Nyt kun kesä hyvässä mallissa ja kevään aikana syntyneitä parisuhteita ajattelee, niin alkaa varmaan olla monella aika tavata miehensä/naisensa vanhempia...Milläs mielellä ootte lähdössä tähän ensi tapaamiseen? Onko pahojakin kokemuksia tullut eteen?
Omalla kohdalla tapaaminen vasta tulossa, mutta jännittää niin pirusti! Ei siinä mitään...toimeen tulen kaikenlaisten ihmisten kanssa, mutta ainahan se on mielenkiintoista nähä miten otetaan vastaan jne... :D
Omalla kohdalla tapaaminen vasta tulossa, mutta jännittää niin pirusti! Ei siinä mitään...toimeen tulen kaikenlaisten ihmisten kanssa, mutta ainahan se on mielenkiintoista nähä miten otetaan vastaan jne... :D
Vastaukset 8
Vanhimmat
Onhan se ällistyttävää kun ovat olemukseltaan kuin jotain kumppanin karikatyyrejä...
Muistan itse hyvin nykyisen vaimoni vanhempien ensitapaamisen yli 15 vuoden takaa. Olin tavannut jo hänen sisaruksiaan aikaisemmin mutta vanhempiin en ollut törmännyt. Sitten menimme sinne syömään heille kotiin. Olin aika jännittynyt kun olin kuitenkin vaimoni ensimmäinen vakava poikaystävä joka vietiin ihan kotiin saakka vanhempia tapaamaan. Mutta he olivatkin tosi mukavia ja rentoja. Juttelivat kaikenlaisia eivätkä tentanneet liikaa mitään. Ehkä olin heille mieluinen vävykandidaatti kun päästivät minut niin vähällä. Tai sitten ajattelivat että ei heidän tyttärensä ketään ihan onnetonta tapausta näytille toisikaan...
Nyt myöhemmin olen huomannut että ovat samanlaisia sydämellisiä ihmisiä kaikille eikä minulla ole koskaan ollut mitään ongelmia heidän kanssaan. Hyviä isovanhempiakin ovat lapsillemme.
Mutta ehkä minulla oli poikkeuksellisen hyvä tuuri...
Täältä toiselta puolelta katsottuna asiaa. Tottahan täälläkin jännittää, lapselle soisi aina onnen päiviä ja hyvän puolison.
Jos jo tietää tämän esiteltävän olevan täysi luuseri, ei oikein voi ajatella edes tapaavansa häntä. On kuin tavallaan hyväksyisi moraalittoman elämän, paljot suhteet ja monet erot, lasten hylkäämisen. Kuinkahan itse asiasta ajattelette.
Mulla on kans käynyt tsägä että on hyvät appivanhemmat. 3 vuotta sitten avokkini vei heille näytille minut. Hyvin ovat ottaneet minut vastaan.
Tosin on heilläkin ongelmia, mutta ovat ystävällisiä ja mukavia muita ihmisiään kohtaan, myös minua.
mulla ei ole mikään hyvä onni käynyt nykyisen miesystäväni perheen kanssa..
en vissiin ole mieluisen näköinen, tarpeeksi kouluttautunut saatika oikeanmaalainen..
minusta puhutaan paskaa selän takana( mies kertoo jutut)..miestäkin on alettu suhteemme jälkeen haukkumaan työpaikalla enempi ja arvostelemaan(perheyritys).
meidän huonohkoa rahatilannetta arvostellaan tyyliin;"ettekö te koskaan käy missään?", tokihan me käytäisiin jos olisi enempi rahaa..samalla kun muut perheenjäsenet matkustelevat ulkomaille 2x kuukaudessa ainakin.
ulkonäköni oli heille rasite ensimmäiset vuodet..melkein jo sen asian takia vaadittiin miestä eroamaan minusta..
nyt on koulutus ongelma..kun en ole tarpeeksi korkealle kouluttautunut niin eihän meillä voi minkäänlaista tulevaisuutta olla.
onneksi mun ei tarvitse noita ihmisiä hirveän usein tavata, ja usein mielummin jäänkin kotiin kun mies menee tapaamaan perhettään..etäisyyskin heihin on ainakin 100km ellei enemmän..
ei vaan jaksa kiinnostaa teeskennellä heille että "voi kun kiva tavata"...
heillä muutenkin suht ylimielinen asenne, että tekisi välillä mieleni tokaista heille jotain ilkeää takaisin..tähän asti olen suuni pitänyt kiinni.
Itse menin tapaamaan poikaystäväni vanhempia viime talvena ihan positiivisella mielellä. Tottakai vähän jännitti, mutta ajattelin sen asian niin päin, että on mukavaa ja mielenkiintoista tavata heidät. Tapaaminen meni ihan hyvin, he ovat kivoja ja lämpimiä ihmisiä.
Vuosia sitten edellisen poikaystävän vanhempien tapaaminen oli vähän outoa. Hänen isä oli todella mukava mutta äiti jotenkin välinpitämätön ja etäinen. Oli vähän hassu olo, mutta olin ystävällinen ja tavallinen häntä kohtaan, ja me tulimmekin sitten parin tapaamiskerran jälkeen todella hyvin juttuun. Mietin että ehkä hän oli itsekin epävarma, tai sitten hän todellakin epäili että olisin jotenkin kamala ihminen :D
Että sinne vaan rohkeasti ja avoimin mielin!
Nuorten äidin kannalta katsottuna voin sanoa, että siinä ei ole mitään jännitettävää. Ovathan vanhemmat ihan samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin, ja tapaaminen vastaa mitä tahansa tilannetta tutustua uusiin ihmisiin. kun alatte itsekin olla aikuisia, huomaatte, että aikuisten kesken ei ikäeroilla ole varsinaisesti merkitystä, ja tulevista appivanhemmista saattaa tulla sinulle tasavertaisia ystäviä muiden eri ikäisten ystävien lisäksi.
Meille on esitelty lukuisia poika- ja tyttöystäviä, välillä vaihtuen. Erot ovat haikeita, mutta yhteyttä on saatettu pitää vaikka nuoret vaihtavatkin kumppania. Nyt on jo pysyviä vävyjä ja miniä, ja aina ovat tervetulleita käymään.
Ei tule mieleenkään arvioida tulokasta muuten kuin toivoen että nuoret tulevat hyvin juttuun keskenään. Minun asiani ei ole valita lasteni kumppaneita eikä vaikuttaa heidän suhteisiinsa mitenkään. Otan heidät mielenkiintoisina uusina tuttavuuksina ja toivon että nuoret ovat onnellisia. Jos lapseni joutuvat pettymään, se on heidän oma valintansa eikä kuulu minulle sitä estää tai moittia. Aikuiset nuoret päättävät asiansa tietysti itsenäisesti.
Sinne vaan rohkeasti tutustumaan äläkä mieti turhaan kelpaatko vai et. Riittää kun kelpaat kumppanillesi.
Paras ensikohtaaminen tapahtuu sattumalta. Älytöntä molempien osapuolien jännittää viikkoja etukäteen. Ihmisiähän tässä vain ollaan. Oma miesystäväni vei minut kauppareissulla näytille. Oikein sydämellisesti otettiin vastaan.