Hei!
Vuoteni au pairina on lopussa ja perheeni etsii uutta au pairia tulevaksi vuodeksi.
Perhe asuu Pohjois-Ranskassa pienessä kylässä nimeltään Belleville-et-Châtillon-sur-bar. Kylä sijaitsee noin kahden tunnin junamatkan päässä Pariisista. Talo on herttainen vanha maalaistalo pienen tallin kera.
Perheeseen kuuluu opettaja-isä; äiti joka työskentelee ympäristönsuojelu-yrityksessä sekä kaksi tyttöä (4v. ja 1v). Lisäksi perheessä on 3 koiraa ja kissa. Molemmat vanhemmat ovat ratsastajia ja harrastavat matkaratsastusta sekä kasvattavat pienimuotoisesti arabeja. Tällä hetkellä heillä on 7 hevosta ja poni. Olisi hyvä, että pidät hevosista ja vielä parempi jos ratsastat, sillä paikka on maalla ja kaukana isommista kaupungeista.
He etsivät au pairia osaksi joka päiväistä elämää ja avuksi tyttöjen, kotitöiden ja eläinten kanssa. Tehtäviisi kuuluu lasten laittaminen valmiiksi aamuisin, kouluun ja hoitoon vienti sekä sieltä hakeminen. Hoitaisit heitä siihen asti kunnes vanhemmat tulevat töistä. Myös satunnaisia ilta- ja viikonlopputöitä olisi, jos vanhemmat haluavat elokuviin tai ratsastamaan. Muuten viikonloput ovat vapaita. Sinun tulisi hoitaa kevyitä kotitöitä kuten imurointia, järjestelyä ja pyykkien pesua. Voisit myös auttaa hevosten hoidossa ja ruokkimisessa sekä tallien siivouksessa. Joinain viikonloppuina vanhemmat ovat matkaratsastuskilpailuissa, joihin tietysti saat mennä mukaan!
Au pairilta odotetaan hyvää kokemusta lastenhoidosta. Sinun tulisi olla vastuullinen, luotettava, iloinen ja todella lapsirakas. Perhe toivoisi, että pidät luonnosta ja eläimistä etkä polta. Ajokortti on välttämätön. Olisit osana perhettä ja "isosiskona" tytöille. Sinulle tarjotaan rakastava perhe, oma huone ja 250€ kuukaudessa. Auto on käytössäsi aina tarvittaessasi. Kielitaitona vaaditaan joko hyvää englannin tai ranskan kielentaitoa. Perhe on ranskankielinen, mutta vanhemmat puhuvat englantia lähes sujuvasti. Sinulle maksetaan ranskan kielen kurssi halutessasi. Työ alkaa syyskuussa 2011 ja jatkuu ensi vuoden heinäkuuhun.
Ota yhteyttä jos kiinnostuit, haluamme kuulla sinusta lisää!
Laita sähköpostia perheen äidille osoitteeseen tahiba2003@hotmail.com (englanniksi tai ranskaksi) tai minulle, nykyiselle au pairille, osoitteeseen nepstu@hotmail.com
Etsitään Au Pairia Pohjois-Ranskaan pienhevostilalle
au pair
1
251
Vastaukset
- tartar92
Olisin kiinnostunut paikasta, mutta taidan olla vuoden myöhässä.. :(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26717307Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235557- 1162605
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162106Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361782Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111021- 59962
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45914Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32913