Virkailijan loinen!!!

Kaalepin elämää

Loispummivirkamiehillä on rasvainen letti joka on kammattu kaljun päälle, kun ne ei raski maksaa siististä leikkauksesta ja shampoosta, loispummivirkamiehen lihava haiseva vaimo leikkaa pummin tukan 2 kertaa vuodessa ja kaivaa samalla räkäpaakkuja nenästä tukkaan ja sylkäiseen visvaiseen kampaan ja yrittää kammata rähmäistä pehkoa. Ne mielenterveyksissään itte nyrhii päänsä sammalkattosen turvekammin oloiseksi kalamättääksi. Parturoinnin jälkeen virkamies esittää ”höntsön töntsön” -tanssin, siinä loispummivirkamies hypähtelee jalalta toiselle ja hytkyy paikallaan, tämän tanssin loispummivirkamies esittää myös silloin kun on saanut kansalaiselle aiheettoman sakon tai karenssin tai onnistunut vittuluissa muuten vaan.

Loispummivirkamiehet miehet kaljuuntuu nuorena, syynä on vain pullan ja juuston mussutus jota ne tekee virastossakin. Syrjäytymisressistä johtuu kuulemma se ilkeä ihottuma nivusissa ja avohaavat pakaroissa. Loispummivirkamiehen teryleeni housut haisevat paskalle ja virtsalle ne mankeloidaan Hämeenlinnassa Valtion pierupukutehtaassa DDR:ltä saaduilla pierumankeleilla. Tehdas työllistää 5400 henkilöä. Loispummivirkamiehen henki haisee aivan älyttömän pahalle, kun niitten hampaitten välissä mätänee ientulehdus ja kuponkikepapin ruupeita eli kitsuja sekä eilinen Sorbus jota ne kittaa pullokaupalla töiden jälkeen. He eivät kehotuksista huolimatta ymmärrä käyttää hammaslankaa, vaan mielummin kellokaljalla kurlaa suunsa lähiräkälässä kun on ensin ottanut pohjat sorbuksella. Sielä ne herjaa talousuutisten kovia poikia ja työttömiä, mutta perimmältään niitä vain vituttaa, kun niiltä iteltään se rahantekotaito puuttuu eivätkä osaa työssään kuin vittuilla kansalaisille.

Kaverilta kyllä lypsetään kaljalantit niin, että tuulitakin tasku oikein ritisee ja pollottaa. Ne kaljottelee päivät pitkät ja vinkuu sitten pahaa oloaan terveyskeskuksessa. Muuten, loispummivirkamiehiltä ja muulta paskasakilta pitäs ottaa autot ja ajokortit pois syystä että:

- ajavat kalliita bemareita jotka on veronmaksajilla maksatettu veroissa, jotka kuormittaa luontoa ja on vaaraksi muulle liikenteelle.

- rahoittavat autoilun veronmaksajien rahoilla; yhteiskunnalle tulis säästöä kun pensa – ja kaasariremonttirahoja ei enää heruis.

- aktivoituisivat kulkemaan jalan tai polkupyörällä heille osotetulle kurssille
laihtuisivat ja terveys paranis joukkoliikenne kohenis, kun loispummivirkamiehet joukolla ajais bussilla eikä taksilla.

Lakiin tarttis saada pykälä, jonka nojalla jokainen loispummivirkamies tai muu taiteilija käytettäs kerran vuoteen kuukauden fyysisellä työleirillä. Siellä paniikkihäiriöt paranis ja uni syvenis ja ei aina olisi mielessä sairauslomat ja sorbus

0

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        87
        4088
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        24
        2911
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2310
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        34
        1321
      5. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        10
        909
      6. 131
        885
      7. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        874
      8. Masan touhut etenee

        Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
        Äänekoski
        12
        822
      9. You've been running and

        so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
        Ikävä
        11
        760
      10. Naisten ja miesten tasoeroista

        Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
        Ikävä
        124
        756
      Aihe