Masentaa tällainen naisten käytös

Suomessa ei saa katsella vieraita, eikä oikein tuttujakaan, suoraan silmiin. Se on kiellettyä - varmaan laissa - niin uskollisesti sitä noudatetaan. Se on outoa ja kummalllista, jos joku niin tekee, joten älä sinäkään sitä tee.

Mutta jos teet, siis katsot, niin hymyile nyt hyvä ihminen samalla, ei se mitään maksa. En määkään siitä ole maksulappuja saanut, hyvän mielen vain monta kertaa ja idiootin maineen ehkä jonkun mielestä. Mutku mää en muista piittaa, niin hymyilen ja katson ja jukolauta, määhän puhunkin tuntemattomille aika usein. Vankilakamaa, kriminaali tyyppi.

joo samalla tavalla tapahtuu, vaikka katsoisi naista juuri ihan niinku normaalisti tutkaillaan maailma kuljettaessa, että ollaan tietoisia ympäristöstä, ja ihan vaan että kukas tämä ihminen on kun en ole koskaan ennen nähny tai muuten vastaavasti, mutta tuntuu tosiaan että heitä sattuu katsominen tai että olen sitten niin iljettävä tai pelottava tai jotain... tiedä sitten olisi vain kiva tietää olenkin alkanut välillä tekemään tätä että katson vaan silmät liimattuna eteenpäin tai maahan sillä hetkellä kun tulen naisia vastaan kävellessäni tai muuten eittei heitä vain satu tai etten pahoita heidän päiväänsä, tiedä sitten miten hölmöltä se sitten vaikuttaa mutta samapa tuo

Jos minä käyttäydyn noin, niin se tapahtuu ihan vaan siitä syystä, etten halua antaa kyseiselle miehelle mitään vääriä signaaleja. Miehet kun valitettavasti näyttävät käsittävän kaikkinaisen ystävällisen käytöksen naisen puolelta, tarkoittavan suunnilleen seksiseuran tarjontaa.
(Vanhemmat naiset eivät varmaan oleta sinun olevan heistä siinä mielessä kiinnostunut, ja käyttäytyvät sen takia normaalimmin.)

Voi hyvin myös olla, että nuo nuoret naiset kokevat silmiin katsomisen omituisena, koska se ei kuulu kulttuuriimme. Vähän vaikea analysoida, kun en ole nähnyt sinua livenä.

ps. Sympatiani ovat kyllä sinun puolellasi. On erittäin ikävää, että joudut kokemaan tuollaista epäystävällisyyttä.

No minä en ainakaan katso kehenkään enkä minnekään. Vaikka katsoisinkin sinua suoraan silmiin niin voi olla että katselisin oikeasti omia ajatusmaailmojani enkä edes näkisi sinua. Samoin siis katseen pois kääntäminen ei liity sinuun millään tavalla kun en sinua oikeastaan edes katso. Arjessa ja vähänkään suuremmassa pitäjässä olisi vähän työlästä ihmetellä ihmisiä ja miettiä "kukahan tuo on kun en ole ennen nähnyt." Ylensä on ihan omissa asioissa tarpeeksi hoidettavaa.

Mutta, vaikuttaakin siltä että sinulla on tästä asiasta jo ihan valmiina oma mielipide joten turhaa sitä sitten kai kinaamaan. Voip olla kuitenkin että jos kaikkeen aina suhtaudut siten että kaikki asiat koskevat juuri sinua niin tuloksena on melko mielenkiintoisia käsityksiä... En oikein usko että olet muiden mielestä pitäjänne keskipiste. Jos joku vaikka näyttää vihaiselta niin luultavasti on paha päivä paremmin kuin että sitä sun naamataulu ketuttaisi jos ette kerran edes tunne.

Älä ole noin herkkä, mikäli sinusta todella tuntuu, että kaikkien, siis vieraittenkin katseiden kääntelyt ja ilmeet johtuvat sinusta, hae ammattiapua. Tuo kuulostaa ihan suoraan sanottuna sairaalta. Normaali ihminen ei edes kiinnitä asiaan noin huomiota, sillä suurinta osaa ventovieraista ei todellakaan edes kiinnosta, eikä he näin ollen edes "nää" sinua. Sinulla on pahasti vaurioitunut itsetunto ja todella kieroutunut oma kuva: joillain on esimerkiksi palossa epämuodostuneiksi palaneet kasvotkin eikä hänellekään yökkäillä. Herkimmät säikähtää ensin, mutta ei muuta, suurin osa ei muuta kun toteaa että näin on käynyt, siis mielessään.

Sinulla siis on ensinnäkin joku mielenhäiriö, joka aiheuttaa tämmöistä. Totta on se, että kaikki eivät kaikista tykkää, mutta luepa oma tekstisi uudelleen, ei se ihan tasapainoista ole.
Suomessa ei kuulu kulttuuriinkaan olla mitenkäään kovin avoin eikä täällä kukaan kenellekään vieraalle ole kovin helposti lähestyttävä, täällä ollaan etäisiä ja hieman sulkeutuneita, täällä ei tuijotella eikä katsella silmiin. Se on ihan kulttuurillinen asia, olet kai asunut Suomessa jo sen verran kauan, että tämän tajuat. Tuntuu, että näät mitä haluat, "eivät ainakaan hymyile minulle, tuntemattomat" paljastaa todellisuuden viestistäsi: ei siis kukaan katso sinua mitenkään oudosti (outoja ihmisiä lukuunottamatta), vaan he nyt eivät vaan huomaa tai reagoi kuten sinä haluaisit. Täällä ei hymyillä tuntematomille. Miksi sinä olisit poikkeus?

Monet tuskin oikein yrittävät katsoa poispäin, sillä se ei yritystä vaadi, kunhan vaan kääntää päänsä. Tai katsoo jo valmiiksi muualle, ei katso. Ei siinä mitenkään yrittää tarvitse: ellet sinä ahdistele ja seuraa katseella ja yritä väkisin tuijottaa ja hakemalla hakea kontaktia.

Viestisi kuulostaa kaikinpuolin siltä, että tarvitset psykologin apua, sinulla ei kaikki ole kohdallaan mielenterveydessä eikä itsetunnossa, mitkä lienee nyt linittyneet toisiinsa. Itsetuntosi on kyllä jotenkin nyt sairas ja sillä ei ole mitään tekemistä muitten ihmisten katseiden kanssa, etkä nyt nää maailmaa, etkä nuoria naisia oikein, realistisesti etkä kuten asiat ovat. Sinulla on jotain nyt vääristynyt. Hae apua, nyt heti, sillä tuohan on aivan kamalaa olla noin pahoissa olotiloissa. Voin kertoa, että tuo on mielesi valhe ja harhaa, parannut ja saat paremman mielen.

"Hae apua ajoissa"

Melko osuvasti analysoit asiaa ja monilta osin varmasti olet oikeassakin. Jossakin määrin mieleni on järkkynyt ja alkusysäyksenä kaikille nykyisille ongelmilleni näen koulukiusaamisen. Se tapahtui siinä murrosiän vaiheessa, jolloin olisin tarvinnut rohkaisevaa palautetta ympäristöltäni, mutta sainkin negatiivista. Tietysti tämä vaikutti itsetuntoon silloin ja alkoi ilmeisesti muokkaamaan aivojen rakennetta ihan fyysiselläkin tasolla huonompaan suuntaan. Liittyen varmastikin epigenetiikkaan ja tiettyjen "huonojen" geenien aktivoitumiseen.

Seurasi eristäytyneisyyttä, ahdistuneisuutta, unettomuutta... Mutta vasta vuosia kiusaamisen jälkeen, enkä osannut niitä silloin edes yhdistää kiusaamiseen liittyviksi. Vasta jälkeenpäin olen tajunnu siinä olevan aika selkeän yhteyden. Nyt olen nuorehko mies, mutta taistelen edelleen saadakseni itsetuntoni nousemaan normaalille tasolle ja yritän sitä hyväksyntää saada, koska se jäi silloin saamatta, kun normaali kehitysvaihe olisi sitä vaatinut. En tiedä onko tätä hajonnutta kuvaa itsestä mahdollista enää tässä vaiheessa korjatakaan? Joudun ilmeisesti taistelemaan tämän ja lukuisten muiden ongelmien kanssa lopun ikääni... Tiedä sitten kuinka kauan jaksan tällaista.