Matkustamisen vaikeus

hei, minullakin on samankaltainen ongelma. matkustaminen kaikilla tavoilla ahdistaa ja pelottaa, vältän sitä niin paljon kuin voin.

joku viisas on sanonut, että taltuta pelkosi kohtaamalla pelko. alussa vaikka pienissä erissä. ajoa 1 km ja kotiin takaisin. jonkin ajan kuluttua 2 km, sitten 3 km ja nostat aina ajomatkan pituutta. jos esim 2 km ei sitten enää tuota vaikeuksia, ajele tuota kahta kilometriä vaikka kuukausi-kaksi, silloin positiivinen onnistumisen tunne vahvistuu. sitten harjoittele bentson puolikkaan kanssa ko matka ja lopuksi ilman kun olet siihen valmis.

tällä menetelmällä olen saanut pelkojani pois, aloittaminen on vaikein vaihe.
eilen päätin tarttua härkää sarvista kiinni ja ajoharjoiottelut alkavat tänään.

toivon, että tästä on sinulle apua

ET OLE YKSIN !! Minulla on hiljattain tullut suvussa periytyviä paniikkikohtauksia, ja pelkään aivan kauheasti ensi joulun Thaimaan matkaa! Inhoan muutenki lentokoneita enkä tosiaankaan tiedä mitä siitä tulee! Autosta sentään pääsee pois silloin kun haluaa, mutta lentokone onkin vähän hankalampi pysäyttää...

Itselläni on ahdistus ja paniikki, jos joudun tai joutuisin itse ajamaan pitkää matkaa.. Ei käy!! Muutamien kilometrien jälkeen alkaa ahdistamaan ja paniikki iskee ja matkaa ei voi jatkaa, tuntuu että pyörtyy.. ikävä tunne tuollainen. Joku tosi tuttu ja muutaman kymmenen kilometrin mittainen matka menee yksin ajellessa ihan hyvin, mutta jos kyydissä mies ja lapset niin ei tule mitään. Enkä tuosta ole iljennyt miehelleni kertoa mitään.. Nuorempana minulla oli samankaltaisia oireita ei voinut pitkää matkaa ajaa. Lääkärissä en ole käynyt, mutta tiedostan itse sen olevan paniikkihäiriötä. Muissa liikennevälineissä voi matkustaa ihan hyvin, koska itse ei tarvitse olla puikoissa.

mulakin onnsmannlainenongelma

Tähän ei ole muuta apua kuin sidätyshoito. Vuosi sitten en ajanut ollenkaan autolla paniikin takia.

Sitten aloin ajamaan, aluksi öisin, kun ei ollut liikennettä paljon. Sitten päivällä, pikku hiljaa matkoja lisäämällä ja hankalampiin paikkoihin menemällä.

Nyt ajan ongelmitta missä vain.

Alussa käytin pientä määrää benzoja ja propralia apuna. Jos on hyvä terapeutti, hän lähtee vaikka mukaan ajelulle, minulla ainakin lähti ihan alussa.

Vaivasta ei pääse kuin lähtemällä vaan ajamaan, muuta keinoa ei ole.

Kyllähän on jäänyt niin monet reissut tekemättä tämän sairauden takia viimeisen 16 vuoden aikana että ei voi käsittää. on joutunut keksimään toinen toistaan kummallisempia tekosyitä ettei tarvi reissata.

tällä hetkellä turvaalueeni on n. 100km yksin matkustaessa omalla autolla ja vaimon kanssa ehkä 250km. bussilla onnistuu 15 minuutin työmatkat. lentokoneeseen tai junaan en ole siis aikoihin jalalla astunut.

masentaa aikalailla tämmöinen elämä mutta paljon paremmin on asiat nyt kuin silloin kun ei päässyt juuri eden talosta ulos.

turvalueen rajoilla matkustaminen aiheuttaa aina ahdistusta mutta siitä sitten jotenkin selviää.

kuten joku neuvoikin: siedätystä ja positiivisia kokemuksia pikkupikkuhijaa

On kivaa kuin en yksin kärsi matkustamis paniikista. Olen aivan kotivanki en uskalla oikeastaan mennä mihkään rappuja kauemas. Oisi kiva kysyä attä kuinka oma hoito toimis ja mistä aloittaa. Oisko jokin lääke hyvää hakea tai puhua lääkäri sedälle. Toivon että joku antaa joitain neuvoja.Oikein lämpimiä päiviä kaikille paniikista kärsiville....

Ihana kuulla, etten ole ainoo autokammoinen. Tai no eihän se kivaa ole kellekään, mutta on joku joka tietää tunteeni.

Ei huvita ajatellakaan autolla matkustusta. Ei todellakaan. 2 km oli ihan maksimi, joka oli pakko mennä apukuskin puolella istuen kokeisiin yks päivä. Sitä pidempi matka on ihan kauhee ajatuksenakin. Varmaan johtuen siitä, että 2 kertaa tullu paha kohtaus autossa. Huulet kihelmöi, kädet ja jalat samoten, hengitys on kauheeta huohotusta, huimaa tuntuu et pyörtyy ja pitäis päästä äkkiä pois tilanteesta. Ja joo kyllähän toi on ihan paniikkihäiriö vaivaa. Se on varmaan kans se pikkunen tila mikä on ku istahtaa autoon ja vetää oven kiinni.

Lääkitys ollu päällä ny 2 viikkoo. Ahistaa ku niin tuolla tavalla invalidisoi ettei pääse ees ajeleen. Määhän täräyttäsin jotakuta päin jos paha kohtaus tulis ja olisin ite puikoissa.

Varmaan helpottaa tosiaan vaan ihan hiljalleen siedättämällä ja niin ettei hoputa itseensä.

Voimia ja edistystä kaikille teille.

Minulla on pniikkihäiriö ollut jo vuosia. Nyt se on mennyt niin pitkälle että olen vain kotona en uskalla lähteä minekkään. Minulla ei ole ketään kaveria la ajattelin tässä kysyä että voisiko joku antaa pienen neuvon kuinka vois tästä päästä pois koska olen kuin noidankehässä. olen käyttänyt rauhoitavaa lääkettä mutta se auttaa vain hetken ja olen huomannut olen tullut riipuvaiseksi. Jos on joku jolla on samoja vaivoja ja vois antaa neuvon.Olisin hirveän kiitollinen että tietäis mistä alkaa. luulen etten ole ihan yksin tämän vaivani kanssa. Minä kiitän jo etukäteen avusta. oikein hyvää jatkoa teille kaikille...

jos on PH mennyt niin pahaksi että on täysin "neljän seinän vanki", niin on syytä heti hakea lääkäriltä apua vaivaan. ikävä että sairaus on päässyt jo nuin pitkälle. itselläni oli yhdessä vaiheessa elämääni PH sellaisessa jamassa että tutut 4 seinää oli ainoa turvapaikka.jossain vaiheessa sitten menin lääkäriin ja sain zoloft reseptin. tuo lääke auttoi sen verran että pystyin pikkuhiljaa lähtemään pihalle ja aloinkin tekemään jokapäivä pikkuisen kävelylenkin.pikkuhilja lenkeistä tuli helpompia ja nyt olenkin jo paljon paremmassa tilanteessa vaikka vieläkin PH rajoittaa matkustamistani tosi paljon. täytyy kuitenkin yrittää muistaa ja toitottaa itselle kuinka paljon edistystä on tapahtunut.takapakkejakin tulee mutta nehän kuuluu kuvaan. voimia kaikille ja kärsivällisyyttä siedätyshoitoon.

minulla ei ole samanlaisiakokemuksia

iula ei olesamanmlaisiamkokemuksia

Hei!
Itselläni kammo matkustamiseen alkoi oikeastaan jo lapsena, (olen nyt 22v) jolloin sain myös paniikkikohtauksien tapaisia oireita autossa, juhassa, laivassa jne. Vanhempani eivät voineet ymmärtää mikä minua vaivasi, kun en itsekään osannut sitä selittää, lapsi kun olin. Teini-ikäisenä hakeuduin psykiatrille, koska ahdistukset/paniikit liittyen matkustamiseen alkoivat todella rajoittaa elämääni, varsinkin kun olisin halunnut lähteä kavereiden kanssa matkustamaan jonnekin/autolla kesämökille. Sain Seroxat 20mg lääkityksen joka auttoi, mutta teininä alkoholi oli myös jonkin verran osana elämää ja elin hyvin sekavia aikoja, koska lääkkeet ja alkoholi eivät tunnetusti sovi yhteen.
Lopulta n. 19v vuotiaana tajusin minkälaista elämäni on ja lopetin lääkärin luvalla lääkityksen. Vointini oli hetken hyvä, mutta sitten se helvetti alkoi, enkä enää pystynyt olemaan yksin kotoa hetkekäkään, saati matkustaa enää edes pyörällä. Vuoden kärsittyäni tajusin hakea apua, pääsin terapiaan ja sain uuden lääkityksen, Cipralex 10mg propral 10mg tarvittaessa. Tajusin myös, mistä matkustamisahdistus/paniikki oli peräisin. Olen hyvin kontrolloiva ihminen, jonkinsortin kontrollifriikki (josta myös ilmeisesti paniikkihäiriöni johtuu) enkä siedä sitä, etten pysty kontrolloimaan jotakin (esim. juuri laivaa/junaa/autossa toisen kyydissä olemista, koska silloin sitä ohjaa joku muu kuin minä) ja itse ajokortin saatuani, sain varmistuksen epäilyilleni, sillä itse autoa ajaessani, en ole kertaakaan ollut ahdistunut/saanut minkäänlaisia kohtauksia, vaan nauttinut olostani.
Nyt pikkuhiljaa olen oppinut istumaan mieheni kyydissä autossa. Ensin kaupunkiajossa pieniä matkoja ja nykyään myös pidempiä matkoja maanteillä. :) Toivon paljon jaksamisia kaikille kanssaihmisille, ja toivon että ihmiset uskaltaisivat hakea apua. Kenenkään ei pitäisi kärsiä turhaan!
Rauhallista loppukesää!

Kerrompa tässä minun omat kokemukset jos joutuu elämään mustasuksaisen vaimon kanssa. Sen minä takaan etten ole koskaan käynyt vieraissa. Mutta se on mennyt niin pitkälle että minun oli pakko muuttaa ulkorakenukseen asumaan ei ollut muuta mahdolisuutta kun hänen mustasuksaisuun meni niin pitkälle että alkoi luulla että olisi joku joka aikoisi myrkyttää hänet. Ja siitä varmaan on tulltu tämä minun paniikkihäiriö aika pahaksi melkei olen koti vanki.Minä sanon vain että yksi eläminen ei ole ainakaan mikä hyvä lääke. mutta ei ollut muuta vaihto mahdulisuutta vaikka kävin koiran kanssa ulkona pienen lenkin niin oli kauheet kuujustelut että kenen tapasin siellä.Jotta nyt olen alkanut ajatelemaan Tämä on kaiken paniikkioireitteni tausta. Jos jollain on samoja kokemukasia niin olisi kivaa saada vihjeitä että mitä tehdä koska olen varmaan syytön... KIvaa jatkoa ja aurinkoisia päiviä kaikille paniikin kärsiville...

Itse olen kärsinyt 8 vuotta paniikkikohtauksista jotka saivat alkunsa ulkomailla. Nyt on aina kamala pelko lähteä etelään vaikka olen aina rakastanut matkustamista. Itsellänikin asiat menivät viimein siihen ettei pystynyt menemään edes kauppaan ja ravintolat olivat vihoviimeinen paikka missä en pystynyt moneen vuoteen käymään. Sitten sain Setralin nimistä lääkettä jota söin monta vuotta ja oireet hävisivät kokonaan. Oli ihana kun pystyi elämään taas normaalisti. 3 kertaa olen käynyt jo ulkomaillakin ja matkat ovat sujuneet hyvin, lieviä ahdistuksia lukuunottamatta, mutta niistä on päässyt yli positiivisella ajattelulla. Mutta sitten viimekesänä tuli iso takapakki. Masennuin, huomasin että olin elänyt huonossa suhteessa pitkään missä minua alistettiin, työ paineet kasvoivat liian suureksi, tajusin että olin aina ajatellut muita enkä itseäni ollenkaan. Sitä myötä paniikkikohtaukset palasivat, mutta onneksi tajusin mennä nopeasti lääkäriin. Sain valdoxan nimistä lääkettä, reilun kuukauden sairasloman ja uskalsin viimein repiä itseni irti 5 vuotta kestäneestä suhteesta. Lääke auttoi minulla todella nopeasti ja sain itseni työkuntoon ja paniikkioireet häviämään. Uusi ihana mies löytyi elämään ja ajattelin että suhteen voimin saan paniikin katoamaan joten lopetin lääkityksen. Nyt ensimmäinen yhteinen matka tulossa Thaimaaseen ja paniikki on ruvennut taas nostamaan päätään. Pelkään että kuolen sinne vaikka minulla on oma ihana mies mukana ja lääkitys TAAS päällä. Eikä mitään hätää pitäisi olla. Minä olen löytänyt ihanan lääkärin kuka on auttanut minua paljon tämän sairauden kanssa ja nytkin tsempannut että reissuun vaan ja kaikki menee kyllä hyvin. Antanut lääkkeet matkalle mukaan minkä turvin selviän jos kohtaukset iskee. Toivottavasti joskus tulee taas se aika ettei lääkkeitä tarvitse enään syödä. Tässä nyt oli oma tarinani. Pahasta paniikistakin pääsee eroon lääkkeillä ja jossain vaiheessa pystyy kyllä lääkityksenkin lopettamaan, mutta elämä täytyy olla kunnossa ja hyvä tukiverkko ympärillä. Ystävät ja perhe auttavat asiaan todella paljon ja tietysti puhuminen. Hyvää loppukesän jatkoa kaikille panikoijille, kaikesta selviää kun jaksaa vaan uskoa, olla positiivinen ja hakea reilusti apua :)

itselleni on iso kynnys mennä yksin esim. bussiin ja juuri lentokoneessa istuminen on hirveää, kun tietääå että sieltä ei pääse pois vaikka kuinka tulisi paniikkikohtaus ! Eilenkin kun olin bussissa yksi niin onnekseni siskoni tuli samaan bussiin myöhäisemmältä pysäkiltä, oikein kunnon itku pääsi kun näin siskoni. olin vain tärissyt yksin bussin penkillä ja yrittänyt saada itseni rauhoittumaan paniikista. Kaikki paikat menivät ihan löysiksi ja ylähuulta alkoi pistelemään.

Minulla on ollut paniikkihäiriö jo kolme vuotta. Se alkoi selkeillä merkeillä, mutta itselle tämän myöntäminen oli vaikea paikka. Toisaalta sen jälkeenkin, kun hakeuduin lääkäriin ja sain (sertralin) lääkityksen häpesin tilaani pitkään, enkä kertonut asiasta kuin lähimmille tuttaville. Nykyään on helpompi puhua asioista ja olen huomannut, että mitä useampi ihminen asiasta tietää, niin sen helpompi on erinäisissä tilanteissa toimia. Matkustaminen julkisilla kulkuneuvoilla on minulla edelleen pannassa, mutta henkilöautolla pystyn itse ajamaan ja matkustamaan kyydissä jopa useita satoja kilometrejä kerralla. Helpointa tämäkin on tietysti, jos matkaseurana on tuttuja ihmisiä, mutta jos kyytiin astusi joku, jota en niin hyvin tunne, niin... Noh, sellaisestakin tilanteesta pääsee eteenpäin.. Kuinkas muuten kuin kertomalla tämä asia tälle uudelle tuttavuudelle. Tietysti julkisessa kulkuneuvossa tämä ei tule niinkään kysymykseen, valitettavasti. Mutta itse voisin nyt kuvitella, että voisin mennä bussiinkin, mutta se vaatisi nimenomaan sitä harjoittelua.

Ketjun aloittajalle voin todeta, että oireesti ovat jokseenkin samat, kuin minullakin oli sairauden alkuvaiheessa. Lääkityksen aloittamisesta minulla meni noin pari viikkoa, kun pystyin taas hoitamaan vähintäään normaalit asioiden hoidot. Toisaalta enemmän uskon, että auttaa se, että harjoittelee mielukuvallisesti asiaa ja pyrkii matkustamaan ymmärtävässä seurassa. Aina pitäisi olla mahdollisuus päästä pois tilanteesta, mikäli niin haluaa tehdä, tärkeää olisi, ettei tämä auttaja osapuoli painostaisi mihinkään. Joskus olen turvautunut myös alkoholiin. Tiedän kyllä, että se ei ole todellakaan se parhain ratkaisu, mutta mielestäni siinä ei ole mitään väärää, jos kyydissä istuessa ottaa vaikka siiderin tai kaksi, jos se rentouttaa matkustettaessa. Missään nimessä mitään humalatilaa ei kannata hankkia, koska krapulassa oireet ovat vielä pahempia... Toki alkoholia ei voi käyttää ihan jokapäiväisissa tilanteissa rentouttajana, mutta itse olen siihen joskus turvautunut, kun todella olen halunnut päästä jonnekin! Tärkeää on myös pystyä rikkomaan rajoja ja jos siihen on käytettävissä edes hieman apuja, niin niitä tulen käyttämään jatkossakin. Viimeaikoina olen jopa ajatellut, että voisin kokeilla lentämistä tämän edellämainitun keinon voimalla :)

Inkeriini; suosittelisin kertomaan asiasta usealle ihmiselle, jotta voit soittaa heille tarpeentullen, esimerkiksi juuri silloin, kun olet yksin bussissa ja paniikki alkaa iskeä. Itse olen sopinut parin kaverin kanssa, siitä, että soitan heille, jos tulee tällainen ikävä olo esimerkiksi kaupassa tms. Eikä toki silloinkaan tarvitse mainita asiasta oikealla nimellä, riittää kun mainitsee, että niin olen tässä kaupassa ja.. kunhan on sopinut asiasta etukäteen, niin kaveri tietää heti mistä on kysymys ja alkaa kertomaan jostain ihan muusta. Tärkeintä on paniikin iskiessä saada ajatus muualle. Älä missään nimessä nyt luovuta ja lopeta kulkemista bussilla. Se olisi se huonoin vaihtoehto!

zeptu

Minulla on samaa vaiva lääkkeen kanssa jota oloen käyttänyt lääkärin määräyksestä jo vuosia. Lääkkeen nimi on stesoilid 2milig. Ja olen huomannut että olen jäänyt niistä riippuvaiseksi. Tulee varmaan olemaan vaikeuksia päästä niistä vapaaksi.Minun paniikki ongelma on oikein paha. En oikein pysty paljon liikkumaa. Esimerkiksi kaupassa käynti on hirveän vaikeaa jonossa seisominen on vaikeaa. Mutta kun ollut jo vonia vuosia tämä vaiva... Nyt minulla on huomenna lääkärillä aika psyk. puolella. Koita sieltä saada neuoja tämän tilanteen parantamiseen. Aioin tässä kysellä että mikä oisi hyvä lääke.Jos jollain oisi antaa neuvoja. Kiitos etukäteen. Ja oikein paljon vointia kaikille paniikin kärsiville

Samanlainen häiritsevä vaiva on myös minulla..