Ajoin tänään pyörällä noin 80 km, mutta se ei ollut riittävä määrä. Yhä tuntuu pahalta olla yksin juhannus.
Ajelin metsäreittejä Nuuksioon (kansallispuisto), kävin siellä uimassa, istuin kalliolla, söin evässämpylän, katselin muurahaisia ja asetin murusia niiden eteen ja pyöräilin takaisin. Asvalttitietä matkasta ei ollut kovin paljon, ja Espoon päässä oli hyvin mäkistä. Reidet tuntuivat olemattomilta paluumatkan loivissakin mäissä, mutta mieli ei ollutkaan tyhjentynyt samalla tavoin. Olo oli lähinnä ärtynyt, itkuinen ja toivoton.
Mitenhän pitkästi olisi pitänyt ajaa, ettei olisi tuntunut enää miltään? Että ei olisi jaksanut tuntea pahaa oloa. En tiedä mitä kuvittelin. Matkan olisi kai pitänyt olla pidempi, mäkien suurempia, enemmän hienohiekkaista upottavaa tietä, jossa olisin päästellyt jyrkässä alamäessä jarruttamatta; olisinko uskaltanut 50 km/h, tolkutonta, alamäessä saa vauhtia noin vaan, ja olisin lentänyt, hetken.
Paluumatkalla näin neljä ihmistä, joilla oli saunavastan oksia kädessään tai pyörän tarakalla. En ollut tiennytkään, että ihmiset hakevat Keskuspuistostakin vastaksia. Se oli hieman hämmentävää ja söpöä ja samalla oli surullinen olo, ei minulla ollut mitään juhannussaunaa ja pidän saunasta, se tuntuu turvalliselta ja lohduttavalta. Omakotitalojen tietä ajaessani haistoin grillin, varmaan useammankin. Yhden siirtolapuutarhan eräällä palstalla oli kolme ihmistä istumassa pöydän ympärillä. Voihan juhannusta noinkin viettää, voisin minäkin, mikäs siinä, ei minulla ole mitään ”yhtä, ainutta oikeaa tapaa”, kunhan ei olisi pakko olla yksin; hörppäsin vettä pullosta ja ajelin eteenpäin.
Elämäni on täysin arvotonta eikä vain siksi että juhannussauna puuttuu, vaikka sekin satuttaa. Olla aina juhannukset yms. yksin, ja koko elämä yksin. Voisiko mitään ihmisarvottomampaa olentoa kuin minä olla? Minusta ei välitä kukaan maailmassa. Minulle on ihan sama. Miten tämän kestää? Aina vain uudelleen on kyhättävä itsensä palasista kasaan ja esitettävä normaalia, johon ei satu, joka ei luhistu, ei voi vain maata lattialla, vaikka oikeasti ei jaksa; minulla ei ole mahdollisuuksia elämässä, tajuanhan minä sen.
Mietin, onkohan edes tällä kammottavalla palstalla ainuttakaan joka on juhannuksen yksin. Siis oikeasti yksin: pakosta eikä vapaaehtoisesti, ei ketään ihmisiä eikä vain tänä juhannuksena vaan vuodesta toiseen ja että ei haluaisi olla yksin.
Vihaan itseäni sydämeni pohjasta, ja tajuan kyllä, että tilanteeni ja ongelmani ovat mahdottomia ratkaista, ei mitkään kilometrit auta eivätkä vie yhtään minnekään.
Ajelin metsäreittejä Nuuksioon (kansallispuisto), kävin siellä uimassa, istuin kalliolla, söin evässämpylän, katselin muurahaisia ja asetin murusia niiden eteen ja pyöräilin takaisin. Asvalttitietä matkasta ei ollut kovin paljon, ja Espoon päässä oli hyvin mäkistä. Reidet tuntuivat olemattomilta paluumatkan loivissakin mäissä, mutta mieli ei ollutkaan tyhjentynyt samalla tavoin. Olo oli lähinnä ärtynyt, itkuinen ja toivoton.
Mitenhän pitkästi olisi pitänyt ajaa, ettei olisi tuntunut enää miltään? Että ei olisi jaksanut tuntea pahaa oloa. En tiedä mitä kuvittelin. Matkan olisi kai pitänyt olla pidempi, mäkien suurempia, enemmän hienohiekkaista upottavaa tietä, jossa olisin päästellyt jyrkässä alamäessä jarruttamatta; olisinko uskaltanut 50 km/h, tolkutonta, alamäessä saa vauhtia noin vaan, ja olisin lentänyt, hetken.
Paluumatkalla näin neljä ihmistä, joilla oli saunavastan oksia kädessään tai pyörän tarakalla. En ollut tiennytkään, että ihmiset hakevat Keskuspuistostakin vastaksia. Se oli hieman hämmentävää ja söpöä ja samalla oli surullinen olo, ei minulla ollut mitään juhannussaunaa ja pidän saunasta, se tuntuu turvalliselta ja lohduttavalta. Omakotitalojen tietä ajaessani haistoin grillin, varmaan useammankin. Yhden siirtolapuutarhan eräällä palstalla oli kolme ihmistä istumassa pöydän ympärillä. Voihan juhannusta noinkin viettää, voisin minäkin, mikäs siinä, ei minulla ole mitään ”yhtä, ainutta oikeaa tapaa”, kunhan ei olisi pakko olla yksin; hörppäsin vettä pullosta ja ajelin eteenpäin.
Elämäni on täysin arvotonta eikä vain siksi että juhannussauna puuttuu, vaikka sekin satuttaa. Olla aina juhannukset yms. yksin, ja koko elämä yksin. Voisiko mitään ihmisarvottomampaa olentoa kuin minä olla? Minusta ei välitä kukaan maailmassa. Minulle on ihan sama. Miten tämän kestää? Aina vain uudelleen on kyhättävä itsensä palasista kasaan ja esitettävä normaalia, johon ei satu, joka ei luhistu, ei voi vain maata lattialla, vaikka oikeasti ei jaksa; minulla ei ole mahdollisuuksia elämässä, tajuanhan minä sen.
Mietin, onkohan edes tällä kammottavalla palstalla ainuttakaan joka on juhannuksen yksin. Siis oikeasti yksin: pakosta eikä vapaaehtoisesti, ei ketään ihmisiä eikä vain tänä juhannuksena vaan vuodesta toiseen ja että ei haluaisi olla yksin.
Vihaan itseäni sydämeni pohjasta, ja tajuan kyllä, että tilanteeni ja ongelmani ovat mahdottomia ratkaista, ei mitkään kilometrit auta eivätkä vie yhtään minnekään.
Vastaukset 100
Vanhimmat
No, et oo yksin, minäkin istun kotona yksin,
Mitä sitten???
Ei oo tarpeksi hyvää syy vuodatta kyneleitä!
Olet vapaaehtoisesti yksin, et pakosta? Et edes halua viettää juhannusta? Jos näin, niin ei ongelmaa.
Essi älä aina synkistele. Kun et sinä oikeasti edes hakua keheenkään tutustua. Pidät kaikkia mölöinä ja ja ilkeinä ja alempitasoisina.
Kerro sen sijaan uintiretkestäsi! Nakunako uit vai oliko sinulla mukana seksikäs uima-asu? Oliko vesi kylmää ja purivatko iilimadot? Uitko rietasta sammakkoa?
Enkäpäs pidä kaikkia ilkeinä mölöinä. Pelkään vain että tulen hylätyksi, en kelpaa.
Bikinit oli päällä kun uin. Pienellä rannalla oli kaksi muuta uijaa, kaksi viroa puhuvaa pikkupoikaa. He olivat kahlanneet reisiin asti ja kiljahtelivat kylmyydestä jne. No mä vaan menin ja sukelsin. Pojat posottivat entistäkin enemmän. Tuli tunne selitellä että noh, minähän olen käynyt uimahallin kylmävesialtaassa ( 8 - 10 C) ja tottunut ja että tottumuksilla on suuri merkitys elämässä. Uin ihan vähän rintauintia, mutta panematta päätä veden alle, ei ollut uimalaseja. Kai tämä muistuttaa rietasta sammakkoa? Kahlatessani rantaa päin pojat olivat rohkaistuneet ja pulikoivat kiljahdellen vedessä. Olen pahis.
Mutta nakuna uinti olisi paras, täydellisin, se koskisi eniten, hellästi, pyyteettä, olisi hyvä olla. Joku odottaisi rannalla, kietoisi pyyhkeen ja veisi pois.
Huoh. Unohdin poimia juhannuskukan tyynyn alle. Tuntuu että unohdin, vaikken edes usko.
Essi bikineissä...taas se kiusaa meitä herkkiä.
Mikäs perinne se on? Juhannuskukka?
Juhannustaikoja... hölynpölyä...ainakin rumien naisten kannalta..
Wikistä:
Toinen yleinen taika nykyisin on kävellä juhannussaunan yhteydessä takapuoli edellä kohti puupinoa. Mihin halkoon takapuoli osuu, sellaisen rakastajan saa. Jos halko on halkaistu, se on jo toisen naisen varattu mies, jos se on kokonainen, se tulee täysin omaksi.
Tämä olisi hyvin Essimäistä!
Öh, mielenkiintoista. Toivottavasti puupinossa ei pesi pyllyyn purevia otuksia eikä hapsenkattiaisia.
On, on! Kun aina keimailet sen hyvän perseesi kanssa.
Essi on palstan Pippa Middleton.
Itse asiassa mun 2 ystävää aloittivat tapailla miehiä, niin päätin antaa heille mahdollisuuden vietä juhanuksen uusien miesystävien kanssa.
Toki, heidän seurassa olisi hauskempi, mutta sanoin molemmile, että minulla on oma "sunnitelma", hih!;)))
Hmm, tunnut hetkittäin ihmiseltä, Mensan-jäsen-antisuomaiset- avaruusolennolta.
"Mensan-jäsen-antisuomaiset- avaruusolennolta."--- "etkä Mensan-jäsen-antisuomaiset- avaruusolennolta."
Korjauus,
minun mielipide suomesta ja suomalaisesta muutu kevällä, olin vaan järkytynyt rasistien määrästä näin pienessä maassa.
Niin sanotustu silmät avautu.
Ei Suomessa ole rasisteja.
En minäkään ennen ole ollut rasisti mutta nyt on hiukan rasistinen olo kun exä onkin jonkun hyvin ruskettuneen kanssa vaikka valehteli minulle että ei kiinnosta eksoottinen muna. Näin tulee rasisteja.
Niin... piilorasisteja on paljon. Ei kaikki ole skinheadeja tms. Tavallisia perheenisiä ja -äitejä. Hm, mitä sanoa.
Mutta sen tiedän, että sellainen joka on oikeasti rasisti, ei missään tapauksessa pohjimmiltaan hyväksy minua, koska en ole "keskimääräinen". Vaikka olenkin blondi ja sinisilmäinen.
No joo... sanopa sen palstan atm:lle.
Oletko vihervasemmistolainen?
Voipi olla niinkin, en ole varsinaisesti erityisen kiinnostunut politiikasta. Etenkään juhannusyönä yksin klo 2.
Täällä ainakin sataa vettä.
Haluatko sinäkin mamuja lisää siksi että saisit eksoottista munaa?
En. Ihmisten erilaisuuden hyväksyminen ei liity ensisijaisesti eikä ainakaan ainoastaan seksiin.
Minun exäni tapauksessa ainakin liittyi. Nyt tiedän tästä lähin mitä ajatella naisesta joka puhuu paljon mamujen erilaisuuden hyväksymisestä.
Mitäs jos ei yleensä tykkää blondeista bimboista mutta tykkää kauheasti peppu-Essistä?
Sinun traumasi ja pakkomielteesi eivöt ole koko maailmaa koskeva totuus.
Ei me olla rasisteja vaan maahanmuuttokriittisiä.
En oo bimbo! No oon mä. En oo. Oon. Tää on vaikee...
On silti ihan perseestä että se panee jonkun mamun kanssa vaikka väitti pitävänsä mamuasioita tärkeinä vain humaaniuden takia.
Tuti tui!
Haluaisin muuttua Essin pyöränsatulaksi.
Niin, monet asiat ovat perseestä. Pitää vain yrittää olla ajattelematta ettei siinä ole koko maailmankaikkeutta koskeva totuus ja jatkaa elämäänsä.
"antisuomaiset" --- "antisuomalaiset"
Ei sitä oikeastaan ole erityisemmin välittäny näistä juhlapäivistä. Ei ne mua oikeasti hetkauta. Joskus ihmetelly tuolla yksinäisyys palstalla, kun väellä on niin hemmetin vaikeaa joka joulu ja helluntai ja juhannus ja vappuja nyyh nyyh...
En minä ees huomaa niitä, ennen kuin kaupan liukuovi ei ota ja avaudukaan. Sit vituttaa, kun en saanu kahvipakettiani kaupasta.
Mut niin...
Ehkä se on tää litra neljä-pilkku-seiskaa, mikä nyt sai tän tunne tilan aikaan, mutta nyt iski semmonen läheisyyden kaipuu että harmittaa...
Kävin baarissakin yhdellä, katoin sen yhen ajan ja lähin kotio. Ei näyttäny lupaavalta... läheisyyden... fyysisen läheisyyden... saaminen sieltä tänään. Eikä sit huvittanutkaan, kun olin sinne saapunu.
Pfff... No joo. Kohta nukkumaan.
Kummallista ettei sinulla ole kavereita eikä naisystävää. Kummallista ettei mulla ole kavereita eikä miesystävää.
Nukkumaan joo.
Hyvää yötä.
Hyvää yötä Essi.
Voi sinua. Taisit vetää liian rankan lenkin? Ei sikäli, että se yksin olisi melankolian syy, mutta kun keho on ajettu tyhjiin energiasta, niin niin psyykkinen kuin fyysinenkin kestokyky on todella koetuksella, ja voimattomuuden tunne saa helposti ylivallan. Olen sen itsekin moneen otteeseen huomannut.
Essi on kaikkien mölöjen Gary Grandi.
Mä olen pakosta yksin. Ketään ei kiinnosta olenko edes olemassa. Kukaan ei ole soittanut mulle viikkoihin eikä kysellyt kuulumisia. Vanhempiakaan mulla ei ole kun ne hylkäsivät mut kun olis 8 vuotias. Naiset ei haluu edes jutella tai tutustua minuun vaikka kuinka olen yrittänyt ja tehnyt aloitteita. Et on tääl ainakin yks toinen joka on pakosta yksin
Niin, ei ketään kiinnosta minunkaan olemassaoloni tai miten minulla menee. Minulla ei ole mitään väliä kenellekään, ei ole koskaan ollut; se on rankkaa.
Eipä se monella ATM:llä sen kummenpaa ole.
Onhan palstalla Essin mölöfanikerho, jotka tykkää lukea sun juttuja. ;)
Kutsu on edelleen voimassa.
mette-matildahan on kaunis nainen, kävin kattoo kuviasi!
Asut kai täällä pääkaupunkiseudulla?
Kyllä, keskellä Helsinkiä.
Kolmen sepän patsaan alla olevassa salaisessa kammiossa...
*hys*..
Tällainen Essin kaltainen yksinäinen nainen jolla ei ole kavereita olis mulle ihan nappi morsian.
Ei tarvis selitellä omaa sosiaalisesti köyhää elämäänsä, niinku normaaleille täytyy.
Olet liikunnallinen ja mitä muuta. Minkä ikäinen essi on.?
Essin ongelmat loppuis kyllä hyvin pian minunlaiseni miehen kainalossa.
Tämän palstan naisista lähes kaikki muut paitsi Essi ovat kertoneet ikänsä - arvioin Essin iäksi noin 40
Essi kertoo olevansa yksinäinen, mutta totuus on se ettei hän päästä ketään lähelleen, joten hänen tilanteeseensa ei kukaan ulkopuolinen voi vaikuttaa.
Essiähän on pyydetty palstallakin treffeille (miehet) tai kaveritreffeille (naiset) ainakin yli kymmenen kirjoittajan toimesta. Ei kelpaa. Essi on tosiaan kuin DarkFear.
Mistä tiedätte vaikka Essi olisi tavannut jo kymmenen palstalaista eikä yksikään tavatuista ei olisi kelpuuttanuit sitä edes kaveriksi KUN SE ON NIIN RUMA JA LÄSKI.
Milloin muka on väittänyt sellaista.
Ehkä joku vielä paljastaa totuuden palstalla.... Kertokaa!
On se kertonut, että on ollut painoltaan alipainoisesta lievästi ylipainoiseen ja nykyään normaalipainon rajoissa.
Ei kai tuolla liikuntamäärällä ja -kunnolla voi kukaan olla lihava.
Suomi täynnä yksinäisiä.
En vain aina ymmärrä tuota julmuuttasi omaa itseä kohtaan, jota kirjoituksestasi löytyy. Se on jopa pelottavaa. Sinun pitäisi olla jollakin tapaa armollisempi itseäsi kohtaan. Tai sitten löytää jotain ihmisiä tukiverkostoon, jotka vahvistaisivat positiivista minä kuvaa.
Toki tiedän, että kun kelpaamattomuuden tunne iskee, se lyö armotta. Ja usein sen laukaisee täysin mitättömät asiat, joita muut eivät edes huomaa. Tai juuri siksi, etteivät muut huomaa niitä vähäpätöisiä asioita, jotka olisivat itselle niin kovin tärkeitä.
Olen ajatellut, että ehkäpä herkkänäköisyys voi vieroittaa toisista ihmistä. Ensin huomaa tulevansa kohdelluksi eriarvoisesti ja alkaa ottaa arviointi etäisyyttä toisiin. Kunnes lopulta kokee, ettei kukaan enää huomioi omia tarpeita. Tuntuu, että vähemmän herkkänäköiset huomioivat aina vain toistensa tarpeet, niiden ihmisten jotka ovat samalla tasolla heidän kanssaan.
Yksinäisyys sen kai tekee, julmuuden itseä kohtaan. Kun en kelpaa muille, niin miten voisin kelvata itselleni. Niin, tunne ettei minussa ole mitään hyvää, on paha ja vaikea. Mutta en kai olisi yksin, jos minussa olisi jotain hyvää ja jos minusta voisi pitää. Pohjimmiltaan: miksi synnyin vihatuksi, en rakastetuksi.
Essi, mitä sulle on tapahtunut, kun olet noin lannistettu itsesi suhteen?
Olen nähnyt monenlaista pahaa ja ikävää. Suurin ongelma on loppujen lopuksi ollut se, että olen aina ollut ongelmineni ja kokemuksineni täysin yksin, ei minkäänlaista "tukiverkostoa" ollenkaan, jollei yhtä yhteiskunnan maksamaan terapiaa lasketa sellaiseksi.
Lannistunut koska loukossa, ei minkäänlaista ulospääsyä.
Entä oletko mukava vain kirjallisesti itseäsi ilmaistessa, mutta luonnossa aivan kauhea ihminen?
Koska palstaessistä on helppo pitää.
En ole mielestäni luonnossa mitenkään tämän erilaisempi. Kuvaisin itseäni rauhalliseksi.
Olet sanonut että luonnossa et puhu sanaakaan.
En ole sanonut tuollaista. Voin minä puhua, vaikken esitelmän pitäjäksi halua.
Olen sanonut että kirjoittaminen ja puhuminen ovat eri asiat, mutta sehän koskee kaikkia.
Olet kertonut että voit olla päiväkausia puhumatta sanaakaan kanssaihmisillesi.
Se on pakollista, koska ei ole kenelle puhua, ei vapaaehtoista. Siinä on suuri ero.
Et sinä kenellekkään mölölle puhuisi vaikka mölö haluaisi sinua kuunnella ja kanssasi puhua.
Riippuu mölöstä. Pahismölöt ovat pelottavia.
Sitten on vaikea keksiä miksei sinusta muka tykättäisi.
Mölöt haluavat vaan haistella kakkapyllyä.
Pahismölöt voivat vain trollata. Vaikea uskoa jotain 170-senttistä Älyn tumppiakaan luonnossa kovin pelottavaksi.
Ei ole sosiaalisia kuvioita, jossa tapaisi ihmisiä, jossa voisi tutustua ihmisiin ja jossa joku voisi tykätä minusta / olla tykkäämättä.
Ja sosiaalisia kuvioita ei ole, koska... en ole koskaan uskaltanut, koska ei ole kokemusta siitä että joku pitäisi minusta.
Ei helvetti kun te olette ällöttäviä.
En minä ole pahismölö. Muutenkin mitä ällöttävää minä muka tein?
Niin... kyllä se käy mielessä jos Keskuspuistossa tulee vastaan lyhyenpuoleinen lenkkeilevä mies, että onko se itse älymölö. Ja että missä on Kisukissa.
No totta puhuen, en tiedä vaarallisuudesta, mutta onhan osan palstan miesten käsitykset naisista omituisia.
Yöh-kommentti ei ollut multa, mulla on ihan kommentit, tuota noin... yöh.
Sinä tyrmäät aina kaikki ehdotukset, missä voisit tutustua ihmisiin.
Minä en ole pahismölö. Minä vain sanoin mitä pahismölöt ovat kertoneet haluavansa. Onko muka mennyt ohi pahismölöjen jutut sinulle?
Mitkä ehdotukset? Baariin meneminen? Niin kai sitten.
Vaikka Sulla on mielestäsi perusteitakin, tuossa kuultaa hieman samansuuntainen kohtalonuskoisuus kuin atm:ien teorioissa.
Kun nyt jokin seikka avaisi tuon tukkeen ajatustesi tieltä....
Essihän olisi saanut palstalta seuraa vaikka kuinka mutta ei kelpaa.
Kelpaa. Minä en kelpaa. Olen yrittänyt tutustua joihinkin. En uskalla luottaa = ajatella että kelpaisin.
Olin sanomassa ennen Essin vastausta, että kyllä edelleenkin yhtä lailla saa, pitäisi löytää vain jotenkin luotettava lähtökohta.
Esim. et edes omalta pankkitililtäsi rahoja saa pelkillä suupuheilla.
Lukematta yhtään vastauskommenttia: vastaat itse kysymykseesi aloituksesi viimeisessä kappaleessa. Viha on väärä asenne kaikkiin asioihin.
Missä sun vanhemmat on, entä sisarukset, muut sukulaiset, kai asut jossain, on siis naapureita, työpaikan ihmisiä, asunet kaupungissa / taajamassa, se on täynnä ihmisiä ...
Vihaamalla itseäsi osoitat samaa tunnetta muitakin kohtaan, sinä estät vihallasi itse kaikenlaiset ihmissuhteet,. Siksi on yksinäistä, siksi ei voi koskaan olla sydänystäviä. Jos ei rakasta ensin itseään, ei ikinä osaa eikä jaksa rakastaa ketään eikä mitään muutakaan. Usko vaan, minä tiedän.
Mutta sen sinä näytät tietävän, että ruumiin rasitus auttaa henkiseen velttouteen. Ehkä olet niin pitkällä 'suossasi', että ponnistelujen tulee vain olla kovempia kuin myös ponnistelun ja pinnistelyn mielen puolella.
Juuri tuolla tavoin ihmiset tavallisesti ajattelevat: että on itsestäänselvyys että kaikilla on vanhemmat, sukulaisia, työpaikka ja näiden piirien ihmiset tietenkin välittävät... ja jollain kummalla tavalla kaikki ovat tietenkin naapurien kanssa läheisiä ystäviä.
En jaksa rakkaus parantaa kaiken -juttuja. Vihaan vain itseäni eikä se muihin ulotu. Minä en ole muut. Muut eivät edes tietäisi miten vihaan itseäni, jollen sanoisi.
Mikä henkinen velttous?? Yhdistin aloituksessani ruumiin rasituksen psyykkisen pahan olon kestämiseen ja turruttamiseen.
Älä nyt ainakaan vihaa itseäsi. Olet ihan mussukka.
Sanotaan nyt vaikka niin, että kun viha on negatiivinen tunne, niin jos siitä ei pääse järkeilemällä eroon, niin on henkisesti veltto.
Ruumiillinen rasitus taas antaa, siis erittää, niitä hyvän olon hormooneita elimistöön, jotta jos olet ihan oikeasti tempaissut melkein satasen, niin olo pitääsi olla voittajan. Mutta kun valitat ja ruikutat, niin luulen, että sinä et liiku lainkaan.
"Mutta kun valitat ja ruikutat, niin luulen, että sinä et liiku lainkaan."
Joo samaa meiltä, joku läski rumilus se on. Ei ole koskaan edes pyörää nähnyt, mäkkiruokia vaan.
Kohtuullinen känni voisi tehdä sulle hyvää. Kenties estosi vähenisivät ja unohtaisit ajatella sitä itseäsi vihaamista ja kelpaavuuttasi koko ajan?
Liikuntani määrä käy kyllä välillä yhden sortin yrityksestä päästä ahdistuksesta ja epätoivosta.
Tässä tilanteessa ja loukossa kännäämisen aloittaminen on jo yksi vaihtoehto. Todellisuus on liian kova ja saumaton.
Sanoisin näin: nöf.
Pidätkö sinä Essikulta ollenkaan välipäiviä? Tuollaisesta rasituksesta pitäisi palautua kunnolla, ei tee muuten lihaksille hyvää eikä - mikä pahinta - nivelille.
Mä olen polkenut kuntopyörää melkein joka päivä 15 kuukauden aikana. Yleensä sellanen 90 minsaa päivässä. Laihduin siin samal melkoisesti, mut eipä oo paljoo muuta tekemistä ollut eikä kevereita oo niin kaverit ei vie yhtään aikaa. En oo montaa välipäivää pitänyt. Siihen lisäksi viel poljen tavallisella fillarilla joka paikkaan, töihin, kauppaan ja muille asioille. Et kyl semmonen
60-70 kilsaa on tullut poljettuu päivässä 15 kuukauden aikana.
No mutta ei kai 90 minuutissa vielä 60-70 kilometriä aja, ellet sitten aja sillä kuntopyörällä ihan mieletöntä vauhtia?
Ja totta kai kokeneet päivittäiset kuntoilijat pystyvät vaikka mihin, mutta ajattelin vain että tietääkseni Essi on aloittanut tämän superpyörälenkkeilyn vähän kylmiltään, mikä on ihan eri asia.
Voin tietysti olla väärässäkin; yleensä olen. Kunnia jokaiselle joka tuollaiseen pystyy itseään vammauttamatta.
Superpyörälenkkeilyn olen aloittanut vasta, mutta muuta liikuntaa olen harrastanut aiemmin.
90 minsassa polkee jotain 45-50 kilsaa kuntopyörällä. Sit kun asun keskustan ulkopuolella niin kauppa reissuun tulee helposti 7 kilsaa, jos menen vaikka prismaan niin sinne on 7 kilsaa edes takaisin. Sit saatan käydä veljen luona kylässä. sinne on 15 kilsaa edes takasin kotoo. Siitä tulee helposti 60-70 kilsaa päivässä poljettua yhteensä. Jo poljen rannalle kattelee elämää niin sinnekin on 6 kilsaa yhteen suuntaan.
Uskon kyllä. Sinulla on varmasti hyvä kunto.
Luulisin tosin että kuntopyörällä kotona on vähän erilaista ajaa tuollaisia "matkoja" kuin oikeasti maastossa, ja joka tapauksessa minua enemmänkin tuo aloittelijan kunto huolestuttaa. No, en tietysti tiedä, miten aloittelija tai himokuntoilija Essi oikeasti onkaan. Tiedän vain sen, että itse - ei-niin-kovin-kokeneena kuntoilijana, mutta kuitenkin joka päivä ihan mukavasti liikkuvana - olen kesäisin tottunut pyöräilemään reipasta vauhtia jotain 10-15 km lenkkejä kerralla (kaupassa käymiset yms. hyötyliikunnat tietysti erikseen). Niidenkin kanssa täytyy verrytellä kunnolla eivätkä pitkään ruosteessa olleet, tottumattomat lihakset sitäkään välttämättä kestä ihan joka päivä. Jos tekee kovin kipeää, pyöräilen vähemmän ja rauhallisemmin, varmuuden vuoksi.
Muistan vaan, että joskus yritin kylmiltäni aloittaa juoksulenkkeilyn liian innokkaasti, ja sain tietysti heti penikkataudin joka piti sitten pakkolevossa pitkän aikaa. Voi olla että olen vain keskimääräistä surkeampi kaikessa kuntoiluun liittyvässä, mutta silti mieluummin olisin liian varovainen kuin menisin toiseen ääripäähän liian nopeasti.
Riippuu pyöräilymaastosta, mäet ja metsätiet ihan eri asia kuin asvalttitie ja vähämäkisyys. Ja nopeus voi olla jotain köröttelystä kaahailuun.
Kuntoasiassa voi ottaa huomioon, että on eri "kuntoalueita". Kyllähän minulta kestävyysliikunta sujuu, joku korkeushyppy, moukarinheitto tai aerobic ois melko sitkasta hommaa.
Siis poljen kuntofillarilla yleensä 90 minsaa. Sit siihen lisätään vielä kun poljen tavallisella maastopyörällä vaikka joku kauppalenkki tai muille asioille kun meen niin tuleehan sitä poljettua aika pätkä päivässä.
Optimistisen naisen juhannus: usko mennyt, toivo kadonnut, onni jättänyt, yrjö sentään tulossa! Ja tulikin..
Onhan sekin jonkinlainen kaveri...
Heh-heh.