Missä iässä alkaa että on parempi olla parisuhteessa ja ilman kavereita kuin kavereita muttei partneria?
Kaverit ja kumppani
Kesäyön mietteitä
15168
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Itse sanoisin että jossain 25-35 ikävuoden välillä tuo muutos tulisi tapahtua. Joillakin se tapahtuu vähän aiemmin kuin toisilla. Mutta melko moni onnistuu silti pitämään kiinni muutamista kavereistaan vaikka parisuhteeseen pääseekin.
Mut et mis vaihees luuseriksi muuttu se jolla ei ole kumppania vaikka on frendei? Nuorena ainakin on toisinpäin.
Niin eipä tuohon mitään tarkkaa ikää voi sanoa. Jossain 25w kieppeillä plus/miinus pari vuotta. Ja harva sitä seurustelua voi aloittaa ihan noin vaan sormia napsautamalla tietyllä kellonlyömällä :D
Ei se niinkään luuseriks muutu joka "jää" sinkuks. Lähinnä se sinkku kaipaa enemmän seuraa kavereistaan kuin seurusteleva ihminen. Ja vastaavasti seurustelevalla ihmisellä ei taas välttämättä ole niin paljon aikaa pyöriä sen sinkun seurassa kuin aiemmin. Siinä ei sit vaan sinkun kannalta kysyntä ja tarjonta aina kohtaa ja saattaa kokea itsensä vähän ulkopuoliseksi. Pahimmassa tapauksessa syrjäytyy kaveripiiristä kokonaan.
Varmaan "siirtymän" kannalta helpoin aika on siinä puolessa välissä kaveripiiriä. On jo seurustelevia kamuja joiden kanssa voi viettää iltaa parit keskenään eikä haittaa jos joku sinkku alkaa sorsimaan seurustelevaa.
Jos mahollista niin viimeseks sinkuks ei kannata jäädä kaveriporukassa. Jos näyttää että näin on käymässä kannataa pitää kynsin ja hampain kiinni niistä seurustelevista kamuista ja kysellä niiden seuraa aktiivisesti, koska valitettavasti se seurusteleva ihminen helposti unohtaa jonkun sinkkukaverin, jos ei satu olemaan ihan parhaita kavereita.
Yksin sinkkuna ja ilman kavereita on kuitenkin se kaikista kurjin tilanne mihin voit ajautua...
Ja lopulta itte olisin mielummin parisuhteessa ja omaisin muutaman hyvän kaverin sen lisäks. Ei niitä kavereita tarvi hylätä sen takia että alkaa seurustelemaan vaikka ymmärretävästi tapaamiset hitusen rajoittuukin.
Äh, jos entiset kaverit ei enää halua viettää aikaa sinkun kanssa, kannattaa etsiä uusia. Tietyssä iässö jotkut ihmiset alkaa vakiintua ikisinkuiksi ja niistä sinkku yleensä saa helposti ysäviä, jotka ymmärtävät ystävyyden päälle (usein paremmin kuin ne parisuuhteelliset).
Paras parisuhde on on se, jossa saat molemmat. Kyllä niitäkin löytyy. Turha hukata aikaa ja energiaa miettimällä, onko luuseri jos on tai ei ole kumppania. Yleensä ne joilla on kumppani ajattelee sinkkujen olevan luusereita: "On siinä jotain ihmeellistä, kun ei toikaan ketään löydä." Ja taas sitte toisinpäin. Kysymyshän on siitä, mistä asioista itse nautit eniten.
Olet ihan oikessa. Halusin vaan tietää miten ajattelette jos tollai lokeroitte ihmisiä
Ymmärtääkö parisuhde ihmiset sitoutumiskammoista ystäväänsä?
Mulle on kyllä pariutuneet ystäväni ihmetelleet että enkö kaipaa toisen ihmisen läheisyyttä (24/7) ja varmasti pitävät minua epätoivoisena.
Olisihan niitä miehiä ollut ja varmasti kuuluisin myös tuohon seurustelevaan luokkaan jos olisin lyönyt hynttyyt yhteen jokaisen miehen kanssa joka syvempää kiinnostusta osoittanut.
Mutta en vain halua sitoutua vielä.
Tätähän ei parisuhteessa elävä ihminen helposti ymmärrä.
Joo, tähän on törmätty turhankin usein,ja ihan vitutukseen asti.
Tuntuu, et parisuhteessa olevat ei niinku kertakaikkiaan voi käsittää/ymmärtää, että jollain vois olla elämää ja mennä ihan hyvin yksinkin. Ikäänkuin parisuhde olis juuri se kaikkein tärkein asia mailmassa ja sitä tässä nyt niinku pitäis hampaat irvessä tavoitella.
Itse huomasin ainakin että sitä olisi pitänyt olla parisuhteessa viimeistään siinä 25 ikävuoden kohdilla. Tuon jälkeen alkoi jo suurin osa kavereista olla parisuhteissa tai olivat ainakin jossain vaiheessa olleet.
Toki tuo ikä varmaan vähän riippuu siitä mikä on se elämäntilanne ja ympäristö. Ehkä jollakin ammattitutkinnon omaavalla 18 vuotiaasta saakka työelämässä olleella tuo ikä on hieman matalampi kuin yliopistoa käyvällä opiskelijalla.
Mitä ihmettä? Eiväthän ystävät lakkaa olemasta tärkeitä vaikka parisuhteessa olisikin. Itse olen ollut avoliitossa 12 vuotta ja ystaviin pidän yhteyttä päivittäin, jos ei ehdi tavata niin soitellaan. Mies on vähän vähemmän aktiivinen kaveriensa suhteen, mutta kyllä hänkin heitä viikottain tapaa. Usein jommankumman tai yhteisiä ystäviä käy meillä syömässä ja hengaamassa.
Sun kaltaisia hyviä kavereitakin on, joilla parisuhde ei vaikuta asiaan. Mut oma kokemus on että aika suuri osa parisuhteen solmineista ei oo kaltaisiasi...
valitetavasti samanlaisia kokemuksia...
Hei hei ketju menny vähän hakoteille kun en ohjeistanu!
Tarkoitin että missä vaiheessa pidetään surkeampana sinkkua jolla on kavereita kuin parisuhteessa olevaa kaveritonta... nuorena mielestäni sinkku jolla on frendejä on seurustelevaa erakkoa ihaillumpi mut jossain vaiheessa tää taitaa vaihtua.
Ois kovin helppo sanoa vaikka että 26v. Mut eihän sellasta ikää missään ole kirjattu tietenkään! Kyllä sä sen kavereittes jutuista huomaat. Ihmetyttää vaan miten se jaksaa askarruttaa, kysehän on SUN elämästä ja päätöksistä.
Parasta on kun ei ole parisuhdetta eikä kavereita.