Juhannus Liljendal'in vanhassa leivintuvassa,...

sinisirkku-

Oli juhannusviikon alku ja luonto kauneimmillaan. Vietin kesää lasten kanssa mieheni suvun leivintuvassa Liljendalissa. Aamulla varhain olin vienyt alas saunalle kaikki pestävät pyykit ja laittanut ne likomaan.

Lasten nukkuessa päiväunta, lämmitin vettä suuressa mustassa rautapadassa. Katselin puista tynnyrinmallista käsin veivattavaa *pyykkikonetta*
jossa oli pyöritettävä kampi.
Vanha Elin faster, appiukon sisko, istui pihalla lehteä lukien, joten saatoin rauhassa alkaa pyykille.

Oli juuri tullut uutuus, pesupulveri, jolla nyt aioin pestä.
Eikun vaatteita tynnyriin, kuumaa vettä ämpärillä padasta, ja kammesta pyörittämään.

Eipä se ensin ihan kevyttä ollut, mutta lakanoiden asetuttua kuumassa, pyöri jo ihan helpolla. Sitten kirjavat, ja pyykkikorilla puron sillalle huuhtomaan.

Kyllä sillä puhdasta tuli muistan ajatelleeni, kun ripustin narulle vaatteet kuivumaan.

Aatonaattoon mennessä oli valtava tuvanlattia kuurattu, sängyissä puhtaat lakanat, ainoastaan tuvan pitkät penkit oli liian raskaat yksin kantaa pihalle.

Aatonaattona tuli lasten isä kaupungista, ja yhdessä kannoimme ja kuurasimme nekin pihalla. Miten kaunis onkaan vanha puupinta puhtaana!

Suuri valkoiseksi kalkattu leivinuuni oli hellalevyineen ainoa keittopaikka, sivusta täytettävä, jota joka päivä käytin, ja niin pysyi myös lämpö leivintuvassa.

Pieni kamari oli missä nukuimme, tuvassa sivusta vedettävä puusohva, jossa vanhempani nukkuivat kyläillessään.

Miten tunnelmallisilta tuntuvat nyt nuo muistot, kesäyöt, kukkien poiminta pöydille, ja pihlajan ja koivunoksien taittoa koristamaan ovenpieliä.

Pienet rusoposkiset lapset nukkumassa somina, ja sykähdyttävää onnea elämän täyteydestä heitä katsellessa.

Sen jälkeen on seurannut monia juhannuksia, useimmiten saaristossa, mutta muistoissa tuon vanhan leivintuvan hiljainen onni, olla maalla lasten kanssa
on jäänyt kauneimpiin muistoihini.

Koitteko muutkin nuorena juhannusyön taianomaisuutta?

12

183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • DDD.......

      hehheh

    • Kyllähä siinä jo

      juhannusyön taikoo alko olla

      • pirttiviljelyä

        sanan varsinaisessa merkityksessä, on siinä ankea nuoruus ollut.


    • merihuisku

      VOI kyllä se vaan oli ihanaa aikaa ,kun lapset oli pieniä. muistele aloittaja kanssa samoilla linjoilla . Minun kotipihaani ,kun juhannuksena mentiin porukka oli toista kymmentä. mökkiin ei sisälle nukkumaan kaikki mahtuneet ,laitoimme telttoja ,oli mukavaa.Olikohan silloin juhannus lämmin, kun aina tuntui ihanalta 3 lapsen kanssa teltassa nukkua,osa tietenkin aitassa ja tuvan lattioilla. kaiholla muistelen kauneutta ...EI YHTÄÄN ANKEETA. IHANAA.

    • *Kukkahame*

      Lapsuuteni juhannus maaseudulla se vasta olikin jotain.
      Kokko oli laitettu valmiiksi paria päivää aikaisemmin, oli leivottu ja valmistettu herkkuja, kalaa oli jos jossakin muodossa.
      Koivun oksia oli koristeena saunassa ja maljakoissa koivuja ja kulleroita, tuoreet koivunoksat tuoksuvat aina juhannukselta.
      Juhannusvieraita meillä oli aina, kaupunkilaisserkut tulivat juhannukseksi ja sitten hamstrasivat maalaisvoita ja kananmunia viemisiksi kaupunkiin.
      Rannassa keitettiin kalakeitto voilla ja kermalla höystettynä, ja kyllä se oli hyvää, eikä monestikaan jäänyt seuraavaan päivään, siinä voi kyläläisiäkin poiketa ja kaikille oli kalakeitto tarjolla.
      Ohjelmaakin siinä saatiin aikaiseksi, veljeni soitti kitaraa ja mandoliinia vuoroin, joku haitaria ja eräs papparainen huuliharppua.
      Alkoholia ei ollut eikä kukaan sitä edes kysellyt, mukavaa oli ja siellä nukuttiin missä sattui olemaan pehmoista alustaa.
      Sellaiset juhannukset muistuu mieleeni ja voi kuinka kaipaisin vielä edes yhden sellaisen viettää, lapsuuden aikaisten ystävien kanssa.
      Juhlat kyllä on, viikko juhannuksen jälkeen lapsuuteni tantereilla ja yllätyksiä on luvassa, taitavat olla paremmat kuin koskaan juhannus.

      Kaikille muistorikkaita juhlia juhannuksena.

    • Ramoona*

      Lapsuuden juhannuksina meilläkin oli aina kaupunkilaisvieraita, joitten tuliaisista odotetuin oli limukkakori, harvinaista herkkua 50-luvun lapsille. Aattona juhannuskoivut oli pystytetty kaikkien portaiden pieliin, avokuistin pylväiden juurella oli isot vesipurkit pihlajanlehville , pöydille me lapset keräsimme sylin täydeltä kukkia vaaseihin. Kukkaseppeleitä punoimme , niitä oli hiuksilla ja pöytäkoristeina. Puutarhakalusto oli maalattu, pihan hiekkatie haravoitu kuvioille. Sauna oli lämmitetty jo päivällä, jotta monta vuoroa ehti kylpeä. Pukeuduimme parhaimpiimme, tytöt kevätjuhlaleninkeihin ja polvisukkiin.

      Ruuista muistan savustetut muikut ja lihahyytelön, lehtisalaatin muna-kermakastikkeen kanssa. Lettuja paistettiin illemmalla rannassa ja kellarista haettiin vadelmahilloa . Komea kokko oli ihan kilpailun aihekin - niitä roihusi useita samalla rannalla, kuivana aikana lautoilla, vastarannalla taas omansa ja lieskojen leikki veteen heijastuen vangitsi lapsen mielen juhannusyön taikaan. Järvellä lipui soutajia, vesi kantoi äänet. Lapsia ei patistettu nukkumaan, pienimmät saattoivat omia aikojaan uinahtaa viltille. Meillä laulettiin paljon, isäni ja hänen veljensä olivat kuoromiehiä. Juhannuksena kajautettiin aina Jo valkenee kaukainen ranta , Sua lähde kaunis katselen ja entisen juhannusmorsiamen kunniaksi Miss soutaen tuulessa koivut sorjat soi.

      Saunominen koivuvastoilla, viihtyminen veden äärellä yleensä isommalla porukalla ja letut ovat kuuluneet joka juhannukseen, eiköhän tänäkin juhannuksena vanhat merkit paikkansa pidä.

    • sinisirkku-

      Juhannussalko on minullekin muodostunut sykähdyttäväksi kokemukseksi saaristossa.

      Nähdä kaikki rakkaat kerääntyneenä juhlan viettoon tuolla ulkosaaristossa, missä olen kesiäni viettänyt 26 vuotiaasta lähtien.
      Itse aikanaan olen nuorena kokenut auringon nousut ja laskut upeina siellä luonnossa, meren tuoksun ympäröimänä sileillä graniittikallioilla, se on syvällä minussa, Luojan läheisyys!

      Nyt olen jo vanha, mutta, iloitsen, että aikanaan ostimme tuon paikan, joka jälkipolvillekin tulee merkitsemään, yhteyttä luontoon, terveeseen ja vaativaankin saaristoelämään.

    • niimpä.

      joillakin on monta ja monen miehen hankkimaa kesäpaikkaa, joissa juhannusta viettää. Joko se Italian paikka on ostettu ?

      • sinisirkku-

        Ei ole ollut tarkoituskaan ostaa, vaan parin kevätkuukauden aikana vuokrata!

        Tuohon vihjailuusi monen *miehen* hankkimasta kesänviettopaikasta :D

        Onko koskaan tullut mieleesi, että olen koko aikuisikäni ollut ansiotyössä käyvä, yhdessä puolisoni kanssa hankkinut mitä saimme aikaan, jopa viimeisen pienen puutarhamökkini?

        Minimoinut ruokakustannukset kasvattamalla ja valmistamalla kaiken kotona,
        työssäolon lisäksi.

        Siivelläeläjä en ole ollut koskaan, ahkera kylläkin ja yritteliäs:D

        Hyvää Juhannusta sinullekin!


    • kukaan mitään

      vihjannut, itse olet omaisuuksia ja taksimatkoja täällä levittänyt. Kertonut että on kolme miestä ollut.
      On tässä ikäluokassa paljon ahkeria säästäväisiä naisia, mutta ei tule mieleenkään sitä korostaa. Muistatko yhjtään mitä kaikkea olet täällä kertonut, kyllä tulee pieni vastenmielisyys kelle tahansa.

      • sääli sammakkoa

        Tosi on, sinuun tulee vastenmielisyys "kukaan mitään" ei ihmekään.
        Taksit ! mitäs se nyt on mukamas, mummothan ajelee komiasti kyydillä, ja papatkin! Hyvä, että joku itsekin kustantaa matkansa.
        Ajele sinäkin ja tuuletu vähän, niin ehkä " joku joskus" DDDDDDDDD


    • naima-neuvoja

      Minulla on ollut ainakin kymmenen miestä, asunut vaikka missä, matkustanut kymmeniä kertojan milloin missäkin.
      Tällä hetkelläkin on kaksi miestä kun molemmat ovat niin meneviä ja mukavia en luovu kummastakaan.
      Herran jestas jos joku nainen on noin kuivetuinen ettei edes yhtä miestä saa kiinni niin eipä ihme että kateus tuossakin asiassa rehottaa.
      Hyvää juhannusta, juokse alasti kukkaketojen poikki ja vilkaise lähteen silmään siellä se sinun sammakkosi odottaa, älä suutele se sammakko voi kuolla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2425
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1407
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      77
      1234
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      6
      1152
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      870
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      865
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      713
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      87
      698
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      26
      678
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      666
    Aihe