Tietääkö kukaan täällä bangladeshilaisten järjestetyistä avioliitoista?
Miten on, jos omat vanhemmat olleet viisi vuotta pitämättä yhteyttä täällä asuvaan poikaansa, yhtäkkiä eräänä päivänä he vain ilmoittavat löytäneensä pojalleen morsiamen, jonka kanssa tämän on PAKKO avioitua. Kieltäytyminen ei kuulemma ole vaihtoehto, koska se olisi erittäin häpeällistä näille kahdelle suvulle. Mieheltä ei kysytä yhtään mitään, vaikkei hän edes ole kiinnostunut menemään naimisiin. Kertaakaan eivät toisiaan ole nähneet, eivät edes kuvia toisistaan. Tasan yhden ainoan kerran ovat puhuneet puhelimessa keskenään pari minuuttia, ja nyt vanhemmat ovat menneet keskenään sopimaan näiden kahden kihlauksesta. Pitkäaikainen miesystäväni on nyt siis yhtäkkiä tahtomattaan kihloissa jonkun naisen kanssa ketä ei ole koskaan nähnytkään? Mies sanoo, ettei asiaa voi enää perua vaan avioliittoon on mentävä ja pysyttävä. Avioerokin on heidän tiukan islamilaisen tulkinnan mukaan ehdottomasti kielletty. Että näin..
Valehteleeko mies minulle vai eikö muka oikeasti mies pysty mitään sanomaan vastaan vanhemmilleen? Puolen vuoden päästä aikaisintaan tanssisivat häitä. Mies ei halua muttei kuitenkaan sano vanhemmilleen mitään. Kuulostaa aivan uskomattoman typerältä koko homma.
Miten on, jos omat vanhemmat olleet viisi vuotta pitämättä yhteyttä täällä asuvaan poikaansa, yhtäkkiä eräänä päivänä he vain ilmoittavat löytäneensä pojalleen morsiamen, jonka kanssa tämän on PAKKO avioitua. Kieltäytyminen ei kuulemma ole vaihtoehto, koska se olisi erittäin häpeällistä näille kahdelle suvulle. Mieheltä ei kysytä yhtään mitään, vaikkei hän edes ole kiinnostunut menemään naimisiin. Kertaakaan eivät toisiaan ole nähneet, eivät edes kuvia toisistaan. Tasan yhden ainoan kerran ovat puhuneet puhelimessa keskenään pari minuuttia, ja nyt vanhemmat ovat menneet keskenään sopimaan näiden kahden kihlauksesta. Pitkäaikainen miesystäväni on nyt siis yhtäkkiä tahtomattaan kihloissa jonkun naisen kanssa ketä ei ole koskaan nähnytkään? Mies sanoo, ettei asiaa voi enää perua vaan avioliittoon on mentävä ja pysyttävä. Avioerokin on heidän tiukan islamilaisen tulkinnan mukaan ehdottomasti kielletty. Että näin..
Valehteleeko mies minulle vai eikö muka oikeasti mies pysty mitään sanomaan vastaan vanhemmilleen? Puolen vuoden päästä aikaisintaan tanssisivat häitä. Mies ei halua muttei kuitenkaan sano vanhemmilleen mitään. Kuulostaa aivan uskomattoman typerältä koko homma.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Sama juttu se on monessa muussakin maassa, ja ikävä kyllä miesystäväsi on oikeassa sanoessaan että siihen on melkein pakko suostua. Jos mies sanoisi ei, niin siellä kotimaassa tulisi todennäköisesti iso konflikti miehen perheen ja tämän morsiamen perheen kesken. En tosin tiedä bangladeshilaisista käytännöistä, mutta tuo järjestetty avioliitto on niin vanha instituutio, ettei siitä hevillä luovuta, ja voi olla että miehesi ja tuo morsian ovat jo vuosia tienneet että he joutuvat keskenään naimisiin.
Islamilaisen avioliiton saa kyllä purettua, vaikka se hankalampaa onkin kuin meikäläisittäin. Ja harvinaista. Minun mieheni joutui menemään naimisiin järjestetyn vaimon kanssa, mutta eipä se liitto lopuksi kestänyt puolta vuottakaan. Tosin eron myötä meni välit moneenkin ihmiseen, mutta mieheni sanoo, että kun Suomessa kerran ollaan, niin luonnollinen jatkumo on suomalainen puoliso. Ainakin hänelle.
Voin sanoa että sinulle on tulossa tosi rankat ajat, samoin kuin miesystävällesi. Vaikka miesystäväsi hiljaisesti hyväksyisi asian, niin silloin kun se avioliitto oikeasti solmitaan, hänen sisällään alkaa todellinen myllerrys. Silloin todellakin punnitaan kunnioitus omaa kultttuuria kohtaan versus tunteet sinua kohtaan.
Suomi-tyttö se vaan niin kovasti ymmärtää vierasta kulttuuria. Ymmärtää jopa senkin, että äijä menee toisen kanssa naimisiin. Voikohan naista enempää aliarvioida kun mitä äijä juuri nyt suomi-neidolleen tekee?
Ei kannata jäädä odottelemaan että äijä saa morsionsa Suomeen. Kunahn pistät selkeästi ehdot pöytään, ja jos ei kelpaa niin ottakoon sitten sen oman maansa naisen. Näyttää ottavan sen joka tapauksessa.
Kyllä hän sen tytön nai. Jätä mies välittömästi. Kyllä hän voisi kieltäytyä, koska täällä Suomessa ei ole hengenvaarassa eli hänen ei ole täällä asuessaan pakko tehdä yhtään mitään. Mutta hän valitsee seurata vanhoja tapoja. Sinä et voi asialle mitään. Eli jätä mies heti. En kunnioita tuollaisia miehiä tipan tippaa. Hän on tiennyt asian (että tulee avioitumaan oman maalaisen naisen kanssa) jo silloin kun alkoi sinun kanssa seurustelemaan. Älä katsele häntä enää tuntiakaan.
sinulle? Kyllä ja ei.
Islamin mukaan molemmilta puolisoilta tulee kysyä ovatko he solmimassa avioliiton vapaaehtoisesti, ja etenkin morsiamelta tätä asiaa tivataan vielä viime metreille asti todistajien läsnäollessa. Jos toimitaan tiukasti islamin oppien mukaisesti, niin ketään ei saa pakottaa avioliittoon vasten tahtoaan.
Eli tässä on kysymys ihmisten luomista perinteistä, ja täytyy valitettavasti todeta, että Bangladeshin kaltaisessa maassa perinteet määrävät pitkälti ihmisten elämää. Kuitenkin on syytä pitää mielessä, että perinteiden ja islamin väliin ei pidä vetää yhtäläisyysmerkkiä - koskee monia muitakin asioita kuin järjestettyjä avioliittoja! Tulevaisuuden liitot ovat usein jo päätetty lapsuusiässä, ja perinteen mukaan katsotaan ettei näihin päätöksiin ole kenelläkään nokankoputtamista. Toisekseen uskotaan, että 'vanhemmat tietävät parhaiten' ja koska vanhemmat aina haluavat lastensa parasta, niin järjestetystä avioliitosta ei juurikaan kieltäydytä. Rakkausavioliittoihin ei juurikaan uskota, ja niiden uskotaan varmimmin päättyvän eroon. Sanotaan, että rakkausavioliitossa kattila laitetaan suoraan kuumalle levylle ja keitos kiehahtaa nopeasti palaen pohjaan, järjestetyssä liitossa kattila laitetaan kylmälle levylle ja keitos kuumenee ja kypsyy hitaasti, eli rakkauteen kasvetaan yhdessä, pikkuhiljaa, liiton samalla vahvistuen ja lujittuen kestämään koko loppuelämän.
Valhetta on se, etteikö tiukinkaan islam sallisi avioeroa. Avioeroa voi hakea monestakin eri syystä, ja yksi on puolisoiden sopimattomuus toisilleen. Islamin mukaan avioero ei ole milloinkaan paras vaihtoehto, mutta jos pariskunta ei kertakaikkiaan pysty sovittelemaan erimielisyyksiään, myönnetään avioero. Oikeudellisena prosessina avioero on yksinkertainen, mutta käytännössä sitä edeltää erilaiset sovittelut. Alkuun sovittelukeskusteluja hoitavat molempien puolisoiden lähiomaiset ja jos siitäkään ei ole apua, niin uskonoppineet auttavat. Pariskunnalta toivotaan kärsivällisyyttä sovittaa erimielisyytensä, mutta jos se ei onnistu, niin asia viedään oikeuskäsittelyyn. Asianosaisia ja sovittelijoina toimineita kuullaan, eli todetaan, että asianmukaiset sovitteluyritykset on läpikäyty, suoritetaan omaisuudenjako, määrätään maksettavaksi vaimolle aikoinaan sovittu 'eroraha' ja vahvistetaan avioero.
Käytännössä nykyään monet sellaiset, jotka solmivat vastentahtoisen järjestetyn avioliiton päätyvät asumaan erillään puolisostaan mielummin kuin vastustavat vanhempiensa tahtoa. Mitä pienemmästä yhteisöstä on kysymys, sitä vaikeammalta koetaan toimiminen vanhempia vastaan. On helpompi mennä naimisiin, ja hakeutua sen jälkeen vaikkapa siirtotyöläiseksi kauas kotipaikkakunnalta sekä elää siellä ns. vapaana miehenä. Vaimon osa on jäädä kotikylään 'eläväksi leskeksi' yhteisön valvovan silmän alle. Aviomies lähettää rahaa hänen ylläpitoaan varten ja kenties käy tapaamassa muutaman kerran vuodessa.
Kiitos asiallisista vastauksista. Helpotti, kun sai tietää jotain muustakin näkökulmasta kuin vain miehen. Nämä kattilavertaukset ja vanhemmat tietävät parhaiten-jutut kertoi hän itsekin aika samalla lailla. Hän sanoo, etten ymmärrä hänen kulttuuriaan, enkä koskaan tule ymmärtämäänkään ja tällä kuittauksella vaan päättää koko jutun. Eilen meillä oli vakavahko keskustelu, jossa sanoin tiukasti, että se on päätettävä minun tai perheen tahdon välillä ja tiedän kyllä, ettei minulla ole mitään saumoja pärjätä siinä kisassa.
"Käytännössä nykyään monet sellaiset, jotka solmivat vastentahtoisen järjestetyn avioliiton päätyvät asumaan erillään puolisostaan mielummin kuin vastustavat vanhempiensa tahtoa."
Tällaisesta vaihtoehdosta hän ei ole maininnnut sanallakaan, mikä pahentaa oloani entisestään. Kaikista tuskallisinta on, että hän jopa tosissaan aikoo yrittää sopeutua elämään tämän tulevan vaimonsa kanssa ja sanoi, että oppii kyllä rakastamaan häntä, kun aikaa vaan kuluu. Tunnen itseni täysin merkityksettömäksi ja arvottomaksi. Samalla hän sanoo, etten saa lähteä hänen elämästään, vaan meidän on pysyttävä ystävinä aina. Minä en tiedä riittääkö minulle pelkkä ystävyys, olen niin kiintynyt häneen. Kamala vihlaisu tuntuu, kun hän edes mainitsee jotain vaimostaan. Miten hän voi edes olettaa, että kykenisin tulevaisuudessa mennä sinne istumaan iltaa heille? Meidän oli tarkoitus mennä naimisiin vuoden tai parin kuluttua. Nyt hän aikoo perustaa perheen ja viettää loppuelämän jonkun toisen naisen kanssa.
Niin kuin hän sanoi, ei auta muu kuin niellä katkeruus ja hyväksyä asia tapahtuvaksi ja toivoa, että joskus löydän vielä jonkun, jolle oikeasti kelpaan.
että hän on tosiaankin valintansa tehnyt. Eikä se valinta kuitenkaan välttämättä ole ollut helppo! Siinä hän on varmasti oikeassa, että et ymmärrä hänen kulttuuriaan - kuinka voisitkaan, jos hän ei ole sitä sinulle opettanut ja siitä tarpeeksi kertonut?
Yksi painavin syy minkä takia hän on päätynyt suostumaan järjestettyyn avioliitton on varmaankin se, että hän on valintatilanteen edessä, jossa hänen on valittava sinut tai perheensä. Jos hän tässä tilanteessa asettuu perhettään vastaan, saatetaan hänet erottaa koko suvusta - häntä ei vaan enää olisi olemassa suvun ja läheisten silmissä, hän olisi yhtä kuin kuollut. Mitä jos teidän liittonne ei jostain syystä toimisikaan? Mitä hänelle jäisi jäljelle? Jos pystyt käsi sydämellä ottamaan tällaisen vastuun toisesta henkilöstä ja hänen tulevaisuudestaan, niin hyvä, tee se. Jos et, niin älä ajattele itsekkäästi, sillä suurinta rakkautta on päästää toinen menemään silloin kun se on hänelle itselleen parasta! Sanon tämän omakohtaisesta kokemuksesta, sillä olen joutunut läpikäymään saman. Tosin puolisoni ei ollut bangladeshilainen, emmekä olleet enää seurusteleva pari, vaan olimme olleet naimisissa jo viisi vuotta. Eron jälkeinen aika oli raskasta, mutta siitäkin selviää ajan kanssa. Täytyy vain uskoa, että näin oli tarkoitettu. Itse en kadu avioliittoani, en ole katkera, eromme oli suorastaan kaunis, emme jatkaneet ystävinä - se olisi tuntunut aivan liian oudolta. Soittelimme joskus toisillemme, mutta sekin jäi vuosien myötä. Hän muutti pois Suomesta uuden perheensä kanssa, ja vuosia myöhemmin avioiduin itsekin uudestaan. Olen erittäin onnellisessa avioliitossa, ja jos ensimmäinen liittoni ei olisi päättynyt miten päättyi, en olisi varmaan koskaan tavannut upeaa aviomiestäni.
Tarkoitus ei ole hehkuttaa nykyistä onneani, vaan kannustaa sinua uskomaan tulevaisuuteen! Jotain hyvää on odottamassa sinua, nykyinen miehesi ei ollut se oikea, mutta kyllä tälläkin suhteella oli tarkoituksensa. Älä anna tapahtuneen katkeroittaa mieltäsi, vaan jatka eteenpäin rohkeasti! Kaikkea hyvää sinulle!
"Kaikista tuskallisinta on, että hän jopa tosissaan aikoo yrittää sopeutua elämään tämän tulevan vaimonsa kanssa ja sanoi, että oppii kyllä rakastamaan häntä, kun aikaa vaan kuluu".
Tämä kappale kirpaisi lukea. Jos mies on todella sanonut tai antanut ymmärtää, että aikoo yrittää sopeutua järkättyyn liittoon ja pikkuhiljaa opetella rakastamaan vaimoaan, niin ihmettelen mitä hän sinua kohtaan tuntee...
Itselläni oli sellainen tilanne, että olin seurustellut miesystäväni kanssa vähän yli puoli vuotta, kun hänen oli pakko lähteä hakemaan järjestetty vaimo kotimaastaan. Tuo liitto oli järjestetty jo pari vuotta ennen meidän tapaamistamme, mutta vaimo ei ollut vain päässyt Suomeen aiemmin. Niinhän siinä kävi että luvat heltisi vaimolle siinä vaiheessa kun me olimme jo syvästi rakastuneita ja kiintyneitä toisiimme, ja kyllä siinä monet riidat ja itkut käytiin läpi ennen kuin mies lähti "vaimoaan" hakemaan. Vaimo-sana sitaateissa siksi, että mies tiesi vain ulkonäöltä kuka hän on ja oli puhunut kerran pari puhelimessa hänen kanssaan. Ventovieras ihminen siis.
Me puolestamme sovimme että eroamme, koska tunnelin päässä ei näkynyt valoa ollenkaan. Mies kävi reissussa ja tuli takaisin vaimon kanssa, mutta kertoi heti palattuaan, että nimenomaan siellä kotimaassa tuli sellainen olo että mitä helvettiä mä olen tekemässä, ja tajusi miten paljon minua rakastaa. Avioliitolla ei ollut missään vaiheessa mitään toiveitakaan onnistua. Mies ei piitannut nuorikostaan yhtään. Oli vaikka millä tekosyillä paljon pois kotoa, koska kotona oli niin paha olla. Sisu kasvoi ja lopulta hän oli tarpeeksi vahva vastustamaan sekä omaa että nuorikon sukua ja teki selväksi molemmille osapuolille, että kävi miten kävi, niin haluaa erota. Ja ero tuli.
Kyllä hän tapella sai sekä oman perheensä että vaimon suvun kanssa, tuli tappouhkauksia ja vaikka mitä, mutta piti päänsä. Ja minä opin kaikesta ainakin sen, että tämä mies rakastaa minua valtavasti ja on todella sitoutunut minuun ja suhteeseemme. Tiedän että rakkaani on harvinaislaatuinen mies, koska yleensä se on suominainen joka jää lehdelle soittelemaan. Osaankin arvostaa miestäni päivä päivältä enemmän juuri kokemamme ansiosta.
Minä en olisi ystävä miehen kanssa, joka on pettänyt minut tuolla tavoin. Sillä ei tuossa nyt mies ole se ressukka, joka joutuu pakkoavioliittoon. Hän on tiennyt, että joutuu avioon ja silti "huiputti" sinut rakastumaan itseensä. En näe, miten voisit kunnioittaa häntä mitenkään tai olla hänen ystävänsä. Lopeta hyvä nainen täydellisesti suhde hänen kanssaan. Ei hän ole sen arvoinen. Ei hän ole mikään ystävä, kun tekee noin katalan tempun.
Nimimerkki "Valehdellaanko" tietää kyllä tästä asiasta ihan faktoja.
Mutta mutta... Vaikka puolisoilta tivataankin loppuun asti suostumusta ja haluamista liittoon, ja vaikka imaami vielä vihkimistilanteessa kysyy, että pakottaako kukaan osapuolia liittoon, niin kuka uskaltaa sanoa ei? Kun tuo homma on jo vuosia sitten päätetty isien taholta, niin ei nuorilla ole mitään sananvaltaa lopuksi. Kunniakulttuureissa varsinkin on parempi pitää turpansa kiinni ja toivoa että ajan myötä se rakkaus tulee ja asiat suttaantuu.
Tuo kattilavertaus on hyvä, ja sen olen joskus kuullut itsekin. Mutta itse en parhaalla tahdollanikaan pysty ymmärtämään, miten puolestaan sellainen liitto, jossa et itse valitse elämänkumppaniasi ulkonäkö-, luonne-, "kemia"- ym kriteerein, voisi missään olosuhteissa onnistua!! Onko se sitten ihme, jos miehillä on jalkavaimoja tai tyttöystäviä, kun siellä kotona on joku jota ei rakasta eikä alunperinkään halunnut?
asioista, kun olen itsekin asunut tällaisen kulttuurin ympäröimänä. Olen kyllä tavannut moniakin, jotka ovat kieltäytyneet järjestetystä avioliitosta - tosin sen seurauksena vanhemmat ovat vain etsineet seuraavan morsian/sulhaskandidaatin, ei se sen kummalisempaa ole!
Toisaalta nämä käytännöt, jotka koskevat järjestettyjä avioliittoja, vaihtelevat myös alueittain. Esim. siellä missä minä olen viettänyt aikaani, avioliittoja saatetaan suunnittella jo pariskunnan ollessa vielä lapsia, mutta mitään ei lyödä lukkoon siinä vaiheessa. Vasta sitten kun perheen vesat ovat reippaasti yli kaksikymppisiä (niin naiset kuin miehetkin), aloitetaan 'tositoimet'.Vanhemmat skauttaavat tosi innokkaina sopivia puolisoehdokkaita, ja kun sellainen/sellaisia löytyy, saavat nuoret tapailla toisiaan anoppikokelaiden valvovien silmien alla. Jos molemmilla niin sanotusti nappaa, aloitetaan kiivaat myötäjäiskeskustelut ja kihlajaisjärjestelyt. Kihlajaisten jälkeen pariskunta saa tapailla toisiaan enemmän, ja vielä tässä vaiheessa on täysin mahdollista pyörtää päänsä. Kihloissaoloaika kestä yleensä vähintään vuoden. Ja sitten vietetään suurellisia häitä! Meillä on taas yhdet sellaiset mahtihäät edessä loppukesästä, kun miehen veli menee naimisiin äitinsä ja sisarensa valitseman naisen kanssa. Kihloissa pari tulee olleeksi 2 vuotta, ja nyt he kokivat olevansa valmiita menemään naimisiin.
Yksissäkään häissä en ole tosin ollut, jossa morsian tai sulhanen olisi lyönyt liinat pohjaan viime metreillä. Enkä myöskään sellaisissa, joissa morsian tai sulhanen olisi ollut mitenkään vastentahtoinen solmimaan liittoa.
Miehen näkökulmasta valinta on tyttöystävän ja perheen välillä. jos on kasvanut siihen, että perheen edestä tehdään kaikki ja vastaavasti, että perhe on kaikessa tukena, ei siitä helpolla lähdetä. Paska tilanne kaiken kaikkiaan AP:llä.
"Mutta itse en parhaalla tahdollanikaan pysty ymmärtämään, miten puolestaan sellainen liitto, jossa et itse valitse elämänkumppaniasi ulkonäkö-, luonne-, "kemia"- ym kriteerein, voisi missään olosuhteissa onnistua!!"
Liiton onnistuminen riippuu siitä, mitä onnistumisella tarkoitetaan. Monissa maissa yhä tänä päivänä rakkaus on avioliitossa ekstraa. Avioliitto nähdään todellakin naimakauppana; rakkautta ei voi syödä. Etenkin naisen täytyy miettiä, pystyykö mies elättämään hänet ja tulevat lapset. Suhde voi varsin hyvin toimia. Monissa tällaisissa liitoissa puolisoiden roolit ovat tarkkaan määrätyt. Molemmat tietävät, mitä heiltä odotetaan ja yrittävät täyttää odotukset. Ei ehkä ainakaan aluksi ole rakkautta, mutta jos on tahtoa, suhteesta voi tulla onnellinen.
Lopuksi totean, että olen itse järjestettyjä liittoja vastaan. Vaikka liitot voivat onnistuakin, jokaisella pitäisi olla mahdollisuus valita itse puolisonsa.
"Samalla hän sanoo, etten saa lähteä hänen elämästään, vaan meidän on pysyttävä ystävinä aina"
Ei kannata sekaantua xxxxxx maista tuleviin miehiin, niistä ei pääse millään eroon, joudut muuttamaan toiseen kaupunkiin että saat rauhassa kulkea sen ja sen kavereiden kyttäykseltä.
Eikä xxxxxxxx maista tuleville miehille nainen oo kuin seksiä varten, ne rakastaa pilua ei naista.
Hei!
Löysin tämän keskustelun vasta nyt. Mun ongelma on, miten saada avomies Bangaleshin passila, mutta Singaporessa asuva mies tänne asumaan. Olemme suunnitelleet menevämme naimisiin ensi vuonna 2013. Jos laitamme luvat hakuun täällä, niin hän ei saa tehdä töitä sinä aikana. Olisko jollaka tähän liittyvää apua?
Ei mitään mahdollisuutta, muuta sinä Singaporeen.
tod.näk. ei tule onnistumaan mitenkään muuten kuin että menette ulkomailla naimisiin ja haette sitten vasta viisumia tai oleskelulupaa
Voi saamari! Sanokaa nyt vielä, että kun olen suhteessa ensimmäisen sukupolven bangladesh-suomalaisen kanssa hänen äitinsä voi tuosta noin vain ilmoittaa, että hänellä on tuleva vaimo odottelemassa bangladeshissa? Sitä en kyllä kestäisi ollenkaan. Sen verran olen kiintynyt tuohon mieheen! Olen 19v ja seurustellut kohta vuoden hänen kanssaan, en ole valmis menettämään häntä toiselle naiselle - ehen!