Hei.
Haluaisin aloittaa keskustelun kauneudesta ja pakkomielteestä siihen.
Itselläni on pakkomielle, joka on _vielä_ aika aisoissa, mutta tuntuu että välillä menee yli. Pakko olla hyvännäköinen, kaunis ja ihana. Kuitenkaan en vaadi sitä muilta, vain itseltäni. Esim. rakastan miehessäni erilaisia ns. 'vikoja', koska ne tekevät hänestä persoonallisen.
Haluaisin aloittaa keskustelun kauneudesta ja pakkomielteestä siihen.
Itselläni on pakkomielle, joka on _vielä_ aika aisoissa, mutta tuntuu että välillä menee yli. Pakko olla hyvännäköinen, kaunis ja ihana. Kuitenkaan en vaadi sitä muilta, vain itseltäni. Esim. rakastan miehessäni erilaisia ns. 'vikoja', koska ne tekevät hänestä persoonallisen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
onko tuo nyt ihmekään,että tulee ulkonäöstä pakkomielle nyky yhteyskunnassa.
ihme et sentasoseen mitään vuosia tuhlasin. siis SENTASOSEEN, hyi saatana! moni pakteti päältä kaunis. Hyvwin riku on pakattu, se onki sen yks parhaita suojia. Neki jotka tajuis muuten sen paskuuden, sokaistuu ku paketti on niin viattoman, leikisän, puhtoisen, poikamaisenkin(muttei paskal miehettömäl taval)'sulonen'(ei-pliisusti enää varmaan kenenkään mielestä), jopa fyysisyyttä myöten!! Näkyspä ees sen oksennukset päälle. Nyt ei osaa jengi varoa, vaan köysissä varmaan jotku lopun ikänsä, kuka mitä erilaisimmis
mistä helvetin rikusta oikee puhut varo sanojas :D oon itekki riku. vaikutat kyllä niin sekopäiseltä ettei oikei tuota juttua voi tosissaa ottaa.
sanonpaha vaa et mun elämä on ollu pelkkää helvettiä etten ihmettele niitä ihmisiä joilla ei oo tolkkua mistään.
Yhdestä tv-dokumentista jäi mieleen vuosikymmeniä kauneuskäsityksiä tutkineen naistutkijan lause: "Naiset ovat nykyään paljon kauniimpia kuin 30 vuotta sitten, mutta myös paljon tyytymättömämpiä".
Aika ristiriitaista eikö totta? Monihan ajattelee että "kun olen kaunis, sitten olen vihdoin onnellinen".
Ihmettelen aina mitä naiset kuvittelevat saavuttavansa kauneudella? Harva lähtee mallin uralle tai tv-juontajaksi. Kassamyyjä, siivoja ja sairaanhoitaja ovat naisten yleisimmät ammatit, ei niissä ulkonäöllä saada yhtään parempaa palkkaa tai työetuja.
Jos saat kauneuden avulla miehen, hän saattaa olla sitä tyyppiä, joka katsoo vain pintaa ja vaihtaa heti sopivassa tilassa nuorempaan ja kauniimpaan.
Jos sun itsetunto ja identiteetti perustuu kauneuteen, mitä sulle sitten tapahtuu kun sairastut ja vanhenet, etkä ole enää kaunis?
Itse olen ollut ruma koko ikäni, ja mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän alan tajuta että ei se mikään tragedia ole ollut, vaan melkeinpä päinvastoin.
Kun oli ruma jo nuorena ei mennyt aikaa eikä energiaa koulussa poikien hurmaamiseen, joten pystyi opiskelemaan ja oppimaankin jotain.
Työelämässä on saanut edetä pitkälle, eikä kukaan 100 % varmasti ole ikinä sanonut selän takana että "sängyn kautta" olisin edennyt (jos ei sitten vitsinä).
Mies rakastui minuun eikä ulkonäkööni, joten tulee suuremmalla todennäköisyydellä kestämään myös rypyt ja vanhenemisen.
Ja kuinka monta kertaa olen saanut eri naistenlehdistä lukea kun neli- viisikymppiset, kauniit naiset valittavat että heistä on tullut näkymättömiä miehille. Ei saa enää huomioita, ei palvontaa.
Kun ei ole ikinä ollut näkyvä miehille niin tämä vanheneminenkaan ei haittaa. :-)
Kadehdin joskus huoletonta elämää, kun ei tarvinnut asetella jokaista suortuvaa monta tuntia erikseen ennen kouluun/töihin lähtöä, asetella ja erotella jokaista ripseä ja kulmakarvaa, peitellä olemattomia näppylöitä, laittaa parhaimpia päälleen joka kissanristiäisiin..
Olen yksi niistä joilla ulkonäkökeskeisyys, pakkomielle.
Tiedostan sen selvästi, mutta en kyllä ole tekemässä asialle mitään. Ehkä vanhempana rauhottuu. Olen vielä pitkässä, rakastavassa ja hyvässä suhteessa, en ruman, mutta hyvin hyvin tavallisen miehen kanssa joten en käytä ulkonäköäni ainakaan miesten metsästykseen. Siitä saa tunteen että on kilpailukykyinen kanssasiskojensa kanssa, hyvänolontunteen.
Bella908, et ole pinnallinen kuten nykyään monet muut. Ja itsetuntosi ei ole huono, vaan se erittäin hyvä. Etkä kulje massan mukana. HIENOA!
Ja hyvännäköinen,siinä onkin eroa. Useimmat naiset kuvittelevat olevansa hyvännäköisiä,mutta todellisuudessa he ovatkin sitten aivan tavallisennäköisiä. Hyvännäköisen ei tarvitse itseään juurikaan laittautua"hyvännäköiseksi"koska hän on sitä ilmankin. Pakkomielteisen laittautumisen tarpeen omaa juuri se tavallisennäköinen nainen,jolta puuttuu itsekritiikki ja hyväksyntä siitä,että olenkin vain tavallinen.
kyllä suurinta osaa naisista meikki kaunistaa huomattavasti. Parikymppiset ovat meikittöminäkin usein nättejä, mutta esim silmät tulevat kummasti esille jo pelkällä ripsarilla. Meikkiähän EI tarvitse olla paljon, kun se jo muuttaa ilmettä.
Kauniit kasvot ja kaunis kroppa ovat myös 2 eriasiaa, ja varsin harvoin nämä mahtuvat samaan settiin luonnostaan. Myös makuasiat vaikuttavat, mehän emme välttämättä pidä samoja asioita kauniina. Ihmisen luonteesta/sielusta en nyt edes sano mitään.
Ulkonäkökeskeisyydessä homma menee helposti ylilaittamisesksi, kuorruttamiseksi, kun ei luoteta siihen mikä itsessä on jo luonnostaan hyvää ja kohdillaan. Tyytymättömyys omaan ulkonäköön on silti aina kuluttavaa, oli siihen syytä tai ei. "Et voi olla tarpeeksi kaunis/seksikäs/magee", sitähän naistenlehtien mainonta meille naisille tykittää.
Onneksi aito thainainan on aina muita naisnia kauniimpi :)
Mun mielestä thai naiset ei ole millään tapaa kauniita. En edes luokittele heitä naisiksi :D Hyi helvata!
Ulkonäkö ja paineet.
Hauska on lukea mm. lehtijuttuja kun toimittajan jutun sisältö ei enää nykyisin ole se joka ratkaisee kiinnostavuuden vaan jutun vieereen printattu värikuva.
Naistoimittajista nuorekas ja hoikka, iästä riippumatta ja miehistä
siististi pukeutunut kammattu otus.
Jos oma itsetunto ei ole niin kunnossa ettei pysty kohtaamaan ulkoista maailmaa katsomatta peiliin hokien kerro kerro kuvastinta on ehkä syytä varata aika lataamoon.
Jos menee katsomaan vaikka rantalentopalloa, ei pelaajan painolla ja pituudella, eikä ulkonäöllä olekaan enää merkitystä vaan taidot ratkaisee.
Ehkä nykyihmisten tulisi hyväksyä vanheneminen ja rypyt ja unohtaa hetkeksi se peiliin tuijottaminen.
Onhan sitä elämää muuallakin.
Jaa-a.. En tiiä mikä luokitellaan pakkomielteeksi, mutta kyllä mun pitää olla aikalailla tiptop ennen kuin voin edes kauppaan lähteä. Ilman meikkiä, hiukset miten sattuu ja verkkarit jalassa - noin en astuis ovesta ulos kirveelläkään, no ehkä koiraa lenkittämään jos sellanen olis. Mutta tosiaan, ennen kun vaikka töihin lähtee, pitää kaiken olla viimeisen päälle. Ja tietenkin aina pitää näyttää niin nätiltä ku mahdollista. Tyttöjen kesken ei kaikki oo niin justiinsa, mutta mitä miehiin tulee.. Miesten suhteen oon suorastaan säälittävä. Oon vasta parikymppinen, toivottavasti "paranen" vielä. :) Kai mulla on vaan huono itsetunto tai jotain, vaikka ulospäin vaikutankin itsevarmalta henkilöltä. Näin ainakin olen kuullut. En koskaan halua kenenkään tietävän että olen oikeasti "heikko". *Huokaus*..
Itse olin parikymppisenä juuri sellainen ,että kaikki piti olla vimpan päälle.Sain kyllä arvostusta ja kehuja,niin miehiltä kuin naisiltakin.
Minulla oli kuitenkin paha ongelma siinä pynttäytymisessä;olin nimittäin äärimmäisen mustasukkainen sen aikaisesta avopuolisostani,joka oli ihan tavis-kundi.Stressasin jatkuvasti siitä että mä halusin olla tiptop aina.Meillä oli tuttavapariskuntiakin,jotka tulivat kylään rönttävehkeissä,naiset ilman meikkiä ja meikäläinen vaan vähän väliä lisää meikkiä laittamaan.
Lopulta tajusin kuinka idioottimainen olin.Lopetin pynttäämisen ja jätin myöskin avokkini,koska en itse enää kestänyt mustasukkaisuuttani joka velloi pääni sisällä aina.Oli pakko irtautua.
Lopulta huomasin ,että kelpaan ilman pakkeliakin mukaville miehille.
Nythän olen ollut jo naimisissa 15 vuotta ja olen sinut itseni kanssa,en enää mustasukkainen.Tokihan laittaudun vieläkin nätiksi välillä,mutta kotona olen ihan "au naturel" ja miehenikin tykkää minusta tällaisena.
Ikä kouluttaa ap:täkin vielä :)
Se on varmasti nuoruuden neuroosi. Vanhana ei enää komeaksi saa, eikä ole...ei enää kukaan juuri katso yli nelikymppisiä naisia ja miehiä, jos ei nyt sitten ole julkkis. Moni nelikymppinen nainen kuitenkin luulee olevansa vetävän näköinen. Tänäänkin aamulla olin pyörtyä, kun yksi viittäkymmentä käyvä nainen oli minihameessa - järkyttävä näky - eikä todella mitkään säihkysääret, joita näytellä. Se kuuluu teini-ikään. Valitettavasti esim. muslimit kokevat nuo minihameet kutsuna sexiin, sitähän se tavallaan onkin.
Kyllä kauneinkin ruusu joskus kuihtuu...
Kauneus on karmea klisee. Sitä pakkosyöttää ihmisten päähän muoti- ja meikkiteollisuus, joissa pyörii valtavat rahat. Ihan hyvän näköiset nuoret naiset poistattavat itseltään kylkiluita ja korjauttavat olemattomia virheitä ja laittavat silikonia rintoihin, ikään kuin se mitään muuttaisi. Ymmärrän ulkonäön korjausleikkaukset silloin, kun ulkonäössä on jotakin pahasti vialla, en silloin, kun virheetöntä, tavallisen näköistä ihmistä korjaillaan. On tietenkin kiva tuntea itsensä hyvän näköiseksi, ja epäilemättä upealla ulkonäöllä kiinnittää vastaisen sukupuolen huomion. Mutta entäs sitten? Yksikään ihmissuhde ei voi toimia sillä, että näytetään hyvältä, jos luonteet eivät sovi yhteen; siihen eivät kauneusleikkaukset ja silikonit auta.
En missään tapauksessa haluaisi mieheni olevat upea adonis, jonka perään naiset kuolaavat. Eihän siinä ehtisi kuin vahtia, ettei joku häntä viettele. Ja varmaan viettelisi ennen pitkää. Tavis on paljon parempi, kunhan on mukava luonteeltaan. Enkä naimisissa olevana naisena yhtään välittäisi olla sellainen upea kaunotar, jonka ympärillä pyörii vieraita miehiä yrittämässä kaikenlaista. Yök. Oma ukkoni riittää hyvin.
Mielestäni viisikymppinen nainen voi hyvin kulkea minihameessa, jos hän minihameesta tykkää. Ei ole pakko katsella. Pukeutuvatko nuoret naiset minihameeseen siksi, että viihtyvät siinä, vai siksi, että heidän sääriään ja reisiään tuijoteltaisiin?