olen seurustellut poikaystäväni kanssa kohta kaksi vuotta.
Poikaystävä meni inttiin tammikuussa,sitä ennen vietimme kaiken aikamme yhdessä.
Oli ylä ja alamäkiä mutta silti jaksoimme luottaa suhteeseemme.
Rakastan häntä paljon ja meille on tulossa yhteinen vauva syksymmällä.
Olemme 20 vuotiaita.
Asumme vielä vanhempien luona molemmat.
Tuntuu että suhteemme on alkanut rakoilemaan.
Tämä pitkä aika yksin ollessa jotenkin käy hermooni.Teen kyllä ja viihdyn yksin hyvin,mutta kaipaan hyvin paljon poikaystävääni ja haluaisin että hän olisi luonani.Myös kaikki kaverini seurustelevat joten he viettävät aikaansa poikaystävien kanssa paljon ja heillä on vanhemmat poikaystävät,he ovat käynneet jo intin.
Poikaystäväni pääsee vasta tammikuussa pois.
Olen välillä masentunut koska päivisin ei kertakaikkiaan ole mitään tekemistä,kaverit ei ehdi lähteä minneen ja minä istun vaan kotona ja käyn neuvolassa.
Olisi kiva jos poikaystävä pääsisi edes ultraan kanssani ja näkisi vauvamme,mutta ei varmaan pääse.
Hän on melkein joka viikonloppu kiinne,joskus pääsee tietysti ja vietämme ajan visusti yhdessä.
Onko se totta,että monet parit eroavat intin aikana?
En halua erota mutta en jaksaisi odottaa vain kotona.haluaisin miehen joka pysyy luonani.Joka tulee edes illaksi omaan kotiin yöksi.
Ymmärrän,että intti on pakko käydä,mutta tämä kaipuu on niin suuri.
En jaksa mietiskellä missä hän menee ja mitä tekee.Hän on kuljetusyksikössä ja vie ihmisiä sinne minne he haluavat.
Poikaystävä meni inttiin tammikuussa,sitä ennen vietimme kaiken aikamme yhdessä.
Oli ylä ja alamäkiä mutta silti jaksoimme luottaa suhteeseemme.
Rakastan häntä paljon ja meille on tulossa yhteinen vauva syksymmällä.
Olemme 20 vuotiaita.
Asumme vielä vanhempien luona molemmat.
Tuntuu että suhteemme on alkanut rakoilemaan.
Tämä pitkä aika yksin ollessa jotenkin käy hermooni.Teen kyllä ja viihdyn yksin hyvin,mutta kaipaan hyvin paljon poikaystävääni ja haluaisin että hän olisi luonani.Myös kaikki kaverini seurustelevat joten he viettävät aikaansa poikaystävien kanssa paljon ja heillä on vanhemmat poikaystävät,he ovat käynneet jo intin.
Poikaystäväni pääsee vasta tammikuussa pois.
Olen välillä masentunut koska päivisin ei kertakaikkiaan ole mitään tekemistä,kaverit ei ehdi lähteä minneen ja minä istun vaan kotona ja käyn neuvolassa.
Olisi kiva jos poikaystävä pääsisi edes ultraan kanssani ja näkisi vauvamme,mutta ei varmaan pääse.
Hän on melkein joka viikonloppu kiinne,joskus pääsee tietysti ja vietämme ajan visusti yhdessä.
Onko se totta,että monet parit eroavat intin aikana?
En halua erota mutta en jaksaisi odottaa vain kotona.haluaisin miehen joka pysyy luonani.Joka tulee edes illaksi omaan kotiin yöksi.
Ymmärrän,että intti on pakko käydä,mutta tämä kaipuu on niin suuri.
En jaksa mietiskellä missä hän menee ja mitä tekee.Hän on kuljetusyksikössä ja vie ihmisiä sinne minne he haluavat.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Heippa josie! Me emme ainakaan eronneet armeijan aikana. Minäkin odotin esikoistamme mieheni ollessa armeijassa. Hän kävi samalla paikkakunnalla armeijan missä asumme joten hän oli usein mukana neuvolakäynneillä ja pääsi ultraääneen. Sinun pitää pyytää kuvia ultrasta ja lähettää niitä hänelle ja kirjoittaa usein ja kertoa sinun ja masuasukin kuulumiset. Minustakin tuntui kurjalta olla yksin vuoden...raskauteni oli aivan alussa kun mies meni armeijaan ja hän pääsi sieltä mukaan synnytykseen. Soitin ja ilmoitin että nyt olisi parempi tulla..onneksi eivät olleet kaukana :) Voimia sinulle odotukseen ja kyllä se vuosi menee äkkiä. Minä ainakin ajattelin silloin joskus että tämän jälkeen enää ei tule niitä viikonloppuja kun ei nähdä..laskin kieltämättä armeijapäiviä yhtälailla kuin raksuden päiviä.. Iloista alkavaa kesää sinulle!
Heips!
Oltiin oltu pari vuotta yhdessä, kun jouduin inttiin. Oli vaikeitakin aikoja, mut pysyttiin yhdessä. Nyt on oltu viis vuotta kimpassa. Taaksepäin katsoen tuntuu et pakollinen erossa oleminen vahvisti avoliittoa, ja toimi "testinä". Kun siitä selvittiin niin varmasti monesta muustakin..
En ole varma tulkitsinko oikein, mut sain käsityksen pienestä mustasukkaisuudesta poikaystäväsi menoja kohtaan(?). Voin kertoa että intin menot on jotain sellaista, mistä ei todellakaan ole syytä olla mustasukkainen. Sen sijaan intissä on liiankin helppoa tulla mustasukkaiseksi kotiin päin..
Olin itsekin vuoden intissä ja alku oli erityisen hankala. Jokainen lähtö oli tuskaa ja lomat lyhyitä. Oli kiva kuitenkin huomata, että viimeisellä puolen vuoden jaksolla vkl-vapaita oli huomattavasti useammin ja muista myös, että poikaystävälläsi on muistaakseni 18 vrk henkilökohtaisia lomia(HL), jotka yleensä säästyy intin loppuun. Viimeisinä kolmena kuukautena taisin olla jatkuvasti vajaita viikkoja intissä ja pisin yhtenäinen loma oli jotain 1,5viikkoa! Teillä on nyt jo puoliväli lähellä ja voisin melkein luvata, että rakkaasi tulee intin loppuaikana viettämään huomattavasti enemmän aikaa luonasi.
Hyvää jatkoa sulle ja vauvalle!
Ajattelin kertoa, että et suinkaan ole yksin. Tai ainoa, jonka kulta on intissä. Omani lähti myös tammikuussa, ja on vuoden. Raskasta aikaahan se on, ja tuntuu ettei ne päivät kulu millään. Kuitenkin kun taakse päin ajattelee, niin aika on kulunu nopeesti. Mä oon kans tosi paljon yksikseni, en aina edes jaksa hakeutua seuraan. Joskus tunnen valtavaa vihaa inttijärjestelmäämme kohtaan, mutta olen kuitenkin ylpeä pärjäävästä poikaystävästäni:)
Pitäkää paljon yhteyttä, kirjottele vaikka päiväkirjamaisia kirjeitä.
Koita jaksaa, äläkä luovuta!
minulla meni kyllä parisuhde karille silloisen poikaystävän kanssa intin aikana. mutta olisi se varmasti mennyt muutenkin.
Meidän suhde poikaystäväni kanssa kesti inttiajan... Nykyisin olemme kihloissa ja onnellisia... Kirjoittelin usein kirjeitä, joissa kerroin mitä minäkin päivänä olen tehnyt... Tykkään aina tarinoida päivän tekemiseni ja silloin se oli tehtävä kirjeitse, kun ei nähty niin paljon... Mutta alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo... Ajattele niin, että mikäli suhde kestää inttiajan, se kestää melkein mitä vain... Pieni välimatka syventää suhdetta ja selventää ajatuksia. Vasta silloin oikeasti tajusin, kuinka paljon omastani välitän ja kuinka paljon häntä rakastan ja kaipaan... Päivä kerrallaan eteenpäin...