Laitoin teippipidennykset muutama kuukausi sitten.
Parin kuukauden jälkeen alkoi teippien juureen tulla valtavia takkupalloja, melkeimpä rastoiksi olisi voinut kutsua.
En saanut itse niitä auki joten menin kampaajalle, teippien irrottaminen kesti melkein kaksi tuntia ja päänahka oli aivan hellänä seuraavat pari päivää.
Tästä huolimatta halusin teipit taas takaisin, ja nyt törmään joka pesun jälkeen samaan ongelmaan. Takkupallot ovat aivan valtavia; näyttää kuin en olisi kammannut tukkaani viikkoon...
Kampaajani sanoi ettei ole koskaan törmännyt vastaavaan ongelmaan. Toki aina tulee pieniä takkuja mutta tällaiset menevät jo normaalin yli.. Monella ystävälläni on teippipidennykset eikä kenelläkään samaa ongelmaa. Selvitykseen mulla menee yleensä 20-30min, ja sen yhteydessä sekä oma että pidennyshius kärsivät ja tukkaa lähtee tukoittain.
Varon hoitoaineen joutumista teippiosiin, olen vaihtanut shampoota, lämpösuojaa, suoristussuihketta jne, eikä ratkaisua tunnu löytyvän.
Pesen hiukseni joka toinen tai kolmas päivä.
Osaako joku kertoa mistä tällainen voisi johtua?
Haluaisin pitää pidennykseni, maksoin pelkästä tukasta kuitenkin muistaakseni 170e, ja aitoa hiusta kerrottiin olevan.
AUTTAKAA JOKU! :'(
ps. Mitä mieltä, pitääkö teippikohtia painella suoristusraudalla pesun jälkeen? Kampaajani käski tehdä näin mutta toinen kampaaja nimenomaan kielsi. En ole kuitenkaan näin tehnyt. Entä kuuluuko teippejä laitettaessa kiinnittää liima suoristusraudalla? Siitäkin on ilmeisesti monta mielipidettä.
Ongelmalliset teippipidennykset, APUA!
10
1011
Vastaukset
- 24
olen tehnyt pidennyksiä paljon enkä koskaan ole kuulluut että raudalla teippikohtaan koskettaisi 8O
en osaa sanoa mistä noin nopea takkuuntuminen johtuu, voi olla että hiuslaatusi on sellainen ettei teippipidennykset sovi sinulle. ja jos takkuuntuminen on noin valtavaa, vaikka hoidat hiuksiasi hyvin ja oikein niin en kyllä uskaltaisi kokeilla edes sinettejä.
takkuuntuuko siis itse pidennys vai ainoastaan omat hiuksesi kiinnityskohdan ja hiuspohjan välissä? mikäli pidennys takkuuntuu, on se mennyt huonoksi. pidennysten kanssa ainoastaan silottavia, kiillottavia ja kosteuttavia tuotteita. ei koskaan, ei milloinkaan syväpuhdistavia, tuuheuttavia ym. teippikohtaa ei kannta sormeilla tai näpäläillä, pesun jälkeen voit vain varovasti painella niitä yhteen.
nukuthan hiukset kiinni, löyhällä letillä, samoin pesu hiukset kiinni? aina hyvä hoitoaine, sekä jätettävä hoitoaine.
en valitettavasti osaa auttaa, en itsekkään ole koskaan törmännyt siihen, että teipit olisi olleet noin kuluttavat hiuksille jos ja kun niitä on hoidettu oikein. - *******
Omat siistit hiukset parhaimmat. Oli pituus mikä hyvänsä.
- teipit paremmat
outo ongelma mulla oli tollanen ongelma sinetti pidennyksen kanssa mutta ei koskaan tieppipidennyksen.
sinetit on paljo kuluttavammat koska on niin kauan päässä yhtä jaksosesti 3-4kk
ja teippi on korkeintaan 5vko kerrallaan ja sitten uusiksi...eihän sitä koskaan kande kaumpaa pitää yhtä jaksoa - pish
Kirjoittaja 24 ei sitten käy ilmeisesti alan koulutuksissa?
Teippipidennysten kiinnittämisen yhteydessä on hyvinkin tavanomaista painaa kiinnityskohtaa raudalla paremman pysyvyyden takaamiseksi.- shimanoto
Pish ei taida itse käydä koulutuksissa, kun ei tiedä sitä, että tarvitseeko rautaa käyttää riippuu aivan teipistä ja valmistajasta.
- hannari888
Ainakin kun mulle laitettiin teipeillä, kampaajani painoi ne raudalla kiinni. Kaippa ne pysyy paremmin, mutta ovat sitten vähän vittumaisemmat irrottaa.. :) Ehkä se on kampaajasta kiinni kuinka tykkäävät tehdä.
- Arvaus vaan
Itse ole kuullut sellaisista tapauksista, että osaamaton kampaaja on kiinnittänyt pidennyksen liian kauaksi hiuksen tyvestä. Tällöinhän kiinnityksen ja päänahan väliin jäävä hius alkaa heti takkuuntumaan, kun oikein kiinnitetyssä pidennyksessä hiuksen pitää ensin kasvaa useita senttejä, jotta kunnon takkumatot olisivat mahdollisia.
- kamppari
mulla itselläni on ollut pidennykset parhaimmillaan 3kk päässä, jolloin hiukset ovat olleet jo n. 6cm irti hiuspohjasta. Eikä silloinkaan ole takkuuntunut. Teippien kanssa ei ihan oikeasti tuota takkuongelmaa yleensä ole.
Todennäköisin syy on, että hiuslaatu on huonoa. Siinäkin on eroja. TODELLA paljon! - Mensu
teipit pitää irrottaa 1-4kk välein riippuen siitä minkälaises kunnossa ne on, sit ku otat ne irti nii samalla pistät kunnon tehohoidot päähäs, rakennekorjaavia ja vaikka mitä, sitte teipit takasin.
Mulla on simplyn teipillä vähä sekalaisia pidennyksiä päässä, kaikki saman sävysiä mutta mm. rapunzelin tukkaa sa simplyn jne..nii mulla on toi takkuuntumis ongelma ja omat hiukset on vissiin hauraat tai jotai meinaa nyt ollu teipit 2viikkoa päässä ja nyt jo omia hiuksia katkeillu ja pientä rastottumista havaittavissa, tai sit oon vaa vainoharhanen koska mulla oli sinetit viime kesänä ja se oli täys painajaine, sinetit tuhos mun omat hiukset ihan täysin ja mulla oli sit kaljuja läikkiäpässä...
Pidennykset laitoin taas koska omat hiukset kasvaa pituuttaan sen verran hitaasti että en kestä, en osaa elää lyhyillä hiuksilla... - mmmmm5
hius huonolaatuista? itsellä kävi juuri näin jos hiukset olivat sekoitetta tai ei remyä,tai teipit istutettu väärin hiuksiin joten tullut ns jännitettä väliin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26917423Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245602- 1182622
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172122Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361786Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111028- 59966
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32924Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45920