Hei!
Kysyisin muiden mielipidettä/kokemuksia tällaisesta:
Kävin kosmetologilla (luotettava, entuudestaan tuttu) operaatiossa, joka on tehty minulle aiemminkin. Myös saman kosmetologin toimesta.
Kaikki meni hyvin itse käynnin aikana, ja sen jälkeen noudatin kotihoito-ohjeita tarkasti kuten aiemminkin vastaavan operaation jälkeen.
Operaatiosta on kulunut nyt useampi viikko. Hoito sinänsä on onnistunut, mutta ilmeisesti hoidon yhteydessä jotain kuitenkin on mennyt pieleen. Kasvoihini on ilmestynyt useita pieniä kuopalla olevia arpia, jotka joudun nyt peittämään paksulla meikkivoiteella. Näyttäisi siltä, että aika ei enää vaikuta arpien häviämiseen.
En tiedä miten tässä pitäisi nyt menetellä. Arvet ovat tietysti syntyneet kosmetologin operaatiosta, mutta toisaalta minun omassa ihossa "oleva syy" on voinut edesauttaa asiaa. Minulla ei ole kuitenkaan mitään ihosairautta tms.
Olen jo ajatellut mennä käymään kosmetogin luona näyttäytymässä. Minua askarruttaa kuitenkin vastuu kysymykset. Onko tässä tilanteessa vastuu minulla joka hoidon tilasi vai hoidon antajalla. Missään vaiheessa hoitoa ei tullut ilmi, että sivuvaikutuksena voisi syntyä arpia.
Kuka maksaa mahdolliset lisäkustannukset? Entä jos arvet jää pysyvästi? Haluaisin käydä edelleen samassa paikassa hoidoissa, mutta minua pelottaa, miten tämän ongelman jälkeen paikassa minuun suhtaudutaan.
Epäonnistunut hoito
10
240
Vastaukset
- zoobie
saahan sitä sanoa oman mielipiteensä ja kun olet koska palvelusta maksanutkin.mut itsellä kävi kerran niin kun valitin yhestä kuorinnasta että ei ihoni ei kuoritunutkaan kunnolla niin eipä tuo välittänyt mitään.ihmisiä tietysti on monenlaisia.sinuna vaihtaisin paikkaa jos luulet että arvet on sieltä hoidosita tulleet.onhan ne jos niitä ei ennen ole ollut.minkä hoidon sitten otit jos saan kysyy.
- alkuperainen arpinaa
Niin, minulta poistettiin ihon läpikuultavia hiussuonia neulalla polttamalla. Ihossani ei ollut ennestään kuoppia tai muitakaan epätasaisuuksia. kosmetologin mukaan harvinaisen puhdas ja hyväkuntoinen iho. Näyttäisi siltä, että neulanpistokohtiin on jäänyt pahat jäljet. Aiemmin vastaavasta käsittelystä tätä ei seurannut. En ymmärrä miksi nyt.
- tapitapi61
alkuperainen arpinaa kirjoitti:
Niin, minulta poistettiin ihon läpikuultavia hiussuonia neulalla polttamalla. Ihossani ei ollut ennestään kuoppia tai muitakaan epätasaisuuksia. kosmetologin mukaan harvinaisen puhdas ja hyväkuntoinen iho. Näyttäisi siltä, että neulanpistokohtiin on jäänyt pahat jäljet. Aiemmin vastaavasta käsittelystä tätä ei seurannut. En ymmärrä miksi nyt.
Vanhanaikaista! Jos pinnallisia suonia esiintyy niin neulapoltto lisää "naapureita" että vanhingoittaa kudosta. Suomeksi sanottuna= polta reikä niin arpi tulee.
- Itsekkin valittanu
Miks ihmeessä täällä itket? Ei ole reilua täällä keskustelupalstalla syyllistää ihmisiä. Pitää valittaa sinne paikkaan jolle asia kuuluu, ei kosmetologi muuten voi tietää että on tehnyt hoitonsa huonosti, eikä hän sillon pysty parantaa hoitojaan ettei samaa virhettä toistu jollekkin toiselle!
Soita paikkaan, sano että sinulle on tullut muutoksia ihoon, käy paikan päällä näyttämässä, kysy onko normaalia, voiko asialle tehdä jotain, onko tapahtunu joku hoitovirhe tai miks iho on reagoinut tolla tavalla. Hyvä kosmetologi osaa kyllä vastata noihin kysymyksiin ja löytää ratkaisun niihin.- Arpinaama_-
Kommentoisin sen verran, että kysyin täällä keskustelupalstalla juuri muiden kokemuksia tällaisesta tilanteesta, jotta osaisin korrektisti toimia. Viestistäni kai kävi ilmi, että arvelin että vika voisi olla minun ihossa tai hoidon epäonnistumisessa.
Lisäksi totesin, että haluaisin käydä jatkossakin samassa paikassa, ja kyselin miten kannattaisi hoitaa asia. Ymmärrän kyllä, että loppujen lopuksi minun täytyy olla yhteydessä hoitopaikkaan.
Sitä en ymmärrä, että miten viestini "syyllistää ihmisiä". En ole kirjoituksessani argumentoinut kuka tässä on SYYLLINEN, saati sitten yksilöinyt missä maassa, kaupungissa, yrityksessä tai kosmetologilla olen käynyt hoidossa.
Keskustelupalstan tarkoitus on kai yleensäkin keskustella asioista. Pahoittelut, jos en osannut esittää asiaani oikeassa muodossa.
- *_*
No tuskin kukaan täällä osaa auttaa
- Hoidossa
Ja mikähän tämä operaatio oli joka sulle tehtiin?
- tapitapi61
MItä sinulle tehtiin?
Kuorittiinko / poltettiinko / neulattiinko ihoasi?
Vai menitkö halpaan ja mikrohiottiinko ihoasi? Saat saman aikaan kun menet rautakauppaan ja ostat hienoa hiontapaperia. Liimaa se paistinlätkääsi kiinni ja huiteleppa kerran viikossa ihoasi oikein kunnolla.
Tuloksena hiljalleen kumimainen iho. - aauuttii
Myös maahantuoja voi olla vastuussa tapahtuneesta, jos sinä ja kosmetologisi olette hoito-ohjeita noudattaneet. Eli ota hyvässä hengessä yhteys hoidon tehneeseen kosmariin ja esitä vaikka itse, että voisit ottaa tuotteen / laitteen maahantuojaan yhteyttä.
- vittu mitä touhua
Mitäs sä välität mitä ne siellä sanoo?
Älä viitti olla tommonen hissukka, vaikka ei olisikaan ollut lääkärin syy tai kenenkään muunkaan syy mutta jumalauta jos ihossa on muutoksia niin kipitä vittu lääkäriin äläkä missään netissä valita.
Vois verrata tätä tapausta niihin ihmisiin jotka ihmettelee kun joku outo mollukka kasvaa tossa kyljessä ja ihmetellään mutta lääkäriin ei mennä, sitten puolen vuoden päästä se mollukka on koripallon kokoinen ja vihdoinkin mennään lääkäriin ja oho vittu se oli syöpä mutta kun ei aikaisemmin tajuttu mennä.
Saatanan luuseri järki käteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750