Karjalainen: Ulkomaalaisten hiv-tartunnat ohittivat kantasuomalaisten tartunnat
julkaistu tänään klo 00:09
Suomessa on todettu alkuvuoden aikana ensimmäisen kerran enemmän hiv-tartuntoja ulkomaalaisilla kuin kantasuomalaisilla, kertoo sanomalehti Karjalainen. Tartuntoja on todettu alkuvuonna 84, niistä 50 on ollut muilla kuin Suomen kansalaisilla.
Karjalaisen haastatteleman Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkijan Kirsi Liitsolan mukaan ulkomaalaisten osuus tartunnansaaneista on kasvanut tasaisesti vuosien ajan.
Liitsola sanoo maahanmuuttajien tulevan usein alueilta, joissa on paljon hiv-tartuntoja, kuten Afrikasta, Aasiasta, Venäjältä ja Virosta. Suomessa todetut tartunnat on usein saatu jo lähtömaassa.
Suomessa todettiin viime vuonna 188 hiv-tartuntaa. Tartuntojen määrä lienee tänä vuonna samaa suurusluokkaa.
YLE Uutiset
Ajankohtaista mietittävää
saparollisille
1
69
Vastaukset
- jäykkä jooseppi
Mutta kun ilman gummia paljaaltaan tekee niin kumman hyvää...
Silloin pysytäänkin vaan maksullisissa ulkomaan vosuissa. Tauteja ei
levitetä muihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134892Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293543No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411480
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241334- 141222
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221057