toista kertoen että haluaa olla hänen kanssaan ja rakastaa. Kuitenkin sitten salaa etsimässä toista naista elämäänsä. Olen useasti pyytänyt, että lopettaa suhteen, jos ei halua olla tai rakkaus on loppunut. Hän vannoo että rakastaa, mutta sitten nauttii kun tekee minut tahallaan mustasukkaiseksi. Siis voiko tosiaankin olla näin että rakastaisi? Iitse rakastan ja en haluaisi lopettaa suhdetta, mutta vaikeata tässä on olla. Miksi toinen ei voi vain sanoa, että kaikki on loppu ja sitten vasta lähteä etsimään toista? Tälläinen epätietoisuus sattuu niin paljon. Miksi leikkiä toisen tunteella ja särkeä toisen sydämen uudelleen ja uudelleen.
Miksi satuttaa ja kiusata
14
1217
Vastaukset
- Ryhdistäydyhän nyt
Siksi, että sinä annat hänen tehdä niin.
Sinä itse vedät rajat siihen miten sinua saa kohdella. Ei kukaan muu. - vaikertelija
Moniko miettii omia tekoja tehdessään sitä, miltä toisesta ihmisestä tuntuu?
Miestä voi loukata naisen äänen sävykin, mutta hän ei sitä loukkaantumistaan yleensä julkituo. Naisen ääni voi myös vihloa miehen korvia. Taas mies kärsii ja vaikenee.
Kun miehen mitta on täysi, hän istuutuu koneen ääreen ja alkaa selata naisten profiileita ja miettiä, miltä tuntuisi...
Normaalissa suhteessa ei 'usein' pyydetä, että toinen lopettaisi suhteen, jos ja kun... Tuollainen toisto jää kaikumaan kuulijan päähän ja lopulta pyyntö alkaa löytää konkreettisia muotoja.
Oletko kenties hieman tosikko omistushaluisuudessasi? Vallan suhteestanne olet miehelle antanut, mutta esinnyt itse marttyyrina.
Sinulla on uhri-mentaliteetti, tiedostitpa sitä itse, tai et. Mistä olet sen omaksunut? Itseluottamuksesi ei hivo taivaita.
Miehelle, kuin miehelle on raskasta tuollainen väite, että 'satuttaa ja kiusaa'. Väitätkö tosiaan, että miehesi on joku koulukiusaajan prototyyppi ja mitä se taas kertoo sinusta, kun hänet olet valinnut (vai päädyittekö yhteen kännissä/sattumalta?)? Onko sinulla mitään miehisiä ominaisuuksia itsessäsi? Kehitä sitä puolta itsessäsi ja lopeta vaikerrus. - rita von kär
Uudelleen ja uudelleen yksi kerta pitäisi riittää näkemään ettei siitä mitään tule, epäluottamus ei ole pohja pysyvälle suhteelle.
- ap
Siltä tässä tuntuukin, että luottamus hävinnyt täysin.
- vaikeroi hän
ap kirjoitti:
Siltä tässä tuntuukin, että luottamus hävinnyt täysin.
Siltikin pyydät häntä määräämään, "että lopettaa suhteen, jos ei halua olla tai rakkaus on loppunut".
Sinä nyt ilmoitat, että luottamus on hävinnyt, joten mikä osuus sinulla teidän suhteessanne on?
Jonkun täytyy tehdä päätöksiä suhteessa. Hän ei koe sitä tässä asiassa tarpeelliseksi ja sinä olet kykenemätön päätöksentekoon, vaikka mielesi tekisi erota.
- it´s over
onko hän tai sinä alkoholisti
oletko riippuvainen persoona
liian kiltti
ehkä sun pitää olla se vahvempi
jos tiedät ettei hän ole?- ap
tässä aikaa kulunut ja hän asuu erillään ja on tosiaankin alkoholisti ja taitaa olla narsistinen myös. Ja minä taas liian kiltti, ihmisriippuvainen enkä vain vieläkään pysty jättämään häntä kokonaan. Mistä saisikin sen voiman että pystyisin sen tekemään. Itselläni sydän hänellä ei selvästi ole. Mutta jotkut narut vain hänessä kiinni ja niiden katkaiseminen todella vaikeaa.
- ererr
ap kirjoitti:
tässä aikaa kulunut ja hän asuu erillään ja on tosiaankin alkoholisti ja taitaa olla narsistinen myös. Ja minä taas liian kiltti, ihmisriippuvainen enkä vain vieläkään pysty jättämään häntä kokonaan. Mistä saisikin sen voiman että pystyisin sen tekemään. Itselläni sydän hänellä ei selvästi ole. Mutta jotkut narut vain hänessä kiinni ja niiden katkaiseminen todella vaikeaa.
Etsi toinen suhde, seurustele ja opettele tuntemaan muita miehiä, niin huomaat, että hyviä ja hyvää tahtovia ihmisiäkin on. Tämän jälkeen et enää haikaile narsistin perään kun tajuat, että muunlaistakin elämää voi olla.
- lopeta itsesi pettäm
Jätkä ei välitä. Usko jo . Saadakseen taas pesää puhuu mitä haluat kuulla.Teot on ne jotka puhuu totta.
- beenthere....
Teot puhuu totta? Miten sitten selittää sen, että miesystäväni korjaa autoani, tekee ruokaa yms. arkisia asioita paljonkin, mutta kuitenkin puhuu erosta ja kiduttaa minua mykkäkoulullaan, ilkeilyllään ja yrittää pakottaa puhumattomuudella ja omilla teorioillaan myöntämään ja hyväksymään minun omien tunteitteni vääryyden ja oikeudettomuuden?
Onko oikeastaan rehellisempää tunteitten kannalta näyttää rakkautta itselle sopivilla teoilla (kukkia ei osta, vaikka tietää, että rakastan niitä, Teatteriin tai kokeilemaan jotain uutta ei lähde sanoo vain, että miksi pitäisi kun häntä ei kiinnosta).
Sellaista se on kun egoistinen erakko ja ulospäin suuntautunut emakko (= empaatikko) menevät yhteen. Toimimaton kuvio.
Ihanaa, hauskaa ja kivaa on potenssiin silloin kun asiat ovat helppoja, mutta kun tulee pienikin vastoinkäyminen tunnetasolla esiin alkavat ongelmat. Empaatikon pahoittaessa mielensä egoisti hermostuu siitä ja haluaa kaikin keinoin todistaa, että empaatikko oli väärässä pahoittaessaan mielensä. Tähän empaatikko analysoi ja selittää, mitä hänen tunnemaailmassaan tapahtu. Tämä ei taas erakolle sovi, sillä egoistina hänen tulkintansa tapahtuneesta ovat se ainoa oikea totuus ja hän mitätöi empaatikon selittämiset turhina ja väittää, ettei empaatikko itsekään tiedä mitä hänelle tapahtui, vaan koko mielen pahoittamisen syytä ei ole olemassakaan tai empaatikko pettyi odotuksiinsa, joita ei edes erakko pysty selvittämään. Erakon mielestä empaatikko on hullu, sillä hänen käytökselleen ei löydy rationaalista syytä (empaatikko ei suostu myöntämään erakon teorioita, jotka tekevät hänestä erakon mielestä entistä kahelimman, vaan yrittää toivottamasti selittää erakolle omia tunteitaan ja reaktioitaan -turhaan, sillä erakko laittaa kaiken omiin muotteihinsa, ja jos ne eivät niihin mahdu, niin vastapuoli on hullu ja hoitoa vaille).
Empaatikko loukkaantuu koska hänen tunteitaan ei hyväksytä eikä tunnusteta. Empaatikolle elämä ilman tunteita ei ole elämää. Hän ajattelee, että kaikki ovat inhimillisiä ja tuntevia yksilöitä.
Tässä hän saattaa olla oikeassa ja myös samalla väärässä, sillä erakoksi ei synnytä vaan siihen kasvetaan tunneköyhässä ilmapiirissä, jossa materialistiset saavutuksen ovat niitä tärkeimpiä. Egoistisen erakon lapsuuden kodissa ei puhuttu tunteista ja mielen pahoittamiset katsottiin huonoksi ja rangaistavaksi käytökseksi.
Empaatikon "perisyntejä" ovat optimistisuus ja usko siihen, että asiat voidaan selvittää ja että ne kääntyvät lopulta hyväksi. Tähän erakko ei usko vaikka haluaisi, sillä hän on koko elämänsä elänyt saaden tai antaen rangaistuksia negatiivisista tunteista. Hänen mielestään ne ovat kiellettyjä ja jos muu ei auta empaatikon tarpeeseen puhua asioista erakko ryhtyy mykkäkouluun.
Pahin rangaistus empaatikolle on elämä tärkeän ihmisen kanssa ilman kommunikointia. Ja erakko tietää sen, juuri siksi hän käyttää tätä voimakasta asetta.
Jos empaatikko haluaa pysyä tällaisessa suhteessa, hänen tulee kieltää omat herkät tunteensa, tarpeensa puhua asioista, säännöstellä läheisyyden tarvettaan erakon tarpeiden mukaisiksi tms.
Asian paradoksi on siinä, että mitä enemmän empaatikko myötäilee erakon oikkuja, sitä enemmän erakko halveksii ja pomputtaa empaatikkoa. Egoistinen erakko antaa hetken onnea ja kohta jo mitätöi kaiken ja pian empaatikko on tyhjän päällä; mitä uskoa? Oliko edellinen loma ihana vai oliko se sittenkin täysi paskafiasko, kuten erakko asiat esitti.
Empaatikko sotkeutuu tunnemaailmaansa; oliko hyvää ja ihanaa vai oliko se sittenkin täyttä paskaa? Empaatikko tietää totuuden olipa se sitten mitä hyvänsä, mutta hänelle on tärkeää elää yhteisessä totuudessa. Kun hän kuvailee omaa näkemystään asiasta erakko sanoo kokeneensa asiat sisimmissään päin vastoin.
Egoistinen erakko ei nimensä mukaisesti halua olla paljoakaan tekemisissä ulkopuolisten kanssa. Muiden läsnäollessa egoistinen erakko on hiljainen ja myötäilevä, vieraiden mielestä varsin ystävällinen kaveri. Mutta kulissien laskettua alkaa empaatikon ystävien panettelu; ensin mietitään ja kysellään, mitä mieltä he mahtoivat olla hänestä ja hänen saavutuksistaa ja sen jälkeen mitätöidään vieraiden tekemiset ja olemiset. Empaatikko eristäytyy entistä enemmän, eikä kutsu enää vieraita.
Empaatikko masentuu ja alistuu. Aika ajoin hän koettaa tuoda omia tuntemuksiiaan ja totuuttaan esille, mutta turhaan, sillä erakko ei näkemyksistään luovu.
Jossain vaiheessa koittaa ero, jonka yleisimmiten tekee empaatikko saatuaan mittansa täyteen (mikä on yleensä pitkä ja kivulias tie). Erosta erakko loukkaantuu sydänjuuriaan myöten, sillä hän ei päässyt päättämään lopullista päätöstä. Hän voi yrittää saada empaatikon takaisin -vain kohdelleksaan huonosti ja pystyäkseen itse sanomaan sen viimeisen sanan. Se on tärkeää egoistiselle erakolle -hänen sääntönsä ja hänen valtansa.- E-makko emptikus
loistava kuvaus minun ja entisen pitkästä avoliitosta , kiitos!
se oli alusta loppuun juuri tuota, siispä joku muukin on kokenut saman, lohduttaa ettei minun kokemukseni ollutkaan ainoa laatuaan.
Olisipa ollut taito tunnistaa egoistierakko ajoissa...jos jossittelua ei olisi, no itse vallan annoin, mutta silti KIITOS
- beenthere....
Kiitos viestistäsi. Minuakin lohduttaa kuulla, että joku muukin on ollut samanlaisessa tilanteessa.
Olen juuri lopettanut suhteen miehen kanssa, pitkän yrittämisen jälkeen ymmärrän nyt kristallinkirkkaasti, ettei hän tule koskaan muuttumaan -pahenee vain kerta kerralta.
Minäkin myönnän, että annoin itse hänelle vallan. En ollut aiemmin kohdannut hänen kaltaistaan miestä ja hyvin pitkälle yritin ymmärtää hänen entisiä pettymyksiään ja traumojaan ja että käyttäytyminen johtuu näistä ja jotenkin toivoin ja uskoin, että hän kasvaisi minun kanssani. Mitä vielä, hetkittäin näitä parannusyrityksiä oli, mutta kovin nopeasti hän liukui takaisiin pomputtelun, itsekkyyden ja jääräpäisyyden maailmaan takaisin.
Ehdotin parisuhdeterapiaa, mutta sekään ei käynyt, sillä hänen mukaansa totuus on ihmisessä itsessään. Siis hänen totuutensa, jonka mukaan mitään ongelmia ei olisi jos minä uskoisin häntä ja tekisin mitä hän sanoisi ja käyttäytyisin hänen mielensä mukaisesti. Jos ei muuta sanomista ei keksinyt, niin piti minulle saarnaopetusta siitä, miten tuolit asetellaan pöydän alle ruokapöydästä poistuttaessa, ja että kuinka minulla ei ole käyttäytymistapoja! Ja olen sentään koulutettu, maailmaa nähnyt yli neljäkymppinen aikuinen nainen.
Pahinta olivat ehkä hänen viikkokausia kestävät mykkäkoulunsa, joiden aikana mikään sovintoyritys ei kelvannut, vaan vastineeksi tuli luuria korvaan ja ilkeitä sanoja. Riidoille oli tyypillistä juuri nämä mykkäkoulut ja erolla uhkaaminen. Lähes aina kun olimme lähdössä matkoille, hän oli peruuttamassa lähtöään ja vaati maanitteluja, anteeksipyyntöjä ja houkutteluja kuin viisivuotias lapsi. Toinen todella hajoittava asia oli hulluksi ja mielenvikaiseksi haukkuminen ja jatkuva syyllistäminen asioista. Loppujen lopuksi menin terapiaan ja se on auttanut itsetunnon koossa pitämisessä; en ole hullu vaan järkevä, tunne-elämältäni tasapainoinen ihminen, joka oli hämillään, ihmeissään ja vihainen jatkuvasta parjaamisesta.
Miksi sitten olin ja jäin suhteeseen yli kahdeksi vuodeksi? Rakastuin häneen ja halusin, että suhde kestäisi ja kehittyisi haasteista huolimatta ja niiden voittamisen kautta. Olin todellakin valmis tekemään töitä tämän suhteen eteen, mutta loppujen lopuksi antamisen ja saamisen epätasapaino kävi niin suureksi, että läheiset ihmisetkin ihmettelivät, että mitä oikein saan suhteesta -samaa kyseli terapeuttikin. Mietin mahdollisuutta läheisriippuvaisuuteen, mutta kun sitä ei ollut aiemmin koskaan ollut elämässäni, niin se ei tuntunut todennäköiseltä. En vielä oikein tiedä itsekään. Ehkä vain halusin onnistua suhteessa, johon olin panostanut niin paljon sekä henkisesti ja materiaalisesti.
Jo heti suhteen alussa mies halusi kovasti, että muuttaisin hänen luokseen ja tätä muuttamista hän puhui loppuun asti, sillä kuulemma asiat ratkeisisivat. Mutta hän ei missään nimessä halunnut kihloihin tai naimisiin. Omien sanojensa mukaan ei halunnut antaa lupauksia, joita hän ei ehkä pystyisi pitämään...(tässä vaiheessa olisi pitänyt minun hälytyskelloni jo soida). Onneksi pidin pääni ja asuntoni, sillä hän kyllä teki selväksi kenen koti ja kenen säännöt ja saattoi näyttää ovea kun sille päälle sattui, loppuaikoina en odottanut ulosheittoa vaan lähdin itse. Loppujen lopuksi luulen hänen vain halunneen entistä suuremman henkisen otteen minusta, kulujen jakajan ja kotitöiden tekijän.
Toki ero ja suhteen epäonnistuminen surettavat, mutta uskon vakaasti tehneeni oikean päätöksen. Nyt hän vielä yrittää hankaloittaa tavaroitteni saamista talostaan ja syyllistää rakkauteni valheellisuudesta kun se ei kestänytkään ja tietenkin siitä, kuinka kaikki oli minun vikani kun en ollut sellainen kun hän halusi vaan solmussa oleva sekopäinen hullu. Mutta mitäpä siitä. En haluakaan olla alistettava sätkynukke, jolle kiukutellaan ja eristetään julmalla mykkyydellä ja hulluhan minä tietysti hänen mielestään olen kun en hänen jyrättäväkseen halunnut jäädä.
Tämän kesän aikana olen tehnyt omia kivoja asioita ehkä enemmän kuin koko seurustelumme aikana. Matkustellut, tavannut ystäviä, ruvennut harrastamaan taas liikuntaa ja yrittänyt nauttia elämästä -sen minkä nyt voi tällaisessa tilanteessa. Kaikki tämä auttoi minua ymmärtämään ja muistamaan, kuinka kivaa elämä voi olla ja antoi voimia tähän vihoviimeiseen irtiottoon. Välillä tulee hetkiä, jolloin surettaa, on ikävä, suututtaa ja itkettää, mutta ne menevät entistä nopeammin ohi. Ja uskon, että tulevaisuudessa on vielä paljon onnellisia aikoja edessä. Ja uskon myös, että kerran oltuani suhteessa tällaisen ihmisen kanssa en enää hairahdu tuhlaamaan elämääni, vaan osaan jo tunnistaa nuo luonteenpiirteet ajoissa.
Miten sinä pääsit loppujen lopuksi hänestä irti? - Voi sentään
Itse tuskailen yhä suhteessa , josta järki käskee juoksemaan lujaa pois, tunteet on pitäneet vielä saman katon alla, koska olen empaatikko ja säälin miestäni.Mietin miten hän yksin pärjäisi.
Mies on minusta pilannut koko elämänsä, käyttämällä ihmisiä häikäilemättömästi hyväksi,koska oman nautinnon tavoittelu on hänelle aina ollut tärkeämpää kuin toisten tunteet / loukkaaminen.
Minuun hän sanoi aluksi olevansa rakastuneempi kuin koskaan kehenkään..mutta jo 9 kk seurustelun jälkeen hänellä oli kakkosnainen salasuhteessa kanssaan.Joku perheenäiti..
En tiennyt siitä mitään silloin, mutta arvasin että hänellä on jotain peliä, koska hän muuttui salailevaksi ja oli jotenkin etäinen.Kärsin ja sanoin miehelleni, että jotain on pielessä, aikooko hän jättää minut vai...ei kuulemma, olenhan rakkain eikä muita naisia ole, on muuten vaan joskus ajatuksissaan.
Vasta vuoden kuluttua sain tämän suhteen selville ja mies sanoi suhteen menneen poikki ajat sitten..väitti ettei kuitenkaan ole toteuttanut niitä fantasioita joita tuon naisen kanssa viesti...en oikein usko että jäi keskustelun tasolle,koska suhde kesti kauan. Ja exäänsä oli pettänyt jonkun nuoren naisen kanssa pitkään,vaikka minut tavattuaan väitti ettei enää sellaista tekisi.
Mies lupasi ettei enää chattaile muiden naisten kanssa, mutta luottamus meni eikä ole palannut. Luottamusta söi myös nuori nainen , yhteinen tuttumme,jolle mieheni flirttailli läsnäollessanikin panin merkille silmäpelin ja ihailevat hymyt, tyttö jopa hiveli kädellä miestäni minun vieressä seistessäni.
Näiden lisäksi on niin monia muitakin asioita joiden myötä olen ymmärtänyt ettei mieheni ole yhteen naiseen sitoutuvaa tyyppiä.
Rakkaus oli hänelle vajaa puoli vuotta kestävä huuma, sen jälkeen hän on ollut poissaoleva ja pinnallinen. Minua painaa se kun mies on niin paljon valehdellut eikä ole edes anteeksi pyytänyt, koska mielestään on syytön jopa tuossa seksin ehdottamisessaan vieraalle naiselle, ei näe siinäkään anteeksipyydettävää.
Nykyisin tuntuu ettei hän rakasta minua ollenkaan, välttelee tunteista puhumista ja intiimiä kanssakäymistä, seksi on väkinäistä ja koko mies etäinen.
Kuluttaa, en jaksa tällaista enää kauan...
Olen rakastuessani niin sokea, kun en huomannut miehen huiputtavan minua,salaamalla ongelmansa kuten naisriippuvuuden.
Luultavasti hänellä on jokin psyykkinen sairaus, jonka takia valehtelu ja pettäminen eivät tuota hänelle omantunnon tuskia lainkaan, ei edes kiinni jäätyään. Suuttuu vain ja sanoo henkiseksi väkivallaksi syyllistää häntä moisten seksiseikkaillujen takia...ei minusta normaali ihminen syytä kumppania, jos itse on jäänyt kiinni vieraan naisen vokottelusta ?
Kai pitää repäistä itsensä irti, vaikka tunneihmiselle se ei ole helppoa sekään.
Voin pahoin kuitenkin tähän jäädessäkin, kun kumppani puhuu toista ja tekee toista...ja minulla kun ainoa vaatimus miehelle oli olla uskollinen, muuten on saanut vapauden elää miten vain ,ilman vaimon nalkutusta...ainoa toive eikä se sopinut, miksi sitten jatkaa... - lopetus kannattaa
Kiitos alkuperäiselle viestille sekä nimim. voi sentään!
Aivan kuin minun omasta elämsätäni, mutta pystyin itse suhteen lopettamaan, en vain enää jaksanut katsella sivusta kun hän piti puhelimillaan peliään muihin naisiin ja lähetteli irstaita viestejä heille.
Hän metsästi itselleen naisia, joilta voisi saada rahaa lainaksi tai ostella itselleen tavaroita muiden naisten luottotietoja käyttäen.
Mies on itse velkajärjestelyssä, luottotiedot meneet ja työnteosta saatavat ansiot pieniä ja epävarmoja.
Niin kauan meilläkin oli kaikki ok, kuhan minä hemmottelin, pesin vaatteet ja elätin häntä. Mutta kun aloin puhumaan muista suhteista ja näistä vanhemmista rahanlainaajanaisista niin hän hermostui ja alkoi raivoamaan. Oliko minun syyni että jäi kiinni....??? Ei tietenkään, tajuan sen vasta nyt. Kyllä syy oli ihan hänen omansa, kun oli alkanut suhteisiin näiden naisten kanssa.
Ei se suhteen lopettaminen ole koskaan helppoa, itkua on riittänyt, mutta silti tunnen helpotusta kun se kaikki hermoileminen on ohi. Aikaa tämä vie että pääsee takaisin normaaliin elämään ja saa oman elämänhalunsa takaisin, mutta kyllä se kannattaa. Ei nämä petturimiehet koskaan muuta tapojaan, he vain vaihtavat kohdettaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626067Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813606Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242731- 212219
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402175Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61679Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85128281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201246- 281165