemassa Henry Makowin blogia?

      • Mies1985

        Se tuli vain siitä kun elokuvat ja tv-sarjat tulevat enimmäkseen USA:sta kuten myös musiikki ja se muokkaa vahvasti nuorten käsityksiä siitä minkälaisia heidän tulee olla. Siellä, miksei muuallakin, on aika suuri juutalainen mediavalta.

      • Milla Magia
        Mies1985 kirjoitti:

        Eli epäilet, että median takana on juutalainen mafia, joka pyrkii muokkaamaan nuorten käsityksiä ja mielikuvia. Miksi he niin tekisivät?

      • Kannattaa tsekata

        Makow kirjoittaa asioista niin kuin ne on!

      • ............
        Milla Magia kirjoitti:

        Eli epäilet, että median takana on juutalainen mafia, joka pyrkii muokkaamaan nuorten käsityksiä ja mielikuvia. Miksi he niin tekisivät?

        = Uusi maailmanjärjestys

      • Milla Magia
        Kannattaa tsekata kirjoitti:

        Makow kirjoittaa asioista niin kuin ne on!

        Olen lukenut satunnaisesti Makowin blogia. Hänhän viljelee näitä salaliittoteorioita, kuten Teemu Vehkalakin omassa blogissaan. Suurimpaan osaan suhtaudun hyvin kriittisesti, vaikka myönnän, että Makowin kirjoituksissa on helmiäkin joukossa eli hyviäkin juttuja.

      • Milla Magia
        ............ kirjoitti:

        = Uusi maailmanjärjestys

        No arvasinkin. Olen minäkin käynyt tutustumassa Teemun nwo-blogiin.

      • pokeritaivas
        Milla Magia kirjoitti:

        Olen lukenut satunnaisesti Makowin blogia. Hänhän viljelee näitä salaliittoteorioita, kuten Teemu Vehkalakin omassa blogissaan. Suurimpaan osaan suhtaudun hyvin kriittisesti, vaikka myönnän, että Makowin kirjoituksissa on helmiäkin joukossa eli hyviäkin juttuja.

        Makow on yksi vaihtoehtomedian henkilöistä, jotka haluavat tehdä juutalaisista syntipukin. Juutalaisten eliitti on mukana ns. uudesssa maailmanjärjestyksessä, mutta valtaosa sitä ajavasta eliitistä on kuitenkin ei-juutalaisia.

        Ei juutalaiset myöskään todellisuudessa kontrolloi mediaa läheskään siinä määrin, kuin Makow ja kumppanit hehkuttaa. Tuolla on hyvä analyysi aiheesta, vaikka se onkin puolueellisesta näkökulmasta kirjoitettu.

        http://www.hirhome.com/israel/mprot7.htm

      • Milla Magia
        pokeritaivas kirjoitti:

        Aivan. Mielenkiintoistahan tässä on se, että Makow on itsekin puoliksi juutalainen. Paljastaahan sen tosin jo sukunimikin.

      • 6+18
        Mies1985 kirjoitti:

        Se tuli vain siitä kun elokuvat ja tv-sarjat tulevat enimmäkseen USA:sta kuten myös musiikki ja se muokkaa vahvasti nuorten käsityksiä siitä minkälaisia heidän tulee olla. Siellä, miksei muuallakin, on aika suuri juutalainen mediavalta.

        Se on kyllä totta että juutalaiset omistavat melkein kaiken länsimaalaisen median USAssa.

        Noista itkuisista naisten tunteista sanoisin sen, että nykyään mies saa olla pehmompi kuin ennen. Mies saa itkeä, ennen ei saanut. Mikä on hyvä asia.

        Mutta yleisesti ottaen sekä miehistä että naisista on tullut pullamössömpiä kuin mitä he ennen olivat. Ihmiset esim saavat joitakin monien vuosien traumoja joistain asioista mitkä ennen olivat melkein normijuttuja. Tämä on kyllä varmasti enemmänkin sosiaalisten vaikutteiden takia, eikä hormonien.

        Haluja nähdäkseni miehillä on, en ole ikinä kuullut kenenkään edes väittävän että ne olisivat heikentyneet.

        Kokemukseni mukaan miehet hyvin usein lähestyvät naista muutenkin kuin kaverina. Mistä ihmeestä olet nämä jutut poiminut? Vai ulotatko itseäsi koskevat jutut koskemaan kaikkia miehiä?

      • Noin se lienee
        6+18 kirjoitti:

        Mutta yleisesti ottaen sekä miehistä että naisista on tullut pullamössömpiä kuin mitä he ennen olivat. Ihmiset esim saavat joitakin monien vuosien traumoja joistain asioista mitkä ennen olivat melkein normijuttuja.

        - Tämä pitää paikkansa. Elämä on nykyään siinä mielessä helpompaa, että on aikaa narista ja marista pikkuasioistakin. Toista se oli joskus talvisodan aikana. Silloin toimittiin eikä kitisty.

        Haluja nähdäkseni miehillä on, en ole ikinä kuullut kenenkään edes väittävän että ne olisivat heikentyneet.

        - Itse asiassa ovat heikentyneet. Se tuntuu vaikealta uskoa näin kaupallisen seksin ja pornon läpitunkemassa yhteiskunnassa, mutta totta se on. Nykyään miehet "vaativat" yhä enemmän visuaalista kiihoketta kiihottuakseen. Yhä rankempaa pornoa, yhä paljastavammin pukeutuvia naisia. Entisaikaan miehet kiihottuivat jo siitä, jos naisen paljas nilkka vilahti pitkän hameenhelman alta. Nykyään se ei enää riitä, vaan näin kärjistetysti sanoen naisen pitää näyttää melkein pornomisulta että miehellä edes seisoo.

      • 17+15
        Noin se lienee kirjoitti:

        "- Itse asiassa ovat heikentyneet. Se tuntuu vaikealta uskoa näin kaupallisen seksin ja pornon läpitunkemassa yhteiskunnassa, mutta totta se on. Nykyään miehet "vaativat" yhä enemmän visuaalista kiihoketta kiihottuakseen. Yhä rankempaa pornoa, yhä paljastavammin pukeutuvia naisia. Entisaikaan miehet kiihottuivat jo siitä, jos naisen paljas nilkka vilahti pitkän hameenhelman alta. Nykyään se ei enää riitä, vaan näin kärjistetysti sanoen naisen pitää näyttää melkein pornomisulta että miehellä edes seisoo"

        Se on totta että paljas nilkka ei enään paljoa kiihota, mutta ei se tarkoita sitä että miehiä haluttaisi vähemmän kuin ennen.

      • Mies1985
        Milla Magia kirjoitti:

        Eli epäilet, että median takana on juutalainen mafia, joka pyrkii muokkaamaan nuorten käsityksiä ja mielikuvia. Miksi he niin tekisivät?

        Se haluavatko muokata on oma asiansa johon en varsinaisesti ottanut kantaa. Totesin vain sen että tietyn kansanryhmän vaikutus on suuri. Kuten esim.japanilaisten vaikutus videopeleihin on populaatioon nähden suuri. Siksi voisin puhua "japanilaisesta peliteollisuudesta" ja viitata Nintendoon joka melkein kaikilla on ollut pelattavana.

    • seksiantropologi

      Hyvä keskustelun avaus jälleen mies1985:ltä.

      Tuo miesten naisistuminen ja naisten miehistyminen on varmasti totta jonka näkee pelkästään katsomalle ympärilleen.

      Vaikea sanoa johtuuko se kulttuurimuutuksista (feminismin ja tasa-arvon tuoma pakko mielistellä naisia), evoluutiosta (naiset suosineet naismaisia miehiä) vai ympäristötekijöistä (ympäristömyrkyt, lisäaineet yms. vaikuttaneet perimään).

    • einostella

      Mikä on anogenitaalinen etäisyytesi, oi Mies1985.

    • jackaroo
      • :D

        haa haa haa onko mitään naisellisempaa kuin stringeihin pukeutuva mies?

    • Ja TAAS meni väärin
    • Mies1985

      Tuo viimeinen kirjoittaja on luultavasti sellainen jolle on tärkeää päästä moittimaan minua jostain ja ehkä jollakin tavalla laittaa se minun virheekseni että tiedemiehet, joihin vetosin, olisivat voineet olla väärässä.

      Joka tapauksessa siittiömäärien laskusta on tehty useita eri tutkimuksia eri puolilla maailmaa ja samoin myös testosteronia on tutkittu.

      Asiasta on kirjoitettu useita kirjoja ja luotettavasti osoitettu erilaisten, tavallisten ympäristökemikaalien vaikutus hedelmällisyyteen ja hormonitoimintaan. Kännyköiden säteilyn on myös huomattu vähentävän dramaattisesti siittiömääriä.
      -
      Myöskin lihavuus on lisääntynyt mikä sekin aiheuttaa samoja asioita. Vaikka lihavuutta itsessään aiheuttavat myös nämä kemikaalit.

      • hdghgsfhgfaskh

        Luultavasti sinä olet pelle Hermanni.

      • Juupa juu

        Aloituksesta:

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      123
      7120
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      122
      4907
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      64
      4235
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3453
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      723
      2250
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      271
      1671
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1455
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1418
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      58
      1374
    10. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1356
    Aihe