Olen ollut mieheni kanssa kymmenen vuotta. Meillä on ulkoisesti kaikki kaikin puolin hyvin; kaksi ihanaa lasta, hyvät työt ja ulkoiset puitteet kohdallaan. Elämme kuitenkin kuin kaksi keskivertotyökaveria. Meillä on lähes olematon rakkauselämä (minut torjutaan lähes 90%, vaikka mitä tekisin), tappelu on arkipäivää, toiselle ei ole paljoa puhuttavaa. Olen ehdottanut terapiaa, halunnut keskustella, tehnyt kaiken maan ja taivaan väliltä - enää en keksi mitä voisin tehdä... Avioliiton alussa halusin laittaa tilit yhteen, koska tienasin enemmän ja halusin molempien voivan toteuttaa itseään samalla lailla. Oletin tilanteen jossain vaiheessa myös tasaantuvan. Useamman vuoden olin nettomaksaja, oman opintolainani sijaan olen rahoittanut perheen ja mieheni menoja. Olen siis yksin velkainen maksettuani mieheni elämän mukavuuksia kymmenien tuhansien edestä. Nyt kun tilanne on tasoittunut, mieheni kokee, että saa olla itsekäs ja käyttää omat tienistinsä itseensä. Puolen vuoden sisällä hän on hankkinut itselleen mm. n. 50t auton ja useammalla tonnilla harrastevälineitä - mielipidettäni kysymättä. Käytännössä olen yhä nettomaksaja, koska hänen talouteen tumansa osuus kattaa juuri ja juuri hänen osuutensa pakollisista menoista (lasten kustannukset hoidan minä). En nipottaisi asiasta, jos kokisin suhteen toimivan muuten. Nyt koen olevani lähinnä hyväksikäytetty. Naiseksi en tunne itseäni ollenkaan, vaikka ystäväni kehuvat minua kauniiksi ja naiselliseksi. Erota olen halunnut jo vuosia, lasten takia en sitä kuitenkaan haluaisi tehdä. Mieheni on hyvä ja rakastava isä. Hän myös osallistuu kodin hoitamiseen. Hänen oikeutensa mukavaan elämään ja lepoon ovat kuitenkin aivan eri tasolla kuin minulla. Tämä suhde vie minulta minuuteni lisäksi energian ja kovalla työllä hankkimani elintason.
Olisiko se sitten siinä?
3
343
Vastaukset
- mnmnm
Jos miehesi ei suostu tekemään suhteellenne mitään korjausliikettä niin sun on hyvin vaikeaa tehdä sitä yksin...
Voithan alkaa elää ns. omaa elämää, ala harrastaa enemmän, lähde yksin lasten kanssa reissuun, kokeile tavallaan sitä yh-äidin elämää ja sinkun elämää, jos mies herää tohon niin ehkä siitä lähtee korjaaminen mutta jos hän ei reagoi mitenkään niin parempi varmaan alkaa katsomaan omaa asuntoa ja miettimään eroa.
Joskus miestä pitää vähän "ravistella" että herää todellisuuteen ja miten huonossa jamassa suhde on..
Hyvä on lasten vuoksi yrittää kaikkensa mutta raja tulee jossain vastaan ja kyllä pienetkin lapset jo vaistoavat kodin kireyden ja sen että äiti on onneton...
Voimia! - miessss197
suosittelisin ottamaan asian asiallisesti puheeksi.'
Parisuhdeterapia avasi meillä ainakin suhteen solmut.
Tai en tiedä avasiko opimme keskustelemaan asioista, se auttaa kun on neutraali ihminen siinä välissä.
Miehenä itsekkin aristin ensin sitä mutta jo ensimmäisen kerran jälkeen totesin että kannatti mennä. - tsemppii!
Nosta kissa pöydälle. Lapset hoitoon ja puhutte asiasta, vaikka menisi tappeluksi niin parempi sekin kuin hiljaisuus, ainakin asiat edistyvät ja muutosta tulee. Älä luovuta parisuhteessasi, olet kuitenkin mieheesi joskus ihastunut ja rakastunut ja teillä on jo paljon yhteistä elämässänne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595930Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793319Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242541No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402125- 202075
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61639Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83123281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201226Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811085