Tapaamisten vaikeus?

Kummastelen vain...

Olemme seurustelleet nyt reilun 10 kuukautta miesystäväni kanssa. Joskus suhteen alkuaikoina mies valotti minulle tarvitsevansa VÄLILLÄ omaa aikaa ja yksikseen oloa. Ok.. Ajattelin että se olisi sitten välillä semmoisia päiviä kun ei nähdä ollenkaan, kun ennen sitä nähtiin oikeastaan aina kun oli mahdollista.

Nykyään jos esimerkiksi vietämme yön yhdessä (noin 20tuntia putkeen yhdessäoloa) tämän jälkeen ei miehen puolelta ainakaan tule tapaamisaloitetta kahteen vuorokauteen! Ja jos taas vietämme illan yhdessä, ihan oleskellen kahdestaan muutaman tunnin ajan töiden jälkeen, niin sitten taas ei sinä seuraavana päivänä voida nähdä, että ehkä "ylihuomenna" tulee kyselyä että josko hän tulisi silloin käymään. Ellen minä ole ehtinyt ensin.

Olen kysynyt mieheltä, miksi hän ei voi sopia viettävänsä aikaansa kanssani monena päivänä peräkkäin. Vastaukseksi sain "viattoman" olkien kohautuksen. En jaksa asiasta tivata, koska siitä ei syntyisi muuta kun riitaa. Suunnitteilla on ollut yhteen muuttokin, mutta ahdistuuko mies siitä sitten kovasti, kun nykyäänkään kanssani ei tämän useammin voi aikaa viettää? Tätäkin olen yrittänyt kysyä häneltä ja hän on sanonut, että se on eri asia kun sillon se olisi meidän molempien koti, eikä varmaan kyhjättäisi toisissamme kiinni koko aikaa. Mies on melko kokematon parisuhteissa, sillä hänellä ei hirveämmin ole niitä takanaan. On myös melkoisen ujo tapaus, kenties tottunut viettämään paljon aikaa yksikseen? (häneltä kyllä löytyy miespuolisia ystäviäkin) Ärsyttää, kun tunnen oloni melko epä-tärkeäksi, kun ei minun kanssani voi tavata kun rajallisesti. Jos joskus olemme pidemmän aikaa yhdessä, huomaa miehen käytöksestäkin (etääntyy) kuinka mitta alkaa tulla täyteen minun seuraani.

Ja siltikin hän kuulemma rakastaa minua, haluaa olla kanssani ja olen hänen elämänsä nainen, tärkein ja sitä rataa... Mitä ihmettä...

15

421

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HaliPelastaaMaailman

      Tarvitsette lisää halipusuhetkiä ja hempeilyä elämäänne. Kun olette pidempään yhdessä ja miehesi alkaa näyttää siltä että haluaisi ottaa jalat alleen, mene istumaan hänen syliinsä (kiedo kädet ympärille, suutele poskea/kaulaa ja käperry mukavaan asentoon syliin) ja kerro hänelle kuinka tärkeä hän sinulle on - ideaalitilanne on, jos tilanne muuten on sellainen, että voit jäädä siihen hempeilemään.

      Olisi myös kiva, jos teillä olisi jotain sellaista tekemistä josta molemmat pitävät - siedätyshoitoa >8]. Jos sitä ei kiinnostusten kautta löydy, niin tunteiden kautta varmasti löytyy, eli haleja ja pusuja jakoon

    • miehet on semmosia

      Mies on jo kertonut sinulle vastauksen: "hän on sanonut, että se on eri asia kun sillon se olisi meidän molempien koti, eikä varmaan kyhjättäisi toisissamme kiinni koko aikaa." Niinhän se yleensä menee, että kun treffaillaan niin ollaan totaalisesti yhdessä koko tapaamisen ajan, mutta kun asutaan yhdessä, kumpikin puuhailee omiaan ja menee myös vapaasti omiin menoihinsa.

      Kaikesta päätellen olette tavatessanne koko ajan yhdessä, eikä ihme jos mies väsyy sellaiseen - se on täysin luonnollista. Ihminen tarvitsee myös omaa rauhaa ja erillisyyttä, vaikka olisikin rakastunut. Myös haleihin ja pusuihin väsyy, jos niitä tulee liikaa. On ihan tavallista että varsinkin miehet kyllästyvät jatkuvaan toisen huomiointiin ja halimiseen ja tarvitsevat tietyn määrän omaa rauhaa ja sitä ettei kaikkea tarvitse trhdä yhdessä.

      Anna siis hänelle omaa rauhaa ja tilaa myös yhdessä ollessanne, niin kaikki on hyvin. Anna hänen päättää asioistaan itsenäisesti äläkä roiku kiinni koko ajan, niin hän ei väsy seuraasi. Luota siihen , että hän rakastaa sinua, vaikka hän ei jaksa sitä aina osoittaa ja haluaakin myös omaa rauhaa.

    • Ap.

      Toki ymmärrän, että välillä pitää saada sitä omaa rauhaa ja yksikseen oloakin. Johan minunkin pääni räjähtäisi jos en muuta tekisi kun nyhjäisi miehen kainalossa 24/7. Mutta se tässä kummastuttaa, että miksi hän tarvitsee sitä aikaa noin hurjan paljon. Eli n. 4 tuntia yhdessä oloa tarkottaa about 40 tuntia oloa erikseen ja 20 tuntia yhdessäoloa tarkoittaa 60 tuntia erossa oloa yhdessä vietetyn ajan jälkeen. (en nyt ole kirjaa pitänyt aikamääristä, mutta heitin vain lonkalta mitä se suunnilleen yleensä on.) Sehän tekee paljon enemmän yksikseen olemista, kuin minun kanssani.

      Väkisinkin ajattelen, että onko hän minun kanssani vaan jostain ihmeen tekosyystä ja näkee minua pakolta välillä, etten pääsisi kummastelemaan, kuinka emme ikinä tapaa.

      • oma kokemus

        Voithan tuota seurailla vähän aikaa... Oma tilanteeni oli sellainen, että mies vetosi jo suhteen alkuaikoina oman ajan tarpeeseen ja hän ahdistui/ärtyi joutuessaan olemaan seurassani hieman pidempään (esim. kokonaisen päivän). Lopulta tilanne johti siihen, että olimme yhdessä vain pari tuntia kahden viikon aikana (ei yhtään puhelua hänen puoleltaan, muutama tekstari). Lopetin suhteen. Ei ole mukavaa huomata olevansa yksinäinen, vaikka onkin "parisuhteessa". Eli kyllä tuo tapaamisten ja yleensäkin yhteydenpidon määrä on oman kokemukseni mukaan suorassa suhteessa siihen, miten tärkeänä toinen suhdetta pitää.


      • Miesnäkökulma

        "Mutta se tässä kummastuttaa, että miksi hän tarvitsee sitä aikaa noin hurjan paljon."

        Tyypillinen ihanne miehelle olisi varmaan kolme, neljä seksisessiota viikossa ja muuten erikseen omissa menoissa.

        Aika harvalle miehelle tuota ihannetta suodaan, niin kuin ilmenee perinteisistä "pallo jalassa" -sutkauksista. Yleensä asiat menevät sitä rataa, että nainen haluaisi muutakin yhdessäoloa kuin seksiä, ja mies ei henno naiselta tätä kieltää vaan näivettyy liitossa pikku hiljaa. Tällainen masentunut mies taas rupeaa tympimään naista, ja seksikin sitten loppuu.


      • bmcncmbn
        Miesnäkökulma kirjoitti:

        "Mutta se tässä kummastuttaa, että miksi hän tarvitsee sitä aikaa noin hurjan paljon."

        Tyypillinen ihanne miehelle olisi varmaan kolme, neljä seksisessiota viikossa ja muuten erikseen omissa menoissa.

        Aika harvalle miehelle tuota ihannetta suodaan, niin kuin ilmenee perinteisistä "pallo jalassa" -sutkauksista. Yleensä asiat menevät sitä rataa, että nainen haluaisi muutakin yhdessäoloa kuin seksiä, ja mies ei henno naiselta tätä kieltää vaan näivettyy liitossa pikku hiljaa. Tällainen masentunut mies taas rupeaa tympimään naista, ja seksikin sitten loppuu.

        Niin, ja jos tuosta jäi vielä epäselväksi, niin keskiverto nainen ei siis ole kovin viihdyttävää seuraa. Vai sanoisiko mieluummin niin, että miehen pitää tavata myös erilaisia ihmisiä kuin tyttöystävänsä.


      • 450
        bmcncmbn kirjoitti:

        Niin, ja jos tuosta jäi vielä epäselväksi, niin keskiverto nainen ei siis ole kovin viihdyttävää seuraa. Vai sanoisiko mieluummin niin, että miehen pitää tavata myös erilaisia ihmisiä kuin tyttöystävänsä.

        Turhaa yleistystä tuollainen. Ainakin minun suhteissa miehet ovat tykänneet läheisyydestä, halunneet olla ja tehdä juttuja ihan kaksistaan, ja paljon hyviä keskusteluja on käyty yhdessä.

        En tiedä miltä vuosikymmeneltä tuo ajatus on peräisin ettei miehet muka tarvitse muuta läheisyyttä kuin seksiä. Ihan yhtä typerä ajatus kun se että miehet ei itke eikä puhu tunteistaan. Tottakai miehiä on erilaisia ja jotkut ei välitä läheisyydestä tai muusta yhdessä olosta. Mutta turha yleistää että kaikki miehet olisivat sellaisia.

        Ja tottakai kaikkien pitää tavata muitakin ihmisiä kuin kumppaninsa, siinähän tulisi kuka tahansa hulluksi jos ei muuta seuraa olisi.


      • 450
        Miesnäkökulma kirjoitti:

        "Mutta se tässä kummastuttaa, että miksi hän tarvitsee sitä aikaa noin hurjan paljon."

        Tyypillinen ihanne miehelle olisi varmaan kolme, neljä seksisessiota viikossa ja muuten erikseen omissa menoissa.

        Aika harvalle miehelle tuota ihannetta suodaan, niin kuin ilmenee perinteisistä "pallo jalassa" -sutkauksista. Yleensä asiat menevät sitä rataa, että nainen haluaisi muutakin yhdessäoloa kuin seksiä, ja mies ei henno naiselta tätä kieltää vaan näivettyy liitossa pikku hiljaa. Tällainen masentunut mies taas rupeaa tympimään naista, ja seksikin sitten loppuu.

        "vaan näivettyy liitossa pikku hiljaa"

        Jos mies on liitossa jossa hän naisen seurassa näivettyy pikkuhiljaa, niin silloin hän on liitossa väärän naisen kanssa. Miksi ottaa kumppanikseen sellainen ihminen jonka seurasta ei nauti, ja jonka kanssa ei ole suurempaa halua elää arkea yhdessä? Minusta aivan käsittämätöntä.

        Onko se sitten jotain että on tyydytty siihen sopivasti vastaantulevaan ihan ok naiseen, eikä sen suuremmin olla mietitty että minkälaisen parisuhteen haluaa jotta nauttisi elämästään.


    • Ap.

      Itselläni harmittaa tilanteessa myös se, että nykyään tuntuu kun minullakin alkaisi hermot mennä jos vietämme pidemmän ajan yhdessä. Ennen ei tuntunut lainkaan siltä, mutta voisiko olla, että nyt olen tottunut siihen että ollaan enemmän erillään, niin pidempi aika yhdessä saa minutkin kaipaamaan omaa rauhaa. Sellaista en kuitenkaan halua elämältä, vaan haluan, että parisuhteessa vietetään aikaa yhdessä ja se läheisyys tuntuu molemmista hyvältä. Haluan perustaa perheen tulevaisuudessa, mutta onnistuuko se ihmisen kanssa, joka kaipaa niin paljon omaa aikaa ja saa sen johdosta minutkin kaipaamaan sitä? Seurustelenko nyt vain väärän ihmisen kanssa? :/

    • huokailija

      Hieman samanlainen ongelma. Haaveilen nykyään myös parisuhteesta, jossa läheisyys tuntuu molemmista hyvältä. Mikähän meitä pidättelee näissä suhteissa? Toivo, että asiat muuttuvat? Kuinka todennäköistä se on...

    • mieleeni vaan tuli..

      Jos olet kuitenkin toinen nainen? Miehelläsi ykkösnainen muualla. Vaikka et voisi uskoa hänestä.... kuka voisi?

      • Ap.

        Ehkä joskus villeimmissä ajatuksissani olen itsekin miettinyt tätä, mutta ei. Se vaan ei ole mahdollista. Mies on ujo, eikä siis hirveästi keskustele vieraiden ihmisten kanssa. Hänen ulkonäkönsäkään ei ole niin viehättävä, että sen ansiosta pelkäisin kilpailijoita saavani. Ennen hän tosiaan vietti kaiken vapaa-aikansa kanssani, joten siinäkään ei olisi kerennyt mitään toista suhdetta kehkeytyä. Yksikseen ollessaan hän pelaa tietokoneella tms. Tähän on niin paljon muitakin asioita miksi tämä teoria vaan ei ole mahdollinen, mutta en viitsi niitä kaikkia tänne huudella.


    • N26&M28

      Olemme työssäkäyvä pari ja tapaamme toisiamme kahdesti viikossa. Kokopäivätyön lisäksi opiskelen, joten enempää aikaa ei tällä hetkellä olisikaan. Molemmilla on hyviä ystäviä ja viihdymme myös toistemme ystävien seurassa. Mies saa perjantaina rillutella omien ystäviensä kanssa, lauantaina ilmestyn töiden jlk hänen luokseen ja vietämme yhteisen illan ja yön. Lisäksi pyrimme tapaamaan kerran viikolla, jos työaikataulut sopii yhteen. Mies tietää, että työ on mulla tosi tärkeä asia, mutta tietää myös sen, että hän on minulle todella rakas. Viihdymme erinomaisesti toistemme seurassa, kumppanuuden lisäksi hän on yksi parhaista ystävistäni. Emme vietä yhteistä aikaa sohvalla halaillen, vaan urheilemme, pelaamme, teemme hyvää ruokaa... tietysti myös hellittelemme. Meidän suhdetta pitää erinomaisesti hengissä se, ettemme elä ja hengitä vain toisiamme varten. Ikävä tekee yhteisistä hetkistä arvokkaita. Tiedämme, että valmistumiseni jälkeen meillä on enemmän aikaa olla yhdessä. Nyt opettelemme sitä, millä tavalla nuo runsaammat yhteiset hetket voisimme viettää.

      Teille ehdottaisin ensiavuksi yhteisen harrastuksen hankkimista. Tiedän pariskuntia, jotka harrastavat yhdessä esim. miekkailua, paintballia, rullaluistelua, hiihtoa... Kunhan harrastus ei ole liian aktiivista, kerran viikossa voisi olla sopiva määrä.

    • Aava_71

      Itse olen nelikymppinen nainen, mutta samaistun tuohon mieheesi (ap). Mulla on varmaan keskimääräistä suurempi tarve olla yksin, mutta ei se sitä tarkoita, ettenkö olisi 100% sitoutunut ja rakastaisi todella paljon kumppaniani! Monen on vaan vaikea tajuta sitä, että mulle on suorastaan elinehto saada olla itsekseni ja omien ajatusteni kanssa niin paljon.

      Kyllä mulla on ollut pitkiä suhteita ja yhdessäkin ollaan asuttu vuosikausia (n. 10v molempien miesteni kanssa). Yhdessä asuminen on tosiaan niin erilaista kuin seurustelu. Eli seurusteluvaiheessa jotenkin "kuuluu" nyhjätä lähekkäin ja tehdä kahdestaan asioita, jotan en kykene näkemään todellakaan joka päivä tai edes joka toinen (ehkä sentään edes viestiyhteydessä kuitenkin tykkään olla... mutta jos joku on vielä enemmän tätä maata, niin voin ehkä kuvitella ettei puhelinyhteyskään välttämättä onnistu?).

      Sitten taas kun asutaan yhdessä, sitä omaa aikaa ja muunlaista tekemistä tulee kuitenkin luonnostaan, ettei tarvitse ihan 24/7 nyhjätä kylkikyljessä, niin se on kuitenkin ihan luontevaa. Eli en ahdistu saman katon alla tästä piirteestäni huolimatta :)

      Älä siis heitä kirvestä kaivoon, vaan jos pystyt hyväksymään asian, niin älä suotta murehdi! Eri asia on tietenkin, jos hälärit soi muutenkin, ettei miehellä ole puhtaat jauhot pussissa..?

      • :3

        "Monen on vaan vaikea tajuta sitä, että mulle on suorastaan elinehto saada olla itsekseni ja omien ajatusteni kanssa niin paljon."

        Tälläistä näkee ihmisissä ihan hirveän paljon, voitko selittää tarkemmin ja antaa sitten minun vähän sorkkia siun aivoja kun tälläinen 'hassu' käytös kiehtoo minua hyvin suuresti >:)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4419
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3283
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      33
      1058
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1016
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      11
      1014
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe