Moi!
Mä olen 27-vuotias kokopäivätyökseen rekkaa kuljettava ja valtio-oppia, sekä sähköteknologiaa opiskeleva suomalainen mies.
Olen tässä ollut osana S24-deittiä nyt puolisen vuotta enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Alun perin liityin palvelun käyttäjäksi, koska halusin parantaa mahdollisuuksiani "sen oikean" löytämiseksi.
Olen saanut tähän mennessä neljät treffit aikaiseksi. Ensimmäiset olivat jo heti silloin alussa, kun kiinnostuin proffan perusteella eräästä neidosta. Havaitsin jo melko varhain, että jotain outoa mijassa on ja treffeillähän se sitten puhuikin vain eksästään, josta oli eronnut (nyt tarkkana) neljä vuotta sitten! Ja siis se ei puhunu muuta kuin siitä eksästä. No, ajattelin, että meitä on niin monenlaisia. Seuraava.
Seuraava oli kuvan kaunis yh-äiti. Se meni pelkäksi paneskeluksi eka treffeistä alkaen. Pari viikkoa pantiin ja sit se halus muuttaa yhteen, mennä kihloihin ja valitti, kun mä en maksanut sen ostoksia kaupassa. Sanoin sille, että mene töihin ja lopulta sitten hyvästit. Mä kun etsin rakkautta, en pelkästään elättäjän roolia.
Kolmas oli sitten työhullu, joka myöhästyi kaikilta kolmelta sovitulta tapaamiselta. Tuli joka kerta, mutta aina vartin puoli tuntia myöhässä ja aina töistä. Koko treffien ajan puhuttiin sen töistä ja kaikki mun avaukset muihin aiheisiin johti aina sen työhön. Sielultaan todella kylmä ja etäinen ihminen. Söi joitain pillereitä 20 minuutin välein. Seuraava.
Vuoroon tuli jälleen kaunis hoitajatar. Ekat treffit paikalliseen panimoravintolaan hänen ehdotuksestaan. Neiti olikin siellä jo odottamassa etuajassa, kun paikalle saavuin. Tosin humalatila oli melko vahva jo siinä vaiheessa. Paneen sentään pääsin, mutta eipä tuosta oikein muuhun käyttöön ollut, kun koko ajan se kittas siideriä.
Mä oon monesti sanonut, että meissä yli 25-vuotiaissa sinkuissa on joku selkeä syy, miksi me ollaan ja pysytään sinkkuina. Toiset tekee liikaa töitä, toiset juo, jotkut treenaa, jotkut ovat liian ujoja ja jotkut kuten minä, etsivät jotakin epätodellisen hyvää. Myönnän, että vaatimukset ovat kovat.
Sitten toi on kanssa yleistä, että kun kirjottaa viestejä, omaperäisiäkin, kymmenille naisille, itseasiassa, mä olen kirjoittanut melkein kaikille maakunnan naisille täällä, niin vastauksia tulee oikeasti vain muutamilta. Tarkalleen olen tainnut koko aikanani täällä saada vain 9 vastausta, joista ainakin puolet ovat lopettaneet viestittelyn pariin viestiin.
Yleistä monissa vastauksissa on, että niissä puhutaan paljon entisistä heiloista. Samoin ammattini ja koulutukseni ovat aina ensimmäisten kysymysten joukossa. Se lienee nykyajan korkeasti koulutetuille naisille tärkeää. Ymmärtäähän sen, tavallaan. Nykyään ihmisen arvo mitataan varakkuuden ja koulutustason mukaan ja eihän meistä kukaan halua itseään huonompaa heilaa...
Mielenkiintoista sinällään, että tämä sama ilmiö esiintyy myös esimerkiksi klubeilla. Kun eräs autonkorjaaja-kaverini tanssi iltaa kauniin neidon kanssa, silmäilivät ja halailivat toisiaan sekä vaihtoivat puhelinnumeroita illan päätteeksi, olin varma, että siinä vasta pari! Samaa sanoi tuon kaunottaren seurue. Varma pari. Seuraavana viikonloppuna kaverin mietteet olivat apeat. Neito kaunoinen oli lopettanut yhteydenpidon kuultuaan kaverini ammatin. Hän itse oli yliopisto-opiskelija ja tunsi että sillä perusteella parempaakin voi vielä tavoittaa. Näin hänen kaverinsa sanoi, joka on puolituttuni.
Ei muuten mikään kovin harvinainen tapaus kaveripiirissä, itsekin olen tuon kokenut.
Eräs asia, jonka voi merkittävästi huomata S24:n naisissa on huono itsetunto sekä sairaalloinen ujous. On yleistä, että kun lähestyy naista viestillä, hän vähättelee itseään ja saavutuksiaan, ikään kuin haluaisi heti kertoa kaiken pahan ja huonon elämästään. Monet naiset myös kertovat lapsiensa olemassaolosta siten kuin olisivat jo etukäteen päättäneet, että nyt tuo tuosta kyllä lähtee, kun mulla on lapsi. Ei me kaikki!
Ujous ilmenee usein yhden virkkeen pituisina vastauksina ja heikkona keskustelutaitona. Voisihan luulla, että tällainen henkilö ei ole kiinnostunut keskustelemaan kanssani, mutta miksi hän sitten ottaa yhteyttä aina vain uudestaan? Yleistä on myös sovituilta treffeiltä laistaminen.
Tällänen raapustus tästä tuli.Ei päätä eikä häntää. Mutta noh. Mitä mä tässä itken. Löysin salilta itselleni juhannuspanon ja hyväkuntoisen sellaisen. Koin pitkä romanssi tästä tuskin tulee, koska hänen miehensä tullee ulkomailta ensi viikolla, mutta kivahan se on matreakin kokeilla. :) Hyvää juhannusta kaikille.
Nettideittailun satoa....
25
744
Vastaukset
- jkdfhiur
Joo...ei todellakaan päätä eikä häntää...keskity sä vaan panemiseen ja rekka-autoiluun...
- jippiiiii
Kuules panomies! Ihan hyvin osasit kuvailla treffisi, näinhän melkein kaikille käy. Ainoa, mikä tuossa tekstissäsi ärsytti, oli se sun "paneminen". Taidat olla oikea panomies, ja etsiä itsellesi vain panopuuta - ei muuta.
- Matre61
Sinähän sen sanoit:etsit jotain epätodellisen hyvää. Kuten suurin osa nettideittien miehistä.
Hyviä panoja täältä kyllä löytää välillä, varsinkin ikäluokasta 25-35 v. - 13+14
Anteeksi, kun naurattaa :-) No, mikään ei oikein ainakaan pätenyt minuun. Ei ujous, itsensä vähättely tai miehen työn merkitys. Saati, että en olisi ylpeä lapsistani tai kuvittelisin sen vähentävän arvoani. Joillekin sillä statuksella on merkitystä, mutta se johtuu omasta itsetunnosta ja - tuntemuksesta. Siis huonosta sellaisesta. Ammattia tai koulutusta olennaisempaa on, että mies ei vähättele itseään tai ammattiaan, vaan on tyytyväinen elämäänsä. Tekee sitä, mitä haluaa.
Jäin miettimään, miten hyvä ihmistuntemuksesi sitten on, kun olet onnistunut tuollaisille treffeille päätymään. Vai oletko sopinut tapaamisen niin aikaisessa vaiheessa. Itse olen kyllä suurimman osan yhteydenottajista skipannut ensimmäisen viestin perusteella. Ja muuten - sopinut ainostaan yhdet treffit joista sitten alkoikin upea suhde. On vain muista asioista johtuen nyt hiukan katkolla ja jatko harkinnassa. Eipä kyllä meilläkään kovin kauan mennyt, vajaa kaksi viikkoa viestittelyn aloittamisesta, kun tavattiin. Tai jo kai muutaman päivän jälkeen aloimme soitella. Ja treffit venähtivät viisipäiväisiksi :-)- Lisäys edelliseen
Olen siis 26-vuotias nainen.
- ysin jussina
Lisäys edelliseen kirjoitti:
Olen siis 26-vuotias nainen.
Rikkinäinen perhe jo alle 30-vuotiaana? Et sitten ole elämässä voinut yhtään huonompia päätöksiä tehdä...
- 13+14
ysin jussina kirjoitti:
Rikkinäinen perhe jo alle 30-vuotiaana? Et sitten ole elämässä voinut yhtään huonompia päätöksiä tehdä...
Ero oli erittäin terve päätös ja pitkän harkinnan tulos, eikä perheemme ole millään tavoin rikkinäinen :-)
Kaikki hyvin, toivottavasti sinullakin! - ysin jussina
13+14 kirjoitti:
Ero oli erittäin terve päätös ja pitkän harkinnan tulos, eikä perheemme ole millään tavoin rikkinäinen :-)
Kaikki hyvin, toivottavasti sinullakin!Erillään asuvat vanhemmat, riippumatta tilanteesta lapsen syntymähetkellä, muodostaa poikkeuksetta rikkinäisen perheen. Koskee jossakin määrin myös avoliitossa eläviä.
- 13+14
ysin jussina kirjoitti:
Erillään asuvat vanhemmat, riippumatta tilanteesta lapsen syntymähetkellä, muodostaa poikkeuksetta rikkinäisen perheen. Koskee jossakin määrin myös avoliitossa eläviä.
No se on yhden ihmisen mielipide. Itse ajattelen toisin ja luulenpa, että aika moni perhe on tavallaan "rikkinäisempi" vaikka ihan avioliitossakin, vanhempien ollessa yhdessä - tai asuessa samassa osoitteessa.
Eikä tarvitse edes luulla, näkeehän sitä kaikkialla jatkuvasti. - ysin jussina
13+14 kirjoitti:
No se on yhden ihmisen mielipide. Itse ajattelen toisin ja luulenpa, että aika moni perhe on tavallaan "rikkinäisempi" vaikka ihan avioliitossakin, vanhempien ollessa yhdessä - tai asuessa samassa osoitteessa.
Eikä tarvitse edes luulla, näkeehän sitä kaikkialla jatkuvasti.En ottanut kantaa siihen miten hyvin tai huonosti jotkut perheet toimii, vaan totesin tosiasian että uus- ja yhden vanhemmat perheet on poikkeuksetta rikki.
Siis ei saatana ihmiset. Näkekää vähän vaivaa liittojenne eteen, älkääkä erotko heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Minulle huollettavat lapset on naisessa yksi karsiva tekijä, enkä ole yksin sen kanssa. - 13+14
ysin jussina kirjoitti:
En ottanut kantaa siihen miten hyvin tai huonosti jotkut perheet toimii, vaan totesin tosiasian että uus- ja yhden vanhemmat perheet on poikkeuksetta rikki.
Siis ei saatana ihmiset. Näkekää vähän vaivaa liittojenne eteen, älkääkä erotko heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Minulle huollettavat lapset on naisessa yksi karsiva tekijä, enkä ole yksin sen kanssa.Siitä toki voi käyttää ihan mitä kuvausta haluaa.
Eihän siinä mitään väärin ole, että se karsii. Se on tervettä tiedostaakin. Minä taas en voi ajatella parisuhdetta ihmisen kanssa jolla ei ole lapsia. Ainakaan sillä kokemuksella, mitä olen treffaillut - tai tavannut, harvoin on kiinnostus riittänyt edes treffeille asti. Prioriteetit ja mielenkiinnon kohteet ovat yleensä aika kaukana toisistaan. Ihan samoin, kuin muutenkin on haastavaa muodostaa parisuhdetta ihmisen kanssa, jonka elämänkokemus ja -tilanne on kovin erilainen. Ehkä lasten vaihtoehtona voi olla jokin muu suuri asia, jonka kautta on joutunut kohtaamaan itsensä ja käsittelemään omia asioitaan, sekin voi tuoda jo suunnilleen samalle viivalle. Toki kaikki ei sitä koko ikänään tee.
En silti halua suhdettani osaksi lasteni elämää, se on perheestäni erillinen asia.
Tietenkin on toivottavaa, että kaikki tekisivät parhaansa suhteidensa eteen, mutta siihen tarvitaan aina kaksi. Ihmisillä, joilla ei siitäkään kokemusta ole, on kumman mustavalkoinen tapa ajatella. Voi myös puhua "huonoista" valinnoista, mutta jokainen ihminen lähtee jokaiseen suhteeseensa senhetkisellä kokemuksella ja ihmistuntemuksella, mihin vaaditaan valtavasti myös itsensä tuntemista. Kaikilla meillä on erilainen pohja siihen. Myös sairastuminen voi olla asia, mihin ei voi etukäteen vaikuttaa. Jossakin vaiheessa elämäänsä luultavasti suurin osa ihmisistä näitä asioita joutuu kohtaamaan. Itse ole kiitollinen, että näinkin nuorena olen saanut tilaisuuden näitä asioita ymmärtää ja sitä kautta ymmärtää myös muita. - ysin jussina
13+14 kirjoitti:
Siitä toki voi käyttää ihan mitä kuvausta haluaa.
Eihän siinä mitään väärin ole, että se karsii. Se on tervettä tiedostaakin. Minä taas en voi ajatella parisuhdetta ihmisen kanssa jolla ei ole lapsia. Ainakaan sillä kokemuksella, mitä olen treffaillut - tai tavannut, harvoin on kiinnostus riittänyt edes treffeille asti. Prioriteetit ja mielenkiinnon kohteet ovat yleensä aika kaukana toisistaan. Ihan samoin, kuin muutenkin on haastavaa muodostaa parisuhdetta ihmisen kanssa, jonka elämänkokemus ja -tilanne on kovin erilainen. Ehkä lasten vaihtoehtona voi olla jokin muu suuri asia, jonka kautta on joutunut kohtaamaan itsensä ja käsittelemään omia asioitaan, sekin voi tuoda jo suunnilleen samalle viivalle. Toki kaikki ei sitä koko ikänään tee.
En silti halua suhdettani osaksi lasteni elämää, se on perheestäni erillinen asia.
Tietenkin on toivottavaa, että kaikki tekisivät parhaansa suhteidensa eteen, mutta siihen tarvitaan aina kaksi. Ihmisillä, joilla ei siitäkään kokemusta ole, on kumman mustavalkoinen tapa ajatella. Voi myös puhua "huonoista" valinnoista, mutta jokainen ihminen lähtee jokaiseen suhteeseensa senhetkisellä kokemuksella ja ihmistuntemuksella, mihin vaaditaan valtavasti myös itsensä tuntemista. Kaikilla meillä on erilainen pohja siihen. Myös sairastuminen voi olla asia, mihin ei voi etukäteen vaikuttaa. Jossakin vaiheessa elämäänsä luultavasti suurin osa ihmisistä näitä asioita joutuu kohtaamaan. Itse ole kiitollinen, että näinkin nuorena olen saanut tilaisuuden näitä asioita ymmärtää ja sitä kautta ymmärtää myös muita.Rikkinäinen perhe on lähestulkoot epäonnistuminen, ja suurempaa epäonnistumista saa todellakin hakemalla hakea. Et ala luulemaan että olisit minua kokeneempi tai menestyneempi sen perusteella että sinulla on lapsia ja ex-puoliso.
- 13+14
ysin jussina kirjoitti:
Rikkinäinen perhe on lähestulkoot epäonnistuminen, ja suurempaa epäonnistumista saa todellakin hakemalla hakea. Et ala luulemaan että olisit minua kokeneempi tai menestyneempi sen perusteella että sinulla on lapsia ja ex-puoliso.
En tiedä sinun elämänkokemuksestasi, etkä sinä minun, joten siitä nyt turha aloittaa mitään. Ja kysymys kun ei ole siitä kokemuksesta, vaan siitä, kasvaako niiden myötä. Suuri osa ihmisistä vaitettavasti ei kasva.
Pidän itseäni onnistuneempana tässä elämäntilanteessa, kuin että olisin jäänyt siihen suhteeseen. Lasten hyvinvointi tärkeintä. Ja sinänsä ihan sama mitä mieltä sinä, tai joku muu siitä on. Ajattelen pelkästään perhettäni. Olen onnistunut erittäin hyvin säilyttämään toimivan suhteen ex-puolisooni, olemme jopa ystäviä tällä hetkellä.
Ei vain kerro kykeneväisyydestä ajatella kovin laajasti, jos tuollaisia voi kommentoida toisten ihmisten suhteista ym. Ne ovat niin henkilökohtaisia asioita, ettei niistä lähipiirikään usein tiedä, saati joku aivan ulkopuolinen. - jotain rajaa
ysin jussina kirjoitti:
Rikkinäinen perhe on lähestulkoot epäonnistuminen, ja suurempaa epäonnistumista saa todellakin hakemalla hakea. Et ala luulemaan että olisit minua kokeneempi tai menestyneempi sen perusteella että sinulla on lapsia ja ex-puoliso.
Sinäkin saatat olla joskus "rikkinäisen" perheen isä. Josku asiat eivät mene kuten olisi halunnut.
- ap
Täytyy kyllä sanoa, että mä oon ollu ihan väärässä tän treffipalstan suhteen! Siis kiitti jätkä,te avasitte mun silmät. Kyllähän tästä on jo puoles vuodes saatu seksiäkin tätä kautta ja juhannuspanokin löytyi täältä!
Suosittelen kaikkia kokeileen! Nää treffin tytöt on just niitä sosiaalisesti rajoittuneita, jotka ei muuten miestä saa. Ne pitää vaan mennä ja ottaa ja puutteessaan ne antaa melko helposti.
Titta, oli kiva juhannus!- ap
Jaa oli siinä joku luuseri-muijaki jotain valittanu. Kiitti sullekki. ;)
Mites muuten, kelpaisko seura yöksi? - 13+14
ap kirjoitti:
Jaa oli siinä joku luuseri-muijaki jotain valittanu. Kiitti sullekki. ;)
Mites muuten, kelpaisko seura yöksi?Jos minua tarkoitit, niin olen hiukan valikoivampi. Luuserina en itseäni pitäisi, vaikuttaisin olevan tyytyväisempi elämäntilanteeseeni kuin sinä?
Mutta eikös tuo nyt kuulosta siltä ainakin edellisen viestisi perusteella, että sait mitä hait, joten kaikkihan on siis kunnossa?! ;-)
- ap
Jep. Koin jonkinlaisen mielenhäiriön tylsänä hetkenäni ja kirjoitin jotakin päätöntä. Mutta sen tiedän, että tällä saralla ei tule koskaan valmista, vaan kynnän peltoa, asian näin ilmaistakseni, hamaan loppuun asti. Mieluiten kuolen kesken iiiiiiihaan seksiaktin, kera kauniin neitosen.
- Kasva ensin..
Olet säälittävä... " se sitten puhuikin vain eksästään" ... jaa, mitäkähän sä sitten teet ??
Aika onneton rääpäle olet, pentu ja tyhmä vielä.
Ei tommosen kanssa mitään vakavaa kukaan voi edes harkita.
Mikä tonki aloituksen pointti oikein oli? - qxhyt
On kaikkia ääripäitä muttei ollenkaan normaaleja naisia tunnu löytyvän omasta ikähaarukastani joka on siis 20-25. Joko ei tiedetä mitä täällä edes tehdään tai sitten ollaan TODELLA kapeakatseisia. Jos profiilikuva ei miellytä niin ei viestiä. Jos et ole töissä, käy aktiivisesti salilla, ole superhyvä puhuja tai jotain muuta, niin voit olla varma että se on siinä.
Netissä ei tunnu löytyvän kuin kakun pohja, johon silloin tällöin putoaa muutama ripaus kermaa mutta näidempä tunnetusti ei kauaa tarvitse etsiä.
Vituttaa moinen kun oikeassa elämässä sais paljon helpomminkin naisen. Siellä oikeassa elämässä keskustelu sujuu nettiä sujuvammin ja katse kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Mutta, saatana kun oon vain niin ujo etten pysty tekemään aloitetta. - amisääliö
Rekkamiehenä kannattaakin jatkaa eikä lukea valtio-oppia sitä vaikeaselkoista avoimen yliopiston nettikurssitarjotinta enempää. Mielikuvituksesi on pelkkiä kliseitä ja ainekirjoituksesi ala-arvoista. Ehkä jonain päivänä menetät poikuutesi, ihan oikealle naiselle, mutta siihen asti pidä mielikuvitusleikkisi ihan omana tietonasi.
- saituri laituri
Ja taas pimppii! Mä oon niin ammattilainen jo tässä! Kaks tuntia siitä ku lähetin ekan viestin,olin jo panemas opiskelijatyttöö. Sanoin lähteväni hakeen safkaa, mut pitihän siihe aikaa jo töihi mennä. S24 on parasta ikinä! Täynnä pantavia muijia.
- Tsaikki
Todella hyvä aloitus:)
Ainakin rehellinen ja humoristinen kuvaus nettideiteistä.
Toisin sanoen täältä saattaa saada ihan jotain muuta kuin on tilannut:) - etrdkf
Tossa oli kyllä aivan helvetin hyvä summaus suomalaisista naisista.
- 13+14
Tai ehkä sitä saa, mihin omat kyvyt riittää? ;-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760