Olen seurustellut saman miehen kanssa jo seitsemän pitkää vuotta, siis todella pitkää vuotta.
Olen niin ahdistunut ja kyllästynyt koko suhteeseen, että välillä tekisi mieli pistää koko homma poikki ja lähteä.Olen silti lojaali ja myös ajattelevainen, joten ennen kuin teen mitään suurempia mullistuksia tahtoisin tehdä ajatukseni selväksi ja nähdä sen että mikään muutos ei koskaan tule suhdettamme pelastamaan.
Olen itse mielestäni sitkeä, mutta olen huomannut että mieheni luonne ei ole koskaan kovin joustava tai kovinkaan asioita myötäilevä.En ole tähän päivää löytänyt tapaa ilmaista itseni niin että miehenikin havahtusisi tajuamaan, että ainakin minun osalta suhteemme on näivähtänyt ja kuolleen tuntuinen. Olen puhunut suoraan, mutta kuten jo sanoin ja tämä pätee moniin miehiin, mitään ei tapahdu ennen kuin pistää tapahtumaan.Minun mieheeni se pätee.Olen moneen muuhun asiaan saanut hänen oikean kontaktin, mutten tässä ja se pistääkin ajattelemaan, että enkö minäkään tahdo tätä pelastaa enää, jospa minäkin vain olen lopen uupunut koko ajatukseen yhdessä olosta,
Meillä on suunnitelmia tai siis meillä on unelmia, mutta mikään niistä ei toteude koska ne ovat vain puhumista, ei niiden tekemistä.Meillä on palavia tunnehetkiä, mutta mielestäni seksi on pilannut useimman hetken , koska miehelle se on kaikki kaikessa.Kaipaan sitä alkuhuumaa ja sitä kutinaa mahassa kun asiat jää puolitiehen, koska treffit pitää lopettaa tai on vain mukava olla lähekäin ilman että edes koskettaa ennen kuin saatilla saa sen pikaisen pusun toiselta.Kaikki se ihanuus on KUOLLUT ja tilalla on rutiinisoitunut vanha pariskunta nuorten ruumiissa.Meillä yhteiset naurut kantautuu kerran viikossa naapuriin, muina aikoina pleikkarin ääni, star trekin suhina ja lapsen iloisuus on ainoita meiltä lähteviä ääniä.
Kokeilimme yhteistä perhematkaa ja se toimi HETKEN.Olimme onnellisia oikeasti,jopa niin että minäkin tunsin sen.Mutta mikään ei ole pysyvää.Kaipaan niin että minua rakastettaisiin, niin että minäkin tunnen sen,niin että minä pystyn melkeen koskemaan sitä jännitettä mikä minun ja mieheni välissä ennen kulki.Nyt voin vain ajaa tomupilveä ikkunasta ulos.
Onko tämä tässä?Onko se niin, että en voi saada enää rakkautta.Miehestä kaikki on hyvin, hänellä on se tunne.Ja kaikki on hyvin.Olen siis vain tulossa hulluksi, mutta ei, tästä puuttuu jotain.
Olen niin ahdistunut ja kyllästynyt koko suhteeseen, että välillä tekisi mieli pistää koko homma poikki ja lähteä.Olen silti lojaali ja myös ajattelevainen, joten ennen kuin teen mitään suurempia mullistuksia tahtoisin tehdä ajatukseni selväksi ja nähdä sen että mikään muutos ei koskaan tule suhdettamme pelastamaan.
Olen itse mielestäni sitkeä, mutta olen huomannut että mieheni luonne ei ole koskaan kovin joustava tai kovinkaan asioita myötäilevä.En ole tähän päivää löytänyt tapaa ilmaista itseni niin että miehenikin havahtusisi tajuamaan, että ainakin minun osalta suhteemme on näivähtänyt ja kuolleen tuntuinen. Olen puhunut suoraan, mutta kuten jo sanoin ja tämä pätee moniin miehiin, mitään ei tapahdu ennen kuin pistää tapahtumaan.Minun mieheeni se pätee.Olen moneen muuhun asiaan saanut hänen oikean kontaktin, mutten tässä ja se pistääkin ajattelemaan, että enkö minäkään tahdo tätä pelastaa enää, jospa minäkin vain olen lopen uupunut koko ajatukseen yhdessä olosta,
Meillä on suunnitelmia tai siis meillä on unelmia, mutta mikään niistä ei toteude koska ne ovat vain puhumista, ei niiden tekemistä.Meillä on palavia tunnehetkiä, mutta mielestäni seksi on pilannut useimman hetken , koska miehelle se on kaikki kaikessa.Kaipaan sitä alkuhuumaa ja sitä kutinaa mahassa kun asiat jää puolitiehen, koska treffit pitää lopettaa tai on vain mukava olla lähekäin ilman että edes koskettaa ennen kuin saatilla saa sen pikaisen pusun toiselta.Kaikki se ihanuus on KUOLLUT ja tilalla on rutiinisoitunut vanha pariskunta nuorten ruumiissa.Meillä yhteiset naurut kantautuu kerran viikossa naapuriin, muina aikoina pleikkarin ääni, star trekin suhina ja lapsen iloisuus on ainoita meiltä lähteviä ääniä.
Kokeilimme yhteistä perhematkaa ja se toimi HETKEN.Olimme onnellisia oikeasti,jopa niin että minäkin tunsin sen.Mutta mikään ei ole pysyvää.Kaipaan niin että minua rakastettaisiin, niin että minäkin tunnen sen,niin että minä pystyn melkeen koskemaan sitä jännitettä mikä minun ja mieheni välissä ennen kulki.Nyt voin vain ajaa tomupilveä ikkunasta ulos.
Onko tämä tässä?Onko se niin, että en voi saada enää rakkautta.Miehestä kaikki on hyvin, hänellä on se tunne.Ja kaikki on hyvin.Olen siis vain tulossa hulluksi, mutta ei, tästä puuttuu jotain.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Kaipaan sitä alkuhuumaa ja sitä kutinaa mahassa"
Niinhän me kaikki. Sitten kasvamme aikuisiksi ja tajuamme, että on olemassa sellainen asia kuin 'arki'.
Tästä on hankala lähteä sanomaan että mitkä asiat suhteessasi ovat todellisia ongelmia ja mitkä omien epärelististen unelmiesi todellisuuden kanssa vastakkainasettelun tulosta - ainakin tuo alkuhuuman kaipuu on sitä, vähän kuin kaipaisi elämää jota eli kun oli 10 vuotias, se ei ole todellista.
Listaa nyt vaikkapa aluksi 5 pahinta ongelmaa jotka parisuhteessasi näet - käytä 1-2 lausetta (max 30 sanaa) per ongelma niin ne eivät leviä tuollaisiksi käsittämättömiksi 'kaikki on sen syytä' lankapalloiksi ja voimme alkaa miettiä mistä ne ongelmat saattavat johtua.
Yhden voin poimia valmiiksi tekstisi perusteella: Te olette aivan täysin eri sivuilla siitä, mitä seksuaalisuus toiselle merkitsee ettekä kykene nauttimaan siitä sen oman käsityksen ulkopuolella - miehesi ei ymmärrä mitä sinä haluat, etkä sinä ymmärrä mitä miehesi haluaa ja siitähän meille soppa syntyy.
Erottele nyt nuo suurimmat ongelmat ensiksi itse niin katsotaan sitten mitä tässä voisi tehdä.