Helpottaako tämä ikinä?

Kyllä se joskus helpottaa, vaikka ei itsestänikään sitlä tunnu. noin 2,5 kuukautta sitten erottiin avomieheni kanssa. Nyt hänellä on jo kuukauden ollut vakava suhde. Ei vissiin tainnut välittää minusta sitten yhtään. Pitää vaan koettaa keksiä tekemistä mistä itse tykkää. Ei minullakaan mene hyvin. Tuntuu että mikään ei kiinnosta ja mitään ei jaksa. Silti on vain pakko yrittää. Kyllä se varmasti jossain vaiheessa helpottaa. Tai ainakin itse yritän niin uskoa. Voimia sinulle.

tiedän niin tunteen erosin itse avopuolisosta 5 päivää sitten olin töissä mutta huomenna haen sairaslomaa sattuu ja ahdistaa . mietin samaa mullakin paljon pidempiä suhteita takana ja tämä ei niin lyhyt sattuu silti eniten. tiedän että tunne on ohimenevä mut kun ei tiedä kauan tämä aikaa vie kun ei jaksaisi enää minuuttiakaa. surullinen etsivä

Sama tilanne täällä, reilu viikko sitten kuukausien seurustelu loppui, kaveri katosi mitään sanmatta, ei ole suostunut tapaamaan, muutama mitäänsanomaton tekstiviesti. Epäilen etttä toinen nainen, eikä ole kanttia tulla luokseni edes juttelemaan. Tietää kyllä mitä minulle teki, olen sen hänelle kertonut ja seurustelun alussa oli niin ymmärtäväinen ja vannoi ettei ikinä pettäisi ei loukkaisi. Olen viikon itkenyt nyt jo paremmin mutta välillä ihmettelen silti.

Mutta. Laiton deittipalstalle ilmoituksen, ja yksi päivä, olin jo tutustumassa oikeasti kiinnostavaan mieheen, jonka kanssa jutellut pitkät ajat puhelimessa ja pian tavataan. Vauhti on uskomaton, mutta miksi sitä hidastamaan jos siltä tuntuu. Olisiko tämä se ihminen jota olen toivonut löytäväni aina? Vaikuttaa tasapainoiselta ja fiksulta, juttua riittää ja saa nähdä miten kemiat pelaavat. Hän ihan erlainen kuin tämä seurustelukumppani, joka eli hetkessä ja minun oli oltava aina ikäänkuin varalla hänelle, mitään ei ikinä suunniteltu ennakkoon. Siitä sanoinkin, muttei ottanut kuuleviin korviinsa. Tämä uusi tuttavuus on jo suunnitellut juhannustakin, jos meillä synkkaa!

Silti tyhmä tykästyin siihen aiempaan kaveriin, koetan nyt unohtaa ja näen jo hänessä niitä neg puoliakin, aiemmmin ummistin silmäni niiltä. En tiedä voiko näin pian alkaa kiintyä toiseen, mutta molemmat haluamme katsoa tuleeko tästä mitään.

Olisiko se ns kohtalo nyt asialla, olisiko? Olen ihan jalat maassa vaikka toivon etten kauaa :-) Mitä arvelette?

Hanki itsellesi elämä! Ei ihme että ukko jätti tollasen!

Aito luonnonlääke, jota kannattaa kokeilla:
Ruusun tuoksu auttaa sydänsuruihin.
Tämä ei ole vitsi.
Eikun kukkakauppaan!

Hei,
tsemppiä sulle. itse olen eronnut kolme vuotta sitten, kun aviomieheni vajaan 20 vuoden jälkeen ilmoitti että rakastaa toista ja minä ja kolme lastani jäimme äimänkäkenä uuteen omakotitaloomme. nyt voisi sanoa että helpottaa. pikku hiljaa. se tuska on vaan käsiteltävä läpi. jaksamista sulle!!

Kyllä helpottaa kliseemäisesti "ajan kanssa".

Vielä joskus tulee se aamu kun heräät huomaamaan, että selvisit...

Nimimerkillä itse saman tunteen kokenut.

Se helpottaa. Sure. Itke. Ja tee mikä parhaalta tuntuu. Itselläni kesti puoli vuotta selvitä parin vuoden suhteesta. Se on niin henkilökohtaista. Toiset selviää viikossa, toisilla menee vuosi. Mutta älä erakoidu sisälle. Tai toki monella on oma tapansa käsitellä asioita, itseäni helpotti kun tein jotain ihan muuta että sain ajatukset pois.

mikä helvetti ihmisiä vaivaa, onko se toinen ihminen vaan joku koriste jonka voi heittää roskiin kun löytää paremman tilalle..

ihmeellisiä toimintatapoja jos ei kestä olla itsensä kanssa ja pitää lentää kukasta kukkaan, se on mehiläisten työtä..

ihmisellä se on sairaus, läheisriippuvuus nimittäin..

....itse ainakin ajatellut kun kerran jätetty, että hitto mikä paska se mies sitten olikin ja on niitä parempia muualla jossain! Rinta rottingille ja menoksi vaan.

Mikä ihmeellisestä siinä on, jos toinen (mies tässä tapauksessa) hommaa nopeasti uuden naisen? Se ei välittänyt sinusta? Lakkasi välittämästä? Pitäisikö olla yhdessä siksi, että välittää? Eikö siksi erota, ettei enää tunneta toista kohtaan mitään? Välillä nämä jutut menee vähän yli. Tuntuu, että pitäisi ajatella toista enemmän kuin itseään.

Miettikää.

Ei kannata heti etsiä uutta suhdetta . On hyvä jonku aikaa asua yksin ja nauttia hiljaisuudesta . Helppo se on erota jos ei ole lapsia vielä . Minä erosin kun meidän tytär oli 1-vuotias . ex-mies etsi heti uuden naisen mutta se oli lyhyt onni . Pian yritti tulla takaisin mutta en huolinut enään . Huomasin että meillä oli hyvä elämä pienen tyttäreni kanssa . Asun edelleen yksin .

Joo en itsekään ymmärrä näitä jotka jäävät jätettyinä itkemään. Joo ja olen itsekin tullut jätetyksi.

Mutta mieluummin ero kuin että toinen jää sinnittelemään suhteeseen vain sen takia ettei satuttaisi/loukkaisi toista. Mitäs elämää ja parisuhdetta se oikein olisi?
Jos ei kiinnosta eikä natsaa niin mieluummin eteenpäin ja sitä parempaa etsimään.

Jos minun luona ei pysytä,ei se mies ole minun arvoiseni. Parempi sitten että lähti.

Vähän itsekunnioitusta peliin ihmiset! Itkeä sellaisen ihmisen vuoksi joka sinua ei halunnut eikä kelpuuttanut. Haloo nyt!

Ihan vain mielenkiinnosta kyselen, että mikä mahtaa olla saikkusi diagnoosi? Ja ettäkö vain menit ja 'otit' saikkua, eikö lääkäri todellakaan sanonut mitään, kirjoitti vain s-lomaa? Aikamoista...

Ei kun töihin vaan :-) Siellä ne murheetkin ainakin työajaksi unohtuu ja saat perspektiiviä asioihin. Jos mies oli niin tollo, että siirtyi toisen naisen luo ihan tuosta vain, anna olla. Sehän on pöljä tuommonen mies.

Olosi on kurja, sen ymmärtää. Mutta älä kuitenkaan anna sen itseäsi pysyvästi masentaa. Keskity nyt vain mukaviin asioihin, tee vain kivoja juttuja. Jos mies tulee mieleen, kieltäydy ajattelemasta sitä ääliötä ja ajattele muuta, jotain mukavaa. Ja sinne leffaan menet tietysti. Pienin askelin pääset etiäpäin. Maailma on täynnä miehiä!

kyllä se joskus siitä helpottaa, mulla meni 2 vuotta toipua siitä kun vaimo rikkoi 13vuotta kestäneen liiton ja otti toisen miehen siihen - kyllähän minä sen asian kanssa tulin toimeen, mutta kolmea tenavaa kävi surku

"Kyllä se siitä..." Tämä Koiviston tunnettu lause sisältää totuuden tähän asiaan... Aikaa se ottaa henkilöstä riippuen ja se on raskasta aikaa. Sille ei voi mitään. Mutta "uusi lumi vanhan surma" nopeuttaa "kuiville" pääsyä. Jos siis löytyy uusi suhde, mitä ei liikoja kannata hakemalla hakea, muuttuu elämä helpommaksi. Tietysti aikaisempi suhde aikansa häiritsee uutta suhdetta, mutta jos kaveri on ymmärtäväinen, se ei liikaa haittaa suhdetta. Tässä vaihtoehdossa tulee silloin samalla testattua uutta tyyppiä vastaisen varalle. "Vain aika parantaa"... miten se pitkä sitten lieneekin... pitänee kuitenkin paikkansa! ÄLÄ SIIS VAIN LANNISTU ja "HÄNTÄ PYSTYYN"!

Olen mies jonka vaimo lähti lapsemme kanssa kuukausi sitten. Ei tässä kauheasti auta mikään itsekunnioituksen peliin laittaminen eikä mikään logiikka eikä itsepäisyys.
Kyllä tässä on suuri itsetutkiskelun paikka ollut ja joka päivä on jossakin vaiheessa itku tullut. Pala on kurkussa koko ajan ja paino on pudonnut 10 kiloa kun ei ole ruokahaluja.
Viinaan ei parane koskea ollenkaan muuten tulee tuplasti kamalampi olo.
Minusta juttu meni meillä niin että minä en ollut hänen arvoisensa.
Unirytmit on aivan sekaisin ja töistä ei tule mitään. Entiset 9 tunnin unet on vaihtuneet neljätuntisiin hiessä kieriskelyyn. En halua nähdä ketään enkä tavata ketään koska minulla ei ole kenellekään nyt mitään annettavaa eikä sanottavaa.
On aika uudistua ja mennä eteenpäin, siivota pöytä, pysyä liikkeellä ja antaa ajan kulua. Tiedän että toivun mutta en yritä millään keinotekoisella itsepetoksella lohduttaa itseäni.

Itsekin koin puoli vuotta sitten raastavan eron. Tässä tapauksessa nainen lähti, todellakin, pitkän seurustelusuhteen jälkeen. Pian eron jälkeen sain kuulla, että hänellä on jo uusi mies kierroksessa. Tuntui kuin hän ei olisi piitannut yhteisistä vuosistamme lainkaan. Sanomattakin oli selvää, että hänellä oli ollut jo teerenpeliä taustalla. Näin ollen paskan maku jäi loppujen lopuksi pitkästä suhteesta. Jälkikäteen olen ajatellut, että miksen hoksannut sitä tosiasiaa jo silloin?! Koitin olla tuolloin vahva, mutta oli pakko antaa tunteille periksi ja surra ja murehtia. Nyt jo helpottaa ja pystyn katsomaan elämääni eteenpäin, mutta todella raskasta tämä viimeinen puolivuotta oli.

kyllä olo helpotuu joskus

Kyllä elolle jäät. omat kokemukseni: avopuoliso kuoli kotiin ja olin todella hysteerinen. Nuorempana olin onneni kukkuloilla kun tulin raskaaksi ja kerroin siitä miesystävälle ja hän vain tokaisi ole vaan raskaana minulla on jo toinen. oli tavannut tämän naisen rapujuhlilla. minulle jäi vastuu miten jatkan eteenpäin, abortti vai raskaus loppuun.

Kyllä se tympeeltä tuntuu jos itse rakasti avopuolisoa,puolisoa.
Mut elämässä vi käydä niin tai näin ei auta itku markkinoilla,vaan lähdettävä uusiin haasteisiin,eli ei kannata jäänä nurkkaan makaamaan .
Elämää eteenpäin vaan uutta matoa koukkuun ja kaverit ,ystävät avuksi eiköhän jotain keksi.
parempi yksin kuin huono liitto,tiedän kokekuksesta.eroa takana 5v
17v liitossa olleena ,kyl nyt on 5v aikana saanut katella uusia tuulia ja nyt olis aika alkaa etsimään kumppania ,mut se on tosi vaikeeta alkottoman miehen löytää tänä päivänä naista.
Vaikka ikänä en ole juonut enkä ikinä lyönyt naista,silti ei sitä oikeeta satu löytään,siksi parempi katella ja kuulostella ,ehdokkaita on ollut ,mut ei sitä oikeaa,jonka kanssa vois asua .40v vapaa mies siis tarjolla heh.
yritä mennä töihin se auttais minua ainakin jaksamaan ,on jotain tekemistä jokaiselle päivälle että ajatukset olisivat muualla ja etsi parempi mies ,mies tyhmä jos noin vaan lähtee itte lähdin vasta kun aika kypseni ja ajatus molemmilta sama ,ei kannata enää..voimia muille myös

Itelleni kävi että mies 34 avioliitto vuoden jälkeen jätti. Löysi nuoremman ja paremman, Tuntui etten selviä siitä ollenkaan, mutta sitten päätin että on mullakin oikeus elää. Ja aloin kirjoittelemaan yhden tosi miehen kanssa ja olemme olleet yhdessä nyt 4.5 vuotta. Tosi onnellinen olen että löysin tämän miehen. Tsemppiä sinulle. Ei muuta kuin alat vaan katselemaan uutta miestä.

Hei ja tsemppiä sulle! Erosin n.20v. avoliitosta 8v.sitten, kun kumppanini löysi uuden naisen. Juuri siksi se varmaan niin pahalta tuntuukin. Aloin seurustella myös melkein samantien -se oli laastarisuhde. Itkin, kun exäni meni naimisiin, itkin kun kuulin hänen vaimonsa odottavan lasta ja tuli sitä jopa minulle näyttämään.Ylitin siinä itseni.Kysyin jossakin vaiheessa, eikö olisi toisen lapsen aika, sillä ainoana lapsena ei ole hyvä olla. Exäni paiskasi luurin korvaani. Uusi kumppanini oli alkoholisti. Erosimme 3v kuluttua,kun löysin uuden...joka puhui vain urheilusta,erosimme...taas itkin ja olin maassa. Mikään ei tuntunut onnistuvan.Exäni erosi, en tuntenut mitään. Aloin seurustella jälleen. Mies oli sairaaloisen mustasukkainen ja saattoi huutaa pari tuntia, kun työmatkani kesti 15min. liian kauan tai en aina vastannut puhelimeen. Sellainen ihminen pettää itse, jäi siitä kiinni ja taas erosin. Aloin seurustella:-)...miehellä aina puhelin äänettömällä tai autossa. Selvisi, että hänellä on naisystävä, vaikka väitti eronneensa 3v. sitten. Sanoin, että parempi, että lähdet. Meni pari kuukautta ja heh! hän soitti ja ilmoitti olevansa nyt vapaa. Nyt olen ollut vuoden sinkkuna. Olen onnellisempi ja tasapainoisempi kuin koskaan ja nuo menneet vain naurattavat. Olen valmis uuteen hyvään suhteeseen, mutta helpolla en tästä ihanasta vapaudesta luovu. Kannattaa vuodattaa kaikki kyyneleet. Työ on terapiaa, saikkua ei kannata ottaa, sillä naurat kaikelle kokemallesi vielä ja olet kasvamassa kokonaiseksi ja varmaksi. Nää asiat vaan pitää elää ja voittaa.

Voisin tulla antamaan sulle vähän patukkaa jos piristyisit.

Koita nousta ylös sieltä sängyn pohjalta , ulos raittiiseen ilmaan lenkille ja pikkuhiljaa työn pariin . Siinä se elämä palautuu arkeen ja saat muuta ajateltavaa
etkä ole samoissa ajatuksissa neljän seinän sisälllä kaikenaikaa .
Tämä auttoi itseäni ja uskon sen auttavan muitakin . Tsemppiä jaksamiseen ..

Hihi hi hiiii.
Ai et mie oon iloinen toisten suruille ja murheille.
Naurattaa maukkaasti.

Hihi hi hiiiii on pikkasen kipee, jos iloitsee toisen surulille ja murheille. Sun kannaiitaisi opetella jakamaan ennemmin iloa ja onnea. Surussa ja murheessa on kyky empaattisuuteen terve reagointitapa.

Hei Sydän Rikki,
En jaksa lukea kaikkia vastauksia, mutta haluan kirjoittaa omani: Sinä selviät tästä kyllä. Usko minua. Paremmat päivät koittavat viellä. Usko minua. Minä tiedän. Kävin läpi itse alle puoli vuotta sitten hyvin kivuliaan eron. Koin muutaman todella pimeän hetken, jolloin näin itsekin sen kuinka helppoa olisi ollut vain luovuttaa. Älä luovuta. Usko minua. Hyviä asioita voi vielä tapahtua. Valo, mikä sinua lähestyy ei ole päälle ajava juna. Koittaa päiviä jolloin jaksat taas tehdä asioita, hymyillä, jopa nauraa.

Sinä selviät kyllä. Usko minua.

mitä te naiset aina nalkutatte ei ole ihme että mies lähtee

Olet kyllä todella paha turn-off. Jo moneenkin kertaan petetty ja jätetty nainen joka vielä tyypillisesti itkee näiden jättäjiensä perään. En ikinä lähtisi alkuunkaan olemaan kenenkään tällaisen naisen kanssa, olisihan se o jokseenkin nöyryyttävääkin tällaisen naisen kanssa alkaa olemaan. Mieluummin ilman mitään naisia ilman muuta, kuin mitä tällisten naisjätteiden kanssa.

Miksi menee toolla tavalla? - Onko se vain niin että aviomies on tuntunut ettei hän ole yhtään tärkeä liitossa, eikä ole suosittu rakastajaakaan vaan sellainen joka tuo talouteen rahaa ja tekee kaikenlaista mikä vaimo keksii?

Itse olen siinä tilanteessa, kun haluan seksiä - vaimo on väsynyt, tai hänen pitää aamulla noustaa aikaisinta (siis minun jälkeen, kun olen keittänyt puron ja kahvin)..
Tai sitten hänellä on jotain menoja muitten naisten kanssa..kerran viikossa hän makaa kanssani...ja se pitäisi riittää minulle!

Päätin toistakymmentä vuotta että tuota en hyväksi joten välillä minulla on suhdetta toisiin naisiin. - On niin ihana tuntea että joku haluaa minut!

Sit sie parka ootkin surussa silmin kun toiset ovat iloisia
ja onnellisii väännät itkua, ei niin kukaan välitä.

En ole vielä itse kokenut koskaan hylkäämistä tuossa muodossa, että kumppani jättää, mutta voin kuvitella, että tunne on varmaankin kaoottinen ensi alkuun.
Meillä ihmisillähän on se oma historiamme ja oma luonteemme jne. ja suhtautumistapamme kaikkiin asioihin, mitä meille tapahtuu. Toivonkin, vaikka en sua tunne, että sulta löytyisi nyt sellainen vaihde itsellesi päälle laitettavaksi, ettet anna toisen lähtemisen musertaa sisintäsi, vaan suhtaudut toisen lähtemiseen niin, että menkööt, olishan se kuitenkin joku päivä lähtenyt kuitenkin jos ja kun on ton luonteinen, että menee ja ihastuu toiseen naiseen, vaikka hänellä oli sinut.
Olet arvokas, ja sen myötä ala hoitamaan itseäsi, keskity vain omaan hyvinvointiisi.
Unohda, unohda ja vielä kerran unohda koko mennyt äijäsi. Suuntaa elämäsi eteenpäin, ja mene vain töihin, ajattele vain työntekoa, etkä sitä mennyttä mulkeroa, sellainenhan mies on, joka jättää toisen naisen takia. Älä uhraa ajatustakaan tommoselle jätkälle. Räkä mikä räkäjätkä, ole vaikka onnellinen siitä, ettei sun tarvinnut sylkäistä tollasta limppanuljaskaa pihalle ensin; säästyit vaivalta. Kyllä se jättäjäjätkäsi saa myöhemmässä elämässään "vastapalkkionsa"; luota vaan siihen!!! Sinä tulet onnistumaan, ja löydät satakertaa ihanamman uuden miehen, jne.jne.

Aina nuo erot ja jättämiset sattuu, se on selvä..:/ Oman aikansa se vie, mutta kun tahtoo vain jaksaa yrittää uskoa siihen uuteen ja parempaan huomiseen, niin kyllä se siitä sitten..=) Turha kuitenkaan kiirehtiä ja väkisin yrittää etsitä tai ottaa ketään elämäänsä!
Ei kannata toki silti liiaksikaan jäädä murehtimaan ja suremaan sellaista, joka tuosta vain ottaa toisen ja jättää sinut noin vain..:( Siinä ei tosiaan varmaankaan itsetunto ole kovin huipussa, tuollaisen tapahtuman jälkeen, mutta ajattele asia tosiaan niin päin, että hän ei sitten todellakaan ollut arvoisesi eikä sinua varten ja sinulle se Oikea...!! Kyllä sekin varmasti vielä tulee vastaan..Siihen itsekin koitan yhä sitkeästi uskoa, vaikka ikää onkin kohta 31v eikä mtn lopullista ja pysyvää ole vielä tulltu vastaan!!:D

Positiivinen ajattelu auttaa kuitenkin tässä elämässä vähän paremmin eteenpäin ja se,e ttä niin kauan kun on uksoa huomiseen ja rakkauteen, niin niin kauan on myös TOIVOA!!=)

Ota ihmeessä hetkeksi aikaa sairaslomaa, jos sinusta siltä tuntuu. Turha yrittää mennä väkisin töihin, jos siitä ei mtn tule! Itse tiedät ja tunnet itsesi paremmin, että kykenetkö ja millaista työtä teet, että pystyykö tekemään töitä, näyttämättä pahaa oloaan..Onko järkevää työpaikallekaan, saada puolikuntoista työntekijää töihin..
Niin...Kyllä pieni sairasloma voit tehdä hyvää, että pääset pahimman yli, MUTTA...Voin myös itse henk.kohtaisesti sanoa, että itselle työ toi myös paljon, vaikeina elämän hetkin...Saa tosiaan edes hetkeksi muuta ajateltavaa, kohtaa ihmisiä jne., ja voi jakaa asioita työkavereiden kanssa!!
Mitä kauemmin yksin makaa kotona, neljän seinän sisällä, niin sitä vaikeampi on päästä eteenpäin, koska yksin ollessa ja neljän seinän sisällähän, ei sitten oikein muuta mietin, kun vain niitä ikäviä asioita ja tapahtumia!

Ihanaa, että sinulla on ystäviä ja että he yrittävät sinua ulos, elokuviin jne.
Kesä on tulossa ja edessä ja vain taivas on rajana, muistahan se...!!=))
Nyt suret aikasi, sen mitä se ottaa sinun kohdallasi, asiat kun kannaattaa toki aina käsitellä, eikä jättää käsittelemättä, suru jne., koska siitä ei hyvää seurais! Sitten tuon suruajan jälkeen, koitat urheasti jatkaa eteenpäin ja olla vastaanottavainen uusille tuulille ja sille SOPIVAMMALLE ihmiselle! Se kyllä tulee kun on sen aika ja jos on tarkoitus, uskoa mua!!;)
Älä pilaa tulevaa kesääsi, ainakaan koko kesääsi, tuollaisen ihmisen takia!!

Iso halaus ja PALJON voimia sulle sinne!!;))

Hyvä sydän rikki. Toivon sinulle kovasti voimia. Luulen todella tietäväni miltä sinusta tuntuu. Tunne on edelleen mielessä, vaikka omasta erosta on aikaa jo 1,5 vuotta. Edelleen tulee hetkiä, jolloin kyyneleet kastelevat silmäni. Ero otti koville 5,5 vuoden seurustelun jälkeen, jonka aikana yhteinen kotikin oli ehditty hankkia. Mieheni päätti lähteä minua 22 vuotta vanhemman naisen mukaan. Ensimmäisen puolen vuoden aikana he menivät kihloihin ja ostivat yhteisen omakotitalon. Nyt heillä on jo yhteinen lapsikin. Minulle mies ei myöntänyt/kertonut mitään uudesta kumppanissa vaan keksi tekosyitä erolle. Tänä päivänä toivon, etten koskaan olisi tutustunut tähän mieheen, sillä en enää haluaisi tuntea häntä. Tuntuu kun hän ei olisi se sama ihminen mihin minä olin aikoinaan tutustunut ja ihastunut ja myöhemmin rakastanut. Nyt kun erosta on kulunut kauemmin, alan pikku hiljaa miettimään, onko kaikella sittenkin tarkoituksensa? Uutta kumppania en ole vielä löytänyt enkä varsinaisesti ehtinytkään. Silmät auki kuljen, muttei minulla ole kiirettä uuden kumppanin löytämisessä. Kaikki ajallaan ja hyvää kannattaa odottaa.

Itse suosittelen jos vain suinkin pysytyt, menemään töihin. Siellä sinä joudut väkisinkin edes osan ajasta ajattelemaan jotain ihan muuta. Näin minä tein ja se auttoi minulla, muttei varmasti tee hyvää kaikille.

Lupaan etten jätä sinua koskaan

Naurettavaa että tuskailet jo 8 päivän jälkeen, että loppuuko tämä koskaan. Mulla meni aikoinaan 3v erosta toipumiseen, naimisissa 14v. Muutamaan vuoteen en käynyt kotoa pois kun kaupassa ja lasten kanssa ulkona. Ei kai kukaan voi hetkessä toipua jos suhde on jotain merkinnyt. Mulla ainakin puhuminen helpotti. Sairaslomaa en ottanut vaikka töitä tein kyllä puoliteholla ja ajatukset ishan jossain muualla. Toipumista hankaloitti se , että eksä asui lähellä ja sai parin vuoden päästä vielä lapsen uuden kumppaninsa kanssa. Avoimesti vielä hehkuttivat uutta onneaan ärsyttääkseen minua ja lapsia.

Itse en uskonut vielä 4 kuukautta sitten sanovani näin: Parempi on oikeasti olla yksin!!!! Avomies petti 2kk mun selän takana 4 vuoden suhteen jälkeen! Tästä on siis nyt puoli vuotta. Kukaan ei olisi uskonut siitä miehestä, että se voisi pettää, mutta niin se vain teki! Samaan aikaan, kun se oli toisen naisen kanssa, mä katselin morsiuspukuja ja mietin hyvää paikkaa häille...

Nykyään oon jopa onnellinen, että erosimme, olisin vaan tuhlannut siihen vielä enemmän aikaa!
Sä kyllä pääset yli, usko mua! Mä luulin kanssa, etten koskaan selviä... Mutta toisin kävi! Olen onnellisempi, kuin pitkään aikaan!
Tukeudu ystäviin ja OIKEASTI soita niille vaikka keskellä yötä, jos vaan tuntuu siltä! Se, että joku kuuntelee itkua puhelimen toisessa päässä oikeesti auttaa! Niin inhottavalta, kuin tuntuukin "häiritä" toisia...
Ja jos tuntuu, ettet jaksa mennä töihin, ota saikkua! Mutta älä kuitenkaan jää kotiin pitkäksi aikaa. Lähde vaikka kaverin kanssa kävelylle...

turhaan seurustella kenenkään kanssa.Minäkin olen valinnut yksinään elämisen.Ei ole sydänsuruja eikä kukaan jätä.On tasaisen mukavaa ja rauhallista koko elämä.Saa tehdäkin itse mitä huvittaa.Ei niistä seurustelusuhteista ole muuta kuin tuskaa ja surua.Ilo on yleensä vähäistä.Kyllä sitä yksinkin pärjää vaikka koko elämän.Minäkin olen tehnyt niin,ja hyvin on mennyt.Suosittelen muillekin,joilla on ollut pettymyksiä ihmissuhteissa.

Suru lähtee suremalla ja ilo tulee aikanaan. Ulkoile, harrasta liikuntaa, väsytä itsesi fyysisesti, jotta nukut yösi hyvin. Kaikella on aina aikansa ja kaikella on paikkansa. Nyt ajattelet mennyttä joka minuutti, kuukauden päästä muutaman kerran päivässä ja ajan myötä aina joskus.

Sanoo nimimerkki: kaikkea on elämään mahtunut 54 vuoden aikana ... ja hengissä on selvitty. Joskus paremmin ja joskus huonommin.

Helppo on tietysti sanoa, että unohda. Itse aikoinaan lähdin vuodeksi ulkomaille, kun poikaystäväni oli vähän huikentelevainen. Ajattelin, että hän saa miettiä, mitä haluaa. Ja kun tulin takaisin, hän halusi jatkaa, MUTTA MINÄ EN.

Raskasta aikaa, Sydän Rikki, koeta jaksaa! Rakkaussurua on surettava ihan niin kuin muitakin suruja: itke, tunteile ja kiroa niin paljon kuin sielusi nyt sietää. Kyllä sinne töihin ehtii, kun tunnet jaksavasi. Toisaalta joku on edellä antanut neuvon, että työ myös auttaa; kokemuksen rintaäänellä voin vahvistaa tuonkin. Kun jonain aamulla tuntuu, ettei jaksa enää kotona maatua, suuntaa siis jotenkinpäin töihin. Äläkä luule, etteivät muut ihmiset tietäisi, miltä tuntuu jätetyksi tuleminen - moni tietää ja voi lohduttaa omalla tavallaan. Puhu surustasi muiden kanssa! Uusi suhde/suhteet tuo ainakin mukanaan jotain uutta, älä siis piiloudu yksinäisyyteesi! Kerro kuitenkin, että suret vielä. Ehket heti tapaa uutta vakituistasi tai kykene kovin pitkäänkään suhteeseen, mutta parempi niinkin kuin yksin lattianraossa? Päivä päivältä vahvistut kyllä. Voimia!

Usko vain ni ajan kanssa sekin helpottaa ja hän ei ollut sinun arvoisesi jos noin kerran pystyi lähtemään luotasi toisen naisen takia.kunhan et missään nimessä tee sitä virhettä et JOS hän pyytää päästä takaisin elämääsi kun sekin uusi suhde hänellä kariutuu tod näk ja hänen sanansa menee sinulle suurinpiirtein näin"en tiedä mikä minuun meni kun sinut jätin kun kumminkin rakastan vain sinua ym ym yhtä lööperiä".Nyt vain yrität saada elämän halusi takaisin ja löydät vielä sen joka aidosti sinusta välittää=)).....

Tiedät varmasti kokemuksesta,että ajan kanssa helpottaa,koska sulla on ollut aiempiakin päättyneitä suhteita.Iän myötä osaa ottaa "erotkin" toisella tavalla,nuorena se oli niin dramaattista.Sulla on vierotusoireita ja ne helpottaa ajan kanssa.Jännää on kyllä miesten käyttäytyminen,kun ne ottaa uuden heti tilalle,se kertoo läheisriippuvuudesta,ettei osata olla yksin.

Lue kirja: B.Frisher: Jälleenrakennus.

Aika auttaa juu, mutta pitkällä tähtäimellä parasta on käsitellä menneet. Ero seminaarit on rakennettu kirjan pohjalta.

Kirja kannattaa lukea tai mennä eroseminaariin monestakin syystä, tässä muutama:
a) löydät itsesi
b) vahvistut henkisesti, vapaudut syyllisyydestä ja katkeruudesta
c) menneen elämän käsittelystä on hyöytyä ihmissuhteisiisi ja koko elämääsi

Hei =) Sinulla on iso suru, joka mylää sisimmässäsi aikansa. Se helpottaa kyllä, kunhan aika tekee tehtävänsä. Hassua se on, mutta " aika parantaa haavat" Jokainen kokee ero omalla tavallaan ja sinulta lähti pohja pois kun suhteesi loppui. Suhteen loppuminenhan on aina kuin pieni kuolea. Jokainen kokee sen juuri niin voimakkaasti kuin tuntee. Itke, puhu, ihmette, ja vielä kerran puhu se asia ulos. Vielä nyt olet varmaan shokkivaiheessa ja elimistösi ei suostu toiminaan. Anna aikaa, kaikki kääntyy vielä hyväksi.
Jos kaipaat ulkopuolista apua, minäkin voin siinä kohtaa auttaa =)

Lämmöllä Aro Anna

Heippa Sydän rikki,

Tiedän tarkalleen mitä käyt läpi. Itse erosin vuosi sitten, menetin unelmien kotini jossa olin saanut elää vasta vähän aikaa, menetin unelmaan perheestä jota juuri olimme aikonut alkaa perustamaan. Sitä ennen olin jättänyt hyväpalkkaisen työni, koska halusin antaa miehelleni mahdollisuuden. 3kk jälkeen mies alkoholisoitui ja minun oli pakko erota. 10vuoden suhde oli lopulta ohi, mutta oli pakko repiä itsensä irti siitä kaikesta. Olin itsekkin TODELLA huonossa kunnossa, silä menetin paljon muutakin kuin parisuhteen. Järki tiedostaa, mutta tunne laahaa aina perässä. Vaikka tiedostaisitkin, että ero tuli ja saattaa olla hyväkin, olet tunnetasolla vielä kiinni. Siinä ei sitten muu auta kun rämpiä ne tunteet läpi. Oma mieheni sai jo oman lapsensa, uuden omakotitalon ja uuden naisen. Alkoi heti seurustelemaan kun ei kuulema kestänyt yksin. No, alkoholisti seurustelee nyt nasen kanssa jolla oli 10v suhde "oikeaan" alkoholistiin ja alkoholi ei kuulema ole "heille" ongelma. Alkoholisti hakee aina syyllistä muista, mutta minä tiedän että rasite tuli suvun puolelta kun molemmat vanhemmat oli kuolut viinaan. Itseppähän pelleile säännöllisin väliajoin viinan kanssa ja kuinka kävi. Minä sain syyt niskoille, että tein hänetsä alkoholistin kun en ollut antanut lasta. Sääliksi käy jos sellaisen taakan antaa lapselleen, että tämä isänsä raittiiksi tekee!

Mutta vain aika parantaa. Itse laitoin treffi-ilmoituksen nettiin ja se oli pahin kriisiapuni. Huomasin, että kelpaan muillekkin. Treffeillä ei tarvitse käydä jos ei halua, mutta jossain vaiheessa sekin kannattaa. Itse tapailin vähän aikaa kirurgia joka arvosti ja oli hieno mies. Ajattelin, että mitä oikeasti olin nähnyt raksaranessa joka tämän tästä mokasi alkoholin kanssa. Elämäni oli ollut suoranaista helvettiä ja ainaista pelkoa, koska menetän kaiken viinan takia. No pahin pelkoni toteutui, mutta se oli hyvä, sillä se pelasti minut. Olin vain liian nuorena alkanut seurustelemaan, enkä oikeasti tiennyt paremmasta.

Nyt perheeni ja ystäväni ovat helpottuneita kun lopulta erosin huonosta suhteesta.

Minäkin luulin että nuorena olisi jo lapset ja kaikki. Mutta niin se elämä muistuttaa, ettei sitä voi suunnitella. Nyt olen kaveriporukan melkein ainoa jolla ei ole lapsia, vaikka minä meistä kaikista seurustelin pisimpään.

Mutta usko pois, ilo löytää taas takaisin luoksesi. Itse olin pirkään rikki ja epävarma kaikesta, kun näin tutun hyppäsin piiloon. Ihmettelin, mihin hittoon katosi se rempseä iloinen tyttö! Vaan pikkuhiljaa huomaa, että on taas onnellinen pienistä asioista ja tyhmät asiat naurattaa.

Itse en olisi selvinnyt ilman ystäviäni, joiden luona majailin heti ensimmäisen kuukauden. Se oli pelastukseni, sillä silloin en tuntent olevani yksin. Muistan heidät sydämessäni aina.

Mutta rakas kulta pieni, sinä selviät ja hymyilet vielä. Lupaan sen.

Te ootte aivan hanurista koko porukka! Saikkua vaan että työnantaja maksaa tollaisille onnettomilla palkkaa. Menkää töihin hoitakaa hommanne. Siitä se elämä jatkuu. Kyllä vituttaa katella ja kuunnella teitä nykyajan rääpäleet.

Voi veikkoset kyllä se helpotta....sillä kokemusta on. Et ainakaan ole tunteeton ihminen ja se on minusta hyvä asia tässä yhteiskunnassa. Moni vaan on tänä päivänä kylmä ja oman edun tavottelija...monessakin mielessä.
Pahalta aina ero tuntuu...jos ei tuntuisi...ei olisi toisesta välittänyt. Ota itseseäsi niskasta kiinni ja jatka elämää taasen vahvempannaa.....niin minäkin olen tehnyt.

Mitä sinä asiaa murehtimaan ethän ollut edes sitoutunut mieheen.
Avoliitto ei ole mikään liitto, sitä vartenhan avoliittoja "solmitaan" että voi lähteä kun haluaa vaihtelua tai muuten vaan ei hotsita. Takaoven jätitte auki ja "miehesi" livahti, mikä ongelma? Ehkä seuraavalla kerralla on sinun vuorosi.

Hei.

Kyllä se helpottaa. Olen itse mies, kokenut ihan vastaavaa. Ei se hetkessä ohi mene.
Jokainen päivä piti taistella jaksamaan, välillä lamaannuksia, jotka vei sängyn pohjalle. Mutta pikkuhiljaa, päivä kerrallaan toipumista tapahtui.
Nyt muutama vuosi sinkkuna elämä maistuu ja ei usko rakkauteen mennyt.

Tuo itkeminen on äärettömän hyvä juttu. Se on elämän hyväksymistä, vaikkei nyt ehkä tunnu siltä. Itkeminen kertoo myös lämmöstä, jota sisällät.

Älä välitä noiden kommenteista, jotka lyövät lyötyä herjaten. Niitä on sekä naisia, että miehiä. Ota se vastaan pikemminkin itsesi kannustimeksi omalle lämmölle ja herkkyydelle.

Osa naisista ja miehistä käy läpi rankkoja juttuja nuoruussuhteissa ja itsenäistyessään. Sille ei vaan mahda mitään. Rakkaus on henkisen kasvun väline.

Eräs mies

Olen kaksi kertaa eronnut.
Molemmissa minä olin se jättäjä.
Syitä olivat miehen petollisuus.
Olen kai liian fiksu mutta sain asioita selville sen kummemmin edes kyttäämättä:o
Nyt keskityn vain lapsiin:)

Olisihan sinun lähtösi ollut yhtä mahdollinen , mikään ei ole ikuista .
Ole onnellinen hänen lähdöstä sillä hän ei ollut sinua varten , eikä ehkä ketään muutakaan varten .

Kuten sanoit, ei ole ensimmäinen avoero. Eli olet joskus aikaisemmin ollut suhteessa ja kyennyt silti uuteen.

Kyllä se siitä. Ajan kanssa. Ja itke pois jos itkettää. Pitääkin itkeä. Olet pettynyt, petetty, surullinen ja vihainen. Anna palaa vaan. On ihana kaveri, kun vie sinut elokuviin.

Ensiksi itket, "nyyh".
Sitten tulee agressiivinen vaihe. "Se mulkku"
Sitten juhlintavaihe "ykköset niskaan ja viinaa kehiin"
Sitten laastarisuhde "joku komea poika hetkeksi"
Sitten sinkkuilua hetki
... ja kohta löytyy uusi ja parempi.

MUTTA ÄLÄ IKINÄ AJATTELE, ETTÄ SE ON OHI NYT.

Olet paras, kaunein ja ihanin ihminen ikinä. Nokka pystyyn nyt!

Ymmärrän tunteen,itselläni on saman tapainen tilanne,tähän asti pisin suhteeni loppui yllättäen 2 kuukautta sitten kun tyttökaverini löytyi sängystään kuolleena.
Edellisenä iltana juttelimme vielä puhelimessa ja jäi puhe että nähdään taas

Kyllä se helpottaa ajan myötä. Ihan konkreettisesti asiaa voi helpottaa, että puhut siitä hyvälle ystävälle, puhut ja puhut. Minulle aikoinaan miehen jättämä ystävä puhui erostaan ja tästä axästä aina kun näimme tai puhelimme puhelimessa. Jos sinulla on joku joka jaksaa kuunnella eikä ala vähätellä tai kertoa kuinka paljon suurempiakin kärsimyksiä maailmassa on, niin tällainen jaksava kuuntelija on hyvä apu.
Ja kuule, ei kukaan mies ole sen arvoinen, että sinun, hienon , tunteikkaan ihmisen kannattaa mielenterveyttään ja elämäänsä mokoman takia uhrata. Kyllä sillä miehellä muutakin vikaa varmaan oli kuin tämä, että lähti ja petti. Voi olla, että tulevaisuudessa huomaat jutun kääntyneen sinun onneksesi. Katsos jos ihminen pettää yhtä niin se pettää sitä toistakin. Unohda äijä kun voit.

sitä vaan sairaslomaa haetaan vaikka ei ole sairas,ei edes läheisen kuollessa useinkaan haeta sairaslomaa.
Kummalliseksi mennyt maailma.

Niin, kyllähän se tietysti on vaan niin et ei nuo "laastarisuhteet" kyllä pidemmän päälle kestä ja ei niihin kyllä todellakaan kannata lähtee et tälle joka tääl hehkutti et on sopinu treffit miehen kans ni sinuna kyl peruisin ton koko jutun ja opettelisin ensin elämään ihan yksikseni jonkin aikaa. Se on se ainut oikee tapa jolloin saat ittes kasattua et elelet jonkin aikaa itekses ja annat itelles aikaa käsitellä tunteitas jne.

Alkuperäselle antaisin neuvon et ei kannata enää jäädä sairaslomalle vaan nyt kannattais kyl vaan mennä takas töihin ja päästä takas tavalliseen arkeen mukaan. Sillä se on ainakin mulle ollu joskus parasta terapiaa sydänsuruihin tuo työnteko..siel saa muuta aateltavaa ku vaan omat murheelliset ajatukset.

Ite toimein niin aikoinaan ku mies jätti mut et itkin sen ajan minkä tuntu et sydän on ihan säpäleinä enkä todellakaan edes ajatellu miehiä sinä aikana. Ja töitä tein ku hullu sinä aikana, se oli mulle ainuuta parasta terapiaa mitä mä saatoin tietää ja sit ku tuo vaikein vaihe oli ohi et aloin jo näkee elämässäni muutakin kun vaan surua ni sit tuli vasta uudet miehet ja edes niiden ajattelu mieleen. Ja voin sanoo et kyl varmasti tosi harvoin "laastarisuhteet" kestää pitempiaikasesti ja sit siinä käy ennemminkin niin et se olet sitte sinä joka satutat toista ku pistät suhteen poikki varsinkin ku jos toinen on ollu viel vakavalla mielellä liikkeellä..mut ei kai siinä mitä jos niin haluaa tehdä et laittaa ikäänkuin vahinko kiertämään..

Jollekin olet joskus se kaikkein tärkein ja
entistä vahvempi, opilsi ottanut, itsetuntemus ja tieto miehistä lisäänbtynyt.
Tunnista virheesi, alleviivaa plussasi , usko, unelmoi, puhu ja haaveile, kirjoita kirje , jonka avaat 10v kuluttua.
Maalaa irvikuva exästä ja sitten helpottaa.

Tyttökaverini oli kuollessaan vasta 26v

sellaiset ihmiset, jotka hyppivät suhteesta suhteeseen, eivät ikinä kasva ihmisenä mihinkään suuntaan.

he etsivät itseään toisen ihmisen kautta, eivät itsensä.

Ja näitä läheisriippuvaisia tunnehäiriöisiä näkyy olevan paljon.

tuuli tuo ja virta vie......................................................................................................

Kannattaa käydä töissä ja pysyä arjessa kiinni. Ajatukset saa hyvin muualle. Itse eron jälkeen kieltäydyin yhdestä työkeikasta kun oli mukamas niin huono olla - no ei se tarjouskaan mikään hyvä ollut - mutta jälkiviisaana olisi silti ollut järkevää ottaa se sillä näilleen mulle jäi ihan paljon liikaa aikaa suremiseen ja asioiden vatvomiseen.

Joka viikko ja joka päivä se helpottaa. Välillä tulee lannistavia päiviä, mutta kun elää hetken kerrallaan ja on aktiivinen ja elää muuten hyvä elämää masennuspäivät käyvät vähemmäksi koko ajan ja viimein koko murheesta pääsee ohi nopeammin kuin huomaakaan.

Kannattaa surra ja käydä läpi kipukohdat, mutta ei kannata jäädä hautomaan, ikävöimään ja odottelemaan, vaan muistaa että itse sitä itsestään huolen pitää ja että itse sitä tulevaisuutensa tekee.

Hyvät ystävät ovat murheellisena aikana avuksi sen olen huomannut.

Kyllä helpottaa ajan mittaan.

- Tee asioita joista nautit ennen eroa ja tapaa ystäviä, vaikkei silti tuntuisikaan. Jossain kohtaa ne alkavat auttamaan.

- Muista että olet kokonainen ihminen ilman puolisoa. Elämä jatkuu yksin tai jonkun muun kanssa. Elämä jatkuu.

- Kaikki elämässä on muuttuvaa. Mikään ei pysy ikuisesti paikallaan ja niin käy suhteillekin. Jotkut sortuvat ja jotkut jatkuvat mutta muuttavat muotoaan elinaikanaan. Samoin muuttuvat ihmiset. Sitä ei tarvitse pelätä, vaan sen voi hyväksyä tosiasiana.

- Anna pahalle ololle tilaa mutta älä tee siitä elämäntehtävääsi. Itsesääli ei sinun oloasi paranna (entisenä masennuspotilaana voin vannoa tämän lauseen puolesta).

- Meditoi. Keskity tähän hetkeen ja siihen mitä olet juuri nyt tekemässä. Kun ikävä ajatus tulee mieleesi huomioi se ja päästä se sitten menemään,


Nämä ohjeet monen eron kokeneelta ja entiseltä masennuspotilaalta.

Aikas ankaraa tekstiä joiltakin äijiltä: "poraa, ihan oikein jne". Tollaset
kundit on itse tosi luusereita. On tainnu äiti tai isä opettaa ei kai muuten
nin kalsaa viestiä pukkaa.
Olishan se kumma jos ei tuntis surua moisesta; itse olen yli 4-kymppinen äijä ja
exäni oli löytänyt toisen. Helpotti vasta, kun tuli leima eropaperiin. Mutta asiaan:
Tärkeää, että sinulla olisi hyvä tukiverkosto; leffat sun muut pakkoilosyöttö ei
välttämättä toimi, vain aika auttaa. Yritin itsekin aikoinaan laittaa iloista musiikkia
mutta potutti vaan enemmän; piti laittaa melakoliaa tuutista niin johan tepsi:D)
Koeta etsi oikea aaltopituus, kirjoita kysymyksiä ja vastauksia. Tärkeää, että tunnet, ettet ole itse syypää. Helposti merinaan käy, että syyttää itseään siitä
että toinen on itsekäs tampio. Älä syytä vaan yritä olla objektiivinen ja hae
voimaa ystävistä. Juuri nyt mikään ei maistu miltään muta vuoden päästä
olet iloinen, että juttu päättyi edes nyt, etkä riutunut löysässä hirressä vuosia.
Tsemppiä; elämä on arvokas ja oma kaikkein arvokkain!

Jaa avaaja persettä helposti uudelle kaverille, niin uusi parisuhde alkaa kukoistaa.

Teillä ei vissiin ollut yhteisiä lapsia kuten minulla ja ex puolisollani joka kaappasi lapset jättäen minut laskujen, ikävän, surun, katkeruuden kanssa kuseen. Nyt lasteni äiti kiristää minua elatusmaksuilla ja kaiken lisäksi ei anna tavata lapsia vaikka kirjallinen sopimus on tehty ja vahvistettu viranomaisilla. Muutenkin on rahasta todella tiukkaa. Rahat riittävät ruokaan juuri ja juuri. Hyvin usein rahat eivät riitä ruokaan. Olen käynyt nyt eri tunteskaalat useasti läpi joka on todella ristiriitaiset, todella sekavat. Mieli on yhä maassa vaikka aikaa on kulut jo tovi.En tiedä miten asiani ovat huomenna ja että jaksanko enää pitkään. Kaikki voi olla pian loppu.

Taakkasi on varmasti kova mutta niin myös omani ja näitä raskaan taakan kantajia riittää tässä maailmassa. Yhteiskunta voi selvästi pahoin joka näkyy ihmisissä mm. eroina, riitoina, väkivaltana jne.. Miehet lähtevät suhteesta kun voivat pahoin ja nainen jää yksin oman pahoinvointinsa kanssa. Välillä asetelma on päinvastainen.

Eniten tässä harmittaa ja surettaa se että lasten oikeus ei toteudu vaikka se on selkeästi määritelty Suomen laissa. Suomen Sosiaali- ja terveysministeriö on allekirjoittanut YK:n Geneven ratifioidun ihmisoikeussopimuksen eikä halua noudattaa sitä on aivan käsittämätöntä, todella sairasta.

Heti tuon ihmisoikeussopimuksen allekirjoituksen jälkeen sopimusta luonnehdittiin onnistuneeksi ja hyvin merkittäväksi. Tämä on nyt sitä merkittävää ihmisoikeutta joka vie pieniltä lapsiltä heidän oman isän, sukulaiset, ystävät ja kaiken ihmisoikeudet lapsilta.

Asiaasi väheksymättä suhteen katkeaminen on pieni asia mielestäni mutta jos lapsia ruvetaan käyttämään kilpenä ja kiristysvälineenä tilanne on jo sitten toinen.

Suomen Sosiaali- ja terveysministeriölle terveisiä että kauniit lupaukset, lumesopimukset ovat vain poliitikkojen ja muiden päättäjien leikkikenttä.
Tämä todistaa sen että lapsen oikeus Suomessa ei toteudu eikä tule toteutumaan.

Suhde ei ollut ok joten hyvä se, että ei jatkunut esim.vuosia. ennen eroa!
Nyt teet asiasta oikeasti kirjallisen loppupäätelmän, jossa hautaat ex kumppanin jäähyväiskirjeellä jonka tarviten poltat hyvästiksi ja pois omasta elämästäsi lopullisesti!

Mitä nopeammin jatkat omaa elämää, sitä nopeammin alat voimaan hyvin!

Mitä hemmettiä sinä petturin perään itket. Pystyyn ja töihin vaikkahammasta purren. Tuo toope vain luulee olevansa kaikkien naisten unelma, hänellä mahtaa olla tosi huono ego, yrittää vaihtamalla tuntea itsensä tosi mieheksi. Näytä toopelle, ettei ole itkun väärti, kuinka kauan mahtoivatkaan ennen lähtöä tapailla. Itse olen kokenut saman ja itkin yhden päivän. Sitten suutuin itselleni ja totesin, että olen liian hyvä jonkun pellen takia elämäni menettämään. vaihtakoon naista niinkuin lystää, ennemmin tai myöhemmin hänelle käy kömpelösti.

Hei,
ymmärrän surkeaa oloasi, mutta ajattele hetki niitä, jotka joutuvat tekemään ehkä sinunkin työsi ollessasi kotona sydänsuruja potemassa. Kotona surun ja huonon olon vatvominen aamusta iltaan ei suinkaan paranna oloasi. Anna itsellesi lupa surra, valitse hyvä ystävä jonka kanssa käyt tapahtunutta läpi, mutta älä näännytä ketään loputtomalla valittamisella.
Ajattele asiaa joka päivä, mutta tee myös jotain mistä todella pidät ja eräänä päivänä huomaat, ettet ole "muistanut "surra tänään lainkaan vaan tehnyt kaikkea muuta. Ihmiset selviävät sairauksista, sodista, lapsensa ja perheenjäsentensä äkillisistä menetyksistä. Jokainen suru on merkityksellinen sille, jota se koskettaa, sitä ei voi verrata muiden vielä "suurempiin" tragedioihin.
Älä jää kotiin sairauslomalle, voit joskus tarvita sitä lomaa todella ja paljon vakavammista syistä. Nyt on kesä, -ole iloinen pienistä asioista!

Minulta lähti akka nostelee , muutama vuos sittä . Aattelin mitähän tästä tulee eteen,kun jäin yksin. Annas olla minäpä läksin käymään eronneiten ja karanneitten lubille . Sieltäpä löysin samoin hylätyn naisen. Sehän iski kuin tulta tappuraa ,nyt ollaan onnelisesti naimisissa. Ei harmita yhtään kun lähti nostelee.

Yksin jäämisessä on alku hankalaa.Mut kyllä se siitä.Elämä jatkuu ja toisen voi löytää ihan yllättäen.Niinku miulle kävi.Suhteen alussa täytyy kaikki asiat puhua selväksi ennen kuin alottaa suhteen toisen kanssa.Sillon ei jää mitään hampaankoloon:)Ei kannata masentua.Toivon siulle onnea uudelle yritykselle.

nenä ylös vain, itse lapseni isä jätti meidät kun olin raskaana...hyppeli suhteesta toiseen...ja lopulta meni naimisiin itseään 10-v nuoremman lapsivaimon kanssa...ja elää itse samalla tasolla...hyvä vai että pääsin eroon, jälkeenpäin monesti tajuaakin miten tyhmä on edes ollutkaan moisen idiootin kanssa kun on tuhlannut aikaa.... tosin nyt olen senverran kranttu, etten uskalla ottaa ketään vakavasti, yli 3v jo sinkkuilua takana, teen paljon töitä ja lopunaikaa vietän pojan kanssa...olisihan se kiva taas rakastua, mutta oikeasti kunnon miehet ovat kaikki jo varattuja...=( itse olen yli 30.v ja en käy baareissa, joten en tapaa juuri koskaan uusia ihmisiä...

Tiedän hyvin tarkkaan tunteen. Olen kokenut rakkaan yht´äkkisen lähdön, viikon valvonu ja ollut lähes syömättä. Ystävät ja tuttavat ovat kullanarvoisia tilanteessasi, lähde ulos ja juttele aivan muista asioista kuin exästä. Parhaan ystävän kanssa itke olkapäätä vasten.
Ja muista että lähtijä tuskin löysi paremman kuin sinä olet, ei kannata tuhlata ajatuksia siihen mikä sussa on vikana!

Usko itseesi ja meikkaa kiva meikki ja eikun kesästä nauttimaan.

Olen hengessä mukana, aika parantaa.

petetään, petytään, karataan, erotaan ja kostetaan.

ja kohta on kaikilla naama nyrpeenä.

30 vuotta olin aviossa jossa mies petti ja lipulta tuli ero, koska halus olla uuden naisen kanssa.
Nyt erosta jo vuosia, mutta lääkäri ei antanut kun kolme päivää sairaslomaa?,ehkä olikin parempi,e tten jäänyt sängyn pohjalle, mutta ero vaivaa vieläkin, sen kanssa pitää vaan elää, muuta tietä ei ole.
Itseä pitää hemmotella, ja lähteä ulos kävelemään ym.
Lopulta huomaa, että osaa elää yksinkin, eikä ole katkera.Arki tulee aina joka suhteessa, mutta puhua pitäs osata ajoissa, me ei osattu.

Ero tuli melkein 20 vuotta kestäneestä suhteesta. Lasten takia oli pakko jaksaa, tosin alussa syötiin aika paljon eineksiä, kun ei muuta jaksanut. Kun lapset meni isänsä luokse, itkin, nukuin ja ikävöin lapsia. Kuukausi kuukaudelta helpotti, mutta meni noin 2 vuotta ennen kuin katkeruus ja viha tuli selätettyä.

Nyt olen yhä sinkkuna eikä uutta orastavaakaan suhdetta ole löytynyt. Olen kai parisuhteeseen jo liian vanha. Lasten vuoksi jaksan. Harrastan, olen etsinyt uusia kavereita, opiskelen lisää ja teen asioita, jotten jämähdä kotiin.

Ero on aina kova paikka ja ainoa, joka auttaa, on aika. On tärkeää, että opettelet elämään yksin, jollet ole sitä vielä oppinut. Jos haluat, harrasta irtosuhteita, mutta älä jää niihin koukkuun. Viinalla ja seksillä tunteiden turruttaminen on vihoviimeinen homma. Mieti eroa ja exää niin paljon, että huomaat jonakin päivänä, että et enää jaksa kelata samoja asioita. Hae tarvittaessa sairaslomaa ja unilääkeresepti lääkäriltä. Jos 2-3 kuukauden päästäkään et koe yhtään helpotusta, niin mene psykologille juttelemaan, että millä tavoin saat kerittyä vyyhtiä auki, jotta pääset surusta yli jatkamaan omaa elämääsi.

Lääkäri voi toki todeta tilapäisen työkyvyttömyyden tuollaisessa tilanteessa, mutta hänen kuuluu silloin kirjoittaa oire- eikä sairausdiagnoosi, koska sairaudesta ei ole kysymys.

Näiden ero on siinä, että työnantajan tai Kelan ei tarvitse kustantaa oirediagnoosilla kirjoitettuja poissaolopäiviä.

Esimerkiksi ekshaustio (uupumus) tai työuupumus ovat oirediagnooseja, joista aiheutuvia lomia ei korvata. Jos sairauslomalapussasi lukee depressio niin sitten olet oikeutettu sairauspäivärahaan, mutta silloin lääkäri on kyllä toiminut hyvin epäeettisesti, koska depressio on ihan eri asia kuin elämäntilanteesta aiheutunut suru.

Mistähän Sinut löytäisi, yksin olisin minäkin...

Minäkin jäin yksin hiljattain; mieheni menehtyi pääsiäisenä muutaman päivän sairastelun jälkeen. Työnteko tuntuu suorastaan terapeuttiselta; kello soi aamulla ja suurin osa päivästä kuluu ajatellen muita kuin omia asioita. Työterveyslääkärini totesi, että suru ei ole sairaus. Niin julmalta kuin se kuulostaakin, kyllä se totta on (olin kyllä kolme päivää sairaslomalla juuri ennen hautajaisia, koska unen puutteeni olisi ollut kuulemma työturvallisuusriski).

Surulle pitää antaa tilaa, mutta se ei saisi viedä koko elämää. Itse yritän mennä eteenpäin tunti kerrallaan, päivä kerrallaan. Valoa on tunnelin päässä vaikkei sitä vielä näekään.

Olen tullut siihen tulokseen ,että miehiä voi silloin tällöin käyttää hyväkseen sänkyhommissa, mutta niitä ei pidä päästää asuntoihinsa pesiytymään. Yx hyvä "vaki sellainen" ja elämä hymyilee!

Pilaat elämäsi itkien jonkun perään. Ei se sieltä itkien takaisin tule. Auttaako se surussa rypeminen? En usko. Surra saa, se on merkki siitä että ainakin sinä välitit. Mutta surullakin rajansa.... Varsinkin kun kyseessä joku joka jätti sinut toisen takia...

Siis hei haloo...tän palstan rakkauksia ei ainakaan kannata jäädä itkemään ja suremaan. Täällähän kaikki panee ja kokeilee jokaista kaks viikkoo ja taas lähtee etsimään uutta. Jos on ollut oikein kunnon suhde 'naimisissa 10 v. tai silleen', niin sit asia toinen, mutta nää suomi24 miehet kokeilee sen parhaimman panon ja uutta ne etsii kuitenkin, vaikka muka oisivatkin rakastuneita. Ihan perseestä kaikki, voi kyllä olla naisetkin. Ei kannata kehenkään enää edes tänäpäivänä rakastuakaan. Pitää hetken hauskaa ja mennä poskuttaa vaan omillaan, se on parasta lääkettä se. Ei elämä niin vakavaa ole ja mitkään suhteet ei enää kestä kuitenkaan josko 3 kk korkeintaan tai sit jos naimisiin menee niin vuoden-kaks. Pidä hauskaa :).

ei helpota pitkään aikaan, pure hammasta ja mene eteenpäin jos lähti ei ole sun arvoses rohkeutta.

Elät vain kerran, joten älä jää murehtimaan! Hanki itsellesi tekemistä, tee jotain oikein mielekästä ja hemmottele itseäsi. Voit toki kertoa exällesi suoraan syvistä tunteistasi, miten sinuun on ero vaikuttanut, mutta jos hän ei enää tahdo suhdetta jatkaa, niin jatka vain omaa elämääsi! Kyllä se siitä! Voimia sinulle! :)

Lähde matkalle. Se auttaa. www.snoopy.fi

Itseä ihmetyttää nykyajan sarjaseurustelu. Melkein heti tapaamisen jälkeen toinen kantaa kamppeensa toisen kämppään ja sitten ollaan niin paria, että. Kokeillaan, josko tällä kertaa tärppäisi, mutta aloittamalla aina väärästä päästä. Ei sellaista usein ainakaan se toinen osapuoli kumminkaan arvosta, kun kaikki kävi vähän liian helposti ja tuntuu siksi halvalta eikä mitenkään erityiseltä. Miksei tutustua ensin itseensä ja sitten myös toiseen ajan kanssa, ja rakastelut vasta avioliitossa, kun toinen on punnittu ja hyväksi havaittu? Jäisi moni elämäntapahäirikkö matkan varrelle näppejään nuolemaan. Monesti ovat jotenkin ongelmaisia nämä, jotka kiirehtivät yhteenmenoa, ja takana on suhde poikineen. En siis todellakaan tajua, miksi pitää välttämättä asua "jonkun vain" kanssa, niin että suorastaan myy itsensä alehintaan, jotta ei joutuisi olemaan yksin.

Ihmettelen minne tämä maailma on menossa, ihmiset ovat niin kylmiä ja julmia toisilleen. Kuten tässäkin erilaisista kommenteista sen huomaa.
Nimimerkille sydän rikki, on niin helppo sanoa ja kirjoittaa että kyllä se siitä,
aikaa siihen menee kunnes tuska helpottaa, ystävät ja perheen tuki on tällähetkellä tärkeää, kannattaa pakottaa itsensä ystävien seuraan ja jos omaa sellaisen joka jaksaa kuunnella niin kertoa tunteistaan,elää päivä kerrallaan. Uskoa siihen että aurinko paistaa vielä risukasaankin. Elämä järjestyy aina tavalla tai toisella.On muuten omakohtainen kokemus elämän kolhuista ja suhteesta missä jätetään sanomatta sanaakaan.

Hei! En tiedä mut ajan myötä varmaan helpottaa,,,,,, itsellä on oma mies kuollut jo muutama vuosi ja olen seurustellut eronneen miehen kanssa nelisen vuotta eikä meistä ole tullut mitään,,,,,, on sellainen tunne et olen sille ruuanlaittaja ja ajankulu,,,,,,,,seksiä ei ole ollut koohta vuoteen. Onko exä ja lapset yhä ensisijalla??????? Onko aika lähteä. Sanokaa se

No mitä mokasit kun ukkos lähti?

jätetyn pitäisi olla iloinen kun kumppani lähtee,
miksi itkeä sellaisen perään joka ei välitä sinusta?
huokaise helpotuksesta että ei mennyt enempää päiviä kk vuosia siihen että olisit ihmisen kanssa joka ei todella tykkää sinusta vaan jostain muusta
nyt on mahdollisuus olla vähän aikaa ehkä yksin ja koota ajatuksia ja sitten vaan baanalle

he i kyllähän se sattuu kun joutuu tuommoiseen tilanteeseen mutta koeta ymmärtää että se ie ollut oikeaa rakkautta miehesi puolelta kun lähti minä en tekisi samoin koeta kestää terv.tane

Sitä kantaa sydämessään kokoajan, mut jotenkin vaan jaksaa ja tietenkin kun on harrastuksia, mut niissäkin tulee hetkiä kun ei vaan pysty yhtään mitään.
Sitä yrittää täyttää sitä "aukkoa" elämässään sitten kaikella muulla, silloin jo heti kohta kun "jäi" yksin, mut ei siitä mitään tullut, mut hyvä yritys : )
Paljon on joutunut perumaan ja peruu edelleen mitä on luvannut harrastuksissa tehdä, ei voi mitään.
Mutta silti on sellainen hyvämieli kun häntä ajattelen ja unohtaa ne loukkaukset mitä tuli lausuttua ..toivottavasti myös hän.

Kuulostaa siltä että saattaisit olla vaikeasti masentunut. Sinuna ottaisin yhteyttä lääkäriin ja hakisin apua. Näet jos olet masentunut ei ala tuo tuosta itsekseen parempaan päin menemään. Kyllä se elämä siitä alkaa vielä hymyilemään.

Hyvä, että näytät surusi ja käyt eroa läpi! Ei tunteita voi peitellä ja jatkaa elämää aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Parisuhteen loppuminen kuuluu pahimpiin asioihin elämässä.
Itsellänikin on kipeä ero takana. Mies löysi aivan yhtäkkiä uuden rakkauden. Minua lohdutti suuresti Juha Tapion kappale "Kelpaat kelle vaan"
http://www.youtube.com/watch?v=k20h4hZ4Roc&feature=related
Tiedän sen auttaneen monia muitakin.
Voimia!

Helpottaa - paras lääke on yrittää olla eristäytymättä. Niin vaikealta kuin se tuntuukin - työ voi olla asia mikä auttaa. Tottakai se sattuu - mutta "lupaan", että helpottaa.

Aika auttaa aina, vaikka ei sillä hetkellä sitä uskokaan.
Itse eronnut tosi pitkästä liitosta. Elämä jatkuu.

Tää ei ehkä lohduta,mutta itse olen ollut kahdesti naimisissa ja sitten avoliitossa,jossa mies oli uskoton ja sitten hylkäsi.Voin sanoa,että jos toisen kanssa ollut pitkään ja itse haluaisi jatkaa,niin itsellä ainakin mennyt jo 4 vuotta ja suren yhä..
Ensin olin aivan sängyn pohjalla ja sitten meni tunteja ja päiviä viikkoja ja kuukausia paremmin,mutta vieläkin itkettää.
En keronut kenellekkään,ei ollut läheisiä ja siksi onkin hyvä,että purat pahaa mieltä vaikka täällä.Ettei menisi vuosia suruun.
aika hyvin,jos viikon jälkeen kykenet elokuviin.
Tsemppiä.

Mitä syvempi rakkaus, sitä pitempi suru. Eikä se hetkessä helpota. Mutta paikalleen jääminen pakahduttaa kokonaan. Lähteminen ja tekeminen helpottaa, heti kun pääset sieltä sängyn pohjasta ylös. Ja vain mukavia asioita, ei mitään pinnistelyä. Jos on ystäviä, kulje mukana ja yritä löytää muuta ajateltavaa. Jos haluat keskustelua, siihen on ammattiauttajat tai vertaistuki, tai ystävä, joka on kokenut saman.

Miten sinä olet saanut saikkua? Ethän sinä sairas ole. Työ auttaa surun käsittelemisessä. Asia unohtuu töitä tehdessä ja vältyt masennukselta. Nyt vain ryvet itsesäälissä. Vaikka maailmasi on romahtanut, sama päivä jatkuu. Jos yhtään välität avomiehestäsi, niin olet onnellinen kun hän on löytänyt elämänsä rakkauden. Jossain se sinunkin elämäsi rakkaus kävelee, vaikka nyt ei siltä tuntuisikaan. Sydänsuruissa on se hyvä puoli, että niistä toipuu. Oletko jonkinlainen draamakuningatar? Ehkä avomiehesi ei jaksanut sinua. Mieti tapahtunutta kiihkotta ja analysoi tunteitasi ja ala unohtamaan mies.
ei ole yksi nmiehsei, siis entisen miehesi syy, että hän lähti. Asoissa on monta puolta ja varmaan hänelekin on vaikea ollut tehdä päätös.
Ette olleet oikeita toisillenne.
Sinulla kai ei ole oikeita vastoinkäymisiä, kun pitää jäädä sänkyyn makaamaan. Eihän kukaan ole kuollut. Luulen ettet ole täysijärkinen. Miehesikö se ennen kävi kaupassa kun olet noin toivoton? Kyllä muillakin on sydänsuruja, on minutkin jätetty ja pahalta on tuntunut, mutta kun järjestelee kaikkea muuta puuhaa tilalle, on asioita helpompi käsitellä. Eikä maailma pyöri sinun ympärillä. Olet itsekeskeinen ihminen. Hyvä sentään että kissasi ruokit. Ryhdistäydy. Elämäsi on sinun etkä voi alkaa elää jonkun toisen kautta.

kolmisen kuukautta sitten ex-avovaimo ilmoitti 2,5v seurustelun jälkeen ettei halua jatkaa elämäänsä näin. ettei jaksa enää "arkipaskaa". ja että haluaa elämältään jotain muuta, eikä tuhlata nuoruuttaan ongelmien ratkomiseen, joita saa ratkoa vanhemmallakin iällä.

erilaisten työaikojen takia, näimme toisiamme ihan liian vähän kuluneen vuoden aikana. tiesin, että asiat olisivat voineet olla paremminkin. mutta laitoin vain kaiken hankaluuden talven ja pimeyden piikkiin. ajattelin kokoajan, että kaikki helpottuu kevään ja kesän tultua. jota yritin vakuutella myös ex-avolleni.

vakuuttelut eivät tuottaneet tulosta, hän oli päätöksensä tehnyt.
varasin samana iltana työterveyteen ajan, sillä pää alkoi olla tosi lujilla. ensimmäiset päivät ilmoituksen jälkeen luuhasin siskojeni nurkissa, teki liian kipeää olla kotona. mutta ilman omia arkirutiineja oleminen ei tehnyt hyvää sekään. joten palasin takaisin kotiin ja kehoitin exää etsimään itselleen uutta asuntoa mahd. pian. viikon verran asuttiin saman katon alla aika epätodellisissa tunnelmissa.

kävin sitkeästi töissä lääkärin määräämien rauhottavien voimalla. mun kohdalla töissä oleminen oli paras vaihtoehto, koska joutui ajattelemaan muutakin kuin tapahtunutta.

kolmisen viikkoa eron jälkeen lähdin lomalle keskieurooppaan, mikä osoittautui täydelliseksi katastrofiksi. pienoinen toipuminen otti takapakkia jokaisen askeleen ja muutaman ylimääräisenkin. oli taas liikaa aikaa miettiä asioita ja katsoin paremmaksi palata kotiin päivää aiemmin, lanttu oli taas lahoamassa.

yllättävästä suunnasta tullut tarjous elvyttää hieman taka-alalle jäänyt harrastus uuteen kukoistukseen pelasti tämän kevään. hetkittäin on vaikeaa löytää motivaatiota, kun tekisi mieli vain pitää käsiä taskussa ja potkia kiviä otsa rypyssä ja murehtua entistä suhdetta, mikä meni vikaan ja mitä olisi pitänyt tehdä. jossitella oikein koko rahan edestä.

edelleenkään ei tee mieli olla kotona muuta kuin pakolliset ajat. liikaa muistoja, liian hiljainen asunto. vanhat rutiinit ovat poissa.

toiset päivät ovat helpompia kuin toiset. välillä olo on jopa hyvä, suurimman osan ajasta vielä toistaiseksi pelkästään siedettävä.
eiköhän se elämä tästä vielä joku päivä voita. uusien rutiinien oppiminen vie aina oman aikansa.

tsemppiä aloittajalle, tämä on vaan se paska mikä pitää lapioida. ja sitä lapioitavaa riittää ihan tympääntymiseen asti. mutta pakkohan sen on joskus loppua :)

Kyllä se helpottaa, usko tai älä. Parasta, mitä sie voit nyt tehdä, on surra kaikessa rauhassa ja juuri niin kauan, kuin itsestä sille tuntuu. Totta kai ensimmäisinä kuukausina ei mikään välttämättä kiinnosta, saatikka jaksa mitään, mutta kannattaa sinne töihinkin yrittää mennä. Jos ei muuten, niin saat muuta ajateltavaa ja tapaat muita ihmisiä, etkä pysty olemaan koko päivää yksin.

Ulkoile tai aloita jokin muu urheilu harrastus ja pura tulevat vihan/katkeruuden tunteet siihen. Saat hyvän kunnon ja laihdut vielä samalla vähän.

Ainut mikä auttaa on itsensä tunteminen ja hyväksyminen, sekä paneutuminen sellaisiin asioihin jotka itseä miellyttää.
Pitää aina muistaa, että mikää eikä koskaan eikä ikinä ole lopullista, vaan alkua uudelle menneitä kunnioittaen sekä unohtamatta sitä ja tämä sääntö on kaunis elämän ohje niille jotka tulevaisuudessakin elävät yhä sovussa, sattui mitä sattui edellisessä liitossa.

FABITI IS THERMS

Eipä se kotona itkeminen oloa helpota. Olet liikaa yksin. Kun kohdalleni sattui ero, olin aivan hajalla, mutta en voinut olla pois töistä. Eipä maistunut ruoka ja huomasin vasta sitten, kun kompastuin housunlahkeeseen, että olin huomaamatta laihtunut niin paljon, että työhousut meinasivat tipahtaa. Silloin vasta oikein katsoin itseäni peilistä. Kaivoin kaapista vanhan housupuvun ja sehän mahtui päälle. Olipa siitäkin petturista jotain hyötyä. Rauha hänen sielulleen, paha sai palkkansa.

Eikö naisilla todellakaan ole enemmän ihmistuntemusta?
Monet naiset on niin itseään täynnä, ettei he kertakaikkiaan viitsi huomioida miltä kumppanista tuntuu. Oma kaahotus, tämmösen sohvan haluun, tuonne mennään kesälomalla, tämmöset häät haluun! jne on tärkeintä!!!!!!!!!

Siinä loputtoman lörpötyksen seassa he eivät yhtään huomioi toista ja toisen tunnetiloja. Vain tämä mahdollistaa, että kuin taivaalta tipahtaa sitten äijän ilmoitus, että nyt hän lähtee ja toinen on jo varattuna.

Suru ei lähde kuin suremalla.

Eikö sinne toimitukseen löytyisi välillä aikuisia ihmisiä töihin kun näitä samoja teinityttö-ihastumis tykkää ei tykkää juttuja on jatkuvasti.

Kannattaa pysyä arjessa mukana, vaikka kuinka pahalta tuntuisi. Itselle tuli ero puoltoista kuukautta sitten. Lähdin heti seuraavana päivänä vanhempien tykö majailemaan ja uuteen kotiin pääsin kolmen viikon päästä erosta muuttamaan. Tilanne ei ollut helppo, vaikka kavereiden mielestä toimin todella nopeasti ja jämptisti. Kun jäin yksin ja paikalleen, itku pääsi väkisinkin. Kävipä vielä niin, että herra on tässä välissä jo ehtinyt jaakailla, että oliko ero oikea ja mankua perään. Tapasimmekin pari kertaa, mutta lopulta viikko sitten päätin itse, että nyt riittää. Tämä viimeinen viikko on tehnyt paljon, olo on helpottunut reippaasti. Jokaisella se ottaa oman aikansa. Ehkä niitä pudotuksia on vielä luvassa, ei voi tietää.. tiedän kuitenkin pärjääväni, enkä tarvitse uutta miestä pönkittämään itseäni. Kesä edessä ja otan siitä kaiken irti ilman miehiä ja parannan itseni tekemällä mieleisiäni asioita. :) tsemppiä ja hyvää kesää.

Moi mulle tuli ero ihan yllättäen luulin eläneeni onnellisessa parisuhteessa ja kun vaimoni ilmoitti että hän muutta pois ja hänellä on toinen niin ei minulla ollut lapsille hoitopaikkaa ja jouduin jäämään töistä kotiin lapset olivat koti hoidossa siihen asti elämä tuntui hajoovan pieniks palasiks ja elämän nälkä katos kaikki asiat tuntu turhalta eikä millään tuntunu olevan enään tarkoitusta ja töihin tarttuminen oli hirveetä olin kans saikulla pari viikkoo sen jälkeen olen ollut töissä vaihtelevalla menestyksellä noin kuukauden päästä ei vaikuta enään töihin

voi sua pientä jos voisin ottaa kantaakseni edes osan sun taakasta niin sen tekisin tiedän just miltä susta tuntuu kun pimeys alkaa ja yksinäisyys alkaa tunkeutuun ovista ja ikkunoista ja alkaa ryhti painuun kumaraan ja askel lyhenee voi että ku mää haluisin auttaa sua oon kokenut saman siks vertais tuki onki niin tärkeetä ja jos haluut kirjoittaa mulle tähän nimi merkkiin niin yritän auttaa kaiken tavoin

olisin vielä nakannut laukut ulos ja sanonut että hyvää matkaa.ei maailma yhtä ukkoa kaipaa .surkuttelu ei auta asiaa,täytyy rohkaista itseä ja nauttia elämästä.

Päivä päivältä unohdat asioita, älä keskity menneeseen, ajattele asioita omalta kantilta, elä itseäsi varten älä häntä varten.Katsot tulevaan, ajattelet pieniä hetkiä, älä murehdi, hymyile ja iloitse pienistä asioista:))

Olen kokenut saman kolmesti, ensimmäinen kerta kesti 20 vuotta, ja siitä jäi minulle kaksi ihanaa lasta - halusivat jäädä luokseni, kun äiti lähti "naapuri-ukon" mukaan - selviäminen siitä vei aikaa kahdeksan vuotta - en olisi selvinnyt ilma lapsiani. Toinen kesti vajaat viisi vuotta - petti sen kuin kerkesi - olin liian hyväuskoinen.
Kolmas kesti 17 vuotta - rakastamastani ihmisestä tuli minulle varsin ilkeä - miksi, sitä en tiedä - minun oli pakko lähteä "evakkoon", ja sydämeni kuitenkin itkee Hänen peräänsä - tuska ei helpota.
Mitä Sinä teit, tai jätit tekemättä, että hän lähti "toisen" mukaan.
Parisuhde ei ole "automaatti", joka toimii itsestään - sitä pitää hoitaa "hartiavoimin".
En ole vieläkään toipunut siitä ensimmäisestä "tappiostani" - ja tämä viimeinen oli niin "kova pala", että vetää tiukalle. En osaa neuvoa Sinua - itse olen "uppoutunut työntekoon" - se vie ajatukset muualle, mutta tiedän miltä Sinusta tuntuu - otan osaa suruusi, ja ottaisin Sinua kädestä kiinni, jos se olisi mahdolllista. Olemme varmaan niin kaukana toistamme, mutta "halaus" Sinulle ja voimia - toivon tapaavani Sinut joskus jossain - olisi kiva, jos vastaisit tähän.

Halåå

Ole tyytyväinen että pääsit eroon äijästä joka todennäköisesti tajuaa vasta vuosien jälkeen mitä menetti!!! VAIN TODELLINEN LUUSERI HYPÄÄ SUHTEESTA SUORAAN TOISEEN !!!!

Kas kummaa. Viime viikon keskiviikkona lähti naapurin avoukkeli "poikien juttuihin, autoajoihin". Ei tullut takaisin. Tänään kävi hakemassa tietsikan ja muistosormuksen Lapualle. On kihloissa nelikymppisen hoitsun kanssa ja etsinyt harrastusmahdollisuuksia Lapualta ja ajelee uuden morsiamen vaaleansinisellä Mersulla.
Avopuoliso ihmettelee 20 vuoden jälkeen, että näinkö tässä vielä piti käydä!
Olen tosi pahoillani puolestasi, "sydän rikki", mutta voin myös omien kokemuksieni perusteella sanoa, että pettureiden onni ei kestä ikuisesti.

Aikamoista draamaa elämäsi, tai osaat ainakin värittää sen.
Kyllä se siitä pikkuhiljaa.
Joku kaunis aamu heräät ja elämä näyttää taas valoisammalta.
Syötte sitten yhdessä sitä kissanruokaa.

mulla sama menossa, 2, 5 vuotta oltiin. minä tein eropäätöksen.. soitin miehelle tavaroista mitä pitäisi palautella. kehui, että eihän tämä niin pahalle tunnukkaan kun oli aluksi kuvitellut.....halusi loukata. joka aamu kun herään, niin huomaan että minulla ei ole häntä enää. se on pahin hetki. aamut. ihan kun todellisuus olisi painajaista. rakastin häntä.

Minä olen sitä mieltä että työ se on mikä tossa asiassa auttaa =) jos jäät vaan kotia yksin miettimään niin se satuttaa eniten :/ kun olet töissä muiden kanssa tekemisissä siellä niin sinulla on muuta ajateltavaa =) sitten kun pääset töistä kotia niin toivot että uusi työvuoro alkaisi jo =) Voimia sinulle ja muista että älä jää yksin mietiskelemään! =)

Voi sinua ! Tiedän miten sinuun sattuu.
Mulla mun aviomies räväytti viime Tapaninpäivänä haluavansa erota ja
se oli todellinen shokki ihan senkin takia että meillä oli mitä ihanin
jouluaatto.
Kyllä tuosta toipuu mutta aikaa se ottaa.
Toivotan sulle kaikkea hyvää ja voimia.

moi! Kyllä siitä yli pääsee..älä sure turhaan,ansaitset parempaa.Minullaki
lähti puhumatta mitään,että mikä oli syy.Ei kestänyt kyllä mistään sanoa
vaikka aivan tavallisesta asiastakaan hänelle omaa mielipidettä,oli herra
kaikki tietävä.Hyvä ku meni..surkoon hevonen,sillä isompi pää..
maailma on miehiä täynnä.jaksamista sinulle..ja hymyä huuleen..ei
kannata itkeä tollsen perään.Hauskaa kesää!

mulla on pitkä tarina.
12 vuotta
välillä olemme yhdessä, silloin olen onnellinen
välillä emme ole. sitten yritän rakentaa uusi omaa elämää.
vuosi sitten taas hän lähtee .perustella oma perhe, haluais lasta.
3 päivää itkin, 3 kk olin surullinen. ei enää, aloittanut taas elää.
nyt me ollan taas yhdessä.

miks mä kerron?
anna mennä vaan. jos se on sinun Mies- se tulee takas.
muuten- elää oma elämää.

moi.et ole ainoa saman asian kanssa.tiedän tilanteen,kun tulee petetyksi.minulla kohta kolme vuotta siitä,mutta onneksi on ihanat lapset jotka pitävät isiä hyvänä.kai minä oon tärkee kuitenkin.työ ,jos sitä tänään kellä on auttaa varmasti.oon ite huomannu.toivon sinulle lämmintä kesää ja jaksamista.elämä voittaa!

Hei!

Tämä on mielipiteeni yleisesti ei sinulle! Kun en tunne tarinaasi kokonaan.
>Älä harrasta esiaviollista seksiä ennen AVIOLIITTOA niin et hajota sydäntäsi!

Seurustelun tulisi johtaa avioliittoon ja normaaliin perhe elämään jos on mahdollista siihen! Tarvitsemme ehjiä perheitä maailmaan jossa meille syötetään vääränlaista tietoa seurustelu muodoista ja tavoista. Itsekin tehnyt omat virheeni ja ottanut opiksi niistä. Lapsia ja nuoria tulisi opettaa valmistautumaan seurustelusuhteeseen ja tulevaan avioliittoon.

Ihmisten tulisi opetella seksuaalista pidättyväisyyttä ja kärsivällisyyttä, joka puuttuu yhteiskunnastamme tyystin tänä päivänä. Ihmiset vaihtavat kumppania liian helposti tänä päivänä.

Tarvitsemme yhteiskuntaamme korkean moraalin!
Kaikenlaiset asiat vetävät puoleensa, mutta kannattaa pysähtyä miettimään mihin suuntaan olen menossa ja mikä tunne ja fiilis ajaa mua suuntaan ja toiseen ja mistä se on kotoisin. Onko se hyväksi minulle vai ei. Ihmiset juoksevat liikaa tunteiden ja hetken huuman perässä.

Pelästyin kun kiltti työkollegani joka asuu avoliitossa kertoi yksi päivä minulle , että olisi voinut "harrastaa iltapuuhia" yhden työntekijän kanssa.

Vaivaako ihmisiä rakkaudettomuus tänä päivänä ja ajaako ihmisiä vain himo?

Itse haluisin löytää kumppanin ja mennä naimisiin, mutta tuntuu olevan vaikeaa tänä päivänä löytää uskollista kumppania sanoissa, ajatuksissa ja teoissa!

Mutta muista kun yksi ovi menee kiinni niin monia aukeaa ja ehkpä parempia ;)

vain aika auttaa.. on hyvä että sinulla on ystävä joka tukee ja kissakin kaipaa huomiotasi. Älä vaan ajattele että vika olisi itsessäsi! toiset vaan kaipaavat vaihtelua ja se on usein suuri syy erolle tai pettämiselle.. suru ei lähde kuin suremalla ajan kanssa, mutta yhteisistä hyvistä muistoista ei tarvitse ikinä luopua!
koskaan ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan, jossain saattaa odottaa jotain parempaa sitten myöhemmin.. itselläni oli parin vuoden huono suhde, mies oli joka toinen päivä iloinen ja vihanen, sitten hän katosi kokonaan ilman jäähyväisiä. Toisessa suhteessa mies oli roikkuja joka jaksoi aina yrittää, mutta myös muita naisia, ei voinut olla pettämättä, annoin anteeksi monta kertaa lopulta uskoin totuuden. Kolmas oli vaikein ero, kaikinpuolin kohtelias ja sopiva mies josta ero tapahtui lähinnä kaverien painostuksen alla, jos ihminen on tyhmä eikä näe mitä hyvää edessä on ja etsii aina parempaa tai ajattelee pahaa, niin sellaisesta suhteesta ei tule elämän pituista vaikka kuinka toivoisi siksi on mentävä eteenpäin..

Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika on istuttaa ja aika repiä istutus.
Aika on surmata ja aika parantaa. Aika on purkaa ja aika rakentaa.
Aika on itkeä ja aika nauraa. Aika on valittaa ja aika hypellä.
Aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet. Aika on syleillä ja aika olla syleilemättä.
Aika on etsiä ja aika kadottaa. Aika on säilyttää ja aika viskata pois.
Aika on reväistä rikki ja aika ommella yhteen. Aika on olla vaiti ja aika puhua.
Aika on rakastaa ja aika vihata. Aika on sodalla ja aika rauhalla.

Jokaiselle tunteele oma aikakansa, elä hetkessä.

Moikka!
Itse olen eronnut kaks kertaa. Eka kerta meni ihan ok, mutta se toinen kerta. Siihen mä olin ladannu kaikkeni, uhrasin jopa oman poikani exälle. Ei riitäny, haistatteli vaan. Nyt sit oon eronnu ja taas poikani kanssa. Vitun hienoo olla taas isä!

Itse pääsin vihan voimalla yli! Olin sairiksella, koska kroppa pisti vastaan, vaikka aivot sanoivat, ettei se mies ollut mun arvoinen. Huonoksi onnekseni olin törmännyt mieheen, joka oli täysin tunnevammainen. Tällä hetkellä olen tosi onnellinen, etten ehtinyt naimisiin hänen kanssaan.

Kyllä kaipaus vähitellen lientyy.

Itsellä avoerosta aikaa nyt kohta kolme kuukautta. Ekat kaksi viikkoa olivat pahimmat, kun miehen petos paljastui. Lamaannuin. En kahteen viikkoon voinut avata edes puhelinta. Istuin vain vanhempien luona, itkin, paruin, en syönyt, en nukkunut. Ihan pakollisimmat työjutut kävin hoitamassa.

Nyt vähitellen elämä voittaa. Käyn tosin edelleen terapiassa purkamassa tilannetta. Ikävä on edelleen kauhea, erityisesti ikävöin sitä yhteistä tulevaisuutta, jonka luulin meillä olevan edessä.

Olen yrittänyt tavata muita miehiä. Vertaan heitä vaan exään. Aika ei kai vielä ole kypsä uudelle suhteelle...

Edelleen välillä itken ja raivoan. Exän kanssa ollaan asiasta keskusteltu., olen hänellekin purkanut surua ja kiukkua. Vaikeaksi tämän tekee se, että hän haluaisi jatkaa suhdetta. Mutta en koe voivani antaa anteeksi.

Etsi tekemistä ja seuraa, jotka tuntuvat hyviltä nyt. Itke kun itkettää. Puhu tilanteesta muille. Mutta yritä myös vähitellen, pienissä asioissa päästä eteenpäin. Askel kerrallaan. Älä jää suruun vellomaan.

Jos mahdollista, irrottaudu tutuista ympyröistä edes viikonlopuksi. Lähde matkalle.

Anna itsellesi lupa eroprosessin ajan ajatella itsekkäästi itseäsi. Tee, kuten sinusta tuntuu parhaalta.

Voimia

Korjaat sen silleen että lopetat olemaan tollanen saatanan luuseri joka valittaa: "Kuinka parannan syrämmen nyyh nyyh nyyh" saatanan ituhipit..

Plussaa siitä että jaksat nousta ruokkimaan kissasi. Välität siis yhä jostakin= Et ole sairaalloisen masentunut, sydän paranee kyllä.

Voi sinua sydän rikki. Ehkä jotain noista ymmärrän, särjin kymmenvuotisen rakkaani sydämen. vieläkin tuntuu pahalta, mutta
sain hyvän ohjeen: sinun on mietittävä mikä sinulle itsellesi on parasta, niin kamalalta kuin se voi tuntua. Eron voi hoitaa fiksusti, tiedättehän, ei välttämättä txt.

Anna ajan mennä, tapaa kavereitassi ja ystäviä. Usko pois, nuo pojat ja tytöt menneen elämän, ne vain vahvistaa.

Rankan eron kokeneena voin kertoa, että itse olin myös sängyn pohjalla viikon, mutta menin reippaana töihin ja siellä tosiaan ensimmäisen kerran en miettinyt eroa. Saan kiittää ystäviä ja työtä siitä, että pääsin erosta yli. Se helpotti kovasti, että muutaman viikon ystävät kuuntelivat tilitystäni ja sitten he sanoivat, että nyt puhutaan muista asioista, eihän asia jankaamalla ja vatvomalla miksikään muutu. Ja aika tosiaan paransi haavat, joten voimia sinulle, mies ei ollut arvoisesi!

Vaimoni jätti minut kesällä -94 jäi kahden teini-ikäisen lapsen kanssa kolmisin. Kesti lähes puolitoista vuotta ennen kuin pääsin asian yli. En halua masentaa mutta ihmisen mieli kun vaan on sellainen. Päivät kyllä alkavat sujua mutta ne yöt eli kun menin nukkumaan kaikki asiat alkoivat pyörimään mielessä enkä saanut nukuttua. Sitten eräänä aamuna huomasin että en ollut muistanut entistä vaimoani ollenkaan joten helpotuin. Yöt nukuin normaalisti. Sen verran asian vierestä että olimme olleet naimisissa yli kaksikymmentä vuotta.
Uskon että suhteen pituus ja sureminen kulkevat käsi kädessä eli mitä pitempi suhde sisä kauemmin kestää.

Millä syyllä olet sairauslomaa saanut ????
Oletko valittanut flunssaa tai jotain muuta tekosyytä.
Ei saatana tätä nykyaikaa.

Ota lohtumunaa. Se helpottaa kummasti.
Annat naapurin äijälle pimpsaa edestä ja takaa.

Kaverit on esisijaisen tärkeitä tässä,että ne järjestää ohjelmaa jotta saat unohettua murheesi kun he eivät anna sulle aikaa murehtia. Toinen on että kyllä se pitää olla se ns. suruaika ja puhumalla jollekki asia voi helpottaa. puhu paha olo pois sisältäsi. Itselläni kesti kuukausia, ja vaikka nyt menee taas hyvin ei niitä kaikkia vanhoja unohda koskaan,niiten kans vaan on oppinu elämään.

Kun hyväksyt tosiasiat että olet eronnut,niin silloin olo helpottaa. Eroamisessa on positiivisetkin puolensa,nyt voit tehdä asioita joita et kenties olisi voinnut tehdä parisuhteessa ja samoin elämässäsi on paljon uusia mahdollisuuksia.

Tuli minullekkin ero olin avoliitossa 2.5 vuotta.Nainen luuli että petin hänet ja hän petti minut,ei ollut muuta vaihto ehtoa kuin erota,ei minuakaan työ ole innostanut vähään aikaan,pakko kait tässä on ruvettava töitä tekemään.rakastin sitä naista,ei sitä muistoista saa pois aina se pysyy siellä,on minullakin särkynyt sydän,et ole ainoa kenellä on heikosti asiat,koita jaksaa ja hyvää kesää ja elämää sinulle.

Turvaa Jeesukseen Kristukseen

Psalmit 34:18-19
Vanhurskaat huutavat, ja Herra kuulee ja vapahtaa heidät kaikista heidän ahdistuksistansa.
Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli

Galatalaiskirje 2:16
mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.

kas kummaa sattuu.....sattuu...... tiedän tunteen ja siihen saa helpotusta kun menee 24 treffeille ja hakee sen oikean joka tuntee sen sydämessään kun sattuu....sattuu.... syvälle niin....

Kyllä se ikinä helpottaa. Tiedän tunteen jossa elät juuri nyt, päivä kerallaan parempaa kohti, usko vaan. Töihin kannatta yrittää mennä mahdollisimman pian vaikka se ei ole helppoa aluksi, siellä kuitenkin saa muuta ajateltavaa. Ja ystävät on erittäin tärkeitä tässä kohtaa, puhu puhu ja puhu... Älä pidä asioita sisälläsi vaan päästä "höyryt" ulos.

Itselläni on reilu puoli vuotta siitä kun sain tietää että vaimollani oli ollut rinnakkaissuhde jo kuukausia. He olivat suunitelleet yhteiselämää uuden miehen kanssa oli ja minua valmisteltiin lähtöön tekosyillä, toinen mies kiellettin jyrkästi. Asian selvittyä minulle olin pari viikkoa sairaslomalla ja sitten pakotin itseni töihin. Ruoka ei maistunut melkein pariin kuukauteen ja paino putosi yli 20kg...

Keksi tekemistä tai särkyneestä sydämestä voi tulla fyysinen tila. Oikeesti.

No huh huh. Se on ihan itsestä kiinni miten haluaa asennoitua elämän muutoksiin. Siitä voi tulla ikävä tapa, että alkaa rypemään itsesäälissä aina kun joku menee mönkään.
Sydänsuruja ei ole. Se on oma ego joka siinä särkyy, ei sydän. Jos ei pysty päästämään irti, niin silloin vika on oman pään sisällä - ei lähtijässä.
Kannattaisi ottaa itseään niskasta kiinni ja jatkaa elämää.

Laasatari, hmm.
Löytyy itsestä, ulkopuolelta katso ymmärrä.
Ei se olisi loppunut jollei siihen olisi syytä.
Joskus ymmärrät.Tankkaa kesää, nurkan takana jo nuusi onni odottaa tai onnetar.
Kaikkea hyvää sydämille ja mielille,
pikaliimaa.

yksinäisyyttä kun pelkää, voi ottaa nopeastikkin miehen jopa omaan asuntoonsa eron jälkeisessä ajassa.
Sitä ei kannata tehdä, sillä vasta asuessa jonkin aikaa huomaa mikä mies on, voi olla alkoholin väärinkäyttäjä, osaavat olla päällepäin siistejä ja heti ei huomaa tai muu itserakas toisia huomioimaton mies.
Yksin on kaikista parasta asua eron jälkeen ja ei eroa tarvii hävetä, vaikka itse häpesin ja tein virheen eli nopeasti uusi parisuhde?
Onneksi elämän kriiseissä saa myös oppia, mutta usein kantapään kautta,kuten sanotaan.
Erosuru on tuskallista ja siinä tekee kaikkea jopa hölmöilee, että olo helpottuu, eli ei pidä ihmetellä omaa käytöstä jälkeenpäin.

Mitäs ihmeessä te menette nussimahan ken kanssa vaan. Yläpään kautta se rakkaus syntyy eikä alapään kautta.

Hei! Tiedän,että nyt sinusta tuntuu pahalle,mutta kun saat voimia jostain sinulle tärkeästä asiasta tai,vaikka siitä ystävästä joka vie sinut leffaan,niin yks kaks huomaatkin,että maailmassa on jokin parempi mies juuri sinua varten :) toivon,että et riudu enään vaan tosiaan menet ja näytät,että sinun elämää ei yksi mies pilaa!!! Tsemppiä ja avaa silmäsi uudelle rakkaudelle :)

Särkynyt sydän on allekirjoittaneella ollut vakavimpia loukkaantumisia mitä on. Ei helpota suklaa ei karkki. Mä oon ite ollu hankala tapaus koska mä otan erot aina raskaasti. Se ottaa sydämmeen ihan fyysisenkin kivun. Sairaslomat on hyvä juttu eron jälkeen.

Mut yksin ei kannata olla...ainakaan allekirjoittanut. Miten 23v miehenalku voikaan mennä niin syvään transsiin että saattaa jopa viiltää kättään. En tiedä mutta sellainen olen. Mun lempipaikka löytyy clubilta...kavereiden kanssa sinne ottaa teetä tai jotain päivällä ja illalla sit bilettää jos ei muuta. Kavereille en itke usein. Mä itken sit yksin jossain. Mut osaan sen kyllä tunnustaa.

Mulla on viime-erosta yli vuosi aikaa ja edelleen se nostattaa tunteita pintaan. Anna ihmeessä ajan vaikuttaa. Useampi kuukausi vähintään. Pidä hauskaa ja koeta unohtaa huolet hetkeksi. Kyllä se vielä joskus helpottaa sen lupaan.

Pari vuotta menee, mutta et sä koko aikaa itke. Löydät omia juttuja, ja vaikka ne tuntuvatkin vain korvaavilta toiminnoilta, niin ne muuttuvat aluksi 'ihan kivoiksi' ja soskus tulet ihmettelemään kuinka olet iloinen ilman sitä jäbää sua jättänyttä eli: elä kriisisi.

ps. Taas ilmainen neuvo, ei sovi oikein toimintaetiikkaani.

Minulle jäi kissan lisäksi pieni poika ilman isää tuosta show.sta toinen nainen ole tärkeempi...meni se 3v kun olis tullut takasin kotiin ..vaan enpä ottanut mokomaa...käskin sen paremman naisen luokse..en enää häntä kaivannut oli menny jo 2v poratessa..itkua ja tuskaa...poika vielä aikuisena sen muistaa keittiössä ja suhkussa olin itkeny...se jääny mieleensä,mutta enää en itke mokomaa...elämä menny hyvin poika kouluttunut ja itseänikin aloin silloin kouluttaa uuteen ammattiin kun kaikki show jotensaki asettui minulla..halusin kovasti uutta löysin alan jossa auttaa muita ja niin elämäni on rikasta vaikk rahakasoja en nää ..mutta olen pärjännyt ilman pettävää miestäni....jos helman heilahdus saa sekas miehen se saa mennä sinne..,mutta täytyy muistaa että takaisin paluu ei ole kanssani mahdollista..kun maljakko menee rikki ei siitä ehjää saa..ja haluan ehjän kauniin ..älä sinäkään tyyydy tuollaiseen...ja älä enää sure ,kesä kauneimillaan...katso eteenpäin ..turhaa on itkusi...helli kissa ja anna sille aikaasi...ei tuota miestä kannata enää surra...minulle sano tampereen junassa nainen ku purkahdin sillo itkuun ..yritin salaa..mut vanhempi nainen huomas sen..sano mulle hei jos surusi koskee miestä...mieti kun käyt wc ja lasket...niin mietitkö sitä enää sen jälkeen...heh se auttanu monta kertaa sen naisen sanat..naurattaa vieläkin niin hyvin sanoi...yritä mennä kavereiden kanssa nyt ja mikä meno kiinnostaa ,älä jää yksin kotiin...anna itselle aikaa ja kivaa tekemistä se unohtuu pikkuhiljaa..ja mee töihin se paras trerapia vaikka alkuun vaikeaa...ymmärrän tuskasi...saat VOIMAHALIT multa ja mun kissalta..miauu!

8v avioliitto päättyi vuosi sitten. Nuorempi tyttäremme tarvitsi luuydinsiirrettä ja meidät vanhemmat testattiin mahdollisina luovuttajina. Kävi ilmi, että en olekaan tyttäreni biologinen isä. Samaan syssyyn vainoni paljasti, että en ole vanhemmankaan tyttäreni isä. Lasten biologinen isä on vaimoni rakastaja johon hänellä on ollut suhde koko avioliittomme ajan ensimmäistä vuotta lukuunottamatta. Vaimoni halusi eron, jota oli kuulema suunnitellut jo vuosia. Hän halusi "Elää omaa elämäänsä ja tulla onnelliseksi". Ainut valopilkku koko episodissa on, että hänen "Oman elämänsä ja onnellisuutensa" takia sain erossa pitää lapset. Ilman lapsia en olisi eroa jaksanut, sillä rakastan vaimoani jollain tasolla edelleen. Mitään syytä hänen onnettomuuteensa liittomme aikana en ole saanut pyynnöistäni huolimatta.

Et ole sairas joten, ei muuta kun töihin siitä, niin alkaa tuntua paremmalta.

Mikään muu tuohon tilanteeseen ei auta kuin aika. Itselleni kävi samanlailla reilu kymmenen vuotta sitten. Rakastin silloista tyttöystävääni / avovaimoani todella paljon ja asuimme yhdessä ja avoliittoa oli takana viisi vuotta. Sitten vain eräänä kauniina kesäpäivänä hän ilmoitti minulle että minun täytyy muuttaa pois. No muutinkin ja olin aivan sekaisin suunnilleen 4 kuukautta. Töistä ei tahtonut tulla oikein mitään ja laihduin varmaan 10 kiloa koska ei ollut nälkä. Myöhemmin kuulin että hänellä oli toinen mies, oli varmaan ollut jo meidän yhdessäolo aikanakin.
Noh, puolen vuoden päästä tapasin kivan naisen ja olemme olleet naimisissa jo 10 vuotta ja asumme yhdessä ja meillä on kaikki kaikinpuolin hyvin.
Jälkeenpäin olen miettinyt tätä tapausta ja ihmetellyt kuinka voikin ihminen mennä pois tolaltaan mokoman naisen takia.
Ja loppujen lopuksi oli hyvä että suhde loppui, koska muuten en kenties olisi koskaan tavannut nykyistä vaimoani.
Sen pituinen se

Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä
http://www.youtube.com/watch?v=cYl0pXlcU9Y

Eu tuohon auta kuin aika ja yrittää uskaltaa itsensä luottaa jälleen ihmisiin jossain vaiheessa.

Nyt ehdottomasti vaan väkisten liikenteeseen ja viettämään vaikka iltaa sitten viikonloppuna. Raahaat itsesi töihin ja teet vaikka väkisin duunisi, jotta ei tarvitse ajatella kokoajan sitä mennyttä. Tuleen ei kannata jäädä makaamaan, paras lääke on uudet ja vanhat ihmissuhteet, kaverien tuki ja hauskanpito. Erohan tavallaan on pieni kuolema (omalla tavallaan vaikeampikin, koska toinen on olemassa vielä) ja se satuttaa todella paljon. Vaikeinta on päästä eroon haikailusta ja turhista toiveista! Nyt pitää keksiä jotain uutta vipinää, millä saat ajatukset pois siitä jäsen-exästä, tuohon parhaiten auttaa irroittelu ja tosiasioiden kohtaaminen, makaamalla ja suremalla asiat ei vain muutu miksikään, vaikka toki sekin prosessi pitää käydä läpi.

Vakavasta suhteesta toipumiseen voi mennä pitkäkin aika, joten anna itsesi parantua rauhassa ja älä sitoudu turhan nopeaan keneenkään tämän jälkeen.

Ihan ekaks itke ja sure nyt kunnolla, asian myöntäminen, kuten olet tehnytkin, auttaa eteenpäin. Mutta kohtapuoliin sinun on tartuttava itseäsi niskasta kiinni ja tietoisesti irrottauduttava vanhasta. Hanki uusi harrastus vaikka tai ihan mitä vaan, mutta jotain uutta johon saat laittaa ylimääräisen energiasi. Taatusti helpottaa, mutta ei heti huomenna, mutta ensi kuussa olet jo kuin uusi ihminen. Tsemppiä. T: kohtalontoveri

Itseäni petettiin vuosia minun siitä tietämättä.. Kuulin kaverin kautta lopussakin kaiken ja kuulin että kaikki muut tiesi paljon ennen minua mutta kukaan ei minulle kertonut. Surin hetken, vaihdoin maisemaa, kuten myös kaverit saivat jäädä, löysin rakkaan ja nyt olen onnellisempi kuin ikinä ennen! Voin sanoa että Loppujen lopuksi kaikki se paska kannatti kokea. niin ja nyt kaikille miesten mollaajille tiedoksi, olen mies!

Jokainen ihminen suree eri tavoin. Mieheni myös jätti minut toisen naisen takia kolmisen vuotta sitten ja sen jälkeen ollut raskaat 3 vuotta. Ensimmäisen vuoden aikana ajattelin, etten selviä ilman jotain mielenhäiriötä, mutta kummasti sitä edelleen porskutellaan päivä eteenpäin. Kuukausi kuukaudelta ja vuosi vuodelta huomaa, että paremmin menee. Kun tärkeä ihmissuhde päättyy äkillisesti, siitä toipumiseen menee paljon aikaa, eikä se kiintymys ja ikävä toiseen ihmiseen häviä hetkessä. Jos siis kiintymys on ollut aitoa, mitä se ei ainakaan mieheni puolelta ollut. Ei ihmekään, jos jotkut selviävät saman tien erosta, huomaa kyllä kuinka aidot tunteet on ollut pelissä mukana. Tai sitten he vain ohittavat asian käsittelemättä sitä surua, ja sen jälkiseuraukset kyllä huomaa myöhemmin.

Ensimmäisistä parista viikoista en muista mitään, olin kait niin sekaisin. Nukuin vaan suurimman osan ajasta eikä ruoka, tai mikään muukaan maittanut. Sitten loma loppui ja piti palata töihin. Ensin ajattelin ei herttileijaa, en pysty seurustelemaan ihmisten kanssa, kun itkisin vain. Mutta sinne vain raahasin itseni työpaikalle, ja ensimmäisen viikon äärimmäisen pakottamisen jälkeen huomasin, että työnteko oikeasti auttaa. Sai ajatukset hetkeksi pois Hänestä ja sitten aloin tulla riippuvaiseksi työnteosta. Halusin tehdä mahdollisimman paljon töitä, jäin aina ylitöihin vapaaehtoisesti ja ajatus yksinäiseen kotiin menosta alkoi pelottaa.

Siinä meni sitten se yksi vuosi elämästä pelkkään työntekoon ja vuoden kuluttua huomasin olevani työtön ja taas jäin tyhjän päälle. Mutta tililleni olikin ilmestynyt rahaa ja ostin itselleni kaikkea kivaa ja aloitin uuden harrastuksen, jossa tapasin ihmisiä. Urheilu ja pitkät luontokävelyt piristivät ja sen jälkeen ruoka maittoi hyvin ja unikin tuli samantien eikä vain ollut energiaa murehtia. Kaikki nämä asiat, vaikka vaikeilta tuntuvatkin, lopulta auttoivat. Ei missään tapauksessa pidä jäädä kotiin lojumaan yksinään, ainakaan kovin pitkäksi aikaa. Tuo pari viikkoa max. Siinä ne ajatukset vaan kertyy ja kiertää päässä, kun ei ole muutakaan ajateltavaa. Raskasta se kodista lähtö oli, mutta se pitää vain pakottaa itsensä lähtemään - heti kun tietää pystyvänsä pitämään itsensä edes jotenkin koossa.

Yksin elelen edelleen, mutta tämän vuoden aikana olen alkanut huomata myöskin sen olevan ihan mukavaa, ja että pärjään yksinkin. On sellainen kova kaipuu läheisyyteen, ihan yksinkertaiseen asiaan kuin esimerkiksi syleilyyn, mutten vain ole tavannut ketään, jonka kanssa olisi ollut molemminpuolista kiinnostusta. Välillä on edelleen aikoja, kun iskee hirveä ikäväkohtaus, mutta enimmäkseen kuvittelen jo mielessäni avioliittoelämää jonkun aivan eri miehen kanssa, minkä olen huomannut erittäin positiiviseksi. Elämä ei loppunutkaan, kun en perustanut perhettä Hänen kanssaan ja saatan ehkä rakastua vielä johonkin uuteenkin.

Kyllä tämä tästä, usko pois. Ero on aina tuskallista, mutta siitä pääsee yli ajan kanssa. Mieti asiaa näin: Oliko se mies edes ansainnut sinua? Sinä olit häntä kohtaan rehellinen, ja toinen onkin selkään puukottaja páskiainen. Mieti mitä se äijä menetti omalla idioottimaisuudellaan, ja käännä suru viisaudeksi.
Minäkin menetin oman rakkaani vasta eilen, mutta en jäänyt sitä sänkyyn suremaan. Itkin viisi tuntia, ja se riitti. Kun olin saanut kerrottua toiselle vielä tunteistani, mutta tämä ei niihin vastannut, tajusin että olen tehnyt kaiken voitavani, muuta en voi, joten miksi jäädä suremaan?
Miehiä tulee, miehiä menee, niin se maailma etenee. Ihan kuten miehilläkin tulee ja menee me naiset. Se on laki. Joillakin onnistaa ja he löytävät sen Mr. Oikean parilla yrityksellä, jotkut taas joutuvat tekemään aika paljon töitä sen eteen.

Mutta kun kysyit että helpottaako tämä olo KOSKAAN, niin siihen kyllä auttaa aika, mutta se jää aina meidän elimistöömme rekisteröimättömäksi bakteeriksi, jota vastaan ei voi puolustautua edes rokotuksella. Ainut lääke tuohon on asian katsominen toiselta kannalta, ystävien läheisyys, sekä aika.
Voimia sinnekin!

Hei,

Kyllä helpottaa ajan myötä, vakka ei siltä nyt tuntuisikaan. Itselläni meni myös pari päivää sängynpohjalla, mutta sitten totesin, että aika menee paremmin töissä (kun ei voi koko ajan ajatella vain omia murheita). Lisäksi lapseni vuoksi oli pakko palata arkeen mahdollisimman pian. Ihmistenilmoille meneminen oli vaikeaa, kun tunsin järjetöntä häpeää ja epäonnistuneeni avioliitossa (vaikka mieshän se olisi saanut hävetä suhdettaan). Totta on myös sanonta, että puhuminen auttaa. Onnekseni oli ja on ystäviä, jotka jaksoivat kuunneella ja puhuinpa uteliaille puolitutuillekin, mutta se oli ihan sama, kun sain vatvoa samoja asioita. Lasta tavatessaan mies kehtasi tuoda jopa uuden naisensa heti kotiini ja siitä sain hepulin. Kielsin tuomasta, mutta eipä auttanut. Liekö akka pelännyt vanhansuolan alkavan janottamaan. Silloin tuntui, että kun ei olisi lasta niin ei tarvitsisi nähdä exää koskaan, mutta kyllä lapsen tukeminen ja turvallisen arjen pyörittäminen piti minut paremmin koossa. Omasta erostani on jo 4 vuotta ja joskus toisinaan vieläkin käy katkerat ajatukset exästä mielessä, mutta harvoin. Itselläni ei ole ollut suhdetta, ehkä katkeriin hetkiin vaikuttaa juuri se, että itse on yksin. Toisaalta, tunnen olevani valmis uuteen suhteeseen vasta nyt, kun olen hyväksynyt tapahtuman ja huomannut pärjääväni yksinkin.

Mut paremmin sulla asiat lopulta on ku sillä ex miehelläs, ole onnellinen oot tunteva ihminen.
Samaa ei voi sanoa miehestäsi joka loikkaa suhteesta toiseen, hänellä ei tule tunnepuolella olemaan helppoa.
Nauti kesästä, luonnosta ja kaikista pienistäkin asioista, niin minäkin teen ja se rakkauskin varmaan vielä palaa elämääsi tavalla tai toisella, aikanaan.

> En ymmärrä. Tämä ei ollut pisin suhteeni eikä edes ensimmäinen avoliittoni, ja silti tämä ero sattui eniten kaikista.

Oliko kenties ensimmäinen kerta kun sinut jätettiin?

> Helpottaako tämä olo koskaan? Saikkua en tahtoisi jatkaa tämän jälkeen, mutta ainakin nyt ajatus töihin menosta tuntuu aivan mahdottomalta.

Miehesi ei ole sinusta pitkään aikaan tykännyt, siksi on pystynyt vaihtamaan lennossa suhdetta. Olo helpottaa ajan kuluessa, älä ainakaan haikaile hänen perään.

Joo pettäminen on aika paha teko kyllä. Itsekin olen tullut petetyksi ja tiedän kyllä miltä tuntuu kun toinen sanookin yhtäkkiä "tää oli tässä" vaikka juuri aikaisemmin on sanonut että "emme eroa koskaan."
Kyllä siinä maailmankirjat menee sekaisin kun pitkän aikaa on menty yhdessä eteenpäin ja tuleekin tiiliseinä vastaan yllättäen. Sitä putoaa kuiluun. Tulee siitä aikamoinen stressitilanne ja itsellä se johti erilaisiin fyysisiinkin oireisiin ja kipuihin, valtavaa huimausta, sydämentykytystä ym. inhottavaa. Pelottikin alussa että mitähän tämä nyt on... Onneksi ne diagnosoitiin lopulta tutkimusten jälkeen vain paniikkihäiriöksi, eikä ollut mitään sydänvikoja tai muuta vakavaa. Henkinen stressi vaan voi joskus olla niin kova että se laukaisee paniikkihäiriön, tulee huimausta, epätodellista oloa, sydämentykytyksiä ja muita epämiellyttäviä tuntemuksia. Mutta se ei ole vakavaa, siitä selviää ilman lääkkeitä. Elimistö vain temppuilee moisessa stressitilanteessa kun kaikki kaatuu päälle yks kaks ja maailma hajoaa. Lääkärikin kehoitti sitten vaan kävelemään ja kävelemään vaikka kuinka huimasi. Niin sitä sitten teinkin ja niin se alkoi pikkuhiljaa menettään otettaan. Mutta ne oireet jysähti 3-4 kk tapahtuman jälkeen päälle erittäin voimallisena ja kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ja juuri niin se on paniikkihäiriön kanssa, lääkäri osasikin tutkimusten edetessä kysyä, kun mitään kummempaa syytä ei oireisiin löytynyt, että onko tapahtunut hiljattain joku iso kriisi..? Eli jäljet johti siihen, henkiseen stressiin ja sitten se jo hellittikin kun sai tiedon ja että se ei ole vakavaa.
No joo, olen sen jälkeenkin kokenut inhottavan pettämistapauksen kun nainen johon kovasti ihastuin (ja hän kertoi samoin minun suuntaani) teki ikävät oharit ja kusetukset. Piti minua vain kauan siinä uskossa, että hommassa olisi molemminpuolisuutta ja sitten yks kaks ilmoitti kaikenlaista mitä olikin tapahtunutkin koko ajan samaan aikaan: yhden yön suhteita oli hänellä ollut useita, paluuta exän kanssa yhteen, oli tullut kuulemma raskaaksikin välillä ja vaikka mitä muuta mukavaa. Siinä sitä oltiin taas puulla päähän lyötynä, perseellään lattialla. Paljon ikävää mieltä siitä jäi.
No nämä on ikäviä juttuja, eikä niistä aina selviää olkaa kohauttamalla, eikä paljon lohduta jos joku hokee "kyllä se siitä" kun se tuska voi olla niin kova sydämessä, että et melkein kestä sitä, tai et ainakaan saa pidettyä sitä sisälläsi, vaan sitä pahaa oloa pursuaa ulos. Toisen pettäminen jättää aika syvät haavat. Se voi tuntua kuoliniskulta. Siltikin olen vain halunnut antaa anteeksi ja siunata häntä. En halua katkeraksi ja sitä vastaan on tässä saanut taistellakin, se niin helposti alkaa tällaisissa asioissa tekemään pesää sydämeen, eikä se ole aina helppo vastus nujerrettavaksi. Mutta Jumalan avulla tässä mennään. Tunne oli kyllä välillä kuin olisi piikkilankaa sydämen ympärillä tiiviisti tai raskas kivi rinnassa painamassa. Ei meinannut saada henkeäkään kunnolla. Mutta vähitellen täältä on noustu, ei nyt ihan vielä seisomaan tukevasti, mutta ei nyt ainakaan enää maassa rähmälläkään/palasiksi hajonneena. Jos haluat keskustella ja purkaa sydäntäsi niin voidaan keskustella, haluan kuunnella ja auttaa, täysin luottamuksella: [email protected], kohtalotoverin apu tällaisessa asiassa voi olla usein suurikin apu. :)

vittu mitä inisiöitä tää paikka täynnä

Taitaa olla väärä viestiketju tälle tarinalle kun ei ole mitään suhdetta takana, tulin vain maailman ihanimman naisen hylkäämäksi jokin aika sitten. Olen tuntenut tämän naisen noin seitsemän vuotta. Ihastuin häneen salamannopeasti, heti sen jälkeen rakastuin kun opin hänet tuntemaan. Hiukan myöhemmin kerroin hänelle tunteistani, vähän vastakaikuakin sain, mutta ei siitä sitten tullutkaan mitään. Silloin surin pitkään, mutta löysin sen jälkeen myöskin ihanan naisen. Ja tämän naisen kanssa päädyttiin melkein neljän vuoden avoliittoon. Tänä aikana tunteeni tätä toista naista kohtaan sammuivat täysin, olimme pelkästään ystäviä. Erosimme avovaimoni kanssa muutama kuukausi sitten, olen suht nopeasti toipunut siitä erosta. Nyt eron jälkeen tunteet tätä toista naista kohtaan tulivat taas pintaan, olen varma, että hän olisi ollut minulle juuri se oikea. Täydellinen nainen. Olin jo kuvitellut mielessäni kaikenlaista, kuinka hellisin häntä ja niin edespäin. Kerroin hänelle (taas) mitä tunnen, tällä kertaa vastakaikua ei tullut, koska en kuulemma ole hänen tyyppinen. Ystävä hän olisi halunnut kuulemma olla. Nyt meni sekin ystävyys pilalle. Nyt ahdistaa, en tiedä pystynkö ikinä unohtamaan tuota naista. Tulen varmasti rakastamaan häntä lopun elämääni, mutta tiedän, etten voi häntä omakseni ikinä saada. En usko, että vastaan tulee ketään samanlaista, yhtä ihanaa ja täydellistä naista kuin tämä. Ja se syö urakalla miestä, syvältä. "Kyllä se oikea sieltä vielä tulee" - ei tule. Tämä oli se oikea. Tupakkaa on palanut ja oluttölkkejä tyhjentynyt tuon hylätyksi tulemisen jälkeen, mutta ei se asiaa miksikään muuta- tällä hetkellä tuntuu siltä että edes aika ei paranna näitä haavoja, on ne niin syviä.

Sitä tää kertakäyttöelämä on,kun joku kusahtaa niin se on sitten heti siinä.mut eipä sitä koskaan ole onnellinen ellei joskus uskalla vaikka sitten meniskin puihin.tosin yhteiskunnallinen status ja ennenmuuta raha näyttelevät niin suurta osaa,ettei ihmiset tunnu juuri enää toisesta välittävän,ei siinä paina lapset eikä mikään kun siltä tuntuu.ja ei kai siinä mitään,ei toisen kanssa väkisin passaa olla mutta jos se olo kenenkään kanssa tuntuu hankalalta muutamaa kuukautta enempää,kannattaa miettiä onko järkevää alkaa suhdetta kenenkään kanssa,kas kun yleensä ihminen suhteen aloittaessaan odottaa siltä jotain enemmän.jos tietää ettei pysty niin kyllä se olis hyvä tehdä selväksi heti alkuunsa.hauskoja muutamat kaverit,niin miesten miehiä omasta mielestään ja se asenne niin näkyy..ja aina ulkona ollessa nämä miesten miehet vei kotiin niitä naisia jotka olis kyllä lähteny hiukan vähemmänki miehisten matkaan..kunhan joku vaan.mut kyllä ne a-luokan ehdokkaat löysi muihin kainaloihin.yksi sitten jäi omaankin,siinä ollu pian 7 vuotta.entäs nämä kaverit?sai ne jotain,sellasen maineen ettei kukaan kato vakavissaan,ja hiukan tarzanit rapistuneet jo niin eipä enää yhen illan touhujakaan meinaa löytyä.joskus muutaman oluen jälkee ne kyselee et sano ny olekko sä sitte ollu joka päivä onnellinen,että kannattiko niinku.No en helvetissä ole todellakaan ollu joka päivä onnellinen,eikä varmasti vaimokaan,mut sillon ku muutama minuutti riidan jälkeen hallilla alkaa hymyilyttää,et on se kumminki niin ihana..nii huomaa et kyllä ne paskatki ajat pitää ja kannattaa joskus kestää.ja olla hiukan vähemmän minäminä

Kyllä se helpottaa. Eka vuosi on kamalin; kaikkina juhlapyhinä tulee mieleen, miten vietti ne exän kanssa, mutta seuraava vuosi on jo huomattavasti helpompi. Ero vie yleensä 3 - 5 v riippuen ihmisestä. Anna itsellesi aikaa surra ja hyvä, että itkit surutta. Perheasiain neuvottelukeskuksessa on eroryhmiä, joissa voi tunteita käsitellä.

Ohessa on linkki eroprosessin käsittelyyn http://www.nicehouse.fi/makuuhuo/parisuhd/divor.htm. Yleensä käytetään Fisherin kirjaa apuna eroryhmissä.

Ei muuta kuin jaksamista asian käsittelyyn. Voin sanoa työstä saamani kokemuksen perusteella sekä omasta kokemuksesta, että jonkin ajan kuluttua olet tyytyväinen, jopa onnellinen, että erositte, mutta siihen menee vielä jonkin aikaa.

Ala vetämään lääkkeitä. Pyydä lääkäriltäsi opamoxia rauhoittumiseen ja zolpidemia nukkumiseen ja tramalia kipuihin.. sitten kietaiset 3-6 siideriä naamaan, niin ei harmita eikä ahdista ja olo on mitä parhain.. myös kodeiiniä voit ottaa!! Ei muuta ku lääkkeitä vaan, selvinpäin olon voit unohtaa, se on tyhmä joka kärsii ilman lääkkeitä!!

Erosimme nyt 2 vkoa. sitten. Noin 7 vuotta meni. Yhteinen omistuskoti. Olin tivannut jo pitkään ex:ltä mitä me teemme meille, kun häntä ei mikään kiinnosta ja huvita. Ajattelin jotakin olevan vialla jo pitkään. Puhumattomuus, välinpitämättömyys vaivasi mieltä. Kaverikööristä tuli kiila välillemme, ettei tarvitsisi olla kahden ja kohdata koskaan. Ilottomuus tarttui kotiin astuttua. Ei mitään suunnitelmia yhdessä, emme tehneet mitään yhdessä. Elimme yhdessä tavallaan kahta erisuunaista elämää. Kärsin siitä, Ahdistuin jo kauan aikaa sitten. Uskottelin itselleni, että aika korjaa ja yhdessä vaikeudet voitetaan. Olisimme sitten taas tiiviimmin pariskunta.
Yhdessä, sitten ratkutuksen päätteeksi sanottiin sanat OLISI PAREMPI EROTA. Silti maailmani romuttui, vaikka ratkaisua halusin.
Ystäviä on hyvä olla ja harrastuksia myös. On itse osattava pitää huoli ettei ne vie erilleen. Kasvata väliä ihmisten yhteydelle toisiinsa, muuten se on yhteiseloa häiritsevää. On jaksettava kavereiden, työn ja harrasteiden jälkeen antaa aikaa ja huomiota "rakaalleen" eikä tehdä tästä itsestään selvyyttä. Täytyy olla pajon tahtoa hoitaa ihmissuhdetta. Arki joskus saa vain yliotteen ihmisistä. Välitin äijästäni, rakastin. Hoidin kodin ja oman työni, huolehdin meistä, hänestä. Rittämättömyys sattuu. Arvostuksen puute vielä enemmän. Väilinpitämättömyys murskaa. Minä nautin olla tarpeellinen.
Tunnen kipua, nukun huonosti, syön mitä sattuu tai en. Käyn TÖISSÄ vaikka voimia ei ole. Ajatukset on hajamielisiä ja muisti takkuaa. Puhun, puhun ja puhun...vaikka päässä se orpous ja onttous on. Ei sitä mikään sieltä pois saa.
Uutta elämääni yksin en uskalla kuin aavistella varovaisesti. Miehet jotka kiinnostavat, eivät nyt kiinnosta lainkaan.
Olen aika yksin koska olen 35v. eikä lapsia ole. Ystävät elävät ruuhkavuosia ja eivät niin usein voi pitää yhteyttä ja he eivät oikein voi lähteä lapisiensa luolta seurakseni noin vain. Välimatkaa ja työesteitäkin on. Lapseton sinnkku perheiden keskellä ei oikein istu tähän autiuteen jota nyt tunnen.
Voimia eron kokeneille. Olette tukenani näin. Toivoisin voivani auttaa itsekkin.

SYDÄN RIKKI
Se riippuu ihan mikä luonne olet jos menee ohi tai ei. Särkynyt sydän korjaantuu mutta arvet jäävät ikuisiksi , muistuttamaan tapauksesta. Jos jaksat niin yritä ryhdistäytyä, ei siis kannata yhden miehen tähden pilata omaa iloista itseään, maailma on miehiä täynnä ja niitä on kunnollisiakin.

Vinkkejä jätetylle naiselle: 1. Värjää tukka (se piristää aina)

Laittaudu kauniiksi ja lähde baariin. Vedä kännit, tule yksin taksilla kotiin. hajoita astioita, jätä tiskit tiskaamatta, lähde matkalle, vaihda asuntoa (pidempi prosessi) ala opiskella jotain uutta (kieliä, tai urheilua). hajoa palasiksi, ja kokoa itsesi uudelleen. Kyllä se siitä. Miehet ovat kuin raitiovaunuja.
nimin. 10v sinkkuna ja huomannut, että sinkkuelämässä on myös paljon hyviä puolia. Niistä tärkein on ystävät, joille on aikaa.

Joskus nuorempana oli sellainen, kun aina jokainen ilta vietettiin tunteja yhdessä tytön kanssa kun tulin salilta, se tuntui sitten 3kk erokin silloin, todella pahalta minulle ainakin, makasin vaan sängyssä hetken aikaa ja mietin... aika tuskallista voi olla, mutta se menee ohi ja kaverit ehkä parhaita siinä auttamaan sitten.

HAHAHAHAHA! :D Ihan oikein sulle! KUOLE suruun HUORA! :D

Tiesitkö, elämästä helpolla pääsevä vittupää, että kaikilla ei edes ole koskaan ollut parisuhdetta eikä tule, vaikka sitä haluavat?

Saatanan helpolla pääsevä HUORA. Eihän sun tyttösenä tarvi kuin olla olemassa - kyllä miehet tarjoo! Kohta seuraavaa sisään koeajoon!

DIE bitch die!

Sieg heil!

Kokemuksesta voin sanoa: kyllä se helpottaa!

Olet nyt rypenyt kunnolla pari viikkoa, eiköhän se riitä. Vastaisuudessa voit antaa itsellesi vaikka puolen tunnin ajan päivässä keskittyä Synkkiin Ajatuksiin, mutta sen jälkeen ala elää elämääsi uudelleen. Sinun pettymyksesi tai surusi ei tuo sitä miestä takaisin ja tuolla asenteella satutat vain itseäsi!

Suosittelen avuksi liikuntaa, se auttaa aina. Tee aluksi kunnon kävelylenkkejä. Jos et ole liittynyt mihinkään kuntoklubiin, nyt olisi hyvä aika - niillä on sitäpaitsi hyvät kesäalet.

Hanki tekemistä, on sitä maailmassa muutakin kuin kissa tai puolivillainen miehenroikale. Tsemppiä!!!!!!!

Hei hyvä ystävä, nyt on kesä parhaimmillaan ja terassit ja ravintolat, teatterit ja muut seurustelupaikat pullollaan ihmisiä. Ei muuta kuin liikenteeseen ja kesäkolleja katsastamaan. Haikealta ja katkeralta voi tuntua, mutta kyllä siellä ihan mukavia miehiä ja juttukavereita löytyy. Kaverini sanoi minulle aikoinaan: Mitä siinä tollaisen miehen perään poraat, saat samalaisia vaikka kymmenen oven taakse ja jonoon vielä, jos haluat. Siihen loppui meikäläisen itkut ja kaverini toteamus oli aivan tosi. Kyllä seuraa saa jos haluaa. Joten ylös sängystä ja kesää viettämään. Sairaslomalla jos vielä olet, ei haittaa vaikka venähtäisikin ilta vähän pitempään. Usko minua, tämä tarina on tosi! Ja lääke tepsii aina!

Sydän on semoin, että se vaatii aikaa. Jotkut pääsee vähemällä, jokku kiertää sen pitkän matkan takaisin elämään. Pääasia on että menee eteenpäin. Ei ole olemassa sellaista surua josta ei ajan kanssa selvii - jos vain haluaa. Ilman tahtoa ei ole mahdollisuuksiakaan.

Itse olen joskus menettänyt suuren rakkauteni haudan taakse, ja se vaati minulta äärettömän pitkän ajan että uskalsi sano "rakkaus" sanaakaan. Mutta se tulee, sitten kun on valmis.

Ota sellain asenne, että "minä nousen, ehkä yhden portaan päivässä, ehkä puolikkaan. Mutta minä nousen".

Rikkinäistä sydäntä ei voi pakottaa kokoon takaisin, sitä ei voi käskeä. Se eheytyy kun on sen aika.
Ja muistathan, että mies joka lähtee sanomatta/puhumatta ei uskalla kohdata sinua, hän ei halua nähdä kipujasi koska pelkää että se satuttaisi häntäkin. Hän on pelkuri.
Todellinen mies tulee kahvin kanssa eteen ja sanoo ; Voidaanko puhua?

Ahdistusta, masennusta, surua... Jep, niitä riittää OIKEASTI nykyään monella mutta eikö p.....e ihmiset nykyään kestä mitään?! Lyhyt kestoinen pari suhde loppu niin sairauslomaa hakemaan. Millä diagnoosilla? Kai sulla on elämä, vai? Vai oletko riippunut ja elänyt tämän jättäjän kautta ainoastaan? Pahalta varmasti tuntuu mutta missä muut tunteesi ovat? Muu kuin oman navan kaivelu.
Entä työ kaverit? onko heillä nyt paskamainen tilanne kun sinä sairastat särkynyttä egoasi kotonasi? missä on vastuunto? No, omassa navassa tietty.
Ja hanki elämä. Voi vahvistaa vastoin käymisissä joita varmasti tulee.

OIsko jollain antaa vinkkiä, kun on avioero vireillä ja syvä masennusjakso päällä, miten tästä noustaan? En saa pidettyä itsestäni tai kodista enää huolta. Mitään ei meinaa saada tehtyä, koirat sentään huolehdin. Millään muulla ei enää ole väliä.

Sydänsuru helpottaa joo ajan kanssa ja varmaan kun ero on ohi kokonaan. Se vaatii aina oman surutyönsä, kun luopuu jostain. Toisaalta tuon voi nähdä myös uutena alkuna tarpeeksi pitkän ajan jälkeen. Ja joku tarkoitus sillä varmaankin on ollut elämässäsi. Työhön voi paeta, jos siihen pystyy, mutta itse suosittelen enempi ongelmien/surun kohtaamista heti ja sen alta pois hoitamista heti.

kyllä se olo joskus helpottuu

Kun näitä sivustoja katselee niin tuntuu siltä että nykyään kaikki pettää sekä eroavat löyhin perustein tai ilman minkäälaista syytä.

Kirjoitin tuossa aiemmin tuosta vaimoni lähtemisestä ja nyt on kulunut noin 40 päivää.
Itselläni on nyt hieman hellittänyt ahdistus koska olen kääntänyt ahdistusta sisuuntumiseksi ja uudistumiseksi.
Olen käynyt lenkillä joka aamu ja pudottanut ylipainoani nyt yhteensä 12 kiloa ja yrittänyt syödä terveellisesti sen minkä nyt on pystynyt syömään.
Lisäksi olen jutellut varsinkin netin kautta eri ihmisten kanssa ja saanut paljon tukea ja uusia näkökulmia.
Huomasin että kaipaukseni johtuikin enemmän pitkän ajan tuomasta addiktoitumisesta kuin siitä että olisin ylipäätään tuota minut jättänyttä naista kunnioittanut ja rakastanut.
Nyt silmäni ovat auenneet sen verran että näen että ympärilläni on fiksuja ja empaattisia ihmisiä ja eiköhän sieltä se lohduttajakin tätä menoa kohta löydy.
Haistakoon paskan se nainen joka minut tukehdutti ja sitten ei enää minuun uskonut saatuaan työnsä päätökseen.
Seuraava naiseni on se oikea ja minä hänelle.

Tätä ketjua lukemalla huomaa, miten yleinen ja tavallinen ihmiselämään kuuluva kokemus jätetyksi tuleminen tai ero on. Toisaalta jokaisen kokemus on omanlaisensa. Itselle tapahtui tämä tänä keväänä oikeastaan ensimmäistä kertaa kunnolla elämässä ja olen käynyt aika isoja tunteita läpi. Tuntui vain sellaiselta once in a lifetime-kokemukselta tämä suhde. Tuntuu, että vertaanpa ketä tahansa naista tähän naiseen, tulee kuka tahansa nainen aina häviämään vertailun. Sekin vaivaa, etten ole saanut juuri mitään selitystä siitä, mikä toisen mielestä mätti, kun omasta mielestä kaikki vaikutti olevan varsin hyvin. Kaiken lisäksi homma alkoi niin päin, että nainen oli ensin ihastunut minuun ja veti minut melkein väkisin elämäänsä, kunnes sitten pisti minut siitä pois. Silti hyvät hetket olivat niin ylivertaisen hyviä, että nyt pelottaa, että ikinä ei enää tule vastaavaa kokemusta eikä mikään voi tuntua enää samalta.

Jännä kyllä, että tuolla joku antoi vinkiksi naiselle värjätä tukan suhteen päättymisen jälkeen, kun se nainen joka jätti minut värjäsi tukkansa ensitöikseen jättämiseni jälkeen Kai siitä pitäisi päätellä, ettei tilanne ollut hänellekään helppo.

Helpottaa se. Tavalla tai toisella. Koskaan ei voi tietää, mikä isku elämässä osuu pahiten vyön alle.

Jos mä jotain voin tehdä oikeasti auttaakseni sua, niin se on tää - ainut yleispätevä neuvo:

Älä vihaa, älä itseäsi, äläkä tuota entistä miestäsi - älä katkeroidu - se on pahinta, mitä ihminen voi ennenkaikkea itselleen tehdä.

Mulla tuli samantapainen tilanne kymmenen vuoden suhteen ja avioliiton jälkeen eteen yli kaksi ja puoli vuotta sitten. Edelleenkään ei ole helppoa, omalla kohdalla tiedän, ettei tämä enää mun elinvuosinani tule koskaan poistumaan (en mä nyt niin kovin vanha ole, alle nelikymppinen), mä rakastan edelleen vaimoani - olemme hyviä ystäviä ja tosi läheisiä edelleen. Hän on uudessa suhteessa, minä en sellaista halua, enkä mitään laastareita, yhden illan sooloiluja tai mitään. Teen muita asioita nyt.

En usko, että voisimme palata yhteenkään enää. Jollei sitten joskus.. huomattavasti vanhempina.

Mä suren edelleen päivittäin - ja etenkin öisin - ja jollain tavalla hellin sellasta pientä fantasiaa, että vielä vanhana, mummuna ja pappana, me voisimme olla yhdessä ne viimeiset vuodet.

Mutta en ole missään nimessä katkera, vaan onnellinen siitä ajasta, mitä meillä oli. Tietenkin yksinäisyys ja kaikki se joskus painaa niskassa kuin tonni märkää savea. Mutta tavallaan siitä on ehkä tullut mulle sellanen peitto ja korvike. Sen surun ja yksinäisyyden kautta olen tavallaan edelleen yhdessä sen mun elämäni suuren rakkauden kanssa.

Tääkin on yksi tapa, miten asiat joskus "helpottuu". Kaikkeen tottuu ja elämä menee aina eteenpäin. Kaikesta huolimatta oon sen verran fatalisti, että uskon, että juuri näin pitikin tapahtua. Kaikki menee aina tavallaan oikein.

Olen lueskellut tätä viestiketjua. Toivottavasti aloittaja on osannut erotella fiksujen, empaattisten ihmisten kirjoitukset. Ja mikä hienointa, niitäkin täältä löytyy positiivisen paljon. Iso lohduttava halaus kaikille erosta kärsiville. Loosereita ovat ne, joilla ei ole kunnianhimoa. Kunnianhimoinen ihminen haluaa onnistua myös suhteessa, ero on aina epäonnistuminen. Sitä kuuluu surra. Meillä on tunteet tallessa, joten olemme vielä jopa terveitä. Käsitellään asiat mielessämme, surraan, annetaan itsellemme aikaa olla heikkoja ja kasvetaan sen myötä vahvemmiksi ja valmiiksi kaikkeen uuteen.

Ite erosin helmikuussa 3 vuoden suhteesta, joska kaksi asuttiin yhdessä ja oltiin kihloissa. Mies yhtäkkiä ilmoitti että ei enää rakasta minua ja häntä ahdistaa olla tässä suhteessa. Haluaa omaa aikaa, itsekseen oloa. Ei kuulemma halua mitään juttua pitkään aikaan nyt elämäänsä. Kuinka sitten kävikään..
Olimme eron jälkeen hyvin paljon tekemisessä, puolin ja toisin. Viikottain nähtiin ja soiteltiin melkeinpä päivittäin. Tehtiin yhdessä kaikkea kivaa ja jatkettiin ns. normaalisti. Mies kosketti, flirttaili, hiplaili ja kutitteli niinkuin ennenkin. Olimme myös toistemme luona öitä. Sitten ihan yhtäkki noin 2kk erosta mies muuttui kylmäksi ja etäiseksi. Arvasin heti että toinen sillä on. Myönti asian sitten kännissä soittaessaan yöllä minulle. Oli laittanut treffipalstalle ilmoituksen ja sieltä sitten tavannut tämän uuden tytön. Tuntui omituiselta että esim. viikko ennen tätä niin oli vielä pyytänyt tulemaan yöksi. Minulle tuli tosi halpa ja hyväksi käytetty olo. Halusiko mies minusta vain jonkun lohdukkeen siihen väliin ennen kun uusi löytyi? Tuntui että meidän välit oli lämpenemään päin jo ja sitten kävi näin. Kysymyksiä heräsi paljon. Eniten varmaan juuri että miksi ja miksen minä kelvannut takaisin?
No nyt olen joutunut aloittamaan uudestaan kaiken erosta selviämisen ja sen lisäksi joutuu hyväksymään että toinen seurustelee jo toisen kanssa. Tunteet heittelevät hyvin paljon laidasta laitaan. Miten toinen on voinut päästä noin nopeasti yli kaikesta meidän asioista ja kokemasta? Eikö se ikävöi ollenkaan minua? Tuntuu että se on päässyt tästä ihan liian helpolla eteenpäin. Toisena päivänä tunnen kauheaa vihaa tätä ihmistä kohtaan ja silloin on helpompi päivä. Toisena päivänä iskee kauhea ikävä ja kaipuu toista kohtaan. Miten näin on voinut käydä? Mitään merkkejä erosta ei ollut ilmassa suhteemme aikana. Kaikki oli samanlaista eikä mistään huomannut mitään. Mies on tainnut olla todella hyvä näyttelijä sitten. Kummaksuttaa toi sen kaikki käytös.
Nykyisin joudutaan vielä olemaan yhteyksissä koska meillä on vielä yhteisiä asioita hoidettavana. Laskuja, sekä hänen tavaroita on minulla vielä varastossa. Yhteiset eläimetkin hankittiin jotka on nyt minulle. Viikko sitten mies halusi vielä olla väleissä ja kaveri. Toissa päivänä puhelimessa sanoi että ollaan vaan hyvänpäivän tuttuja, ehkä joku päivä sitten kavereita. Aina kun ollaan yhteydessä niin mies yleensä ärisee ja raivoaa asioista. Kertoilee minulle kuinka uusi tyttö on kiva tyttöystävä ja heillä on niin kivaa yhdessä. Tämän kuuleminen sattuu todella paljon minuun. Olen ihan rikki vielä. Olen kasvattanut kuoren itselle että ulkomaailmaan huono olo ei näy, läheisille kyllä. Koitan nyt päivä kerralla selvitä tästä eteenpäin. Odotan että joku päivä ei enää pahaa oloa tuntuisi. Ehkä se sen ajan kanssa tulee niinkuin kaikki täällä sanoo. Itse en ole valmis suhteeseen vielä. Se olisi vaan laastari ja se ei olisi oikeen toista eikä itseäni kohtaan. Inhottavaa tälläinen tunteiden vuoristorata. Ihanaa että täältä saa vertaistukea ja tälläistä on tapahtunut muillekin. Tietää että joku päivä tästä ehkä kumminkin selviää, vaikka tosiaan nyt se ei tunnu siltä alkuunsakaan.

Totta tuo että ei ole enää jossiteltavaa. Olisi pitänyt vaan vetää kaikki liinat kiinni silloin helmikuussa mutta jotenkin siihen ei vaan pystynyt. Olisin nyt jo eri tilanteessa. Kaduttaa että annoin noin hänen käyttää minua hyväksi. Miten sitä ei tajunnut silloin että millainen p**ka toinen on. Olisi voinut itse ees varoittaa että etsii toista suhdetta eikä vetäistä uudestaan mattoa jalkojen alta. Tuntui todella pahalta aloittaa alusta eron käsittely. Paitsi nyt mukana tosiaan oli jollakinlailla se että toinen "petti", vaikka erottu olikin. Siltä se tuntui jollakin tasolla. Olihan sillä tietysti oikeus tehdä mitä vaan, sen tajuan kyllä.
En ymmärrä miten hän voi kohdella minua noin kylmästi ja vihaisesti nytten sitten. Jos kerta on yhteisiä asioita niin eikö niitä voisi hoitaa asiallisesti ja nopeasti pois alta. Jos kerta ei halua yhteyttä pitää niin eikö se olis järkevin vaihtoehto?
Uusi tyttö on varmasti kiva ja varsinkin tämä alkuhuuma vie mukanaan, mutta mielestäni hänellä ei ole oikeutta kohdella minua näin kaiken jälkeenkään.
Ei minulla tosiaan taida olla enää vaihtoehtoja, pakko tästä on selvitä ja jatkaa eteenpäin. Haluaisin toisaalta vain että hänkin saisi selkäänsä ja sitten itse voisin olla hänelle paska. Tiedän että kosto ei ole milläänlailla järkevä eikä siitä seuraa mitään hyvää mutta kaikkea sitä pienessä päässään miettiikin. Mutta uskon vanhoihin sanontoihin että sen minkä taakseen jättää niin sen joskus edestään löytyy. Paha yleensä saa jollainlailla palkkansa. Aika näyttää. Nyt yritän vaan koota palaseni kokoon ja jatkaa omaa elämää. Ei se muu auta. Ehkä joku päivä se prinssi sieltä tulee ja vie jalat sitten alta. Nyt olen vielä palasina eikä siihen ole pikaliimaa. Menispä aika vaan nopeammin niin sais oman ittensä takaisin.

Tuo kuulostaa kyllä järkevältä. Uskon kumminkin että hän välitti minusta edes jollain tasolla ystävänä koska ei halunnut esim. kertoa tytöstä minulle ettei loukkaisi minua enemmän. Sen takia hetken asiaa pimitti. Tuli vielä juttelemaankin asioista sen jälkeen kun oli asiasta minulle kertonut. Nyt tunteet minua kohtaa ovat menneet menojaan koska hän on vaan julma ja äkäinen kanssani, eikä halua pitää yhteyttä. Parempi se on näin. Ymmärrän sen nyt. Selviän tästä helpommin ilman että kuulen kuinka hyvin hänellä on nyt asiat elämässä.
Koitan nyt alkaa tosiaan elämään omaa elämää ja yritän keskittyä muihin asioihin. Tiedän että tämä tulee koskemaan vielä ja niitä hyviä ja huonoja hetkiä tulee. Mutta ei niitä huonoja aina voi olla, joskus ne loppujat ja huomaan että tämä ratkaisu on ollut paras meidän molempien kannalta.
Jollain tasolla tiedän että tästä selvitään ja tulen vielää onnelliseksi. Niin se vaan on että jos kohtalo on tämän tarkoittanut niin sitten edessä on vielä paljon hyvääkin. Olen nyt hakenut kouluun ja toivon sinne pääseväni. Se on varmaan käännekohta sitten tässä elämässä. Tuo uudet ystäväät ja uudet kiinnostukset. Uudenlaisen elämän. Kesällä koitan nyt vaan nauttia lämmöstä ja kesän kivoista hetkistä.
Tuollainen ihminen mitä mies on niin ei ansaitse edes minun kyyneliäni. Hänelle en todellakaan näytä enää että sattuu. Olen itse yhtä kova ja kylmä mitä hän on minulle.
Sinunkin tilanne kuulostaa hankalalta. Tiedän tunteen että haluaa ottaa yhteyttä. Se on taistelua. Itellä se ei enää niin hankalaa ole kuin alussa. Nyt otan yhteyttä vaan jos on aivan pakko. Toivon sinulle ja tyttärellesi jaksamista. Varmasti tämä kasvattaa meitä ihmisinä ja virheistään voi vaan oppia. Seuraavan kerran olemme hiton paljon viisaampia ja vahvempia. Elämä on ihmeellistä, siitä pitää koittaa nauttia ja kivoista asioista iloita. Vaikka nyt se tuntuu vaikealta niin kyllä se joku päivä aurinko paistaa, sen uskon. Mörkö katoaa sisältämme ja löydämme sen elämän joka tuntuu hyvältä. Kiitos sinulle kannustamisesta!

Minä sain vaimoltani samanlaista kohtelua kuin sinä tuolta mieheltäsi.
Viisi vuotta oltiin hurjan rakastuneita niin että ulkopuolisetkin ihmiset tuli siitä mainitsemaan.
Vielä huhtikuussa vaimoni kertoi rakastavansa minua hurjasti ja sanoi ettei minulle saa koskaan tapahtua mitään pahaa.
Toukokuussa hän kertoi minulle muuttavansa pois ja pari viikkoa myöhemmin muuttikin.
Nyt hän inhoaa minua ja ei ole missään yhteydessä jollei kyse ole yhteisten raha-asioiden viimeistelemisestä.
Kaikki tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta ja olisin nyt ainakin olettanut että saisin jonkinlaisen tyhjentävän vastauksen tai pitkällisen keskustelun syistä ja seurauksista mutta ei. Kyseinen ihminen ei ole enää se sama ihminen ja se asia järkyttää kaikkein eniten. Tunnenko enää itseänikään?
Kuinkahan sitä uskaltaa vielä kiintyä keneenkään kun tällaista tapahtuu.
Naisia kyllä piisaisi mutta en koe että minulla on mitään annettavaa kenellekään ja rehellisyyteni estää laastarisuhteet.
Seksisuhteen hyväksyisin itselleni mutta meneppä ehdottamaan jollekin uudelle tuttavuudelle että "hei haluaisiksä mun kaa laastari- seksisuhteeseen ilman tunnesiteitä koska mulla on huono mieli" ...EI taida onnistua.

Toi on kyllä ihan kauheaa. Itse puhuin juuri äsken entisen kanssa. Suhtautui neutraalisti minuun ja sanoi vaan että ei voi olla kaveriakaan koska minä en ole toipunut tästä ja ei halua minuun minkäänlaista sellaista suhdetta että oltaisiin yhteydessä useasti. On tyytyväinen omaan elämäänsä ja ei mieti enää vanhoja. Miten tälläiset asiat tosiaan voi käsitellä toinen noin nopeasti ja jatkaa elämässä eteenpäin ilman että mitään ei olis tapahtunutkaan. Löytänyt uuden noin nopeasti ja on sen kanssa tyytyväinen nyt? Miten jättäjät voi mennä noin nopeasti kaikessa eteenpäin?
Sinun pitäisi saada kyllä selville eron syyt. Yritä vielä sanoa naisellesi että pakkohan asioista on puhua! Ne jää muuten vaivaamaan loppuajaksi mieltä. Me saimme puhuttua asiamme kyllä selväksi. Se tuntuu vaan tosiaan oudolta miten kaikki tunteet ja rakastaminen noin vaan muka voi loppua? Hänkin on varmaan mielessään miettinyt asiat jo valmiiksi, hän ei vaan uskalla kohdata sinua ja jutella kaikesta avoimesti. Sen hän tosiaan olisi velkaa. Liittyykö teidän eroon toista osapuolta. Koska silloin kun ite aloin saamaan tuollaista kohtelua niin silloin juuri oli tämä uusi astunut kuvioihin. Samaa mietin minä, että en enää tunnista itseäni tämän kaiken keskellä. Kyllä on helpottanut toisaalta vähän siitä alkushokista selvittyäni mutta itken itsekin vielä paljon toisen perään. Tuntuu niin pahalta että toisella on asiat hyvin kun itse on niin palasina vielä. Mutta kai se jättäjän on sit helpompi selvitä kaikesta. En ole ikinä ollut se ihminen. Tämä oli muutenkin ensimmäinen vakava suhde minulle niin se tekee selviämisestä vieläkin vaikeamman. Olen 25 kohta 26 ja nyt tuntuu että olen menettänyt tulevaisuuteni.
Mutta niinkuin aiemmin kirjoitinkin tuolla niin tästä ei auta kun sisuuntua ja selviytyä eteenpäin. Ei hän sitten varmaan minulle se oikea ollut, tai onko sellaista ollenkaan? Pelkään että en löydä itselleni enää miestä ja en tiedä miten toiseen pystyy enää niin luottamaankaan. Mutta nyt on pakko nousta täältä suosta. Ei elämästä tule muuten mitään. En kumminkaan loppuelämääni halua kärsiä tämän yhden miehen takia. Uskon kyllä itsekin kohtaloon jonkun verran, eli jos tästä ei ollut tarkoitus tulla loppuelämän kestävää näin on tarkoitettu ja jos taas toisaalta se oli se oikea juttu niin palaamme yhteen. Aika näyttää. Minulla tosiaan on nyt se hyvä juttu että toivoa yhteenpaluusta ei ole näkyvissä, koska tällä ex:llä on jo se uusi. Nyt ei auta kun selvitä.
Samaa sanon sinullekin. Jos toinen pystyy noin kylmästi lähtemään ja jättämään kaiken taakseen niin se ei edes ansaitse kyyneliäsi. Tälläinen tuntuu paljon pahemmalta erolta kuin esim se että syy olisi ollut pettäminen tai väkivalta. Silloin olis edes syytä ns. vihata sitä toista! En todellakaan sano että noista on helppo selvitä, ei ole! Olen vierestä seurannut tuollaisia eroja. Vaikeaita ja erilaisia nekin. Mutta tähän liittyy enemmän vaan just se että mikä minussa oli vikana tai miksi en aiemmin tajunnut että asiat menivät huonosti? Ja se kun ei ole saanut tilaisuutta korjata asioita, koska toinen ei ole puhunut niistä. Tehnyt itse vaan mielessään päätöksen mihin on sit tyydyttävä.
Voimia sinulle! Tiedän että nyt on hankalaa! Ja tulee olemaan vielä. Sitä ei tiedä kuinka kauan. Mutta kyllä me tästä selvitään!

45 days and worst part is over!
Vaatinut raivoisaa liikuntaa ja oksentelua ja vatsakipuja ja unettomuutta mutta en jaksa enää kertakaikkiaan murehtia niin pakko keskittyä vaan niihin hyviin asioihin.)
Hyvää teki myös "murjottaa" yksin juhannus kotona valehdellen kaikille messiin pyytäjille olevani niin kiireinen etten ehdi viettämään juhannusta.
Pohjan kautta kun käy niin tietä ei ole kuin ylöspäin.
Kiitos tyttömyyrälle ajatusten pukemisesta sanoiksi tuntuu hyvältä huomata ettei ole ainoa joka tuntee näin...
Sukupuolesta riippumatonta tuska on.
Vielä on edessä ne keskustelut läheisten kanssa aiheesta joihin en ole vielä kyennyt mutta kaikki aikanaan.

Kannattaa vaan alkaa puhumaan asioista läheisille. Sillälailla saat purkaa omaa tuskaasi ja olokin helpottaa puhumalla. Se on raskasta tiedän sen. Minulla on ihana perhe jotka ovat jaksaneet ja jaksavat vieläkin olla minun tukena. Aina saan puhua kun siltä tuntuu. Ystävät on myös tärkeitä ollut tässä, mutta minulla on niin huono tilanne että läheisimmät ystävät ovat muuttaneet pois täältä joten heitä ei ole ollut mahdollista nähdä. Puhelimitse olen heidän kanssaan jutellut. On täällä myös muutama kaveri jolle olen pystynyt avautumaan asioista.
Minulla on vielä tosiaan paljon ikävää ja yksinäistä. Varsinkin kun minä jäin asumaan tähän asuntoon joka yhdessä rempattiin ja laitettiin kodiksi syksyllä. Omistan asunnon niin tästä ei niin vain muutetakaan pois. Tämä tuntuu välillä niin tyhjältä ja siltä että tämä ei ole minun koti vaan meidän koti. Yhteiset kissatkin jäivät minulle. Juhannus varsinkin on tuonut pintaan nämä kaikki asiat taas.
Mutta tosiaan ei ole enää tietä kuin ylöspäin. Aikaahan se vie, mutta en halua rämpiä täällä suossa enää kauaa. Sen päätöksen olen tehnyt että täältä on vaan pakko nousta vaikka sitten väkisin. Ei elämää voi tuhlata tälläiseen. Menee paljon myös ohi jos vaan rypee siellä itsesäälissä. Nyt pitää pystyä ottamaan vaan itteensä väkisin niskasta kiinni ja alkaa kömpiä kohti eheyttä. Yksi ihminenhän ei minun elämääni pilaa!
Voimia sinulle tiellesi. Se tulee olemaan kuoppainen ja mäkinen. Mutta alamäen jälkeen seuraa aina ylämäki. Koitetaan vaan nyt painaa eteenpäin. Ei anneta yhden ihmisen viedä meidän loppuelämää mennessään. Tuetaan toisiamme. Vertaistuki auttaa paljon matkallamme!

En tiedä helpottaako koskaan. Itse itken vieläkin lähes päivittäin, vaikka erosta on jo 8kk. En tahdo saada ex-miestäni millään mielestä. Meidän yhteinen aikamme kesti 22 vuotta. Mökillä olemisesta ei tule mitään, kun kaikki muistuttaa hänestä.
Toivon kuitenkin sinulle hyvää ja toivottavasti sinulla helpottaa nopeammassa tahdissa.

Kanssasisar

En usko, että ikinä voi toista kokonaan unohtaa. Jos on rakastanut toista niin hän tulee aina jollainlailla olemaan siellä sydämessä. Rakkaus ei kuole, mutta uskon että se muuttaa muotoaan. Äitini ja isäni kun erosivat niin äidilleni asia oli todella vaikea. Hän ei meinannut millään päästä asiasta yli ja eli vaan surunsa keskellä. Kesti monia vuosia ennen kun hän eheytyi. Itse hän sanoo, että olisi vaan pitänyt aiemmin tajuta että ei tuhlaisi elämäänsä tuollaiseen suremiseen. Mutta aika paransi hänenkin haavansa. Hän eli todella huonoja aikoja ja elämä oli yhtä taistelu jossain vaiheessa. Nyt hän ja isäni ovat parhaimpia kavereita keskenään. Kummankaan puolelta ei ole mitään muuta. Mutta kun he tuntevat toisensa varmaan parhaiten tässä maailmassa (olivat 18 v naimisissa) niin vieläkin he tukeutuvat asioissa toisiinsa. Kummatkin ovat parisuhteessa, ja tietävät että heidän oli silloin joskus parempi erota (10v sitten). Kumpikaan ei halua toista enää takaisin. Tämän kerroin siksi, että ylitse pääseminen pitkästä suhteestakin on mahdollista ja se tapahtuu ajan kanssa.
Minun oma eroni niinkuin olen kertonut niin on tuntunut hyvin väärältä ja pahalta. Sydämeni on rikki ja tunnen epätoivoa siitä että korjaantuuko se koskaan. Mutta äitini on minulle esimerkkinä siitä että ylitse pääsee kyllä. Asioiden pitää kehittyä pään sisällä siihen pisteeseen että et vaan enää jaksa miettiä etkä surra mennyttä. Aika näyttää mitä tuleva tuo sitten tullessaan.
Keräilen itseni sirpaleita päivittäin ja ymmärrän kaikkia jotka samaa tekevät. Se on hyvin suuri töistä ja raskasta touhua. Kaikkea tapahtunutta ei ymmärrä vielä kunnolla eikä halua hyväksyä tosiasioita tietyllä tapaa. Itse ikävöin miestäni päivittäin vielä ja en ymmärrä kuinka hän voi jo olla onnellisesti uudessa parisuhteessa kun itse en sellaista voi kuvitellakaan vielä. Itsetuntoni on tällä hetkellä huono ja vaikka kaikki toitottaa että löydät vielä paremman, en sitä pysty vielä uskomaan. Pään sisällä kaikki ei ole vielä kunnossa. Sydän ja järki puhuvat eri asioita. Kumpa ne saisi sopuun keskenään, kuuntelemaan toisiaan. Tämä varmasti tapahtuu joku päivä meille kaikille. Mutta aikaa se vaatii. Pitää löytää itsestä se sisu joka meidät nostaa kuopasta.
Siskoni sanoin, Suret ja itket eroa sen 1 000 000 kertaa mutta muista että jokainen suru ja itku on yksi kerta vähemmän. Joskus ne kerrat vaan loppuvat ja elämä alkaa silloin hymyilemään :) Toi on ollut paras neuvo/lohdutus tämän minun eroni aikana. Toivottavasti on myös apuna muille.

Tuossa aiemmin tänään kehuskelin päässeeni pahimmasta ja niin se hetkittäin tuntuukin mutta taas tuli romahdus ihan yhtäkkiä kolmituntisen liikuntasession jälkeen.
Nyt taas nousee rinta rottingille seuraavaa taantumaa odotellessa.
Yhden hyvän työkalun olen havainnut olevan kirjoittaa ylös niitä asioita jotka lohduttaa. Esim kopioida kirjoituksia.. poimia elämänviisauksia kaikkialta kuten kirjoista, elokuvista. lehdistä.. täältä, ihmisten suista.. ihan mistä vaan.
Lisäksi muistutan itseäni siitä että minulle on myös tapahtunut hyviä asioita ja minua on myös kehuttu ja arvostettu.
Asia on vähän sama kuin laittaisi rautalangan ylähuuleen jotta näyttäisi hymyilevältä mutta sekin on parempi kuin ilman.
Hyvät asiat unohtuu kun on down ja siksi niistä on pakko muistuttaa itseään.
Muuten psykoosi korjaa tämän raadon.) 8) (väkinäinen hymiö perään)

Tiedän. Huonoja päiviä tulee vielä olemaan. Mutta voiton puolelle kuulostat jo osittain päässeesi. Muistot, tunteet, ikävän yms voi laukaista mikä vain. Minulle joku tuttu tuoksu on esim sellainen että ikävä palmahtaa samantien pintaan.
Hyvä että olet löytänyt itsellesi keinon millä saat paremman olon aikaiseksi. Tuo kuulostaa järkevältä.
Ite koitan nyt sinnitellä, on huonoja hetkiä ja hyviä hetkiä. Vielä tuntuu että huonoja on enemmän kuin hyviä, mutta kaipa tämä joku päivä kääntyy toisinkin päin. Ei tää voi olla aina tälläistä p**skaa tää elämä. Pakko täältä on vain nousta! Hoen itselleni vieläkin joka päivä juuri noita sanoja. Koitan miettiä suhteemme huonoja puolia, samoin kuin ex:ni huonoja puolia. Se välillä tuo helpotusta, että ehkä oli parempi ero sitten kumminkin. Vaikka se ei aina tuolta tunnukaan niin pakko koittaa nyt pönkittää itteensä niin kauan että parempi olo löytää takaisin sisälleni. Ihmettelen miksi sydämeni ei voi vain päästää irti tuosta ihmisestä vaikka järki sanookin että pakko päästää.
Ite oon kasvattanut itselleni ns. suojamuurin. Ulospäin ei näy minusta huono olo. Läheisille näytän mutta muuten kovetan itseni näyttämään vahvemmalta ja normaalimmalta mitä oikeesti olen. Sisälläni velloo niin kauheat tunne massat että ulkopuoliset ei voi kuvitellakaan mitä se on.
Mutta päivä kerrallaan, hetki kerrallaan mennään. Niinkuin huomaa varmaan kirjoituksesta että tänä aamuna olo on ollut hieman huonompi. Ei saa pönkitettyä taas iteensä. Mutta kyllä tämä menee ohi ja taas kohta olo on helpompi.

Hei kanssasisarelle.Mulle kanssa mökille tulo teetti ongelmia. Olin suhteessa n. saman ajan kuin sinäkin.Täällä oli ihania hetkiä...MUTTA SE AJALLAAN MENEE OHI,...2v...8kk j'lkeen ellet ole tunnevammainen... ei onnistu. Kyll' se siit'

Itse olen sortunut laastarisuhteisiin koko rintamalta nyt... Kaivelin vanhat "säätöni" esiin ja huomasin minulla olevan kysyntää niinsanotuilla markkinoilla mutta minussa ei ole miestä kertomaan heille heidän olevan laastareita vaan esitän vahvaa ja dynaamista miestä jolla ei ole huolen häivää.
Noloa.
No, vaikka säädänkin niin en ole sänkyyn asti laastaroinut vielä ja en tiedä antaako olo sitä myöten muutenkaan ihan nopeasti.
Tärkeätä on ollut sanoa nyt itselleen että anna itsesi surra ja hyväksy se että olet huonona niin siten ei tule syyllisyyttä siitä etten ole ihan läsnä.
Toivon että se tuottaa tuloksen eikä syvennä henkistä lamaani.
Kuten aiemminkin sanoin niin myös pelkkien faktojen ajatteleminen helpottaa. Kaipaanko ihmistä sittenkään niin paljon kuin tunnetta? Mokasinko niin pahasti että siitäs sain? Olenko sopivampi jollekin muulle? Rakastanko vielä enemmän jotakin toista sitten myöhemmin? Korjaanko itseni? Tuleeko minusta parempi ja eheämpi?
Vastaan kaikkiin kyllä!

Me ollaan niin erilaisia kaikki, ettei samat säännöt millään toimi kaikilla. Hain minäkin täältä "neuvoja", olin sairaslomalla, söin lääkkeitä. 6 vuotta sitten jäin yksin, tai lapsi tietysti on, mutta häneen ei voi purkaa murheitaan. En itke pillitä joka päivä, mutta tuska on edelleen sydämmessä ja se voi pulpahtaa pintaan arvaamatta, vaikka kesken metromatkan. Vaikka en tietoisesti x:ää ajattele, niin vaikka kaupassa perunoita ostaessa rupeaa itkettämään, nyt kun niitä ostetaan vähemmän, kun silloin kun perhe oli koossa. Taas muistan miten yksinäiseksi itseni tunnen. Minulla ainoastaan 2 ystävää, joille olen aikanaan puhunut. He kuitenkin viettävät aikansa perheensä kanssa, jota minulla ei enää ole. Eivätkä he jaksa puhua vuosia sitten tapahtuneesta asiasta, vaikka itsestä tuntuu että vieäkin pitäisi vaan puhua puhua... Niinpä puhun asioista jotka ei välttämättä kiinnost ja ajatukset harhailee omilla teillään.yksin illat ja töissä päivät, eikä ketään kenen kanssa voisi jakaa elämänsä ilot ja surut.

Mä erosin kevääl jotai 5kk sit ja tuli ihan puskasta jäin 2 muksun kans eikä niillä ollu hoitoo ku olivat kotihoidos sillon olin hajal ja en niikää itteni vaa muksujen takii ku aina aattellaan et lapsi tarttee molemmat vanhemmat mut ei se aina oo nii joskus selvii vuosien pääst et toinen ei oo kelpaavainen äidiks niiku mun tapaukses mut oon kyl päässy nii yli ja kyllä rakkaudesta pääsee se on ennen kaikkee tahdon asia ja jos toinen loukkaa syvältä syvältä alkaa helposti hakeen vihan tunteita mut neki on tunteita ja ku ne laimenee nii helposti alkaa hakeen sydämmestä rakkautta voiku mul on ollu helppoo jotain 2vko nii KAAMEE ELÄMÄN NÄLKÄ ja siittä saan kiittää Jumalaa ku olin siel mun kuoleman laaksos pimeäs laaksossa nii Herra oli mun kans enkä oikeesti pelänny koska tiesin et en ollu yksin mä huusin Jumalalle et irotta mut rakkaudesta joo nyt on kyl mellee olo ku miettii et oltii 18v yhdes ja mä rakastin sitä nii paljo et sattu ainaku oltii yhdes aina siihen pe päivää asti jollon se alko tapail asiaa ja sit ma illal kerto et sil on toinen mies voi et se on hassuu et en ees korottanu ääntäni enkä oo tähän päivää asti tehny et on tää usko mellee juttu ku voi vapautuu kaikesta ihan kaikesta vihasta rakkaudesta katkeruudesta ja peloista SIUNAUSTA kaikille ja voimii

Suhteissa, kuten elämässä yleensäkin, ongelma on se että opimme jo lapsuudesta lähtien ajatuksia mm siitä minkälaisia meidän tulisi olla ja miten meidän tulisi käyttäytyä. Kopioimme siis roolin jota alamme esittämään. Mutta koska se on vain rooli, niin myös suhteista tulee teatteri, eli epäaito, siis valhe. Tavallisesti tämä tapaoppi on tapahtunut jo niin nuoresta lähtien ja niin kauan, että ihminen uskoo olevansa se henkilö, joksi hänet on kasvatettu. Parisuhteissa siis esitellään rakkautta, mutta se ei ole aitoa.

Suhteet eivät ole ainoa asia mihin ulkoiset ajatukset vaikuttavat, sillä nämä ulkoiset ajatukset alkavat ohjaamaan myös elämän suuntaa, ja vähitellen oma tahto vajoaa tiedottomuuteen.

Olin itsekin eron jälkeen aivan rikki ja tosi hämmentynyt, enkä tiennyt mitä tehdä. Kompastuin sattumalta kirjaan, jonka avulla sain selkeyttä mieleeni, ja ymmärsin miten, niin suhteissa kuin elämässäkin, opitut ajatukset vaikuttavat meihin. Kirja kuvailee ajatusten ja mielen toiminnot todella tarkalla tavalla, ja antaa työkalut joiden avulla tulee tietoiseksi omasta itsestään, sekä omasta alkuperäisestä tahdostaan. Kirjan nimi on Alkuajatus - Elämän pieni käsikirja ja voin sanoa että omalla kohdallani olen saanut aitoa toimivuutta elämääni. Se on kyllä vaatinut kovaa työtä itseni kanssa, mutta tuloksena on elämä jota tahdon. Kannattaa lukea!