Hienovaraisuus???

Riitaa meilläkin

Tuntuu että ihmiset loukkaa toisiaan mielin määrin, koska eivät yhtään osaa pidättää sanojaan ja ajatella miltä se puhuttu teksti toisesta tuntuu. Miksi puhua rumasti, jos voi sanoa hyvästi?

Esim. lapselle: "Ala laputtaa kotiisi siitä, meillä käydään nyt nukkumaan"

Tulihan asia selväksi, mutta... tuliko myös paha olo?

Tai "taas olet tuon tehnyt päin helvettiä"

Tai "partasi pistelee, ei sun kanssa voi edes seksiä harrastaa kun oot tuollainen sänkinaama"

Ilmeisesti mikään ei ole pyhää, kun lukee näitä palstoja. Ihmiset käyttää törkeää kieltä ja vaatii asioita toiselta mitä intiimimmistä asioista, ja sitten riitelevät tai toinen vain loukkaa mielensä.


Meillä emäntä huomauttelee minulle joka asiasta. Kun olen koettanut auttaa häntä hänen talonsa kunnostamisesta, niin joka asia minkä teen on väärin ja jokainen asia mitä en ole tehnyt, on taas väärin ja syyttelyn arvoinen. Itse ei voi korjata mitään arvostelematta samalla toista tehdystä virheestä. Jos astia on väärässä kohdassa, sitä ei voi nostaa itse muualle, vaan on huomautettava asiasta toiselle ja käskettävä häntä nostamaan se. Jos jonnekin on tippunut maalitippa, niin sitä ei voi pestä itse vaan asiasta pitää taas huomauttaa. Ja osoitaa toisen kelvottomuus vielä monisanaisemmin ja selvemmin. Jos viivyt liian kauan jossain, on se osoitus siitä että sinuun ei voi luottaa. Jne. loputtomiin........ Ja koskaan ei kuulemma apua ole saanut, vaikka olisin kaiket vapaa-ajat häntä auttamassa.

Nyt meillä hirveä riita ja mökötys, kun muutamin valituin ja valitsemattomin sanoi tein selväksi omat tuntemukseni. Viikkojen kuuntelun jälkeen.

Heh... eipä siinä kovin kunnioitettu taida olla, enkä itse asiassa taida minäkään paljoa kunnioittaa...

Hyvää tahtoa, hienovaraisuutta, ymmärtämystä ja myös itsestä huolehtimista... sitä yhteiselämä vaatis. Jotkut ei tunnu edes tietävän mitä nuo sanat merkitsee. Ja mitä kummallisimmista asiaoista sitten riidellään tai ollaan hiljaa ja niellään kaikki paska, mitä korvista suusta sisään tungetaan. Kunnes enempää ei enää mahdu.

0

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
        Maailman menoa
        63
        6121
      2. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        81
        3716
      3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        24
        2791
      4. Aleksi Rytilä

        Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        21
        2279
      5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        42
        2211
      6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

        Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
        Maailman menoa
        162
        1863
      7. Kulukusuunnat

        Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
        Kuhmo
        6
        1689
      8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

        Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
        Maailman menoa
        85
        1302
      9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

        Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
        Suomalaiset julkkikset
        20
        1246
      10. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        29
        1213
      Aihe