Surkea AT-tarina

Syrjäydyin nuorena kotikasvatuksen vuoksi muista nuorista. Elämäni koostui omissa ajatuksissa vellomisesta, pleikkarista, fantasiakirjoista ja muista nörttiharrastuksista. En ollut lainkaan kiinni normaalien ihmisten elämässä...en edes kuunnellut musiikkia, katsellut televisiosta muiden seuraamia sarjoja, käynyt perheen kanssa mökkeilemässä tai ulkomailla. Sosiaalisia kontakteja en luonut edes netissä. Olin todella arka, estynyt ja häpeäaltis. Tätä jatkui monta vuotta päälle parikymppiseksi. Lukiosta lähtien aloin masentua ja tilanne paheni pahenemistaan. Ymmärrettyäni ettei minulla olisi mitään mahdollisuutta saada naista, vaivuin hiljalleen myös seksuaaliseen anhedoniaan...libido katosi, enkä saanut juuri nautintoa runkkauksesta tai "orgasmista".

Reilusti päälle parikymppisenä kyllästyin vihdoin nörttiharrastuksiini. Päätin että jotain olisi tehtävä. Lähdin lääkäriin kertomaan ongelmistani ja hakemaan nappeja. Kokeilin useita eri lääkkeitä. Masennukseen niistä ei ollut apua, mutta sosiaalista ahdistusta ne lievittivät. Samalla ne myös pahensivat seksuaalista anhedoniaa (sikäli kun se enää paljoa pahemmaksi pystyi menemään). Lääkkeiden turvin pystyin kuitenkin lähtemään sisareni kanssa baariin ja lähestymään naisia. Sain osakseni lähinnä pelkkää naureskelua ja ilveilyä...olihan ulkonäköni hyvin nörttimäinen. Tuossa vaiheessa en kuitenkaan halunnut myöntää itselleni sitä, että ulkonäköä olisi muutettava...eikä minulla edes tuolloin ollut voimia siihen. Suht aggressiivisen pokaus-tyylini ansiosta onnistuin kuitenkin vuoden aikana raahaamaan muutaman rumahkon ja humalaisen tytön kotiini. "Seksi" heidän kanssaan oli pelkkää epäonnistunutta räpellystä (yhdyntää ei käytännössä edes tapahtunut), ja ongelmastani johtuen en edes nauttinut siitä. Jälkeenpäin ajatellen minulla on noista muutamasta tytöstä vain paska maku suussa. Olisivat saaneet jäädä väliin. On todella nöyryyttäävää raahata kotiinsa naisia jotka eivät edes kiinnosta, vain oman epätoivonsa vuoksi.

Noin vuoden kuluttua "sosiaalisen elämäni" aloittamisesta, löysin sattumalta eräästä konsertista nuoren, nätin ja seksikkään teini-neitsyen, jonka kanssa seurustelimme vajaa puoli vuotta. Suhde - joka alkoi rakoilla pahasti jo hyvin nopeasti - kariutui omaan mahdottomuuteensa. Tyttö oli "normaali"...minä taas arka, masentunut, syrjäytynyt, kaveriton, kotona koneen ääressä möllöttävä nörtti. Lyhytkin ihastumisen ja välittämisen kokemus tuntui kuitenkin todella hyvältä. Seksistä en tuon nätin teininkään kanssa pystynyt nauttimaan, johtuen seksuaalisesta anhedoniasta, mikä oli tietenkin varsin tyly kohtalo. Läheisyydestä ja hellyyden osoituksista sekä toiselle nautinnon tuottamisesta pystyin sentään nauttimaan.

Kaikkien näiden tapahtumien johdosta, aloin vihdoin sisäistämään että minun tulisi muuttaa omaa elämääni radikaalisti. Panostaa ulkonäkööni, harrastaa, seurata aikaa ja hankkia kavereita. Toteutus on vain osoittautunut hyvin vaivalloiseksi. Ulkonäön suhteen minulla ei ole kummoista tyylitajua vaatteiden tai hiusten kanssa. Lihasten ja kunnon kasvattaminen etenee tällä hetkellä tuskaisen hitaasti. Joitain harrastuksia olen kokeillut, mutta sekin tuntuu aika tuskaiselta, koska varsinkaan nyt masentuneena ei oikein mikään tahdo innostaa. Tuntuu että olen siellä vain sen takia että jollain tapaa mystisesti kehittyisin. Olen myös ruvennut perehtymään enemmän aikaani ja "yleiseen" kulttuuriin, mutta muiden kanssa samalle viivalle tietoudessa pääseminen on aika hankalaa, kun heillä on yli 20v etumatka. Kavereita olen yrittänyt vaivalloisesti hankkia harrastuksista ja siskon kautta...yhden löysinkin, mutta tulin hyvin nopeasti todella törkeästi kohdelluksi, joka lopetti senkin suhteen ja masensi entisestään.

Olen heittänyt masennuslääkkeet turhina vittuun, mennyt terapiaan ja onnistunut hommailemaan parin nuoren ja nätin tytön kanssa (mistä en taaskaan saanut mitään mielihyvää). Olen yhä kuitenkin täysin jumissa. Kavereiden hommaaminen tuntuu näin arkana ja syrjäytyneenä ihmisenä todella hankalalta. Tälläisessä masentuneessa ja "aseksuaalissa" tilassa ei myöskään naisten ihastuksen herättäminen näytä mahdolliselta (ainoastaan hyvin humalaisten tai nuorten kanssa näyttää harvoin olevan mahdollisuus "säpinään"), ja vaikka jonkun mystisesti saisinkin, en kykenisi vieläkään seksistä nauttimaan.

Vaikeaa tämä nujerretun ja alistetun AT-miehen elämä.