Lapsettomissa ärsyttää eniten?

Vuodatuksestasi tuli mieleen ennemminkin itsekkyys, kun sinua ei huomata toivomallasi tavalla. Itse olen perheen äiti, eikä ole moiset asiat käyneet edes mielessä kohtaa 4. lukuunottamatta. Sekin vain parin ihmisen osalta lähipiirissä. M

iksi kulutat turhaa energiaa miettimällä moisia asioita. Jos ne lapsettomat aiheuttmaat sinulle huonoja viboja, niin jätä heidät omaan rauhaansa.

Ei mikään. Lapsettomissa ihmisissä ylipäätään ei ärsytä mikään, ei myöskään perheettömissä ystävissäni. Heistä monet ovat olleet ystäviäni jo alakouluajoista lähtien ja ystävyys on kestänyt vaihtuvat ja erilaiset elämäntilanteet tähänkin asti. Jos ystävyyden lähtökohta olisi se, ettei minua kiinnosta sinun kuulumisesi eikä sinua minun elämäni, jolleivät ne ole tismalleen samassa jamassa, niin aika ankeissa kantimissahan ystävyys silloin olisi. Eipä silloin oikeasta ystävyydestä kysymys olisikaan.

Omasta tahdostaan lapsettomissa ystävissä ärsyttävät vain ne, jotka korostavat asiaa - eivät voi ymmärtää, miksi joku haluaa lapsia. Minä hyväksyn sen, etteivät kaikki halua lapsia. Mutta edellytän, että ne, jotka eivät halua lapsia hyväksyvät sen, että minä halusin.

Ja kaiken kaikkiaan tämän keskustelun kanssa pitää olla todella varovainen. Niissä lähipiirin perheissä, jossa ei ole lapsia, on joukossa myös paljon niitä, jotka eivät saa lapsia vaikka haluaisivat. Ne eivät halua sitä korostaa tai siitä puhua, monestikaan, mutta se naamioituu siihen zumba-innostukseen tai koiraharrastukseen tai johonkin muuhun tällaiseen.

kyllä meissä kaikissa on joitain muita ärsyttäviä piirteitä, niin meissä äideissä kuin lapsettomissa sinkuissa :-). Mutta jos nyt pitää sanoa, niin ehkä se ärsyttää, kun lapsettomat eivät usein tunne ymmärtävän lapsiperheen elämää yövalvomisineen ja kuinka rankkaa se on...hoidan kahta alle 3-vuotiasta lasta (7kk ja 2-vuotiaat) kotona ja jotkut tuntuvat pitävän minua "lusmuna kotiäitinä", vaikka mieskin todennut, että pääsee helpommalla töissä kuin minä kotona 24h/vrk. Kahden vuoden univelalla ei jaksa valvoa klo 23 pitempään, käydä joka päivä Zumpassa ja pitää huolta itsestään koko ajan kun hyvä että ehtii käydä suihkussa...tuntuu, että joillakin elämä pyörii vain baarireissujen ympärille ja osa kavereista kaikkosikin kun tulin raskaaksi ja baarireissut jäi. Onneksi pari hyvää lapsetonta ystävää on säilynyt ja ymmärtää tilannettani.

Erään ystäväni puolisolla on tapana tentata, kuinka kauan vielä aion olla lapsen kanssa kotona. Voihan tietysti olla kyse ihan harmittomaksi tarkoitetusta jutustelusta, mutta sävy vain on hiukan ikävä, tyyliin "Voittehan pyöräyttää useampia lapsia, niin ei tarvi mennä töihin takaisin ollenkaan." Muksu on kuitenkin vasta vuoden, eli minun mielestäni ainakin vielä tosi pieni. Vaikka olisin kotona sen kolme vuotta, se on loppupeleissä lyhyt aika olla pois työelämästä, mutta lapsen ja perhe-elämän kannalta positiivisella tavalla merkittävä asia.

Ehkä lapsettoman (ja varsinkin miehen?) on vaikea hahmottaa, kuinka pieni ja tarvitseva lapsi on, vielä silloin 3-vuotiaanakin. Sitten ajatellaan, että kotona viipyvä äiti on vain laiska ja pakoilee työntekoa. Enkä nyt tarkoita, että kaikki perheettömät ajattelisivat näin, mutta jotkut kuitenkin ja sanovat sen myös ääneen.

Minua ärsyttää myös se, että lapsettomat peruvat huomattavasti helpommin ja viime hetkellä tapaamisia. En ymmärrä miksi, mutta näin minun tuttavapiirissäni tapahtuu.

Myöhäiset vierailuajatkin ovat totta. Usein ei haluta tavata esimerkiksi klo 17, vaan tapaamisen pitäisi olla klo 19 tai myöhemminkin. Meillä vain aletaan valmistautua nukkumaan jo klo 19 ja varsinkin jos pitäisi itse olla lähtemässä jonnekin, niin ei millään enää ehdi ainakaan normaalina arkipäivänä.

Neuvojen antaminen on lähinnä huvittavaa, vaikka sitä tapahtuu koko ajan. Eräs lapseton ystäväni kuvaili minulle, miltä synnytys tuntuu, kun oli kuullut joltain lapsen jo saaneelta kaverilta. Valitettavasti minun synnytykseni ei mennyt yhtään kuten olisi pitänyt, mutta eihän se ole mahdollista, kun "Sari" kertoi sen tuntuvan tällaiselle.

Eniten silti ärsyttää se, että lapsettomat kaverit usein päättävät minulta kysymättä, että minä en kuitenkaan pääse mukaan. Voi olla, että aina en pääsekään, mutta varmasti välillä pääsisinkin, jos minulle vain kerrottaisiin etukäteen, minne ollaan menossa ja mitä tekemään. Viime keväänä (vuosi sitten) puhuin eräälle lapsettomalle kaverilleni, että haluaisin lähteä taas pitkästä aikaa kunnon vaellukselle jonnekin kaveriporukan kanssa ja voitaisiin sellainen järjestää. Kaveri innostui siitä myös ja sovimme, että jotain syksyksi järjestetään. Puhuimmekin asiasta moneen otteeseen kesän myötä ja ajankohtaakin noin suunnilleen jo sovittiin, ruska-aika Lapissa. Olin myös sopinut miehen kanssa ajankohdasta, että kaikki oli selvää. Kun sitten lähempänä yritin suunnitella kavereiden kanssa, niin ketään ei tuntunut kiinnostavan koko homma ollenkaan, joten ajattelin, etteivät he sitten enää haluakaan lähteä. Myöhemmin selvisi, että olivat menneet keskenään "kun minä en kuitenkaan pääse". Eli minun ideoima ja toivoma juttu toteutui ilman minua, koska minä en heidän mielestään pääsekään. Onhan se toki aina mahdollista, että minä tulen juuri silloin keuhkokuumeeseen, mutta ihan yhtä mahdollista on, että joku niistä lapsettomista tulisi ja minä olen kovalla työllä järjestänyt sentään asian.

"7. Ajattelevat jotta miksi päästää lapsi parisuhteen edelle, jotta miehesi lähtee kohta muiden sinkkujen matkaan!!! Rehellisesti sanottuna IHAN SAMA, siinäs nyt menee sitten, lapset ovat minulle tärkeintä.."

No mulle nyt ei ainakaan olisi ihan sama jos mies lähtisi toisen matkaan.
Lapsemme on minullekin TODELLA tärkeä, mutta en minä miestäni kiitä lapsestamme siten, että hän jääkin niin taka-alalle, että mulle on ihan sama jos lähtisi toisen matkaan.
eikä se lähde, jos sitä pitää yhtä rakkaana ja tärkeänä kumppanina kuin ennen lastakin. Eikä se että lapsi tulee aina ensin tarkoita, että mies olisi vähemmän tärkeä. Ei ainakaan minulle. Hänen ansiotahan on että mulla ylipäänsä on lapsi! Enkä minä häntä halunnut mulle vain lasta tekemään..

No joo, ap:llä ei sitten ole lähtökohtaisestikaan kovin kivoja noi kaverit. Itselläni sen sijaan on monia lapsettomia kavereita, osa ei ole vielä perhevaiheessa ja osa ei aio koskaan ollakaan, mutta kokemusteni mukaan heillä ei ole edellämainutta käytöstä vaan päinvastoin ovat hyvin joustavia ja avuliaita ja aina valmiina ottamaan lasta hoitoon, jos ei ole jo muuta sovittuna. Tietysti välillä ei kotiäidin väsymys ihan täydellisesti tule ymmärretyksi, mutta silti yrittävät olla parhaansa mukaan apuna vaikeinakin aikoina (varsinkin silloin).

Erilaisia on kaikki.. kai se on vähän muutenkin elämänarvoista kiinni.

Typerät ajattelemattomat kommentit raskaudesta ja parisuhteesta lapsen tulon jälkeen. Esimerkkinä eräs lapseton ystäväni sanoi näin " Teillä tulee sit oleen vaikeeta parisuhteessa ku lapsi tulee"...niin mistä hän sen tietää millaista meillä on ja tulee olemaan? Miksi lapsettomat kuvittelevat, että lapsi automaattisesti jotenkin huonontaa kaikkien suhteen ja pilaa elämän? Ei oo käyny mielessä, että joillekkin käy ihan päinvastoin. Parisuhde vaan paranee entisestään ja elämä muuttuu vaan paremmaksi.

En voi yleistää mitään omaan ystäväpiiriini.

Omavalintaisesti lapsettomat ystäväni ovat kulkeneet rinnallani ystävinä tämänkin elämänvaiheeni, niinkuin minäkin olen myötäelänyt heidän vaiheitaan perheprojektini aikana. Siksi kutsunkin heitä ystävikseni :)

Mielestäni on ihan ymmärrettävää että kun eletään kovin erilaista elämänvaihetta, voidaan etääntyä hetkellisesti ja olla joskus ymmärtämättömiäkin toisen tilanteelle. Ystävyydessä on kuitenkin hyväksyttävä toisen erilaisuus. Se että joku kommentoi tökerösti tilannettani (oli kyse lapsesta tai mistä hyvänsä) ei ole anteeksiantamaton rikos, syyllistyn itsekin varmasti samaan.

Ja joillakin se mielikuvitus ja eläytymiskyky vaan on venyvämpi - ei kaikkea tarvitse kokea omakohtaisesti ymmärtääkseen...ja sitten on niitä joiden todella pitää kokea asiat ymmärtääkseen...ja sittenkin päällimmäiseksi jää käsitys, että näin se menee kaikilla muillakin.

Sinulla ei varmaan juurikaan ole todellisia ystäviä? Sen verran perusnegatiiviselta ihmiseltä vaikutat.

Minulla on sekä ystäviä joilla ei ole lapsia sekö ystäviä joilla on. Mikään noista asioista ei päde minuun ja minun ystäviini. Ystäväni jaksavat kuunnella asioita kuinka meillä on paskottu, syöty ja nukuttu jne. ja minä jaksan kuunnella zumbasta. Ystävyys on antamista ja saamista. Tietty tasapaino pitää olla molempiin suuntiin. Et sinä voi olettaa että keskutelut kulkevat koko ajan sinun napasi ympärillä!

Lisäksi lapsettomien neuvoissakin on monesti järkeä. He eivät ole sokeutuneet tilanteelle eli näkevät asiat avoimin silmin. -Ja ymmärtävät kyllä jos selitän miksi toimin niin mikä ei ole ehkä pidemmällä tähtäimellä viisasta.

Todelliset ystävät ovat helmiä eri elämäntilanteissa. Itse kun olin tilanteessa, että oli 3 v lapsi 1 v kaksoset, olin ihan puhki ja itkin siivousurakan alla. Haluan talon olevan järjestyksessä. Ei mennyt kauaa kun meille tuli tavaksi "perjantai siivous tyttöjen tapaan" eli kolme ystävääni tulivat perjantaisin meille. Auttoivat siivoilussa ja pidettiin hauskaa meillä. Eli juoruilua, saunaa, syötävää. Nyt yksi lapseton ystäväni on rankoissa syöpähoidoissa ja väsynyt sen takia. Perjantai "siivoukset" ovat siirretty hänen kotiinsa. Tuo "siivous" ei ole vaan siivousta vaan ystävän tukemista, hänen lähellä olemista ja piristämistä kun hänen tilanteensa on johtanut siihen, ettei liikkua kauheasti pysty. Ja kyllä minä jaksan kuunnella hänen syöpäasioitaan ja ei munua todellakaan haittaa vaikka aina ei vaihdeta sanaakaan lapsistani.

Katso hieman peiliin ja rupea ajattelemaan asioista positiivisemmin. Sitten ehkä näet mitä ystävyys on.

Kyllä vähän katkeralle tuo aloittajan tilitys kuulosti osittain, vaikka siinä ihan asiaakin oli..

Meille on vasta esikoinen tulossa syksyllä, mutta kyllä jo nyt on tullut varsinkin lapsettomilta neuvoja ja kauhisteluja siitä, miten pärjätään sitten lapsen kanssa. Mistä helkkarista he voivat tietää, millaista meidän elämä tulee olemaan?!? Ja jo raskausajasta on tullut kommenttia ihmisiltä, jotka ei tosiaankaan tiedä, millaista on olla raskaana... Ei kaikilla raskaus suju samaan tapaan. Myös miestä ollaan peloteltu, ettei hän enää pääse mihinkään. No, kyllä pääsee jos on minusta kiinni, mutta tottakai lapsi sitoo enemmän kotiin.

Myös lapsettomuuden korostaminen ärsyttää minua. Eiköhän se ole jokaisen oma asia, haluaako lapsia vai ei. Ja minusta koko lapsen hankinta-asia on parin yhteinen juttu. En minäkään kysele, miksi joillain ei ole lapsia. Eräs lapseton tuttava uteli kovasti, että meinaatteko hankkia lapsia, milloin hankitte jne. Mulla takana keskenmeno, joten teki mieli sanoa, että ole hiljaa äläkä kysele, ei kuulu sulle. Ei yksikään "lapsellinen" ystävä ole meidän lapsen hankinnoista udellut kertaakaan.

Mutta on minulla myös hyviä ystäviä, joilla ei ole lapsia ja joita silti kiinnostaa kuulla raskaudestani. Ihan yhtä lailla kuin minä kuuntelen ihan mielelläni niistä zumba-tunneista ja uusista miehistä, vaikkei ne minun elämään enää kuulukaan. :) Kyse on minusta siitä, että itse ihminen ja hänen tekemisensä kiinnostavat.

"7. Ajattelevat jotta miksi päästää lapsi parisuhteen edelle, jotta miehesi lähtee kohta muiden sinkkujen matkaan!!! Rehellisesti sanottuna IHAN SAMA, siinäs nyt menee sitten, lapset ovat minulle tärkeintä ja muu on myöskin tärkeää mutta toissijaista. Selviän kyllä siitä jos mieheni minut jättäisi koska se ei ole elämässäni kauheinta mitä minulle saattaisi tapahtua. Kauheinta olisi jos lapsille sattuisi jotain. Toki rakastan miestäni ja haluan hänet pitää mutta jos mieheni lähtee toisen matkaan niin siitä selvitään! Toivottavasti sinäkin selviät jos miehesi lähtee toisen matkaan ;)"

Surullista, jos tosiaan ajattelee noin...Minulle tottakai tulevat lapset ovat tärkeitä, mutta niin on myös mieheni. Osittain hänen ansiostaan meille lapsi tulee, ei niitä lapsia normaalissa parisuhteessa yksin yleensä hankita...Kyllä minun maailma menisi sekaisin, jos mies lähtisi. Selviäisin varmasti, mutta kyllä vaikeaa tulisi olemaan. Oma käytös merkkaa aika paljon parisuhteessa. Miehetkin tarvitsevat huomiota. Jos kaikki muu menee miehen edelle, en yhtään ihmettele, jos mies lähtee kävelemään. Oli sitten lapsia tai ei.

Minua ärsyttää lapsettomissa:

Ei mikään. He elävät samaa elämää mitä ovat eläneen alusta asti. Siihen kuuluu työnteko, vapaat illat ja myöhäiset vierailut, vapaat viikonloput jne.

Minua ärsyttää lapsellisissa:

1. He odottavat että lapsettomat ymmärtävät lapsellisien arkea (miten muka, kun eivät ole sitä itse elänyt?)

2. He valittavat lapsettomien elämäntavoista vaikka muutama vuosi takaperin olivat itse samanlaisia ja tästa syystä heillä on valmiudet ymmärtämään lapsettomien arkea ja ymmärtämättömyyttä.

3. Heitä eivät kiinnosta lapsettomien shoppailu ja miesseikkaulut (miksei muka? Ihan kuin elämä loppuisi lapsen saamiseen? Itse olen äiti ja mua todellakin kiinnostaa shoppailu, muoti ja haluan kuulla sinkkukavereiden kuvioista. Todella piristävää. Samalla ymmärrän että sinkkukaverini eivät välitä lasteni nukkumisista ja kakkavaipoista EIKÄ minulla ole mitään halua/kiinnostusta päivitellä niitä asioita kenellekään.

4. He haluavat että kylään tullaan aamupäivällä (ihmiset tekee myös töitä. Meille saa tulla myöhään, paljon parempi rauha kun lapset jo nukkuu niin voi jutella kunnolla)

"7. Ajattelevat jotta miksi päästää lapsi parisuhteen edelle, jotta miehesi lähtee kohta muiden sinkkujen matkaan!!! Rehellisesti sanottuna IHAN SAMA, siinäs nyt menee sitten, lapset ovat minulle tärkeintä ja muu on myöskin tärkeää mutta toissijaista. Selviän kyllä siitä jos mieheni minut jättäisi koska se ei ole elämässäni kauheinta mitä minulle saattaisi tapahtua. Kauheinta olisi jos lapsille sattuisi jotain. Toki rakastan miestäni ja haluan hänet pitää mutta jos mieheni lähtee toisen matkaan niin siitä selvitään! Toivottavasti sinäkin selviät jos miehesi lähtee toisen matkaan ;) "

-Tuosta itsekkäästä lauseesta huomaa, että perhe ei ole kovin ehjä tai toimiva. Kun lapsia korostetaan kokoajan ja niiden tärkeyttä ja et IHAN sama-asenteella vedetää, ni ei oo ihme et mies vaikka lähtis. Ansaitsee naisen, joka rakastaa häntä vielä lasten jälkeenki yhtäpaljo.
Kuka edes jaksaa tai pystyy tuhlaamaan aikaa sijaislukujen asetteluun, jos oikeasti rakastaa miestä? EIkö mieskin ole ihan samalla tavalla osa perhettä ja suhdetta, kun lapset tai nainen. Ihan hullua toi homma. TOttakai lapsia pitää suojella viimeiseen asti, mutta minun ystäväpiirissä on loistavia toimivia parisuhteita ja avioliittoja vaikka lapsia onkin, ja jokainen rakastaa toisia niin paljon, että se näkyy ja huokuu kauas. Sitä on ilo katsella, en voisi kuvitela että he alkais selittelee kuinka on ihan sama vaikka mies lähtis, lapset aina ensin. Se on todella itsekästä.
Millaisia lapsista kasvaa, kun huomaa että he on ainoat joita paapotaa ja tungetaa sitä huomiota kokoajan? Eikö heitä kuulu kasvattaa välittämään muista ihmisistä?

Aloittaja vaikuttaa hyvin itsekkäältä ihmiseltä, onneksi ei tollasen ystävä tarvitse olla, joka itseään ja lapsiaan ylistää, miestä ja lapsettomia halveksii. KErtoo aika paljon ton mielimaailmasta.

Mua ei ärsytä lapsettomat tai äidit sen enempää ku muutkaa. Kummassakin on eroja ja niitä tosi mukavia ihmisiä ja vähemmän mukavia. Persoona ja luonnekysymys.

Vielä tohon suhdehommaan, että parisuhde ja liitot on melkein se ykkösasia, jos ajatellaan niin, että ajatteleeko lasten hyvinvointoa etusijalla. Kun on hyvä liitto ja suhde ja rakkaus toimii ja sitä säestetään lapsiin ni lapset saa hyvää mallia siitä ja saa elää rakkaudentäyteisessä ympäristössä, missä vanhemmat yhdessä kohdistaa tätä rakkautta lapsiin. Minulle ainaki mies on osa minua, me ollaan yksi ja ainoa rakkaus jossa sydämet on yhdessä ja Me yhdessä rakastetaan toisia ja lapsia eniten maailmassa. En ikinä vois puhua miehestä sillee, että ihan sama. Sillä hän on mun elämän rakkaus, jonka olen löytänyt ja saanut hänen kanssa ihanan lapsenkin. Nuoria vielä ollaan, mutta lisääkin saa joskus tulla :) ja parisuhde kukoistaa ;)

Voi hellanlettas sentään. Antajaa jo ihmisten olla! Tuskin julkisilla paikoilla ootte toisillenne mielipiteitä jakelemassa omista rooleistaa tai elämäntilanteistaan tai kumpi on itsekkäämpi tai kuvittelee olevansa joku ruudinkeksijä.

Kaikki ollaan ihan samallaisia ihmisiä, oli kyseessä lapsi, nuori, aikuinen tai vanhus. Jokaisella oma elämä ja elämäntyyli ja mielipiteet.
Eiköhän toi ärsytys muista ihmisistä lähde ihan persoonakysymyksistä, eikä siitä onko äiti vai lapseton. Kaikista kategorioista löytyy hyviä, pinnallisia, ylimielisiä, herttaisia, mukavia, suvaitsevaisia ihmisiä :) Ja nämä positiiviset ihmiset saavatkin usein kiitosta ja omistavat hyvät ihmissuhteet. itsekkyys huokuu kauas, oli kyse oman lapsen tai äitiyden ylistämisestä tai esim. rahasta ylpeillä. Niitä on joka lähtöön.

Meitä ihmisiä on niin paljon tässä maailmassa, että harakatki nauraa tällaselle väittelylle, että kuka on onnellisempi, se joka omistaa lemmikin tai lapsen, tai vaikka sinkku. Ihmiset on erilaisia, ja onni lähtee itsestä ja siitä,että osaa nauttia elämän pienistä asioista. Todella tyhmää yleistää jotain ihmisryhmää, että onko ärsyttävä tms. kattokaa peiliin ja kysykää itseltänne, onko jotain parannettavaa esim. käytöstä tai asenteita muita kohtaan. Vai eikö sitä osata edes nähdä vaan haetaan syypäitä aina muista. niinku ite ois jotenki parempi ihmisenä ku joku muu.
Samassa veneessä ollaan lapsettomat ja lapselliset. Eiköhän ole tärkeintä, että pidetää läheisimmistä huolta ja ihmisuhteet kunnossa omalta osalta, sitten voi ollakki vähän ylpeä, ku pystyy jotain hyvää antamaan itsestään, jonka muutkin huomaa. Kummasti arvostusta alkaa säteilemään muualta ku on itse hyvä muille. Eikä edes maksa paljoa vaivaakaan. ;)

Mulla kävi aikoinaan reilu parikymppisenä niin,että lapsettomat olivat ihan hiton kateellisia kun minä sain lapsen.Nyt kun lapseni muutti omaan kotiinsa niin nämä samat ihmiset ovat nyt nelikymppisinä pienten lasten vanhempia ja kateellisia siitä,että minä saan nukkua niin pitkään kuin tahdon ja tehdä aivan mitä haluan vuorokauden ajasta riippumatta.
Täytyy myöntää että monesti ajattelen näitä naama kurtussa olevia kateellisia aamuisin kun venyttelen sängyn pohjalla ja tuumailen että söiskös sitä puuroa vai mysliä.SIISTIÄ!
Kateus on perseestä.

Huh, kun on katkeraa tekstiä äideiltä lapsettomille, varsinkin aloittajalta.
Onneks meidän ystäväpiirissä ei tuollaisia perheellisiä ole, vaan kaikki tullaan toimeen, niin lapselliset kuin lapsettomatkin.
Meillä on tälläkin hetkellä hoidossa kahden ystävättäreni lapset, että saavat miehensä kanssa vähän omaa aikaa.
Omia lapsia meillä siis ei ole, mutta lapset on silti ihania. Kuin myös lapselliset ystäväni. Onneksi ne ei ole tuollaisia kärtymakkaroita kuin täällä on.

Meillä on myös niin, että kaikki tullaan toimeen. Sama se, onko lapsia vai ei, jos minä en jonkun ihmisen seurassa viihdy niin miksi pitäisin häntä ystävänäni. Ja myöhäisiin vierailuihin pieni vinkki: Sanokaa suoraan, että meillä on iltahommat siihen aikaan, joten älä tule. Tai että voit tulla hetkeksi. Niin minä teen. Ja ystävätkin osaavat kysyä, että voinko silloin vielä tulla. Meillä kyllä toimii ihan niinkin, että ystävä voi esim. vaikka pelata jotain vielä hetken vanhemman lapsen kanssa, kun itse käyn laittamassa pienemmän nukkumaan tai vaikka laittaa iltapalaa. Hyviä ystäviä kun ollaan.
Neuvomista ei toki kiinnosta etenkään lapsettomilta kuulla, mutta eipä kyllä sen kummemmin keneltäkään muiltakaan. Mutta itse en ilman kokemusta neuvoisi ketään, oli kyse lapsista tai mistä tahansa. Niitä ihmisiä nyt vain riittää ihan kaikkien asioiden suhteen.
Vaikka itselläni on lapsia, en silti aina jaksa vapaa-aikana mennä kyläilemään lapsiperheeseen, jos on ollut muuten väsyttävä päivä, silloin on varmaan parempi perua. Minulla siis lapset ovat jokatoinen viikko, ja silloin ei tosiaan sitten aina jaksa sitä hommaa muualla, kun itse saa olla rauhassa. Joskus taas sitten saatan mennä vaikka pariksi yöksi ystävien luokse ja auttelen ihan luonnostaan kotitöissä ja muuta.

1. Lapsiperheiden elämä on yhtä aikataulutusta; on tarkat ruokailuajat, nukkumaanmenoajat ja ulkoiluajat. Lapsettoman elämä on tässä suhteessa paljon vapaampaa. Tietysti heilläkin on omat pakolliset menonsa, kuten työssäkäynti, mutta muuten lapsettomalla ei ole tiukkoja aikatauluja ja siksi menoihin ei sitouduta niin vakavasti kuin lapsiperheissä ja aikataulusta luisu sinne tänne ei tunnu miltään.

2. Miksei voi vaan sanoa, että iltamyyöhäiset vierailut eivät ole parhaita mahdollisia ajanviettoaikoja? Yleensä lapsettomalla on enemmän aikaa illalla seurustella kuin aamulla, jolloin on työkiireitä. Jos ei halua vieraita illalla, niin sanoo asiasta. Kukaan ei osaa ajatuksia lukea.

3. Tärkeintä ei ole lahjan summa vaan ajatus. Ostat sen minkä pystyt/haluat ja hällä väliä muiden mielipiteistä.

4. Tämä on täyttä totta - kuulopuheista oppineet ovat niitä fiksumpia tai ainakin luulevat itse niin.

5. Tässäkin kohtaan voi sopia jo etukäteen, millon lähdetään baarista pois. Näin toinen ei elätä turhia toiveita.

6. Ihmiset puhuvat yleensä siitä, mikä on itselleen ajankohtaista. Sinun elämäsi pyörii kodin ympärillä ja kaverisi elämä muiden asioiden ympärillä. Jos ei yhteistä säveltä löydy, niin silloinhan ei yleensä paljoakaan tavata.

7. Todella usein äidit ajautuvat arkirutiineihin ja ikään kuin kuihtuvat; koko elämä pyörii kodin ympärillä ja itselleen ei aikaa tunnu olevan ollenkaan. Kaverit ovat vain huolissaan sinusta. Ei kaikkea tarvitse ottaa nokkiinsa.

Miksi te äidit puhutte lastenne isästä ikään kuin ulkopuolisesta tahosta. "Hän teki minulle lapset." Siis mitä ihmettä? Ovatko lapset vain teidän äitien ja isä on ollut vain jokin ulkopuolinen siittäjä ja perheen elättäjä? Isä ei ole ollenkaan ulkopuolinen taho ja lapset ovat hänen yhtä paljon kuin teidänkin! Moni myöntää, että lapset menevät parisuhteen edelle. Lapsia toki täytyy hoitaa, mutta parisuhde on vähintäänkin yhtä tärkeä asia. Olettehan äidit tietoisia, että tasa-arvon nimissä erotilanteessa äidillä ei ole automaattista oikeutta lasten yksinhuoltajuuteen? Jos on tietynlainen mies, niin hän saattaa hakea itse lasten yksinhuoltajuutta, jolloin äiti ilman kullannuppujaan ja ilman siittäjä-miestä. En yhtään ihmettele, että miehet tuntevat itsensä ulkopuolisiksi, kerta naiset kohtelevat heitä kuin pelkkiä lasten siittäjiä.