Itselläni on typerä päähänpinttymä: minun ja avomieheni koulutusero. Itse olen korkeakoulussa ja hänellä on ammattikoulutus. Asia ei muuten haittaisi, mutta...joskun tuntuu että hän ei tiedä asioita, vanhempieni ja ystävieni seurassa, ja häpeän. Siis jotain todella yksinkertaista...
onko teillä muilla samoja ongelmia?
onko teillä muilla samoja ongelmia?
Vastaukset 105
Vanhimmat
Häpeät puolisoasi? Anteeksi, mutta ei voi ymmärtää...
Viestistäsi saa kuvan, että koet itsesi ja ystäväsi yms paljon paremmaksi ihmiseksi, kuin VAIN ammattikoulutuksen saanut miehesi.
Luovu pinnallisuudestasi, niin ehkä loppuu se häpeilykin. Ja jos joku asia on mielestäsi yksinkertainen, se ei tarkoita, että kaikki muutkin sen ymmärtäisivät. Ihmiset ajattelevat erilailla asioista.
Miltähän muuten miehestäsi tuntuu, jos/kun hän tietäisi että häpeät häntä?
kyllä minun mieheni tietää että häpeän häntä jos hän heittää jotain tosi pöljää vaikkei tiedä asiasta mitään, ja se on ok koska itsekin pitää itseään monessa asiassa pöljänä. Häpeää sekin mua silloin kun menen lenkille 70-luvun tuulitakissani. Mutta meillä häpeän käsite ei ole niin hävettävä että saisi hävetä häpeävänsä toista...
Minulla oli sama tilanne. Naiseni oli minua paljon fiksumpi ja minä poika se nolasin hänet hänen siskojen ja äitinsä edessä moneen otteeseen ja naistani hävetti niin että tietää. Itselläni taas oli hivenen hauskaa. No meillä meni poikki. Oltiin niin eri maailmoista sanoisin.
Noh
mä olen enempi "koulutettu" kun mun mies mutta sillä ei mun mielestä ole hevonpaskankaan väliä.. Siis paljon enempi merkitsee millanen se ihmisenä on.Mun mielestä mun mies on epävarma ittestään.
Ja sitä häiritsee se koulutusero ja sen pitää "isotella" mulle ja näyttää että hän se vasta jotain on....En nyt tarkota mitään fyysistä
isottelua,siis ei väkivaltaa. Se saa töistä enemmän liksaa kun mä. onnexs. Mut mun mielestä
semmonen isottelu on henkistä väkivaltaa.
Mä tunnen monta miestä ja monta naista ja ne on joko symppiksiä tai sitten ei, ihan siitä riippumatta millanen koulutus niillä on.
Ja varsinkin mä tunnen yhden miehen joka on erityisen symppis,sillä on samantasonen koulutus kun mulla. Se on symppis koska se ei "kukkoile" mulle.
Mä en nyt tarkota näillä jutuilla mitään "punkkahommia".
Miksi teillä on hinku viedä miehiä näytille? Itse en koskaan haluisi mennä naisen vanhempia tai kavereita katsomaan. Ei tarttis hävetä ; )
Eikös ne vanhemmat ja kaverit kuulu siihen elämään niin kuin se mieskin? Ite loukkaantuisin, jos mua ei kellekkään miehen elämään kuuluvalle "näytettäisi". Eikös joulut sekä juhlat muut vietetä sekä miehen, perheeen ja ystävien kesken.. Näin meillä. T: nainen
Meillä on homma niin, että mies halveksuu yliopistotutkintoaan, kun on kuulemma itse niin viisas... Ja tietysti oma opiskeluni AMK:ssa on "ihan omassa arvossaan" siitä ei uskalla(?) pahaa sanoa, mutta kaikki keskustelut menee inttämiseksi, kun hän takertuu joka pikku seikkaan. Jokaiseen yksityiskohtaan hänellä on tieteellinen fakta. Ja sitä ei voi toiseksi muuttaa, koska se on HÄNEN mielipiteensä.
Ei hän minua missään nolaa, mutta tavallaan tuntuu että alistaa henkisesti tahallaan tyhmemmäksi. Ei kivaa.
..yhdessä filosofian opiskelijan kanssa kenties?
mutta ei rakkaudessa onni potkinut. ei kai kun oli niin sinut yliminänsä kanssa että huh. en tosiaan ole mikään tyhmä mutta aina hän sai minut tuntemaan niin. Kirjoitti muuten 5 ällää ja pääsi jokaiseen paikkaan mihin haki. Nyt opiskelee kulttuurialaa...tervemenoa, en jää kaipaamaan
Minä ja avokkini opiskelemme molemmat yo:ssa. Olemme tyhjätaskuja, naiiveja ja hiton onnellisia :)
Mulla ei nyt ole kokemusta tuosta asetelmasta. Tai on pikkusen. Vaimolla on vain yks akat. loppututkinto, mutta avaaja kyseli hieman toisenlaista eroa. Pistänpähän kumminkin lusikkani soppaan.
Varmasti tuollaisesta asetelmasta saattaa aiheutua tiettyjä ongelmia. Saattaa...Esimerkiksi osapuolet voivat puhua ihan "eri kieltä". Toinen on konddorissa ja toinen on hidsari. No eihän niitä työasioita tartte kotiin tuoda, mutta joskus on ihan mukava vaihtaa myös kotona joitakin työhön liittyviä ajatuksia. Konddorirodda ei välttämättä hirveästi tiedä hidsauksesta ja hidsari ei hirveästi tiedä tilinpäätöksistä ja varastovarauksista yms.
Mitä sitten tulee varsinaiseen avaajan aiheeseen eli toisen osapuolen mahdolliseen tyhmyyteen, niin siitä oma näkemykseni ja oma arvoasteikkoni on se, että arvostan parisuhteen/avioliiton toisessa osapuolessa kaikkein eniten järkeä.
Jotkut arvostavat kuppikokoa - minä en.
Järki ja ns. tilanneäly voi tulla muualtakin kuin koulun penkiltä.
Edelleen arvostan paljon samanlaista huumorintajua. Nämä menevät mulla selvästi edelle jostakin missityypistä. No toki ulkonäöllä on tiettyä merkitystä. Ei sitä pidä kokonaan unohtaa, mutta kyllä helposti narahtaa, jos parisuhteen rakentaa kuppikoon, mahtavan perseen (anteeksi), "upottavien" silmien ja keinuvan askelluksen varaan.
Pitkällä juoksulla muut aiemmin mainitsemani tekijät saavat enemmän ja enemmän merkitystä. Nimittäin kuppikoko saattaa matkan varrella suurentua, suuurentua ja SUURENTUA. Tarkoitan tällä, että jokaisella naisella on juuri oikean kokoiset rinnat hänelle. Perse (anteeksi) saattaa matkan varrella muuttaa hyvinkin paljon muotoaan. Silmät voivat myöskin olla myöhemmin vähemmän "upottavat".
Mun mielestä asetelma, että toinen on akat. ja toinen on ns. duunari, voi ihan hyvin onnistua. Tai sitten ei. Se riippuu...
Käske sen ukkos lukea tarkasti päivän lehdet ja seuraamaan aikaansa, jotta pysyy ajan hermolla ainakin siitä, mitä maailmassa nyt tapahtuu ja kykenee keskustelemaan siitä. Kerran kun ukko vetää ystävien seurassa kunnon luennon Irakin nykytilanteesta erityisesti USA:n tulevia presidentinvaaleja sekä Irakin mahdollista itsehallintoa ajatellen, niin johan alkavat ystävät arvostaa enemmän kuin mahdollisesti nyt.
Tämmöstä.
Tarinani taustana on ensi elokuussa 31 v. täyttävä avioliittoni.
Minusta koulutusero ei haittaa. Arvostan miestäni joka on ammattikoulun käynyt, taitava käsillä tekijä, mutta seuraa aikaansa tv;n ja lehtien, internetin kautta, lukee kirjoja ja keskustelee.
Koulustusta voi paikata sivistämällä itseään muuten kuin opiskelemalla yliopistossa.
"Koulustusta voi paikata sivistämällä itseään muuten kuin opiskelemalla yliopistossa."
Näin on.
On kansalaisopistojen erilaisia kursseja, muiden tahojen tarjoamaa koulutusta, on lehtiä luettavaksi, TV katseltavaksi yms. On monia tapoja sivistää itseään ja pitää itseään ajan tasalla, missä suurinpiirtein Telluksella mennään.
Haluan vielä täydentää edellistä kommenttiani mahdollisten väärinkäsitysten välttämiseksi. Eli JOKAINEN työ on omalla tavallaan tärkeä kokonaisuuden sujumiseksi. Siivooja tekee tärkeää työtään yrityksissä ja muualla, vaikkakin tämän työn yleinen arvostus ei varmasti yllä ihan yläkastiin. Firman puhelinvastaaja on erittäin tärkeä ensikontakti yritykseen. Jos hän hoitaa hyvin oman tehtävänsä, silloin syntyy myönteinen mielikuva koko yrityksestä ja päinvastoin. Jne.
Tietyn alan tehdastyöntekijät kepittävät mennen tullen monet akateemisen koulutuksen saaneet. Esimerkiksi paperiteollisuuden koneenhoitajien kanssa saa moni psykologi, kirjastonhoitaja tms. lähteä kilpasille eikä saa bruttona puoltakaan siitä, mitä saa paperikoneen hoitaja.
Eli palkkauksellisesti moni akateeminen häviää monelle ns. duunarille. Samoin duunareilta löytyy usein monenlaisia käden taitoja kodin askareisiin ja remontteihin, joita ei välttämättä löydy yliopistossa pää savuten opiskelleilta. Jokainen olkoon siis oikealla tavalla ylpeä omasta ammatistaan ja työstään.
Tämä avaus koski kuitenkin erityisesti parisuhdetta ja miten siihen vaikuttaa se, jos ollaan kovinkin eri tasoa koulutuksellisesti. Tähän ei varmasti voida antaa mitään standardivastausta. Lopputulos riippuu osapuolista itsestään.
Sielun sivistystä, iloista luonnetta, toisen huomioonottamista, yhteen hiileen puhaltamista, toisen mahdollisten virheiden sietokykyä etc. Näitä ei saada yliopiston luennoilta eikä amiksen autopuolelta.
Ne tulevat ihmiselle jostain muualta.
Olen aivan samaa mieltä. Vaikka itse olenkin "vain"suoritusportaan kavereita niin mikään ei estä silti minua sivistämästä itseäni, niinkuin myös teen.Riittää että on aitoa kiinnostusta monenlaisiin asioihin. Itseni "sivistäminen" ei siis ole tarkoitushakuista vaan elämäntapa. Seuraan mailman asioita, luen,ajattelen sekä keskustelen mielelläni ihmisten kanssa monenmoisista asioista. Oma isäni,joka on juoppo Levyseppä hakkaa yleissivistyksellään ja eritoten historian tietämyksellään monet akateemisesti koulutetut henkilöt. Kädentaidoista puhumattakaan. Harmi että loistavat lahjat on mennyt hukkaan alkoholismin takia. Niin kutsuttua sydämmen sivistystä arvostan itse kuitenkin eniten.
Siis eihän korkea koulutus kenestäkään fiksua tee.
Itse seurustelin aikonaan naislääkärin kanssa joka varmaan tiesi paljon lääketieteestä mutta oli muuten aika sivistymätön.
Toisaalta kyllä itseäkin ottaisi päähän jos toinen osapuoli ei olisi samalla aaltopituudella ja laukoisi kaikkea tyhmää mutta vakka kantensa valitsee :)
Itse olen vasta yo,ja kovasti menossa amk:n..miehellä peruskoulukin kesken jäänyt aikanaan..
Minua ei asia häiritse enkä häpeä,mutta miehellä oli selkeästi joku kriisi silloin kun aikuislinjalta valmistuin,Mutta olkoon..
Kyllähän ne vaikuttaa suhteeseen jollain tavalla,mutta jokaisella on kuitenkin se oma suunta mihin haluaa mennä.
ton lyhyen tekstin perusteella on vaikea sanoa,mutta jospa olette liian erilaisia. liian erilaiset arvot.
tottakai voi tuntua ikävältä,kun ei voi keskustella rakkaansa kanssa,koska tuntuu että hän ei asioista mitään tiedä keskustellakseen.
eli älä tyydy vähempään,kuin tarpeesi vaativat.
mieti kuinka tärkeää sinulle on sivistyneisyys ja asioista keskustelu ym..jos se on hyvinkin tärkeä,kannattaa miettiä onko miehesi sinulle sittenkään se sopiva.ei ole reilua hänellekkään kun häpeät häntä!! ja selvää on että tulet tapaamaan elämässäsi ihmisia omista piireistäsi jotka ovat AHH niin tietäväisiä ja fiksuja ja mahdollisesti jollakin heistä on upea ulkomuoto ja ihana luonne ja sitten lähteekin sulta jalat alta ja oma miehesi tuntuu mitättömältä tämän rinnalla...entäs sitten? joko petät tai yksinkertaisesti jätät ja vaihdat tai sitten petät itseäsikin ja jäät vaan haikailemaan näistä viisaista,sivistyneistä,korkealle koulutetuista namupaloista...
Seurustelin vuosia pojan kanssa, jolla oli jäänyt ammattikoulukin kesken, itse taas olen amk-tutkinnon suorittanut. Ei tuo ero alussa tuntunut, kun tärkeämpää oli toisen ulkonäkö ym. toissijaiset jutut (kärjistäen). Mutta ajan myötä olisi ollut joskus mukava jutella "fiksun" ihmisen kanssa, jonka kanssa olisi yleensäkin suurin piirtein samalla aaltopituudella. Vähitellen asiaan alkoi kiinnittää entistä enemmän huomiota ihan arjen pikkuasioissakin.
Vielä seurustellessamme tapasin amk-tutkinnon suorittaneen todella fiksun pojan. Sillä hetkellä ei kuitenkaan ollut vielä meidän suhteen aika, en uskaltanut tehdä ratkaisua ja sitten en enää nähnytkään häntä pitkään aikaan. Sinnittelin vanhassa suhteessa, jääräpäinen kun olen, en luovuta helposti. Tämä ihana poika vain tunki ajatuksiini luvattoman usein, ihminen jonka kanssa en ollut oikeastaan edes jutellut, sivusta vain seurannut. No, onneksi vihdoin tajusimme olevamme poikaystäväni kanssa niin eri planeetoilta, että erosimme. Elelin sinkkuna, kunnes tuli tilaisuus tehdä aloite tämän ihanan pojan suhteen. Siitä asti olemme olleet onnellisesti yhdessä!
Toki ihmisen olemukseen ja luonteeseen vaikuttaa aina paljon muutakin kuin koulutus, mutta nyt on jotenkin tosi helppoa, kun toinen ymmärtää jo lähes puolesta sanasta eikä tarvitse vääntää rautalangasta. Samoin on ihanaa, kun toinen arvostaa ja itsekin osaa arvostaa toista. Edellisessä suhteessa emme kumpikaan arvostaneet toista. Arvostus on kuitenkin aivan perusasioita suhteessa.
Tarkennuksena vielä, että kyse on nyt sitten nimenomaan PARISUHTEESTA. Siinä saattaa tulla ongelmia, kun ollaan eri koulutustasoilla. Toki jotkut voivat onnistua, mutta silloin täytyy korkeammin koulutetulla olla aika huono itsetunto ja vähemmän koulutetulla taas hyvä itsetunto ja hänen täytyy sivistää itseään muilla keinoilla. Tietenkään koulutus ei ketään tee sivistyneeksi, mutta yleensä vain on niin, että enemmän koulutetut myös seuraavat asioita enemmän. Entinen poikaystäväni ei ollut tainnut koskaan edes internetiä käyttää, nykyinen taas osaa auttaa minua, kun tulee vaikka ongelmia tietokoneen kanssa. Mutta kaikkia meitä ja kaikenlaisia ammatteja tarvitaan. "3.akat.tutkintoa" kirjoitti toisessa kirjoituksessaan erittäin hyvin, mutta se on tosiaan kokonaan toinen juttu. Nyt on kyse erilaisten ihmisten keskinäisestä parisuhteesta ja sen onnistumisesta.
Olen kanssasi täysin eri mieltä tuosta itsetuntokysymyksestä. Havaintojeni mukaan juuri aivan erityisesti siinä tilanteessa, kun puolisoiden koulutustaso poikkeaa paljon toisistaan, on sillä paremmin kouluttautuneella oltava itsetunto kunnossa. Silloin hän kykenee kunnioittamaan toista osapuolta ja osaa arvostaa hänen vahvuuksiaan. Ilman arvostusta ei voi pitkälle pötkiä. Ei pötki pitkälle niinkään päin, että duunaripuoliso ilkuu tai vähättelee lukeneempaa
Aika ikävän kuuloista, kun on kuunnellut näykkimistä siitä, miten toinen on "vain... ". Yllättävän monet syyllistyvät siihen.
Aikanaan, kun itse asuin avoliitossa akateemisen kanssa, koulutuksesta ei koskaan ollut ongelmaa puolin eikä toisin. Yhteiset mielenkiinnon kohteet olivat muita kuin ammatillisia ja sehän oli pelkkää positiivia, että naiseni ymmärsi muustakin kuin vain ammattiasioistaan, trendilehdistä tai lähiön juoruista.
Väitän, että koulutustaso on hyvin marginaalinen tekijä siinä, miten parisuhde onnistuu.
Just tota mäkin olen funtsinut. Että paremmin koulutetulla pitää olla itsetunto kunnossa.
Eikä saa sanoa että toinen on vaan..
Mut ei se duunaripuolisokaan saa ilkkua lukeneempaa.
Yhteiset jutut on todella muuta kun ammattiasioita. Tai ainaskin pitäis olla..
"Yhteiset jutut on todella muuta kun ammattiasioita. Tai ainaskin pitäis olla.."
Enimmäkseen. Työ saa helposti liian suuren palan kakusta, jos ammattiaisoita puidaan kovin vielä kotonakin.
Eräs poikkeus on: yhteinen yritys. Yrittäjällä ei työn ja vapaa-ajan raja ole ensinkään niin yksiselitteinen kuin toisen palkkalistoilla päivätyönsä tekevällä. Likemmä kymmenen vuoden kokemus. En sano, että yrittäjyys olisi ollut syy päätyä toiselle kierrokselle, mutta kieltämättä se kärjisti osaltaan asioita.
Ymmärrän hyvin, että aika monille korkeasti koulutetuille on hieman hankala paikka, jos toinen on kovin "duunari". On ne jutut tuolla töissä toisinaan - aika useinkin - sitä kaliiperia, että ei oikein tiedä itkeäkö vai nauraa. Jos kumppani on sitten tiedon lisäksi koulutuksen aikana omaksunut myös sivistystä, voi siinä ennemmin itku olla se todennäköinen vaihtoehto.
Kolme akat... kirjoitti mielestäni hyvin siitä, miten sivistys ja koulutustaso eivät välttämättä ole yksi yhteen kuitenkaan. Tunnen itsekin tohtoritason ihmisiä, jotka ovat täysiä moukkia ja lähin kaveripiirinsä samaa laatua. Yhtälailla tunnen duunareita, jotka ovat äärimmäisen miellyttäviä ja sivistyneitä.
Ei koiraa karvoihin katsomista :)
Meillä ongelmat koulutustason eroista lähtivät siitä, että poikaystäväni alkoi vähätellä koulutettuja (eli tällöin myös minua) eikä osoittanut arvostusta. Hän kai yritti sillä pönkittää omaa huonoa (?) itsetuntoaan. Jos minulla olisi ollut huono itsetunto, enkä itsekään olisi pitänyt koulutustani arvossa, ongelmaa ei ehkä olisi ollut. Mutta minähän en tuollaiseen alistunut, vaan vuorostani aloin korostaa koulutuksen merkitystä. Ja soppa oli valmis.
Jokainen tietää oikeasti vain siitä mitä on kokenut. Itsekin kirjoitit, että yrittäjä ei pysty irtautumaan oikeastaan koskaan työstään. Ehkä helpompaa on, kun ollaan vieraan palveluksessa, mutta se ei todellakaan tarkoita sitä, että työpaikan oven sulkiessa unohtaisi täysin työnsä. Kyllä se on koko ajan taustalla vaikuttamassa ja vaikka ei niin suoraan työstä puhuttaisikaan, epäsuorasti se heijastuu väkisinkin puheisiin ja ajatuksiin. Minä ainakin haluan jakaa kumppanini kanssa kokonaisen minäni. Eri asia on, jos joku tosissaan osaa ja haluaa lokeroida elämänsä ja jättää vaikkapa koulutuksensa ja työnsä kokonaan jakamatta toisen kanssa (joka kuitenkin on yleensä aika merkittävä osa ihmistä; etenkin kun otetaan huomioon kokonaisuus: syyt, jotka ovat vaikuttaneet ammatin valintaan jne.). Emme nykyisenkään poikaystäväni kanssa kauhean paljon töistä puhele, mutta joskus on kiva saada purkaa itseään sille lähimmälle ihmiselle niin, että hänellä on edes jonkinlaista tajua, mistä puhun. Vaikka ei meillä samaa koulutusta olekaan.
...SUN POIKAKAVERI PARKAA. KUKAHAN SITÄ AUTTAIS SINULTA! SANO MUN SANONEEN!
Oletko kateellinen onnelliselle suhteellemme? En edes yritä väittää, etteikö meilläkin erimielisyyksiä olisi kaksi vahvaa persoonaa kun olemme, mutta tämän nykyisen kanssa pystymme niitä yhdessä ratkomaan. Lohdutuksen sana sinulle: kun vähiten odotat, sinuakin voi kohdata odottamaton onni. Kärsivällisyyttä!
hei kaikille...
minusta ei ole mitään väliä mitä kouluja seurustelukumppanini on käynyt kunhan vain meillä muuten synkkaa.. itse olen nyt amk:ssa jeejee;) (olenpa fiksu) heh.. mut kävin kauppaoppilaitoksen ja edellinen tyttöystäväni oli lukiossa ja ei arvostanut kouluani yhtään, ja oli vihainen minulle siitä että isäni sattuu omistamaan ihan isohkon firman, ja meidän perheessä oli huomattavasti paremmat tulot. hänellä ei omaa autoa, minulla taas eka auto uusi avoauto. hänen äitinsäkin käski ottamaan koulutetun miehen ettei saa samanlaista bussinkuljettajaa kuin heidän isänsä...( hänen äitinsä kävi 50v. aikuislukion ja suunnittelee kait vieläkin yliopistoa. en tiedä koska erosimme jo aikaa sitten). mutta hänen isänsä oli aivan loistava tyyppi siis ihan luksus appiukko. no olemme kavereita vieläkin. me saimme aina mahtavan riidan, kun puhuimme tulevaisuudesta. hän sanoi menevänsä yliopsitoon( no koulut ei tainnu mennä ihan nii ku piti ku lukiota joutuu 4 vuotta käymään). ja taas minä ilmoitin suoraan, että joskus kauniina päivänä minä on tj. koska olen ainut lapsi ja yritys on ollut jo kauan pystyssä ja näin olemme isän kanssa sopineet.
ja sekös häntä kismitti, koska taisi tajuta et vaik kuinka opiskelis niin tulos ei pakosti koskaan ole yhtää suuret kuin mulla. no varallisuudessa ei tule ikinä minua ohittamaan, koska siitä pitää huolen jo suku ja koska ainoa perijä olen.
en nyt sanoisi että häpeän poikaystävääni, mutta välillä (tai aika useinkin) hän tuntuu toivottoman vähäjärkiseltä, tai sitten vain haluaa esittää sellaista (esim "ei osaa" paistaa ranskalaisia...haluaa siis että muut tekee hommat)..
No joo, munkaan poikaystävä ei tajua hölkäsen pöläystä tietokoneista..kerran onnistui saamaan koko koneen jumiin kun oli yksin käynnistänyt sen yms..ei osaa puhua melkeen mistään ajankohtaisista tai esim yht.k. asioista tietämyksellä, ja joskus kyllä ihmetyttää että onko sillä maalaisjärkeäkään! :) Koulutukselta ollaan autoasentaja ja FM...niin, autoista se kyllä tietää kaiken! Ei meillä silti ole mitään ongelmia ollut, rakastan häntä ajoittaisesta hölmöläisyydestä huolimatta. Vaikka itse pidän syvällisistä keskusteluista yms, niin olen vain tajunnut että poikaystävältäni en niitä saa ja sillä selvä. Olen joskus seurustellut akateemikon kanssa, ja kyllä otti monesti pannuun se tieteellisyys ja analysointi kotioloissakin...olen nyt paljon onnellisempi, kun itsekin olen enemmän "tavis"..oikeestaan koulutuseroilla ei ole mitään väliä, kai se pääkopan sisältö ja tunteet ratkaisevat.
Aikoinaan, kun valmistuin ylioppilaaksi, seurustelin erään leipuritytön kanssa. Alussa meni jopa mukavasti, kun kaikki liikkui tunnetasolla - nousukiidossa.
Mutta pian tuli kuitenkin arki ja alkoi ärsyttämään yhä enemmän, kun toinen puhui leipomisesta aina vaan.
Mielestäni olisi parisuhteelle hyvä lähtökohta, että molemmilla olisi suht' samantasoinen koulutus. Nyt en puhu poikkeuksista.
Niin, kuka valitsi sinulle aviopuolison?
"avomieheni"
Ei kukaan.
Kyllä kai se useammin kun aina on silleen että kukaan ei valinnut kenellekään avo/aviopuolisoa.
Se vaan kolahtaa. Ja joskus useammin kun kerran.
Meillä sama juttu...itse olen korkeakoulun käynnyt ja mieheni ammattikoulun, mutta ei se meidän elämää haittaa. Ihan jees on koko äijä ja aika fiksukin. Ei ole mikään typerys, jota joutuisi häpeämään ystävien seurassa. Oliko miehesi "tyhmä" jo ennen kuin aloit opiskelemaan ja kiinnititkö siihen mitään huomiota silloin. Ei koulutus tee ihmisestä yhtä äkkiä fiksua tai neroa. Koulu opettaa sinua tiettyyn ammattiin, eikä tee kenestäkään sen fiksumpaa kuin muistakaan.
...koulutustasosta kiinni vaan ihan muusta: puuttuvasta tilannetajusta.
Jos se ammattikoulun käynyt osaa pitää suunsa kiinni asioista, joista ei tiedä, tuskin koko ongelmaa olisikaan. Veikkaan, että häpeäisit myös silloin, jos miehesi olisi se tohtori ja sinä ja perheesi ammattikoulun käyneitä ja miehesi alkaisi puhua jotain oman tieteenalansa munkkilatinaa porukassa, jossa kukaan ei ymmärtäisi asiasta höykäsen pölähtävää.
Kuten mieheni entinen esimies sanoi: "Eihän se mitään, jos ihminen istuu hiljaa ja näyttää tyhmältä - mutta avata suunsa ja todistaa se..." ;)
Täällä on hyviä viestejä siitä kuinka koulutustaso ei aina vastaa yleissivistyksen tasoa. Itse en koe olevani mitenkään hirmuisen sivistynyt mutta kuitenkin sen verran älykäs etten yritä puhua asioista joista en ymmärrä, enkä yritä väkisin käyttää sanoja joiden tarkoitusperästä en ole 100% varma. Emännälläni on korkeakoulututkinto ja hän on kyllä ihailtavan älykäs, en silti ole siitä kateellinen. Samanlailla hän rakastaa sitä kun osaan tehdä käsilläni ja näin ollaan pärjätty jo 14 vuotta.
Ymmärrän kuitenkin huolesi, minullakin on ystävä joka käyttää sivistyssanoja aivan pähkähulluissa yhteyksissä. En viitsi nolata sitä kertomalla ettei nyt kyllä mennyt ihan kohdilleen :) Muutenkin hän myös on aika tietämätön maailman asioista (ei taida tietää edes ketä on suomen pääministeri tällä hetkellä) Silti kovasti aina asioista omaa mielipidettään esittämässä. Minua se ei kuitenkaan hävetä sillä se on hyvä ystävä eikä se ole minulta pois jos se toisten ystävieni kanssa tomppeliutensa osoittaa :)
Itse olen kouluttautunut hyvin laajasti ja tehnyt valtakunnallisesti merkittävää työtä.
Edellinen suhteeni oli hyvin korkealle kouluttautunut oman alansa todellinen asiantuntija mutta arjessa oleminen oli hankalaa.
Vaikkakin yleistieto ja asioiden ymmärtäminen olivat huippuluokkaa niin tuntui kuitenkin että hän oli rajoittunut ja huumorintajutonkin.
Nyt minulla on aivan ammattikoulun käynyt mies ja toimii joka tasolla. Eikä ole peukalo keskellä kämmentä. Ymmärtää elämän arjen ja todellisuuden. On tehnyt töitä itsensä kanssa ja pystyy keskustelemaan älykkäästi. Ja mikä on sen ihanempaa että kroppa on kunnossa ja sekin työllä tehty eikä missään kuntosalilla :o)
Tunne on tuttu, itse yliopistokoulutus, miehellä opistotasoinen. Joissakin tilanteissa ja tuttujen porukoissa ollaan vain eri tasoilla. Toisaalta - olemme toisemme halunneet, ja tämä asia on tällaisena hyväksyttävä
Huijui, oikeinko KORKEAkoulussa olet. 99,9% todennäköisyydellä opiskelupaikkasi on AMMATTIkorkeakoulu, eli olet itsekin amis - ainoastaan sillä erotuksella, että oikeat ammattikoululaiset sentään saavat joskus työtä:-)
Kuten täällä jo joku muukin totesi, niin ihminen joka kirjoittaa tavallasi, jotenkin alentuvasti, ammatillisen koulutuksen saaneesta ihmisestä todistaa pelkästään oman "wannabe" elitisminsä.
Oikeassa korkeakoulussa, kuten yliopistot tai tekniset korkeakoulut, opiskeleva henkilö tuskin syyllistyisi osoittamaasi henkilön älykkyyden aliarviointiin.
Kyllä ammattikorkeakoulu on ihan oikea korkeakoulu siinä missä yliopistot ja tekniset korkeakoulutkin (=ainakin Treella nykyisin tekninen yliopisto). Tiedän, että on todellisia trendihakuisia "mä oon paras ja tärkein" yliopistopellejä, mutta ammattikorkeaan menneet haluavat yleensä tosissaan itselleen käytännönläheisen korkeakoulututkinnon. Mutta yleistää en missään nimessä halua! Kaikkia meitä tarvitaan, kuten näissäkin kirjoituksissa on moneen kertaan kirjoitettu. Ja varmasti jokaiselta koulutustasolta löytyy fiksuja, sivistyneitä, "tyhmiä", sivistymättömiä jne. Mutta tuo väitteesi on siis täysin perätön.
Siinä se tuli!
Itse olen juuri saamassa ekonomin laput käteen. Paperit, joita en juuri jaksa kyllä arvostaa. En ennen kauppikseen menoakaan ajatellut sen olevan mikään suuri saavutus ja vielä vähemmän nyt tämän jälkeen, kun olen nähnyt millaiset pellet siellä päsmäröivät. Ja toisekseen kuinka naurettavan helpolla ne 160 ovaria sieltä voi suuremmitta ponnisteluitta itselleen haalia. Ja ollaan niin maisteria niin maisteria..
Joskus suorastaan ulvoin (hiljaa mielessäni) naurusta, kun kuuntelin tulevien ekonominplanttujen keskustelua budjetoinnista ja skenaarioista baaritiskillä. (Ja toivoin, ettei kukaan omista kavereista muista et minäkin olen samaisessa laitoksessa..)
Joten ihan hyödyllinen se KTM voi olla, jos se CVssä seisoo, mutta eipä siitä kummemmin pitäisi jeesustella.
Siksipä olinkin lentää takamukselleni, kun exäni pitkän suhteemme loppupuolella jonkun riidan yhteydessä antoi ymmärtää, että minähän en tietenkään häntä pidä minään, kun nyt sattuu vain olemaan tavallinen duunari.
En ollut puolellakaan sanalla koskaan maininnut enkä käytökselläni sellaista osoittanut - päin vastoin - arvostin hänen työtään (oma hyvin menestyvä pieni lvi-yritys) ja määrätietoisuuttaan. Se, että päivät möyrii ihmisten kylppäreissä ja viemäreissäkin (ja saa hyvän työnsä ansiosta työtarjouksia jopa toiselle puolelle Suomea) ei tarkoita, ettäkö 'aivot olisivat jääneet narikkaan'. Älykäs ja ahkera mies - mihin siinä papereita tarvitaan??
Mutta ilmeisesti kaikkialta muualta hän oli sitten poiminut käsityksen, että jokainen korkekoulutuksen hankkiva jollain lailla varmasti katsoo amisjannuja alaviistoon.
Vaan niinhän ei ole. Täällä on ainakin yksi alle kolmekymppinen, fiksu ja hyvän näköinenkin ;) akateeminen nainen, joka näkee painajaisia siitä, että joskus joutuisi jonkun yliopistonössön kanssa heilumaan.
Kerran kun on duunarin makuun päässyt, niin ei muuta enää tahdo!!!! :))
kommentti.
Olenkohan ihan metsässä, jos arvaan, että siellä nyt älähti joku, joka on saavuttanut elinikäisen unelmansa kouluttautumalla ihan maisteriksi saakka..?? ;))))
Katsos kun yritin koko tekstillä sanoa, että suuri osa (ei tokikaan kaikki - kuetn en minäkään) korkeakoulusakista arvostaa itsensä pelkän koulutuksensa perusteella paljon korkeammalle kuin aihetta olisi. Ja tämä pätee erityisesti kauppikseen - kaikella rakkaudella.. :)
Työtä tehdään hengen pitimiksi eikä suinkaan haittaa, jos se sattuu olemaan mielenkiintoista ja haastavaa. Mutta elämää on myös töiden ulkopuolella ja sen muun elämän mielelläni jaan jonkun mukavan ja konstailemattoman duunarin kanssa, joka ei välttämättä tiedä monesta opiskelemastani kirjaviisaudesta hölkäsen pöläystä. Mutta hänellä on suuri sydän, yleistietoa vaikka muille jakaa, käytännön taitoja enemmän kuin monella korkeakouluihmisellä yhteensä.
Ja ennen kaikkea - ei ole syytä eikä tarvetta paukutella henkseleitä asioista, joilla ei ole ihan oikean elämän kanssa mitään tekemistä.
"Olenkohan ihan metsässä, jos arvaan, että siellä nyt älähti joku, joka on saavuttanut elinikäisen unelmansa kouluttautumalla ihan maisteriksi saakka..?? ;))))"
Paljon on enemmän koulutusta sekä myöskin työelämän ja muun elämän kokemusta. Minulla ei myöskään ole cumua psykologiasta. Otinpahan vain sen nimimerkikseni.
Kirjoitit aiemmin seuraavasti:
"Itse olen juuri saamassa ekonomin laput käteen. Paperit, joita en juuri jaksa kyllä arvostaa."
"Joskus suorastaan ulvoin (hiljaa mielessäni) naurusta, kun kuuntelin tulevien ekonominplanttujen keskustelua budjetoinnista ja skenaarioista baaritiskillä. (Ja toivoin, ettei kukaan omista kavereista muista et minäkin olen samaisessa laitoksessa..)"
Henkilö, joka kirjoittaa noin, on epäkypsä ihminen.
Jokaisen on syytä oikealla tavalla arvostaa omaa koulutustaan ja omaa työtehtäväänsä - olipa se sitten professorin tai työkaluviilaajan työ. Tahi jotakin muuta. Jos vain tekee mieli "ulvoa naurusta", niin silloin tällaisesta tyypistä on tuskin kovin suurta hyötyä a) tulevalle työnantajalleen b) yhteiskunnalle.
Jokaisessa työssä on omat hyvät ja huonot puolensa. Kuten jokaisessa ihmisessäkin on omat hyvät ja huonot puolensa. Jos työntekijä kiinnittää koko ajan huomionsa vain oman työnsä/koulutuksensa negatiivisiin puoliin ja lähtee joka aamu hommiin naama mykkyrässä ajatuksin "taas sinne duuniin on mentävä", niin äkkiä saa mahahaavan itselleen.
Jos sen sijaan pyrkii löytämään oman työnsä positiiviset puolet ja "nauttii" niistä, niin juttu sujuu paljon mukavammin.
Kauan sitten eräs ryhmä oli vierailulla leipomossa. He seurasivat vanhahkoa naisihmistä, jonka tehtävänä oli laittaa pullapellit uuniin ja ottaa ne sieltä pois. Joku vieraista kysyi naiselta: "Eikös tuo ole melko yksitoikkoista työtä?".
Nainen vastasi: "Voi ei suinkaan - pullat kun ruskistuvat aina niin eri tavalla".
Jotain opittavaa tuosta ehkä meillä itse kullakin.
Jopas jopas tuli tuomio.. :)
Näppärästi lainasit kirjoitustani. Tosin on kyllä pakko sanoa, että ihmisten lajittelu kypsiin ja epäkypsiin noin heppoisin perustein, ei kyllä psykologiaan perehtyneeltä ihan noin luonnistuisikaan. Kas kun kypsälläkin ihmisellä voi olla vankkojakin mielipiteitä.
Jos lainasit, niin olisit voinut lainata myös sieltä lopusta eli mainninnan haastavasta ja mielenkiintoisesta työstä.
Sellainen minulla on nyt ja vielä haastavampaa on tulossa.
Kun minä EN näet kävele naama nyttyrässä töihin aamuisin saati sitten kaivele työstäni vain negatiivisimpia puolia. Päin vastoin - pidän siitä, teen parhaani katsellen maailmaa positiivisesta vinkkelistä. Ehkä juuri siksi sain ylennykseni pian alkavaan sellaiseen hommaan, joka vielä enemmän vastaa haaveitani.
Yritin vain sanoa, että en laita pienintäkään painoa sille, mitä joku on paperilla saavuttanut.
Mainittakoon tässä nyt vielä, että olen sen kauppiksen lisäksi hyvää vauhtia suorittamassa oikiksen opintoja (joka kyllä vaatii paljon enemmän kuin se kauppis.)
Mutta SEKÄÄN ei saa minua ylentämään itseäni sellaisen ohi, joka ei ole kouluja käynyt.
Ulvon naurusta silloin, kun joku uskoo olevansa piirun verran muita parempi vain siksi, että on jonkun opinahjon läpi käynyt.
Vaan kun se ei mitään todista - vasta näytöllä töistä ja yleisellä elämänonnella voidaan mitata miten hyvin kukakin on onnistunut - kuka tahansa pöljä voi hankkia paperit mistä laitoksesta hyvänsä. Eri asia on, mihin sitten muuten pystyy.
Ja vielä - äkkiäpä teit johtopäätöksen, että ongelmani on, etten arvosta omia enkä muiden töitä. En tiedä, jos kirjallinen ilmaisuni ei sitten vastaakaan koulutustani... ;) Mutta..vielä kerran pojat..yritin kyllä sanoa juuri päinvastaista.. ELI,ETTÄ SAMA SE MINKÄ KOULUN ON KÄYNYT -JOKAINEN ON USEIMMITEN ARVOSTUKSENSA TAVALLA TAI TOISELLA ELÄMÄSSÄÄN ANSAINNUT, JOS ANNETTAVANA ON JOTAIN MUUTAKIN KUIN PELKKÄ KOULUTODISTUS!!!!!!!!!!
No - nyt tämä epäkypsä yksilö lähtee terassille nauttimaan ihanasta päivästä.. Toivon, että myös Psykologian cl välttyy vatsahaavalta.
"kuka tahansa pöljä voi hankkia paperit mistä laitoksesta hyvänsä."
tämä.
"No - nyt tämä epäkypsä yksilö lähtee terassille nauttimaan ihanasta päivästä.."
Täällä sataa.
"Toivon, että myös Psykologian cl välttyy vatsahaavalta."
No problemas. La vida es maravilloso. Pero no es bueno para beber demasiado mucho cerveza.
Para ti:
Hierba mala nunca muere! :))
A1ka epäkyp5ältä tyyp11tä kuu11åstat. Hajåååå 1t5ee5.
Jes, veit sanat suustani!! Olen kanssasi niin samaa mieltä.
"Kerran kun on duunarin makuun päässyt, niin ei muuta enää tahdo!!!! :)) "
Älä muuta sano. Olen itsekin yliopistosta valmistunut, ja amislaisen onnellinen avovaimo. Tiedän tarkalleen mitä tarkoitat sillä hiljaa mielessäsi ulvomisella baaritiskillä. En huolisi kotiini, tai sänkyyni (herranjestas) mitään pätevänpätevää rofessoria. En voi kuvitellakaan miten kuivia juttuja joutuisi kuuntelemaan. Niitä sai opiskeluaikana kuunnella ihan kyllästymiseen saakka.
"En huolisi kotiini, tai sänkyyni (herranjestas) mitään pätevänpätevää rofessoria."
kuin ennallakin.
Aika harva haluaa kotiinsa tai sänkyynsä(!) jotakin tutkintoa tai virkaa. Useimmat haluavat ihmisen...
Jotkut pitävät älyköistä, toiset eivät. Makuasia.
Meilläkin minä olen yliopistossa, ensin kävin 4 vuotta ammattikorkeassa ja sitten jatkoin yliopistoon, poikakaverini ei ole käynyt lukiota vaan oppisopimuksella hankki opistotutkinnon..
Välillä kyllä täytyy sanoa että jossakin se ehkä vähän näkyy, ihan lähinnä yleissivistyksessä. En ole hävennyt häntä koskaan, mutta joskus vaan miettii että tuonkin tietäisi jos olisi vähän enempi opiskellut..
Jos koulutus rajoittaa jotenkin persoonallisuutta, se on rasite. Tiedän muutaman miesmies insinöörin jotka ovat niin miehiä, tiedätteköhän mitä ajan takaa. Olisivatpa valinneet vaikka hoitoalan niin olisi persoonan naisellinen ja miehinen puoli jotenkin kohdanneet. Sekä mieheni että minä olemme molemmat opistot käyneet. Luultavasti rahkeita riittäisi jatkamaan. Itse koen olleeni kouluaikana ns. alisuoriutuja. Vanhempani olivat taviksia ja eivät kyllä mitenkään kannustaneet akateemiselle tielle, kun kokivat sen varmaan vieraaksi. Luulen, että koulutustaso yhä periytyy kotoa. Akateemisten kakarat menee väkisin yliopistoon, vaikkei olisi ehkä oma halu ja toisinpäin. Eli älykkyydestä koulutus ei todellakaan välttämättä kerro!
Olen samaa mieltä monien kirjoittajien kanssa että valitettavasti koulutusero näkyy jopa arkipäivän elämässä, jos sen annetaan näkyä.
Itse olin alunperin avioliitossani se, joka oli vähemmän koulutettu ja kaikki meni hyvin, kun vaan myötäilin miestäni. Elin elämääni hänen kauttaan ja tapasimme vain hänen ystäviään. Minulla kun kotirouvana ei omia ollut. Mistä minä niitä olisin saanut kun hiekkalaatikolla olin vain minä ja lapset (asuimme omakotitalossa).
Ja voi sitä halveksunnan määrää, mitä kotiäiti sai näiltä nk. koulutetuilta ihmisiltä. Minua ei pidetty minään. Ja se todellakin ilmaistiin miten milloinkin. Tuntui välillä, että minulla ei ollut ihmisarvoa lainkaan.
Mutta sitten jossakin vaiheessa aloin opiskella ja opiskelin todella paljon yliopistossa (olen nykyään kauppatieteen tohtori). No, se aiheutti sen, että aloin ajatella "omilla aivoilla" ja sanoa omia mielipiteitä asioista ja sehän ei herralle kelvannutkaan enää. Se aiheutti jatkuvia riitoja ja huomautuksia siitä, että rouva on niin koulutettu nainen. Arvaatte varmaankin lopputuloksen; avioerohan siitä tuli. Ei sellaista kukaan olisi loppuelämäänsä jaksanut.
Eli näinkin voi käydä. Minä todellakin näytin niille halveksijoille, että vaikka olinkin kotirouva, en ollut tyhmä. Nyt nämä nk. koulutetut ihmiset ei oikein kehtaa silmiin katsoa ja ihmettelevät ääneen, että kuinka oikein jaksoin kaiken tehdä. Teinhän suurimman osan opinnoistani vielä kun lapset oli kotona.
Mitä minä opin sitten tästä.: sen ainakin, etten koskaan missään tilanteessa aliarvioi ketään. Ja myös sen, että kukaan ei ole tyhmä, vaikkei olekaan nk. koulutettu. Arvostan alaisiani, oli heillä mikä tahansa koulutustaso. Olen nöyrä ja haluan elää elämääni tasapainoisena ja onnellisena.
Ai niin.. tapasin sitten "elämäni" miehen muutama vuosi sitten, jolla ei todellakaan ole sama koulutustaso kuin minulla, mutta elämme sopusoinnussa toisiamme kunnioittaen ja arvostaen toinen toisemme työtä. Privaelämä menee hyvin ja todellakin rakastamme toisiamme.
kiitos viestistäsi. se antoi minullekin pontta. elän ehkä samantyyppisessä vaiheessa pienten lasten kanssa kuin sinä silloin. mutta tiedän kyllä että järkikultaa riittää. ehkä joskus vielä opiskelen itseni muodollisesti päteväksi ottamaan kantaa. toki teen sitä jo nyt. muuten pienten lasten hoito jos mikä vahvistaa kykyä organisointiin ja tilanteiden järkeilyyn, sekä eri persoonien huomionottoon, esimiestasoiset hommat sopivat tämän jälkeen hyvin.
Olet mielestäni oikeassa päähänpinttymässäsi. Itse olen käynyt vain ammattillisen koulutuksen ja suvussanikaan ei juuri ole korkeasti koulutettuja ihmisiä.(Yksi ns. Naimalla sukuun tullut on, mutta ei hän oikein tunnu kuuluvan joukkoon.)
En voisi kuvitellakaan että seurustelisin korkeakoulua käyneen naisen kanssa, koska en osaisi keskustella hänen tai ystäviensä saati sitten perheensä kanssa.
En myöskään kestäisi naisen tai hänen tuttujensa hiljaista älykään alentuvaa suhtautumista minuun, kun en aivan kaikkia sivistykseen kuuluvia hienouksia ymmärrä.
Kuka kunnollinen "tavis" mies edes haluaisi kiusata itsellään älykästä naista josta pitää?
Asia on toisaalta hankala, koska naisten korkeakoulutus on lisääntynyt rajusti eli nykyään tavallisen miehen on vaikea löytää tasoistansa seuraa.
Lisäksi ongelmia tuottavat poliittiset, taloudelliset yms jutut.
En usko eri säätyjen sekoittamiseen muutenkaan; duunari on duunari, herra on herra vaikka olisikin rouva.
Lopulta tuollainen suhde kuitenkin vain rasittaa molempia ja vaikka se kestäisikin, olisiko se lopulta hyväksi kummallekaan? Meillähän on vain yksi elämä miksi, tuhlata sitä tuolla tavalla ihmiseen joka on alempaa "kastia".
Lopuksi pyydän anteeksi kirjoitusvirheitäni ja muita virheitä joita kirjoituksessani on, mutta yritin tuoda duunarin mielipiteeni näin esiin.
tarvitse mitään anteeksi pyydellä. Hyvin toit esille omia ajatuksiasi aiheesta.
*Röyh!*
Ei kyllä tulis mieleenkään olla suhteessa vähän koulutetun ihmisen kanssa. Ei taitais olla paljoakaan keskusteltavaa minkään amk-hoitsun kanssa...
Eli minulla on moni suhde kariutunut siihen, etten voisi kuvitella olevani "tyhmemmän" kanssa, kun joutuu selittämään juttuja ja usein tyhmemmällä on myös hieman huonompi itsetunto kyseisen asian vuoksi.
Koulutuksen kanssa asialla taas ei ole mitään tekemistä. Olen ollut fiksujen vähän koulutettujen ja tyhmien paljonkoulutettujen kanssa.
Vaimoni on opiskellut samaa kuin minä, niin kyllä se toisaalta helpottaa asioita, kun esimerkiksi puhuu, mitä tuli tehtyä töissä, niin se menee perille ja kiinnostaa, ja päinvastoin.
Tyhmemmän kanssa? Mistäs tiedät että toinen on tyhmempi? Fiksu tai tyhmä voi olla koulutettu tai kouluttamaton, mun mielestä. Sä kai sitten oot omasta mielestäs se fiksumpi, haa. Mä en haluis tommosta miestä. Mun kokemusten mukaan kylläkin ne vähemmän koulutetut (miehet) aika usein ajattelee ja käyttäytyy silleen että ne on fiksumpia. Voi ne jossain asioissa ollakkin.
Mut se on itsetunnon puutetta jos sillä vähemmän koulutetulla on tarve olla kun kukko tunkiolla.
Ja sama jos enemmän koulutettu käyttäytyy silleen, hoi tärkeää.... Tossa taitaakin olla kysymys siitä että mies kokee olevansa fiksumpi siksi kun se on mies ja vaimo sipsuttaa kiltisti vieressä...t yxs nainen
Eli ei se vaikuta, millainen toinen on. Mikä loppukädessä vaikuttaa, on millaisena toisen näkee. Jos ei voi toista kunnioittaa kokonaisuutena, ei varmaankaan kestävälle suhteelle ole perustaa.
Kukaan ei ole ollut kuin kukko tunkiolla, enkä todellakaan ole sanonut mitään tyhmyyteen viittaavaa, vaan että emme taida olla yhteensopivia.
Ja kuten sanoin jo aikaisemmin, ei koulutuksella ole mitään tekemistä tämän asian kanssa - minun mielestäni.
Niin, älä puhu kokemus-sanasta, jos kerran olet tuota mieltä. Jos olisit kokenut saman kuin minä, silloin sanoisit KOKEMUKSELLA, että koulutuksella on merkitystä. Seurustelin vuosia alemman koulutuksen miehen kanssa. Nyt ihmetyttää, miten ikinä päädyimmekin yhteen. Samaa ihmettelevät muutkin. Nyt olen onnellinen saman tasoisen koulutuksen miehen kanssa. Kokemuksella: näin on paljon parempi.
Tätä tarkoitin, että se minkälaiseksi kokee toisen, on tärkeämpää suhteen onnistumiselle kuin se, minkälainen toinen todella on.
Eli kokemuksella tarkoitin kokemista enkä sitä, että takana on 10 suhdetta.
Ehkä koulutustausta kuvastaa enemmän arvomaailmaa, panostamista ja yrittämistä kuin älykkyyttä tai yleistietoa. Olen tavannut erittäin älykkäitä ja yleistietäviä duunareita, samoin kuin tyhmiä ja tietämättömiä akateemisia.
Enemmän vaikuttaa henkilö itse ja se kuinka hyvin hän sopii yhteen oman luonteesi ja arvomaailmasi kanssa.
Sinä kirjoitit asian ytimen: koulutustausta kuvastaa todellakin arvomaailmaa, panostamista ja yrittämistä. Juuri näistä eroista eri koulutustason ihmisille ne keskinäiset ongelmat tulevat suhteessa pidemmälle mentäessä.
Muutama vuosi sitten seurustelin naisen kanssa, joka oli autuaan tietämätön suurimmasta osasta minulle itsestään selvistä yleissivistyksen pariin kuuluvista asioista ja ilmiöistä.
Hän ei turhia möläytellyt seurassa, mutta ei juuri mitään puhunut muutenkaan. Kahden kesken tämä meidän tiedon tasoero tuli kyllä hyvinkin esille.
Ehkä tämä oli se syy, joka sai minut ajattelemaan, että meillä ei "synkkaa", joten erosimme, minun tahdostani.
Nykyään seurustelen naisen kanssa, jolla yleissivistys on vähintäänkin minun tasoani. Keskustelumme on rikasta ja antoisaa, keiken muun ohella. Oman parisuhteeni kannalta tämä on elintärkeää. Tiedon määrään kasvattaminen laajentaa mahdollisuutta ajatella ja käsitellä asioita.
Onneksi voi asua vapaassa maassa ja valita vapaasti myös seurustelukumppaninsa.
Painotan nyt vielä, että vertaan yleissivistykseni tasoa vain näihin edellämainittuun kahteen naiseen. En kehenkään muuhun ihmiseen.
Miksi joidenkin on niin vaikea tätä käsittää...
kun en pysty tekemään kaikkia samoja kodin remonttihommia kuin kouluja käymätön appiukkoni...
Ei siellä yliopistossa mitään yleissivistystä hankita, vai sisältyykö jonkun tutkintoon esim. "yleissivistyksen perusteet" -kurssi tai vastaavaa? Medioita seuraamalla, lukemalla ja matkustelemalla voi hankkia kattavan yleissivistyksen, eikä silloin siipan tarvitse puolisoaan hävetä.
Itse pidin sapattivuoden yliopisto-opiskeluista ja työskentelin metalliteollisuudessa vuoden verran, yksikään työkaveri ei varmaan arvannut taustaani ja voin sanoa, että mukavaa ja fiksua sakkia koko porukka.
Nyt kaikki duunarit lopettavat yliopisto/AMK -väen mollaamisen ja visa versa!! ja heti!
Ai mikä visa versa, joku sivistysana tietenkin?
päinvastoin. Eikä ole mikään erikoinen sivistyssana, kyllä mä sen ainakin olen lapsesta asti tiennyt
Taidat olla juuri vuoden opintojasi suorittanut, ja nyt tuntuu hyvalta ja kaikkivaltiaalta? Olethan sentaan korkeakoulussa... aika upeata, mahtaa olla fiilis korkealla! Miehesi ei siis tieda asioista mitaan? Tietysti olisi hyva myos kuulla aiheista, jotta voiko niista mies yleensa tietaakkaan. Avopuolisoni on uransa syksylla aloittava englannin ja saksan opettaja, han on saman ikainen kuin mina, viisas nainen ei kay kiistaminen. Hanen vanhempansa ovat molemmat psykiatreja, ajatella, tulen heidankin kanssaan oikein hyvin toimeen, puhumme sitten arkipaivaisista asioista tai jostakin syvallisemmasta.
Kerronpa, rakas jutun aloittaja, etta mina olen 23v, joten urani alkupaassa taivallan.
koulutus: kesken jaanyt lukio
asema yrityksessa: konsultti
matkustusluokka: 1/Business
PUHDAS vuosiansio:30.000 "bonukset", asumisestani en ole maksanut vuoteen mitaan, en edes verottajalle.
Minulla on mukava tyopaikka, rakastan tyotani todella. Joudun tosin asumaan ulkomailla, silla suomessa ei ole alallani toita tarjolla... onpas ikavaa. Toivon etta sinakin saat mukavan, koulutustasi vastaavan tyopaikan ja palkkauksen. Minulla menee avopuolisoni kanssa koulutuserosta huolimatta ihan mukavasti. Todella hienoa etta maailma kantaa paallaan edelleen ihmisia jotka arvioivat alykkyyden ja kunnianhimon koulutuksen perusteella, minulla ei ollut aikaa kayda koulua, oli kehitettava itseaan toisilla tavoin.. Mita sinulla oli/on kun olit/olet ikaiseni, opintolainaa? Ala ajattele sita, niin tuhansilla muillakin on, kuten myos insinoorin koulutus. Hyvaa elamaa sinulle!
Ei kai nykyaikana enää juuri kukaan opintoja varten ota lainaa. Itselle ei ainakaan tullut mieleenkään. Joskus ehkä kuitenkin joutuu ottamaan asuntolainaa. Ei monia lainoja!
naiset pellolle. Ei meitä mikään pakko ole katsella, jos ei kelpaa. Älköömme miehet alistuko. Ulkomailta löytyy paljon hyviä naisia. Ja tähän kommenttiin pian tarttuva nainen. Mietippä ennenkuin sanot mitään. Te naisethan niitä ulkomaalaisia miehiä pidätte parempina, kuin suomalaisia. Joten älkää alkako moralisoimaan.
!!!
Emme todellakaan pidä ulkomaalaisia miehiä parempina. Älkööt te miehetkään siis pitäkö ulkomaalaisia naisia parempina. Kulttuurierot voivat kuitenkin usein tulla jossain vaiheessa ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi, aivan kuten koulutuserotkin.
se perhana vaan niin on, että ainakin täällä päin Suomea missä mä asustan, niin naiset ei ees vilkaise Suomalaisia miehiä päin. Mutta ei se mitään.. Voivat kyllä olla varmoja, että mä en enää Suomalaista naista kainalooni ota.
vielä yksi asia. Eikö olisi kaikkien kannalta helpompaa, jos ottaisi puolisokseen vain tasavertaisen ihmisen. Mä nimittäin en halua itselleni mitään ylilukenutta itseään täynnä olevaa keimailijaa. Arvostan itseäni kuitenkin vielä sen verran, että en rupea katsomaan sitä, että joku häpeää/halveksuu mua.
ihmisiä koulutuksen perusteella. Luonne merkitsee paljon enemmän kuin koulutustaso. On sitten "älykäs" tai "tyhmä", niin tärkeintä on, että ei kehuskele omalla älykkyydellään (tai millään muullakaan asialla), koska omakehu HAISEE.
Jos tietää olevansa älykäs, niin silloin sitä tuskin tarvitsee todistella kenellekään.
...oli älykäs kommentti! Samaa mieltä.
Mun muijani ei erota vasenta oikeasta eikä itää lännestä.
Hän ei ymmärrä mitä eroa on kapitalismilla ja feodalismilla.
Hänelle on ihan sama, onko ihminen kotoisin Nashvillesta vaiko New Yorkista, eikä Intian ja Australian välillä ole hänen maailmassaan mitään isompaa salmea.
Hän on joskus seonnut sanoissaan, mutta vanhan huippulukion (pressoja, kenraaleja, ministereitä) käyneenä osaa pitää turpansa kiinni silloin, kun asioista puhutaan.
Siinä piilee sivistyksen sileys.
Lentolippuja tilatessa se harmittaa, kun pitää koko ajan neuvoa, mikä kylä on lähinnä.
Muuten pärjään ammattikoulupohjalla.
Varsinkin panohommissa.
meillä on just toisinpäin , muija korkeakoulun
käynyt mutta täys tollo! Ei osaa hoitaa yksinkertaisintakaan asiaa, kaikki pitää hoitaa itte! Persettä antaa kyllä kivasti, en sitä muuten katteliskaan...
"Persettä antaa kyllä kivasti, en sitä muuten katteliskaan..."
parisuhde rakentuu perseen varaan. Vai?
Eihän sitä muuten kotona viihtyis ;)
...sullakin ongelmat.
Kyllä se sitten vaan on omaa kusipäisyyttä, että koulutuserolla olisi väliä. Parisuhteen todellinen toimivuus kun ei ole koulunpenkiltä opittua, eikä sitä välttämättä opi vaikka olisi kuinka kultalusikka suussa syntynyt.
Näinhän sitä varmasti jokainen asiasta tietämätön heittää ajattelematta, niin minäkin olisin varmasti aiemmin ollut valmis väittämään. Mutta kun kerran on sen kokenut, että ei toimi ei, niin sitten vasta tietää totuuden. Jos et muuten usko, sen kun kokeilemaan. Katsos kun kyse ei ole juurikaan siitä, että toinen on alempitasoinen ja toinen ylempitasoinen, vaan tuo koulutusero vaikuttaa niin moneen asiaan. Sen taustalla on paljon asioita, ihmisen koko luonne ym. Voidaan alkaa esim. miettiä, miksi ihminen ei ole halunnut/pystynyt kouluttamaan itseään. Tiettyyn koulutukseen päätymiseen kun vaikuttaa se koko ihminen!!! Koulutukseen liittyy arvomaailma, määrätietoisuus, sinnikkyys, kiinnostuksenkohteet ym. ym.
ei se nyt ihan noinkaan mustavalkoinen asia ole.
Ainakin joillekin saattaa tulla vaikeuksia, jos parisuhteen osapuolet puhuvat aivan eri kieltä ja omaavat ihan erilaisen kokemusmaailman esim. työelämästä. Se ei välttämättä vaikuta mitään, mutta joskus on mukava kotonakin vaihtaa työhön liittyviä ajatuksia, vaikka töitä ei varsinaisesti kotiin toisikaan.
On olemassa hölmöjä akateemisia ja hölmöjä duunareita. On olemassa fiksuja akateemisia ja fiksuja duunareita. Millaisen kannen tuosta sekamelskasta sitten vakka itselleen valitsee, niin...
Just noinhan se juttu on. Hölmöjä ja fiksuja on akateemisissa ja duunareissa. Ja vakka valitsee kantensa usein silloin kun vielä molemmat on "kasvuiässä". Parinkymmenen vuoden päästä saatetaan sanoa että erotaan siksi kun toinen oli semmonen tai tämmönen. Eli yritetään
syyllistää toista. Noh onhan semmostakin että jompikumpi tai molemmat käyttäytyy niin ettei sen kanssa kukaan vois elää yhdessä, saati sitten olla onnellinen. Kuulostaa ehkä idioottimaiselle mutta ihan hyvä syy suhteen lopettamiselle ois mun mielestä se että huomattais että "kasvoimme eri suuntiin".
Avopuolisollani (nainen) ja minulla (mies) on sama korkeakoulututkinto. Meillä molemmilla on vastuullinen asema työpaikalla. Palkassakaan ei ole hirvittävästi eroa.
Silti tietyissä tilanteissa ei voi kuin ihmetellä mistä hän on saanut eväänsä tähän maailmaan. Tuntuu, että hän ei seuraa ollenkaan ympäristöään. Joskus hän saattaa vaikuttaa todella juntilta, tai vähintään tynnyrissä kasvaneelta. Ja joskus oikeasti hävettää.
Onneksi se on vain yksi puoli tästä ihmisestä. Tiedän hänen olevan fiksu, mutta mitä tulee "yleiseen sivistykseen" hän on niin metsässä. Mutta eihän hän minua nolaa, jos hän päästää suustaan sammakoita. Luulisi, että omat kasvot punastuisivat mutta kun asia ei häntä niin hirveästi haittaa, niin ei siitä ole minullekkaan mitään ongelmaa.
joskus tuntuu vaan...
Älä turhaan jännittä, vai oliko liian pahasti sanoottu ja taisi tulla jo pupu pöksyyn ?
siitä, että sinun ja avopuolisosi älykkyysosamäärät ovat niin kaukana toisistaan, että hän vaikuttaa yksinkertaiselta ja tyhmältä seurassasi.
Tosin sanoen, kyse ei ole pelkästä koulutuserosta. Luultavaa on, että kumppanisi koulutustaso on jäänyt heikoksi juuri alhaisen älykkyysosamäärän vuoksi.
On psykologinen tosiasia, että ihmiset, joiden älykkyysosamäärät poikkeavat paljon toisistaan eivät lopulta ymmärrä toisiaan missään suhteessa - niin ikävä tosiasia kuin se lopulta onkin.
Suosittelen, että vaihdat kumppania ja etsit vertaisesi kumppanin - niin säästyt paljolta harmilta. Nykyinen kumppanisi tuskin kehittyy yhtäkkiä tasollesi.
Juuri näin asia on. Ei saa ajatella niin mustavalkoisesti, että kyse olisi vain eroista koulutuksessa, kyllä syyt ovat syvemmällä.
sittenhän minun ja mieheni pitäisi kai erota... tehtiin äo-testi jokin aika sitten, minä sain 128 ja mieheni 88.
Kuitenkin jos rakkautta riittää, niin miksi eroamaan sen takia että toinen ei tajua/arvosta/ole kiinnostunut samoista asioista kuin toinen? Kyllähän mäkin välillä ihemettelen tai naureskelen, että voiko mieheni nyt olla noin taukki kun ei tuota asiaa tajunnut tai tiennyt, mutta sattuu niitä asioita "paremmissa piireissäkin"..Itse oon saanu yliop.koulutuksen ja mies on käynyt amiksen..siinä oli hiukan perää siinä jonkin kirjoituksessa, että tietynlainen ihminen (luonteeltaan) valitsee tietyn koulutuksen..en silti sanoisi että viisaat, luovat yms hakee yo:hon ja tyhmät ja laiskat amikseen. Itse en pidä itseäni minään superälykkönä. On minulla hyvä yleissivistys jne mutta lahjakkuuteni tulee parhaiten esiin käytännön asioissa, käden töissä yms. ehkä olisi siinä mielessä kannattanut mennä amk;hon tai amikseen...
Uskoisin että noissa tyhmä/viisas-dilemmoissa on aika paljon kyse siitä, kuinka fiksuna itse itseään pitää. Minulla on sellainen kuuden ällän kaveri joka tietää itsekin olevan järjen huipulla (hmm..) ja sen takia katsoo muita nenän vartta pitkin, ja saa aina muut tuntemaan itsensä tyhmemmiksi vasta-argumenteillaan ja väittelyllään. Tällainen ihminen ei tule helposti saamaan hyvää ihmissuhdetta itselleen.
Lopetetaan nyt tämä tappelu koulutuksesta, ja ollaan onnellisia...eri asia on jos toinen selvästi alentaa toista ja oikein pitää tyhmänä. Kyllä tyhmyydelle saa nauraa jos asiaan ei liity ivaa ja mollausta, häpeää.
Yleisesti ottaen tämän keskustelun henki on ollut se, että luokkajako elää ja voi hyvin Suomessa: älykkäät kouluttaukoot korkeakouluissa ja tyhmät amiksessa (tai parempi ois jos älyäisivät muuttaa maasta). Lisäksi heitä ei saa millään sekoittaa keskenään, koska se vaikuttaa a) hölmöltä (sosiaalisesti arveluttavaa), b) vioittaa korkeampikoulutetun urakehityksen (toimeentulo uhattuna) ja c) he eivät ymmärrä toisiaan (suvaitseminen tuottaa tuskaa) jne.
Ehdotankin, että perustamme "Gestapon" joka pyrkii omalla tahollaan löytämään kullekin meistä oikean luokan. Vanhempien oma luokkatausta sanelee lasten tulevan luokan, samalla kun luokasta ei voi nousta esim. kyvykkyydellä tai menestymällä taloudellisesti. Mikäli tällaista tendenssiä kuitenkin ilmaantuisi niin "gestapo" voisi kurinpidollisilla toimenpiteillään palauttaa tämän kurjan ruotuun. Samoin kävisi jos joku onneton yläluokan kasvatti rakastuisi duunariluokan pentuun. Isoveli valvomaan!
Mie oon ainakin huomannu tuon et välillä hävettää,kun jätkä ei ymmrrä yksinkertasistakaan asioista yhtään mitää...
Mutta mun tapauksessa ei kyllä ollu koulutustasosta kii,vaan jätkästä.
Ite oon ollu töissä ja vasta nyt (parin vuoden jälkeen)alotin amiksen.
Exäni oli mua vanhempi,viisas ja kaikki tietävä (lukion käynyt ja korkeakoulussa),mutta mua hävetti useasti,kun ei tajunnut yksinkertaisiakaan joka päiväisiä asioita.
Nyt seurustelen itseni ikäisen amiksen suorittaneen jätkän kaa ja oon huomattavasti ylpeämpi hänestä,enkä häpeä silmiäni päästä muiden seurassa.
Kukin arvostaa mitäkin,mutta minä arvostan sitä että mies osaa tehdä muutakin kuin olla kotiäiti ja lukea.
Olen akateeminen ja mieheni "vain" merkantti.Olen kuitenkin paljon yksinkertaisempi ihminen kuin mieheni. Eli se ei todellakaan ole koulutuksen tasosta kiinni. Ikinä en ole miestäni koulutuksen takia hävennyt. Omaa tyhmyyttäni sen sijaan olen joutunut useinkin häpeämään. Mieheni tienaakin enemmän kuin minä, koska hän osaa junailla paremmin nämä elämän asiat.
Musta kyllä tuntuu, että kaikki ei edes halua ammattikorkeaan tms. Ei sinne niin vaikea ole päästä...siis ei tarvitse olla viisas ja fiksu ett sinne pääsee...tiedän todella surkeita tapauksia ja ovat päässeet sisälle...elikkä aivan älytöntä hävetä poikaystävääsi.
Ja toisekseen, jos ei tajua yksinkertaisia asioita niin se tuskin johtuu koulutuksesta...voi olla niin, että on oikeasti ns. tyhmä:).
Toisille paikkakunnille ja toisiin koulutusohjelmiin on helppo päästä, toisiin vaikea. Itse pääsin aikoinani satojen hakijoiden joukosta, nyt olen jo valmistunut. Joskus voi olla helppo päästä sisälle, mutta vaikeudet tulevat opiskelujen edetessä vastaan. Ei ehkä koskaan valmistutakaan.
..tuo aloitus.
Eihän nyt herranjestas ihmisen koulutustaso takaa mitään pätevää yleistietoutta.
Itse kuulun ns.työntekijäryhmään, olen kuitenkin akateemisen peruskoulutuksen saanut, ja pitkästä kokemuksesta voin kertoa että, todella heppoisia yleistietoja löytyy koulutetuilta ja myös kouluttamattomilta ihmisiltä.
Olen tavannut monta todella ihmisenä suorastaan tyhmää insinööriä ja vastaavasti monta todella fiksua, ainoastaan peruskoulun käynyttä duunaria.
Jos parisuhteesa tuollaiset asiat häiritsevät, se suhde on muutenkin toisilleen sopimattomien ihmisten suhde, eli kemiat eivät vain synkkaa.
Juuri tätä tässä on koitettu sanoa. Eli ei tuo pelkkä koulutusero sinänsä varmaan koskaan syy yhteensopimattomuuteen ole. Se on kuitenkin osa ihmisen kokonaisuutta. Syyt tiettyyn koulutukseen päätymiseen ovat yleensä juuri ihmisen perusluonteessa. Erilaiset ihmiset päätyvät erilaisiin koulutuksiin ja samoin he päätyvät yhteen "omanlaistensa", itselleen sopivien ihmisten kanssa.
Minulla ylioppilaaksi tulon jälkeen seuraavat koulutukset: 1) yo-merkonomi (laskentatoimi), 2) kone- ja metallitekniikan insinööri ja 3) valtiotieteiden maisteri (sosiologia). Kaikkien koulutusteni lisäksi olen ollut näiden alojen töissä valmistumisen jälkeen.
Pitäisikö siis minun, neiti Kesäheinä kysyn sinulta, ottaa vaimo 1), 2) vai 3) alalta, jotten nyt kauheasti menisi metsään tulevaa parisuhdetta valitessani? Perustelut peliin.
Ei se noin yksinkertaista ole. Sinulla kun on noin monta koulutusta, ymmärtänet laajalti erilaisista asioista. Ei kannata ainakaan ihan tyhmää puolisoksi ottaa. Eli tässäkin eteen tulee se, että todennäköisesti ei suhde esim. kouluttautumattoman kanssa pidemmän päälle onnistuisi. Toki poikkeuksia voi aina olla.
Olen itse insinööri ja vaimoni amiksen käynyt päivähoitaja. ÄO testeissä saimme täsmälleen saman tuloksen 129. MITEN SE ON MAHDOLLISTA!!!....;-))
Minä kunnioitan sellaisia ihmisiä enemmän, jotka ovat vähän koulutettuja, mutta ovat silti menestyneet elämässä. Kuka tahansa voi kuluttaa pitkänkin ajan elämästään eri kouluissa, mutta sillä välin ne vähemmän koulutetut oppivat asioita käytännössä ja saavat samalla elämänkokemusta, sekä suurella todennäköisyydellä nauttivat elämästään enemmän. Elämä on lyhyt, joten kannattaa miettiä mihin sen käyttää.
Jos itsetunto ja oma-aloitteisuus ovat kohdallaan, niin tie menestymiseen on avoinna myös vähän koulutetuille.
Usein elämässä riittää kun selviydytään.
Toisille selviytyminen on samaa kun menestyminen
ja toisille jotain muuta.
Ja menestyä voi ilman koulutustakin.
Ja moni koulutettu ei edes selviydy.
Kaikki on niin suhteellista....
Kyse ei nyt ollutkaan siitä, millaista koulutusta kunnioitetaan ja millaista ei. Kaikenlaisia kun tässä maailmassa kiistatta aivan varmasti tarvitaan. Nyt oli kyse parisuhteesta ja sen onnistumisesta. Paremmat lähtökohdat on onnistua, kun ollaan suurin piirtein samalla aaltopituudella mm. koulutuksen tasolla.
Tuo on totta, että jos kuluttaa kovin kauan opiskellessa, voi käydä vaikka niin, että tulee "ikuinen opiskelija" negatiivisessa merkityksessä ja käytäntö jää kovin vieraaksi. Itse olen ratkaissut tuon ongelman käymällä ammattikorkeakoulun. Sain korkeakoulututkinnon, mutta kuitenkin käytännönläheisen sellaisen.