En halua miestäni

Hei, kurja tilanne teillä, pahoitteluni. Ihmisen seksuaalisuus on niin monimutkainen asia etkä voi pakottaa tai opettaa itseäsi haluamaan ketään. Ihminenkin on moniavioinen nisäkäs vaikka viimeiset vuosisadat on yhteiskunta pyrkinyt pakottamaan ihmisiä yksiavioisuuteen siinä onnistumatta. Kun kumppani käy liian tutuksi ja turvalliseksi niin usein ainakin osa seksihaluista katoaa. Uutuuden viehätyksen merkitys on suuri.

Ilmeisesti olette pystyneet keskustelemaan asioista melko avoimesti koska olette sopineet kokeilevanne avointa suhdetta. Hyvä että keskusteluyhteys on olemassa. Kertoisitko miten olette sopineet avoimesta suhteesta ja miteb olette kokeilleet tähän mennessä?

Valitettavasti minulla ei ole nyt muuta neuvoa kuin seuraava: kaikki on nyt kiinni siitä miten miehesi suhtautuu tilanteeseen. Hänen pitäisi lakata tekemästä aloitteita seksiin ja vaikka hankkia ulkopuolinen seksisuhde hetkeksi aikaa ja antaa tilanteen selkiytyä. Toisaalta jos mies haluaa vain sinut niin eipä ole helppoa tuota tehdä.

Särähti korvaan. "Olemme sopineet kokeilevamme avointa suhdetta" samaan hengenvetoon kuitenkin toteat, että miehesi ei sitä halua; hän haluaa vain sinua.
Eli käytännössä sinä olet sopinut kokeilevasi muita miehiä sillä aikaa, kun oma
"viehättävä, lojaali, ihana, hauska..." miehesi kärvistelee puutteessa.
Vaikka miehesi olisikin suostunut kokeilemaan avointa suhdetta; niin se ei
suinkaan tarkoita sitä, että hän sen hyväksyisi. Se tarkoittaa vain sitä, että hän
on viehättävä, lojaali... ja rakastaa sinua niin paljon, että kuvittelee voivansa suostua mihin vain.
Mutta jos miehesi kärsimys näkyy jo tässä vaiheessa päälle päin, kun ollaan vasta idea-asteella, niin toteutuksen jälkeen miehesi elämä muuttuu yhdeksi helvetiksi - ja sinä sanot rakastavasi häntä.
Sinä olet jo tähän asti piinannut miestäsi pihtauksellasi ja rakkauden nimissä aiot tuhota hänet lopullisesti. Mihin tarvitaan vihamiehiä, jos on tuollaisia rakastavia aviovaimoja.

Ystävyydestähän se alkoi ja siihen sen voisi päättää. Tämä on mielipiteeni. Kyllä parisuhteessa tarvitaan fyysistä kosketusta ja sen haluaminen lähtee tunnetasolta. Onko sinulle tunteita / haluja muita miehiä kohtaan ?

Kiitos vastauksista!

Jaska-Setä: Samaa mieltä alan olla tuosta moniavioisuudesta - harmi vaan että tuppaan olemaan yksin sen ajatuksen kanssa. Keskusteluyhteys meillä pelaa kyllä uskomattoman hyvin ja se on onni se. Otin avoimen suhteen lopulta pöydälle kun alkoi ratkaisut olla vähissä, ja mies suostui siihen koska erovaihtoehto on vielä kivuliaampi... mutta nyt en tosiaan tiedä pystynkö sitten kuitenkaan asiaa toteuttamaan kun näen hänen murhemielensä. Tosin täytyy vaikuttaa siltä että pikkuhiljaa, ajan kanssa, hän on alkanut tulla paremmin sujuiksi asian kanssa, ehkäpä jopa haluta itsekin kokeilla kun kerran tilaisuus on. Jos näin käy niin sittenhän ongelmaa ei ole. Toistaiseksi ratkaisumme on ollut vasta ajatusasteella, mitään konkreettista ei siis ole vielä tapahtunut.

13 18: "Eli käytännössä sinä olet sopinut kokeilevasi muita miehiä sillä aikaa, kun oma miehesi kärvistelee puutteessa." Ei näin. Yhdessähän asiasta sovimme, vaikka hän ei (ainakaan vielä) muita naisia haluakaan. Tein selväksi että jos hän ei halua moiseen suostua, niin selvä se, en lähde häntä pettämään (ja kyllä, myös tarkoitin sitä), sitten olisi vain keksittävä jokin muu ratkaisu. Myöskään puutteessa ei kerro kärvistelevänsä, on jopa sanonut että pystyisi elämään ilman seksiä lopun elämäänsä jos pakko olisi. Mahtoiko ihan miettiä sanomaansa loppuun asti, sitä en tiedä, mutta ainakaan minulle se ei käy vaihtoehdosta. Mitä "pihtauksella piinaamiseen" ja "rakkauden nimissä tuhoamiseen" tulee, saat minut kuulostamaan suunnilleen antikristukselta. En minä tätä ilkeyttäni tee. Minuun sattuu ihan siinä missä häneenkin - jos ei sattuisi, tuskin olisin täällä kirjoittelemassa tuntojani ja etsimässä neuvoja, tuskin potisin pienintäkään tuskaa haluistani vaan antaisin palaa, ottaisin ja hakisin salaiset nautintoni mistä lystään niin kuin useimmat tuntuvat tekevän täysin surutta. En ole myöskään aviovaimo, olemme kihloissa mutta emme naimisissa. Olet toki oikeutettu mielipiteisiisi minusta, enkä minä ajatuksiani ja toimiani aio anteeksi pyydellä. Tilanne on vaikea ja raskas, mutta se on mitä se on. Olen ollut tunteideni ja ajatusteni suhteen sataprosenttisen rehellinen ja suoraselkäinen miehelleni. Mitä muuta kumppaniltaan voi vaatia? Intohimoa ei vain aina riitä enää vuosien jälkeen, ja joskus ongelmia on syvällä itsessä ja ne sieltä sitten kumpuavat myös suhteeseen.

Kääretorttu: Näinhän se on että saattaa olla niin, että tämä lopulta ystävyyteen päättyy. Sitä ennen haluamme kuitenkin kokeilla kaikki mitä kokeiltavissa on. Aika seksi-/parisuhdeterapiaan on varattuna... oljenkorrelta se hiukan tuntuu, mutta mitäpä siinä voi hävitä (muuta kuin rahaa jota ei juuri ole). Haluja minulla siis tosiaankin riittää ja valitettavasti muita miehiä, ei omaa, kohtaan. Ei minulla ole ketään tiettyä mielessä, mutta kovasti silmää hivelevät komeat urokset uimahalleissa ja yökerhoissa. Kovasti on joutunut itsekuriaan käyttämään ettei ole sortunut pettämään... kurja tuollaista taistelua sitten käydä kuukaudesta ja vuodesta toiseen - elämä on kuitenkin liian lyhyt kärsittäväksi.

Hae kirjastosta Tony Dunderfeltin Parisuhteen kemia. On selvää että miehesi ei saa sinua tuntemaan itseäsi seksikkääksi naiseksi. Hän on kenties liian kiltti ja sinä taas olet se joka aina sanoo viimoisen sanan ja ottaa vastuun kaikista arjen asioista? Miehet yrittävät kaikin keinoin välttää riitaa ja ikävää ilmapiiriä. He sortuvat myötäilemään naisen mieltä jotta homma toimisi kivuttomasti. Nainen sortuu ottamaan sen vastuun mutta lyhistyy itse sen itseriittoisuutensa alle ja menettää mielenkiintonsa mieheen jossa ei ole mitään haastetta. Nainen alitajuisesti kaipaa sitä että mies on vahvasti omaa mieltänsä asioista ja pitää puolensa. Nainen kaipaa sitä että mies vie välillä niin että hippulat vinkuu. Eikä kysele mitä mieltä nainen on.
Sinä voisit yrittää antaa sitä vastuuta miehellesi ja kannustaa häntä sanomaan mikäli on eri mieltä asioista. Haasta ja haasta. Älä jäkätä mäkätä tai mökötä. Sitten kun miehesi hokaa itse oman miehekkyytensä mikä perustuu siihen että hän ei ole millään tavoin sinusta riippuvainen käyt taas kuumana. Taivaanrannan maalarit ja muusikonretkut sun muut moottoripyörämiehet ovat juurikin niitä oman tiensä kulkijoita joiden perässä naiset kuolaavat koska hehän osoittavat riippumattomuutensa naisesta.
Sydämethän siinä särkyy kun mies menee eikä kysele mutta seksihalut kasvaa samaa tahtia.

Tässähän tämä: tuo on erittäin hyvä huomio. Saanko ihan uteliaisuuttani kysyä oletko itse mies vai nainen, onko tämä omasta kokemuksesta kumpuavaa tietoa? Mieheni on siitä jännä yhdistelmä, että hänellä riittää tulista temperamenttia (syö siihen jopa lääkitystä; aikoinaan emme tehneet muuta kuin riitelimme kun hän otti nokkiinsa joka ikisestä asiasta, eikä siis vain minun kanssani) mutta hänessä on sitten myös paljon juuri tuota kuvailemaasi ns. tossumaisuutta. Minä olen aina ollut se selvästi itsenäisempi puoli suhteessamme, olemme molemmat samaa mieltä että tietyissä asioissa hän on suhteemme nainen ja minä mies! Ja kyllä, se varmasti vaikuttaa haluihini (haluttomuuteeni) häntä kohtaan - haluaisin että mieheni olisi ainakin välillä juuri tuollainen "minä vien, sinä vikiset", eikä sellainen että aina tivaa minun mielipidettäni ja päätöstäni joka asiaan. Saan usein sanoa hänelle "päätä nyt ihan itse, aikuinen mies", tai esimerkiksi "voit kyllä ihan yksinkin mennä vaateostoksille" - ei minun tarvitse aina olla kädestä pitämässä.

Erittäin hyvä huomio tosiaan, kiitos, luulenpa että tässä on materiaalia terapiaistuntoon... täytyy vaan toivoa että hän ei loukkaannu liikaa vaan kestää kuulla totuuden, ja osaisi sitten myös soveltaa sitä käytäntöön oikealla tavalla. K-päinen itsekkyys on toki asia erikseen; raja sen ja "päättäväisten otteiden" välillä voi olla joskus häilyvä...

Olen nainen, eronnut 18 vuotisesta avoliitosta ja kolmen jo aikuisen lapsen äiti. Elän uusiosuhteessa ja sitä on nyt kestänyt 5 vuotta.
Ero exästä oli kipeä ja elin sen jälkeen neljä vuotta yksin jona aikana kävin läpi monia asioita ja luin kirjoja jotta olisin saanut palikat päässäni kohdilleen. Tony Dunderfelt (tai joku sinnepäin) on kirjoittanut hyvää materiaalia enemmänkin.
En halunnut enään toistaa uudessa suhteessa samaa kuviota kuin vanhassani.

Olen aikas temperamenttinen ja miehillä on ollut vaikeuksia pysyä mukana ailahtelevissa mielihaluissani. Ärsyynnyn jos minua kohdellaan kuin prinsessaaa tai äitiä sillä se jos joku vie seksihalut. Silti itse käyttäydyn kuin äiti miehelle ja passaan ja jäkätän ja opetan. Oma vika. Minun on ollut erittäin vaikea antaa vastuuta miehelle kun olen itse niin nopea liikkeinen ja teen asiat mieluimmin itse.

Alkuaikoina minun mieheni oli itsevarmempi ja siksi seksikkäämpi minun silmissäni. Minä olen syönyt sitä varmuutta ainaisilla arvosteluilla. Olisi hienoa jos mies ei antaisi niin paljon painoarvoa minun jäkätyksilleni vaan tekisi silti niinkuin itse haluaa. Itseasiassa se toisi turvallisuuttakin. Sitä toivoo sellaista tunnetta että mies loppupeleissä hoitaa hommat ilman minuakin jos vaikka sairastun tai jotain tapahtuu. Sitä toivoo että mies jonakin päivänä vie johonkin saarelle ja ottaa varmoin ottein siellä rantahietikolla vaikka kuinka kitisen vastaan ja haen tekosyitä ettei nyt voi lähteä kun ei ole mitään päälle pantavaakaan. Olisi hienoa kun mies siinä kohtaa kaivaisi upean iltamekon kassista ja sanoisi että pue tuo päällesi ja ole hiljaa.

no...ehkä olisi aika nyt palata todellisuuteen ja lakata odottamasta toiselta jotakin. Kun ei odota ei pety. Meillä on oikeasti kaikki työkalut itsellämme millä korjata tilanne parempaan päin mutta vie aikaa oivaltaa miten niitä käytetään.
On väärin sanoa että toista ei voi muuttaa sillä näin käy kun muuttaa itseään ja omia tapojaan toimia. Kyllä tossukastakin saadaan seksipeto aikaiseksi. Tossukan vaan tarvitsee itse tuntea itsensä seksipedoksi. Eli sinun pitää alkaa naiseksi. Seksuaalisuudessa ei ole tasa-arvoa sillä se mikä toisessa vetää puoleensa on se mikä on erilaista kuin sinussa.

Olet likainen h...a. Toivottavasti miehesi saa jonkun arvoisensa ja sinä saat olla reikänä niille komeille uroksillesi, jotka sinut sitten naituaan hylkäävät. Monia asioita arvostaa vasta ne menetettyään.

Tässähän tämä: hienoa analyysiä ja fiksuja vinkkejä. Laitan korvan taakse...

jorma jortikka: sekoittanet minut johonkin tuttuusi - käyn nimittäin suihkussa päivittäin enkä ota seksistä rahaa. Kiitos kuitenkin intellektuaalisesta kommentistasi.

Moi ''en halua miestäni '' mulla on iha sama ongelma !! rakastan miestäni yli kaiken en koskaan haluaisi satuttaa häntä mutta viimeisen reilun puolen vuoden aika koko seksielämä on kadonnut. harrastan seksiä vain koska haluan että mieheni saa edes välillä kun sitä aina haluaa..... mutta se ei tunnu miltään. luulin aluksi että vain kaikki halut ovat kadonneet mutta ei, tajusin että haluan kaikkia muita paitsi omaa miestäni... ihan kauheeta. mieheni on ihana ja nii hyvä minulle, mutta juuri sellainen että ei osaa mitään itse päättää, ei mitään mielipiteitä ei mitään. tosi harvoin on mitään omia suunnitelmia mitään, täysin riippuvainen minusta.. minulla taas on tulevaisuus ihan auki haluan tehdä kaikkea, on vaihto-opiskelua, matkailua ja kaikkea suunnitelmissa tulevaisuudessa. miehelläni ei mitään. kaikki riippuu aina minusta mitä hän tekee..

hänen kanssa on niin mukavaa olla ja kaikkea voin tehdä mitä vaan hänen kanssa, mutta tuntuu ehkä enemmän parhaalta kaverilta kuin poikaystävältä...
kerran puhuttiin ja sanoin että tuntuu että en ehkä halua häntä koska hän tuntuu kaverilta enemmän, tokaisi vaan siihe ''no mitä haluut tehä'' ''haluutko erota vai'' ja että ''kaikkiha tää riippuu susta mitä sä haluut'' ... MITÄ VOIN tohon sanoa, miten voi sanoa hänelle että itsenäisempi ? voinko muka sanoa että älä ole niin riippuvainen miusta ? vai pitääkö erota kun haluan kuitenkin intohimoa ja kaikkea enkä vain kaverisuhteen missä välillä pussaillaan...

Ja olemme olleet vasta vajaan puolitoista vuotta yhdessä. onko normaalia että tässä vaiheessa jo on kyllästymistä ja haluttomuutta ja kaikkea tollasta.

pliis neuvoja

ex-mieheni riitelemään = olemaan vähemmän nössykkä. Hän on kaikkien mielestä maailman herttaisin ja kiltein olento (vaikka samalla myös vähän äijämäinen) - aika lailla vastakohta mun laiselle helposti kiukustuvalle justiinalle. Vastakohtaiset luonteet kai oli yksi syy, miksi menimme yhteen, mutta kieltämättä mulla oli särmissä hiomista ja hänestä taas oli ihan yleisen eloonjäämisen takia saatava vähän särmää esiin. Ja kukas sen paremmin saisi esiin kuin oma, rasittava elämänsä nainen! Onneksi mieheni ei ole fyysiseen väkivaltaan taipuvainen... mutta tunne oli mahtava, kun vuosia sitten sain mieheni tiuskimaan mulle takasin. Myöhemmin mä olin jopa se sovittelevampi, koska mun oli pitänyt opetella hillitsemään temperamenttiani, kun taas miehen ei ole kai vieläkään tarvinnut. Rakentavan riitelyn taitoa tarvitsevat kaikki ja parisuhteessa sitä on erityisen hyvä opetella
http://www.rakkaudeksi.fi/artikkelit/parisuhde/riitele-rakkauden-tähden

Päättämättömyydestä: jos kelle vaan ihmiselle on jonkun asian tekeminen vaikeaa, häntä pitää rohkaista asian tekemiseen! Mun ja kysyjien miehille vaikeaa on päätöksenteko, siksi heille pitää hymyillen ja kannustavasti sanoa, että "kyllä sä osaat" (käydä yksin vaatekaupassa tms.) Jos itsellä on edes joku elämänalue, jossa päätöksenteko on syystä tai toisesta hankalaa, silloin miehelle voi täydestä sydämestä sanoa "emmä osaa, päätä sä". Mun päättämättömyys liittyy pöydän valintaan puolityhjässä tai tyhjässä kahvilassa ja jugurttimaun valintaan kaupassa - pikkuasioita niille jotka osaa, mutta pikkuasioista päätöksenteko ja jämäköityminen on helpointa alottaa! Päätöksen synnyttyä kehutaan miestä niin ylitsevuotavasti kuin hyvältä tuntuu :) "tosi ihana kun osasit valita, muuten mä toljottasin tässä vielä huomennakin kulta!"

Kun ajattelen taaksepäin, saan olla ylpeä miten exä ja mä kasvatettiin toisiamme enemmän jämäkäksi ja vähemmän jöröksi. Ero tuli muista kuin luonnesyistä, mutta 12 v. jaksettiin ja sehän on nykypäivänä jo tosi kauan.

Samassa veneessä ollaan kuin ap.viestin laittaja. Erona vaan, että mulla ikää jo 40 ja takana 15v. avioliittoa. Halut miestä kohtaan menneet jo vuosia sitten. Pelkkä olemus ällöttää ja ärsyttää, kosketus oksettaa :-(. Seksiä ollut viimeksi yli vuosi sitten. Ei vaan yksin kertaisesti enää pysty esittämään ja säälistä antamaan, kuten niin monta vuotta ennen sitä. Fyysisesti olemme aina olleet eritasoilla jo suhteemme alusta saakka. Alussa minä halusin enemmän, hänelle riitti maks. kolme kartaa viikossa, sitten pikkuhiljaa lasten syntymisen myötä osat vaihtuivat....

Nyt siis takana yhteiseloa 20v ja kolme ihanaa lasta saatuina. Avieron pilvi leijuu päällä ja on leijunut jo vuosia. Sen tässä prosessin aikana olen kuitenkin oppinut, että olisi pitänyt rohkeasti tunnustaa tosiasiat jo heti suhteen alussa tai viimeistään niiden ensimmäisten tuntemusten aikana, jolloin miehen kosketus alkoi tuntua epämielyttävältä eikä seksi enää ollut tyydyttävää, mitä se oikeastaan ei ole koskaan ollut. Olisi pitänyt ottaa rohkeasti härkää sarvista ja lopettaa suhde jo silloin. Parisuhteessa pitää olla fyysistä vetovoimaa molemmin puolin ja miehen kuuluu olla mies eikä mikään munaton nössö. Kaverit ovat kavereita, mutta parisuhde ei voi vielä 30-40 vuotiailla viriileillä ihmisillä olla kaverisuhde. Älkää vaan keksikö ruveta hankkimaan lapsia suhteen pelastamiseksi, tilanne eikun pahenee. On hienoa, että olette rohkeasti hakeneet apua, mutta mun mielestä nää jutut kuitenkin on niin sisäsyntyisiä, että kannattaa luottaa omiin tuntemuksiin ja alkaa harkita kannattaako jatkaa. Ihania ja upeita miehiä ja naisia riittää kyllä. Vaikeintahan on pitkässä parisuhteessa luopua siitä tutusta ja turvallisesta elinolosuhteista. Jaksamisia kaikille ja rohkeita päätöksiä :-).

HEI KANSSASISAR !

Minulla melkein sama tilanne kuin sinulla, haluaisitko kirjoittaa minulle suoraan ?
muutkin saa ottaa yhteyttä
[email protected]

No nyt löytyi NIIN mun ketju. Ihanaa ihanaa ihanaa lukea että en ole ainoa kellä on tälläsiä tunteita. Eli siis sama tarina pääpiirteissään, mutta erona se että meillä on vuoden ikäinen lapsi, ollaan naimisissa ja oma asuntokin on. Toinen ero on se että minä olen ollut sen verran häikäilemätön että ihan itseäni tutkiskellakseni annoin itselleni luvan nauttia toisen miehen syleilystä. Ja niinhän siinä kävi että hän vei multa jalat alta aivan täysin. Nyt kun luin näitä teidän kokemuksia/tuntemuksia tajusin mikä siinä on. Oma mieheni on juuri tälläinen kiltti ja vähän tossukka. Tämä toinen mies on siinä suhteessa aivan erilainen. Ihastuin hänen itsevarmuuteensa, suoruuteensa ja otteisiinsa. Olemme tämän miehen kanssa jutelleet paljon ja hän ei lakkaa ihmettelemästä miten joku voi pysyä suhteessa niin pitkään missä seksi ei vaan suju. Nyt ihmettelen sitä itsekin...:/ Kyseessä on juurikin se turvallisuudentunne. Ei vaan uskalleta ottaa härkää sarvista, vaikka se toisi lopulta molemmille helpotusta.
Nyt olemme umpikujassa. Ero tuntuu liian raskaalta kun on perhettäkin lähdetty perustamaan, mutta epäilen yhteiselon onnistumista kaiken jälkeen.

No, kuinka on flaksi käynyt viime aikoina?

Totta turiset Sinisilmäinen tuhma, vieraan kosketus piristää mutta mutta... mitä nyt kun sen "vieraan" kosketusta kaipaa useammin (tai melkein koko ajan) nyt kun sen on kokenut ja INTOHIMOISEKSI todennut ja kotona ei kaipaa kosketusta muuta kuin hartiahierontaa? Onko suhteella enää tulevaisuutta?

Sama tilanne minullakin, ikää 32 ja saman verran suhdetta takana. Ei lapsia. Missään vaiheessa suhde ei ollut minkään eläimellisen himon ajama vaan enemmän henkisen yhteenkuuluvuuden (johon kyllä intiimiys ja seksikin kuului), vaikka minulla silloin vielä seksihaluja olikin (ihan oikeita haluja, ei pelkästään toisen miellyttämistä vaan kyllä minua oikeasti panetti välillä). Melko alkuvaiheessakin minulla kyllä oli vähän haluttomuutta ajoittain (tai toisaalta kuten aloittaja sanoi, eiköhän se ole ihan normaalia ettei aina himota!) mutta silloin kuitenkin vielä suht usein ihan itseänikin panetti ja tein aloitteita.

Ehkä pari vuotta meni siinä melko kivasti mutta täytyy sanoa että varmaan tämän suhteen parhaat seksikokemukset ovat siltä ajalta kun ei vielä asuttu yhdessä. (Juuri niiltä parilta ekalta vuodelta.) Nyt en vaan halua enää yhtään. Suuteleminenkin tuntuu ahdistavalta, panna välillä annan velvollisuudesta kun tuntuu ettei tässä muutakaan voi.

Seksi on mulle kuitenkin yhtä eroottista kuin tiskikoneen tyhjennys, eli en saa siitä yhtään mitään, en kertakaikkiaan mitään. Kosketus tuntuu vaan epämiellyttävältä ja kaikkein mieluiten vaan hoitelisin miehen vaikka suihinotolla ilman että minun tarvitsisi olla minkäänlaisena "kohteena". Odotan vaan että olisi jo ohi ja jälkikäteen on aika kolkko olo... Seksi on niin flegmaattista ja surkeaa että huonompaa saa hakea. No, huonompaa kai olisi jos miehellä ei olisi mitään kiinnostusta edes yrittää lämmitellä minua, mutta helpompaa sellainen toisaalta melkein tässä tilanteessa olisi, koska se lämmittely ei hyödytä mitään. En minä siitä kiihotu että alapäätäni kopeloidaan tai päälläni nylkytetään. Orgasmia en ole saanut koskaan muuta kuin yksin, en hänen enkä kenenkään muunkaan miehen kanssa. Tässä on minulla siis jonkinlaista henkilökohtaistakin ongelmaa, joka varmasti pahentaa tätä suhteen pahanlaatuista arkistumista.

Mä luulin ensin pitkään, että olen vaan hormonaalisista tms syistä lähtökohtaisesti haluton. Ja varmasti jossain vaiheessa olinkin. Vaikuttaa siltä, että stressi ja aika pienetkin asiat vaikuttaa hormoneihini niin ettei haluta yhtään. Tai sotkuinen koti. Mutta niin, sitten tässä välillä on ollut pieniä kausia (esim. viime kesä), kun haluttaakin aivan järkyttävän paljon. Mutta ei vaan se oma mies, ei yhtään, vaikka ensin innostuin että nythän tämä seksielämä ehkä paranee. Voi tietysti olla, etten riittävästi vain yrittänyt kääntää halujani häneen, mutta toisaalta hän ei vedä fyysisesti minua puoleensa enää yhtään. Voin kyllä halailla sohvalla kainalossa ja sillä tavalla pitää läheisyydestä, mutta seksuaalista läheisyyttä, edes suutelua, en halua.

En voisi kuvitella pettäväni. Hirveintä on se, että tuota seksiä lukuunottamatta sovimme yhteen paremmin kuin hyvin, en oikeastaan usko että parisuhteeseen enää lähtisinkään jos eroaisimme koska parisuhteeseen nykyinen mies on varmaan paras mahdollinen. Olemme tosiaan kuin parhaat ystävät ja ero tuntuisi siksikin ihan kauhealta. Luulen, että eroaminen olisi niin rankkaa että emme pystyisi mitenkään rauhaisasti erota ystävinä ja tavata ystävinä jatkossa. Eiköhän sitä pitäisi sitten erota ihan täysin, ja lakata kokonaan olemasta tekemisissä... Se tuntuisi aivan painajaismaiselta.

Sen verran tosin täytyy sanoa, että emme puhu asioista kovin rohkeasti tai avoimesti. Tämä voi vaikuttaa ristiriitaiselta kun juuri sanoin että tulemme loistavasti toimeen ja olemme kuin parhaat ystävät, mutta olemme kai sen verran samanlaisia tuossa asiassa, kumpikin tottunut vähän "panttaamaan".
Lisäksi suhteen alusta asti minä olin se joka teki keskeisimmät aloitteet siitä, koska tapaamme, mitä teemme, minä tein kaikki "siirrot" kuten ehdotin yhteenmuuttoa jne. Oletettavasti minun pitäisi olla myös tuossa avoimesti puhumisessa se rohkea aloitteentekijä, koska mies vain vapaamatkustaa ja purkaa mieltään korkeintaan tarpeeksi humalassa.

Olisi varmaan jo tuolloin pitänyt tajuta, että jos minä jo tuossa vaiheessa olen kärjistetysti sanottuna se "mies" niin ei se mies yhtään miehisemmäksi ja aloitteellisemmaksi suhteen kuluessa muutu. Tämä näkyy myös siinä, että minä huolehdin kodin asioista, mies tekee täysin itsestäänselviäkin asioita (esim. tiskikoneen tyhjennys/täyttö) vain ja ainoastaan "äidin" eli minun kehotuksesta. Tämä tuntuu olevan aika yleinen turn off, mitä tätä ketjuakin lukee ja muutenkin. Eli se, että nainen on jossain mielessä "perheen pää" ja mies vapaamatkustaa kuin lapsi. Oikeastaan tuo äiti-lapsi -tunne on suhteessamme henkisellä puolella ainut asia joka hiertää.

Tuskallinen tilanne :( Tuntuu, ettei hyvää ja oikeaa ratkaisua ole olemassakaan.

Vaikeita tilanteita, eikä kukaan ulkopuolinen voi antaa "oikeita" neuvoja...
Suosittelen kuitenkin tilaisuuden tullen vieraan kosketuksen kokeilemista, kotielämä joko piristyy tai päädyt uudelle uralle, jos kipinä ei sittenkään syty uudelleen kotona.
Uskon, että pettäminen on pienempi paha kuin turhan toivon ylläpito ja suhteen ajaminen kohti toveruutta.
Aivot ovat ihmisen tärkein sukuelin, halu voi syttyä jollekin toiselle merkityksettömästä seikasta, kuten katseesta, hymystä jne.
Onnea matkaan!

niinjkö

No kukin taaplaa tyylillään. Mutta jos jo viiden vuoden yhdessäolon jälkeen tuntuu tuolta niin pitkät on vuodet edessä, ei voi muuta sanoa.

-kun oma rakas haluaa muita miehiä.(eli sinä)- Sanoit ap itse noin. Rankkaa tulee olemaan jos ette mitään tee, toivottavasti terapiasta on hyötyä!