En ole sosiaalinen tyyppi ja lisäksi olen vähän ujo. Silti kavereita minulla on ollut paljonkin, monet ovat jääneet koska en ole itse pitänyt heihin yhteyttä. Yksi syy on myös se, ettei minua ole kiinnostanut enää vuosiin baareissa käynti ja ryyppääminen. Välillä tunnen oloni yksinäiseksi ja kaipaisin kaveria, mutta kun mietin että keneen ottaisin yhteyttä, niin jokaisessa näissä ihmisissä on jotain ärsyttävää, minkä takia en heitä halua tavata. Mikähän minussa on oikein vikana? Varmasti meissä jokaisessa on omat ärsyttävät piirteemme. Tavallaan olen kuin erakko, kun en ilmeisesti tykkää muista ihmisistä, mutta silti kaipaan muiden seuraa.. omituista. Nytkin vietimme juhannuksen mieheni kaverin ja hänen vaimonsa kanssa. Vaimosta on tullut mulle ihan hyvä kaveri, kun meillä on sama harrastus. Mutta on alkanut tämä vaimokin ärsyttämään, hän on aika kova neuvomaan tähän harrastukseen liittyen ja inhoan yli kaiken ihmisiä jotka ovat aina neuvomassa muita, vaikkei neuvoa ole kysyttykään. Onneksi tämä pariskunta on meidän kotikaupungissa käymässä vain kerran kuussa, joten sopii hyvin mulle että nähdään harvemmin. Onko vain niin että kaipaisin paria hyvää ystävää, mutten ole sellaisia löytänyt? Miehelläni ja minulla on maatila, joten aikaakaan ei niin kauheasti ystäville olisikaan. Miksiköhän minusta kuitenkin tuntuu välillä niin pahalta, ettei ole sellaista kaveria kenelel oikeasti tekisi mieli soittaa ja nähdä..
Ystävät ärsyttävät
Pohdintaaa
3310
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ihmisistä saa helposti "riippakiven" tai siis sellaisia, jotka olisivat joka päivä oven takana. Pidän ihmisistä ja seurasta mutta kaipaan huomattavasti enemmän yksinäisyyttä. Tykkään nähdä kavereita ja saada seuraa viikottain. Voin vetää monta päivää putkeen ihan yksin. Tietysti elämänkumppani olisi mukava löytää mutta sen täytyisi olla joku yhtä erakko. Pääni räjähtäisi jos kotona vipeltäisi puolison kavereita joka päivä.
Minullaki on ollu kavereita ja ystäviä aika paljon. Jokunen sydänystäväkin on ollut, joidenkin sydänystävän suhteen on käynyt niin että pitkän etäisyyden ja aniharvojen yhteydenottojen takia ystävyys on sitten lopahtanut enkä enää ole näihin ystäviin yhteydessä.
Voisikohan olla sellaista aikuista ystävää, joka ei itsekkään välittäisi tiiviistä yhteydenpidosta, mutta jonka kanssa kuitenkin voisi olla tosi ystävä? Onko tällainen ystävyys edes mahdollista?
Erittäin hyvä kysymys edellisellä kirjoittajala, jota olen itsekkin pohtinut. Olen väsynyt liian tiiviiseen yhteydenpitoon, ainaisten valitusten kuunteluun jne. vielä, kun ne ystävät eivät ole samalla aaltopituudella kuin itse eikä heillä ole samoja kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia kuin itsellä. Olen itse myös ensimmäisen kirjottajan tavoin erakko luonne ja minulle riittäisi se viestien vaihto silloin tällöin, mutta tuntuu ettei välimaastoa ole. Joko jatkuvasti yötä päivää tai ei sitten ollenkaan.