Minulla on ongelma. Seurustelin mieheni kanssa n. 8kk kunnes alkoi menemään huonosti ja päädyimme taukoon. Tai siis mies päätyi. Tauko keski pari kk ja tuona aikana miehellä oli muita naisia ja jopa näki yhtä naista enemmän kun kerran. Minulla ei ollut ketään koska rakastin miestä eikä tehnyt mieli olla kenenkään muun kanssa. Minua kuitenkin loukkaa se että mies oli muiden kanssa, vaikka ei hän periaatteessa tehnyt väärin.. vai tekikö? Olimme siis tauon aikana joka päivä tekemisissä, mies vain sanoa että haluaa ottaa rauhallisemmin. Ja nuo naiset kenen kanssa hän oli niin selvisi vasta myöhemmin. Ensin hän valehteli minulle ettei ketään ollut. Nyt mies kuitenkin haluaa taas jatkaa suhdettamme. Mutta minä emmin vuorostaan, olen liian loukkaantunut tapahtuneesta ja luottamus on mennyt. Mistä voin tietää ettei mies jatkossakin ole muiden kanssa tai tapaile muita koska hän on valehdellut minulle noista asioista ennenkin :o
Toinen ongelma on se, että mies on minua muutaman vuoden vanhempi ja erittäin paljon kokeneempi seksijutuissa. Hän on ollut varmaan 40 naisen kanssa sängyssä kun minä olen harrastanut itse yhdyntää vain 2 kanssa!! ja kahden muun kanssa vehdannut muuten ja käyttäynyt käsiä ja suuta. Eli ehkä 4 kanssa voi laskea että olen ollut intiimisti. Tämä asia häiritsee mua todella paljon. Olen nuori nätti nainen ja lähden opiskelemaan, joten varmasti saan kokemuksia jos haluan. Se vain tarkoittaa sitä että menetän tämän miehenkin siinä samassa. Mies on ihana (jos ei noita tapahtumia tauon aikana lasketa) komea ja hauska. Baarissa kun olen ollut ja yrittänyt katsella muita miehiä sillä silmällä niin aina olen tullut siihen tulokseen ettei yhtä hyvännäköistä ja mukavaa miestä siellä ole. Joten onko mitään järkeä alkaa pakosta panemaan muita vain että sais numeroita lisää? Ei varmaan.. mutta silti se häiritsee kun mies on niin paljon kokeneempi ja vielä kun sillä oli tauollakin naisia kun mulla ei ollut :/ jos mulla olis edes yksi mies sillon ollut mut hitto ku itkin vaan miehen perään. Nyt mies haluaa mut takasin kunnolla mutta en tiedä olenko valmis.. ehkä yhden panon jälkeen olisin? Mutta jos mies ei sitten enää haluakkaa mua.. vaikeeta :(
Seurustelu arveluttaa!
6
380
Vastaukset
Ensivaikutelmani kirjoittamasi perusteella on, että hän ei ole kovin sitoutunut sinuun ja veikkaisinpa, että tuollainen tauko olisi jatkossakin hänen tapansa käsitellä suhteessa ilmeneviä ongelmia, joten ehkäpä sinun tulisi kysyä itseltäsi, kestätkö sitä jatkossakin, kun päädytte uudelleen samantyyppisiin ongelmiin suhteessa?
- aloittajakhig
Niin no hän on katunut tekojaan ja sanoo nyt minulle että haluaa vain ja ainoastaan mut. Ja tietty haluaa: hän on kokenut niin paljon jo ettei tarvitse enää sitä sinkkuelämää. En tiedä..
- 9+15
"alkoi mennä", ei alkoi menemään
"alkaa pakosta panna", ei alkaa pakosta panemaanKorjauksia sinulle:
"Alkoi mennä", ei "alkoi menemään".
"Alkaa pakosta panna", ei "alkaa pakosta panemaan".
:)
- aloitta´jajaja
kiitos korjauksista..mutta mites itse asia? Haluisin todella kommennteja ja jos joku ollu vastaavassa tilanteessa.
Parin kuukauden tauko, jonka aikana jätkällä oli muita naisia ja yhtä naista tapasi useamman kuin kerran.
Mitä tämä tarkoittaa? Kävi kahvilla muutaman naisen kanssa ja yhden kanssa muutaman kerran, vai liittyikö niihin seksiä? Jos liittyi, niin äkkiäpä kaveri sitä seuraa hankki, jos on sinuun milläänlailla sitoutunut.
Jos hän kävi parin naisen kanssa kahvilla, mutta totesi, että muut eivät vain sytytä, en näkisi tässä ongelmaa.
Mikäli kaveri kuitenkin on sellainen pukki, kuin kuvasit, niin näin miehenä arvioisin äkkiseltään tapahtumien kulun kuitenkin seuraavasti:
- Seurusteli sun kanssasi kuukausia, mutta oli tottunut panemaan kaikkea mikä liikkuu joten sitoutuminen alkoi ahdistaa. --> Tylsistyi!
- Jotain muuta ongelmaa syntyi suhteessa, joten sai siitä syyn laittaa sen tauolle, että pääsee vähän irtautumaan ja paneskelemaan ympäriinsä.
- Jännityksen tarve tuli tyydytettyä ja kaveri tahtoo nyt takaisin tuttuun ja turvalliseen.
Olet pelimiehen ykkösnainen. Hän haluaa olla kanssasi, mutta samalla paneskella ympäriinsä silloin kun tarvetta, tai tilaisuuksia, ilmenee.
Hänestä varmaan parhaalta kuulostaisi avoin suhde kanssasi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475505Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612436Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181900Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1461773- 171635
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol361622Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5141881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome181125Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771098Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se2281089