En tiedä onko tämä oikea palsta, mutta haluaisin jakaa kokemuksiani, koska sattuu liikaa yksin kantaa niitä. Elippä, tapasin unelmieli miehen 4 kuukautta sitten. Hän oli kaikkea sitä, mistä olen aina haaveillut; huomaavainen, älykäs, rakastava, komea ja kaikin puolin ihana. Ensimmäinen kuukausi oli aivan täydellistä ja ehdin rakastua häneen. Hän kävi paljon mun kotona ja tapasi perheeni. Koko perhe tykkäsi hänestä ja olin pitkästä aikaa oikeasti onnellinen.
Hän oli puhunut minulle siitä, että hän oli useita vuosia sitten altistunut homeelle, mutta on nyt puolisen vuotta voinut hyvin. Kukaan hänen läheisensä ei uskonut että oireet johtuivat homeesta, vaan hänet pistettiin vuosi sitten mielisairaalaan useaksi kuukaudeksi. Olin ihan hämmästynyt. Hän sanoi, ettei hän ole mielisairas ja uskoin häntä ja uskon edelleen. Koin, että hän on ihminen jota ei vaan ymmärretty ja johon ei uskottu. Minä uskoin ja halusin tukea häntä kaikella mahdollisella tavalla. En oikein tiennyt mitä tuo homealtistus käytännössä tarkoittaa, mutta sainkin pian selville.
Yhtenä päivänä kaikki oli toisin. Hän oli väsynyt ja etäinen ja sanoi että paikkoihin särkee ja hänelle tulee oireita aina kun hän on omassa kodissaan. Halusin auttaa ja ehdotin, että jos oireet ei häviä, niin ehkä hän voisi etsiä uutta kämppää. Hän soitti mulle samana iltana, että on muuttamassa puhtaampaan asuntoon. Olin iloinen hänen puolestaan, mutta sainkin pian huomata, että aina kun ehdotan näkemistä, niin hän vaihtaa puheenaihetta tai keksii jotain muuta. Yhtäkkiä hän ei suostunut tulemaan meille, koska meidän koti kuulemma aiheuttaa hänelle home-oireita. Mun perhe ihmetteli kovasti miksei häntä näy enää. Kävin hänen luonaan muutaman kerran, jolloin minun piti ottaa takkini pois ja viedä se partsille koska se haisi kuulemma niin pahasti homeelle. Kaikki mun vaatteet aiheutti hänelle oireita. Minun piti sinne mennessäni käydä suihkussa ja pukeutua hänen ostamiin vaatteisiin. Tämä oli minulle ihan okei, koska rakastin häntä. Sitten tilanne paheni ja hän ei enää ollenkaan suostunut näkemään mua. Hänen kaverit sai käydä siellä ja jotkut random tytöt, mutta minä en. Nähtiin kolmen viikon tauon jälkeen ja minun teki mieli hypätä hänen kaulaan koska oli niin ikävä, mutta hän ei suostunut tulemaan minua 3 metriä lähemmäs, koska minun vaatteeni ja tavarani ovat kuulemma hänelle "hengenvaarallisia". Hän oli sekava ja pysytteli koko tapaamisen ajan useita metrejä minusta. Mun sydän särkyi. Mun rakas oli allerginen minulle?!
Hän ehdotti, että voitaisiin olla yhdessä niin, että muuttaisin hänen luokseen. Jättäisin kaikki mun tavarat ja vaatteet mun perheen homeiseen kotiin ja muuttaisin sinne. Menisin saunan kautta, että iho olisi varmasti puhdas ja sitten ostettaisiin minulle uusia vaatteita. Hän ohimennen sanoi, että ehkä minun pitäisi leikata hiukset, koska niihin tarttuu kaikkee pöpöö. Mä niiiiiiiiin halusin lähteä tohon mukaan, koska oli niin suuret tunteet, mutta järkeni kielsi. En uskaltanut ottaa sitä riskiä, että en voisi enää käydä perheeni "homeisessa" kämpässä ja menettäisin heidät. Pelkäsin, että hänen oireensa jatkuisivat,pahenisivat ja hän lopulta heittäisi minut ulos. Mun sydän oli jo tarpeeksi särkynyt enkä vaan voinut/pystynyt ottaa näin isoa riskiä. Emme enää nähneet sen tapaamisen jälkeen.
Nyt must tuntuu et mun maailma on romahtanut. Tuntuu vaan niin käsittämättömän pahalta, että hän ei voi/kykene olla mun lähellä. Erosin hänestä, koska en halunnut että kumpikaan meistä kärsii tän homeasian takia. Ehkä oon liian heikko, mutten pystynyt tähän.
Halusin vaan jakaa tän ja sori kun kirjoitin näin pitkästi. Onko kellään samanlaisia kokemuksia?
Hän oli puhunut minulle siitä, että hän oli useita vuosia sitten altistunut homeelle, mutta on nyt puolisen vuotta voinut hyvin. Kukaan hänen läheisensä ei uskonut että oireet johtuivat homeesta, vaan hänet pistettiin vuosi sitten mielisairaalaan useaksi kuukaudeksi. Olin ihan hämmästynyt. Hän sanoi, ettei hän ole mielisairas ja uskoin häntä ja uskon edelleen. Koin, että hän on ihminen jota ei vaan ymmärretty ja johon ei uskottu. Minä uskoin ja halusin tukea häntä kaikella mahdollisella tavalla. En oikein tiennyt mitä tuo homealtistus käytännössä tarkoittaa, mutta sainkin pian selville.
Yhtenä päivänä kaikki oli toisin. Hän oli väsynyt ja etäinen ja sanoi että paikkoihin särkee ja hänelle tulee oireita aina kun hän on omassa kodissaan. Halusin auttaa ja ehdotin, että jos oireet ei häviä, niin ehkä hän voisi etsiä uutta kämppää. Hän soitti mulle samana iltana, että on muuttamassa puhtaampaan asuntoon. Olin iloinen hänen puolestaan, mutta sainkin pian huomata, että aina kun ehdotan näkemistä, niin hän vaihtaa puheenaihetta tai keksii jotain muuta. Yhtäkkiä hän ei suostunut tulemaan meille, koska meidän koti kuulemma aiheuttaa hänelle home-oireita. Mun perhe ihmetteli kovasti miksei häntä näy enää. Kävin hänen luonaan muutaman kerran, jolloin minun piti ottaa takkini pois ja viedä se partsille koska se haisi kuulemma niin pahasti homeelle. Kaikki mun vaatteet aiheutti hänelle oireita. Minun piti sinne mennessäni käydä suihkussa ja pukeutua hänen ostamiin vaatteisiin. Tämä oli minulle ihan okei, koska rakastin häntä. Sitten tilanne paheni ja hän ei enää ollenkaan suostunut näkemään mua. Hänen kaverit sai käydä siellä ja jotkut random tytöt, mutta minä en. Nähtiin kolmen viikon tauon jälkeen ja minun teki mieli hypätä hänen kaulaan koska oli niin ikävä, mutta hän ei suostunut tulemaan minua 3 metriä lähemmäs, koska minun vaatteeni ja tavarani ovat kuulemma hänelle "hengenvaarallisia". Hän oli sekava ja pysytteli koko tapaamisen ajan useita metrejä minusta. Mun sydän särkyi. Mun rakas oli allerginen minulle?!
Hän ehdotti, että voitaisiin olla yhdessä niin, että muuttaisin hänen luokseen. Jättäisin kaikki mun tavarat ja vaatteet mun perheen homeiseen kotiin ja muuttaisin sinne. Menisin saunan kautta, että iho olisi varmasti puhdas ja sitten ostettaisiin minulle uusia vaatteita. Hän ohimennen sanoi, että ehkä minun pitäisi leikata hiukset, koska niihin tarttuu kaikkee pöpöö. Mä niiiiiiiiin halusin lähteä tohon mukaan, koska oli niin suuret tunteet, mutta järkeni kielsi. En uskaltanut ottaa sitä riskiä, että en voisi enää käydä perheeni "homeisessa" kämpässä ja menettäisin heidät. Pelkäsin, että hänen oireensa jatkuisivat,pahenisivat ja hän lopulta heittäisi minut ulos. Mun sydän oli jo tarpeeksi särkynyt enkä vaan voinut/pystynyt ottaa näin isoa riskiä. Emme enää nähneet sen tapaamisen jälkeen.
Nyt must tuntuu et mun maailma on romahtanut. Tuntuu vaan niin käsittämättömän pahalta, että hän ei voi/kykene olla mun lähellä. Erosin hänestä, koska en halunnut että kumpikaan meistä kärsii tän homeasian takia. Ehkä oon liian heikko, mutten pystynyt tähän.
Halusin vaan jakaa tän ja sori kun kirjoitin näin pitkästi. Onko kellään samanlaisia kokemuksia?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaikella kunnioituksella...kaveri on ihan kuutamolla. Sairaala ei todennäköisesti ollut hänelle ollenkaan väärä paikka.
jep, ei kuulosta terveeltä. Oletko koskaan edes oikeasti tarkastanut, mitä homeallergia on? Homeelle voi altistua homeisessa asunnossa, mutta ei se ihmiseen tartu.
Mies kuulostaa lähinnä narsistiselta sekopäältä, jonka paikka olisi ollut siellä mielisairaalassa.
Hyvä että tajusit lähteä ajoissa. Pisteet siitä. Olen ylpeä sinusta!
Hei, ihan oikeesti kysyn onko juttusi vitsi. Jos on totta, mies on tosi pahasti sairas. Ihan itsesi takia pysy erossa ja etsi aivan muuta seuraa.
Valitettavasti kaikki mitä kirjoitin on totta. Ei hänestä oo eron jälkeen kuulunut yhtikäs mitään..en tiiä..ehkä hän on helpottunut että pääsi tästä homeisesta tytöstä, kun on muutenki pitkin suhdetta vihjaillut että pitäisi ehkä erota kun hän ei halua tän homeasian takia satuttaa mua. Mun ois niiin pitänyt kuunnella häntä jo silloin ja lopettaa suhde, mutta oli aivan liian suuria tunteita. Ehkä hän nyt sit pääsee paranemaan kun ei tartte olla mun kanssa enää tekemisissä. Jossain vaiheessa musta oikeesti alkoi tuntua, että olen jotenkin likainen,saastunut tai viallinen kun hän noin pahoja oireita saa musta. Mutta yritän olla syyttämättä itteeni. Elämä on joskus epäreilua.