Rakastin sua 25 v. Elämäni toinen rakkaus. Ensimmäinen oli 14 v ja sinut tapasin 16 v. Elimme lapsiperheen arkea. Kunnes sinä lähetyit 50 :tä ja löysit elämääsi uuden. Jätit perheesi. Tästä on jo jonkun verran aikaa, mutta tuota päivää en ole vieläkään mielestäni saanut, kun painoit oven kiinni ja lähdit. Lähestyn jo itsekkin 50:tä ja tuntuu ettei elämällä ole enää mitään annettavaa, kellekkä tämän ikäinen enää kelpaisikaan. Vähemmän varmaan elämää edessä, kun takana, olisi sen halunnut jakaa kanssasi Ainoastaan kaksi ystävää, jille voi puhua, mutta hekin elävät kiireisessä arjessa. Tätäkö tämä on ilman valonpilkahdustakaan, ainakaan vielä sitä ei ole näkynyt, en tiedä jaksanko edes odottaa. Olen oppinut yksin olemaan, mutta en silti totu siihen, kaipaan niin rakkauttaa, mitä mitä ei minulle enää suoda....
Elämä soljuu käsistä...
väsynyt....
2192
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei kannata vajota yksinäisyyden ja epätoivon suohon. Olen minäkin kohta 50 ja niin vaan löytyi parinkymmenen yksinolovuoden jälkeen rakkaus elämääni. Odottamatta ja yllättäen ja sanonpa vielä hullumpana kuin koskaan nuoruudessani. Tätä kannatti odottaa.
Tuntuu kuin lapseton katselisi vaunuja työntäviä äitejä, samoin katson minä ja näen pariskuntia joka paikassa ja itse istun yksin. En tiedä mistä ihmiset nykyään kumppaninsa löytää, mutta itse en ole keneenkään "törmännyt". Ihmisten kanssa muutoin tulen hyvin juttuun ja olen jopa monen mielestä se ilopilleri, mutta kukaan ei tiedä tuska mitä kannan sisälläni.