Yksinäisyys ja ero

Rakastuimme tulisesti 19 vuotiaina ja olimme erottomattomat. Sitä kesti lähes 13 vuotta. Rakkaus vei jalat alta.Suhde oli ailahtelevainen alusta saakka, olimme kyllä nuoria ja melko paljon juhlimista ja päihteitä. Hän alkoholisti isän traumatisoima ison sisaruskatraan vanhin veli, minä avioero perheen yksinäinen ujo lapsi. Sain kokea väkivaltaa, syyttelyä ja uhkailua melko alkuvuosista asti, katsoin läpi sormien mustat silmät ja revenneet tärykalvot, en halunnut uskoa todeksi. Uskoin hänen muuttuvan takaisin samaksi ihanaksi kuin silloin alussa. Perusluonteeltan hän osasi olla todella kilttikin. En koskaan kertonut kenellekään. Hän ei halunnut puhua tai myöntää tekosistaan. Luulin että se ei toistuisi. Jo vuosia olin miettinyt omaa vapauttani. Hänen osaltaan runsas alkoholin ja päihteiden käyttö vaan jatkui, se muutti hänet enemmän välinpitämättömäksi. Ikuiset riidat ja minulle osoitettu paha nimittely väsytti niin että pelkäsin sairastuvani. Tein kaiken kotona, maskoin jopa laskut ja ostin ruoat. Hain jopa joskus kaljat kaupasta kun käskettiin. Minun päivätyöni ei ollut koskaan hänen mielestään raskasta. Hän unohti minut kokonaan, ainostaan seksiä olisi pitänyt olla aina olisi pitänyt haluta. Hän ei tunnustanut päihdeongelmaansa, täysin lukossa puhumaan tunteistaan. Muutuin hiljaiseksi piipittäjäksi. En kai koskaan osannut antaa anteeksi väkivaltaa vaikka olisinkin halunnut en tiennyt miten? Ukomailla asuessamme ihastuin toiseen, humalainen yö päätyi pidemmälle kuin piti. En kestänyt sitä mitä oli tapahtunut. Olin nyt oikeasti se ***** joksi hän minua aina nimitti. Ihastukselleni olin vain saavutus, en sen enempää. En kertonut mitä oli tapahtunut, en uskaltanut minua hävetti ja pelkäsin reaktioa, päätin että halusin vain olla vapaa. Päädyimme olemaan erillämme. Hän palasi Suomeen yksin. Seuraavan vuoden aikana palasimme kerran yhteen joiksikin kuukausiksi. Lähdin takaisin ulkomaille. Olimme yhteydessä hän kertoi ikävöivänsä ja ajattelevansa minua jatkuvasti. Palasin. Hän olikin jo rakastunut toiseen ja katkaisi täysin välinsä minuun, vaihtoi puh.numeronsa, käski painua v...uun hänen uudesta elämästään. Katkaisi välinsä kaikkiin yhetisiin tuttuihinkin. Emme koskaan enää tavanneet. Hän lupasi tavata, muttei ottanutkaan yhteyttä. Hän katkaisi välimme pikaisella puhelulla. Ja sanoi että itse tein valintani silloin ulkomailla. Laitoin joitain sähköposteja, uusi nainen vastasi hänen sähköpostistaan että erostamme on jo niin pitkä aika että koita päästä yli. He olivat tällöin tunteneet 5kk. Nyt he ovat jo kihloissa ja menossa naimisiin. Juhlat jatkuvat, ja nainen saa osakseen enemmän vaivannäköä mitä olisin edes tiennyt olevan olemassa, mitä hän ei koskaa olis antanut minulle. Olen vieläkin kysymysmerkkinä, kohta vuosi tapahtumista. Minulle jäi yksinäisyys, läheisriippuvuus alkoholstin huoltajana, päivittäin läpikäyn mielessäni kauhun hetkiä ja pahoinpitelyitä ja syytän itseäni kaikesta.Hyväksikäytetty olo kännisestä vahingostakin jäi. Kävin mielenterv.tsto. mutta puuttuvan psykologin takia ammattilaiselle ei pääse, pahimman yli sain keskusteluapua sairaanhoitajalta, pillereitä saisi mutta en ota. Hän paistattelee onnellisuudessa uuden nuorikkonsa kanssa onnensa kukkuloilla, matkustelee, luo uutta elämäänsä, vihdoinkin hänellä on oikea kaunis nainen ja hän saa tarvitsemansa ihailun. Ahdistuksen ja yksinäisyyden keskellä kuitenkin olen löytänyt asioita itsestäni ja luovan puoleni joka tuntuu olleen tukahtuneena niin kauan. Kaikki energiat taisi mennä suhteeseen. Silti tämä ikävä ja tyhjyys kalvaa. Silti tunnen tehneeni elämäni virheen, tuntuu että kadotin sielunkumppanini. Ainakin kadotin itseni.