Heips...Meillä on 2 alle 2-vuotiasta lasta. Mieheni juominen on aiheuttanut ongelmia parisuhteessamme. Esikoisen synnyttyä mies joi ne kaksi yötä kun olin vastasyntyneen vauvan kanssa sairaalassa. Hän katosi ryyppäämään kahtena viikonloppuna kun esikoinen oli alle 2kk, valheiden saattelemana livahti kotoa ja SULKI kännykän kyseisiksi v-lopuiksi. Kerran tuli niin humalassa kotiin, että unohti ulko-oven auki (oli syksy ja aika kylmää oli aamulla sisällä) ja makasi olkkarin lattialla ja okseni (soitin 112:teen kun hätäännyin). Monesti teki sen, että lähti valheiden saattelemana juomaan, eikä vastannut puhelimeen.
Vähän aikaa sitten, kun odotin toista lastani viimesillään, mieheni katosi taas ja sulki kännykän. Hän ei ollut kotona silloin kun lapsivedet meni ja jouduin lähtemään ambulanssilla sairaalaan. Mieheni kuitenkin kerkesi synnytykseen, tuli setänsä kyydillä kun oli krapuloissaan herännyt. Mieheni siis joi 3 päivää ennen toisen lapsemme syntymää ja piti kännykkää kiinni koko ajan.
Nyt toinen lapsemme on 4kk ja mieheni juo 1-2 kertaa kuussa. Tämä kesä tuntuu olevan pahaa aikaa kun olut hammasta pakottaa. Tänäänkin hän lähti motskaria fiksailemaan ja tuli muutaman tunnin päästä hakemaan lompakkoaan, oli juonut muutaman oluen. Minä kysyin, että mitä hittoa se aikaa taas ryypätä niin mies käänsi kaiken taas minun niskoille. Kyseli, että miksi olen niin vaikea ym...lähti siis juomaan vaikka tietää, että kotona tarvittaisiin isiä.
Minun omasta mielestä tämä ei todellakaan ole normaalia. Miehenikin säikähti sitä, että ei meinannut päästä toisen lapsen synnytykseen, mutta ei taida kaduttaa niin paljon, että pitäisi pitkän tauon juomisesta. Sama meno näkyy jatkuvan. Olen huomannut, että mieheni viihtyy humalassa ja kaiken lisäksi hänen suvussaan on alkoholismia.
Miltä kuulostaa, onko normaalia? Onkohan meillä mitään toivoa. Itse juon ehkä kerran vuodessa tai harvemmin.
Mikä on normaalia alkoholin käyttöä lapsiperheessä?
15
564
Vastaukset
- Se Ex
Kuulostaa liiankin tutulta :(
Minun Ex- mies, lasteni isä oli samanlainen. (painottaen EX)
Hän ei ollut kummankaan lapsen synnytyksessä, sopivasti pääsi bailaamaan kun olin sairaalassa.
Toisen lapsen synnytykseen hän melkein tuli. Eli kävi sairaalassa hakemassa pankkikorttini, kun ei itsellä rahaa ollut.
Joka perjantai minulle tuli kauhea ahdistus. Odotin, koska hänellä puhelin soi, kuka milloinkin tarvitsi ryyppyseuraa. Aloin vihaamaan viikonloppuja. (Taidan vihata vieläkin)
Ryyppäämiseen se parisuhde sitten kaatui, 4 vuotta ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Olo oli kuin lottovoittajalla. Vihdoin pääsin siitä helvetistä pois.
Voimia sinulle! Tiedän, kuinka vaikeaa on pyörittää arkea lasten kanssa ja huolehtia, missä isukki on. - adfdfa
Jaksamista sinulle. Ei varmasti marina auta alkoholiongelmassa. Sen kanssa on vaan elettävä. Tietysti jotkut rajat voit laittaa, eli ettei näyttäydy humalassa tai krapulassa lapsille. Tulee kotiin kun on selvinpäin. Jos tuntuu, ettet jaksa, niin olisiko parasta lopettaa suhde. On sekin rasittavaa, ettei koskaan tiedä koska mies on kotona. Ja valheet syö luottamusta. Ei kai lasten syntyminen ole tätä aiheuttanut?? Meinaan, joiko jo aikaisemmin??
- lmllkkl
Et kerro kuinka usein miehesi juo, mutta itse vetäisin rajan jo noihin katoamistemppuihin - vaikka joisikin sillä tavoin harvoin. Ei minusta kuulu normaaliin parisuhteeseen ja perhe-elämään (mitä ne sitten kenellekin on) että toinen osapuoli häviää useammaksi päiväksi puhelujen ulottumattomiin, teille tietymättömille.
Olkoonkin "arskan" tai "paten" sohvalla toipumassa parin päivän juomingeista, mutta silti. Mitä jos sinä lähtisit hakemaan lähikaupasta maitoa ja lapset jäisivät miehesi hoiviin. Tulisit kotiin muutaman tunnin päästä siideripöhnässä ja kun miehesi tästä huomauttaisi, sanoisit hänen olevan hankala ihminen, lähtisit kotoa ja olisit kaksi päivää puhelin mykkänä reissussa. Katsoisiko miehesi tätä menoa yhtäkään päivää???? Tuskinpa. Joten tokko sitä on sinunkaan kestettävä. - Jossu______87
Kyllä minusta tuntuu, että mies tykkäsi juoda jo raskausaikana ja sitä ennenkin..en vaan tajunnut että se vois jatkua myös lasten synnyttyä :S Olen kysynyt mieheltäni, että miksi hän juo niin vastasi vaan, että "minä tykkää vaan juua"...loistava selitys, jonka takia varmaan kannattaakin hajottaa koko perhe!
Uskompa, että jos minä tekisin näitä katoamistemppuja niin voitas lapset ottaa huostaan aika äkkiä. Jos on lapsen holjooja niin ei voi vaan kadota pariksi päiväksi. Kirjotin tuonne, että mies juo 1-2 kertaa kuussa..ei ne juomiskerrat aina ole niitä katoamistemppuja, mutta joka v-loppu vähän pelottaa jos mies taas katoaa.. :S - adfadf
Ei kuulosta siltä, että välttämättä tuollainen systeemi jaksaisi kantaa parisuhdetta. Jos olet kuitenkin niin itsenäinen luonne, että sinulle riittää kun mies on pääosin kotona niin on varmaan ok. Jos mies hoitaa raha-asiansa kuitenkin, ja käy töissä. Sitten jos alkaa raha-asiat olla juomisen vuoksi retuperällä, niin ei ole paljoa perustetta pitää sellaista roikkumassa mukana, elätettävänä ja juotettavana. Mutta tosiaan, jos rakastat miestäsi muuten, jos hän on sinua kohtaan muutoin huomaavainen, niin ei siinä välttämättä mitään. Kullakin on heikkoutensa. Sibeliushan oli kuuluisa siitä, että lähti päiviksi reissuun. Ei varmaan ollut Ainolle mukavaa. Mutta mies oli muuten menestyvä ja älykäs.
Koetko olevasi yksinäinen, vai onko sinulla läheisiä suhteita muihin ihmisiin? Kaverehin tai sukulaisiin.
Oma mieheni teki suhteemme ensimmäisinä vuosina noita reissuja. Lähti kahville, ja tuli joskus pikkutunneilla kotiin. Kerran vasta seuraavana aamuna. Olin aina tosi vihainen. Nyt ne on loppuneet. Mies kyllä ymmärsi aina minua ja sanoi, että ei hän enää. Lopulta oppi, että ainakin ilmoittaa missä mennään. Nykyisin ei oikeastaan enää käykään. Jos kuitenkin juo, niin juo humalaan. Ehkä kerran parissa kuussa keskimäärin. Lapset on 5-11 vuotiaita.
Minusta tuntuu, että miehet kaipaavat elämäänsä sisältöä karkeasti jaoteltuna joko alkoholista tai urheilusta. Ellei ole jotain muuta johon energiansa voi purkaa. Ne ei kertakaikkiaan useimmiten ole kiinnostuneita kodin pitämisestä ja "kotileikistä" niinkuin naiset. Minusta tuntuu, että nykyinen ydinperhe asetelma ei ole kovin toimiva, koska naisilla ja miehillä on eri intressit. Nykyään pyritään ajamaan molemmat samaan muottiin, vaikka luontaiset/perinteiset kiinnostuksen kohteet ovat ihan muualla. Kyllähän nyt jo se, että nainen saa lapset ja imettää sitä noin vuoden, kertoo siitä, että nainen hoitaa pieniä lapsia. Ja siinä samalla kotia. Mies on iso ja vahva ja kaipaa käyttöä kropalleen. Ennen miehet kävi metsällä ja naiset hoiti kotia. Nykyään molemmat on kokkailemassa keittiössä. Minusta hullua.- jlkjlkjlkkl
Hämmentävää tuollainen karkea jaottelu mitä kuvaat: juominen tai urheilu miehen elämän sisältönä. Aika yksinkertainen näkemys miehestä ja miesten mielenkiinnonkohteista.
Miksei mies voisi olla kiinnostunut "kotileikistä", ainahan kotona voi tehdä jotain miehistä puuhaa jos sellaista kaipaa. Tällaiset miehet hakeutuvat perheineen kai usein omakotitaloon, missä voi puuhailla remonttijuttuja ja rakentaa autotalliin miehisiä reviirejä...mutta eiköhän nykyaikana ole kasvava määrä niitäkin miehiä joilla kädessä pysyy paremmin tietokoneen hiiri kuin vasara tai metsästysase - siispä oivaa ainesta kerrostalobunkkeriin, missä huoltomiehen saa kätevästi avaamaan tukkeutuneet viemärit.
"Mies on iso ja vahva ja kaipaa käyttöä kropalleen." Jos tämä on jonkun perustelu viikonloppukatoamisilleen, ei voi muuta kuin nauraa. Itsell'ni olisi ainakin todella turvaton olo tuollaisessa parisuhteessa mitä ap kuvaa. Vaikka mies olisi kuinka "menestyvä ja älykäs kuin Sibelius", kuinka voisin tuntea kumppanuutta ja yhteisen elämän jakamista miehen kanssa, joka katoilisi kuviosta täysin oman mielensä mukaan, vastailematta puhelimeen tai muuten ilmoittelematta itsestään. Eikö sellainen ole yksinomaan itsekästä puolisoa kohtaan, turha siinä on vedota mihinkään miehisiin tarpeisiin hankkia elämäänsä sisältöä tai käyttöä kropalleen. Ellei sitten katoamisten taustalla ole sivusuhde, siinähän sitä käyttöä kropalle tuleekin.
- Jossu______87
Itse olen miettinyt, että miksi miehet sitten tekevät lapsia jos ei perhe-elämä maita? Tietääkseni en ole pakottanut miestäni lisääntymään. Mieheni harrastaa moottoripyöräilyä kun ennättää, mutta se ei tunnu riittävän "hengähdystauoksi". Minusta moottoripyöräily on ok harrastus, juominen ei kun on pieniä lapsia.
Jostain tuli mieleeni nämä juoppojen kuuluisat selitykset, että pääsee vetämään perseet..aina on jotain, mutta koskaan selvinpäin olemisen syyksi ei riitä esim. lähestyvä synnytys tai perhe ylipäänsä.- jlkjlkjkkl
Aivan, alkoholin käyttöön kyllä löytyy aina syynsä. Puolisolle se tarkoittaa valitettavasti sitä, että teki niin tai näin, aina väärinpäin. Onhan se kovin loogista - jollain tasolla ongelmajuoja tietää tekevänsä väärin läheisiään ja itseään kohtaan, mutta kun se pirun hyvä syy juoda...minkäs teet.
Kysypä mieheltäsi tuo mitä kirjoitit: miksi hän teki lapsia kun perhe-elämä tuntuu olevan jotain sellaista josta täytyy lähteä rentoutumaan. Kun on niitäkin jotka nimenomaan rentoutuvat perheensä parissa, eikä niin päin että' perhe on joku riippakivi, joka täytyy kaikin keinoin karistaa kannoiltaan.
Tottakai vauvavaihe on raskas ja silloin on varmaan useampiakin isukkeja, jotka aamuisin huokaavat helpotuksesta päästessään töihin "lepäämään" 24/7 tarvitsevan vauvan ja mahdollisesti erittäin väsyneen äidin ulottuvilta. Mutta ilmeisesti kaikkien pitkäjänteisyys ei riitä katsomaan muutaman kuukauden päähän, jolloin alkaa jo helpottaa.
Niin. monestihan alkoa paljon käyttävät ovat aika lyhytjänteisiä ihmisiä stressaavissa tilanteissa..helpotus tulee korkin avaamalla..no sitten niin. Ja kun tiedetään kuinka juominen puolestaan lyhentää joillakin pinnaa tuntuvasti, noidankehä on valmis. Juodaan kun pinna kiristyy...ja pinna kiristyy kun juodaan (kun se johtaa kaikenlaisiin hankaluuksiin).
- järkevästi
Minä oisin jo aikoja sitten sanonut hyvästit mihelleni jos olisi jättänyt tulematta synnytykseen juomisen tai krapulan takia.
Meillä käytetään alkoholia melko vähän. Toki sauna oluet juodaan ja sillontällön yksi pullo töiden jälkeen. Mutta ikinä kumpikaan meistä ei ole ollut lapsen nähden humalassa. Eikä tule olemaankaan. Tein tämän jo alussa selväksi miehelleni, kun tiesin olevani raskaana, että alkoholia käytetään järkevästi eikä ikinä juoda humalaan lapsen nähden.
Ja mies on ymmärtänyt asian. Toki joskus sallimme toisillemme omaa aikaa ja käydä viihteellä, mutta liika on aina liikaa.
Itselläni on ollut nimittäin lapsena vanhemmillani liika alkoholinkäyttöä ja se ei ollut mitään mukavaa aikaa. Viikonloppuisin olisi ollut haiskaa viettää perheenä yhdessä aikaa ja käydä jossakin, vaikka retkellä tms. mutta vanhempani mieluummin viettivät aikaa pullojen kanssa.
Tästä johtuen olenkin päättänyt, että jos miestäni kiinnostaa enemmän ryypätä kuin olla perheensä kanssa, niin saakoon toki juoda, minä vain en lapseni kanssa sellaista aio jäädä seuraamaan sivusta. - mk
Alkoholin käyttö on silloin normaalia kun se ei häiritse notmaalia perhe-elämää ja asiat tulee hoidettu ja niin edelleen. Itse kun lapsi oli pieni niin ei voinut lähteä mihinkään niin olen aina ollut kotona viihtyvää tyyppia silloin itettiin kotona mutta lapsi tuli silti hoidettua ja niin edelleen ja ainakin toinen vanhemmista on selvinpäin.
- hemuliii
Minulla on myös tuollainen mies, joka tekee toisinaan katoamistemppuja, eikä välttämättä vastaa puhelimeen, hyvä jos saan jossain vaiheessa yhden tekstarin missä ilmoittaa olinpaikkansa. meillä kaksi alle neljä vuotiasta lasta, ja nää juopottelureissut alkoi kuopuksen odotusaikana ja pahempaan suuntaan on menty. pettämistä myös on tapahtunut ryyppyreissuilla, ja niin uskon että myös tässä sun tapauksessa on, vaikket sitä tietäisikään. mullakin meni pitkään kun luulin että ukko " vaan" ryyppää ja rentoutuu, kunnes karu totuus paljastui aikanaan... olemme vielä yhdessä, mutta uskon että vain ajan kysymys koska lähdemme eri teille. tiedän itse mitä on olla tällaisessa tilanteessa, ja jos on voimia ja rohkeutta, niin lähde parisuhteestasi. jospa minäkin uskallan pian..
- Mamma1984
No eipä tuo oikein normaalilta kuulosta. Mutta ei tuo kovin sopivaa ole lähteä ryyppäämään ennen lapsen syntymää. Sitten voi olla jos häntä jännittää ja hermostuttaa isäksi tuleminen. Oletko jutellut hänen kanssaan siitä asiasta? Toiset käsittelee isäksi tulemisen eri tavoilla. Toiset on valmiita ja toiset taas ei ole. Jutella kannattaa aina ensin, ennen kuin tekee suhteesta mitään päätöksiä.
Se että hänen suvussaan on alkoholismia, niin hän on voi luulla että niin kuuluu menetellä, koska hän ei ole nähnyt mitään muuta kasvatus mallia, kuinka toimia. - Lispet80
Viestin aloittajan kirjoitus oli kuin omasta elämästäni vielä pari vuotta sitten! Ex-aviomieheni (EX!) oli samanlainen, sitä menoa jatkui monta vuotta, pahentuen loppua kohden niin pahaksi (joi myös viikolla) että ero oli ainoa vaihtoehto. Olin itse jo siinä tilanteessa henkisesti niin loppu ja hajalla, etten olisi kestänyt enää täysjärkisenä. Meillä on kolme alle kouluikäistä lasta, nuorin oli eron aikaan vain 1,5 vuotias.
Monet ovat näillä palstoilla kyselleet, miksi kukaan katsoisi tuollaista juomista, miksi piti mennä naimisiin ja miksi tehdä lapsia juopon kanssa. Samat asiat kokeneet tietävät, että kun toinen lupaa parantaa tapansa, vannoo "ei ikinä enää juo" tai "minä muutun", pöljä kun on, niihin lupauksiin uskoo koska toivoo perheelleen sitä parempaa huomista. Omasta kokemuksestani voin sanoa: sitä parempaa huomista ei tule alkoholistin kanssa!
En kadu eroani, minulle se oli vain helpotus etten enää elä jatkuvassa ahdistuksessa siitä lähteekö mies juomaan tänään vai huomenna, vai tuleeko humalassa kotiin. Myöskään lasten ei tarvitse nähdä isäänsä humalassa, puolitajuttomana lattialla makaamassa omassa oksennuksessaan. - Jossu______87
Tänään taas...mies lähte sorsametsälle n. klo 10 aamulla ja samalla reissulla on vieläkin..illan suussa ei vastannut enää puhelimeen joten sen tietää, että ryyppäämään se ratkes...kylläpähän tässä taitaa jo tietää, että vain itse pystyn itseni pelastamaan ja lähtemään...
Onko lapsille parempi, että äiti on tuuri-juoppo isin kanssa yhdessä ja surullinen vai yksinhuoltaja ja suht onnellinen???- Saafra
Noin nuoren kannattaa ottaa jalat alleen ja etsiä kaikessa rauhassa uusi mies.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26917423Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245602- 1182622
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172122Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361786Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111028- 59966
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32924Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45920