Sitoutuisitko kokonaan vai puoliksi?

Avoliitto.

En koe, että hyvällä pohjalla oleva parisuhde tarvitsee virallista paperia olemassaolostaan.
Siinä mielessä exäni oli samoilla linjoilla kanssani, ettei aina tarvitse mennä naimisiin jos suhde pelaa ilman sormuksia ja virallistamista.
Toisekseen minulla on pieniä epäilyksiä jokaisen avioliiton kohdalla. Niin moni tuttu tai sukulainen eronnut että en tahdo itse sitä kokea.

Avioliitosta pääsee Suomessa aika helposti ulos nykyään. Se vaatii vain parin paperin failaamisen, ja kaveripiiristä riippuen, sosiaaliset vaikutukset voivat olla aika vähäiset myös. Se ei siis eroa avoliitosta juurikaan, paitsi avoliittolaiset saavat ehkä näitä kyselyitä milloin ovat menossa naimisiin...

Onhan se nyt ihan selvää miten asiat on. Palstan sinkkunaiset ovat käytännössä kaikki joko lutkahtavia tai sitten perinteitä vihaavia feministejä. Voidaan päätellä että vastustavat avioliittoa.

Palstan sinkkumiehet taas jakaantuvat kahtia. On muutama panorinkiä pyörittävä naistenmies joista on vaikea sanoa kumpaa haluavat mutta se on selvä että kummankin laisessa liitossa pettäisivät. Loput palstan miehet taas eivät naista ole ikinä saaneet eivätkä saakaan joten kysymys on täysin teoreettinen heidän kohdaltaan.

puhtaasti taloudellinen seikka. Jos meinaa vakavissaan sitoutua toiseen, vain sen yhden ja saman kanssa, (niin että viihtyy, silloin kun tuntee toisen läpikotaisin,) voi mennä avioliittoon ja jakaa ihan kaiken toisen kanssa; talon, ruuan, tarvittavat ostokset. Jos toinen kuolee, perii jotain, mutta mielestäni se on turhaa. Ei toisen menetettyä henkeä saa takaisin.
Avoliitossa on omat rahat, joista voi päättää itse ja ero on helpompi homma. Se on hiukan epävarmempaa mutta toisaalta vapaampaa. Käytännössä kaiken voi silti jakaa... Ilman virallisia papereita.
Molemmissa on hyvät puolensa. Ainakaan statuksen himoissa ei kannata mennä naimisiin, eikä hetken huumassa. Nuoret on usein vielä naiiveja sinisilmiä.

Avoliitto ehdottomasti. Perustelu: suomalaiset naiset ovat niin epäluotettavia ja ahneita.

On.

Sitoutumisen "voimakkuus" ei lisäänny, jos menee avioon papin siunauksella.

On suuri harhaluulo, että avioliitto tai lapsen hankkiminen muuttaisi suhdetta parempaan suuntaan. Se ei muutu siitä mihinkään pelkän sormuksen voimalla.

Kun tapaa kivan ihmisen, vaihdetaan puhelinnumeroita, tutustutaan paremmin ja aletaan seurustella, niin looginen jatko on avoliitto. Avoliitossa tutustutaan paremmin siihen, miten arkielämä sujuu, miten jaetaan kotitöitä jne. Jos avoliitto ei suju, parempi erota. Jos taas avoliitto sujuu, ei ole mitään estettä etteikö voisi mennä naimisiinkin.

Avioliitto on järkevää vanhoilla pareilla (lesken asumisoikeus yhteisenä kotina olleeseen asuntoon, leskeneläke ja pienempi verotus), mutta myös niillä, jotka aikovat tehdä lapsia. Nimittäin avioliitossa puolisolla on elatusvelvollisuus myös puolisoa kohtaan. Tätä velvollisuutta ei ole avoliitossa. Jos jompikumpi jää kotiin hoitamaan lasta, niin fiksu ihminen tietysti ilman muuta elättää yhteistä lasta kotona olevaa puolisoa, mutta aina näin ei ole ja silloin on hyvä, että laki suojaa tilapäisesti pienituloista puolisoa.

toivon löytäväni ihanan miehen. Jos päädymme avioliittoon, niin ilman muuta niin, kunhan vaan tehdään avioehto.

"Tilastollisestikin avoliitto hajoaa paljon helpommin kuin avioliitto."

Tottakai, koska yhteen muuttoa harkitaan usein paljon vähemmän kuin naimisiin menoa. Yhteen muutettaessa ei yleensä niin vakavasti pohdita ollaanko nyt loppuelämä yhdessä. Yksi ihminen voi elämässään asua parinkin kumppanin kanssa, mutta solmia avioliiton vain yhden kanssa.

"Mutta avioliittojen kestävyyteen tällä ei ole ollut mitään positiivista vaikutusta, sillä avioerot vain lisääntyvät koko ajan."

Niin, no eikai avoliitolla negatiivistakaan vaikutusta ole ollut.

Avoliitto, ja sen kautta EHKÄ avioehdolliseen avioon siviilivihkimisessä.

En aio mennä naimisiin(ainakin tällähetkellä epätasa-arvoinen instituutio), joten tottakai avoliitto.

Rekisteröity parisuhde. Avioliitto on turhan juhlallinen, siinä "liitytään toisen sukuun" (vaikkei sukunimeä olekaan pakko vaihtaa), rekisteröity parisuhde riittäisi minulle. Ja avioehto, ehdottomasti. Valitettavasti heteroita sorsitaan siinä, ettei heille anneta mahdollisuutta rekisteröidä parisuhdettaan.

Kirkkohäitä en voisi enkä haluaisi joka tapauksessa viettää, koska en kuulu kirkkoon, eli en nyt edes puhu avioliitosta sen kirkollisessa merkityksessä.

Minä taas en ymmärrä miksi ihmiset, jotka ovat äänekkäästi avioliittoa vastaan, menevät kuitenkin hanakasti avoliittoon. Periaatteessa ihan sama sitoutuminen (hajoaa sitten helpommin tai ei) ja yhtä lailla sitä toista ihmistä täytyy kestää saman katon alla. Yhtä lailla hankitaan yhteinen koti ja yhteiset tavarat ja yhteiset lapset... jotka sitovat kuitenkin omalla tavallaan yhteen enemmän kuin mikään virallinen paperi.

Jos minä menisin mihinkään niin sitten avioliittoon, mutta kyseessä on vain omakohtainen vakaumus enkä oikein osaa kommentoida muiden sitoutumisia. Jos ihmiset eroavat kuitenkin herkästi, tuntuu jokseenkin merkityksettömältä kannustaa ihmisiä avioliittoon joka ei sitten merkitse loppupeleissä mitään. Nykypäivän pitkäjänteisyyden puutteessa on kuitenkin juuret paljon syvemmällä kuin pelkästään avioliitto-instituution ongelmissa.

hawk_ meni naimisiin neitsyenä. Ajatelkaapa jos sillä menee suhde lyttyyn niin se joutuu olemaan loppuikänsä tumppunsa orja .D. Käytetty mies on ällö paska.

ei kumpikaan, en oo kestäny enkä kestä asua kenenkään kanssa saman katon alla, oli se sitte tuntematon kämppis, kaveri saati joku mies.. toki noin muuten oon ollu sen avon kannalla jos ei ite siihen leikkiin pitäis alkaa, en vaan tajua miten ne kestää toisiaan :) ja onhan niitä muitaki vaihtoehtoja jotka voi ottaa aivan yhtä "vakavasti" mitä nuo pari mainittua esimerkkiä, voihan esim. asua erillään ja silti olla korkeintaan kihloissaki aivan vakavissaan ja ite tykkään myös siitä.. mikä pakko se ois yhessä asua, eipähän voi syyttää ainakaan liiasta hätäilystä.

Sitoutuneisuus on ihan muusta kiinni kuin häistä tai paperilappusesta. Se on kiinni oman ja toisen osapuolen päästä. Ei virallinen naimisiinmeno tee ihmisestä sen vakaampaa, syvällisempää eikä arvokeskeisempää kuin hän ennen vihkimistä oli eikä vihkimättömyys tarkoita pinnallisuutta ja sitä ettei olisi arvoja.

Sitoutumisen sisältö on tärkeämpää kuin muoto, eikä avioliitolla voi taata sitä että se toinenkin on yhtä tosissaan ja pitkäjänteisesti sitoutunut.

Mikä dinosaurus tämä aloituksen tekijä oikein on? "Sitoutuisitko kokonaan vai puoliksi?" Tuohan on esihistoriallista ajattelua. Ei sitoutumisen asteella ole mitään tekemistä sen kanssa onko avo- vai avioliitossa. Kuulostaa aivan joltain vanhoillislestadiolaiselta hihhuliuskovaisten paatoskamppanjalta "jos elätte yhdessä ilman avioliittoa on se puolittaista sitoutumista ja syntiä". Kannattaisi aloittajankin ehkä miettiä mitä sitoutuminen tarkoittaa, se ei ole kirkon tai maistraatin kirjoihin nimien laittamista ja paperinpala, jossa lukee yhdessä oleminen.
Minulla ei ole avioliittoa vastaan mitään, mutta perusteluna, että se olisi jotenkin syvempää sitoutumista on typerää.
Itselle ei ole suurtakaan eroa solmisinko avoliiton vai avioliiton. Jos jonkun kanssa yhteen muuttaisin, niin se olisi molemmissa tapauksissa ajatuksella, että yhdessä elettäisiin ja vanhennuttaisiin toista tukien uskollisina toisilleen. Kumpaakaan ratkaisua en tekisi kevytmielisesti.

Naimisissa olleena ja eronneena voin sanoa, että nykyinen kantani on avoliitto. Sitä se oli ennen aviotakin, mutta hetken ajattelin saman suuntaisesti mitä sinä nyt kirjoitat. Ja menin avioliittoon.

En toki pidä avioliittoa vieläkään pahana, jos sitä kumpikin haluaa. Mutta itse avioliitto on vanhakantainen muinainen jäänne. Joka on alunperinkin suunniteltu takaamaan vain puolisoille taloudellisen tuen ja velvollisuuden toisiaan kohtaan. Näin siis karkeasti avioliiton syvin olemus. Toki siihen mennään rakkaudesta (toivottavasti) ja rohkeasti rinta rottingilla toisilleen pelkkää hyvää luvaten.

Toivottavasti sen kaiken hyvän myös tarjoten ja huonon kestäen. Mutta, enenevässä määrin kuten itsekin kirjoitat. Tilastojen mukaan ihmiset eroavat. Näin ollen avioliittokaan ei takaa ikuista onnea eikä yhteistä hyvää. Joten miksi avioliittoa edes tarvitaan? Miksi toiseen ihmiseen ei yhtä hyvin voisi sitoutua ilman avioliittoakin, aivan yhtä tosissaan ja rakastaen avoliitossa eläen?


Byrokratiassa aviolliitto takaa taloudellisia etuja ja velvollisuuksia, jotta yhteiskunnassa voidaan puskea vastuu mahdollisimman usein puolisolle. Näinhän on alettu myös avoliittoa muokkaamaan enemmän yhteisvastuulliseksi taloudellisia etuja silmällä pitäen.

Noh, minusta tärkeintä ei ole paperinpalanen muovitaskussa ja tieto väestörekisterissä. Vaan kahden ihmisen välinen tunne ja sitoutuneisuus toisiinsa. Ottaen itsestään ja toisistaan vastuun yhteisymmärryksessä eläen.

Minä en ainakaan toivo kenellekkään kestävää avioliittoa, vaan kestävää suhdetta toiseen. Sillä se suhde on se juttu. Ei se status ja siviilisääty.

En siis tue enkä puolla sopimuksia, jotka on näennäisiä. Ja sopimuksia, jotka antaa yhteiskunnalle valtaa suhteessa parin itsemäärämisoikeuksiin.

Erossa menettää, paitsi rahaa myös kumppanin. Tästä päästäisiin sitten juoheesti avioehtoihin, jotka nekin on eräänlaisia poliittisia kannanottoja. Mutta siitä erikseen ehkä joskus toisessa asiayhteydessä. :-)