en tiedä mitä tekisin

...hyvin traumaattista on kasvaa kodissa, jossa riidellään, ja jossa kellään ei ole hyvä. Hyvin traumaattista lapselle on myöhemmin tajuta, että vanhemmat eivät olleet yhdessä perheenä rakkaudesta ja yhteisestä halusta vaan hänen/heidän takiaan. Erittäin traumaattista on huomata olleensa syypää siihen, että vanhemmat eivät voineet suoda itselleen eivätkä toisilleen eikä lapsilleen hyvää riidatonta elämää, koska he eivät halunneet luopua elämästä, joka haavoitti ja satutti jokaista.
Entä jos kysyisit lapsilta, onko se elämä mitä nyt elätte riitoineen heidän mielestään heille parasta mahdollista elämää? Entä jos kysyisit sitä samaa itseltäsi?

Täällä yh-äiti, ja niin vihainen kun lukee tuollaista sontaa. Lapseni ovat kasvaneet kanssani, ja ovat tasapainoisia teinejä, ja eivät todella kärsineet että eivät tarvinneet kuunnelle enää riitelyä ja sitä, että minä olin niin surullinen ja epäluottamuksellinen, koska mieheni ei minua enää rakastanut ja alkoi suhteen.

Lapset kärsivät enemmän kun kaikkea piilotellaan ja ilmassa leijuu ainaiset myrskypilvet. Tottakai toisen vanhemman perään itketään, mutta ei tärkeintä ole että esim. isä on aina läsnä, vaan että kun hän sen ajan mitä on lasten kanssa on TODELLA heidän kanssaan, kuunnellen, keskustellen. Se lyhyt aika on tärkeämpi, kuin ukko joka esim. makaa jalt suorana sohvalla tv:n edessä, tai tietokoneella.
Ei ole kovin fiksuja näm ihmiset, jotka eivät voi hoitaa lapsia yhdessä eron jälkeen. Vanhempien oma hyvinvointi on erittäin tärkeä, jotta lapsista kasvaa tasapainoisia ihmisiä.
Petettynä voin sanoa, että hirveintä oli elää siinä ainaisessa epäilyssä, se söi niin paljon ja aiheutti riitoja.
Lapsetkin sanoivat kun kasvoivat, että hyvä kun meidän ei tarvitse kuunnella riitaa, ja kiva kun on silti molemmat, tasapainoiset vanhemmat.

Teillä on todennäköisesti eri tilanne. Ap:n lapset eivät ymmärrä, miksi ap haluaa jättää täydellisen, huomaavaisen, hellän ja rakastavan miehen.

Kun tuntee olonsa puolison kanssa epämukavaksi, ahdistavaksi yms. niin alkaakin keskittymään kaikkiin muihin asioihin elämässä. AInakin omalla kohdalla keskityin yhä enemmän ja enemmän harrastuksiini ja ystäviini. Myös miespuolisiin sellaisiin.

Kävin yhden läheisen miehen kanssa pitkällisiä ja syvällisiä keskusteluja aina kun istuimme maailmaa parantamaan. Näitä keskusteluja alkoi kaipaamaan yhä enemmän, niitä järjestettiinkin lopulta usein ja ne kestivät aina pidempään.Entä mitä opin tästä? Sen, että kun järjestää mukavaa elämää oman liittonsa ulkopuolelle, ei enää haluaisi mennä kotiin. Lopulta mikä tahansa muu asia on parempaa kuin olla kotona. Vaikka alunperin olisi ollut todellinen kotikissa.

Päätin myös aikoinaan jatkaa liittoa "lasten takia". Omat lapseni kuitenin menivät myös kavereilleen. Kävivät kotona nukkumassa, viikonloppuisin jäivät kavereilleen yöksi. Niinä kertoina, kun olin kotona kahdestaan exän kanssa, tajusin koko ajatuksen "lasten takia" järjettömäksi.

On myös lasten kannalta erittäin tärkeää, että vanhemmat kokevat oman elämänsä mielekkääksi. Lapset ovat lapsia vain pienen hetken. Pian heistä kasvaa nuoria ja sen jälkeen aikuisia. Aikuisuutta on lapsenkin elämästä suurin osa. Ei ole yhdentekevää millaisen kuvan vanhemmat antavat aikuisuudesta. Mielekästä ei ole olla tyhjässä liitossa, tai liitossa jossa puolisosta on pelkkää vaivaa ja harmia. Mielekästä ei ole myöskään olla liitossa sen vuoksi, että on kerran sen valinnut - eli tavan ja tottumuksen vuoksi.

Onni on aina siinä hetkessä, jossa elämme. Sen perässä ei voi juosta. Onni ja onnellisuus syntyy koetuista ilon ja onnen hetkistä. Huonossa parisuhteessa niitä ei ole.

anjuska* kirjoitti:

Kun tuntee olonsa puolison kanssa epämukavaksi, ahdistavaksi yms. niin alkaakin keskittymään kaikkiin muihin asioihin elämässä. AInakin omalla kohdalla keskityin yhä enemmän ja enemmän harrastuksiini ja ystäviini. Myös miespuolisiin sellaisiin.

Kävin yhden läheisen miehen kanssa pitkällisiä ja syvällisiä keskusteluja aina kun istuimme maailmaa parantamaan. Näitä keskusteluja alkoi kaipaamaan yhä enemmän, niitä järjestettiinkin lopulta usein ja ne kestivät aina pidempään.Entä mitä opin tästä? Sen, että kun järjestää mukavaa elämää oman liittonsa ulkopuolelle, ei enää haluaisi mennä kotiin. Lopulta mikä tahansa muu asia on parempaa kuin olla kotona. Vaikka alunperin olisi ollut todellinen kotikissa.

Päätin myös aikoinaan jatkaa liittoa "lasten takia". Omat lapseni kuitenin menivät myös kavereilleen. Kävivät kotona nukkumassa, viikonloppuisin jäivät kavereilleen yöksi. Niinä kertoina, kun olin kotona kahdestaan exän kanssa, tajusin koko ajatuksen "lasten takia" järjettömäksi.

On myös lasten kannalta erittäin tärkeää, että vanhemmat kokevat oman elämänsä mielekkääksi. Lapset ovat lapsia vain pienen hetken. Pian heistä kasvaa nuoria ja sen jälkeen aikuisia. Aikuisuutta on lapsenkin elämästä suurin osa. Ei ole yhdentekevää millaisen kuvan vanhemmat antavat aikuisuudesta. Mielekästä ei ole olla tyhjässä liitossa, tai liitossa jossa puolisosta on pelkkää vaivaa ja harmia. Mielekästä ei ole myöskään olla liitossa sen vuoksi, että on kerran sen valinnut - eli tavan ja tottumuksen vuoksi.

Onni on aina siinä hetkessä, jossa elämme. Sen perässä ei voi juosta. Onni ja onnellisuus syntyy koetuista ilon ja onnen hetkistä. Huonossa parisuhteessa niitä ei ole.

Lue lisää

Totta turiset, hyvä kirjoitus. Juuri noin oli minullakin, kun olin miehen kanssa kahdestaan ja lapset yökylässä(mieheni petti, oli pidempi suhde jonka toinen nainen lopetti), niin se yhteinen aika oli todella ahdistavaa, ei ollenkaan mielekästä. Myönsimme molemmat, että haluamme muuta, rakkautta, yhteistä ilonpitoa, piiiiiitkiä rakasteluaj, jota en tietenkään petettynä ja loukattuna voinut enää harrastaa mieheni kanssa muuta kuin väkisin, ja ei muuten tuntunut hyvälle vaikka kuinka yritin(itkin salaa vessassa aina sen jälkeen, ajattelin koko ajan miten mieheni oli ollut tuon toisen kanssa)...

siis halusimme että meillä on toisen ihmisen kanssa oikeesti hauskaa.
Erosimme sovinnolla, ja lapsia hoidamme silti yhdessä, ilman katkeruutta ja kateutta. Mies tulee aikanaan , en ole menettänyt toivoa. Mieheni jatkoi tuon toisen naisen kanssa, ja myönnän että hän sopii paremmin hänelle kuin minä. Ovat näköjään onnellisia, ja lapsetkin sanoo että isällä on kiva tyttöystävä, ottaa heidät huomioon ja on ystävällinen.

Hyvä Anjuska kirjoitti:

Totta turiset, hyvä kirjoitus. Juuri noin oli minullakin, kun olin miehen kanssa kahdestaan ja lapset yökylässä(mieheni petti, oli pidempi suhde jonka toinen nainen lopetti), niin se yhteinen aika oli todella ahdistavaa, ei ollenkaan mielekästä. Myönsimme molemmat, että haluamme muuta, rakkautta, yhteistä ilonpitoa, piiiiiitkiä rakasteluaj, jota en tietenkään petettynä ja loukattuna voinut enää harrastaa mieheni kanssa muuta kuin väkisin, ja ei muuten tuntunut hyvälle vaikka kuinka yritin(itkin salaa vessassa aina sen jälkeen, ajattelin koko ajan miten mieheni oli ollut tuon toisen kanssa)...

siis halusimme että meillä on toisen ihmisen kanssa oikeesti hauskaa.
Erosimme sovinnolla, ja lapsia hoidamme silti yhdessä, ilman katkeruutta ja kateutta. Mies tulee aikanaan , en ole menettänyt toivoa. Mieheni jatkoi tuon toisen naisen kanssa, ja myönnän että hän sopii paremmin hänelle kuin minä. Ovat näköjään onnellisia, ja lapsetkin sanoo että isällä on kiva tyttöystävä, ottaa heidät huomioon ja on ystävällinen.

Lue lisää

Niin, joillakin akkoilla on se muna koko ajan mielessä, minkäs teet.
Vaatii kypsyyttä, aikuisuutta ja oman itsensä laittamista edes joskus vähän sivuun, mikä on nykyajan naisissa todella harvinaista.
Ne pitkät keskustelut on kyllä käyty JOKA ukon kanssa suhteen alussa ja jos vähän niitä ruusunpunaisia lasejanne laskisitte, huomaisitte, että periaatteessa nekin keskustelut on ollut sitä, että te läpätätte, läpätätte ja läpätätte, mies kuuntelee ja nyökkäilee ja koura hamuilee siinä samalla koko ajan tissejä siirtyen sitten sinne miehelle tärkeään paikkaan ja ah! te olette niiiiiin rakastuneita... ;D
Mutta omapa on elämänne, ryssikää miten haluatte, pääasia, että luulette olevanne jotain ainutlaatuista, sehän on vain teille tärkeää. ;)

akkojen höpötystä! kirjoitti:

Niin, joillakin akkoilla on se muna koko ajan mielessä, minkäs teet.
Vaatii kypsyyttä, aikuisuutta ja oman itsensä laittamista edes joskus vähän sivuun, mikä on nykyajan naisissa todella harvinaista.
Ne pitkät keskustelut on kyllä käyty JOKA ukon kanssa suhteen alussa ja jos vähän niitä ruusunpunaisia lasejanne laskisitte, huomaisitte, että periaatteessa nekin keskustelut on ollut sitä, että te läpätätte, läpätätte ja läpätätte, mies kuuntelee ja nyökkäilee ja koura hamuilee siinä samalla koko ajan tissejä siirtyen sitten sinne miehelle tärkeään paikkaan ja ah! te olette niiiiiin rakastuneita... ;D
Mutta omapa on elämänne, ryssikää miten haluatte, pääasia, että luulette olevanne jotain ainutlaatuista, sehän on vain teille tärkeää. ;)

Lue lisää

Siis mitä häh? Kun tuolla ed kirjoittajan miehellä oli toinen nainen, niin mielestäsi "akoilla on se muna kokoajan mielessä". Siis miten päin se nyt menikään?

Joidenkin miesten kanssa voi oikeasti keskustella = Nainen puhuu ja kuuntelee, mies puhuu ja kuuntelee. Ihan vuositolkulla. Sekä liitossa että ystävinä. Vaikka joidenkin miesten kanssa voi keskustella, niin kaikkien ei voi. Sellaisista miehistä pitää päästä eroon.

taija* kirjoitti:

Siis mitä häh? Kun tuolla ed kirjoittajan miehellä oli toinen nainen, niin mielestäsi "akoilla on se muna kokoajan mielessä". Siis miten päin se nyt menikään?

Joidenkin miesten kanssa voi oikeasti keskustella = Nainen puhuu ja kuuntelee, mies puhuu ja kuuntelee. Ihan vuositolkulla. Sekä liitossa että ystävinä. Vaikka joidenkin miesten kanssa voi keskustella, niin kaikkien ei voi. Sellaisista miehistä pitää päästä eroon.

Lue lisää

Akoilla ON se muna mielessä, se vaan verhotaan ensin näihin "keskusteluihin", että alapää kastuisi.
En ole koskaan kuullut suhteista, missä nainen olisi onnellinen, jos ei mies halua häntä panna. Sehän on vain ystävyyttä silloin, ei mikään suhde.
Sitä panon puutetta ruikutetaan näilläkin palstoilla koko ajan.
Ja sekin on täyttä skeidaa, että ne keskustelut muka jatkuisi "ihan vuositolkulla.."
Höpöhöpö!
Se on juuri naisen sinisilmäisyyttä, haluaa luulla, että mieskin on keskusteluissa mukana, vaikka mies vain ynähtelee: kyllä kultaseni...ja pillua on taas tiedossa. ;D
Naiset ei älyä, että mies tarttee seksiä ja miehet ei älyä, että naiset kaipaa keskustelua...joten viisas on se, joka osaa nämä yhdistää, vaikka sitten vain esittäen kiinnostunutta...
Tuohon loppukommenttiis voisin lisätä: JA sellaisesta naisesta joutaakin päästä eroon, jolta ei saa pesää.

Siinä mielessä samaa mieltä, että jos ei ole alkoholismia, väkivaltaa eikä jatkuvaa huutamista elonne, kannattaisi todellakin ottaa vastuu päätöksistä ja antaa lasten kasvaa kodissa, missä kumpikin vanhempi antaa huomiotaan lapsille.
Itse olen nuorena eronnut, liian lapsia oltiin vielä kaksikymppisinä, mies vain sai tarpeekseen ja lähti, minä jäin lapsen kanssa, eikä siinä mitään, yhtä huutamista ja riitelemistä oli liittomme, joten rauha tuli ainakin sen suhteen, mutta lapsi menetti isänsä, ei pitänyt mitään yhteyttä lähdettyään enään.
Jokainen voi kuvitella, miten se tuli aikuisena varsinkin lasta vaivaamaan..

Nuoren naisen elämä nyt oli sitten sitä, että miehiä riitti, rakkautta etsin jokaisesta, miehet helppoa panoa.
Onneksi oli isovanhemmat, jotka liikaakin puuttuivat elämääni ja pitivät lastani kuin omaansa luonaan. Papasta tuli se isän korvike, nuoria kun olivat vielä hekin, vähän yli 40 vuotiaita.

Seuraava liittoni olikin sitten täytettyäni 30v ja pari lasta siihen ja elo oli ihanaa sen 10 vuotta. Sitten alkoivat miehen ylityöt, kouluttautumiset ja illanvietot poissa kotoa. Rakkaus laimeni ja miehellä oli suhde, mutta annoin anteeksi, kun palasi kotiin.
Jotain olin oppinut, uutta olisin voinut lähteä itsekkin taas hakemaan ja sitä "onnea", taas..Onneksi elämä oli jo nurjan puolensa näyttänyt aikaisemminkin ja sen tiesin, että aikansa kutakin.

Vikaa oli ollut itsessänikin, kun huonosti olin liittojani hoitanut, joten päätin yrittää erillä lailla ja hoitaa suhdettamme tällä kertaa.
Toiselle voi olla mäkättämättä, huutamatta ja kertomatta kaikkea, mikä mielessä pyörii, kun se naisen mieli on kuin karuselli, ajatukset voivat olla huomenna ihan muuta kuin tänään ja tarkoitamme asian monesti ihan päinvastoin kuin sanomme, mieshän ei sitä tiedä ja on aiheesta hämillään ja loukkaantuu. Se, että hallitsee mielenoikkunsa, kertoo naiselle, että on kasvanut henkisesti ja aikuistunut, siihen pitäisi pyrkiä!

Ne lapset ovat kuitenkin se, joihin ne jäljet jää, aikuiset hakee toistensa sylistä sitä uutta rakkautta ja hetkeksi sen saavatkin, lasten maailma ei vain pyöri niin. Se turvallinen maailma on pirstaleina ja luottamus siihen, että vanhemmat vielä välittävät, on kadoksissa. Isona etsivät sitten itse liian ahneesti rakkautta osaamatta sitä itse antaa ja kuka jaksaa sellaisessa liitossa? Että saa, pitää osaa myös antaa.

Vastuuta tosiaan.. kirjoitti:

Siinä mielessä samaa mieltä, että jos ei ole alkoholismia, väkivaltaa eikä jatkuvaa huutamista elonne, kannattaisi todellakin ottaa vastuu päätöksistä ja antaa lasten kasvaa kodissa, missä kumpikin vanhempi antaa huomiotaan lapsille.
Itse olen nuorena eronnut, liian lapsia oltiin vielä kaksikymppisinä, mies vain sai tarpeekseen ja lähti, minä jäin lapsen kanssa, eikä siinä mitään, yhtä huutamista ja riitelemistä oli liittomme, joten rauha tuli ainakin sen suhteen, mutta lapsi menetti isänsä, ei pitänyt mitään yhteyttä lähdettyään enään.
Jokainen voi kuvitella, miten se tuli aikuisena varsinkin lasta vaivaamaan..

Nuoren naisen elämä nyt oli sitten sitä, että miehiä riitti, rakkautta etsin jokaisesta, miehet helppoa panoa.
Onneksi oli isovanhemmat, jotka liikaakin puuttuivat elämääni ja pitivät lastani kuin omaansa luonaan. Papasta tuli se isän korvike, nuoria kun olivat vielä hekin, vähän yli 40 vuotiaita.

Seuraava liittoni olikin sitten täytettyäni 30v ja pari lasta siihen ja elo oli ihanaa sen 10 vuotta. Sitten alkoivat miehen ylityöt, kouluttautumiset ja illanvietot poissa kotoa. Rakkaus laimeni ja miehellä oli suhde, mutta annoin anteeksi, kun palasi kotiin.
Jotain olin oppinut, uutta olisin voinut lähteä itsekkin taas hakemaan ja sitä "onnea", taas..Onneksi elämä oli jo nurjan puolensa näyttänyt aikaisemminkin ja sen tiesin, että aikansa kutakin.

Vikaa oli ollut itsessänikin, kun huonosti olin liittojani hoitanut, joten päätin yrittää erillä lailla ja hoitaa suhdettamme tällä kertaa.
Toiselle voi olla mäkättämättä, huutamatta ja kertomatta kaikkea, mikä mielessä pyörii, kun se naisen mieli on kuin karuselli, ajatukset voivat olla huomenna ihan muuta kuin tänään ja tarkoitamme asian monesti ihan päinvastoin kuin sanomme, mieshän ei sitä tiedä ja on aiheesta hämillään ja loukkaantuu. Se, että hallitsee mielenoikkunsa, kertoo naiselle, että on kasvanut henkisesti ja aikuistunut, siihen pitäisi pyrkiä!

Ne lapset ovat kuitenkin se, joihin ne jäljet jää, aikuiset hakee toistensa sylistä sitä uutta rakkautta ja hetkeksi sen saavatkin, lasten maailma ei vain pyöri niin. Se turvallinen maailma on pirstaleina ja luottamus siihen, että vanhemmat vielä välittävät, on kadoksissa. Isona etsivät sitten itse liian ahneesti rakkautta osaamatta sitä itse antaa ja kuka jaksaa sellaisessa liitossa? Että saa, pitää osaa myös antaa.

Lue lisää

Miksi aina ajatellaan, että isät huolehtivat lapsistaan silloin, kun asuvat perheensä kanssa yhdessä? Isä on useastikin menetetty jo kauan ennen eroa. Toisinaan, kuten minun tapauksessa, isä lähinnä v**uili lapsilleen ja minulle. Tämä tapahtui vaikka itse kaikin tavoin olin kohtelias ja huomioonottava. Exän mielenoikkujen mukaan mentiin. Jos vanhempien välit ovat huonot, se vaikuttaa ehdottomasti myös lapsiin huonosti.

Rakkautta, huolenpitoa ja huomiota lapset voivat saada muiltakin ihmisiltä kuin vanhemmiltaan. Siksi olisi lapsenkin kannalta todella tärkeää, että vanhemmilla olisi ystäviä joka lähtöön, sukulaisiin pidettäisiin yhteyttä. Suomalaiskansallinen tiukka perheen rajaaminen ydinperheeseen, neljän seinän sisälle pitäisi kieltää lailla :D. Lapsen todellinen turva, on vanhempien kattava turvaverkosto.

mysteryC kirjoitti:

Miksi aina ajatellaan, että isät huolehtivat lapsistaan silloin, kun asuvat perheensä kanssa yhdessä? Isä on useastikin menetetty jo kauan ennen eroa. Toisinaan, kuten minun tapauksessa, isä lähinnä v**uili lapsilleen ja minulle. Tämä tapahtui vaikka itse kaikin tavoin olin kohtelias ja huomioonottava. Exän mielenoikkujen mukaan mentiin. Jos vanhempien välit ovat huonot, se vaikuttaa ehdottomasti myös lapsiin huonosti.

Rakkautta, huolenpitoa ja huomiota lapset voivat saada muiltakin ihmisiltä kuin vanhemmiltaan. Siksi olisi lapsenkin kannalta todella tärkeää, että vanhemmilla olisi ystäviä joka lähtöön, sukulaisiin pidettäisiin yhteyttä. Suomalaiskansallinen tiukka perheen rajaaminen ydinperheeseen, neljän seinän sisälle pitäisi kieltää lailla :D. Lapsen todellinen turva, on vanhempien kattava turvaverkosto.

Lue lisää

Siis tukiverkosto, eikä turva-...
ja on -sanan eteen ei tule pilkkua :D :D

Eroamalla tila parani siinäkin suhteessa, että ei tarvinnut sietää ukon jatkuvia lähentelyjä. Poikalapsille ei ole hyvä nähdä kun isä kourii äitiä, ei halaillut vaan suoraan kouri ja äiti vältteli isän ohitse menemistä kovin läheltä. Halailu on eri asia, hellyyden osoitus ja helliä turvallisia haleja on nyt lapset nähneet miesystäväni antavan joskus. Huomaavat mikä ero on kourimisella ja lempeydellä. Ero oli kaikinpuolin oikea ratkaisu. Lapset rauhallisempia kun asuvat kanssani. Isällä käynnin jälkeen heti hermostuneempia ja menee päivä ennenkuin palaavat samaan rytmiin kuin yleensä täällä kotona.

"Lasten takia" on maailman huonoin tekosyy jatkaa surkeaa ja kulahtanutta suhdetta. Vaikka huonosta suhteesta kärsii ainakin toinen vanhempi, niin väkisin myös lapset.

mysteryC kirjoitti:

"Lasten takia" on maailman huonoin tekosyy jatkaa surkeaa ja kulahtanutta suhdetta. Vaikka huonosta suhteesta kärsii ainakin toinen vanhempi, niin väkisin myös lapset.

Miksi teit sitten ne lapset?

äly, äly äly hei?? kirjoitti:

Miksi teit sitten ne lapset?

Äly hei, joo. Ihmiset muuttuvat ja suhde sen mukana.

Ex-miehestäni esimerkiksi kehkeytyi 15 vuoden aikana aivan toinen mies kuin mihin olin tutustunut aikoinaan. Ei siinä mikään auttanut kuin myöntää, että pikemminkin pelkäsin exää, ahdistuin hänen läsnäolostaan kuin olisin rakastanut häntä. Itseasiassa jos olisin nähnyt exän 1. kertaa 15-vuoden päästä tutustumisestamme, en olisi varmasti mennyt hänen kanssaan edes 1. treffeille, pidemmästä suhteesta/avioliitosta/lapsista puhumattakaan.

joo...toisesta tehdään se paska, vaikka väkisin..
"iskä teki äidin onnettomaksi!!!!!" "paska iskä!!"
Sillä ei ole mitään merkitystä, että äiti lakkas harrastamasta seksiä iskän kans, joo.....Jos on onneton, voi ITSE tehdä asialle jotain, eikä se se ero ole se ratkaisu siihen.
Onneton on onneton yksinäänkin..

Lapset suhtautuvat oikein hyvin eroonne sitten kun vain todella päätät erota ja laitat oikeasti toimeksi. Etenkin sen jälkeen, kun pahaolo on paistanut sinusta jo pitkään. Sitä ei voi ainakaan lapset olla huomaamatta, vaikka muut eivät sitä sinusta huomaisi. Lapset voivat jopa luulla, että he ovat tuon pahan olosi syy :(.

Myös miehesi voi olla sitä tyyppiä, ettei ala tekemään kiusaa sinulle eikä riitelemään lastenhuollosta.