Jännittävä tilanne!

Nuorimies.

Eli olen tässä jo kolmisen kuukautta tapaillut yhtä tyttöä, lähestulkoon joka viikko. Käymme aina kävelyllä tai joskus myös juoksemassa. Juttua riittää ja viihdymme hyvin toistemme seurassa. Pidän todella paljon hänestä ja epäilen hänelläkin olevan myönteisiä tunteita minua kohtaan, mutta en voi sanoa olevani ollenkaan varma asiasta. Ainakin hän juttelee lähes päivittäin kanssani useaan otteeseen netissä ja hymyilee sekä juttelee mukavia minulle aina tapaamisisemme aikana. Mitä luulette, jumittaako meidän juttu tähän paikkaan vaikka loppuiäksi jos toinen ei uskalla tehdä aloitetta? Nimittäin olemme molemmat täysin kokemattomia, ujoja ihmisiä eikä meidän siis ole helppoa puhua mihinkään syvällisempään seurusteluun liittyvistä asioista. Hyvä puoli tällaisessa etenemisessä on nyt se, ettei meillä kummallakaan ole muita ihastuksenkohteita tai seurustelukumppaniehdokkaita eli sikäli saamme edetä rauhassa ja pikkuhiljaa kohti jotain syvällisempää - mikäli sitä molemmat todella haluavat :)

Mutta siis, kannattaisiko minun rohkaista mieleni ja kysyä tyttöä vaikka vaihteeksi syömään ulos jonain iltana? :) Jos vähän jotain erilaista tekemistä vaihteeksi kuin valtavan pitkiä lenkkejä... Mikä voisi mielestänne olla tilanteessa vastaus, voisiko se millään olla myöntävä? :D

18

288

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aina kannattaa kokei

      Kyllä kannattaa kysyä ja uskon että vastaus olisi kyllä treffeille. Miksi kieltäytyisi?

    • ChampignonLeague

      "Mitä luulette, jumittaako meidän juttu tähän paikkaan vaikka loppuiäksi jos toinen ei uskalla tehdä aloitetta?"

      Ei, vaan nainen löytää jonkun toisen miehen jossain vaiheessa, ellet SINÄ tee aloitetta. Sillä varauksella, että jos olet riittävän komea ja kiinnostava tyyppi, niin nainenkin saattaa tehdä aloitteen. En laskisi sen varaan.

      Ja ehkä jotain räväkämpääkin voisit miettiä kuin syömään pyytäminen...

      Et kertonut ikäänne, mutta oletin että 18-->

    • heh :D

      Aikas hyvin tuo ikä arvattu: itse olen 18 ja tyttö 17. Elikkä onko tilanne nyt niin, että tyttö on kenties odottanut aloitettani jo pidemmänkin aikaa? Huomionarvoinen asia on muuten se, että tyttö ehdotti alunperin tätä tapaamista enkä minä... Myöhemmin selvisi ettei hänellä ole ollut yhtään poikapuoleista kaveria. Tosin hän vastasi tällaiseen seuranhakuilmoitukseeni netissä ja sitä kautta tutustuimme eli hänkin oli etsimässä seuraa. Ja tuosta kiinnostavuudestani... Hän on kyllä kehunut minua älyttömän mukavaksi ja fiksuksi ihmiseksi, käyttäytyy aina todella sympaattisesti minua kohtaan ja ihmettelee suuresti ettei minulla ole ollut koskaan kavereita... Mutta siis, yritän nyt tehdä parhaani etten menettäisi häntä sillä hän on kaikin puolin hyvin lähellä sitä unelmieni tyttöä ;) Itseasiassa en olisi koskaan uskonut voivani löytää tällaista kultakimpaletta...

      • ChampignonLeague

        Voi olla että tyttö on odotellut aloitetta. Sinun kannattaa kuitenkin olla aktiivinen, se on varmaa. Kehittele tilannetta suutelua ja hellimistä kohden, niin näet mitä tyttö sinusta ajattelee.

        "Mutta siis, yritän nyt tehdä parhaani etten menettäisi häntä sillä hän on kaikin puolin hyvin lähellä sitä unelmieni tyttöä ;) "

        Varo ettet myötäile tyttöä liikaa. Kukaan tyttö ei pidä miehistä jotka taipuvat liian helposti saadakseen huomiota tytöltä.


    • Oho : O

      Kun olen ajatellut niin, että suhteessa ollessani antaisin tytön päättää kaikesta ja jopa määrätä minua koska kunnioittaisin häntä niin paljon... En tiedä, olenko nyt täysin väärillä raiteilla asian suhteen?

      Mutta unelmani on todellakin pidellä tyttöä kainalossa katsellen samalla vaikka auringonlaskua, silitellä häntä ja kuiskailla kaikkea romanttista... Pitävätkö tytöt tällaisesta yleensä?

      • Champignon League

        "Kun olen ajatellut niin, että suhteessa ollessani antaisin tytön päättää kaikesta ja jopa määrätä minua koska kunnioittaisin häntä niin paljon... En tiedä, olenko nyt täysin väärillä raiteilla asian suhteen?"

        Olet.

        "Pitävätkö tytöt tällaisesta yleensä?"
        Kyllä ne tuollaisestakin pitävät, mutta jossain vaiheessa kaipaavat myös...seksuaalisempaa otetta.


    • Hmm..

      Huomaan, että minulla on ollut hieman väärä käsitys tytöistä..

    • Niin..

      En nimittäin voinut kuvitellakaan, että naiset haluavat miehen kohtelevan heitä jollain tavoin seksuaalisesti... Kuvittelin tämän olevan vain miesten hommaa, johon naisilla ei ole mitään mielenkiintoa tai että ''he ovat liian arvokkaita tällaiseen''... heh

      • Yleinen virhe..

        Näin monet kokemattomat ajattelevat, se on ihan normaalia. Kun sitten joskus pääset suhteeseen huomaat, ettette ole onnellisia ilman mitään seksuaalista kanssakäymistä. Nainen on samalla tavalla seksuaalinen olento kuin mieskin.


    • Hyvin menee!!

      Kyllä uskoisin hänen pitävän sinusta myös koska kuitenkin tapailee sinua säännöllisesti ja hymyilee yms. Nyt vain vähän erilaista juttua kuvioihin esim. leffaan tai syömään menoa ja tyttökin huomaa sinun olevan todella kiinnostunut hänestä... Onnea matkaan! ;)

    • Miten meni?

      No, tuliko teistä pari?

    • Juu, ei tytöt yleensä hengaile miesten seurassa, joiden kanssa ne ei tykkää olla. Ellei kyseessä ole joku kaverin kaveri jota on vaan pakko sietää.

      Mutta en usko, että lähtis kävelylle, juoksemaan tai haluisi oma alotteisesti tavata jos ei seura kiinnosta. Voisin ajatella että olis jäänyt ekaan tapaamiseen, jos ois saanut huonon kuvan miehestä. Eka tapaaminen on kuitenkin se tärkeä, jonka aikana mielikuvia toisesta muodostetaan.

      • Eli mitä paremmin viihtyy seurassa, sitä paremmat mahkut on pojalla olla tytölle tärkeä. Tai tulla tärkeäksi. Ihmisen pitää syödäkin, joten ulos syömään kutsuminen on aina minusta hyvä idea. :-)


      • Teuvo MK
        teevadit kirjoitti:

        Eli mitä paremmin viihtyy seurassa, sitä paremmat mahkut on pojalla olla tytölle tärkeä. Tai tulla tärkeäksi. Ihmisen pitää syödäkin, joten ulos syömään kutsuminen on aina minusta hyvä idea. :-)

        Hiljaa Jazuli. Älä jakele surkeita neuvojasi.


      • Teuvo MK kirjoitti:

        Hiljaa Jazuli. Älä jakele surkeita neuvojasi.

        Mikäs huono tuo muka oli? Kyllä mä kai naisena naisten seurassa paljon olleena tiedän mitä tytöt ajattelee? ;-)

        Kyllä ne tytöt puhuu nääs toisilleen, mitä ne pojista miettii ja miten ne niiden kanssa kokee olemisen kussakin tilanteessa.


      • Teuvo MK
        teevadit kirjoitti:

        Mikäs huono tuo muka oli? Kyllä mä kai naisena naisten seurassa paljon olleena tiedän mitä tytöt ajattelee? ;-)

        Kyllä ne tytöt puhuu nääs toisilleen, mitä ne pojista miettii ja miten ne niiden kanssa kokee olemisen kussakin tilanteessa.

        No sinulle kyllä ruoka maistuu. Se me tiedetään. Lopeta niiden ohjeiden jakaminen, pilaat vielä onnellisen parisuhteen.


      • Teuvo MK kirjoitti:

        No sinulle kyllä ruoka maistuu. Se me tiedetään. Lopeta niiden ohjeiden jakaminen, pilaat vielä onnellisen parisuhteen.

        Mutta jos kaikki kuuntelis mua niillä olis parisuhde, kuten mullakin. :-D

        Ja onnellinen.


    • Tuttu tarina

      Kaverikorttia tais napsahtaa. Tyttö löysi jonkun rentun joka osasi ottaa hommat haltuun eikä ollut kiinnostunut vain käden pitelystä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe