Syrjäydyin nuorena kotikasvatuksen vuoksi muista nuorista. Elämäni koostui omissa ajatuksissa vellomisesta, pleikkarista, fantasiakirjoista ja muista nörttiharrastuksista. En ollut lainkaan kiinni normaalien ihmisten elämässä...en edes kuunnellut musiikkia, katsellut televisiosta muiden seuraamia sarjoja, käynyt perheen kanssa mökkeilemässä tai ulkomailla. Sosiaalisia kontakteja en luonut edes netissä. Olin todella arka, estynyt ja häpeäaltis. Tätä jatkui monta vuotta päälle parikymppiseksi. Lukiosta lähtien aloin masentua ja tilanne paheni pahenemistaan. Ymmärrettyäni ettei minulla olisi mitään mahdollisuutta saada naista, vaivuin hiljalleen myös seksuaaliseen anhedoniaan...libido katosi, enkä saanut juuri nautintoa runkkauksesta tai "orgasmista".
Reilusti päälle parikymppisenä kyllästyin vihdoin nörttiharrastuksiini. Päätin että jotain olisi tehtävä. Lähdin lääkäriin kertomaan ongelmistani ja hakemaan nappeja. Kokeilin useita eri lääkkeitä. Masennukseen niistä ei ollut apua, mutta sosiaalista ahdistusta ne lievittivät. Samalla ne myös pahensivat seksuaalista anhedoniaa (sikäli kun se enää paljoa pahemmaksi pystyi menemään). Lääkkeiden turvin pystyin kuitenkin lähtemään sisareni kanssa baariin ja lähestymään naisia. Sain osakseni lähinnä pelkkää naureskelua ja ilveilyä...olihan ulkonäköni hyvin nörttimäinen. Tuossa vaiheessa en kuitenkaan halunnut myöntää itselleni sitä, että ulkonäköä olisi muutettava...eikä minulla edes tuolloin ollut voimia siihen. Suht aggressiivisen pokaus-tyylini ansiosta onnistuin kuitenkin vuoden aikana raahaamaan muutaman rumahkon ja humalaisen tytön kotiini. "Seksi" heidän kanssaan oli pelkkää epäonnistunutta räpellystä (yhdyntää ei käytännössä edes tapahtunut), ja ongelmastani johtuen en edes nauttinut siitä. Jälkeenpäin ajatellen minulla on noista muutamasta tytöstä vain paska maku suussa. Olisivat saaneet jäädä väliin. On todella nöyryyttäävää raahata kotiinsa naisia jotka eivät edes kiinnosta, vain oman epätoivonsa vuoksi.
Noin vuoden kuluttua "sosiaalisen elämäni" aloittamisesta, löysin sattumalta eräästä konsertista nuoren, nätin ja seksikkään teini-neitsyen, jonka kanssa seurustelimme vajaa puoli vuotta. Suhde - joka alkoi rakoilla pahasti jo hyvin nopeasti - kariutui omaan mahdottomuuteensa. Tyttö oli "normaali"...minä taas arka, masentunut, syrjäytynyt, kaveriton, kotona koneen ääressä möllöttävä nörtti. Lyhytkin ihastumisen ja välittämisen kokemus tuntui kuitenkin todella hyvältä. Seksistä en tuon nätin teininkään kanssa pystynyt nauttimaan, johtuen seksuaalisesta anhedoniasta, mikä oli tietenkin varsin tyly kohtalo. Läheisyydestä ja hellyyden osoituksista sekä toiselle nautinnon tuottamisesta pystyin sentään nauttimaan.
Kaikkien näiden tapahtumien johdosta, aloin vihdoin sisäistämään että minun tulisi muuttaa omaa elämääni radikaalisti. Panostaa ulkonäkööni, harrastaa, seurata aikaa ja hankkia kavereita. Toteutus on vain osoittautunut hyvin vaivalloiseksi. Ulkonäön suhteen minulla ei ole kummoista tyylitajua vaatteiden tai hiusten kanssa. Lihasten ja kunnon kasvattaminen etenee tällä hetkellä tuskaisen hitaasti. Joitain harrastuksia olen kokeillut, mutta sekin tuntuu aika tuskaiselta, koska varsinkaan nyt masentuneena ei oikein mikään tahdo innostaa. Tuntuu että olen siellä vain sen takia että jollain tapaa mystisesti kehittyisin. Olen myös ruvennut perehtymään enemmän aikaani ja "yleiseen" kulttuuriin, mutta muiden kanssa samalle viivalle tietoudessa pääseminen on aika hankalaa, kun heillä on yli 20v etumatka. Kavereita olen yrittänyt vaivalloisesti hankkia harrastuksista ja siskon kautta...yhden löysinkin, mutta tulin hyvin nopeasti todella törkeästi kohdelluksi, joka lopetti senkin suhteen ja masensi entisestään.
Olen heittänyt masennuslääkkeet turhina vittuun, mennyt terapiaan ja onnistunut hommailemaan parin nuoren ja nätin tytön kanssa (mistä en taaskaan saanut mitään mielihyvää). Olen yhä kuitenkin täysin jumissa. Kavereiden hommaaminen tuntuu näin arkana ja syrjäytyneenä ihmisenä todella hankalalta. Tälläisessä masentuneessa ja "aseksuaalissa" tilassa ei myöskään naisten ihastuksen herättäminen näytä mahdolliselta (ainoastaan hyvin humalaisten tai nuorten kanssa näyttää harvoin olevan mahdollisuus "säpinään"), ja vaikka jonkun mystisesti saisinkin, en kykenisi vieläkään seksistä nauttimaan.
Vaikeaa tämä nujerretun ja alistetun AT-miehen elämä.
Surkea AT-tarina
20
258
Vastaukset
- ............
Hienoa ettet ole AT-miehenä tyytynyt rumiin ja käytettyihin naisiin!
- Älyn haamu
Rumalla naisella ei tee mitään.
- british noble
hear hear
- asdasdg
Voi vittu! Mistä näitä luusereita sikiää?!?!
- 123123123123123123
Ota se kultalusikka pois perseestäs ja lopeta huutaminen.
- SDafaefgsada
Suomalaisista miehistä ja naisista.
- Tsemppiä vaan!
Et ole ATM, olet pannut useita kauniita teinityttöjä! Olet vähintään KTM, ja vahva YTM-ehdokas, tosin muutaman ruman naisen paneminen ehkä kuitenkin estää noususi sarjaporrasta ylemmäs, mutta KTM-liigassa olet ihan ykkösketjun miehiä. Onnittelut (laatu)pillunsaanneistasi ja hyvää juhannusta!
- 4+12
Joo, toi varmaan lohduttaa ap:tä tosi paljon.
- 11+9
Millä tapaa huonommin? Kyllähän se parempaa tekee runkkailla nettipornolle kuin höylätä jotain teiniä, kunhan ylipäänsä jotain nautintoa saa.
- he-he-heppu
"Sietäisi lohduttaa, koska monella menee paljon, paljon huonommin!"
Niii,koska pillun saantihan luokittaa ihmisyyden ja miehen itsetunnon.Voi saatana...
- dfhgkdfhk
Laita asennemaailmaa siihen uskoon, että saat mukavan ja kauniin naisen panemisesta edes jotain iloa.
- Mitä tästä opimme
Älä koskaan ole surkea nörtti. Jämähdät siihen. Unohda pleikkari ja fantasiakirjat. Keskity jalkapalloon, autoihin ja pornoon!
- fsbg5
miten ap on sit lähestyny teinejä? varmaan pitäs itekki päästä pihalle, mut miten hitossa mä 26v meen lähestymään niitä?
- tee.Aaa.Tee.Ämm
No mene vaikka puistoon tai konserttiin. Jos sinulla joku nuorempi kaveri, niin hänen mukana voit yrittää johonkin nuorempien juhliin.
- -eATMe-
aloitus on provo ja keksitty tarina niin kuin 90% kaikista palstan kirjoituksta. Huvittavaa kuinka paljon yleisöä nämä tämän kaltaiset keksityt tarinat herättävät.
- tee.Aaa.Tee.Ämm
Ei ole keksitty tarina eikä kirjoitettu edes yliampuvalla otteella. Vaan ihan totisinta totta.
- ..
Kaikenkaikkiaan on olemassa myös niitä toisenlaisia atm:iä. Niitä, jotka päättävät hommata naisen ennenpitkää. Jotka päättävät myös hankkia opiskelu/työpaikan oma-aloitteisesti ja kouluaikoina myös vetäisevät kiusaajiaan lärviin oma-aloitteisesti, antavat heille opetuksen. Tällaiset atm:ät eivät jää ruikuttamaan kohtaloaan vaan ovat oman onnensa seppiä ja haistattavat maailmalle vitut.
- älä vaan nautikaan
tee.Aaa.Tee.Ämm kirjoitti:
Ei ole keksitty tarina eikä kirjoitettu edes yliampuvalla otteella. Vaan ihan totisinta totta.
Niin että sun ruikutus ja itseäsääli ei olekaan yliampuvaa, vaan sä ihan oikeesti olet muoti-masentunut, itsesäälissä vellova heikkoitsetuntoinen luuseri? Jaa, no onnea sille. Onneksi tajusit edes ne napit heittää mäkeen ja lakata elättämästä lääketeollisuuden miljonäärejä, jotka ovat tajunneet, että länsimaisten hyvin vointivaltioidenkin ihmiset haluavat oikeutusta elämälleen ja voida pahoin: vaikka masentua jos ei muuta ole!
He haluavat ettei se heidänkään elämä ole etuoikeutettua (se on) eikä helpompaa kun oikeasti kärsivillä (se on) ja että heidänkin ongelmansa ovat oikeasti suuria (ne eivät ole) ja että he voisivat sinun laillasi vaientaa hyvinvointipullamössöomatuntonsa, he keksivät masentua, kun on niin rankkaakin, ja siis todistavat näin, että kylläpä heillä onkin rankkaa. Ei se hyvinvointi sähköineen, vesineen, ruokatonneineen, asuntoineen, työmahdollisuuksineen, rauhan kanssa ja pääosin ihan kivassa maassa asustellen niin helppoa ole! Kyllä täälläkin sentään masennutaan! Kun ei kaikki mene elämässä niinkun haluaisi ja ole itsestään selvää, ehei, ei se ole sitä meilläkään, meillä on vakavia ongelmia. Kuten nyt sinulla. Että olet saanut vaan pelailla peleja, eristäytyä ja ruikuttaa itsesääliäsi ja potea "masennustasi" ja jostain se ruoka on silti pöytään putkahtanut ja asuntokin taitaa olla.
No, ei muuta kun eteenpäin, ihan reippaasti vaan. Kyllä se siitä.
- Twin Six
No tässä on sentään yritetty.
Aika monilla tarina päättyy tuohon ensimmäisen kappaleen jälkeen.- 8+12
Ja paljonpahan tuo yritys on auttanut. Saman olisi saanut kirjoittelemalla päivät pitkät sinkut palstalla. Ei sentään olisi tarvinnut nuoleskella toisten ihmisten perseitä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1084711Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293443No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452400- 491524
- 361423
- 381246
- 141162
- 1641050
- 271048
- 6954