Mietin tässä noiden suurten proteiinimäärien tarpeellisuutta. Useimmat enemmän kuntoilevat ja salilla treenaavat syövät päivittäin reilusti lihaa, kananmunia, proteiinilisiä jne. Itselläni protskumäärät jäävät aika pieniksi, koska syön melko epäsäännöllisesti ja olen viimeiset 20 vuotta ollut kasvissyöjä. Maitotuotteitakaan en käytä kun eivät minulle sovi.
Lihakseni kuitenkin kasvavat helposti jo muutaman kerran viikossa tapahtuvalla salitreenillä. Lisäksi joogaan ja uin ehtimisen mukaan. Olo on hyvä ja pirteä. Pari liikakiloa minulta löytyy, mutta ei mitään merkittävää ongelmaa. Kuitenkin proteiinimääräni ovat ihan liian pienet useimpien suositusten mukaan. Pitäisikö tässä nyt kuitenkin alkaa lisäämään protskun saantia? En myöskään tajua, miksi lihakseni vahvistuvat ja kasvavat näin helposti, kun monella protskulisiä popsivalla ja enemmän treenaavalla se on kiven takana. Onkohan kyse sitten vain erilaisista vartalotyypeistä?
proteiinin tarve
12
1682
Vastaukset
- GTM
Näkemättä kuvia ja tietämättä taustojasi, villinä veikkauksena muutama miettimisen arvoinen ajatus.
Lihas ei ole pelkästään "kokoa". Kyse on myös suhteellisesta koosta, sekä suhteellisesta kiinteydestä.
Varsinkin ekan 3-6kk treenin aikana lihakset "kasvavat" ja vahvistuvat nopeasti, ilman sen suurempia proteiineja tai edes rukailun ajattelua. Ennen ns "oikeasti treenaamista", jos lihakset on olleet normaalielämän käyttöasteella, ne ovat jotakuinkin minimaalisessa koossaan. Treenaamisen aloittamisvaiheessa ne kuitenkin turpoavat suhteessa nopeammin, ja vahvistumisen huomaa ja tuntee nopeana. Normaalipainoisella kokomuutos näyttää vielä nopeammalta, koska lihaksen päällä oleva kerros korostaa kasvun visuaalista ja senttimittaista kasvua. (Kun lihas itse kasvaa 10%, ympärysmitaltaan 15cm, on kasvu 1,5cm. Kun esim käsivarren ympärysmitta on 25cm, kasvaa sen ympärysmitta noin 10% myös, eli 2,5cm.)
Lihaspussin koko on suhteellinen ja rajallinen. Hyvin pienestä normaalikokoiseksi se kasvaa "pyrähtäen", koska raskas lihaksrasitus tarvitsee tilaa ja lihaksen kasvu kerää pussiin nestettä. Kun lihaspussi on kasvanut, se ei laajene enää niin nopeasti, koska sitä laajentaa enää vain lihaksen määrän varsinainen kasvu, ei tilan puute tai nesteen kertyminen. Kasvua tästä eteenpäin rajoittaa myös lihaksen kiinteytyminen, toisinsanoen enemmän lihasta pienemmässä tilassa. Kasvy myös näkyy hitaampana, koska lihaksen päällä oleva kerros pieneene.
Matka 5kg käsipainosta 20kg:n ei kestä kauaa, tai vaadi mahdottomia ponnistuksia tai lisäproteiinia. Mutta seuraavat 5kg on yhtä haastavia, kuin edelliset 15kg. Se käsivarsi ei siitä koostaan enää suhteellisesti kasva yhtä nopeasti, vaikka painot olisivat 40kg, koska lihas tiivistyy. Se myös painaa enemmän.
Tässä kohtaa tulee tuo proteiinin tarpeen nousu ottaa huomioon. Normi salilla/uimassa käyvälle normi ruokailu riittää hyvinkin, ja proteiinipitoisen ruuan preferointi lähinnä nopeuttaa palautumista ja edesauttaa täten useampia salikertoja viikkoon. Kun ihan oikeasti voimaharjoittelee, käydäkseen edes kolmesti viikossa salilla, hajoitetaan lihasta tarkoituksenmukaisesti ja täten proteiinin tarve nousee niin suureksi että on pakko käyttää lisäproteiinivalmisteita, tai syödä puolikas possu per ateria.
Ruumis ei toimi niin, että syömällä proteiinia lihakset kasvaa. Lihaksien pitää "tarvita" proteiinia, että se myös käytetään siihen tarkoitukseen, muuten se menee vain suoraan läpi, tai käytetään muuhun.
Ihmisten ruuansulatus on yksilöllistä, ja toisille proteiinien pilkkominen on vaikeampaa toisille helpompaa. Kasvishihhulina tiedät, että toisille kasvissyöjille proteiinien puute aiheuttaa oikeita oireita, toisille ei. Oleellista on syödä mahdollisimman paljon erilaisia proteiineja pysyäkseen terveenä, voimatreeniin käytettävät tuotteet ei saa korvata muita lähteitä. Kaikki proteiinit ei myöskään kelpaa lihaksien rakennusaineiksi, eikä lihaksia rakenneta pelkästään proteiineista.
Loppurivillä kuitenkin se, että liian vähän lihaksille tarpeellista proteiinia ruokailutottumuksissa ja tarpeeksi lihastreeniä tuntuu varmasti. Jos lihasta polttelee tai se tuntuu olevan "aivan rikki" enemmän kuin seuraavan päivän, on aihetta joko vähentää treeniä tai lisätä proteiinipitoista ruokailua.
Sivuhuomiona, noilla eteläisten aavikkojen sankareilla on piru vie sellainen geeniperimä, että lihakset kasvaa kooltaan huomattavasti nopeammin, mutta vähemmän tiiviimpänä (säilyttäen täten enemmän nestettä). Jos sukuperimässä on tätä geeniperimää tai vastaavaa, on parempi olla vain onnellinen =) - APprotskupirtelötön
Hyvä GTM, kiitos erinomaisen valaisevasta vastauksesta. Juuri tuollaista infoa kaipasinkin. Kyselin proteiiniasiasta koska olen juurikin siinä tilanteessa, että 5 kilosta on edetty 20 kilon painoihin ilman ongelmia, mutta nyt haluaisin lisätä treeniäni niin määrällisesti kuin painoissakin. Ja kaltaisellani kasvissyöjähihhulilla tuo protskun lisääminen vaatii hieman panostusta, joten en nyt turhaan viitsisi siihen hommaan lähteä.
Jos saan vaivata vielä yhdellä lisäkysymyksellä... mainitsit etteivät kaikenlaiset proteiinit sovellu lihaksen rakennusaineiksi, mitkä eivät siis sovellu?
Tarkoituksenani on lisätä lihasvoimaa, ja myös pudottaa pari rasvakiloa. Jos olen oikein ymmärtänyt, tämä tapahtuu parhaiten ruokavalion ja oikean treenin yhdistelmällä. En tosin ole ihan varma onko parasta vähentää hiilareita vai rasvoja vai mitä, mutta yrittelen nyt ja korjaan sitten jos ei toimi.
Ruokavalioasioista on niin monia eri teoriota ja suuntauksia, että niihin perehtyessä voi tulla hulluksi. En myöskään usko että kaikki sopii kaikille. Esim tämä aamiaisen tuputtaminen. Minulle on vuosikausia tolkutettu, että ihmisen on syötävä runsas aamiainen, tai muuten hukka perii ja kaaos seuraa tai vähintäänkin lihon muodottomaksi. Itselleni ei kuitenkaan aamulla maistu muu kuin kahvi ja hedelmä, ja voin oikein hyvin näillä eväillä. - GTM
Proteiini on yleisnimi kaikille aminohapoille, joita on 22, kaikissa proteiineissa ei ole kaikkia aminohappoja. 8 näistä aminohapoista on sellaisia, joita ihminen ei pysty itse rakentamaan, joten ne pitää saada ruuasta. Näistä kahdeksasta ihmisruumis pystyy rakentamaan loput 14, ellei niitä saada muuten.
http://en.wikipedia.org/wiki/Essential_amino_acid
Parhaita proteiinilähteitä lihaksien palautumiseen/rakentumiseen ruokavaliossa on tietenkin muiden eläinten lihakset. Mitä puhtaampaa ja luonnollisempaa ruokaa eläin on syönyt, sen enemmän sen lihaksissa on erilaisia aminohappoja.
Mitä tulee kasvisruokaisen ruokavalioon. Parhaita lähteitä monipuolisille aminohapoille on kreikkalainen jugurtti ja raejuusto (maitoperäistä proteiineja ilman sokeria/rasvaa). Tempeh ja quinoa on ehdottomasti hyviä myös. Ideana lähinnä se, että teollisesti valmistettu tofu tai soijarouhe esim ei sisällä kuin tiettyjä aminohappoja ja jos käytät vain esim soijarouhetta saavuttaaksesi suhteellisen proteiinitasapainon, et saa kaikkia aminohappoja.
Proteiinivalmiste 101, ja tätä kannattaa kertoa kavereillekkin. Suurin osa proteiinivalmisteista sisältää paljon muutakin kuin vain proteiineja ja on tarkoitettu aivan muuhun kuin proteiinilisäksi. Varo MassBlasteja ja lue aina sisältötaulukot, parhaimmassa tapauksessa proteiinisäkissä on 50% sokeria, sillekkin on käyttönsä.
Proteiinivalmisteita on kahdenlaista, heraa (nopeesti imeytyvä) ja kaseiinia (hitaasti imeytyvä). Heraakin on sitten kahta eri laatua: isolaattia ja konsentraattia. Hera on tarkoitettu treenin jälkeiseen palautukseen, isolaatti on halvempaa, konsentraatti kalliimpaa, eroa ei juuri ole. Kaseiinit on tarkoitettu dieettilisäksi.
Jos olet tosiuskovainen, niin huomaa että heraproteiini on ainakin eläinperäinen valmiste.
Mitä tulee ruokavalioon, tärkeintä on saada kaikki mitä saada pitää, kuin se missä järjestyksessä sen saa. Tosin paljon syöminen kerralla on epäterveellistä muistakin syistä. Mitä aamiaiseen tulee, italiassa porukka vetää shotin expressoa ja 3-4 suklaamuffinssia aamupalaksi ja Englannissa kiskastaan pari munaa ja viis makkaraa, joten voit huoletta olettaa että kaurapuuro ja musta leipä aamupalaksi on pitkälti kansanperinne, jolla on aivan eri syyt kuin dieetin terveellisyys.
"Ainoa" tapa vähentää rasvaa ruumiista, on polttaa sitä energiaksi. Rasvaa tulee kun ruumis muuttaa hiilihydraatteja rasvaksi, tai varastoi suoraan saamiaan rasvoja. Varastoitu rasva palaa kun ruumiilla ei ole tarpeeksi nopeita hiilihydraatteja tai säilöttyä energiaa ja sen on saatava energiaa toimiakseen. Tämän ei pitäisi olla enää kellekkään edes uutinen vuotena 2011 =)- hedelmät on huippuja
Proteiini on aivan yliarvostettu,vahvimmat eläimetkin saavat aminohapot muusta kuin liharavinnosta. lihansyöjät nukkuvat suurimman osan vuorokaudesta, koska ravinnon sulamiseen kuluu elimistöltä valtavasti energiaa. Itse treenaan hedelmien
ja marjojen,juuston ja kotiruuan voimalla. Energia ei lopu millään,voima lisääntyy ja
olo on koko ajan hyvä. Neuvoni onkin,että jätä liha vähemmälle niin elämä alkaa hymyilemään!
- GTM
"Protein once absorbed into the blood is filtered by the kidneys and if not used to build and repair muscle tissue, is converted to energy or stored as fat."
http://www.dietitian.com/protein.html
Älyttömän hyvää tekstiä aminoista ja proteiineista, safkasta ja diettimyyteistä. - APprotskupirtelötön
Juu, aivan samaa mieltä olen kanssasi suurimmalta osin. Yksi asia tosin jäi mietityttämään kirjoituksessasi. Miten tofu on mielestäsi niin paljon teollisemmin tuotettua kuin esmes suosittelemasi raejuusto? Niiden valmistusprosessihan on samanlainen. Itsekin usein valmistan soijapavuista tofua, ja juurihan sitä niin tehdään kuin tuorejuustoja. Ja sitähän on täällä Aasiassa syöty vuosituhansia. Soijarouhe on sitten asia erikseen, sehän ei kovin luonnollista ole nähnytkään.
Sattuuko kenelläkään olemaan vinkkejä proteiinin lisäämisestä kasvisruokavaliossa? Itse en maitotuotteita pysty käyttämään, joten olen kasviperäisten protskujen varassa.
Soija proteiinin lähteenä ei myöskään varmaan voi olla sitä kaikkein huonointa, kun ajattelee vaikka todella rankasti treenaavia kungfu- munkkeja jotka ovat kasvissyöjiä. Soijan lisäksi tietty muitakin papuja ja pähkinöitä syövät. - GTM
Hyvä että kysyit. Kyse ei varsinaisesti ole tofun itsensä tuotantoprosessista, joka on tosiaan lähestulkoon samanlainen kuin raejuuston, kyse on siitä mistä tofu on tehty ja mitä muuta siihen sisältyy.
Luonnollinen soija mitä käytetään tofun valmistamiseen sisäältää "täysiä proteiineja" joissa on kaikki 8 pakollista aminohappoa, samoin kuin kaikki maitovalmisteet. Siinä mielessä se on yhtä hyvä ruoka treenimielessä proteiinilähteenä.
Verrattuna raejuustoon ja kreikkalaiseen jugurttiin (tuo tuttu ruskea suomesta saatava) tofu sisältää enemmän rasvaa ja hiilihydraatteja. Maitoproteiini on myös lähteenä luotettava, sitä joko on tai sitä ei ole.
http://nutritiondata.self.com/facts/legumes-and-legume-products/4393/2
41% prot, 50% fat.
Tärkein syy kuitenkin tuohon asetteluun Temphe > Tofu, (kokonaiset pavut>teollinen murska) ja teollisen tuotannon mainitsemine on kuitenkin tofun soijan käsittelyn ja jalostuksen aiheuttamat karsinogeenit ja (estrogeeni) hornoomipitoisuudet.
http://www.funadvice.com/q/are_soy_or_tofu_products_really_bad
http://www.skrewtips.com/2008/02/08/oh-soy-bad-how-we-are-mislead-about-the-benefits-of-soy/
http://www.soyonlineservice.co.nz/
Sen verran Äijää on jokaisessa pitää olla, että voi mukisematta syödä vähän karsinogeenejä ja pikkasen hormoonipullaa. On toinen asia olla kasvisyöjä ja perustaa ruokavalionsa proteiinipitoisuus vain tofulle, tai ahtaa itsensä sitä täyteen koska salitreeni. - APprotskupirtelötön
Erittäin mielenkiintoista luettavaa, kiitos linkeistä. Aivan totta tuo, että Aasiassa soijatuotteita ei syödä lainkaan sellaisia määriä ja varsinkaan sellaisissa muodoissa kuin länsimaalaiset kasvissyöjät nitä tankkaavat. Ainakin täällä Kiinassa soija kuuluu kyllä jokapäiväiseen ruokavalioon, mutta määrät ovat pieniä, esim mukillinen laihaa soijamaitoa tai pari lusikallista ohutta tofua. ( jota Suomessa sanotaan silken-tofuksi )
Sitten pääsemmekin seuraavaan ongelmaan. Eli mitä helvettiä sitä sitten olisi syötävä? Ymmärrettävästi parasta ravintoa proteiinin kannalta olisi liha. Aikoinaan kun sen syönnin lopetin, ei luomulihaa juuri ollut saatavilla. Lihakarjan kohtelu tehotuotantotiloilla sen sijaan on niin sietämätöntä, ettei sitä voi kyllä kannattaa. En myöskään usko, että noiden hormoni- ja antibioottitäytteisten lihojen syöminen on kenellekään hyväksi. Nykyäänhän luomulihaa on mainiosti tarjolla, mutta itselleni lihansyönti tuntuu vastenmieliseltä näin pitkän ajan jälkeen.
Entäs maitotuotteet sitten? Itselleni ja monille muille maitoallergisille sopii tuore prosessoimaton maito. Sitä ei kuitenkaan ole saatavilla täälläpäin maailmaa.
Kalaa voisi ajatella syövänsä, mutta Kiinassa vedet ovat niin saastuneita, ettei kalansyöntiä suositella kovin usein.
Monet tuttuni käyttävät maitoherapohjaisia proteiinilisiä. En tiedä niistä paljoakaan, mutta joskus kokeilin paria k.o. tuotetta ja sain vatsavaivoja. Tod. näk. en sen heran takia, vaan niiden makeutus- ja muiden lisäaineiden takia. Tiedä sitten josko olisi joitakin protskuvalmisteita, jotka eivät sisällä noita ylimääräisiä ainesosia..
Jos on monesta pahasta valittava se pienin, niin ehkä sitten luomukananmunat. Onko munien ravintokoostumus sellainen, että se sopisi paljon urheilevalle ihmiselle usein käytettynä?
Alunperinhän ihmiset kai söivät lähinnä lihaa, kalaa, kasveja ja pähkinöitö jne. Mutta luolamiesaikoina noiden kaikkien ravintokoostumus taisi olla aika erilainen, ennen tehomaataloutta ja saasteita ja sen sellaisia haittoja. - -----
en kyl tiedä oletko vasta aloittanut salilla käymisen jos olet niin alussa voima tasokyl kasvaa aika nopeasti mut jos jumit samanlaisiin toisto sarjoihin ja samaan rytmiin kehitys hiastuu ja kylse lihas tarvihtee muutakin kuin pelkkää proteinia
- PK
Oma reeni- ja ruokavinkkini tässä:
REENIT
2-3 lenkkiä viikossa, yhteensä noin 30 kilometriä matkaa
3-5 salireeniä viikossa, noin tunti per käynti
Eli puhutaan hyvin rankasta reeniohjelmasta joka sisältää aika paljon aerobista ja anaerobista liikuntaa.
PROTSKUN TARVE
Sohvaperunan proteeiinitarve on noin 0,8 grammaa / painokilo
Erittäin paljon liikkuvalla tarve on vähintään 1,5 kertainen.
Jos samalla pudottaa painoa, eli laihduttaa, niin protskumäärää voi nostaa entisestään koska osa palaa energiaksi kuten hiilarit ja rasvakin.
PROTSKUN LÄHTEITÄ
Tässä muutama hyvä kokemus omasta ruokavaliosta
1. Marketeissa myydään rahkaa nimeltä SKYR. Siinä on tarjolla useita makuja, ja kaksi niistä on low-carb high protein rahkoja (vanilija ja passiohedelmä). Yhdessä purkissa on noin 19 grammaa proteiinia ja energiaa noin 170 kcal. Näitä menee ihan vaivatta pari päivässä. = vajaat 40 g protskua
2. raejuusto, 200g purkissa on 26 g proteiinia. Purkki menee iisisti välipalana.
3. Protskupatukat. 200g patukasta saa 30 g proteiinia helposti. 2 patukkaa menee vaikka työmatkoilla nassutellen.
4. Kananmunat ja muut normaalit ruoat mitä ikinä tykkäätkään syödä
Äsken mainituista rakentaen pienehkö ateria sisältää helposti kovimmankin reeniohjelman mukaisen määrän protskua.
Hyviä reenejä! :D - John James Ramb. . .
GMO proteiini GMO hormoonit GMO antibiootit GMO palautusjuomat kuntosalilla pumppaamaan rautaa = FREAKS???
- Anonyymi
Kyĺä on paljon asiaa.
Joskus nuoruudessa 40vuotiaana kehitin lihaksia hormoonilla.
Sairaus vei lihakset, muþa hormonihoito ja kuntosali toi ne takaisin
Olen 175cm lyhyt
Ennen hormoonihpitoa painoin 47kg. 3v treeni ja hormoonihoito kasvatti lihakset ja painoin 79kg.
Aivan uskomatonta!
Loukkasin tossa 2v sitten. Liikun, mutta kipu on sitäluokkaa, että lihakset surkastuu.
Kuntosali eikä proteiiit tuo lihaksia takaisin. Painan nyt 62kg ja rapistuminen jatkuu.
Runsas proteiini eikä kuntosali saa lihaksia kasvamaan.
Miska saisi hormoonihoitoa, jotta näyttäisin mieheltä?
Tämä suklaavanukas ei siihen auta.
HIGH PROTEIIN pakkaajalle ehdotus.
Pakatkaa 200g. tuote 200g. Pakkaukseen, älkääkä myykö ilmaa. Purkissa kolmannes tyhjää.
Kauppiaiden hyllyt täyttyy tyhjästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113465MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768