Tyttökaverin hiljaiselo

sregsefg

Mitenkäs toimin, kun tyttöystävä pitää hiljaiseloa? Homma sai alkunsa siitä, kun kerroin, että haluisin viettää useammin hänen kanssaan aikaa. Sävy oli kyllä minulla liian vaativa, mutta olen koittanut keskustella asiasta aiemminkin. Hän ei edes tunnu tiedostavan tarpeitani, koska itse on tilanteeseen tyytyväinen. Nyt hän ilmeisesti koki tilanteen vastenmieliseksi, kun toinen ruinaa enemmän yhteistä aikaa?

Mielestäni on ikävää, että tällaisen asian takia ruvetaan pitämään mykkäkoulua. Nyt emme näe sitäkään mitä ennen, koska hän on ilmeisesti loukkaantunut ja puntaroi tilannetta.

Onhan se varmasti niin, että jos hän haluisi olla enemmän kanssani hän järjestäisi aikaa. Tavallaan tilanne on ollut ikävä, kun tuntuu ettei hänelle ole lähellekään samanlaista intoa nähdä minua kuin minulla häntä.

Miten tällaiseen tilanteeseen pitäisi reagoida? Mielestäni tämä alkaa jo täyttämään henkisen väkivallan tuntomerkkejä. Hän on tehnyt samaa ennenkin ja tiedän tekevän näin myös muillekin ihmisille (mm. ex-kaverille). Mihinköhän hän tällä pyrkii, kun kuitenkin uskon, että hänellä on tunteita minua kohtaa?

Hän on minulle oikein rakas, mutta kai se raja jossain kulkee mitä ei tule sietää toiselta. Minulla ei ole ongelmaa pyytää vaikka anteeksi, jos olin epäreilu yms. Kommunikointi kasvotusten sujuu meillä todella hyvin, mutta siihen ei tietenkään ole nyt mahdollisuutta, kun emme näe toisiamme.

Eli siis jätänkö hänet vain rauhaan vai tunnustelenko vielä lisää vesiä? :D

22

683

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • :3

      Hän on selkeästi vielä aika epäkypsä ihminen eikä valmis todelliseen parisuhteeseen - jossa siis omien tarpeiden lisäksi täytyy ottaa huomioon myös kumppanin tarpeet ja nämä kun naitetaan toisilleen kommunikoimalla syntyy iso kasa erilaisia kompromissejä. Tämä ei ole ihme jos olette nuoria (~20 tai alle), mitä ilmeisesti olettekin? Tässä tietysti joutuu myös puntaroimaan sitä, kuinka 'vaativa' olit kun asiasta mainitsit - naisen näkökulma asiaan olisi myös mukava saada, koska tuon tekstisi perusteella on helppo syyllistää häntä - mitä en ihmettele, sinähän sen kirjoitit ja totuus on tunnetusti tarua ihmeellisempää - tarkoitan vain että kaikkien kirjoittama teksti on oman näkökulman värittämä, eikä edes lähellä sitä objektiivista totuutta.

      Joka tapauksessa, on teidän molempien tulevaisuuden kannalta parempi, jos istutte alas ja puhutte noista asioista (lisääntynyt yhdessäolo, toisten tarpeiden tiedostaminen, ilkeilevä käytös), tosin joudut olemaan todella varovainen sen suhteen miten asian esität - on hyvin vaikea löytää tapaa kertoa toiselle ettei omasta mielestä hän ota sinua tarpeeksi huomioon tai että jokin asia minkä hän teki oli ehkä vähän turhan ilkeää ilman että siihen tulee automaattisesti syyttelevä sävy.

      Ikävän suurella todennäköisyydellä teidän suhteenne päättyy tuohon keskusteluun, koska kumpikaan teistä tuskin tuossa ajassa aikuistuu, mutta jos ette ei niin joka tapauksessa tee, ei tällä suhteella ole kyllä kovinkaan hyviä tulevaisuudennäkymiä eikä sitä ole silloin mitään järkeä jatkaa. On tietysti vaikea niellä tälläistä varsinkin jos on toista kohtaan voimakkaita tunteita, mutta muutoksen on lähdettävä itsestä eikä ketään toista voi pelkillä tunteilla muuttaa haluamakseen vaikka kuinka yrittäisi, jos tämä ei itse halua muuttua.

      • ap

        Tapani tuoda asia esille ei todellakaan ollut paras mahdollinen, mutta niinkuin totesin niin olen yrittänyt tuoda sitä monesti esille ilman minkäänlaisia tuloksia. Tämä suhde ei yksinkertaisesti täytä tarpeitani riittävästi tällä saralla ja se on ongelma. Ikävä kyllä toin asian lähestulkoon tuolla tavalla esille, mutta sille ei voi enää mitään. Ei se tarkoita, etten hänestä välittäisi mielettömästi, jos suhteessa jokin tarpeeni ei täyty.

        Tietysti hänen tarpeensa ovat aivan yhtä tärkeitä. Hän ei vain oikein osaa tuoda niitä esille vihjailemalla ja ohjailemalla minua sellaiseen suuntaan joka miellyttäisi häntä. Toivoisin, että hän tavallaan ottaisi itse enemmän vastuuta omasta tyytyväisyydestään. Minä kuitenkin tykkäisin miellyttää häntä, jos tietäisin paremmin miten.

        Huvittavaa tässä koko tilanteessa on se, että minusta meidän keskusteleminen toimii aivan uskomatton hyvin. Nyt olemme erillämme emmekä käytä sitä vahvuutta mikä meillä on. Tämä on ollut aiemminkin heikko kohtamme eli tulee jotain ikävää kohdalle, mutta sitä ei haluta (tai ainakaan hän ei halua) kohdata yhdessä vaikka kyllä pystyisimme mikä on tullut todistettua. Sitten, kun taas menee mukavasti, niin ei osata varautua mahdollisiin ongelmin vaikka siihen olisi tällöin hyvä hetki.

        Jos tämä nyt tähän päättyy niin se on mielestäni aivan turhaa. Näitä turhia (ja jotkut oikeasti naurettavia) tilanteita on tullut ennenkin. Yksi ihan oikea syy on tietysti se ettemme pysty antamaan toisillemme mitä toinen haluaa suhteelta. Olenhan minä lapsellinen, mutta niin on onneks myös hänkin eli mielestäni ihan tasoissa ollaan. :D

        Oletetaan nyt niin että esitin hänen näkökulmastaan katsottuna asiani todella huonosti ja syyllistin yms. Kuvitellaan, että olisitte minun asemassani ja koittaisitte taas saada puheyhteyden. Häviänkö siinä jotain, jos pyydän esim. anteeksi tekstiviestillä? Koitin jo rennosti ja pirteään sävyyn ehdottaa tapaamista tekstiviestillä ilman toivottua tulosta. En haluaisi puhua tästä puhelimessa vaikka hän vastaisikin, koska en usko että sillä saadaan oikein mitään selvitettyä. On ihan eri juttu puhua tärkeistä asioista livenä ajan kanssa ja ei jännitäkään niin paljon. :)


    • :3

      Mitä tarkoitat kun sanot että keskustelunne toimii hyvin? Mielestäni se toimii todella huonosti, sillä ette ole selvästikään koskaan keskustelleet toistenne tarpeista tai syvemmästä luonteesta/ideologiasta/arvoista ettekä keskustele edes parisuhteenne esiintyvistä ongelmista (tämänkin käsittely on mennyt hänen osaltaan mykkäkouluksi ja sinun osaltasi sen arvailuksi mitä hänen päässään mahtaa liikkua ja kuinka edetä).

      Keskustelu ei siis ole sitä että ns. chitchat luistaa kun olette kahdestaan tai että onnistut sanomaan aina jotain täysin turhaa joka saa hänet kuitenkin hymyilemään, halutessaan paskaa osaa jauhaa toisten kanssa kuka tahansa eikä siinä ole mitään syvällistä - ei lähelläkään sitä mitä suhteenne tarvitsee.

      Tässä vaiheessa astuu kuvoihin taas se teidän ikänne, nuorille tälläiset ongelmat parisuhteessa ovat hyvin yleisiä ja vasta kun kohdeikä alkaa olla lähempänä kolmeakymmentä, voi alkaa toivoa löytävänsä ihmisen joka ymmärtää mitä on toisen ihmisen kanssa vuorovaikuttaminen ja kuinka ne toisetkin ihmiset otetaan huomioon.

      Tuohon tilanteeseen voisin sanoa että älä vähättele mitään, älä leiki välinpitämätöntä tai mitään muutakaan teennäistä, riittää kun kerrot hänelle omat ajatuksesi ja tunteesi sellaisina kuin ne ovat - mieluiten tämä pitäisi tehdä kasvotusten kuten kaikki muutkin tärkeiden asioiden käsittely parisuhteessa, tekstiviestit ovat tunteettomia ja niitä voi lukea monella tavalla - se tapa värittyy hänen omien tuntemustensa perusteella ja kun sen pitäisi viestin perillemenemisen kannalta värittyä sinun tuntemuksiesi mukaan, mennään metsään ja kovaa.

      Kysymys kuuluu, mitä tämä 'hiljaiselo' nyt sitten pitää sisällään? Miksi puhelimeenvastaamattomuus on yhtä sen kanssa ettet voi tavata häntä, asuuko hän toisella puolella maailmaa? Jos hän asuu omillaan niin suosittelen piipahtamaan vaikka asuisi kauempanakin - junalla pääsee. Jos hän asuu vielä vanhempiensa luona, mikään ei estä sinua ilmaantumasta ovelle ruusukimppu kädessä. En välitä kehtaatko tehdä tuota vai et, mutta sen nyt kuitenkin teet, koska muuten olet välinpitämätön :3

    • ap

      "tekstiviestit ovat tunteettomia ja niitä voi lukea monella tavalla - se tapa värittyy hänen omien tuntemustensa perusteella ja kun sen pitäisi viestin perillemenemisen kannalta värittyä sinun tuntemuksiesi mukaan, mennään metsään ja kovaa."

      Tuo oli todella hyvä huomio. Eihän ne minun tuntemukseni siinä kovin hyvin välity.

      Niin tiedän ettei kommunikointimme kokonaisuudessaan ole kovinkaan tehokasta. Luulen, että molemmat joudumme arvuuttelemaan liikaa ja teemme välillä ihmeellisiä oletuksia (minkä olemme yhdessä huomanneet). Minä en koe, että hän ottaa minua yhtä vakavasti, koska näemme säälittävän harvoin ja mielestäni sen pystyisi muutamaan.

      Tiedän, että puhuminen auttaisi huomattavasti, mutta nyt olen saanut sellaisen käsityksen ettei hän kaipaa seuraani. Ei hän tosin ilmoittanut ettei haluisi nähdä, mutta ei sitäkään että haluisi nähdä. Hän ei asu kovin kaukana. Voisin mennä pyörällä hänen kotinsa suuntaan ja tyrkyttää itseäni kukkapuska kädessä. Blääh, mutta jos se tekstiviesti ei toimi ni milläs sitten ilmotan asiasta? :D Muutenkin kyllä varmasti harmistun pahasti, jos hän ei haluakaan nähdä.

      Luulen, että pahin vihollisemme on ollut liika kommunikoinnin puute, ei niinkään se ettemme kykenisi keskustelemaan olennaisista asioista.

      Kiitoksia sinulle avusta! Auttaa kyllä paljon. :)

      • en tajua

        soita sitten! Ei voi olla noin vaikeeta!


    • selvitä asia

      Ei kannata jättää rauhaan eikä tunnustella vesiä vaan puhua suu puhtaaksi.. Mistä tiedät onko hän tyytyväinen tilanteeseen? Eihän vain sinun puoleltasi ole tullut sellaista torjuntaa mihinkään hänen ajatukseensa, että hän ei sitten halua tai voi tai näe mahdollisuutta olla sinun kanssasi? Onko hän sellainen ihminen, että jos saa itse jonkun torjunnan, ei siitä sitten enää jatka vaan odottaa toisen liikkua. Ex-kaverienkin kanssa suhteet on aina kaksipuolisia, ei niin, että toinen vain pitää suhteen kasassa ja toinen ei yhtään, joten heidän väleistään sinä et voi tietää kuin jonkun näkökulman. En mä puhuis mistään väkivallasta, jos ei edes tiedä mistä on kysymys eikä juttele kunnolla asiasta. Voi ollakin tunteita, mutta niin kauan, kun ei tosiaan tiedä, miten joku ihminen johonkin asiaan reagoi ja miksi ja mitä toiminnanmahdollisuuksia tilanteessa näkee, ei tuota voi tietää.
      Musta menee aina metsään jos alkaa olettaa ja tekee kaikkea muuta kuin puhuu, silloin kun olis syytä

      • ap

        Siinä nimenomaan se ongelman ydin, ettei hän välttämättä ole halukas keskustelemaan ja näkemään. En tiedä vastaisiko hän puhelimeen. En uskalla yrittää enkä muutenkaan haluisi edes yrittää selvitellä tätä puhelimessa.

        Ei tämä tilanne tietenkään puhumattomuudella parane, mutta minkäs sitä tekee kun toinen ei halua.

        Kai minun pitäisi koittaa sitä, että ilmoitan olevani pyörän kanssa hänen kotinurkillaan ja kysyä jos haluaa tavata. Ehkä pitäisi jo yrittää tänä iltana taas jonkinlaista yhteydenottoa.

        Nyt tuli ainakin selväksi se, että selvitän tästä lähin kaikki asiat kasvotusten.


    • FF

      Soita ja juttele normaalisti ja kysy koska tapaatte. Jos hän "ei tiedä" tai "ei osaa sanoa" niin juttele muista asioista sen verran kuin kertomista on ja pyydä sitten ottamaan yhteyttä kunhan hän tietää ja osaa sanoa. Sen jälkeen ala viettää mukavaa kesää kavereiden kanssa.

      Jos hän ei vastaa puhelimeen niin jätä vastaajaan viesti että haluaisit kuulla hänestä/tavata häntä. Jos ei ole vastaajaa niin laita tekstari: "Mitä kuuluu? Olisi kiva nähdä, odotan soittoasi!"

    • Perrrra

      No siis tyttöystävän tyttöystävänäpidon tarkoitushan on nimenomaan selvittää, onko tarpeet ja tarjonta sellaista, että suhteesta voisi joku päivä tulla elämän kestävä liitto.

      Nyt näyttää siltä, että seurustelunne on onnistunut. Se on osoittanut, että näin ei ole.

    • Hohoi! Suhteita ja tarpeita on monenlaisia. Toiset haluavat tapailla ja pitää oman elämän ja se heille suotakoon. Toiset taas haluavat nähdä toisiaan koko ajan. Jos hänestä välität, tyydyt nykyiseen tilanteeseen.

    • old funky fart

      Jotenkin tuntuu että ap olet vähän liikaa - hermostunut, herkkä, vaativa, painostava ja kyselet paljon toisen tuntoja ja mielipiteitä. Puolisolla voi tulla olo, että hän ei riitä, ei saa olla oma itsensä ja on yksinään vastuussa suhteen onnistumisesta. Ei kovin hauskaa. Ja vielä kun olet miespuolinen, niin sinun pitäisi omin päinkin ohjata suhdetta kyselemättä koko ajan mikä on ok ja mikä ei, ja mitä toinen on mieltä ennen kuin teet jotain. Voit osoittaa tunteita yrittämättä miellyttää.

      Äläkä vie mitään helkkarin kukkapuskia jos hän ei käyttäydy mielestäsi sinua kohtaan oikein.

      Vaatimuksia on ok olla, mutta korvaa osa vaatimuksista teoilla. Ole aktiivinen muutenkin äläkä keskitä kaikkea huomiotasi ja energiaasi parisuhteeseen.

      • 13+10

        Eihän kyseessä ole mikään puoliso vaan nimenomaan seurustelukumppani ja kuten joku edellä sanoi, niin seurustelu on osoittanut että näiden ihmisten halut ja toiveet parisuhteelta eivät sovi yhteen, joten todennäköisesti molempien kannalta on parasta jatkaa matkaa eri suuntiin.

        Seurusteluvaiheen tehtävä on näyttää sovitaanko yhteen vai ei. Jos ei sovita, niin nimenomaan siinä vaiheessa kannattaa lopettaa, ei sitten kun on jo menty naimisiin ja hankittu lapsia!

        Henkisestä väkivallasta sen verran, että ketään kohtaan ei voi käyttää henkistä väkivaltaa ilman hänen omaa suostumustaan. Ihminen, joka alistuu henkiselle väkivallalle (kuten mykkäkoululle) ei itse arvosta itseään niin paljoa, että vaatisi parisuhteelta parempaa; jostain syystä sellainen ihminen ei usko ansaitsevansa ihmistä, joka kohtelisi häntä kuten aikuisen ihmisen kuuluu normaalisti kohdella toista.


    • ap

      Kiitoksia vastauksista!

      Taidanpa tehdä nyt niin etten ota häneen enää itse yhteyttä. Luulen ettei hänelle ole samoja tuntemuksia kuin minulla. Silloin, kun ei ole tahtoa, niin ei ole kyllä yhtään mitään mahdollisuuttakaan saada suhde toimimaan.

      Jep ja kyllä tässä täytyy runsaasti miehistyä ja kasvaa. Oppia säilyttämään arvokkuutensa, silloin kun ei tule vastakaikua ja toisen käytös ei ole hyväksyttävää. Tarvittaessa osata myös luopua, kun tarpeet eivät täyty vaikka mitä tekisi. Useimmat naisethan kuitenkin tahtovat miehen eivätkä mitään kyykytettävää hiirulaista. :D

      Katsellaan ja pidetään teidän kommentit mielessä. :)

      • old funky fart

        Luin ketjun uudestaan läpi... kyllä sinä voisit soittaa hänelle ja puhua ihan suoraan sen mikä on sydämellä ihan yrittämättä miellyttää ja miettimättä hänen ajatuksiaan. Yksi juttu miehistymisessä on se, ettei pelkää puhua mitä on mielen päällä. Näytät ehkä mallia vähän, jos hänellä on vaikea avautua ja puhua tunteistaan. Jos sanot suoraan mitä ajattelet ja tunnet, niin huomaat myös jännityksen vähenevän kävi siinä miten kävi.

        Voit ajatella niinkin, että mitä sinulla on menetettävää jos kerran kuitenkin olet pistämässä suhdetta poikki. Ole oma itsesi. Saatte molemmat kuitenkin paremman selvyyden kävi jatkossa miten tahansa.


    • Kielineropatti

      voi nuorta ylpeyttä! Minähän en tuollaista katsele-asennetta.. joka kertoo ,että nyt lopetan ja näytän tuolle närhen munat. Minun arvokkuutenihan ja ihmisarvoni ja kuninkaallinen korkeuteni tässä on kysymyksessä ja minähän en ota yhteyttä suurin surminkaan. Ottakoon toinen, täytyyhän hänen ymmärtää ilman mitään selitystä ja vihjettä, mitä tarkoitan. Kysymättäkin tajuta kaikki ja varsinkin sanomatta, jos on suhteessa, osaa lukea toisen ajatuksetkin ja täytyy tietää joka kirjoittamaton sääntö ja määräys, miten ja milloin pitää toimia ja mitä minä odotan ja vaadin ja oletan ja saan pyytämättäkin. Hänhän ei edes tahdo mitään, kun ei kerran ymmärrä. Jos tahtoisi niin toimisi juuri niin kuin minä suunnittelen ja kaikki menisi juuri loistavasti, koko maailma pelastuisi ja nälänhädät ja sodat loppuisivat, ilmastokatastrofikin laimenisi ja merten saasteet haihtuisivat. Kunhan vain se toinen tajuaisi, mutta kun se ei tajua!

      Tätä kieltä ymmärtää tyhmäkin.

      • >_>

        Kysehän tässä ei ole mistään omasta arvokkuudesta tai ajatustenluvusta, vaan siitä, että toisen käytös on täysin parisuhteeseen sopimatonta eikä tästä pysty kyseisen henkilön kanssa ilmeisesti edes keskustella -> toinen ei yksinkertaisesti ole valmis siihen.


    • päätät toisen puoles

      Selvä, et sitten puhu mitään. Etkä keskustele, et edes yritä. Toisessa vika, kun sinä ilmeisesti niin päätät, milloin kuka on valmis mihinkin. Olisit edes kysynyt, mutta et. Aika epäreilua.

      • >_>

        Kyllähän tuo yritti, nainen taas katsoo tarpeen tehdä siitä jokin helvetin peli jossa leikitään välinpitämätöntä ja pidetään mykkäkoulua -> ei tuollaisen kanssa missään parisuhteessa voi olla, kasvakoon aikuiseksi ja opetelkoon keskustelemaan.


    • ap

      Kiinnostuneille:

      Tyttö ei halua nähdä, koska hänestä on selvää, että haluamme eri asioita. Hän teki asian kohtaamisen minulle todella helpoksi käytöksellään. Vaikeampaa olisi, jos vielä arvostaisin häntä. Sinänsä siis vain hyvä, että näin.

      • ei kun tulkintasi

        ei, vaan sinä olet tulkinnut nyt asian siten että hän... plaaplaaplaa.. Tuosta paistaa läpi se, että sinä haluat väkisin vääntää tyttöystävästä nyt syytä siihen, että sinä saat lempata häntä.

        Olis reilumpaa selvittää suoraan, että susta tuntuu nyt siltä, ettet halua olla tekemisissä, eikä kääntää asiaa niin päin, että sinä tahdot tätä asiaa x koska käyttydyt y ja minun ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jättä sinut nyt. Sitähän tuo idea tavoittelee koko ajan, että tyttöystävässä on syyt ja virheet ja keskustella ei mistään ja lopputulos on että pellolle vaan koko nainen.

        Olisko helpompi vaan todeta, ettei tästä mitään tuu, että sinä et halua eikä sulla ole hyvää tahtoakaan haluta.
        On aivan kaks eri asiaa toisen käytös ja toisen oletettu tulkinta siitä käytöksestä varsinkin silloin kun sitä tulkitsee siitä lähtökohdasta, että mistä mä saisin nyt syyn syyttää toista, jotta suhde saadaan katkaisemalla ja aivan tarkoituksellisesti katki.


      • ap
        ei kun tulkintasi kirjoitti:

        ei, vaan sinä olet tulkinnut nyt asian siten että hän... plaaplaaplaa.. Tuosta paistaa läpi se, että sinä haluat väkisin vääntää tyttöystävästä nyt syytä siihen, että sinä saat lempata häntä.

        Olis reilumpaa selvittää suoraan, että susta tuntuu nyt siltä, ettet halua olla tekemisissä, eikä kääntää asiaa niin päin, että sinä tahdot tätä asiaa x koska käyttydyt y ja minun ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jättä sinut nyt. Sitähän tuo idea tavoittelee koko ajan, että tyttöystävässä on syyt ja virheet ja keskustella ei mistään ja lopputulos on että pellolle vaan koko nainen.

        Olisko helpompi vaan todeta, ettei tästä mitään tuu, että sinä et halua eikä sulla ole hyvää tahtoakaan haluta.
        On aivan kaks eri asiaa toisen käytös ja toisen oletettu tulkinta siitä käytöksestä varsinkin silloin kun sitä tulkitsee siitä lähtökohdasta, että mistä mä saisin nyt syyn syyttää toista, jotta suhde saadaan katkaisemalla ja aivan tarkoituksellisesti katki.

        En vastaa enkä lue tätä ketjua enää. Kiitos kaikille! :)


    • old funky fart

      parempi ilman kuin huonossa seurassa eikö niin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      62
      6017
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3496
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2661
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2165
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      2159
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1853
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1659
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      84
      1267
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1226
    10. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      26
      1097
    Aihe