Jumalan lapsi

Olen tänne kirjoittaessani käyttänyt vuosina 2007-2008 nimimerkkiä 'Jumalan lapsi'. Kun huomasin aikoinaan Haku-toiminnnolla, että joku luterilainen oli käyttänyt muutaman kerran jo aikaisemmin samaa nimimerkkiä, lopetin kyseisen nimimerkin käytön välittömästi.

Samoihin aikoihin, kun käytin mainittua nimimerkkiä, ilmestyi palstalle minun jälkeeni ja perässäni toinen samaa nimimerkkiä käyttävä. Hänen täytyi tietää, että nimimerkki oli jo käytössä, vaikka ei rekisteröitynä. Asianomainen saattoi muuttaa jonkun kirjaimen, mutta käytti myös ihan samaa kuin minä. Myös muita käyttämiäni nimimerkkejä plagioitiin. Pidin tekoa tahallisena kiusaamisena, mutta en reagoinut sen kummemmin.

Nyt on palstalle taas ilmestynyt uusi, oletan olevan 'uusvanha' retronimimerkki 'Jumalan lapsi'.
Kävin haulla läpi Jumalan lapsi- nimimerkillä kirjoitetut tekstit. Poimin omani joukosta. Tunnustan, että allaolevat kirjoitukset ovat minun ja seison edelleen sanojeni takana. Muut ovat jonkun toisen kirjoittamia enkä ota niistä vastuuta. Vastatkoon kirjoittaja itse teoistaan.

Nimistä
Jumalan lapsi
1.12.2008 14:41
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6546840#comment-34301938-view

Jumalan Poika Jeesus Kristus
Jumalan lapsi
1.12.2008 13:58
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6546840#comment-34301025-view

Se yksi suuri ennustus
Jumalan lapsi
28.6.2008 12:36
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5972454#comment-31316323

Kuule Isä taivaan
Jumalan lapsi
25.6.2008 21:50
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5964041#comment-31272726-view

Vaarin ruokavalio ja
Jumalan lapsi
13.5.2008 10:35
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5796274#comment-30510554-view

Kirjoituksista
Jumalan lapsi
23.4.2008 13:13
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5651713#comment-30132599

Jeesuksen herruus
Jumalan lapsi
7.4.2008 18:02
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5586548#comment-29793845

mk81,
Jumalan lapsi
7.4.2008 14:18
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5586548#comment-29789086

Jeesus on välimies Jumalan ja ihmisten välillä
Jumalan lapsi
7.4.2008 14:02
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5586548#comment-29789715-view

Jeesus on Jumalan Poika
Jumalan lapsi
7.4.2008 13:44
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5586548#comment-29788343

Mahtavat ovat muualla
Jumalan lapsi
21.3.2008 18:21
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5529245#comment-29488549

Hyvää Pääsiäistä
Jumalan lapsi
20.3.2008 19:00
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5525506#comment-29466140

Toivotaan parasta kaikille
Jumalan lapsi
18.3.2008 17:55
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5517453#comment-29413337

Kuuliaisuus on uhri
Jumalan lapsi
18.3.2008 17:29
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5515764#comment-29412700

Yleistä ja yksityistä asiaa
Jumalan lapsi
7.3.2008 17:10
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5462769#comment-29153174

Kuurua?
Jumalan lapsi
6.3.2008 15:06
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5462769#comment-29126460

Siunattu olet sinä,
Jumalan lapsi
30.8.2007 14:49
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4771892#comment-25343931

Kehitysvammainen on
Jumalan lapsi
21.8.2007 14:04
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4739913#comment-25168355
956
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Miksi et rekisteröidy niin ei tarvis itkeä pillittää ku pikku pentu.

Äänestä

En itke enkä pillitä. Olen täysin rauhalllinen tätäkin kirjoittaessani.
Niin olen aina. Olen päättänyt toimia sääntöjen mukaan olemalla ystävällinen ja asiallinen kirjoittaja. En loukkaa tahallisesti ketään nimittelemällä niin kuin muutamien on tapana.

Rekisteröityminen ei ole pakollista, ja minä olen katsonut parhaimmaksi olla rekisteröitymättä. Siinä se.

Ihmisten lapset eivät ole pentuja. Pienet lapset ovat pienokaisia.

Mietin, miksi osoitat aggressiivisuutta. Onko se yleistä palstakäyttäytymistä vai sinun tapasi keskustella...

Äänestä
  • Rekisteröidy, niin ei tule ongelmia eikä tarvitse selitellä.

    Jos olet katsonut parhaimmaksi olla rekisteröitymättä, niin kärsi nahoissasi, äläkä tule tänne valittelemaan, jos joku sinun puskanimimerkkiäsi käyttää.

    Äänestä

  • old_profile_55396 kirjoitti:

    Rekisteröidy, niin ei tule ongelmia eikä tarvitse selitellä.

    Jos olet katsonut parhaimmaksi olla rekisteröitymättä, niin kärsi nahoissasi, äläkä tule tänne valittelemaan, jos joku sinun puskanimimerkkiäsi käyttää.

    Jonah

    En kärsi enkä valittele. MInulla ei ole ongelmia kirjoittamiseni kanssa.
    Kirjoitan rehellisesti, niin kuin ajattelen ja koen.
    Kerroin vain, mitkä ovat 'Jumalan lapsi'- kirjoituksiani, joista vastaan.
    En ole käyttänyt manittua nimimerkkiä enää aikoihin.

    Huomautan, että tapanani ei ole kirjoitella esimerkiksi nykyisen 'Jumalan lapsi'- nimimerkin tyylillä. Viittaan mm. keskusteluun:
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9933103

    Olen pitänyt sinua, Jonah, asiallisena kirjoittajana ja ollut monessa samaa mieltä kanssasi. Pitääköhän minun muuttaa käsitystäni...

    Sinua tarkoittamatta sanon yleisesti, että palstalla paljon viipyvät alkavat vähitellen muuttua yhä kärttyisemmiksi, ivallisemmiksi ja vähemmän kunnioittaviksi, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Toleranssi laskee ja kynnys syyttelyyn alenee. Vaatii kärsivällisyyttä olla vastaamatta samalla mitalla.
    Itsestäni huomaan, että voin aivan hyvin pysyä rauhallisena. Asialinja auttaa.
    Pysytään siis asiallisina ja koetetaan elää sovussa.

    Ps. 133:1
    Katso, kuinka hyvää ja suloista on, että veljekset sovussa asuvat!

    Äänestä

  • Selvästi asia vaivaa sinua. Voit syyttäätilanteesta vain itseäsi ellet rekisteröi nimimerkkiäsi.

    Vuosia sitten aloittaerssani internet keskustelupalstoilla ajattelin että on tärkeätä tietää että juuri minä ole kirjoittanut viestin. Nyt vuosia myöhemmin tiedän että minä en ole tärkeä vaan se että Kristuksen sanassa pysytään
    tarkasti. Silloin ollaan johdattamassa ihmisiä Kristus tielle eikä omille teille.

    Äänestä

  • Jeesus on tie kirjoitti:

    Selvästi asia vaivaa sinua. Voit syyttäätilanteesta vain itseäsi ellet rekisteröi nimimerkkiäsi.

    Vuosia sitten aloittaerssani internet keskustelupalstoilla ajattelin että on tärkeätä tietää että juuri minä ole kirjoittanut viestin. Nyt vuosia myöhemmin tiedän että minä en ole tärkeä vaan se että Kristuksen sanassa pysytään
    tarkasti. Silloin ollaan johdattamassa ihmisiä Kristus tielle eikä omille teille.

    Jeesus on tie

    Ei asia vaivaa minua mitenkään. Ajattelin vain, että joku voi katsella eri nimimerkkien aikaisempia kirjoituksia ja luulla, että olen muuttunut täysin toisenlaiseksi n. kolmen vuoden aikana. Olen muuttunut jossain määrin, mutta en niin paljon, että kirjoittaisin samoin kuin jälkeeni tullut samalla nimimerkillä kirjoittava.

    Minulle on täysin yhdentekevää, vaikka kaikki kirjoittaisivat tuolla nimimerkillä.
    Minä en ole sillä kirjoittanut sen jälkeen, kun huomasin, että joku toinen oli ennen minua käyttänyt sitä muutaman kerran. Pidin nimimerkistä luopumista korrektina. Asia on kohdaltani pois päiväjärjestyksestä.

    En ole syyttänyt enkä syytä ketään, en itseänikään. Ei ole aihetta syyttelyyn. Jätän syyttelyn minua ansiokkaampien tehtäväksi.
    Siunausta vaan kaikille Jumalan lapsille ja myös muille palstalla kirjoittaville.
    Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisten kesken, joita Hän rakastaa. Hän rakastaa kaikkia luotujaan.

    Äänestä

Aloin käyttää nimimerkkiä Jumalan lapsi olikohan heinä, elokuussa, en ole sitä ennen edes kirjoittanu tänne, en myöskään käyny näillä sivuilla, joten en ole voinu nähdä tätä nimimerkkiä, ei tästä ole vuottakaan aikaa. Joten en ole voinu tietää koko nimimerkistä mitään, tuntui vaan sopivalta ottaa tämä nimimerkki. Jos jollakin olisi ollu tämä sama en olisi ottanu toisen merkkiä käyttööni, jotenka pyydän anteeksi, jos olen tietämättäni ottanu toisen merkin, miksi jätit tämän merkin pois ja aloit käyttää uudestaan, kun näit tämän olevan käytössä. No sattuuhan sitä, emme kuitenkaan voi käyttää samaa nimimerkkiä. Siunausta

Äänestä
  • Meitä Jumalan lapsia on näköjään useampia täälläkin. Minä en ole tuo anteeksi pyytäjä, hän on jo kolmas Jumalan lapsi. Minä olen se Jumalan lapsi joka aloitti viestiketjun " Saatana yrittää eksyttää".
    Oletko sinä se "Jumalan lapsi" joka kirjoitti viestiketjuuni nimimerkillä "Oikea Jumalan lapsi"? Jos et niin sitten meitä on jo neljä.

    Äänestä

En todellakaan ole se joka laittoi Oikea Jumalan lapsi, enhän voi edes silleen kirjoittaa ja laittaa sellaisia sanoja en edes käytä puheessa, ei kai Jumalan lapsi voi sellaista kieltä käyttää. Montakos Jumalan lasta meitä oli siinä sun aloittamassa aiheessa kirjoittamassa, luulin meitä olevan sinä ja minä sit se yksi joka laittoi vaan kerran Oikea Jumalan lapsi. No voi meitä monta taitaa olla, mitenkäs tässä näin on käyny.Emme voi kaikki käyttää samaa merkkiä, voi ei olemme jokainen toisillemme anteeksi pyynnön velkaa, aloitan ekana ja pyydän anteeksi kaikilta Jumalan lapsilta,nyt tästä soppa synty, kun kukaan ei tiedä kenelle vastasi. Jumala meitä jokaista armahtakoon. Amen. mut minähän olen tuo yksi joka sua ennen kirjoitti, eli olen ollu vajaan vuoden tällä palstalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nm. vaihdettu kirjoitti:

Olen tänne kirjoittaessani käyttänyt vuosina 2007-2008 nimimerkkiä 'Jumalan lapsi'. Kun huomasin aikoinaan Haku-toiminnnolla, että joku luterilainen oli käyttänyt muutaman kerran jo aikaisemmin samaa nimimerkkiä, lopetin kyseisen nimimerkin käytön välittömästi.

Samoihin aikoihin, kun käytin mainittua nimimerkkiä, ilmestyi palstalle minun jälkeeni ja perässäni toinen samaa nimimerkkiä käyttävä. Hänen täytyi tietää, että nimimerkki oli jo käytössä, vaikka ei rekisteröitynä. Asianomainen saattoi muuttaa jonkun kirjaimen, mutta käytti myös ihan samaa kuin minä. Myös muita käyttämiäni nimimerkkejä plagioitiin. Pidin tekoa tahallisena kiusaamisena, mutta en reagoinut sen kummemmin.

Nyt on palstalle taas ilmestynyt uusi, oletan olevan 'uusvanha' retronimimerkki 'Jumalan lapsi'.
Kävin haulla läpi Jumalan lapsi- nimimerkillä kirjoitetut tekstit. Poimin omani joukosta. Tunnustan, että allaolevat kirjoitukset ovat minun ja seison edelleen sanojeni takana. Muut ovat jonkun toisen kirjoittamia enkä ota niistä vastuuta. Vastatkoon kirjoittaja itse teoistaan.

Nimistä
Jumalan lapsi
1.12.2008 14:41
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6546840#comment-34301938-view

Jumalan Poika Jeesus Kristus
Jumalan lapsi
1.12.2008 13:58
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6546840#comment-34301025-view

Se yksi suuri ennustus
Jumalan lapsi
28.6.2008 12:36
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5972454#comment-31316323

Kuule Isä taivaan
Jumalan lapsi
25.6.2008 21:50
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5964041#comment-31272726-view

Vaarin ruokavalio ja
Jumalan lapsi
13.5.2008 10:35
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5796274#comment-30510554-view

Kirjoituksista
Jumalan lapsi
23.4.2008 13:13
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5651713#comment-30132599

Jeesuksen herruus
Jumalan lapsi
7.4.2008 18:02
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5586548#comment-29793845

mk81,
Jumalan lapsi
7.4.2008 14:18
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5586548#comment-29789086

Jeesus on välimies Jumalan ja ihmisten välillä
Jumalan lapsi
7.4.2008 14:02
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5586548#comment-29789715-view

Jeesus on Jumalan Poika
Jumalan lapsi
7.4.2008 13:44
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5586548#comment-29788343

Mahtavat ovat muualla
Jumalan lapsi
21.3.2008 18:21
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5529245#comment-29488549

Hyvää Pääsiäistä
Jumalan lapsi
20.3.2008 19:00
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5525506#comment-29466140

Toivotaan parasta kaikille
Jumalan lapsi
18.3.2008 17:55
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5517453#comment-29413337

Kuuliaisuus on uhri
Jumalan lapsi
18.3.2008 17:29
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5515764#comment-29412700

Yleistä ja yksityistä asiaa
Jumalan lapsi
7.3.2008 17:10
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5462769#comment-29153174

Kuurua?
Jumalan lapsi
6.3.2008 15:06
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5462769#comment-29126460

Siunattu olet sinä,
Jumalan lapsi
30.8.2007 14:49
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4771892#comment-25343931

Kehitysvammainen on
Jumalan lapsi
21.8.2007 14:04
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4739913#comment-25168355

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu