Onko tälläinen muka ok?

wtf?

Eli olemme poikaystäväni kanssa vähän päälle parikymppisiä. Miehellä on pleijerin maine eli ennen on paneskellut pitkin kaupunkia ja omien sanojensa mukaan kymmenien naisten kanssa. Muttei kuulemma pettäisi minua..

Ihmettelin kun hänestä ei koko päivänä kuulunut mitään vaikka olimme sopineet että mesessä pitäisi jutella. Noh, illalla hän sitten vastasi puhelimeensa (vihdoinkin, aikaisemmin ei vastannut puheluun ja viestiin) ja saan kuulla että hän oli jonkun naislauman kanssa saunomassa? Ilmeisesti jotain hänen tuttujaan kuitenkin mutta en pitänyt tästä. Mies myös kertoi jutelleensa pari tuntia jonkun kivan tytön kanssa filosofiasta ym. häntä kiinnostavista aiheista ja että lähti sitten himaan nukkumaan, yksin. Mies lupasi illalla että soittaa minulle seuraavana päivänä että voimme jutella ym.

Noh, eipä hänestä mitään kuulunut koko päivänä, ja kun illalla yritin soittaa joskus 10:n aikoihin niin oli vastaaja päällä. Ilmaantui noin tuntia myöhemmin meseen ja kilahti ihan totaalisesti kun minä tuosta saunareissusta kysyin ja sanoin että minua kyllä vähän loukkaa tuollainen.

Hän rähjäsi minulle että hänen kuuluu saada tehdä mitä hän haluaa, ilman että aina kyselen perään? Ja ettei soittanut siksi ettei ole varaa soitella mihin vain totesin että vittuako sitten lupaa soittaa. En tajua tuollaista käytöstä..

Mitähän tässä oikein on menossa ja mitä kannattaisi tehdä? Itse haluaisin periaatteessa viheltää pelin poikki koska tuollainen käytös on syvältä sieltä itsestään. Eikä ole ensimmäinen kerta kun hän räjähtää minulle. Yritin silloin puhua mieltäni painavasta asiasta ja tilanne kärjistyi siihen että minä itken ja hän raivoaa. Häneltä näyttää puuttuvan empatiakyky kokonaan..

29

789

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aaaaaaaassssssssssss

      Et luota häneen. Siitä tässä on kyse. Turvaudut sen taakse, koska hänellä on pelimiehen maine, että voit epäillä häntä kaikesta.

      Tottakai miehen pitäisi vastata puhelimeensa ja niinedespäin, siinä tekee mies väärin. En itse jatkaisi suhdetta, jos mies ei pysty pitämään sovituista ajoista kiinni ja vielä kerskuu siitä miten on saanut olla naisten seurassa.

      • ap

        Ja siis se on minusta omituista että hän aina sanoo että hänen pitäisi saada tehdä mitä hän haluaa eikä minulla ole siihen mitään sanomista. Se kuulostaa vähän hälyttävältä...

      • dfafsf
        ap kirjoitti:

        Ja siis se on minusta omituista että hän aina sanoo että hänen pitäisi saada tehdä mitä hän haluaa eikä minulla ole siihen mitään sanomista. Se kuulostaa vähän hälyttävältä...

        Et sinä hänen äitinsä ole, ei hänen tarvitse sinulle kertoa kotiintuloajoistaan. Minusta teissä kummassakin on vika, sinä olet liian mustasukkainen etkä osaa luottaa ja taas miehesi provosoi tätä luonnettasi tahallaan menemällä miten lystää.

        Opi luottamaan, ehkä sitten myös miehesi oppii vähentämään menojaansa.

      • ghlk.jk
        dfafsf kirjoitti:

        Ai että toisen pitää antaa huidella milloin missäkin ja tyttis ei saa edes kysyä asiasta ilman miehen raivokohtausta? :D Mitä helvettiä, taidat itsekin olla tollanen "kyläluuta" jos toi on muka normaalia parisuhdekäyttäytymistä. Varsinkin toi "mun pitää saada tehdä mitä haluan" kuulostaa aika oudolta mun mielestäni : /

      • arrrrga
        ghlk.jk kirjoitti:

        Minusta ainakin on selvää, että kyseinen henkilö soittelee ja viestittelee kumppanilleensa jatkuvasti ja kokoajan kyylää ja kyselee. Kyllä nyt sellaisesta kuka tahansa raivostuu. On totta, etten ainakaan minä jaksaisi sellaista kumppania jonka on välttämättä tiedettävä joka ikinen hetki missä olen ja mitä teen.

        Jos ei osaa luottaa kumppaaniinsa, niin miksi olla siinä suhteessa?

        Eikö ihminen saisi sitten tehdä mitä haluaa? Tietenkin parisuhteessa ei saa pettää tai tehdä kumppanille harmia, mutta muuten kyllä jokaisella ihmisellä on oikeus mennä miten haluavat. Ei seurustelusuhde saa olla ihmisen menojen rajoittamista, ei taida päässä olla ihan kaikki kunnossa jos haluaa toisen elämää rajoittaa. Eriasia tietenkin, jos on yhteisiä lapsia. Koska silloin on kyse toisesta ihmisestä josta sinulla on vastuu.

        Mitä odotat että ihmiset täällä sanovat? Jos et pysty suhteessa olemaan, lähde. Mutta kannattaa oppia luottamaan seuraavassa suhteessa, tai yksikään suhde ei tule kestämään.

      • -n89-
        arrrrga kirjoitti:

        Tuossa suhteessa painaa sekin että olen seurustellut hänen kanssaan ennenkin ja hän sanoi minulle todella törkeitä asioita silloin. Nyt kun hän väittää "muuttuneensa" niin pitäisikin yht äkkiä olla täysi luotto päällä.

        Ja tietenkin ihminen saa tehdä mitä haluaa mutta mun korvaani tuo uhoilu "mä teen mitä haluan" kuulostaa juurikin sellaiselta että hänellä on oikeus tehdä mitä vain ja KENEN kanssa tahansa. Ja minä en häntä joka hetki kyttää, ei välttämättä edes joka päivä keskustella mutta jos toinen lupaa pitävänsä yhteyttä tai lupaa esim. soittaa eikä teekkään niin koska huitelee ties kenen kanssa niin iloinenko siitä pitäisi olla?
        "Joo anteeksi kulta että häiritsin, mene sä vaan sen hikisen ja alastoman naislauman kanssa takas saunaan ja soittele sit joskus".

        Yleensä olen iloinen ja jutellaan kaikenlaista mutta jos vähänkin erehdyn kysymään jotain, ihan vaikka ystävälliseen sävyyn, niin heti alkaa tuo "älä kyttää mua"-rähinä. Esim. hänellä käy aika paljon naisia kahvittelemassa päivisin ja jos kysäisen ihan asiallisesti että kukas siellä nyt kävi niin heti ollaan nyrpeilemässä. Sinänsä kyllä vähän ihmetyttää kun suurin osa noista kahvivieraistakin on naisia. Hänellä taitaa ilmeisesti olla enemmän muijapuolisia kavereita..

      • joumutssa
        -n89- kirjoitti:

        mul oli aikoinaa jätkäkaveri, joka oli ihan karseen mustasukkanen musta. mulla on suurinosa kaverista miespuolisia ja tietenkin harrastukset miespuolisten kanssa. aina oli jätkä soittelemassa ja tekstaamassa ja jos heti ei lähettänyt takas viestiä niin kuulemma olin varmasti pettämässä.

        kerrotaanko että kertaakaan en kyl pettäny sitä, vaikka tuli oltua monet illat poikaporukan kanssa ulkona ja saunailloissa.

        mä en sit kestäny pidemmä aja jälkee ja erosin siitä. ei se ole kivaa, ku toinen on kauheen mustasukkanen jatkuvasti. ei se että on vastakkaisen sukupuolen kans kaveri tarkota aina sitä, et mä niitä haluaisin heti panna.

      • ap
        joumutssa kirjoitti:

        Mutta kun mä en ole koko ajan tekstailemassa ja soittelemassa perään, ei pidetä edes joka päivä yhteyttä. Et tainnut edes lukea tai ymmärtää mitä kirjoitin joten silloin kannattaisi olla hiljaa..

        Kerrankin meillä jäi jutut kesken kun poika yht äkkiä häipyi mesestä ja sitten kertoi vasta myöhään illalla että tuli joku tyttö kylään ja piti lopettaa mulle puhuminen. Ei edes moita sanonut, katosi vain paikalta.

        Mun mielestäni se nyt vaan on loukkaavaa käytöstä että nyhjätään alastomien naisten kanssa saunailloissa eikä sen takia pidetä edes yhteyttä vaikka on sovittu näin. Ja sitten jälkeenpäin raivotaan että herra saa tehdä mitä huvittaa ja kenen kanssa huvittaa ja minä en saa koskaan kysellä mitään. Mitä seurustelua se on, ettei toiselta saa ikinä kysellä missä hän on ollut, varsinkin jos olisi pitänyt olla yhteyksissä?

      • ..........

        No miten voi luottaa ihmiseen joka ei ole luottamuksen arvoinen?!! Aika vaikeeta. Jätä tollanen idiootti heti.

      • joopspussiin
        ap kirjoitti:

        Mutta kun mä en ole koko ajan tekstailemassa ja soittelemassa perään, ei pidetä edes joka päivä yhteyttä. Et tainnut edes lukea tai ymmärtää mitä kirjoitin joten silloin kannattaisi olla hiljaa..

        Kerrankin meillä jäi jutut kesken kun poika yht äkkiä häipyi mesestä ja sitten kertoi vasta myöhään illalla että tuli joku tyttö kylään ja piti lopettaa mulle puhuminen. Ei edes moita sanonut, katosi vain paikalta.

        Mun mielestäni se nyt vaan on loukkaavaa käytöstä että nyhjätään alastomien naisten kanssa saunailloissa eikä sen takia pidetä edes yhteyttä vaikka on sovittu näin. Ja sitten jälkeenpäin raivotaan että herra saa tehdä mitä huvittaa ja kenen kanssa huvittaa ja minä en saa koskaan kysellä mitään. Mitä seurustelua se on, ettei toiselta saa ikinä kysellä missä hän on ollut, varsinkin jos olisi pitänyt olla yhteyksissä?

        Se pitää sua vaan varalla.
        Ei se sua rakasta lainkaan, jos käy saunomassa naislauman kanssa ja sivuuttaa sinut täysin jonku toisen mimmin takia.

        Oli munki exä samankaltanen. Panoja kymmeniä ainakin ennen minua, paljon naispuolisia kavereita, ei halunnut vaihtaa facebookissa sinkkustatustaan pois, harkitsi kyllä laittavansa "jotain säätöä" statuksen laittamista.
        Kävi ulkona naispuolisten kavereidensa kanssa, ei siinä mitään mutta kun kerran sanoi menevänsä parin miespuolisen kaverin kanssa ja että ne oottaa häntä jo alhaalla niin mä vaan et mee vaan. Satuin sit kattoon ikkunasta niin kyllä se lähti vaan jonku mimmin kans käveleen.
        Olis voinu sanoa suoraan eikä valehdella, se nimittäin sattuu enemmän kuin totuuden sanominen. Tuollaiset valheet söi luottamusta, samoin lupausten rikkominen.
        Luvataan, että vietetään romanttinen ilta kahden, tehdään hyvää ruokaa jne.
        Mutta missä on mies? AI sori, mä unohin ku kaverit pyys baariin ja onko se niin tärkeää pitää sitä iltaa..

      • creeper
        ap kirjoitti:

        Mutta kun mä en ole koko ajan tekstailemassa ja soittelemassa perään, ei pidetä edes joka päivä yhteyttä. Et tainnut edes lukea tai ymmärtää mitä kirjoitin joten silloin kannattaisi olla hiljaa..

        Kerrankin meillä jäi jutut kesken kun poika yht äkkiä häipyi mesestä ja sitten kertoi vasta myöhään illalla että tuli joku tyttö kylään ja piti lopettaa mulle puhuminen. Ei edes moita sanonut, katosi vain paikalta.

        Mun mielestäni se nyt vaan on loukkaavaa käytöstä että nyhjätään alastomien naisten kanssa saunailloissa eikä sen takia pidetä edes yhteyttä vaikka on sovittu näin. Ja sitten jälkeenpäin raivotaan että herra saa tehdä mitä huvittaa ja kenen kanssa huvittaa ja minä en saa koskaan kysellä mitään. Mitä seurustelua se on, ettei toiselta saa ikinä kysellä missä hän on ollut, varsinkin jos olisi pitänyt olla yhteyksissä?

        Koskaan kuullu "hyökkäys on paras puolustus"? Ei ole miehellä puhtaat jauhot pussissa jos ensimmäiseksi sen menoista kysyessä se kiivastuu. samaten kun valehtijat alkaa helposti selittämään turhaan syitä yksinkertaisiin asioihin. Itse asiassa parisuhteeseen kuuluu myöskin jonkin verran läpi näkyvyyttä. Kyllä it naiselleni kerran jos menen jonnekin käymään. Miks rakkaalta pitäis salailla tekemisiä jos ne kaikki on täysin ok. eikä se nyt ole okei että mies menee toiselle tuntemattomien naisten kanssa saunomaan ja katoaa kokonaan toisen maailmasta pitkäksi ajaksi. Jos on pelurin mainees ja on tosissaan jonkun kanssa niin hitto vois nyt jotain tehä osoittaakseen ettei ole peluri enää.

        Olen lukassu ihan mielenkiinosta sosiaaliseen hakkeroitiin keskittyneen kirjan joka liityi tietoturvaan mutta sosiaalisen hakkeroinin perusta on taito valehdella ja esiintyä muuna kuin oikeasti on. Kirja sisälti paljon asiaa mikro eleistä, ilmeistä jne muusta käytöksestä jota voi käyttää toistan huijaamiseen tai huijarijn paljastamiseen.

    • pa

      Pukki mikä pukki, nuoresta iästään huolimatta ja pahenee kun ikää karttuu.
      Ajattelee ns. alapäällään ja se kuljettaa miestä minne sattuu, hulluahan tuollaisen kanssa on mitään yhteistä suunnitella.

    • 20v. mies

      Jos mies ei kunnioita sinun tunteitasi, eikä pysty keskustelemaan asiasta, en näe järkeä suhteen jatkamiselle. Kertomasi perusteella mies ei ole tarpeeksi kypsä parisuhteeseen.

      Olen myös itse parikymppinen kundi, eikä tuollainen käytös ole oikein. Kyllä niitä kunnioittavia ja älykkäitä miehiä löytyy myös meidän ikäluokasta, usko pois ;)

    • yksin aina

      Se pettää sua ennenmmin tai myöhemmin. ota ero samantien niin ei tarvii miettii
      sitä sitten enään.

    • pettääkuitenkin

      Itse en edes alkaisi suhteeseen sellaisen kanssa, joka kehuskelee panneensa kymmeniä naisia. Enkä todellakaan katselisi tuollaista käytöstä, että saunotaan naislauman kanssa eikä vastata puhelimeen.

      Jätä se "mies" (en tuollaista kutsuisi mieheksi), pistät suhteen poikki etkä enää katso taaksesi. Vaikka itkisi sinua takaisin, et edes harkitse yhteenpaluuta. Senkun saunoo naisten kanssa ja keskustelee filosofisesti ihan rauhassa. Sinä ansaitset kunnollisen miehen, joka ei aiheuta sinulle minkäänlaista mielipahaa.

    • vrsdafvasd

      jätkä pettää sua jatkuvasti.
      ei sillä pitäis olla mitään syytä suuttua jos kyselet.
      varmaan pelkää vain jäävänsä kiinni paneskeluistaan..

      mitäs jos sanot jätkälle että tervemenoa ja että takaisin ei ole tulemista.

      parisuhteessa jos et voi kumppaniisi luottaa, niin suhteesta ei tasan tule yhtään mitään.. ja oman kokemukseni mukaan ei ne miehet mistään "filosofiasta" juttele..saatika vielä naisten kanssa...

      oikeasti elä sitä elämääsi mielummin yksin kuin pelurin kanssa..

    • sydänmonestimurtunut

      Kyllä itse lähtisin ovet paukkuen ja sanoisin hyvästit moiselle... en vaan kertakaikkiaan kestäisi moista peliä, joten ei tulisi olemaan niin kovin vaikeaa lähteä loppujenlopuksi, vaikka aluksi varmaan vähän kirpaisisikin... kun suhteessa ollaan, niin toista tulee omasta mielestäni kunnioittaa ja ottaa mukaan juttuihinsa, eikä hävitä yhtäkkiä ja vielä päiväksi pariksi ilman että tietää toisesta mitään... kun ollaan rakastuneita, niin yleensä halutaan jakaa suurin osa ajasta sen rakkaan ihmisen kanssa. Miten lie, hyväksyisiköhän mies sinulta tuollaisen käytöksen, että saunoisit järkälauman kanssa ainoana naisena ja katoaist päiviksi eikä saisi yhteyttä. Jotain hämärää noissa miehissä on, joilla suurin osa kavereista on naispuolisia, ei se voi olla aivan ihan täysin puhdasta viatonta oleilua. Kyllä siitä varmasti edes hieman jotain kieroa mielihyvää saa kun tietää että on paljon naisia ympärillä. Tiedän miten kähmiskelevät "leikillään" salaa sinulta. Suhteessa EI saa olla salaisuuksia, jotka koskevat edes jollakin tapaa molempia osapuolia. Hyvin todennäköisesti tuo tuosta vaan pahenee iän kerttyessä. Noin ei rakenneta pysyvää suhdetta.

    • ap

      Hänen mielestään siinä ei kuulemma olisi mitään pahaa jos minä saunoisin jätkälauman kanssa eli häntä ei toisinsanoen kiinnosta paskaakaan mitä teen ja kenen kanssa eli hän ei vain välitä :).

      Kyllä tämä tyttö jättää nyt tuollaisen touhun omaan arvoonsa ja etsii jtn parempaa..

      • Eräs selittäjä

        Sano että olit viiden ghanalaisen miehen kanssa saunomassa ja keskustelemassa filosofiasta ja kehitysmaapolitiikasta.

    • yksin aina

      Se pyörittää sua miten tahtoo ja tekee mitä tahtoo. Ei poikaystäväs kunnioitas parisuhdetta yhtään eikä tiedä rakkausdesta mitään. Heivaa sellanen mies pellolle.

    • apina kävelee

      Ei todellakaan ole ok. Jos toinen osapuoli parisuhteessa ei kerro menemisiään tai muuten salailee on se merkki siitä että hän tekee jotain mikä ei ole hyväksyttävää.

    • kfrolöiropri

      Ei minun mielestä kyllä kuulosta normaalilta... Jos ihmisestä oikeasti välittää, ni miksei vastaa puheluihin? Tai viesteihin? Jos jossain välin mainitsee että "olen kaverityttöjen kanssa saunailtaa viettämässä, siinä ei oo mittään kummempia, toivottavasti ei haittaa", silloin tuo olisi hyväksyttävää. Mutta jos puhelun aikana häneltä kuulumisia kysellessä mainittee "mitäs täs, saunon naisten kanssa", joutaa mun mielestä jäädäkin sille tielle... Jos ne naiset ón vain kavereita, niin miksei niistä puhuisi ihan samalla tavalla kuin kaikista muistakin ystävistä? Ja kuulostaa minun korviin kerskailulta, jos kertoo lisäksi, että jonkun naispuolisen kanssa kävi oikein mielenkiintoiset filosofiset keskustelut (yrittääkö hän saada sinut mustasukkaiseksi?). Aivan kuin lisäisi pökköä pesään, pönkittäisi omaa egoaan... Imeisesti kun oikein (entinen)naisvoittonen henkilö on kyseessä.

      Itse en ainakaan kauaa voisi katsella, vaikka ei miehen kohdalla olisikaan mitään pettämisiä ollutkaan, koska itse saisi elää koko ajan harhaluuloisena, jossei mies saa vakuutettua itseään tarpeeksi luotettavaksi... Onhan siinä tietenkin omakin osuus asiaan, muttei minkäänlaista pohjaa kunnon luottamukselle kyseinen henkilö anna. Ainakaan pidemmälle ei tuollainen suhde kanna, luottamuksen pula (kuten asioista ei puhuta) tekee kiviseinän jossain vaiheessa suhteeseen. Jos parisuhteeseen alkaa, niin mielestäni perusasioita pitäisi olla luottamus ja uskollisuus, puhumattakaan rehellisyydestä. Se ei tarkoita sitä, että pitäisi elämää tietenkään rajoittaa niin pitkälle, että olisi tilivelvollinen kaikesta tekemisistään, tai ei saisi tavata toisen sukupuolen edustajia ystävinä. Omat harrastukset ja ystäväpiirit ovat kuitenkin tärkeitä, ja pitävät pään koossa, ettei toiseen tule liimauduttua liikaa :D

      Hankala kuitenkaan suoraan sanoa, onko miehesi tälläkin hetkellä kovaa pettäjäainesta, kun katsos, olet voinut ylireagoidakkin tai käsittää väärin :) Yritä pohtia asioita ulkopuolisen näkökulmasta, kysy vaikka ystäviesikin mielipiteitä.

      Toivottavasti asiat kääntyvät jollain tavoin hyvin päin :) Sinun vaan pitää itse keksiä ratkaisu, mitä tilanteessasi teet - tsemppiä siihen!

    • oppeliini

      Tuo mies ei missään kohtaa vastaa odotuksiasi sellaisesta ystävästä jota sinä itsellesi haet. Toisin sanoin hän edustaa kaikkea sitä mitä sinä ET halua ystävissäsi.

      Pakottaako sinun uskontosi roikkumaan ja kiusaamaan häntä? Vai onko jokin lukjoille tunnistamaton laki joka määrää että sinun täytyy roikkua tuollaisessa oliossa?

      Jos vastauksesi kumpaankin kysymykseen on kielteinen, on todella vaikea ymmärtää miksi sinä huolellisesti harkiten edes vilkaiset tuon laatuisiin "ystäviin" joista sinä et saa muuta kuin mieliharmia ja mielipahaa. Ja roikut ja roikut ihmisessä joka ei edes halua sinun seuraasi?

    • riil rialiti

      Teillä kahdella on aika erilaiset käsitykset teidän parisuhteesta. Olisitte sopineet asioista ettekä pelanneet joillakin omilla oletusarvoilla. Jos ei yhteistä säveltä löydy kannattaa erota. Ei siinä sen kummempaa.

    • Peli seis

      "Poitsulla"on vielä tarves vehdata saunaillassa naisporukan viihdykkeenä .

      Nuorella miehelle joka on tottunut kasvattamaan useamman naisen seurassa egoaan tulee kiinteämmässä suhteessa niin sanotusti "pupu pöksyyn".

      Periaattessa voit viheltää oman pelin poikki lähtökäskyllä.

    • Haloo!

      Mies, joka on AIDOSTI kiinnostunut SEKÄ naisesta ETTÄ parisuhteesta tämän kanssa, soittelee itse omasta aloitteestaan naiselle, ehdottaa itse yhteistä tekemistä naisen kanssa ja ilmaisee halunsa nähdä naista ja viettää tämän kanssa yhteistä aikaa.
      Mies, jota ei kiinnosta nainen/parisuhde oikeasti, vetoaa kokoajan tahtoonsa olla jossain muualla, viettää aika jonkun muun kanssa, tehdä jotain muuta KUIN viettää aikaa kyseisen naisen kanssa.

    • Brutukseni

      Luottamus ansaitaan teoilla ja huomioimisella. Paskaa osaa kuka tahansa puhua. Luottamus ei ole mikään vakio, joka pitäisi toiselle heti luovuttaa, vaan jo yleensä muutaman tapaamisen aikana näet, onko hän luottamisen arvoinen vai onko kaapissa helvetisti luurankoja. Tajuat varmaan, että suurin osa playereistä on huonoitsetuntoisia pikkupoikia? Pönkitetään omaa itsetuntoa ja uskotellaan, että ollaan niin hyvännäköisiä, ja uskotaanhan sitä kun nainen kaatuu.

      Itsekin joskus hyppinyt pedistä petiin, mutta vasta vähän vanhempana sen tajusi kuinka säälittävää se on. Olin niin "itsenäinen", että en edes välittänýt tyttökavereistani, vaan ajattelin aina itseäni. Eihän mikään suhde toimi , jos toinen vaan ottaa.

    • Sitä saa mitä tilaa.

      Miehesi pettää sinua ja on suurella todennäköisyydellä narsisti. Jätä hänet ja etsi joku ihan oikea mies itsellesi, jätä ne 'pelimiehet' pelaamaan taskubiljardia ja koita ensi kerralla käyttää valintakriteereinä muutakin kuin ulkonäköä.

      • ap

        Kyllä minulla oli kuule muitakin kriteereitä kuin ulkonäkö tässä tapauksessa. Mies oli ainakin aluksi todella huomaavainen ja kiltti minua kohtaan, aivan erilainen kuin silloin, kun viimeksi seurustelimme. Se taisikin olla vain mielistelyä ja esitystä koska varsinkin riitatilanteissa hänen ilkeä ja itsekäs perusluonteensa tuli esille.

        Nyt emme ole olleet yhteyksissä vähään aikaan koska pistin välit poikki, ei kukaan tuollaista jaksa katsella kun mies ajattelee vain omaa napaansa. Jos muka välittää toisesta ja haluaisi olla tämän kanssa niin silloin pitäisi myös ymmärtää ettei silloin voi tehdä samoja asioita kuin sinkkuna koska nyt kyseessä on 2 ihmistä, ei vain hän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe