Mitä mieltä olette, onko parisuhteen ulkopuoliseen henkilöön ihastuminen pettämistä?
Ihastuminen toiseen - pettämistäkö?
9
436
Vastaukset
- Riippuu mistä roikku
Itse en koe, että toiseen ihastuminen itsessään olisi pettämistä. Omiin tunteisiisi et valitettavasti voi paljoakaan vaikuttaa, mutta tekoihisi voit. Eli siinä vaiheessa kun alat haaveilemaan esim. parisuhteesta tämän kanssa tai flirttailet, suutelet jne. ihastuksen kanssa, on kyseessä pettäminen.
- näin voi käydä
Sen voin sanoa että jos annat itsellesi luvan ihastua toiseen ihmiseen, niin se voi hyvinkin mennä pidemmälle mikäli ihastumisen kohde vastaa tunteisiin. Jos sulla on jotain ongelmia parisuhteessa niin PUHU niistä kumppanillesi.
Itse olin täysin tietämätön että meillä mitään ongelmia on edes, kun vaimo ei puhunut mitään niistä. Ja sitten yhtäkkiä paljastui että hänellä on toinen mies kuvioissa, johon oli ihan vahingossa ihastuttu. Ei mun mielestä ole ihan oikea tapa ilmoittaa tyytymättömyyttä parisuhteeseen... :(- Jooooo.
Uskon, että jokaisessa suhteessa tapahtuu pieniä viattomia ihastumisia. Ne loppuvat yleensä nopeasti, eikä niistä muodostu mitään vakavempaa, jos ymmärtää vain olla ajattelematta tätä ihastuksen kohdetta. Mielestäni tällaisista ihastumisista ei kannata kertoa kumppanille.
Mutta jos alkaa esim. haaveilemaan ihastuksestaan, tulee siitä puhua puolison kanssa. Silloin suhteessa on jokin pielessä, kun toinen pääsee näin pahasti puolisoiden väliin.
Tietysti sillä toisella on myös oikeus tietää, millaisen henkilön kanssa on. Harva varmaan haluaisi olla sellaisen kanssa, joka ajattelee koko ajan jotain muuta kuin kumppaniaan... - Anonyymi:
Njoo, hyvä pointti tuo puhuminen. Parisuhteessa tulee olla rehellinen ja avoin kumppanilleen ja itselleen. Esim. puoli tuntia illassa, kun puhuu avoimesti ja rehellisesti asioista kumppaninsa kanssa, auttaa kummasti.
Monet sellaiset, jotka ovat ihastuneet johkin toiseen eivät kerro näistä tunteistaan kumppanilleen. Eivät halua loukata jne. Tämä on sinänsä ihan hyvä ajatus, muttei kovin järkevä. Se, että kertoo kumppanilleen ihastumisestaan, itseasiassa auttaa merkittävästi pääsemään eroon ihastumisen tunteesta. Monet ovat sanoneet, että silloin se ihastuksen "taianomaisuus" katosi, jännitys ja salaperäisyys on poissa. Ehkäpä näin on tarkoituskin olla. Ehkäpä mm. tämä on se syy, miksi kannattaa olla REHELLINEN puolisolleen ja puhua, puhua ja puhua.
- werwf
Ei ole minun mielestä järkevää puhua että joo taaspa minä ihastuin siihen ja siihen tyyppiin, jos ei sen tunteen mukana mene niin mikä ihmeen järki on toisen mieltä pahoittaa siitä kertomalla. En tajua! Mitä asiaa se vie eteenpäin että kertoo ihastuksestaan jos ei kuitenkaan ihastuksen kohteesta haaveile tai ole tehnyt mitään ihastuksen kanssa tms.
- Anonyymi:
Olen monilta kuullut, että kun he kertoivat puolisolleen ihastumisestaan, niin ihastuminen lopahti. Siitä katosi sitä tunnetta ylläpitävä jännitys.
- Jooooo.
En minäkään kertoisi pienestä, normaalista ihastumisesta. Näitä nyt vain sattuu, varsinkin pidemmissä suhteissa, eikä niistä aiheudu vaaraa omalle suhteelleen, jos vain ymmärtää olla ajattelematta ihastuksensa kohdetta.
Silloin pitää puhua, jos ihastus pyörii jatkuvasti mielessä, hänestä unelmoi yms. Tällaisissa tapauksissa jotain on pielessä, ja suhde pitää korjata puolisonsa kanssa.
- sdofjpoasd
Minäkin olisin avoimuuden kannalla, minusta se edistää luottamusta enemmän kuin salaileminen, vaikka kyse olisi pienistäkin asioista. Kyllä aikuinen ja sitoutuneessa parisuhteessa oleva ihminen kestää sen että toinen kertoo ihastuksestaan...
- kerronpa tarinan
Ihastumista sattuu, tunteisiin ei voi vaikuttaa, mutta tekoihin voi. Pelkkä ihastuminen ei ole pettämistä, mutta itsensä ei saa "antaa ihastua" eli antaa ihastukselle kättä, esim. oleskelemalla jatkuvasti ihastuksen kanssa.
Exäni ihastui toiseen kun mä sairastuin vakavasti. Soitteli ja tekstasi koko saldonsa ihastukselleen. Näki ihastustaan ihan liian usein, he viettivät jatkuvasti aikaa yhdessä. Kertoi intiimejä asioita suhteestamme ihastukselleen. Ei joskus huomioinut minua ihastuksen läsnäollessa. Laiminlöi suhdettamme ollakseen ihastuksen seurassa, laittoi ihastuksen näkemisen etusijalle. Varmasti halailivat yms. niin että exäni tunsi jotain. Valehteli ja salaili ihastukseen liittyviä asioita kuten puheluita yms. Käytti minun lainaamaa rahaa puheluihin ihastuksen kanssa.
Kyllä se on jo ainakin henkistä pettämistä. Ite huomasin muuttuneen käytöksen mutta ennen kuin kerkesin puhua hänelle niin hän ymmärsi jo jättää minut. Tosin ei tunnustanut ihastusta ennen kuin pakotin tunnustamaan. Kaikki kävi parissa viikossa.
Jos täytyy salailla ja valehdella ihastuksesta ni sit ollaan kyllä huonolla tiellä. Aijai
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517118Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235517- 1152592
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152076Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361775Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111007- 59959
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45899Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32897