Anna Kontula kirjoittaa Uudessa Suomesssa hyvin mielestäni ->
Jokaisessa yhteisössä esiintyy tilanteita, joissa aikuinen ihminen ei elätä itseään työllä. Tästä alkaa politiikka. On sovittava, milloin työttömyys on hyväksyttävää, mikä ylipäänsä määritellään työksi ja onko työtä tekemättömällä samat oikeudet ja ihmisarvo kuin muillakin.
Viime vuosien Suomessa ansiotyön ulkopuolelle jäämistä on ajateltu ensisijaisesti yksilön asenneongelmaksi. Työvoimapolitiikan inhimillisemmät juonteet näyttävät tallautuvan tämän tulkinnan alle. Vähitellen kasvaa huima työkkäri-Kela-sossu –pyörre, jonka piilotavoitteena on niin epämiellyttävä kyyti, että mikä tahansa työ millä tahansa ehdoilla alkaa maistua.
Ensin tulivat karenssien kiristykset ja vuodesta 2006 voidaan työmarkkinatuki lakkauttaa määrättömäksi ajaksi. Samaan aikaan on sallittu leikkaukset työvoimapoliittisista toimenpiteistä kieltäytyvän henkilön toimeentulotukeen. Sanktioiden perusteet jättävät harkintavallan viranomaisille. Niitä on jaettu esimerkiksi henkilöille, jotka ovat kieltäytyneet työskentelemästä laittomissa ja vaarallisissa olosuhteissa tai kyseenalaistaneet työkkärin ”hatunnostokurssien” mielekkyyden.
Sanktiopolitiikan seurauksena köyhät ovat nyt entistä köyhempiä. Pelkälle sossun toimeentulotuelle pudonneiden määrä kasvaa nopeasti ja jos kurittomuus jatkuu, voidaan tästä viimeisestäkin tuesta napsaista melkein puolet. Aikoinaan ihmisten auttamiseen laaditusta järjestelmästä on tulossa tunnoton murskain, jossa ihmisiltä viedään rahat, aika, itsetunto ja kunnia.
Keppien jytkeestä huolimatta ei odotettua tulosta vain synny. Pitkäaikaistyöttömyys on edelleen tuplat 80-luvun tasosta, jolloin vastaavia sanktioita ei ollut. Ihmisiä saadaan kyllä uhkailtua erilaisiin harjoitteluihin ja tukitöihin, mutta nämä toimenpiteet eivät näytä lisäävän työllisten nettomäärää. Jos tuolileikissä on 10 pelaajaa ja 9 tuolia, ei tuolien määrä siitä kasva, vaikka pelaajat olisivat kuinka motivoituneita.
Ehkä vika ei olekaan työttömissä, vaan ilmiön viranomaistulkinnassa. Kun työelämä säädetään vain voimakkaimpien hartialeveydelle, tehdään väistämättä melkoisesta osasta ihmisiä työmarkkinakelvottomia. Syntyy harha, että vain stahanovilainen supertyöläinen voi olla hyödyllinen ja arvostettu yhteisönsä jäsen.
Suurin osa meistä on jossakin vaiheessa elämäänsä vanha, huonokuntoinen, ylirasittunut, kriisissä, hoivavelvollinen tai jostakin muusta syystä vajaateholla. Armollisempi yhteiskunta ja työkulttuuri sietävät sen. Ymmärtävät, että elämä on.
Lähde ja kommentoinia:
http://annakontula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/75614-ihmisenmurskauskone
Jokaisessa yhteisössä esiintyy tilanteita, joissa aikuinen ihminen ei elätä itseään työllä. Tästä alkaa politiikka. On sovittava, milloin työttömyys on hyväksyttävää, mikä ylipäänsä määritellään työksi ja onko työtä tekemättömällä samat oikeudet ja ihmisarvo kuin muillakin.
Viime vuosien Suomessa ansiotyön ulkopuolelle jäämistä on ajateltu ensisijaisesti yksilön asenneongelmaksi. Työvoimapolitiikan inhimillisemmät juonteet näyttävät tallautuvan tämän tulkinnan alle. Vähitellen kasvaa huima työkkäri-Kela-sossu –pyörre, jonka piilotavoitteena on niin epämiellyttävä kyyti, että mikä tahansa työ millä tahansa ehdoilla alkaa maistua.
Ensin tulivat karenssien kiristykset ja vuodesta 2006 voidaan työmarkkinatuki lakkauttaa määrättömäksi ajaksi. Samaan aikaan on sallittu leikkaukset työvoimapoliittisista toimenpiteistä kieltäytyvän henkilön toimeentulotukeen. Sanktioiden perusteet jättävät harkintavallan viranomaisille. Niitä on jaettu esimerkiksi henkilöille, jotka ovat kieltäytyneet työskentelemästä laittomissa ja vaarallisissa olosuhteissa tai kyseenalaistaneet työkkärin ”hatunnostokurssien” mielekkyyden.
Sanktiopolitiikan seurauksena köyhät ovat nyt entistä köyhempiä. Pelkälle sossun toimeentulotuelle pudonneiden määrä kasvaa nopeasti ja jos kurittomuus jatkuu, voidaan tästä viimeisestäkin tuesta napsaista melkein puolet. Aikoinaan ihmisten auttamiseen laaditusta järjestelmästä on tulossa tunnoton murskain, jossa ihmisiltä viedään rahat, aika, itsetunto ja kunnia.
Keppien jytkeestä huolimatta ei odotettua tulosta vain synny. Pitkäaikaistyöttömyys on edelleen tuplat 80-luvun tasosta, jolloin vastaavia sanktioita ei ollut. Ihmisiä saadaan kyllä uhkailtua erilaisiin harjoitteluihin ja tukitöihin, mutta nämä toimenpiteet eivät näytä lisäävän työllisten nettomäärää. Jos tuolileikissä on 10 pelaajaa ja 9 tuolia, ei tuolien määrä siitä kasva, vaikka pelaajat olisivat kuinka motivoituneita.
Ehkä vika ei olekaan työttömissä, vaan ilmiön viranomaistulkinnassa. Kun työelämä säädetään vain voimakkaimpien hartialeveydelle, tehdään väistämättä melkoisesta osasta ihmisiä työmarkkinakelvottomia. Syntyy harha, että vain stahanovilainen supertyöläinen voi olla hyödyllinen ja arvostettu yhteisönsä jäsen.
Suurin osa meistä on jossakin vaiheessa elämäänsä vanha, huonokuntoinen, ylirasittunut, kriisissä, hoivavelvollinen tai jostakin muusta syystä vajaateholla. Armollisempi yhteiskunta ja työkulttuuri sietävät sen. Ymmärtävät, että elämä on.
Lähde ja kommentoinia:
http://annakontula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/75614-ihmisenmurskauskone
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.