Te, joilla on lapsia ja olette harkinneet eroa miehestänne.
Oletteko eroa pohtiessanne ottaneet huomioon lasten tilanteen eron jälkeen ja esimerkiksi sen mahdollisuuden, että on todennäköistä, että lapsenne saa äitipuolen ja edelleen sitä, mitä kaikkea se puolestaan voi merkitä.
Onko tämä ajatus vaikuttanut eropäätökseenne, vai onko ajatus käynyt edes mielessä?
Oletteko eroa pohtiessanne ottaneet huomioon lasten tilanteen eron jälkeen ja esimerkiksi sen mahdollisuuden, että on todennäköistä, että lapsenne saa äitipuolen ja edelleen sitä, mitä kaikkea se puolestaan voi merkitä.
Onko tämä ajatus vaikuttanut eropäätökseenne, vai onko ajatus käynyt edes mielessä?
Vastaukset 30
Vanhimmat
oman tarinani, ehkä tajuat miksi jotkut ihmiset eroavat. olen mm. erään paikkakunnan yksin-ja yhteishuoltajien ry.n puheenjohtaja joten tiedän asioissa. mutta asiaan.
1.mieheni teki töitä alle työkkärin korvauksen toiselle, 18-24t/pvä. kotona kävi kääntymässä vain yhen yön viikossa, ja ne harvat ajat joita meillä oli hän käytti mun mollaamiseen ja jopa hakkaamiseen. edes sukulaisia en saanut tavata, olin muka huora jos tapasin heitä. jonkin ajan kuluttua sain mittani täyteen(siihen meni 7v) ja etin asunnon itselleni ja tuolloin 3vuotiaalle tytölleni.
2.mieheni oli duunis kaa, hyvä suku ja arvostettu omalla paikkakunnallaan ja miehen piti olla kunnollinen maalais mies joka arvostaa naista ja perhettä, toisin kävi kun odotin lastamme, hän alkoi pahoinpidellä minua, oli tehnyt muuteman kerran aijemminkin mutt ei niin pahasti ku raskaana ollessa, jolloin kävi myös ilmi että on pettynyt 3 eri naisen kaa minua joten pistin ukon pellolle joka olikin sitten helpommin sanottu kuin tehty, alkoi toisenlainen piita. hän jatkoi häiriintääsä ja kieroiluaan pojan avulla joka oli syntynyt, tuota samaista kielua hän tekee vieläkin ja on koko ajan tehnyt jo 4v ajan.
joten kun kysyin olenko miettinyt miten ero vaikuttaa lapsiin/lapseen, voin sanoa että minun lapsilleni ero on helpotus ja turvallisin ratkaisu, ei tarvia tytön nähdä enää kun äiti verissä päim puolustaa lapsiaan mieheltä. ainahan ero vaikuttaa lapsiin henkisesti, jotkut kärsivät tosi pahasti jotkut vähemmän.
se että miten ero hoidetaan onkin eri asia, jos ero hoidetaan kunnolla että lapselle kumpikin selittää asiat esim: että äiti ja isä ei oikeimn tule toimeen ja että heillä on ollut yhetinen päätös että että äiti ja isä asuu eri paikoissa ja sinä olet kummankin luona vuorotellen jne.....
on lapselle se paras tapa hoitaa ero eli tehdä siitä luonnollinen ja "mukava" siinä määrin kuin se on mahdollista mutta antaa lapselle kuva että tämä ei ole paha asia vaan isä ja äiti on ns.ystäviä ja he kuitenkin samalla tavalla rakastavat lastaan ja haluavat hoitaa häntä kuin ennenkin.
toinen se VITTUIMAISIN tapa on se että kumpikin vanhempi haukkuu toisiaan ja uhkailee jne lapsen nähden toisiaan ja pelottelee lapselle että se kun sellainen niin sen takia on lähettävä jne. jota yleensäa ina eron yhteidessä parit tahtovat tehdä, eli mustamaalata toisiaan lapselle että lapsi hämmentyy ja alkaa pelätä.
jos jollakin on kysymyksiä eroon, huoltajuuteen, tapaamisiin jne oleviin asioihin liittyen minulta voi kysyä, osoite: [email protected]
miksi helvetissä menit ja teit mukulan tuommosen äijän kaa?
Tiesit sen tavat ja silti...et taida olla ihan terve.
Naisten suurin moka on siinä, että ne kuvittelee synnyttämällä muuttavansa asiat "täydellisiksi". Näinhän ei tosiaan ole.
Synnyttää ei pitäisi kuin kymmenen vuotta jatkuneeseen "täydelliseen" avioliittoon. Erot vähenisivät dramaattisesti.
Mutta kuten tunnettua, naiset eivät osaa eivätkä pysty ehkäisemään raskauttaan, VAIKKA olisivat kuinka epäonnistuneita ja vaikka heidän liittonsa olisivat kuinka syvältä. He eivät myöskään pysty itsehillintään ollenkaan. Tästä syystä saavat lapset kärsiä.
Miksikö nainen menee ja on suhteessa semmosen miehen kanssa, joka hakkaa, haukkuu yms. Ja vielä tekee kakarankin siihen. Sitä passaa ihmetellä.
Miksi sitten mies on semmosen naisen kanssa jota ei arvosta, jossa on vain vikoja, ja vieläpä tekee muksun semmosen epäkelvon olennon kanssa?
Niin, miksi?
On turha itkeä kun maito on kaatunut. On parempi erota, kuin jatkaa tätä kieroutuneiden perheiden ja vinoutuneen vanhemmuuden mallia ja näyttää lapsilleenkin se.
Kun lapsilla on tasapainoinen, rakastava koti, heillä on hyvä itsetunto eivätkä he alistu tommoseen suhteeseen siksi, että jo kehdosta on tullut käsitys, että "minä en ole mitään, kaikki on minun vika, jos minä muutun, kaikki muuttuu hyväksi, jos minä olisin toisenlainen, olisin parempi ja tämä suhdekin olisi onnellisempi" - -
ja toisaalta heidän ei tarvitse olla itse alistajana, sillä toista lyömällä (henkisesti tai fyysisesti) ja alistamalla korotetaan itseään, omaa huonommuuttaan.
vastasit? Et ainakaan minun kysymyksiini.
Katsoit kuitenkin että on hyvä näyttää syntymättömälle lapselle kieroutuneen perheen ja vinoutuneen vanhemman mallia?
Miksi hankit lapsen idiootin kanssa, kun jo tiesit mitä elämä hänen kanssaan on? Ei todella voi kuin ihmetellä tyhmyyttäsi ja vastuuttomuuttasi.
Ei lasta hankita siksi, että se pelastetaan kurjista oloista eroamalla, vaan siksi, että omistaan suhteen johon lapsen on hyvä tulla. Kun siis lapsella on (omin sanojesi mukaan) tasapainoinen, rakastava koti.
Vai onko arvostelukykykysi nolla? Sellaisten ei pidä hankkia lapsia.
kaikki ongelmat eivät ala suhteen alkuaikana. joskus saattaa viedä vuosia, ennen kuin ongelmat (mm.pahoinpitely) alkavat. raskaaksi voi myös tulla suunnittelematta (vaikka huolehtisikin ehkäisystä). toiset ihmiset ovat optimistisempia, kuin toiset. he USKOVAT ja TOIVOVAT kumppaninsa muuttuvan ja he RAKASTAVAT tätä. joskus tilanne saattaa olla pitkäänkin parempi ja he ajattelevat muutoksen tapahtuneen, mutta sama saattaa alkaa taas uudelleen.
kerronpa tässä pätkän omaa taustaani. minun vanhempani olivat olleet vuosia onnellisesti yhdessä. he halusivat lapsen. he eivät kuitenkaan vuosien yrittämisen ja tutkimusten jälken kyenneet saamaan biologista lasta, mutta pääsivät adoptiojonoon. he odottivat minua neljä vuotta. suhde oli hyvä ja kaikki mallillaan. he adoptoivat myös minulle sisaren (tämä tuli kotiimme 4 vuotta minun jälkeeni) kaikki oli kunnossa ja tasapainossa vielä seuraavankin vuoden. sitten isäni sairastui (käytän itse mieluiten tätä sanaa) alkoholismiin (tuo teki isästä myös väkivaltaisen).
kenen arvostelukyvystä mielestäsi tässä on kysymys? olisiko äitini pitänyt olla ennustaja? mistä hän olisi voinut tietää? hän itkee tänäkin päivänä (olen 24-vuotias, sisareni pian 20) sitä, mitä minä jouduin lapsuudessani kokemaan (isä ei koskaan lyönyt äitiä, tai pikkusiskoani) ja kokee suurta syyllisyyttä siitä, ettei ottanut eroa isästäni (ovat edelleen yhdessä). tähän kuitenkin huomauttaisin siitä, että minä en tunne katkeruutta kumpaakaan vanhempaani kohtaan. äitini teki sen ratkaisun, minkä koki oikeaksi ja isäni on saanut kotoaan mallinsa (tämän isä oli alkoholisti ja tämän vaimo ja 4 poikaa kokivat jatkuvasti väkivaltaa kotonaan) ja oli henkisesti liian heikko kyetäkseen olemaan omaa isäänsä parempi. rakastan venhempiani koko sydämestäni.
minusta monessa tilanteessa myös eroaminen voi olla osoitus vastuuntunnosta ja viisaudesta. henkiset voimavarat, luonne ja elämäntilanne yleensäkin vaikuttavat siihen, onko jollakulla voimaa lähteä onnettomasta liitosta ja missä vaiheessa. toiset joutuvat kulkemaan onneensa (ja lasten onneen) pitkän ja kivisen tien, kun tiset pääsevät hyvinkin helpolla. ihminen on erehtyväinen (jokainen meistä) ja toiset vain joutuvat maksamaan virheistään kovemman hinnan.
että hän tiesi ennen raskautta miehensä ongelmista.
Kyllä se silloin munkin mielestäni on vastuutonta hankkia perillisiä enää moiseen sekasotkuun!
Sinun tarinaasi en kommentoi eikä se liity tähän, mistä tässä keskustellaan yhtään mitenkään.
kirjoitukseni ei liittybnytkään. siksi en ole sitä kommentoinutkaan, vaan näitä muita.
en ole ollut avioliitossa, eikä minulla ole lapsia, huomasin tässä keskustelussa olevan muissa vastauksissa minua henkilökohtaisesti koskettavia asioita. koen olevani siis yhtä lailla oikeutettu vastaamaan näihin (alkuperäistä aihettahan en ole kommentoinut).
tähän "vastuuttomuuteen" ja "sekasotkuun" liittyy myös eräs minulle tapahtunut asia. elin kaksi vuotta avoliitossa, joka oli alusta alkaen jossain määrin vaikea, mutta ajattelin tilanteen helpottuvan ajan kanssa. kävi kuitenkin päin vastoin (mies alkoi käyttää fyysistä väkivaltaa) ja muutin toiseen osoitteeseen viime jouluna. kolme kuukautta eron jälkeen koin aamupahoinvointia ja tein raskaustestin, joka oli positiivinen. varasin heti ajan lääkäriin. ultraäänessä selvisi, että raskaus oli jo neljännellä kuulla (saanut alkunsa siis ennen eroa). minun vaihtoehtoni olivat keskeytys/yhteinen lapsi ongelmaisen miehen kanssa. päädyin ensimmäiseen, mutta en voi missään nimessä väittää sen olleen helppo ratkaisu! (jouduin sitäpaitsi anomaan keskeytykseen oikeuden päätöksen, koska abortti sallitaan ilman TEO:n lupaa vain raskausviikolle 12). ei tulisi kuitenkaan mieleenkään arvostella niitä ihmisiä, jotka ovat vastaavassa tilanteessa tehneet toisenlaisen ratkaisun.
ja mikäli nyt tulee jollekulle mieleen moittia minua ehkäisyn suhteen vastuuttomaksi (tai ihmetellä miten en huomannut raskauden merkkejä aikaisemmin), niin kerronpa senkin, että käytin huolellisesti ja säännöllisesti ehkäisypillereitä. abortin yhteydessä siirryin e-laastariin, koska lääkäri epäili, että pillerit eivät imeydy elimistööni tämän huonon kunnon vuoksi. raskautta en osannut edes epäillä aikaisemmin, koska hormonitoimintani heittelee hyvin paljon muutenkin (minulla on kuukautiset noin kerran tai kaksi vuodessa) syömishäiriöiden seurauksena.
ja vaikka tämäkään ei liity alkuperäiseen millään tavalla, tämä liittyy noihin edellisiin kommentteihin vastuuttomuusdesta ja siitä millaisen ihmisen kanssa ei joidenkin mielestä pidä tehdä lapsia.
on keksitty ja sinunkin tapauksessasi mahdollinen käyttää. Vastuuttomuudesta on aina silloin kyse, kun ei käytetä parasta mahdollista ehkäisyä, mihin on mahdollisuus.
no joo, enpä kommentoikaan. :)
Aikuisena ihmisenä olisin avioliittoa pystynyt jatkamaan, elänyt omaa elämää, mutta meillä on vain tämä yksi elämä!
Lasten vuoksi erosinkin, ajattelin, ettei lasten tarvitse kasvaa siinä ympäristössä, turvattomana. Ja uusi ns. äitipuolikin oli jo kuvioissa mukana ennen eroa.
Ei tällaisia ratkaisuja tehdä pikapikaa, kyllä niitä on mietitty jo aika kauan.
Tänään lapset elävät turvallista elämää, johon kuuluu myös isä, vaikka eivät häntä tapaakaan joka toinen viikonloppu.
Yleensä ero ei ole koskaan pikainen ratkaisu. Se näyttää äkkinäiseltä: toinen vaan lähtee. Mutta sitä on yleensä mietitty useampi vuosi.
Mitä haittaa on ns. äitipuolesta = isän uudesta kumppanista? Jos hän kohtelee lapsia hyvin, tai edes neutraalisti? Kyllä ihmislapsen elämään pitää kuulua useampia ihmisiä kuin ne omat vanhemmat.
Ei minun eropäätöstäni hidastanut pelko, että lasten isä löytää uuden kumppanin!! Ihan odotin, toivoin, että löytäisi jonkun ja lakkaisi ravaamasta kapakoissa itkemässä surkeuttaan ja etsimässä elämänkumppania.
Onnkeksi hän löysikin, ja varsin pian.
Tapaasia se ei hetkauttanut suuntaan eikä toiseen.
Mutta se, että minä sitten löysin kumppanin, olikin lasten isälle iso juttu, kamala juttu!!??
Hän kieltäytyi tapaamisista! Toiminta muuttui lapselliseksi mollaamiseksi: kuinka kauan hänen pitää minua elättää (alati myöhässä tulevat minimielatusmaksut) miten köyhä se nykyinen miehesi on kun ei sinua voi elättää vaan hänen vielä pitää????
No, pari vuotta asiaa sulateltuaan hän alkoi taas tavata lapsiaan.
Ero oli enämmänkin kuin helpotus, halusin lapsilleni tavallisen normaalin kodin, jossa on turvallista olla. Ettei tarvitse joka ikinen päivä kuunnella riitelyä, huutoa, haukkumista. Minullakin on ihmisarvo, vaikkei sitä olekaan lasteni isän silmissä eikä hänen sukunsa silmissä.
Minä yritin koko ajan muuttua semmoiseksi, kun hän minun halusi olevan, muttei minussa ikinä ollut kuin vikoja. Alistettu, lyöty ihminen ei noin vaan nouse ja lähde. Se vaatii voimia ja rohekutta. Kaikilla ei sitä edes ole, eikä uskallusta. Ja taas kasvaa kieroja lapsia kieroon perhemalliin.
täyttä asiaa.loppu oli paras ja yksinkertaisin selitys kysyjille että miksi nainen katsoo mm.väkivallan läpi sormien.allekirjoitan tuon.
Oma kokemukseni erosta lasten näkökulmasta on se että parempi lasten on vain toisen vanhemman kanssa kuin rakkaudettomassa kodissa toivon vain että tulevaisuudessa lapseni näkevät rakkauden molemmissa kodeissaa siis myös aikuisten välillä kuin vain heihin kohdistuvan.
elämä on vain elämää, kaikkea voi tapahtua. myös sinulle viisastelija joka olet niin kovin huolissasi lapsista ja heidän mielentervydestä, jos äidin oma mieli on vaakalaudalla on parempi lähteä ja ihmsiet muuttuvat et voi tietää vaikka sunkin ihana miehesi alkaa vaikka ryyppämään tai mielisairaus puhkeaa, mites sitten suu pannaan, tai tulee työttömyys yms. se nainen joka lähtee on yleensä harvinaisen rohkea.
Kannattaa katsoa niiden miesten perään, joiden kanssa alatte seurustella. Muistanpa vain ollessani murrosikäinen: äidin uusi miesystävä koitti flirttailla kanssani ja pyrki lääppimään jos vain tilaisuuden sai. Hellyydenosoituksiksi koitti niitä naamioida. Murrosikäisen ei ole helppo kertoa tällaisia äidilleen - eihän hän vielä edes oikein tiedä ymmärtääkö hän väärin. En usko tämän olevan kovin harvinaista. Tästä ei vain puhuta - vielä. Vanhempani kun erosivat 60-luvulla. (suhde sinänsä ei kestänyt kauan - mutta en vieläkään pidä flirttailusta)
tehdyn tutkimuksen mukaan ero on aina se kaikkein huonoin! Tutkimuksen mukaan on harhaluulo kuvitella että riitaisa koti olisi huonompi vaihtoehto kuin ero. Ehkä sillä myös perustellaan/puolustellaan eroa!
Lapsen parhaan kannalta, koti on aina koti ja paras paikka, oli se sitten millainen tahansa.
Toisaalta naisten kannattaa hieman nykyistä enempi panostaa puolison valintaan, pitää kriteereinä muutakin kuin sitä, että suostuuko mies isäksi nopealla aikataululla.
perustuu?
minun on hyvin vaikea itse sanoa, olisiko ollut huonompi, jos vanhempani olisivat aikanaan eronneet. olisin jäänyt paljosta paitsi, mutta olisin varmasti saanut tilalle jotain muuta.
meillä äiti ei ollut se, joka koki perheväkivaltaa, vaan minä (n.5-vuotiaasta 17-vuotiaaksi, jolloin muutin pois kotoa). isäni murskasi lapsuuteni aikana henkisellä väkivallalla käytännössä koko itsetuntoni ja lisäksi olin aina mustelmilla (fyysinen väkivalta). isäni tulojen ansiosta minulla oli paljon sellaista materiaa, mitä muilla ei, mutta olin aivan rikki. toisaalta sain isältäni ne vastoinkäymiset, jotka minulta olisivat ehkä muuten puuttuneet ja ne kasvattivat minusta henkisesti vahvan. uskon kuitenkin, että mikäli vanhempani olisivat eronneet, en olisi mm. sairastunut syömishäiriöihin.
minusta ero on paras ratkaisu silloin, kun jonkun perheenjäsenen psyykkinen tai fyysinen terveys tai henki on uhattuna. en siis missään nimessä voi yhtyä tuohon väitteeseen, että ero olisi AINA kaikkein huonoin ratkaisu.
tutkimuksessa on käytetty avioerolasten haastatteluja eri vuosina, ja pidemmältä ajalta.
On typerää ja lapsellista sinun yrittää todistella tutkimus vääräksi, ja mitätöidä monen, monen lapsen ja nuoren antamat tiedot omista tunnoistaan ja kohtaloistaan, sillä perusteella ettei se sovi omaan lapsuuteesi!!
Hieman enemmän kunnioitusta niitä kohtaan jotka näin ajattelevat ja jotka ovat työtä lasten edun nimissä tehneet. Koska käsittääkseni tarkoitus on hyvä.
huonompi/parempi-tutkimus on voitu tehdä, on siinä täytynyt olla mukana myös eroamattomien vanhempien lapsia. minun vanhempani eivät ole eronneet, mutta uskon, että olisin päässyt helpommalla ja vähemmällä tuskalla lapsuudessani, jos olisimme sisareni ja äitini kanssa asuneet muualla. tiedän myös monen muun kokevan samoin.
sitäpaitsi luulen, että tutkimustuloksessa käytetty sana on "yeensä", eikä "aina", koska tiedän lukuisia muitakin tapauksia, joissa on perheenjäsenen henki ollut vaarassa. henkilökohtaisesti tunnen kolme naista, jotka ovat lapsineen paenneet kotoa aviomiehensä kuristusotteesta ja eronneet sen jälkeen. yhden näistä naisista mies on kerran jopa kuristanut tajuttomaksi.
tottakai kunnioitan ja arvostan niitä, jotka taistelevat avioliittonsa vuoksi. minusta on hienoa, että ihmiset ovat valmiita ponnistelemaan suhteensa eteen ja on hienoa, että vanhemmat ajattelevat tämän asian suhteen myös lapsiaan ja näiden hyvinvointia. en silti usko sen olevan rakkautta tai hyväksi kenellekään, jos kotona ei voi olla turvassa ja saa jatkuvasti pelätä oman- tai jonkun perheenjäsenensä hengen puolesta.
ei tarkoitukseni ole kumota mitään, vaan tuoda esille se, että nämä tutkimuksetkaan eivät päde jokaisen kohdalla ja että poikkeus vahvistaa säännön jne. joku ihminen, joka elää ätydellisessä perhehelvetissä lastensa kanssa, saattaa tuollaisen "aina-tutkimuksen" luettuaan uskoa todella tekevänsä lasten kannalta oikean ratkaisun, vaikka jokainen perheenjäsen olisi onneton. en tiedä mitä hyvää siitä seuraa lapsille, jos vanhemmat ovat keskinäisten väliensä vuoksi aina masentuneita. silloin kaikki murenee oikkuhiljaa ja lopulta kaikki romahtaa ja seuraukset voivat olla joissain tapauksissa jopa kohtalokkaita.
en ymmärrä sitäkään miten joissain insestitapauksissa muka voisi olla lasten kannalta parempi, etteivät venhemmat eroa!
kuten tuolla paljon ylempänä joku kirjoitti, niin kotona annettu malli seuraa ihmisiä halki elämän. jos perheen jompi kumpi vanhemmista kärsii esimerkiksi persoonallisuushäiriöitä, tai muista psyykkisistä ongelmista, tuo vaikuttaa lapsiin ja nämä joutuvat aikuisena kantamaan seuraukset. kun kotona toinen vanhemmista alistaa toista (esimerkiksi henkisesti, pettämällä, kiusaamalla ym), saattaa lapsi omaksua tuon mallin ja toteuttaa samaa itse aikuisena omassa suhteessan. kun henkinen kasvu ei ole kotona turvattu, voi lapsi aikuisena kärsiä erilaisista tunne-elämän häiriöistä, eikä vlttämättä kykene itse koskaan muodostamaan "tervettä" parisuhdetta.
tästä aiheesta voit lukea lisää täältä (lapsen henkisen kasvun edellytyksistä):
http://wwwedu.oulu.fi/sampo/98-99/avoin/appro/love/lapsuuden_rakkaudettomuus.htm
ja täältä (psyykkisistä häiriöistä):
http://www.svision.net/luokitus/F60.htm
inttämiseen joka kerta.
Anna arvo heille, jotka sen ansaitsevat. Maaimaa ei rakenneta sinun näkökulmastasi ja hyväksy se.
Ei aina voi olla oikeassa, sekin olisi hyvä oppia...
eihan kukaan väittänyt että se pätee kaikilla, eihän sunkaan tapaus päde suurimpaan osaan tutkituista!!!
yksi asia:
tutkimukseen osallistuivat eronneiden vanhempien lapset.
Eivät insesti, eivät pahoinpidellyt aviolapset eiväkä mitään muutkaan ääriryhmiin kuuluneet.
Vain eronneitten vanhempien lapset. Onko niin vaikee tätä tajuta??
Heidän kertomansa mukaan ero oli heille kovempi pala kuin tilanne kotona ennen eroa. He olisivat halunneet pitää molemmet vanhempansa, kaikesta huolimatta.
Ja sinä väität nyt, että he valehtelevat, eivätkä tiedä mistään mitään! On sulla otsaa.
opetettu kyseenalaistamaan asioita. en ota faktoja faktoina, ennen kuin saan asioihin tarvittavan määrän selvitystä. en minä ole ilmaissut olevni hyrkästi eri mieltä minkään tehdyn tutkimuksen kanssa. sen vuoksi nimenomaan tuossa viestissäni kysyin sitä, että mistä tutkimuksesta on kysymys! tuossa nimimerkin "???" kirjoittamassa mainittiin ainoastaan: "jokin aika sitten tehty tutkimus". ei mainittu mikä on tutkimuksen nimi, kuka sen teetti ja ketkä kaikki siinä otettiin huomioon. olin kiinnostunut näistä seikoista. mikäli olet sama, kuin "???", olet vastannut jo, vaikkakin myöhemmin ja oletit, että tiesin nuo asiat, vaikka niitä ei tässä keskustelussa ollut mainittu aikaisemmin.
varmaan sinulle vääntää rautalangasta se, mitä tarkoitin. tässä on tuo teksti:
Kirjoittanut: ???, 11.6.2004 klo 21.08
"jokin aika sitten
tehdyn tutkimuksen mukaan ero on aina se kaikkein huonoin! Tutkimuksen mukaan on harhaluulo kuvitella että riitaisa koti olisi huonompi vaihtoehto kuin ero. Ehkä sillä myös perustellaan/puolustellaan eroa!
Lapsen parhaan kannalta, koti on aina koti ja paras paikka, oli se sitten millainen tahansa.
Toisaalta naisten kannattaa hieman nykyistä enempi panostaa puolison valintaan, pitää kriteereinä muutakin kuin sitä, että suostuuko mies isäksi nopealla aikataululla."
näetkö sinä missä kohdassa tuota tekstiä lukee, keitä tutkimukseen on haastateltu? lukeeko siinä, ettei mukaan ole laskettu väkivaltaa kokeneita lapsia?
jos lukee, minä olen sokea!
katsos, minä en ole lukenut tätä tutkimusta ja siitä syystä minä en tiedä ketkä ovat olleet haastateltuina (ennen kuin sinä ilmoitit vasta myöhemmin ja tuon näkee viestiketjuista missä vaiheessa olet vastannut). oletako, että jokainen on lukenut tuon tutkimustuloksen ja tietää automaattisesti nämä asiat?
pyydän anteeksi, jos olen jotenkin loukannut sinua. kerron myös, että itse loukkaannuin arvostelustasi.
toivon, että ymmärrät sen, että minä tartuin tuon yhden viestin sisältämiin epäkohtiin ja toin esiin oman mielipiteeni sen suhteen, että tämä ei päde kaikkiin lapsiin. tekstissä huomini herätti sana AINA ja kun missään ei lukenut "avioeron kokeneisiin lapsiin, joiden kodin olosuhteet olivat ennen eroa hyvät vanhempien välistä riitaisuutta lukuunottamatta". minä syyllistyin oletukseen, että tutkimuskohteena on ollut vaikeammissakin perheolosuhteissa eläneitä lapsia.
väitellä asiasta josta joku muu on tehnyt päätelmät, jotka sitten on julkistettu.
Itse tutustuin asiaan mtv3 ohjelmassa, olikohan 45minuuttia. En ole varma.
Se että sinä et ole lukenut tai katsonut ohjelmaa, ei tee sitä olemattomaksi. Ei myöskään oma yksityinen kokemuksesi tee jutusta pätemätöntä.
Tutkimuksen valossa, aina on olemassa parempi vaihto kuin ero. Ja kohteena on lapsi. Ei nainen!
mutta en enää jaksa vääntää. mikäli joku muu päätyy vielä jossain vaiheessa lukemaan tätä keskustelua todennäköisesti ymmärtää edellisen viestini sanoman, eli sen, etten kumonnut tuota vaan käsitin väärin, koska en tiennyt mistä tutkimuksessa oli kysymys (koska sitä ei viestissä kerrottu). ilmeisesti haluat nyt vain kiusata.
tai sitten ne jotka tollasta väittävät, eivät todellisuudessa mitään ahdistavaa kotia ole edes omistaneet!! mitään muuta en muista koko lapsuuteni ajalta toivoneeni kuin että vanhempani eroaisivat (tätä pyysin ja usein myös äidiltäni, jolla ei kuitenkaan ollut sisua siihen) tai edes viimekädessä isäni heittäisi henkensä. niin kamala oli tuo koti, väkivaltaisen alkoholisti-isän pinteessä, missä ei vyösolkea eikä huoritteluja säästelty, oli kyseessä puoliso tai lapset. en todellakaan voi allekirjoittaa tuollaista väitettä, sillä olen aivan varma, että jos sieltä olisin pois päässyt ajoissa, olisin välttynyt myös itsetuhoisuudelta joka murrosikään tultuani vei mennessään, sillä eihän minulla ollut mitään syytä edes yrittää, kun jo toistakymmentä vuotta oli selväksi oma mitättömyys tehty. että pitäkää suunne kiinni te, jotka "olette kokeneet NIIN kovia, kun en tänään saanutkaan uutta takkia mutta voi.. oli sittenkin hyvä, etteivät vanhemmat eronneet" että voi keittää!!!!! ettekö te tajua miten te noilla paskapuheillanne todella loukkaatte niitä, joille ei ihan oikeasti ole annettu mahdollisuutta edes SUHT normaaliin lapsuuteen...
Voisin sanoa melkoisesti asioita nähneenä, että niitä isä- ja äitipuolia on aina enemmän kuin yksi. Joskus jopa kymmeniä!
Älkää väittäkö, että mies on omia aikojaan muuttunut siksi piruksi josta oli pakko erota! Hän oli aikoinaan se "maailman ihanin", ja se piru on oma luomuksenne.
Minä en ainakaan tunne ainuttakaan pirua, mutta montakin naista jolla on pirun terävä kieli. Useimmat miehet vastaavat vaikenemalla, mutta kaikkien hermot eivät kestä.
Mikä oikeus naisilla yleensäkkään on harjoittaa miehiin pahemman sortin henkistä väkivaltaa? Jos mies puhuisi yhtä hirveitä naisesta saattaisi tulla jopa linnareisu. Huonoa omaatuntoako niillä miesten syyllistämisillä yritetään vaimentaa?
Voin omasta lapsuudestani kertoa, ettei mikään ole niin kamalaa lapsesta kuin riitaisa koti, jossa eletään jatkuvan paineen alla. Olen kärsinyt siitä koko lapsuuden. Ajattelin jo silloin, että elämän helpottuvan, kun nuo kaksi riitelevää ihmistä olisivat omillaan. Riitaisa koti ei ole hyvä lapselle!