Rakkaan puolison menetys

Otan osaa suureen suruusi. Mieheni kuoli 7 kk sitten. Hän sairasti puoli vuotta aivosyöpää. Hän sai nukkua pois kotona, joka oli minullekin tärkeä asia. Sainhan nähdä, että hänen lähtönsä oli rauhallinen. Sinä olet vielä surutyösi alkutaipaleella. Päivä kerrallaan eläen suru kulkee mukana, mutta sen kanssa voi elää. Minä sain erittäin paljon lohtua moneltakin eri ketjulta. Toiset ovat menettäneet puolisonsa, toiset lapsensa, mutta suru on kaikilla suuri. Yritämme valaa toisiimme uskoa tulevaisuuteen. Moni on myös kirjoittanut tämän: Vaikka rakkaasi on poissa, on hän aina sydämessäsi. Rakkaus ja kauniit muistot säilyvät ikuisesti. Voimia Sinulle.

Toivon sinulle Surusilmä kovasti voimia kulea sitä pimeää tunnelia, johon olet joutunut. Minä jouduin siihen 8 kk sitten aivan yllättäen, kun mieheni kuoli sairaskohtaukseen. Kaiken romahtamisen keskellä piti ryhtyä järjestämään hautajaisia ja päälle tulivat kaikki mieheni hoitamat käytännön asiat. Jotenkin elin hetkestä toiseen, vaikka muisti ei pelannut ja kaikki tavarat olivat hukassa. Huomista ei ollut olemassakaan. Kevättalvella elämä alkoi sujua ilman suuria kyynelvirtoja. Pelkäsin kaikkea tulevaa, varsinkin mökille menoa. Huomasin kuitenkin, että asiat ratkesivat yksi kerrallaan ja että minun täytyy ottaa ne vastaan sellaisina ja sitä mukaan kuin ne tulevat. Mökilläkin olen ollut. Serakunnan sururyhmästä sain apua, vaikka menin sinne liian aikaisin, kun en pystynyt siellä muuta kuin itkemään. Niin moni asia jäi kesken ja niin monta asiaa olisi pitänyt tehdä toisin.! Nyt arki sujuu kohtalaisesti, mutta ilo on kadonnut, vaikka näenkin paljon hyviä asioita ympärilläni. Toivottavasti sinun lähelläsi on paljon välittäviä ihmisiä. Surussa ei minulla ollut sanoja tai minä en ymmärtänyt niitä.

Lämmin halaus ja paljon voimia!

Halaus ja lämmin osanottoni suureen suruusi, Surusilmä. Ei ole oikeita sanoja sinua lohduttamaan. Hyvä, että osasit tulla tänne saamaan voimaa ja vertaistukea kohtalosiskojen ja veljien surukokemuksista, joista voit lukea täällä useammankin otsikon alla.

Voit täällä purkaa tuntojasi, tehdä sitä surutyötä jonka me olemme omalla kohdallamme käyneet läpi.

Sinä olet aika alussa omaa surupolkuasi, joten sinulla on nyt todella raskasta. Meitä on monta, jotka olemme kulkeneet sitä samaa polkua, kokeneet samat ahdistuksen ja epätoivon tunteet.

Mieheni kuolemasta tuli eilen kuluneeksi täsmälleen kolme vuotta. Itse olen jo päässyt surun synkimmästä, epätoivoisimmasta vaiheesta polulle kohti valoa, joka tarkoittaa sitä että olen pystynyt kääntämään valoisat muistot kantavaksi elämänvoimaksi.

Tiedän, että oman surutyösi tehtyäsi sinäkin pääset sille samalle polulle kohti valoa. Kuljemme rinnallasi ja tuemme sinua. Voimia ja jaksamista sinulle.

Otan osaa Surusilmä. Itse menetin avopuolisoni tämän kuun (kesäkuun) alussa, olen itse 23v ja puolisoni oli vasta 27v, joten vielä ei ole tietoa mihin hän kuoli, se on aika varmaa että itsemurha se ei ollut.

Löysin hänet itse.. Itse olin kaksi viikkoa pois hänen luotaan vanhempieni luona ja hän on luultavasti menehtynyt samana päivänä kun lähdin. Mietin vain että jos tuolla taivaassa on joku, niin sillä tyypillä on kyl aika s**tanan huono huumorintaju ja hän leikkii vain ihmisten kustannuksella!

Itselläni on menossa jokin surun ja vihan välimuoto.. Hautajaiset ovat kahden viikon kuluttua enkä tiedä miten selviän niistä... Joudun muuttamaan mm. takaisin vanhemmilleni! Miten noloa.. Koko elämä alkaa alusta..

Saanko kysyä minkä ikäinen puolisosi oli? Mitä hänelle tapahtui? Ei ole pakko kertoa jos et halua.

Voimia sinulle kovasti! Toivottavasti me molemmat selviämme menetyksistämme.

Luopuminen on aina edessä. Joka tapauksessa toinen kuolee aina ensin. Asioita, joita ei voi muuttaa.

"Anna minulle voimaa hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, ja voimaa muuttaa ne, jotka voin, ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan"

Kiitos teille.Menetys ja suru ovat lasna joka hetki.Loysin hanet sangysta, mutta uni olikin sitten ikuista. Mitaan en saa tehdyksi, ensi lauantaina on hautajaiset. Virastoasiat pelottavat, ei ole vain voimia, ja tuntuu etten vain osaa ja pysty. Tuntuu etta olen niin yksin, ja ystavia ei ole. Miehen mukana menetin kaiken. Edellisesta liitosta minulla on lapsia, mutta surussani olen niin yksin.

Otan osaa suruusi, Surusilmä. Menetin aviomieheni 15pv sitten. Itse olen 34v., mieheni täytti 41v ollessaan tajuttomana teho-osastolla. Yhdessä kerkesimme olla 2v, naimisssa 7kk. "Rutiini-leikkauksen" jälki-komplikaatioihin sekä myös hoitohenkilökunnan piittaamattomuuteen mieheni lopulta kuoli. Yli kuukauden kävin päivittäin sairaalassa, hoisin ja tein sen, mitä hoitajat eivät kerenneet. Joka päivä uskoin ja rukoilin, että mieheni tulee kotiin, mutta hän ei enää herännyt. Sain onneksi olla mieheni vieressä, kun hän nukkui pois ja kiitän jokaisesta päivästä, jotka saimme olla yhdessä. Tuska on suunnaton, te sen ymmärrätte, siksi itsekin hakeuduin tänne. Ehkä joskus löytyy rauha ja tyyneys. Ikävä on kova, kaikki jäi kesken. Josko suraavassa elämässä?

Surusilmä, tiedän kyllä, miltä tuntuu hautajaisten alla, kun viralliset asiat pelottaa ja tulevaisuutta ei ole. Hoidettavien asioiden määrä ylittä kaiken käsityskyvyn. Nyt jälkeen päin ajattelen, että kannattaa hoitaa vain asia kerrallaan sitä mukaan kuin täytyy, eikä yrittääkään hallita kaikkea kerralla. Netistä löysin käytännön tietoa ja myöhemmin kirjoista sain lohtua ( mm. Lindquistin ja Poijulan surukirjat).Ystäviä ei minullakaan ollut, mutta yllättävää apua sain naapureilta ja etäänpänä olevilta sukulsisiltani ja mieheni sukulaisilta. Varmaan olisin saanut apua enemmänkin, jos olisin osannut pyytää ja ottaa vastaan. Puhelin on ollut minun elämänlankani. Ja jotenkin asiat vain alkoivat järjestäytyä vähän kerrallaan. Mielestäni surua ei tarvitse saada pois, vaan oppia elämään sen kanssa (vaikka ei haluaisi). Yksinäisyyden kanssa myös opettelen elämään.

Toivon kovasti, että löydät ihmisiä, jotka kestävät surusi ja ovat läsnä.

Voimia ja halaus sinulle ja kaikille läheisensä menettäneille!

Syystuuli antoi hyvän neuvon, pakolliset kannattaa tosiaan hoitaa vähitellen, yksi kerrallaan. Netti on erittäin hyvä tietolähde ja apuväline. Täällä on myös kuulijoita, toisia surupolulla kulkijoita - täältä löytyy tukea ja apua jos tuntee olevansa yksin.

Hän, jota rakastin on poissa, poissa
vaan lämpönsä hän jätti sydämeen.
Näen hahmon heijastuvan ikkunoissa
ja yhä kuulen äänen vaimenneen.
Hän, jota rakastin käy yli sillan
vaan yhä sydäntäni soittaa hän.
Ja aina saapuessa uuden illan
käyn häne kanssaan halki pimeän.
Hän, jota rakastin - ei ole toista.
Sain kerran lahjan kaikkein suurimman.
En avaruuksista, en maailmoista
voi löytää toista, häntä rakastin.

Aila Meriluodon osuvan runon sanoin osanottoni myös Rakkaansa menettäneen ja PaTiSon suruun.

Voimia teille kaikille. Ajatuksissamme kuljemme rinnallanne.

Suosittelen rekisteröitymistä Nuoret Lesket ry:n (eli "winkkujen") nettisivustolle. Se on suljettu verkkoyhteisö ja foorumilla löytyy satoja kohtalotovereita. Näin kesällä sivuilla on hiljaista, mutta aiempiakin keskusteluja kannattaa lukea.

Itse menetin puolisoni pääsiäisenä. Tänään alkoi kesäloma, ensimmäinen loma yksin..

>Itse menetin puolisoni pääsiäisenä. Tänään alkoi kesäloma, ensimmäinen loma yksin.. <

Osanottoni suuruusi, Heli Kurvista. Omasta kokemuksesta tiedän, ettei ensimmäinen loma yksin sinulle juurikaan iloa tuota. Toivottavasti sinulla on lapsia, läheisiä ja ystäviä, jotka antavat elämällesi sisältöä ja kantavat sinua parin ensimmäisen vaikeimman vuoden yli.

Ensimmäinen vuosi on se kaikkein vaikein, kaikkine merkki- ja juhlapäivineen ja aikaisempiin lomiin liittyvine muistoineen.

Kuulostaa varmaan kliseeltä, mutta omasta kipeästä kokemuksesta tiedän, että aika auttaa muuttamaan valoisat muistot elämää kantavaksi voimaksi. Näin on käynyt itselleni.

Minulla on nyt jo paljon helpompaa, kun mieheni kuolemasta tuli kuluneeksi kolme vuotta. Olimme lapseton pari, kasvaneet 30 vuoden aikana yhteen kuin kaksi toisiinsa kietoutunutta puuta. Suru kulkee mukana elämäni loppuun, mutta enää se ei ole joka hetki päällimmäisenä asiana mielessä, ei ahdista ja elämä tuntuu taas elämisen arvoiselta.

Enää en toivo kuolemaa, niinkuin parina ensimmäisenä vuonna.

Sydämestäni toivon sinulla voimia, jotta jaksaisit kulkea oman surupolkusi ja nähdä sen päättyvän valoon.

Anteeksi, luen viestejanne myohemmin. Tuntuu etta muisti ei toimi ja mitaan en saa tehdyksi. Takana on pitka masennuskausi, ja laakkeitani piti jo vahentaa. Pelkaan ottaa rauhoittavia, enka tahdo muistaa mita olen tehnyt ja milloin. Toimintakyky on mennyt ja kaikki ahdistaa. Mietin kuinka pysyn kasassa lauantaihin, jolloin on hautajaiset. Ystavapiiri on pieni, ja tuntuu etta tarvitsen kaikessa apua. Kaikki vain kaatuu paalle. Pelkaan etten jaksa, ja joudun psykiatriselle osastolle, ja tuntuu etta sitten menetan kaiken. Mulla on nelja lasta, ja pelkaan mita heille tapahtuu. Uusioperheena, mieheni oli lapseton, tuntuu etta sain vihdoinkin vuosien jalkeen olla heille hyva aiti, koska ex-mieheni kanssa ero oli riitaisa, ja olin pitkaan sairaalahoidossa. Ja nyt sitten kaikki romahti. Vanha aitini auttaa minua olemalla luonani, mutta pelkaan etta hanen voimansa loppuvat. Tuntuu etta tarvitsen koko ajan aikuisen tukea lahelleni. Olo on niin heikko ja avuton.

Mä suosittelen myös tuota Nuoretlesket.fi-sivustoa, liityin sinne itsekin ja omalla tavalla on helpottavaa tietää että meitä on muitakin jotka ovat menettäneet puolisonsa. Siellä voit kertoa tarinasi ja siellä kuunnellaan ja tsempataan toisiamme jaksamaan, sitä kautta voi myös tavata toisia leskiä jos siltä tuntuu.

Voimia sinulle!

Vaimoni 64v kuoli keuhkosyöpään 1.7.2011 joka on viheliäin tauti minkä maa päällään kantaa,kertaan päivittäin tapahtumia taudin kulusta ja totean kuinka voimaton olen ollut ja olen edelleen.mutta eiköhän se siitä.

Surusilma tiedän tai siis en voi tietää miltä sinusta tuntuu koska jokainen käy surua omalla tavalla. Minä menetin oman puolison reilu kuukausi sitten. Hän sairasti imusolmuke syöpää josta ei koskaan selvinnyt vaikka kaikki näytti hyvältä puoli vuotta sitten.
Asia mikä minua lohduttaa on jotta sain elää elämäni ihanimmat 3 vuotta. Mitään ei jäänyt hampaan koloo ja elämä elettiin täysillä.

Rakkaansa menettänyt on sanan ikäinen ja puoliso oli vuoden vanhempi.
Päivä kerrallaan vaikka se vaikeeta välillä onkin.

VAI NIIN

Minun mieheni nukkui pois 3viikkoa sitten ja olen aika pihalla koko asiasta :( Hautajaiset on pidetty ja elämä jatkuu, mutta mä en edes vielä ymmärrä että hän on poissa.Hän menehtyi hoitovirheen seuraukseen JOrvissa enkä todellakaan osannut siihen mitenkään varautua :( Poikamme kuoli reilu vuosi sitten (kesällä 2010) enkä ole vielä siitäkään surusta toipunut, niin nyt tuli toinen suru tähän päälle :( Toivon sinulle kovasti voimia tuleviin päiviin

Mä menetin parhaan ystäväni, puolisoni 20.9. Kaksi päivää ennen kun täytin 26. Olisihan mun pitänyt ymmärtää ettei mikään niin hyvä pysy. Nyt istun kotona enkä voi mennä makuuhuoneeseen, petivaatteissa se niin rakas ja tuttu tuoksu.. On niin ikävä. En toivota sulle, surusilmä, voimia - tiedän että ne ovat loppu. Ollaan vaan rikki, molemmat, ihan rauhassa.
-Reino and the rhinos - aurinko-

Nämä kaikki viestit ja suru kirjoitukset ovat aika vanhoja, mutta kirjoitan kuitenkin omaa pahaa mieltäni näille sivuille.Vaimoni on vuode osastolla morffiini tokkurassa odottamassa kuolemaa,mitään ei ole enää tehtävissä syöpä leviää ja kipu pumppu painaa lääkettä suoneen niin kauan että kuolema tulee.Tämä on todella raskasta olemme olleet yli 40 vuotta yhdessä ja nyt tuntuu kuin puolikasta minusta revittäisiin irti on raskasta käydä katsomassa rakasta ihmistä joka on kuihtunut jo kohta luurangoksi ja juuri ja juuri tunnistaa minut mutta on välillä morffiini harhoissa ja silittää vaikka olematonta kissaa joka on hänelle ollut aina tärkeä ja odottelee kotona emäntäänsä kotiin.Aamut ovat todella vaikeita,herätä yksin ja aina muistaa että rakas ei ole vierellä ja että on raskas päivä edessä,koittaa jotenkin selvitä päivittäisistä askareista ja valmistautua taas siihen hetkeen kun menet katsomaan rakkainpaansi joka on taas mennyt vähän huonommaksi etkä siinä hetkessä voi alkaa ulvomaan itkuasi ja näyttää kaikkia

ento 1
kumpa olisi sulle sanoja raskaaseen hetkeen, tahtoisin niin lohduttaa jotenkin auttaa, mutta kun mikään ei riitä, kun elämä niin satuttaa, koskettaa,
jaksa vielä, jaksa huomiseen, niin kauan kun vaimosi täällä on,
sen jälkeen on sinun elämäsi yksin , tulee suru,
ikävä tuska sanaton,kovasti elämä sua koskettaa,
siihen ei auta mitkään sanat, ei mikään,
mutta älä luovuta vielä,
ole lähellä, vierellä, vaikka hän ei sitä tuntisikaan,
ehkäpä silti sinne jonnekin alitajuntaan syöpyy
lämmin tunne, tunne rakkaimpaan
hänen on hyvä lähteä kun on rakas vierellä
sanoja nämä vain ovat, eivätkä paljoa lohduta tälläisellä hetkellä
muutakaan en voi, voimia sinulle tulevaan
pitkän tien tulet kulkemaan
jos tahdot kirjoittaa (r.immonenätkolumbus.fi)
olen ollut 2 vuotta leskenä,
enkä vieläkään hyväksy asiaa
t.Tellu

Ento1:lle

Kovasti toivoisin voivani lähettää sinulle voimaa, energiaa, jotta jaksat saatella vaimosi rajan tuolle puolelle. Minulla ei ole sanoja, joilla sinua lohduttaa.

Niin tuttuja ovat tuntemuksesi minullekin. On kauheata joutua avuttomana katsomaan vierestä, kun rakkain kuihtuu pois. Tiedän omasta kokemuksesta viiden vuoden takaa, etteivät mitkään sanat voi sinua tällä nimenomaisella hetkellä lohduttaa tai auttaa.

Ehkäpä voisit yrittää hakea lohtua siitä, että vaimollasi oleva kipupumppu on riittävän tehokas pitämään kivut poissa. Mahdollisimman kivutonta, seesteistä loppumatkaa vaimollesi ja voimia sinulle.

Mieheni kuoli 2.3.2014 35.v. Hautajaiset olivat ja nyt tässä mietin mitä teksin. Olimme yhdessä 8.v 7.v kihloissa. Nyt Sormukset ovat minun oikean sormen nimettömässä. Suru on valtava ja ikävä pohjaton.
Emme asuneet yhdessä meillä ei ollut yhteistä kotia ei yhteisiä lapsia meillä oli vain toisemme, rakkautemme joka oli vahva.

Äitini kuoli 2.2.2012 se oli kova järkytys mieheni tuki minua siinä surussa täydellisesti, kuka minua nyt tukee? tuntuu että pää hajoo...

Elämä jatkuu mutta ei ihan vielä...=((((((

Kun on aika lähteä, jää herrani lohduksi rakkaiden luo.

Aina niin jämpti isäni lähti pois.Missä hänen sielunsa on?

Muisto on luonamme aina.

28.11.2010 klo 13.15 Isä nukkui pois, äidin pitäessä kädestä kiinni.

Vaimoni kuoli lattialle lähes eteeni.
Oli varmaankin kuollut ennen luin osui lattiaa.
Johtui lääkärin osaamattomuudesta p..kl

Nyt haudattu. Vaimoani ei enää ole.

Hei sinä puolisosi menettänyt,minun mieheni nukkui pois 4.12 ja olen aivan hukassa ja rikki.En tiedä miten jatkaa ilman häntä koska hän oli elämäni valo.Nyt vain itken niin että tuntuu että pää turpoaa.

Minun 35v yhdessä ollut puoliso kuoli 30.12. Sai sairaalassa bakteerin, siitä ankara jalkojen turpoaminen, verenmyrkytys ja keuhkokuume. Olen katkera tuolle 2013 tehneelle sairaalalle, jossa koko käsi virheellisesti leikattiin. Nyt tällä lopullisella leikkaulsella jossa piti vain langat kyynärpäästä poistaa, lopettivat koko elämän. En kykene mihinkään. Nukun vain, sängyn reuna täynnä ndnäliinoja. Olen kävelevä tunteeton zombi. Hautajaiset tulossa, diapamin voimalla yritän ne kestää. Viime vuonna 31.12 kuoli enoni. Nyt suvussa jäljellä enää äiti 84 v ja sisko. Arvatkaa onko elämällä tarkoitusta. Toivon, että kuolisin pian, en jaksa tätä joulukuun surua. Revin jo joulukuun kalenterista pois. Kenen vuoro seuraavaksi..kauhistuttaa miehen sanat ennen leikkausta, että jos hän sieltä ei takaisin tule ja itki. Ja minä huumorilla: sehän on vain lankojen poisto. Minä, huumorinkukkanen. Nyt kuolemaa toivova 62 vuotiad leski

Mulla kuoli isä tänään yllättäen.😢 Jäi kova kaipuu.

Hei.
Otan osaa suureen suruunne, puolison ja isän lähiaikoina menettäneet. Arki on raskasta, suru kestää pitkään. Huolehtikaa itsestänne, älkää jääkö yksin. Seurakunnasta löytyy keskusteuapua, papit ja diakonit auttavat. On olemassa myös sururyhmiä, joissa saa vertaistukea, joka onkin lähes parasta tukea, jota voi saada. Päivä kerrallaan eteenpäin, jossain vaiheessa tulee hivenen helpompia päiviä.
Lämpimin ajatuksin,
Pirkko-pappi

Otan osaa sun suruun sydänmestäni,sillä minä myös menetin miehni yhtäkkiä kolme ja puoli viikoa yritettiin et vielä heräis mut ei,16.5 ei ollut mitään tehävissä,hän menhtyi,aivan valtava ikävä

Otan osaa kaikkien menetykseen, suru ja ikävä ei koskaan katoa, mutta pystyn elämään niiden kanssa. Ilman terapeutin apua tuskin kuitenkaan olisin tässä... Isona vinkkinä kaikille menetyksen kokeneille, keskustelkaa asiasta (huom. kun oikeasti olette valmiita) jonkun läheisen tai ystävän kanssa. Minulla ei ollut ketään kenen kanssa puhua, joten turvauduin terapeuttiin...

Samaistun tähän puolison menetystä käsittelevään artikkeliin: https://mielipalvelut.fi/artikkelit/kun-rakkaus-on-koditon-tukea-surupolun-kulkuun/

Aloitus ei ole rehellinen.
Nettiattikti tässä on 80 mieshenkilö. Vaimonsa tuki on sille elintärkee jutt.