Olen aikeissa tehdä tänä kesänä parin päivän kestoisen Helsingin reissun
Käydä linnanmäellä, korkeasaaressa, suomenlinnassa ym.
Minua hieman huolettaa Helsingin turvattomuus ja kaipaisinkin vinkkejä esim. paikoista mihin ei kannata mennä.
Tää reissuni ei tule olemaan mikään rilluttelumatka, vaan vesiselvänä koko ajan.
Helsingin turvattomuus
16
272
Vastaukset
- limainen nettimies
Voin tulla oppaaksi.
- kaisaniemen puistoon
ei kannata mennä pimeällä. Siellä voi tulla raiskaaja puskasta.
- Kamerat valvoo
Helsinki on aika turvallinen paikka selvinpäin liikkuvalle henkilölle, olkoon sitten mies tai nainen.
Keskusta on katettu kameroin samoin kun metro ja monet muut paikat ja näillä on ennaltaehkäisevää vaikutusta. - provooooooo
Jos asenteesi Helsinkiä kohtaan on tuollainen niin pysy poissa. Mutta provohan aloitus olikin.
- Kertakäyttönikki
Helsingissä voi liikua turvallisin mielin. Päiväsaikana kannattaa varoa (lähinnä ulkomaisia) taskuvarkaita, eli ei käsilaukkua tuolin selkänojasta roikkumaan tms. Keskustan aukioiden lokit ovat aggressiivisia ja vievät eväät vaikka kädestä. Muuten on vaikea keksiä mitään erityistä huolenaihetta. Yöaikaan keskustassa on liikkeellä paljon väkeä etenkin elokuusta alkaen, kun kanta-asukkaat alkavat palailla lomamatkoiltaan, mutta pääsääntöisesti tunnelma on rento. En ole nähnyt moneen vuoteen mitään nujakoita ja aggressiiviset huutelijatkin ovat harvinaisia.
Pilkun jälkeen asemalla tai taksi- tai nakkarijonoissa saattaa olla laskuhumalaista suunsoittajaa, jotka voi välttää vähän aikaisemmin kotiin päin lähtemällä. Heti aseman vierestä löytyvä Kaisaniemen puisto on äänestetty kaupungin pelottavimmaksi paikaksi - sen kautta ei kannattane yksin iltasella kulkea. Helsinginkatu ja Kurvi kuuluvat itäisen kantakaupungin rouheampaan osastoon ja lähiöissäkin on joitakin poliiseja illan tullen säännöllisesti työllistäviä kohteita kuten Itäkeskuksen ja Tikkurilan keskustat ja yleensä ottaen ostarien seudut.- OOOOOOOOOOOOOOO
Tikkurila ei ole Helsinkiä, se kuuluu Vantaaseen.
- pk-seutulainen
OOOOOOOOOOOOOOO kirjoitti:
Tikkurila ei ole Helsinkiä, se kuuluu Vantaaseen.
Vantaa, Espoo ja Kauniainen ovat Helsingin lähiöitä.
- Parempi Väki
pk-seutulainen kirjoitti:
Vantaa, Espoo ja Kauniainen ovat Helsingin lähiöitä.
Vantaa nyt onkin pelkkä lähiö, mutta tietäkäätten saatanan runkkarit, jotta Espoo ja Kauniainen eivät ole. Täällä asuu Parempaa Väkeä.
- pk-seutulainen
Parempi Väki kirjoitti:
Vantaa nyt onkin pelkkä lähiö, mutta tietäkäätten saatanan runkkarit, jotta Espoo ja Kauniainen eivät ole. Täällä asuu Parempaa Väkeä.
Olkoot sitten paremman väen lähiöitä, mutta Helsingin lähiöitä kuitenkin.
- sillitrooli
Jos liikut vain ennen iltakymmentä ja selvinpäin, niin se on käytännössä 100% varmaa ettei sinulle mitään käy. Tai lompakko voidaan varastaa, jos huono tuuri käy; katso laukkusi perään raitiovaunussa, metrossa ja muualla missä on paljon ihmisiä.
Yöllä on sitten sellaisia spotteja ympäri kaupunkia, joissa voi käydä jotain, jos on huonompi tuuri. Sekä Rautatieaseman ympäristössä että kaikkien lähiössä sijaitsevian asemien läheisyydessä kannattaa olla öisin varuillaan. Kaisaniemen puisto ja muutkin puistot kannattaa varmaan naisena välttää öisin. - FF
Kaisaniemen puistoon en yöllä menisi mutta muuten Helsinki on helppo ja turvallinen kaupunki. Tungoksessa on taskuvarasriski, älä koskaan roikota olkalaukkua esimerkiksi asematunnelissa huolimattomasti saati laita arvotavaraa reppuun. Kukaan ei kai muutenkaan jätä laukkuaan ravintolassa tuolin selkänojalle saati jätä juomaa pöytään lähtiessään vessaan (ellei joku jää sitä vahtimaan).
Lintsillä kannattaa varautua jonottamiseen. - maalta itsekkin
Niiin,edellä onkin kaikki tarpeellinen.Päiväs aikaan suurin ryöstäjä voi olla röyhkeät lokit jotka vievät sämpylän kädestä,siinäpä se.Helsinki ei ole mikään New Yorkin Harlem :)
- -TSS-
Helsinkiä turvattomaksi kutsuvista ihmisistä tulee aina mieleen sellainen ihminen joka ei ole paljon Suomen rajojen ulkopuolella matkustellut.
Miksi suomen ulkopuolelle edes tarvitsisi mennä? Tai miksi tarvitsee käydä edes helsingissä? Jos mitään syytä siihen ei koskaan tule.
Ja minulle ainoa syy käydä helsingissä olisi helsinkiläisen naisen tapaaminen, ja sitä syytähän ei minun kohdallani tule koska naiset eivät halua tavata minua.
Mitään muuta syytä käydä helsingissä ei sitten olekaan.- helsinkiheitteri
Mitä ihmeen väliä sinullekin niillä tapahtumilla on, jos kerta vain kotona komerossasi olet? Ja ei kaikkia kiinnosta mitkään tapahtumat tai väenpaljous.
- helsinkiheitteri
Täytyy myös muistaa, että Helsingistä löytyy ne kovimmat alfamiehet jotka sitten vievät ne kauniit neitsyet teininaiset. Muutenkin Helsingissä on paljon korkeasti koulutettua (hyvätuloista) porukkaa, joiden kanssa kilpaillaakseen saa melkoisesti laittaa itseäänkin likoon. Tietysti suuremmassa kaupungissa on myös erilaisuutta enemmän ja ehkäpä ATM:n mahdollisuudetkin voisivat olla suuremmat, mutta tiedä sitten mikä on todellisuus. Taitaa vain olla, että ATM ei sitä pillua saa olipa paikka sitten mikä tahansa.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944263Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10949
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780