Miten tällainen pitkän päälle onnistuu, kun molemmat "rakastuneet" ovat tahoillaan naimisissa? Onko paljon syyllistyyttä, miten peittää puolisoilta, miten onnistuu, jos lapsia, ennenkaikkea, miten nainen, äitinä, tämän kokee, kun kulkee toisen miehen kanssa, joka ei ole lasten isä. Onko helpotusta omaan avioliittoon, jaksaako paremmin oman miehensä kanssa, joka tuntuu jo liian tutulta? Epäileekö aviomies helposti? Miten miehen vaimo, epäileekö? Vertaistukikommentteja, kiitos :) Myös miesten mielipiteet tervetulleita.
salasuhde - molemmat osapuolet naimisissa ja lapsia, onnistuuko?
miten eteenpäin?
282816
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Onnistuu. Ja kun rakastutaan, jää koukkuun. Kaksoiselämä on raskasta, mutta antoisaa.
En suosittele kellekään. Suhde on ihanaa ja kivaa ja mukaansatempaavaa aikansa. Sitten alkaa salailu rassata, huuma katoaa, siihenkin suhteeseen tulee arki. Tapaamiset harvenevat, kiinnijäämisen riski alkaa pelottaa enemmän. Tavalla tai toisella, käryyn tai järkiintymiseen suhde tulee päättymään. Molemmat tavat koskee, tosin täysin eri tavalla. En tiedä, mitä kukin epäilee, mutta itse luulen olleeni hieman poissaoleva kotona, ajattelin paljon salarakastani ja odotin tapaamisiamme. Ajattelin hänen ihanaa hymyään ja ajattelen sitä vieläkin.Siihen todellakin jää koukkuun ja se on ihanaa aikansa, mutta kaksi kuukautta eron jälkeen voin sanoa vain, että en tiedä kannattiko. Meillä oli ihanaa, mutta paljon myös tuskaa. Erot, 3kpl, olivat ihan hirvittäviä, kun kellekään ei voinut puhua, miten rikki oli sisältä. En todellakaan tiedä, antaisinko sitä aikaa pois, mutta sen verran on nyt aikaa mennyt, että en tiedä aloittaisinko uudestaan enää koskaan.
Tiedän, mistä puhun, mulla on ollu 3 salasuhdetta. En tiedä mikä siihen ajaa aina uudestaan, mutta nyt luulen että olen jo elänyt viimeisen salasuhteeni.
Vieläkö olet vaimosi kanssa jota viimeksi petit? Eikö tunnu vaikealta jatkaa hänen kanssaan, kun muitakin on ollut, ja tavallaan parempia? Pääseekö siitä syrjähypystä eroon kun on ollut vahvoja tunteita???
Itse vaan ajattelen, kun on vähän samanlainen tilanne. Tuli arkea sivusuhteeseen ja suhde loppui. En haluaisi päästää irti hänestä, mutta pakko kai on kun ei toista voi omistaa. Ei ole helppoa erota vaimostakaan, vaikka voi olla että ero tulee. Pitkään jo ollut viileää. Pelkään että muutaman kuukauden päästä tilanne kotona on taas niin huono, että tekisin mitä vain saadakseni sivusuhteeni takaisin :(
Malta odottaa. Olisin kuukauden ajan eron jälkeen tehnyt mitä vaan saadakseni sivusuhteeni takaisin, mutta nyt alkaa jo järki voittaa.
Olen ollut aviomieheni kanssa 20 vuotta.
Olemme olleet erossa aiemminkin, pisin aika 4 kk! Nyt on kulunut kohta 3 kk, ja tuntuu että pää hajoaa :(. Ymmärrän hyvin häntä, raskastahan se on kun minulla on tuota muuta elämää. Silti olisin toivonut että hän olisi ymmärtänyt ja jaksanut vielä odottaa. Kauanko minun pitää odottaahelpotusta, kun tuntuu ettei se aika auta mitään!
Niin se nyt tuntuu, ettei aika auta, ja susta tuntuu myös, että et edes halua toipua. Tuntuu että ei ole muukaan elämä ei tunnu miltään, kun ei ole mitä odottaa. Mutta usko vaan mua, koko ajan helpottaa. Jossain vaiheessa mietit, että mitä edes näit hänessä ja ihmettelet, että olet voinut olla hänen kanssaan.
Kirjotin salasuhteen päättyminen -ketjuun nimimerkillä Ex-kax, jos haluut lukee lisää.
Noin se menee :).
Jatkan kysymyksiäsi.
Miten on, jos toinen kärähtänyt? Miten siitä olette selvinneet? Onko toinenkin käräytetty? Oletteko kuitenkin jatkaneet suhdettanne kärähtäneen puolisolle annetuista lupauksista huolimatta?
Näppivirhe, piti olla: sen verran on aikaa mennyt, että tiedän etten aloittaisi enää uudestaan. Ja kolme eroa on nimenomaan viimeisimmästä suhteestani. Kahdesta muusta on jo paljon aikaa.
Älä edes ajattele, kiehahdin jo kun luin tuon.
Salasuhde perkule, eikö sen vertaa ole moraalia ja järkeä, että otetaan ero entisestä ja vasta sitten vehdataan uuuden kanssa.
Kuule kuluta vain sinäkin se aika jonka kuluttaisit salasuhteessa oman nykyisen avioliittosi pelastamiseen.
Sata lasissa, treffejä OMAN miehesi kanssa, elokuvia, matkoja, avioliittoleirejä OMAN miehesi kanssa.
Näin säilyy lapsilla oikea koti oman äidin ja isän kanssa.
En kunnioita tippaakaan tuollaista kieroilua, jos kuuluisit tuttuihin käräyttäisin välittömästi.
Yhdessä huora ja pukki, sillai!
Anna palaa!
Juuri noin se parhaimmillaan toimii kun molemmat on tahoillaan naimisissa. Ja kun sovitaan, että kumpikaan ei ala vaatia toista eroamaan tms. Kiihkeää,hekumallista ja antoisaa, -ja kyllä,JAKSAA paremmin sitä omaa tuttuakin tutumpaa puolisoa ja perhe-elämää!
Kieroilua? Kyllä jonkun mielestä, mutta se mitä puolisot ei tiedä, ei vahingoita heitä. Eli olkaa huolellisia.
Mitä tapahtuu kun jomman kumman puoliso saa tietää?
Tosi extremeä...
Tilanne on itseltä tavallaan "ohi", mutta kommentoin kuitenkin..
Olin naimisissa, kun "tämä" alkoi, tosin liitossa pahoja ongelmia. Salasuhde oli pitkään jonkin sortin ystävyyttä, ilman mitään seksuaalista sävyä, vaikka jälkeenpäin myönsimme, että kyllä se "sävy" aina välillämme on ollut, vaikka huolella salasimme sen toisiltamme useamman vuoden ennen lopullista "roihahdusta".
Lasteni isän kanssa olisimme eronneet luultavasti nopeammin ilman salasuhdetta, koska se antoi ihmeesti voimaa ja virtaa joka päiväiseen elämään. Antaa edelleen... Puolitoista vuotta elin täyttä kaksoiselämää ennen kuin otin eron puheeksi kotona. Tunsin syyllisyyttä, että eihän sen hetkinen kumppani petollisuutta ollut ansainnut. Mukava mies, hyvä isä lapsillemme - mutta väärä kumppani minulle. Eropäätös oli lopulta yhteinen.
Äitinä olemiseeni salasuhde ei ole heijastunut, koska missään vaiheessa salasuhde ei ole mennyt lasten edelle tärkeysjärjestyksessä. Salarakkaalla on myöskin lapsia, joten tässä asiassa olemme samalla viivalla. En ole tuntenut "kulkevani toisen miehen kanssa", vaan lasteni isä on aina lasteni isä eikä sitä paikkaa ota kukaan.
Exäni jossain vaiheessa liittoamme selvitellessämme epäili jotain, mutta pidin asian itselläni. Edelleen, pari vuotta eromme jälkeen, hän olettaa minun olevan "yksin". Miehen vaimo on jossain vaiheessa aavistellut salasuhdetta, mutta on sanonut miehelleen vain että ei usko minkään uhkaavan heidän perhettään. No, en minä uhka olekaan, koska en havittele miehen jättävän vaimoaan vuokseni. Mies on sanonut, että haluaa olla joka päivä lastensa elämää katsomassa heidän kasvaessaan kohti aikuisuutta. Ja varmasti pitkän yhteiselon jälkeen on aidosti kiintynyt vaimoonsa.
Näinhän sitä ollaan, kiintyneitä pitkäaikaiseen puolisoon. Toivottavasti et enää pitkään kulje paskana toisten rattaissa.
Suurinosa pitkistä liitoista on kiintymys-tottumus-kaverisuhteita. Kun kohdalle sattuu kemiallinen räjähdys ja eroottinen vetovoima vie, se sitten yleensä vie.
Mitä siitä seuraa, on vain tahtokysymys.
Ja salasuhteeseen kiintyy myös ,jopa rakastuu. Salasuhde voi olla oikea ihmissuhde , jossa on paljon ihan oikeaa sisältöä. Ja kun lisäksi on hurja seksuaalinen keskinäinen veto, on vaikea irrota.
Olkoon vaikka riippuuvuutta, epäkypsyyttä .. miksi halutaankaan ristiä.
Tarvitsen sua, salarakas!
Ja se salailu on just se juttu. Olet kuin 14vuotias yläasteen oppilas tupakalla välitunnilla. Waude!
Tarpeet. Ne juuri ohjaavatkin ihmistä. Eli salasuhde ei ole välttämättä ollenkaan pelkkä tahtokysymys. Pikemminkin tarvekysymys. Niin kauan kuin tuntee tarvitsevansa salasuhdetta, on siitä hemmetin vaikeaa luopua. Jopa niin vaikeaa, että mieluummin luopuisi vakisuhteestaan. Ja kummallista kyllä - kun tekee eropäätöksen vakisuhteesta, niin salasuhde usein myös menettää merkityksensä tai suuren osan siitä.
Kävikö sinulle noin, siis että salasuhde kärsi "inflaation"?
No. Inflaatio on väärä sana. Tarpeiden ohjauksesta ja kohdentamisesta on kyse :).
Ihminen ei välttämättä odota eikä koe tarvitsevansa salasuhteelta ja vakisuhteelta samoja asioista. Vaan toinen suhde ikäänkuin paikkaa toista. Kun jonain päivänä ei enää tunne tarvitsevansa vakisuhdetta, niin sitä ei myöskään ole tarvetta paikata salasuhteella. Sama pätee myös toisinpäin: kun luopuu salasuhteesta, huomaa että on parempi erota vakisuhteestakin. Vaikka usein luopumista sanotaan tuskalliseksi, niin joskus se on päinvastoin. Minulle luopuminen molemmista suhteista oli todella vapauttavaa, hyvä kokemus.
"Monet on tarpeet" nimmarin kirjoituksen voin alleviivata! näin juuri meillä on käynyt. En kuitenkaan koe olevani suhteessa, emme tapaa kahden koskaan, emme ole seksisuhteessa.
Molemmilla pitkä suhde, puolet elämästä ollut toisen kanssa. Toki siinä on kiintymyksen-tottumuksen lisäksi rakkauttakin mutta kun me törmättiin niin molemmat oltiin kuin ällikällä lyötyjä keksinäisestä vetovoimastamme. Kiinnostus toiseen syttyi nanosekunnissa. Todellinen kemiallinen räjähdys...ja se pitää edelleen paikkansa vaikka jo toista vuotta tässä mennään...
Heti alkuun oli selvää ettei kumpikaan eroa, ettei meistä tosissaan tule paria ja siitä puhuttin heti. tiedostamme molemmat mikä pitää roihun yllä, se salaisuus. Se kutkuttava tunne, vetovoima. Se on niin älyttömän voimakas, siitä ei pääse oikeasti eroon. Jos olisimme oikeasti pari, olisimme varmastikin ihan sopiva pari mutta tiedämme molemmat ettei tämä vetovoima pysyisi tälläisenä jos olisimme 24h saman katon alla. Otamme myös etäisyyttä välillä, pitkän ajan jälkeen on aika ihanaa nähdä toinen ja huomata kaiken olevan ennallaan.
Arki sujuu hyvin, tämä ei ole yhtään häirinnyt omaa liittoani, lasteni elämää, perheemme arkea. Melkein päivittäin ajattelen miestä mutten päästä sitä sen enempää "valloilleen". Emme ole seksisuhteessa, emmekä aio päästää tätä siihen pisteeseen. Olemme kavereita. Olemme päättäneet sen näin ja se on oikeasti ainut oikea ratkaisu. Vaikka haluja molemmilla olisi. Niin kauan kun molemmat ovat omissa liitoissaan niin kauan olemme vain kavereita. Eli varmasti aina. Eli tilanteemme ei tule koskaan muuttumaan sen intiimimmäksi.
Tärkein huomio kirjoituksestasi: kirjoitit ihan oikein määritelmä "rakastuneet" kun kysehän ei todellakaan ole rakastamisesta vaan sen rakkauden tunteen ja hyvin usein íntohimon tunteen tavoittelemisesta ja teille se on nyt noussut tärkeämmäksi asiaksi kuin oma perhe tai avioliitto. Kaiken kaikkiaan tilanteenne on inhottava ja varmasti tiedättekin, että käyttäydytte erittäin itsekk''sti ja tieten tahtoen loukkaatte teille läheisiä ihmisiä - tätäkö olisi muka rakkaus eli tehdään toisille pahaa ja nautitaan itsekeskeisesti lyhyistä intohimon hetkistä, jotka joka tapauksessa llantuvat.
Tiedän, että järkeä on turha takoa tietyn tyyppisille, teidän laisillenne, tunteettomille ihmisille, joille tunteiden merkitys on olemataon, paitsi siis se oma intohimo ja riiippuvuu toisesta.
Hävetkää!
Rakastuminen ja rakastaminen eivät ole sama asia.
Intohimon tunnetta ei voi tavoitella. Se joko tulee, jos on tullakseen tai sitten ei. Tullessaan se ei lupaa kysele. Se on tunteista voimakkain ja sekavin. Intohimosta voi tietää vain sellaisen kokenut. Kun sellaisen on kokenut ei voi mitenkään väittää "intohimon tavoittanutta" tunteettomaksi, vaan aivan päinvastoin. Olavi Virran tangossa "mustasukkaisuutta" lauletaan "järjen veit ja minusta orjan teit". Tämä kuvaa mielestäni melko perusteellisesti intohimon syvintä olemusta :).
Se on siinä ihmeellistä, että jos nämä kaksi petturia menevät yhteen, niin ei aikaakaan kun ne eroavat. On helppoa olla salasuhteessa olematta silti mistään vastuussa. Ei ole aamuisin vastassa räjähtynyttä kumppania, ei pahalta haisevaa puolisoa joka alkaa ottaa päähän, ei paskapyykkiä, ei rahahuolia ja niin edelleen.
Mutta kun nämä kaksi petturia menevät yhteen niin kaikki nämä asiat ovat arkipäivää ja todellisuutta. Alkuhuuma häviää ja kaikki arkihuolet ovat totta uuden puolison kanssa, ja taas petetään ja erotaan. Näin se vaan menee lähes aina!!!
Se me tiedetäänkin ja siksi ei mennäkään yhteen. Päivään piristystä vain.
Typerää olisi luulla human kestävän arjen valon, se ei mene niin. Huuma kestää vain näin.
No niin siinä kävi, ja sehän on juuri sitä elämää!
Minä kakkonen, mies pettturi, nyt ihanassa aviossa jo kauan -kohta 30v .
Kun meidöt paskat toisillemmme tarkoitettiin, otimme vastaan koko paketin - elämän!
Ja on se maistunut!
Jos astuu joskus harhaa - so What!
Annetaan anteeksi ja jatketaan. Me ollaan me!
Tottakai se onnistuu, mutta korkeintaan parisen vuotta. Sitten alkaa todellisuus tulla mukaan kuvioon. Siksi suhdetta aloittaessa täytyisi pikemminkin miettiä miten suhde mahdollisesti ja todennäköisesti päättyy.
Syyllisyyttä tunnet vain, jos vielä on jäljellä tunteita puolisoon. Ainoastaan syyllisyyden painaessa voit lopettaa suhteen lyhyeen. Mikäli sinulla ei ole tunteita puolisoasi kohtaan, et tunne syyllisyyttä ja salasuhde voi jatkua. Mitä vähemmän tuntee syyllisyyttä, sitä vähemmän puoliso keksii epäillä salasuhdetta.