Ei haluta ottaa vastuuta puolisosta jos hän sairastuu. Ei haluta ottaa elämässä vastaan tulevia ongelmia mutta hyvät päivät kyllä kelpaa. Yleensä elämä on selviämistä ja ratkaisujen hakemista ja löytämistä ongelmiin ja toisaalta iloitsemista onnistumisesta.
Itsekkyyttä on liikaa. Ei kunnioiteta puolisoa, petetään ja erotaan pienemmästäkin syystä. Missä on toisen ihmisen arvostus ja oma empaattisuus? On sairasta olla vaatimassa aina vain itselleen hyvää.
Aina halutaan vain itselle, mistä kukaan voi tietää mitä vaikeuksia itse vielä joutuu kokemaan, vasta sittenkö herätys tulee että on itse ollut aina vaatimassa mutta ei antamassa. Ihmisyys on tänä päivänä liikaa kadoksissa.
Itsekkyyttä on liikaa. Ei kunnioiteta puolisoa, petetään ja erotaan pienemmästäkin syystä. Missä on toisen ihmisen arvostus ja oma empaattisuus? On sairasta olla vaatimassa aina vain itselleen hyvää.
Aina halutaan vain itselle, mistä kukaan voi tietää mitä vaikeuksia itse vielä joutuu kokemaan, vasta sittenkö herätys tulee että on itse ollut aina vaatimassa mutta ei antamassa. Ihmisyys on tänä päivänä liikaa kadoksissa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
läpäläpä.....
Täyttä asiaa! Avioliitto on antamista eikä vaatimista.
Mutta kukaan ei jaksa vain antaa, jos ei ikinä saa mitään, pölvästi.
Antaessaan saa itse, etkö sen vertaa tajua???
Riippuu ihan 'asiakkaan haaroista'. Eli siitä, mitä antaa ja saa, mikä on niiden suhde ja merkitys sekä antajalle että saajalle.
Olen kanssasi TÄYSIN samaa mieltä.
Rusinat pullasta ja kaikki minulle tässä ja nyt, se tuntuu olevan ajan henki. Puhutaan oikeudesta onnellisuuteen, mutta ei olla valmiita kantamaan vastuuta mistään.
Allekirjoitan!
Mutta minä en. Itsekkyys ja itserakkaus ovat ihan eri asioita kuin itsensä, omien tarpeittensa ja tuntojensa tunteminen, huomioon ottaminen ja itsestään huolehtiminen, jotka ovat merkkejä terveestä itsetunnosta. Sellaisesta, joka ei pukeudu marttyyrikaapuun ja uhraudu toisten puolesta oman itsensä kustannuksella.
Sellainen, joka ei arvosta itseään, ei oikeasti arvosta ketään muutakaan ja "oma empaattisuus" tarkoittaa no. sitä, että ymmärtää olla armollinen itselleen, antaa luvan omalle itselleen, kysymättä tai pyytämättä lupaa itselleen muilta.
Allekirjoitan tämänkin. Ihan tasan totta joka sana. Mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että paljon on ihan sitä itsekkyyttä, lyhytjänteisyyttä, liiallista nautinnonhaluisuutta, empatian puutetta... minusta noille ainoa vaihtoehto EI ole itsearvostuksen puute ja marttyyriys, vaan siltä väliltäkin pitäisi löytää jotain tervettä.
Jooo, näillä sivuilla kukaan ei ole kai ikinä kuullut kultaisesta keskitiestä mitään.
Yksilön (mielen)terveys lähtee kuitenkin siitä, että itsetunto on kohillaan, että arvostaa itse itseänsä, vaikka toinen ei arvostaisikaan. Silloin pystyy pitämään itsensä kuosissa, vaikka toinen duunaisi suhteessa alistushommia.
Riippuu sairaudesta. En ole nimittäin terveydehoitoalan ammattilainen ja kokisin hyvin vääräksi ryhtyä omin nokkineni puoskaroimaan puolisoani, joten hyvin mielelläni jaan sairautta ammattilaisten ja lähipiirin kesken. En myöskään käy täysillä 24/ 7 ja jos omat voimat loppuvat, niin onkohan se aivan oikein puolisolle koettaa puolihorteessa kantaa vastuu riskialttiissa tilanteissa niin kuin nostaa kylpyammeeseen ja ups, luiskahti ja rakkaan pää kolahti, huh.
Mitäs sitten jos kuoleekin ensin siksi, että tulipa poltettua kynttilää molemmista päistä urhoollisena hoitajana? Oman yhteisön ihanneparisuhdemallien rikkominen pelotti niin paljon, että mieluummin itkee yksin nurkassa ja puree hammasta yhteen kuin tulisi syytetyksi itsekkyydestä. Noh, ei se mitään että sydämestä ottaa ja ehtiipä sitä sopivan hetken tullessa käymään tarkastuksella ja kuitenkaan ei ehtinyt.
Kai nyt monikin haluaa kantaa vastuun toisesta ja olla mukana sairaudenkin iskiessä, mutta kai siinä nyt järkeä saa käyttää. Hösäävät omaiset ovat todella karmeita silloin kun heidän pitäisi olla hösäämättä.
Ja jos itsestään on tärkeää saada hoitaa toista kaiken aikaa, niin ei se sitä tarkoita että kaikki muut siihen pystyvät. Mitäs jos on täysin uusavuton? Kumpi on silloin oikein: katsella vierestä miten uusavuton tuhoaa puolisonsa pikku hiljaa vaiko ehdottaa, että vie rakkaansa osaavimpien käsiin tai tarjoaa edes apunsa.
En minä olisi ikinä keksinyt sitä, mitä lääkäri keksi. On ne lekurit vaan ihmeellisiä joskus ja niin vain jätin toisen useammaksi kuukaudeksi sairaalaan, vaan kumman terveenä se sieltä tuli takaisin.Onneksi en ryhtynyt olemaan täysillä "tukena".
sellaista on ajan henki ja tyyli. Siihen ei tosin tarvitse mennä itse mukaan