Kysymys uskollisuudesta parisuhteessa

Ykkösvaihtoehto kuvaa minua parhaiten. Olen nainen 20 .

Ykkönen vaihtoehdoista. Jos haikailisin vihreämpää ruohoa aidan toisen puolen, eroisin ja siitä jatkaisin. En koskaan sanoisi rakastuneeni toiseen tms. Toisen pettäessä ero.
Enkä yrittäisi näkyvästi toisen omaa vietellä.

1-2. Itse olen aina ollut uskollinen eikä minulla onneksi ole niin kovia paineita että jokaista tyttöä tekisi mieli tuikata jos olen varattu.

Sen sijaan jos muuten homma toimii mutta naisystäväni tekisi syrjähypyn tai pari, voisin sen vielä ymmärtää jos siinä ne olisi muuten viattomia. Kysymyksen voisin tietysti esittää että kannattaako olla yhdessä jos ei kiinnosta.

Vaihtoehto yksi.

Mikään muu vaihtoehto ei tule kyseeseen!

40 vuotias mies

Vaihtoehto yksi. Tähän mennessä olen ollut aina uskollinen, vaikka houkutuksiakin on ollut. Sen verran on tullut elämää nähtyä, että mistäpä sen voi takuuvarmasti tietää omalta saati toisen kohdalta.

Mies, 37 v.

Ehdottomasti ensimmäinen vaihtoehto.

Ehdoton 1.

Omalla kohdalla se katkeaako suhde pettämiseen on hyvin monivivahteinen asia: asiaan vaikuttaa parisuhteen pituus ja tila, missä tilanteessa pettäminen tapahtuu, onko pidempi juttu vai kerta erehdys, onko pettäjä aidosti pahoillaan ja onko hän valmis ottamaan vastuun teostaan, haluaako ja pystyykö petetty antamaan anteeksi.

Ymmärrän pettäjää jollain tasolla silloin kun parisuhde on tyhjä, kun ihminen kokee olevansa hyvin yksinäinen parisuhteessaan. Vaikka se joskus voi olla ymmärrettävää tai inhimillistä, silti en itse pidä sitä oikeutettuna. Pettäminen on aina väärin.

Ehdoton 1:n.

Pettäminen on aina vakavaa ja aiheuttaa harkinnan kannattaako jatkaa.

Mies 27v.

Uskotteko oikeesti, että nämä palstan miehet ovat rehellisiä kun ilmottavat vaihtoehdon 1. Voisin lyödä vetoa, että he oikeasti tarkoittavat vaihtoehtoa 3. Suurin osa miehistä kannattaa vaihtoehtoa 3, vaikka eivät kaikki kehtaa sitä myöntääkään.

Haluaisin sanoa 1 mutta kun en ikinä ole joutunut laittamaan itseäni tosi testiin, niin en tiedä onko se sittenkin 2 jos todella koetellaan, itseä tai toista.

1 käytännössä (teoriassa myös 3).

houkutuksia on ollut tai no tilanteita jotka joku olisi kokenut ylivertaisen houkuttelevina mut kun seurustelin vakavasti niin eipä tullut mieleen seikkailla.

kumppanille en kyl salli mitään: luottamusta on joko 100% tai sitten ei yhtään ja se on suhteen loppu sit. eli saa tulla ja mennä miten haluaa, en kyttää mustasukkaisesti, mutta sen vapauden mukana tulee myös vastuu...

1

vaihtoehto 1. edellisen ämmän jätinkin pettämisen takia. se taiski aika sairas tapaus olla. halus vielä naimisiinki pettämisensä jälkeen ja lapsia, hhuhhuh voko 31v nainen nin idiootti olla? selvis vielä et psykiatrilla käy ni tein johtopäätöksen et: seinähullu.

Jos pakko valita noista niin vastaan 1. Oikeasti kuitenkin epäilen asian vakavuudesta huolimatta, että itseni olisi vaikea jättää toista, enkä tiedä edes haluaisiko jos suhde olisi siihen mennessä ollut hyvä, joten siinä mielessä ykkönen ei oikein osu yksiin ajatuksieni kanssa, mutta kuvaa ajatuksia kuitnekin paremmin kuin muut vaihtoehdot. Olen mies ja ikää 34v.

Ykkönen on lähtökohta.
Jos nainen olisi kuitenkin kaikin puolin täydellisen sopiva minulle, ja selviäisi että hän on pettänyt, niin olisin ehkä valmis kokeilemaan sen jälkeen avointa suhdetta joillakin säännöillä. Eihän se luultavasti pitkään toimisi, mutta joskus on tällainenkin vaihtoehto tullut mieleen. Ja kyllähän pettäminen osoittaa petollista mieltä, eli aika vaikea on luottaa naisen muihinkaan tekemisiin sen jälkeen.

Kyllähän se on tuo ykkösvaihtoehto se minunkin valintani. Uskon siihen että uskollisuus on yksi hyvän parisuhteen peruskivistä. Jos ei ole uskollisuutta, niin minusta ei ole sitten sitä suhdettakaan. Pettämisen myötä minä menettäisin täysin sen luottamukseni kumppaniani kohtaan ja suhteen jatkaminen voi olla minulle hyvinkin vaikeaa. Ja jos minä olisin se pettäjä, niin sitten minulla olisi varmasti melkoinen moraalinen krapula ja tunnustaisin asian varmaan heti ja suhteen jatkuminen jäisi kumppanin päätettäväksi.

Se päättääkö se pettäminen sitten sen parisuhteen riippuu hyvin paljon niistä muista tekijöistä. Pitkässä suhteessa (varsinkin jos on lapsia) niin siihen pettämiseen suhtautuu varmasti ihan eri tavalla kuin jossain suhteen alkuvaiheessa. Myös se miten ja kuinka pitkään on petetty on myös merkittävä tekijä. Kerran kännissä tuntemattoman kanssa on ihan eri asia kuin vaikkapa vuosia jatkunut suhde naapurin Erkkiin.

Niin joo, olen mies, 26v

Vaihtoehto 2. jos siitä poistetaan tuo periaatteessa sana (tai lisätään ´ja käytännössä´). Riippuu myös kuinka kauan suhde on kestänyt.
Jos uskottomuutta on jo heti ekana vuonna niin sitten täytyisi ehkä miettiä uudestaan.

Ihannetilanne 1, mutta ymmärrän että pitkässä parisuhteessa voi tulla tilanne jossa se olisi 2. Voisin antaa naiselle jonkun kännipanon anteeksi vaikka se korpeisi kyllä ihan saatanasti ja se nainen joutuisi kuuntelemaan avautumistani asiasta aika monta kertaa. Sivusuhdetta en voisi antaa anteeksi.

Uskollisuuden määritelmästä pitäisi ensin keskustella.

5. Se mikä sopii parhaiten kummallekin. Kaikessa avoimmuudessa ja yhteisymmärryksessä tietenkin.

Syrjähyppy on pettämistä ja sitä en hyväksy. Jos luvataan niin silloin tehdään niinkuin on luvattu.

ykkönen ihan ehdottomasti.
Syrjähypyt ei tosiaankaan kuulu parisuhteeseen. Jos ei kykene olemaan uskollinen kumppanilleen, kannattaa pysyä sinkkuna

Vaihtoehto 1. ehdottomasti kuvaa minua parhaiten.

Olen 24 vuotias nainen

Kyllä tuo vaihtoehto numba 1 on se oikea vastaus minun osaltani. Helvetti jos parisuhteeseen pääsisin niin olisin varmaan niin onnellinen että tähtiä näkyy silmissä vaan. Enkä edes harkitsisi mitään syrjähyppyjä, ne eivät parisuhteeseen kuulu. likka-85 tämän asian totesikin varsin osuvasti.

Olen 20 vuotias mies.