Oman elämän tarve

Hienoa että sinulla on halu oppia ja nähdä uutta! Sinä voit toteuttaa sen loistavasti ilma että hajottaisit kotiasi. Alappa trenaamaan miestäsi osallistumaan talouden hoitoon hiukan enemmän. Esim.hän voi aivan hyvin tehdä vähintään puolet kodinhoitoon liittyvista askareista!

Miksi et voisi alkaa osallistumaan nytkin, lastesi ja miehesi tukemana, asioihin joita olet aina halunnut tehdä?

Sinun on vain loydettävä oikeat sanat ja aika milloin kertoa uusista innostuksen kohteistasi. Itse parhaiten tunnet perheesi joten loydät kyllä oikeat sanat.

Saatat tulla iloisesti yllättymään huomatessasi että perheesi on täysillä mukana nähdessään sinun haluavan tehdä ja kokea uutta. Rikastuttaahan se teidän kaikkien elämää!

JA tiedätko, on hyvinkin todennäkoistä että miehesi mielellään tulisi mukaasi Tiibettiin tai minne tahaansa sinä suunnitteletkin seuraavaa jalkapatikkamatkaa!

Tuo AIVAN VARMASTI toimii jos aloitat kaiken pikkuhiljaa, aivan kuin salaa ja diplomaattisesti esittelet uusia ideoitasi perheesi ajateltavaksi. (Sen sijaan että kerralla reväyttäisit: Huomenna minä lähden Tiibettiin ja te saatte hoitaaa sinä aikana kaikki kodin asiat! :) :) )

Pistä se muu perhe tekemään ne kotihommat ja sanot että nyt on muiden vuoro ja olet liiton alusta tehnyt liikaa tai sitten sinusta ei olisi alunperinkään lapsia pitänyt tehdä koska et ole nuorempana viettänyt vapaana tarpeeksi kauan. Sinulle on tullut itsenäistyminen vähän jäkijunassa. Onneksi itse miehenä oli riittävästi sinkkuaikaa ettei tule mitään 50 kympin villityksia kun tiedän mitä se on ja tulee kalliiksi. Kyllä sinä perheessäkin vapautta saat kun otat sen etkä enää suostu kodinhoitajaksi ja niin edelleen.

Minä(kin) aloin aikanaan keksiä, etsiä ja hakea omaa 'minuuttani' juuri sillä lailla, että aloin pikkuhiljaa tekemään ja menemään niin kuin itse parhaana pidin. Kouluttauduin myös uuteen ammattiin sen jälkeen, kun perheen ruuhkavuodet olivat ohi ja aikaa omille jutuille alkoi olla enemmän.

Mutta koskaan en ole jättänyt petaamatta, pyykkäämättä, siivoamatta ... ja jääkaapissa on ollut takuuvarmasti muonaa jokaiselle tarvitsijalle aina. Sillä lailla kenelläkään ei ole ollut sanomista siitä, että äidin vauhti on välillä heikottanut hitaampia.

Miksi edes kyselet ja ihmettelet moista asiaa ? Aikuinen ei tarvitse lupaa omaan elämäänsä, mutta vastuullinen ihminen ei laista velvollisuuksistaan sen takia, että saisi oman elämän. Aloituksesi kuulostaa siltä, että haluat vapaaksi vastuista ja velvollisuuksista, perhe on riippakivi, jonka tahdot pudottaa matkasta. Onko se perheellesi oikein ?

Tämän jutun voi tehdä niinkin, että perhe tietää, ettei äiti häviä mihinkään, vaikka lentääkin.

Oppeliini kirjoittaa mielestäni hyvin.

Käyn samaa ajatusta läpi, mutta mieheni on se joka kaipaa vapautta. Tätä minäkin toivon, mitä Oppeliini kirjoitti: voit toteuttaa sen loistavasti ilman että perhettä tarvitsee hajottaa. Tämä haluan sanoa minunkin miehelleni!

Tartu tilaisuuteesi, mieti oikeat valinnat, sanat ja ratkaisut niin että saat tilaa mutta en rynnistä ulos lasikaupasta rikkomalla kaikkea mennessäsi :)

Minusta tuntuu että muu perhe on vain hämmentynyt äidin yhtäkkisestä vapauden kaipuusta eikä oikein tiedä mitä tulee tapahtumaan. Voivat pelätä että äiti katoaa äkkiä vain jonnekin "omaan elämäänsä". Mutta oikeastihan he parhaassa tapauksessa saavat vain enemmän sitä oikeaa ihmistä joka on hyväntuulisempi, energisempi ja onnellisempi. Sen ei pitäisi olla mikään paha asia!
Nyt vaan kannattaa selittä asiat rauhallisesti ja konkreettisesti muille. Mitä aiot todellisuudessa tehdä, mitä se vaikuttaa muiden elämään jne. Vaikka haluatkin vapautta, ei se tarkoita että voisit vain hylätä muut ja mennä miten huvittaa. Perheessä kukaan ei voi tehdä niin. Mutta kun itsekin selvität itsellesi mitä konkreettisesti on se vapaus jota kaipaat, saat varmaan järjestettyä asiat niin että kaikki ovat tyytyväisiä.

Olen vierestä seurannut vanhempien sukulaisnaisten vastaavanlaista kitinää/ napinaa/ voivottelua/ haaveilua/ tuskailua vapaudesta ja "omasta elämästä". Olen itse tyttärenä miettinyt, että eivätkö tällaisten puhujien lapset ole auttaneet kotitöissä, kunnioittaneet vanhempiaan ja olleet läsnä. Mikä lapsissa tai lapsiperheen elämässä on ollut mahdollisesti vikana? Ovatko viisikymppiset naiset nuorena pakotettu naimisiin? Onko jokin silloinen muotiharrastus ollut pinnalla eikä omille jutuille ole saanut "tukea"? Onko nuorena joutunut ottamaan vastuun kodista, perheestä, lapsista, omista ja puolisonsa vanhemmista? Onko pitänyt olla tekemisissä ihmisten kanssa, joista ei yhtään välitä (vaikkapa puolison työkollegat)?

Eräs sukulaisrouva vaihtoi miestä viidenkympin villityksessään lasten kasvettua aikuisiksi. Jälkeenpäin on sanonut, ettei ole vaihtamalla parantunut. Kovin surullisena seuraan vastaavia asioita. En usko puolison vaihtamisen poistavan omaa sisäistä tuskaa. Puoliso ei ole elämättä jääneeseen elämään syyllinen. Jos aina suostuu kaikkeen ja sanoo "Kyllä" (kun tekisi mieli sanoa "Ei"), niin tottakai ympäristö pyytää lisää. Niin miehen kuin naisenkin, täytyy opetella sanomaan "Ei". Olen aloittanut sen sanomisen appivanhemmilleni sellaisissa tilanteissa, jolloin minulla ei ole aikaa ja voimia tehdä jotain. Vastaavasti tarjoan apua kyllä, kun voimat antavat myöten. "Ei" sana ei tarkoita silti itsekeskeistä oman navan ympärillä pyörimistä. Toisten hyväksikäytettäväksi tai kynnysmatoksi ei tarvitse suostua.

Itsellä ei ole lapsia vielä. Lähipiirissäni on monenlaisia perhemalleja: avio- ja avopareja lasten kanssa ja ilman sekä sinkkuja. En ole tähän mennessä kysynyt mieheltäni, omalta suvultani tai kavereilta lupaa tai hyväksyntää harrastuksiini. Kotona jaetaan kotityöt melko lailla tasan. (Tietysti pitkällä kesälomallani voin tehdä enemmän kotitöitä kuin mieheni. Mutta todellakin "jätän hommia" myös miehelleni...) Oletko muistanut kiittää ja kannustaa miestäsi kotitöiden tekemisessä? Onko puolisosi muistanut kiittää sinua?

Oma mieheni jopa kiitettävästi kannustaa minua tekemään niitä asioita, joista nautin. Pidän kiinni niistä asioista, jotka koen tärkeäksi joko fyysisen, hengellisen tai psyykkisen terveyden kannalta. "Sitten joskus" ajattelu johtaa harhaan, koska meillä ei ole kuin tämä päivä :)!

Harrastamisen voi aloittaa Työväenopistojen kursseilta. Niissä on monenlaista harrastuspiiriä ja hinnaltaan ne ovat edullisia. Moni liikuntaharrastus on lähes ilmaista (kuten uinti, kävely). Kokeilemalla löytyy itselle mielekkäät asiat. Voitko ottaa puolisosi mukaan? ja pyytää vaikka kuskaamaan harrastuksiin ja takaisin? Miehet saavat iloa, kun voivat olla "ritareita" ja auttaa.

Oikeastaan tuo viidenkympin villitys on vain keski-ikään kuuluvaa kehitystä. Sanotaan että keski-iän kriisi alkaa sillä että yhtäkkiä vain ihmettelee että tässäkö se kaikki olikin?

Luonnollista että nyt kaipaan niitä asioita elämääsi, joita olet joutunut siirtämään tai jopa tukahduttamaan. Nyt on se aika, nyt tai ei koskaan. Vuosien varrella on unohtunut se ”minä” joka oli aikoinaan. Ymmärrän halusi päästä tutustumaan itseesi.

Tuossa oli jo monta hyvää asiaa. Niitäkin voi miettiä. Mutta kuinka toteuttaa tuo ”omalla aikavyöhykkeellä” eläminen, kuten sitä kutsun? Sitä voi kokeilla ihan kotona, mutta aika vaikeaa se on kun muita on läsnä. voit laittaa miehesi parin viikon lomalle ja jäädä itse kotiin. Ehkä voisit vuokrata jonkun mökin, jonka osoitetta et anna muille?

Kokemuksesta voin sanoa että tuota omaa aikaa jaksaa viettää n. kuukauden tai pari. Ehkä jopa vähän pidempään. Tiedän yhden tapauksen jossa nainen vuokrasi itselleen halvan asunnon. sikäli hyvä että sieltä pääsi sitten aina välillä kotiin kun ikävä yllätti. Tämä taas vaati mieheltä että hän voi hyväksyä asian ja että se on taloudellisesti mahdollista.

Ota ero ja nauti elämästä, niinhän kaikki naiset ennemmin tai myöhemmin tekevät. Juhannuskin on tulossa:)

Keskustelun paikka!

Minusta on turha mennä yksityiskohtiin vaan olisikohan syytä herättää keskustelu parisuhteen perusteista?
Miten asennoituu kumppaniin ja onko todella vilpitöntä halua tehdä kaverin elämä mukavaksi ja sisällökkääksi, mahdollisuuksien puitteissa, tietenkin.

Minusta tilanteesi muistuttaa erään tuttavaperheemme roolijakoa.
Rouva toimii kuin Kekkonen neukkuaikaan.
Yrittää ennakoida toisen tarpeet ja tekee asioita joiden arvelee miellyttävän kumppania.
Ko. perheessä mies ei vaadi mitään mutta ei estelekään rouvan uhrautumista koska arvelee sen olevan rouvalle tärkeää.

Vilpitön keskustelu vuorovaikutuksesta ja siihen liittyvistä käytännön asioista, tässä järjestyksessä, saattaisi olla paikallaan.

Meneminen oikopäätä käytännön yksityiskohtiin saattaa vain aiheuttaa riitaa.

Jos pentusi loisivat täysihoidossa osallistumatta perheen yhteisiin askareisiin niin omapahan on häpeäsi!

MINÄ,MINÄ ja MINÄ!!!

Siinä vaiheessa, kun nainen keksii sanan MINÄ, niin kaikki alkaa mennä överiksi.

Itsekin olen saanut kuulla vaimon (I) suusta sanan "MINÄ".Minä sitä, minä tätä ja niin edespäin.Voi sanoa, että aviomiehen painajainen ja helvetti on alkanut.Mitä tahansa voi tapahtua, koska nainen voi keksiä mitä tahansa, koska "MINÄ...".
Paluuta ei enää ole.

Jos rahkeita riittää, niin suosittelen jokaista miestä ottamaan eron, mieluummin kuin sinnittelemään painajaisensa kanssa.

Hyviä, vapaita naisia on pilvin pimein!

Siis nainen on mielestäsi hyvä niin kauan, kunnes hän keksii, että hän on olemassa ihan ilman sinuakin ? Etkä sinä kestä sitä, että joku muukin kuin sinä on "minä".